Kenellä on vahemmuus kadoksissa?

Vanhemmuus on asia, mistä kiistellään jatkuvasti. Varsinkin vauva-aika on sellaista, kun saa jatkuvasti kuulla joka paikasta, kuinka sinä teet väärin ja minä teen oikein. Minä en koskaan….. en voi ymmärtää… minä en ainakaan on niitä lauseita, mitä toiset äidit toisilleen sanovat. Ja kyllä saatan itsekkin välillä mielessäni kritisoida toisten kasvatusmenetelmiä ja varsinkin silloin, jos ne jollain tapaa liittyy minun elämään. Olen saanut jokaisen lapsen kohdalla kritiikkiä omista tavoistani, mutta viimeisen kohdalla vähemmän. Joko olen imettänyt liian vähän ja pilannut lapseni elämän korvikkeella tai kun imetin hieman pidempään nostin itseni muiden yläpuolelle. Koskaan siis ei ole hyvin. Jonkun lapsella on jo elämä pilalla, kun se on saanut kerran valmisruokaa, koska joku toinen äiti viljelee itse kaikki ruoat, joista se valmistaa lapsilleen maittavia aterioita ja ja ja.

Kyllähän se niin menee, että lapset kasvattaa meitä tähän elämään. Toisia enemmän ja toisia vähemmän. Jos jonkun lapsi on toista parempi matematiikassa niin tuskin syy on onko lapsi saanut valmisruokaa. Mää aina välillä mietin, mitenkä ihmisillä on aikaa nähdä niin paljon vaivaa niistä muiden lapsista.. Musta on hienoa, että meitä kasvatetaan erilaisiksi ja meillä on erilaisia tapoja. Vaikka esimerkkinä joulu. Kaikilla on omanlaisensa tapa viettää joulua ja jotkut ei vietä sitä ollenkaan, mutta mitäs sen väliä.

Koitan kasvattaa omat lapseni parhaalla mahdollisella tavalla, mutta en väitä koskaan että olisin sinä asiassa täydellinen. Pyrin tähtäämään että olen hyvä ja se riittää ainakin mulle.  Olen tehnyt monia virheitä, mutta niistä oppineena olen muuttanut omia toimintamalleja. Olen joutunut myös luopumaan monista periaatteista ja tekemään välillä myös sellaisia valintoja, mitä en olisi koskaan kuvitellut tekeväni.

Mikä meissä äideissä saa tekemään toiselle sen, kun vauva on juuri syntynyt on kyseenalaistettava toisen äitiys ja arvosteltava niitä jonkun toisen tekemiä valintoja.. ? Mun elämää ei sitten hetkauta onko Lillin kiinteät aloitettu jo 3kk iässä. Mun elämään ei myöskään vaikuta, jos joku aloittaa kiinteät vasta vuoden iässä. Mua ei myöskään hetkauta aloittaako joku sen perunalla vai marjasoseella, mutta ainakin itse saan näistä asioista jatkuvasti kommentteja.

Mua välillä naurattaa tai no oikeastaan hymyilyttää, kun joku tuntematon tulee väittämään kuinka mun kuuluisi äitinä tehdä sitä ja tätä. Voin kertoa että kaikki suositukset muuttuvat joka vuosi ja ne oli esimerkiksi Vilin vauva- aikana jotain ihan muuta kun Viken, mutta tuskin se itse vauvana olo on siitä mihinkään muuttunut. Tiesittekö muuten, että ennen päiväkodissa nukutettiin lapset pihalle päiväunille ;).

Mää oon jo aivan liian monen mielestä pilannut kaikki lapseni tavalla tai toisella. Ne ei saa töitä, koska olen julkaissut niistä kuvia ja ne on kaikki saastuneita kun olen vienyt ne mun työpaikalle hengittämään myrkkyjä ja ja ja..  Ainahan niitä mielipiteitä saa olla, mutta joskus kannattaa vaan olla hiljaa. Meidän pitäisi puhaltaa yhteen hileen ja tukea toinen toisamme. 

Miksi kirjoitin tämän postauksen…. Yhdessä face ryhmässä kysyttiin mielipidettä yhdestä sohvasta toimiiko lapsiperheessä. Vastasin siihen, että meillä on ollut kyseinen sohva ja itse en tykännyt. Tyynyt oli irtotyynyjä ja aina pitkin kotia ja päällysiä oli vaikea pestä.. No joku vuoden äiti läsäytti siihen kuinka heillä on sama sohva ja 5 lasta ja  heidän lapset ei leki sohvalla, koska sohva on löhöämistä varten eikä leikkimistä ja kuinka heillä ei hypitä sohvalla ja ja ja..  heillä lapset on näin opetettu, mutta toki jos näitä asioia ei vaadi niin sitten ymmärrän, että sohva ei kestä lapsiperheessä.

Joku siis kysyi mielipidettä sohvasta, mutta taas joku halusi päteä kuinka (lue rivien välistä) en ilmeisesti osaa kasvattaa lapsiani hänen tyylilään, mitä en todellakaan koe omakseni. No vastasin vaan, että meillä sohvalla saa lapset olla ja leikkiä ja rakentaa vaikka majan, jos siltä tuntuu.  Kai sitä jokainen sohva pysyy kauniina jos sillä ei istuta :). Kertokaa joku mulle onko teillä lapsi joka ei koskaan hypi sohvalla?

Lue edellinen postaus: Istun täällä saatanan pimeässä huoneessa

-Umppu

Kuinka julkisuudenkipeä ihminen voi olla?

Musta on tullut todella vanhapieru ja vaikka kuvittelen olevani edes vielä jossain suhteessa nuorekas en vaan voi ymmärtää tätä maailman menoa. En häpeä myöntää, että todellakin katsoin joka ikisen temppis jakson mitä tuli telkkarista, mutta ehkä nolottaa myöstää että ostin sen takia Ruutu+ palvelun että voin katsoa jaksoja ennakkoon.  Sopivaa kevyttä viihdettä, jossai nauraa, mutta samalla kokea todella suuria myötähäpeen tunteita. Oma tavallinen elämä tuntui aina paljon paremmalta.  Jos ajattelen omaa parisuhdetta ja mulla olis sellainen fiilis, että onkohan Juuso se mun elämäni valittu, niin mulla ei tulisi pieneen mieleenikään mennä asiaa puimaan televisioon.

jos ajatellaan vaikka alkoholia, niin totta puhuen se ei sovi kenellekkään. Alkoholi on varmasti se suurin syy ihmisten riitoihin. Estot katoaa ja sitä saattaa lipsauttaa suustaan jotain, mitä on ehkä joskus vain ajatuksen tasolla miettinyt. Sitä voi tehdä jotain mikä siinä tilanteessa tuntuu kunigasidealta, mutta aamulla sulla on niin hirveät morkkikset, että mietit kunpa en heräisi koskaan. Onko se julkisuuden kipeyttä mennä televisioon riipaseen pari viikkoa kestävä känni ja toilailla ihan mitä huvittaa? Sitten pikku darrassa ja pelkotiloissa kipitetään nuotiolle katsomaan kun oma puoliso tanssii jotain epämääräistä ”seksitanssia” ja lääppii muita naisia ja samalla kerskutaan kuinka nuudeli on ihan kovana?

Toisen toilailu näyttää kamalalta, mutta samalla unohdetaan että itse on käyttäydytty ihan samalla tavalla. Seuraavana vuorossa on usein kosto.. Jos toikin niin määkin. Nukutaan sinkkujen vieressä ja heilutellaan peittoja ja hoetaan kuinka siinä ei ollut mitään pahaa. Sitten alkaa oman puolison haukkuminen. Hirvee horo ja vettä myllyyn.

Todistellan itselle kuinka epäsopiva pari me oltiinkin ja vasta nyt tajuan sen, että oon viettänyt aivan turhaan elämästäni aikaa tollasen ämmän kanssa.. Oma uusi elämä alkaa ja ihastutaan muutaman päivän tuntemisen jälkeen. Silmistä lentelee vain sydämmiä ja oma puoliso on heitetty ojaan. Sitten siinä samassa otetaan kivat pikku tatuoinnit eilisen hoidon kanssa ja fiilistellään kuinka ikimuistoinen reissu meillä on ollut.  Ollaan niin epätodellisessa paikassa kaukana kotoa ja voidaan tehdä asioita, mitä ei meillä Suomessa ole edes ajatuksen tasolla mahdollisia.. Ero päätös on valmiiksi mietitty, mutta kappas kun iltanuotiolla toinen sanoo että mää rakastan sua niin kaikki on taas hyvin.

Onko se sen väärti, että pääset seksiä harrastamalla ja ryyppämällä seuraavan kesän festareille ”vippinä”. Kaippa se on tätä nykypäivää ja toki siitä aina joku saa kivan ponnahduslaudan julkisuuteen ja voi saada uusia työkuvioita. Ja onhaan siinä toki sekin, että tämänkaltaiset ohjelmat vetää katsojia ja voin nostaa samalla oman käteni ylös ja huutaa hep. Mun on kyllä silti pakko sanoa että jos oma lapseni joskus edes miettisi johonkin vastaavanlaiseen formaattiin osallistumista ja vaikka kuinka olisi aikuinen niin kieltäisin sen kuolleen tuumiini yli.

En pidä julkisuutta kuitenkaan pahana asiana, mutta siinäkin on erilaisia rooleja. Joku voi olla julkisuudessa omien saavutuksien vuoksi esimerkiksi urheilussa tai työssä. Itse en ainakaan voi aina näitä tositv tähtiä ottaa kovinkaan vakavasti. Ehkä siinä on se nuoruuden pieni hölmöys mukana. Sitähän sanotaan että kaikki julkisuus on hyvästä, mutta tämänkin on lause, missä usein koen taustalla olevan vain rahan. Onhan sitä joskus nähty vaikka mitä naistenhakkaajia, jotka myy keikkansa täyteen, koska omilla toilailuilla on noustu roskalehtien sivuille…. (ihan kamalaa).

Meillä täällä Suomessa on muutama henkilö kuka on näistä tositv formaateista noussut pinalle ja missä he ovat nyt…. Kaikki ei kestä sitä painetta, että koko elämä puidaan roskalehdissä ja usein jälkipyykkinä mukaan tulee alkoholi ja joillain vielä vahvempaa. Julkisuuden hinta on kova, mutta moni varsinkin nuori kokee sen haaveammattina. Mun mielestä se on jo ajatuksen tasolla todella pelottava. Mitä nuorempia ollaan, niin sitä heikommin (kuvittelisin) osataan käsitellä sen tuomia paineita ja niitä negatiivisia asioita. Sua voidaan kuvata salaa ihan missä vaan ja kirjoittaa susta ihan mitä tahansa eikä ketään kiinnosta onko ne asiat totta vai tarua kunhan ne ovat myyviä ja tarpeeksi provosoivia.

Vaikka itsekkin kirjoitan julkista blogia ja olen ammatissa, missä olen näkyvillä niin mun elämä on kuitenkin vielä sen verran tylsää, että saan ihan rauhassa kävellä yöpuvun housuilla lähi Siwaan eikä ketään kiinnosta ja hyvä niin. Tuntuu että tänäpäivänä merkitystä on sillä kuinka paljon kenelläkin on seuraajia ja missä. Kokoajan tulee uusia some työkaluja, mutta ainakin itse haluan nautta ihan siitä elämästä enkä edes ehtisi kuvaamaan jokaista asiaa mitä teen vaikka tähän uusimpaan snäppiin. Kai siinäkin on paljon hyviä asioita, mutta mulle riitti pari viikkoa sen testaus.

Olis jotenkin ihanaa, että mentäisiin hieman takaisin vanhaan tässä kaikessa ja opittaisiin olemaan vaikka ilman sitä puhelinta. En tiedä pääsikö tästä mun postauksesta kukaan jyvälle siitä mitä haen, mutta toivon että ede joku nuori otti kopin <3 Pakko sanoa että on ollut ihanaa elää lapsuus ja nuoruus ilman mitään some kanavia.

Lue edellinen postaus: Voinko enää koskaan juosta?