Kun perse tulee kaks tahtia jäljessä

Kesäkuussa palasin taas liikunnan pariin useamman vuoden tauon jälkeen. Fustra oli se mulle sopivin laji, sillä olin aivan rapakunnossa. Vaikka olen urheillut läpi elämän niin oli aika karua huomata, kuinka siitä ei ollut jäljellä juuri mitään. Se mikä on positiivista on se että lihasmuisti muistaa ja esimerkiksi erilaisten liikkeiden tekemisessä on helpompaa löytää oikea asento ja hallita kehoa. Voimistelu, baletti ja cheerleader taustasta on siis suuri hyöty nyt aikuisena. Mulla oli pitkään oikein liikunta inho ja siitä olen päässyt pikkuiljaa pois ja saanut sen takaisin. Aika on kuitenkin rajallinen myös liikunnan suhteen. En voisi oikeasti harrastaa mitään, jollen sisällyttäisi treenejä omille ”vapaapäiville”. Päivät menee hurjaa vauhtia ja oman työn lisäksi on 5 kertaa viikossa lapsen treeneihin kuskaamista. Se on aina helppo sanoa että on vain tekosyy olla liikkumatta.. Jos ajattelen omaa päivääni milloinka olen vaikka töissä niin sen jälkeen lasten harrastukset ja iltatoimet niin kello on jo 9-puol 10 niin lähdeppä siitä sitten vaikka salille. Se voi olla myös aika milloinka ensimäisen kerran mulla on aikaa istahtaa.

Pitää myös huomioida sellaiset seikat, että ne lapset on edelleen olemassa. Ei niitä voi jättää keskenään kotiin nukkumaan ja lähteä painelemaan omiin menoihin. Mulle on sopinut nyt hyvin se, että käyn kaks kertaa viikossa treenamaassa ja ylläpidän sillä edes jonkinlaista liikuntaa. Me otettiin kesäkuussa inbody mittaukset. En luota niihin ihan 100% mutta kaippa ne jotain suuntaa antaa. Paino oli tippunut muutamia kiloja kesästä ja se mikä yllätti positiivisesti oli se, että suurin muutos oli tapahtunut sisäelinten ympärillä olevassa rasvassa. Se oli pudonnut mittauksen mukaan 3kg. Paino on nyt alle 60kg, eli olen vasta nyt saavuttanut suurinpiirtein sen painon, missä olin ennen kahta viimeistä raskautta. Viken syntymästä on jo reilu vuosi aikaa, jotenka tässä hyvä esimerkki siitä että palautuminen voi viedä hyvinkin yli vuoden aikaa.

Mun kehonkoostumus on aivan erilainen, kun mitä se joskus on ollut. Me tehtiin viimekerralla sellaista liikettä (en muista nimeä), missä ollan punnerrusasennossa ja jaloilla juostaan. Voin kertoa, että oli aika mielenkiintoista sillä siinä juostessa mun perse tuli kaks tahtia jäljessä ja tuntui, että pakarat hakkas mun niskaa. Ei ollut kovin hääviä. Vaikka yöunia olen jo saanut takaisin on oma jaksaminen vielä sen verran kehnoa, että mitään todella raskaita punttitreenejä en lähde tekemään, enkä edes halua. Mää en pysty olemaan montaa päivää aivan paalissa siinä tunteessa että en pysty kävelemään, koska se tavallinen arki on hoidettava. Myös muutaman kuukauden päästä mittariin nassahtaa 35-vuotta ja on vaan hyväksyttävä tietyt muutokset siinä omassa kehossa. En ole enää parikymppinen vaan alan olemaan kohta nelikymppinen. Mun urheilu on myös muuttanut muotoaan ja siitä on tullut ennemmin itselleni hyvinvointi liikuntaa, enkä tähtää sillä ”pyöreämpiin pakaroihin” tai kasvavaan hauikseen vaan omaan hyvinvointiin.

Haluan että mulla on hyvä ryhti ja hyvä työasento ja että liikunta tukee juurikin sitä. Seison työssäni lähes 12h päivässä ja jos asento on pielessä vaikuttaa se kaikkeen. Fustran myötä mulla on kadonnut kaikki selkäkivut ja työasento onmuuttunut paljon parempaan suuntaan.

Mää alan oleen ihan loppu kaikkeen remppaan tällä hetkellä ja odotan vaan sitä, että kaikki valmistuu. Kokoajan on joku paikka levällään ja auki jossain. Eilen saatiin Primen seinät valmiiksi ja niiden pitää vielä muutama päivä kuivua. Ensi viikolla tehdään vielä sähkötöitä ja sitten olisi muutama seinän maalaus vielä edessä. No mutta toisaalta kaikki tämän on itselle tehtyä. Viime sysksynä ostimme liiketilan itsellemme niin on ihan erilaista remontoida sitä. Vuokrakiinteistöissä usein siitä hyötyy vain vuokranataja ja kaikki jää aina tietysti sinne. Siinä liikehuoneistossa kasvaa mun eläkesäästö, kun yrittjillä se systeemi on aivan surkea. Tää viikko on jotenkin tuntunut ihan super pitkältä ja raskaalta ja vielä huomenna olisi 5.30 ensimäinen vanhojenpäivä kampaus ja meikki. Normaalisti teen sen 3 pitkää päivää viikossa töitä, mutta tällä viikolla oon 5 päivää ja se tuntuu heti ihan erilaiselta. Aina mää toivon sitä rauhallista seesteistä hetkeä elämään, mutta ei mulla koskaan sellaista varmaan tule olemaan, kun haalin aina kaikkea uutta tekemistä. Mukavaa torstaita kaikille.

Lue edellinen postaus: Älä komenna mun lasta

Asu Biancaneven* uusinta mallistoa. Tulossa varkkokauppaan arvioituna maaliskuussa.

-Umppu

Kaikilla on oikeus urheilla!

*Sisältää mainoslinkkejä

Olen urheillut läpi elämäni muutamaa raskaus paussia lukuunottamatta. Jokin siinä urheilussa on aina viehättänyt, koska aina se on vetänyt mukana. Moni on elänyt noin 5 vuotta sitten alkanutta hervotonta fitness buumia. Siihen innostui moni ja bikinifitness oli monen tytön unelma. Kuten myös mun.

Mää oon monesti miettinyt sitä miksi siihen ylipäänsä lähdin mukaan. No.. ei siitä sen enempää. Musta on tosi surullista nykyään kuulla tavallisilta ihmisiltä sanottavan että ei kehtaa mennä salille, kun sielä on vaan jotain fitness tyyppejä. Mää sanon painavalla äänellä että kaikilla on oikeus urheilla. On varmasti tiettyjä urheilu ja treenipaikkoja mitkä houkuttaa tietyn tyyppisiä treenaajia ja jokin paikka saattaa olla keskittynyt johonkin tiettyyn lajiin. Se ei silti estä sitä etteikö kaikki olisi sinne tervetulleita niin ikään, kokoon, väriin tai sukupuoleen katsomatta.

Mää käyn Fustrassa Tampereen liikuntamaailmassa ja mulla ei ole kertaakaan ollut sielä tunnetta että mua hävettäis tai että en kuuluisi porukkaan. Mää en mieti myöskään nostelenko kilon pinavia painoja, jos ne on mulle sihen liikkeeseen sopivat. Toki käyn aina päiväsaikaan milloinka on suht rauhallista. Sielä on laidasta laitaan porukkaa eikä vielä kukaan oo mulkassut sillä silmällä että mitä sää täällä teet.

Kaikilla ei ole samat tavoitteet liikunnassa. Toiset treenaa ulkonäköpainotteisesti ja toiset taas hyvinvoinnin. Kaikilla on silti siihen oikeus. Mää en halua että kukaan joutuu kokemaan salilla sellaista fiilistä etteikö olisi oikeutta olla sielä yhtälailla kun muut.

Se tahti millä olen joskus nuorena treenannut versus nyt on kaukana siitä ja tarkoitusperäkin on muuttunut. Ei mun tai jonkun muun treeni ole yhtään sen etuoikeutetumpaa ja se pitäisi kaikkien muistaa. Joku voi haluta tulla salille vaikka vaan venyttelemään ja toiselle se voi olla viikon kohokohta sosiaaliselle elämälle. Joku taas treenaa tavoitteellisesti jotain lajia tai kilpailua kohden. Kaikki on sielä silti saman arvoisia.

Se että joku on vaikka hieman lihava niin hänen oloaan tuskin helpottaa toisten ihmisten tuijottelu saati naureskelu. Ihan pienelläkin asialla voit tukahduttaa sen viimeisenkin liikunnan yrityksen. Jos joku tekee jollain laitteella päin honkia niin ehkä voi ystävällisesti tarjota apua, eikä naureskella saati kuvata sitä salaa someen.

Mää tykkään itse siitä, että me ollaan saatu erilaisia esikuvia. Kaikki ei ole niitä ”täydellisiä” ruskettuneita, treenattuja ihmisiä vaan sellaisia joihin voi samaistua. Samaistuminen on aika tärkeässä roolissa ainakin mulla itselläni. Loppupeleissä meistä todella pieni prosentti näyttää siltä mitä esimerkiksi some meille tyrkyttää joka päivä. Jo se että liikut vaikka kerran viikossa on mahtavaa verrattuna siihen, ettet liiku koskaan. Jos asettaa itselle epärealistisia tavoitteita niin liikunta saattaa tuntua pakkopullalta. Kannattaa lähteä kevyesti liikkeelle.

Annetaanhan kaikille mahdollisuus liikkua hyvällä mielellä ja energialla! Ulkona on aivan ihana ilma vaikka vähän pakkanen kipristääkin. Olin jo aamulla 8 aikaan liikkeellä tyhjentelemässä kaappeja, että saan remontin tieltä tavaraa pois. Pian vien lapset hoitoon ja lähden apuriksi raksalle. Homma pitäis saada tänään valmiiksi, jotenka varmaan iltaan asti riittää hommaa. Kaikkia hölmöjä päähänpistoksia sitä saakin aikaan.. Mukavaa sunnuntaita kaikille

Lue edellinen  postaus: Voihan aktiivimalli

Asu Biancaneven* tulevaa mallistoa. Saatavilla noin marraskuussa

-Umppu