Kun perse tulee kaks tahtia jäljessä

Kesäkuussa palasin taas liikunnan pariin useamman vuoden tauon jälkeen. Fustra oli se mulle sopivin laji, sillä olin aivan rapakunnossa. Vaikka olen urheillut läpi elämän niin oli aika karua huomata, kuinka siitä ei ollut jäljellä juuri mitään. Se mikä on positiivista on se että lihasmuisti muistaa ja esimerkiksi erilaisten liikkeiden tekemisessä on helpompaa löytää oikea asento ja hallita kehoa. Voimistelu, baletti ja cheerleader taustasta on siis suuri hyöty nyt aikuisena. Mulla oli pitkään oikein liikunta inho ja siitä olen päässyt pikkuiljaa pois ja saanut sen takaisin. Aika on kuitenkin rajallinen myös liikunnan suhteen. En voisi oikeasti harrastaa mitään, jollen sisällyttäisi treenejä omille ”vapaapäiville”. Päivät menee hurjaa vauhtia ja oman työn lisäksi on 5 kertaa viikossa lapsen treeneihin kuskaamista. Se on aina helppo sanoa että on vain tekosyy olla liikkumatta.. Jos ajattelen omaa päivääni milloinka olen vaikka töissä niin sen jälkeen lasten harrastukset ja iltatoimet niin kello on jo 9-puol 10 niin lähdeppä siitä sitten vaikka salille. Se voi olla myös aika milloinka ensimäisen kerran mulla on aikaa istahtaa.

Pitää myös huomioida sellaiset seikat, että ne lapset on edelleen olemassa. Ei niitä voi jättää keskenään kotiin nukkumaan ja lähteä painelemaan omiin menoihin. Mulle on sopinut nyt hyvin se, että käyn kaks kertaa viikossa treenamaassa ja ylläpidän sillä edes jonkinlaista liikuntaa. Me otettiin kesäkuussa inbody mittaukset. En luota niihin ihan 100% mutta kaippa ne jotain suuntaa antaa. Paino oli tippunut muutamia kiloja kesästä ja se mikä yllätti positiivisesti oli se, että suurin muutos oli tapahtunut sisäelinten ympärillä olevassa rasvassa. Se oli pudonnut mittauksen mukaan 3kg. Paino on nyt alle 60kg, eli olen vasta nyt saavuttanut suurinpiirtein sen painon, missä olin ennen kahta viimeistä raskautta. Viken syntymästä on jo reilu vuosi aikaa, jotenka tässä hyvä esimerkki siitä että palautuminen voi viedä hyvinkin yli vuoden aikaa.

Mun kehonkoostumus on aivan erilainen, kun mitä se joskus on ollut. Me tehtiin viimekerralla sellaista liikettä (en muista nimeä), missä ollan punnerrusasennossa ja jaloilla juostaan. Voin kertoa, että oli aika mielenkiintoista sillä siinä juostessa mun perse tuli kaks tahtia jäljessä ja tuntui, että pakarat hakkas mun niskaa. Ei ollut kovin hääviä. Vaikka yöunia olen jo saanut takaisin on oma jaksaminen vielä sen verran kehnoa, että mitään todella raskaita punttitreenejä en lähde tekemään, enkä edes halua. Mää en pysty olemaan montaa päivää aivan paalissa siinä tunteessa että en pysty kävelemään, koska se tavallinen arki on hoidettava. Myös muutaman kuukauden päästä mittariin nassahtaa 35-vuotta ja on vaan hyväksyttävä tietyt muutokset siinä omassa kehossa. En ole enää parikymppinen vaan alan olemaan kohta nelikymppinen. Mun urheilu on myös muuttanut muotoaan ja siitä on tullut ennemmin itselleni hyvinvointi liikuntaa, enkä tähtää sillä ”pyöreämpiin pakaroihin” tai kasvavaan hauikseen vaan omaan hyvinvointiin.

Haluan että mulla on hyvä ryhti ja hyvä työasento ja että liikunta tukee juurikin sitä. Seison työssäni lähes 12h päivässä ja jos asento on pielessä vaikuttaa se kaikkeen. Fustran myötä mulla on kadonnut kaikki selkäkivut ja työasento onmuuttunut paljon parempaan suuntaan.

Mää alan oleen ihan loppu kaikkeen remppaan tällä hetkellä ja odotan vaan sitä, että kaikki valmistuu. Kokoajan on joku paikka levällään ja auki jossain. Eilen saatiin Primen seinät valmiiksi ja niiden pitää vielä muutama päivä kuivua. Ensi viikolla tehdään vielä sähkötöitä ja sitten olisi muutama seinän maalaus vielä edessä. No mutta toisaalta kaikki tämän on itselle tehtyä. Viime sysksynä ostimme liiketilan itsellemme niin on ihan erilaista remontoida sitä. Vuokrakiinteistöissä usein siitä hyötyy vain vuokranataja ja kaikki jää aina tietysti sinne. Siinä liikehuoneistossa kasvaa mun eläkesäästö, kun yrittjillä se systeemi on aivan surkea. Tää viikko on jotenkin tuntunut ihan super pitkältä ja raskaalta ja vielä huomenna olisi 5.30 ensimäinen vanhojenpäivä kampaus ja meikki. Normaalisti teen sen 3 pitkää päivää viikossa töitä, mutta tällä viikolla oon 5 päivää ja se tuntuu heti ihan erilaiselta. Aina mää toivon sitä rauhallista seesteistä hetkeä elämään, mutta ei mulla koskaan sellaista varmaan tule olemaan, kun haalin aina kaikkea uutta tekemistä. Mukavaa torstaita kaikille.

Lue edellinen postaus: Älä komenna mun lasta

Asu Biancaneven* uusinta mallistoa. Tulossa varkkokauppaan arvioituna maaliskuussa.

-Umppu

Älä komenna mun lasta!

Joskus on tilanteita missä lapset käyttäytyy epäasiallisesti. Onko silloin oikeus komentaa toisten lapsia?  Mää ainakin komennan jos siltä siinä tilanteessa tuntuu enkä välitä saanko perään mulkoilevia katseita. Kaikki asiat ei kuulu mulle, mutta esimerkiksi kiusaaminen on sellainen mihinkä puutun heti. En hyväksy sitä omilta lapsiltani enkä kenenkään muunkaan. Joskus jos komentaa toisen lasta saa kuulla sellaisen sättimispuheen että.. usein se on jopa kovin hyökkäävää ja huudetaan että: Kyllä minä itse pidän lapsistani huolen, että älä sinä niitä komenna.

Jos mun lapset tekevät jotain epäsopivaa niin todellakin niitä saa komentaa ja pitääkin. Toki asiasta. En ymmärrä näitä vapaan kasvatuksen lapsia, jotka saa tehdä mitä huvittaa. Heidän vanhempansa usein sanovat että meidän lapsia ei saa kieltää. En itsekkään ole täysin sen: Ei Ei Ei saa kieltämisen kannalla, koska aika usein se vaan lisää vettä myllyyn ja on loppupeleissä aika tehotonta. Koitan käyttää jonkin verran harhauttamista, mikä ainakin meillä tehoaa lapsiin paremmin. Sillä vältän huudon, kohtaukset ja kaikki voittaa.

Mää en hyväksy ollenkaan sitä että oma lapseni huutaisi mulle tai haukkusi mua. En edes sanalla tyhmä. Vanhempia ihmisiä pitää kunnioita. Siihen meillä on ihan totaalinen kielto. Onneksi ei ole sellaista tilannetta (vielä) vastaan tullut. Ainakin esikoiseni on toistaiseksi niin kiltti.  Vanhemmalla pitää olla omaan lapseensa auktoriteettiä ja selvät rajat, mistä asioista päättää vanhemmat ja mistä lapsi saa itse päättää. Pakko myöntää että kyllä se joskus tuntuu pahalta katsoa sitä omaa itkevää lasta kuka ”haluaa tikkarin”. Tiedät että sen antamalla homma saa onnellisen lopun, mutta jos olet sen alkuun kieltänyt niin koko asialta menee täysin pohja. Lapsi oppii silloin että raivoamalla saa tahtonsa läpi. Sekin pitää muistaa että lapsihan ei katso aikaa eikä paikkaa sille kohtaukselle vaan tekee sen juuri silloin kun häntä itse huvittaa.

Myös itse ajattelen että kenenkään lapsi ei ole yhtään sen oikeutetumpi, kun toisen. Kaikilla lapsilla on samat säännöt olet sitten rikas, köyhä, tumma tai vaalea. Myös tähän asiaan liittyen.. lapsille opetetaan ne arvot jo pieninä tässä maailmassa. Jos ke menee jos illoin vituiks niin niitä on vaikea korjata aikuisena.  Jos sinun lapsesi saa pienestä asti  erityiskohtelua, ei hän välttämättä tule koskaan ymmärtämään tiettyjä asioita. Esimerkkinä esimerkiksi se että kukaan ei synny rasistina vaan joku sen sinulle opettaa. Näitäkin tapauksia on edelleen , mikä aina tasaisin väliajoin järkyttää mua todella paljon.

Meillä oli kerran lapseni kaveri kylässä, joka yhtäkkiä käytti sanontaa: vitun neekeri. Oikein pelästyin kun Juuso nousi sohvalta ja sanoi todella voimakkaasti: Meillä ei noin puhuta ja anna olla viimeinen kerta, kun käytät tollaista kieltä tässä talossa. Kerta riitti eikä sitä ole sen koommin kuulunut. Myös mielestäni komentaminen oli enemmän, kun oikeutettua tässä tilanteessa. Meidän koti ja meidän säännöt ja ehkä myös pieni opetus  tämän pojan arvomaailmaan.

lue edellinen postaus: Ärsyttävimmät kommentit 

kuvaus/Noora Näppilähttp://curiousnoora.bellablogit.fi

-Umppu