Kevään uusimmat hiustrendit. Mitä mullistavaa tapahtuu?

Varmasti kaikki muistaa jo pitkään muodissa olleen granny tukan? Tyvi lähestulkoon musta ja latva hopean/harmaan vaalea. Seuraan hiusmuotia ympäri maailmaa ja valitettavasti minulla on suru-uutinen kaikille blondeille. Vaikka edelleen aivan puhtaita lähes valkoisia vaaleita hiusvärejä tehdäänkin todella paljon niin pikkuhiljaa mukaan tulee lämpö. Se ei tarkoita sitä että vaalennuksen jälkeinen tipunkeltainen hiusväri olisi nyt in, mutta pehmeämmät ja murretummat vaaleat taas on.

Kuulen välillä asiakkailta että mun edellinen kampaaja ei osannut värjätä mun hiuksia tai että se ei saanut niistä sellaista kun halusin. Kampaajissa on eroja niinkuin varmasti kaikissa ammattikunnissa. Toiset on hyviä ja toiset ei. Tilanne saattaa myös olla se, että asiakas on värjännyt kotona kaupanväreillä hiusta tummaksi todella tiuhaan tahtiin. Sinne on lyöty joka kerta kestovärjäys (mikä ei suinkaan ole aina tarpeen) ja vaikka on kuviteltu värin osuvan vain tyveen, niin aika usein sitä menee myös latvaan. Pituuksissa saattaa olla kymmeniä kerroksia väriä kerrostuneena. Kaupanvärit on sellaisiksi tehty että niillä peittyy harmaat. Väreissä saattaa olla esimerkiksi aivan liian voimakas hapete ja jokaisella värjäyskeralla hiuksiin syntyy hapetevaurio.

Hair by Umppu
Hair by Umppu
Hair by Umppu
Hair by Umppu

Siinä vaiheessa kun halutaan muutosta mennään vasta  kampaajalle ja toive on kylmänvaalea latva. Hius vaalenee esimerkiksi mustasta ensin: viininpunainen, punaoranssi, oranssi, keltaoranssi, keltainen, lämminvaalea ja lopuksi se on puhdasvaalea. Vaikka olisi kuinka taidokas kampaaja niin aina lopputulokseen vaikuttaa asiakkaan hiukset ja mitä niissä on pohjalla. Voi jopa olla että mustaksi värjättyä hiusta ei saada koskaan vaaleaksi vaan se murtuu tai katkeaa ennen haluttua lopputulosta.

Joissain (jopa kampaamon) värisarjoissa on suoraväripigmenttiä mikä on todella vaikea saada vaalennettua hiuksista pois. Suurinosa  niinkutsutuista shokkiväreistä sisältää myös runsaasti suoraväripigmenttiä.  Itse työskentelen tällä hetkellä sellaisella sarjalla, missä sitä ei ole ja pystyn tekemään helpommin asiakkailleni haluttuja muutoksia.

Asiakkailta kuulee myös usein, että hiuksissa ei pysy viileä sävy kauaa. Se on valitettavasti niin että kylmäpigmentti peseytyy hiuksista nopeasti ja kaikki kylmät sävyt vaativat asiakkaalta kotihoitoa lähes joka pesussa. Puhtaan vaaleaan tarvitsee jatkuvaa pesua joko hopeashampoolla tai hopeamaskilla.

Hair by Umppu

Mutta palatakseni niihin hiustrendeihin. Vaaleista muuttuu pehmeämpiä ja lämpimämpiä. Otasatukat raivaavat taas tietään. Hiuksissa pituuksia on joko aivan superpitkät hiukset tai sitten sellainen ylikasvanut polkkamitta. Myös lyhyitä hiuksia näkee jonkin verran ja niissä painopiste painottuu etuosaan voimakkaasti.  Väreissä suositaan edelleen aika luonnollisia värejä. Pehmeitä murretuja vivahteita, missä saattaa olla häivähdys metallisuutta. Hiuksien viimeistelyssä näkyy myös todella sähäkkää kiharaa (en kuitenkaan tarkoita permanenttia)

Me teemme liikkeesäni todella paljon vaalennuksia ja se on oikeastaan meidän erikoisosaamista. Meille voit varata aikaa täältä

Meillä on aina palvelun hintaan yhdistetty vaalennus (plexihoidolla), värin taitto ja leikkaus ja tietenkin hiusten muotoilu. Emme koskaan vain kuivaa hiuksia vaan viimeistelemme ne aina. Meidän töitä voit seurata lisää instagramista @primehairandbeautydesig

Hair by Umppu

 

Hair by Umppu
Hair by Umppu
Hair by umppu

Vaikka jonkin verran tehdään erilaisia shokkivärjäyksiä niin sellaiset ”riikinkukot” on vähän mennyttä. Myös erilaiset yksisarvis värjäykset jäävät pikkuhiljaa pois. Pastellisia vivahteita näkyy edelleen, mutta aika pehmeinä ja hentoina vivahteina. Suomessa kevät näkyy aina siinä, että asiakkaat haluavat hiuksia vaaleammaksi oli trendit mitä tahansa. Toivon että itse saan liiketyössä toteuttaa enemmän pehmeämpiä vaaleita hiuksia niiden A4 vaaleiden sijaan. Näissä puhtaanvaaleissakin on tapahtunut jo selkeämpi muutos. Ei enää haluta harmaata vaan kaunista helmiäissävyä. Se on huomattavasti armollisempi toteuttaa ja ylläpitää.

Mun ehdoton suosikki on noyellow hopeashampoo. Fudge on näin kampaajan näkövinkkelistä se aivan nou nou. Se ylitaittaa vaaleat ja samalla tummentaa hiusta. Lopputulos on kylläkin kylmä, mutta tunkkainen ja jossain tapauksessa vihreä.

Lue viikon postaukset: 

Typerät vanhemmat

Lastentarhanopettajat on täysin alipalkattuja

Kauanhan sitä kestikin

Puunvärinen keittiönpöytä. Väri jota olen aina inhonnut

Luksuselämän pakkomielle on uusi sairaus

Musta tulee Suomen ensimäinen

-Umppu

 

Asiakasta harhaanjohtavat hiuskuvat

*Sisältää mainoslinkkejä

Olen ollut kampaamo-alalla jo 90-luvulta asti. Siitä ajasta on tapahtunut aivan älytön harppaus eteenpäin. Silloin ei ollut vielä suoristusrautoja ja aineetkin oli mitä oli. Permanentit oli paljon pinnalla ja niitä tehtiin. Työssäni joudun nykypäivänä käyttämään somea jatkuvasti. Vaikka moni asiakas luulee, että on jotenkin noloa tulla kuvan kanssa niin ainakin itse pidän siitä, koska niistä pääsee helpommin jyvälle mitä on mahdollisuus tehdä ja millaista asiakas haluaa. Se kuitenkin mikä mua kampaajana ottaa suuresi aivoon on asiakkaita harhaanjohtavat hiuskuvat. Some on täynnä erilaisia hiuskuvia, mitkä on aivan epärealistisia. Asiakas ajattelee, että kun tuolle on tehty noin suuri muutos niin miksi minulle ei voi tehdä samaa?.

Suurin osa (instagram) kuvista/videoista on Jenkeistä ja jos ajatellaan ihan pelkkää sitä niin meillä täällä Suomessa ei ole edes käytössä niin voimakkaita aineita kun heillä ja meidän pohjoismaalainen hius ei kestä samanlaisia käsittelyitä. Isoissa salongeissa saatetaan istua koko päivä ja hiuksia saatetaan vaalentaa useita kertoja. Vaikka meilläkin on käytössä erilaiset plexit, niin ainakaan itse en mielelläni vaalenna asiakkaan koko hiusta useita kertoja vuorokaudessa. On siis aiva eri asia värjätä hevosenjouhta muistuttavaa ”kiinalaista” hiusta kun meidän Suomalaisen n. 20 kertaa ohuempaa hentoa ja usein haurasta hiusta. Se mikä tekee myös meillä eron kampaamokäynteihin on se, että meillä sama ihminen tekee ne kaikki työt. Pesee, leikkaa, värjää, kuivaa ja viimeistelee kun taas Jenkeissä jokaiseen työvaiheeseen on oma tekijä.

 

En siis itse pidä lainkaan siitä, että kansainväliset firmat laittavat sivuillensa ennen ja jälkeen kuvia ilma selvennyksiä. Kun värjätään mustasta valkoista ja vaikka siinä on mukana olaplex tai mikä tahansa muu plexi niin on hyvin epätodennäköistä, että saamme lopputuloksesta valkoisen (kerrasa). Myöskin näissä jenkki kuvissa asiakkaalla saattaa olla lähtötilanne kuvissa oma luonnollinen pohja mitä on taas aivan eri asia värjätä, kun se että asiakas on laittanut siihen omaan hiukseen vuosia sen kaupan mustan, joka on kerrostunut hiukseen todella moneen kerrokseen.

Toinen asia mikä meillä on aivan eri on palvelun hinta. Meidän alalla on pelkkä alv on 24% mikä pulitetaan suoraan valtion kassaan. Kun se on vähennetty summasta niin siitä lähtee vielä kaikki kulut, ainekustannukset ja tietenkin se oma palkka. Kulurakenne on jo niin kova, että palveluiden hinnat on siksi ne mitkä ne on. Jos asiakas tulee liikkeeseen sillä mustalla hiuksella ja sanoo haluavansa siitä vaalean niin usein sitä ei ajatella, että kyseessä on operaatio mikä saattaa maksaa satoja euroja ja haluttua lopputulosta ei välttämättä saada kerrasta tai pahimmassa tapauksessa se ei ole edes mahdollista. Hius kestää tietyn määrän käsittelyjä. Toisen hiukset enemmän kuin toiset. Kaikista pahin on jos asiakas on itse kotona ajatellut edesauttaa tilannetta ja lyönyt sen kaupan (kampaajien painajainena) polly blonden värinpoiston ja pilannut jo hiuksensa sillä.

Tähän väliin pieni huomio, että kun hiuksiin tehdään värinpoisto se ei tarkoita sitä, että se palauttaisi oman hiuksen luonnollisen värin, vaan se vaalentaa sieltä väripigmenttiä pois. Mustasta vaalenemine tapahtuu ensin viinipunaisen kautta, punaoransiin. Punaoranssista oransiin…..keltaoransiin…keltaiseen ja siitä valkoiseen.  Kaupan aineet on osa todella voimakkaita ja usein niitä vielä käytetään väärin.

Me käytämme liikkeni työntekijöiden kanssa paljon omaa instagramia @primehairandbeautydesign jakaaksemme omia tekemiämme hiuskuvia ja emme koskaan käytä kuvissa filttereitä tai muitakaan muokkaustyökaluja. Juuri siitä syystä, että ne olisi mahdollisimman todenmukaisia ja jos asiakkaita tulee niillä kuvilla ”haluan jotain tämän kaltaista on meidän helppo kertoa mitenkä juuri se on toteutettu ja onko se asiakkaalle mahdollista.

Eli ponttini tässä on se, että moni alan sometili on osittain kaukanan todellisuudesta tai sitten niissä ei ole kerrottu mitä asiakkaalle on tehty ja mitä se vaatii. Joissain kuvissa voi olla jopa puolenvuoden väli. Kuvissa kannattaa myös huomioida onko se otettu sisällä vai ulkona, koska väri on aivan erilainen, kun siihen osuu esimerkiksi luonnonvalo. Kun halutaan suurempia muutoksia, niin suosittelen asiakkaalle aina asiointia suoraan liikkeessä. Vaikka meillä voi varata netinkautta erilaisia palveluita, niin sielä ei ole valikoimissa mustasta valkoiseen. Silloin myös vältytään niiltä ”pettymyksiltä” ei tästä tullut sellainen kun olin kuvitellut. Me emme myöskään oikein voi tehdä konsultaatioita esimerkiksi facen välityksellä, minne tulee  myös paljon kyselyitä.

Hiustenvärjäys on paljonkin taitolaji, mutta siihen vaikuttaa aina asiakkaan oma pohja, haluttu lopputulos ja se mitä meillä on työstää. Paljon Jenkki kuvissa käytetään lisäkkeita ja peruukkeja, mikä on taas sitten ihan oma lukunsa.

 

Yllä oleva kuva on hyvä esimerkki siitä, kun mustasta lähdetään vaalentamaan bayalace tekniikalla voimakkainta ainetta käyttäen. Kuva havainnoillistaa mitä mustaan hiukseen on tässä asiakkaan tapauksessa mahdollisuus saada kerralla. Tämä ei ole lähelläkään valkoista tai vaaleaa vaan on hyvin punaiseen taittava, mutta siakaalle on se etukäteen kerrottu ja hän tiedostaa asian. Tavoitteena on vaaleampi ruskea jossain tulevaisuudessa koko hiuksiin, mutta etenemme hiuksen hyvinvointi edellä pikkuhiljaa. Värjäyksessä on myös käytetty plexiä suojaamassa hiusta. Sen käyttö ei silti tarkoita että lopputulos on aina puhdas vaalea. 

 

Jos asiakas tulee meille ensimäistä kertaa, niin emme voi koskaan sanoa etukäteen kuinka juuri hänen hiukset vaalentuvat. Keskimääräinen väriin varattu aika vaihtelee hiusten pituuden mukaan 1,5-3h keskimäärin ja jos esimekiksi peppuun asti oleva musta hius halutaan valkoiseksi voi sen työstämisessä mennä vaikka 8h aikaa ja lopputulos ei siltikään ole vielä valkoinen. Se saattaa myös hinnaltaan olla jopa 800e, sillä ainekulut on jo tämän mittaisessa hiuksessa huimat.

Minulla on asiakkaita, joidenka hiuksia on vaalennettu mustasta ja se saattaa olla jopa vuoden porojekti. Sillä takaan että hiukset on hyvässä kunnossa ja usein keskustelen asiakkaan kanssa myös tästä, että onko hän valmis siihen. Eli harvoin yhdellä kerralla saadaan haluttua lopputulosta, varsinkaan jos siihen on varattu normaali väriaika. Myös se pitää huomioida mitä painotan, että jos työstämme yhden asiakkaan hiuksia sen 8h niin siinä samassa ajassa teemme normaalisti 4 väriasiakasta ja hinta koostuu käytetyn ajan mukaan ja käytettyjen tuotteiden mukaan. Toki aina pyrimme siihen että teemme asiakkaale sellaiset hiukset, mitkä hän itse haluaa mutta mahdollisuuksien puitteissa.

Nyt on paljon softattuja vaalean eri sävyjä, kuten esimerkiksi hopean valkoinen. Siinä hiuksen pohjan pitää olla täysin puhdas vaalea, että siihen saa halutun lopputuloksen. Jos hiuksessa on todella keltaisia tai jopa oranssinkeltaisia kohtia niin se ei vaan ole mahdollista taittaa. Myöskin nämä hopeanvaaleat sävyt vaatii asiakkaalta jatkuvaa ylläpitoa kotona, mikä pitää muistaa niin asiakkaan kuin kampaajan. Toivoisinkin meidän kampaajien, jotka käyttää paljon somea kuvien lisäilyyn, että ne olisi mahdollisimman realistisia, eikä niitä filtteröitäsi. Varsinkin nämä vaaleat sävyt tuottavat usein meille pientä päänvaivaa ja kun asiakkaat näkevät niissä joka valossa aina keltaista. Silloin pitää myös asiakkaan muistaa ne kampaajan kotihoito-ohjeet värin ylläpitoon.

Mekko Junkyard*

Lue edellinen postaus: Kanna kilosi ylpeästi

-Umppu