Pieni korjaus ”maalaisjärkeen”

Meillähän on arki alkanut oikein mukavasti. Lapset on nukkunut läpi yöt, jotenka meininki kohti parempaa vuottaa on jo öiden osalta ollut aivan herkkua. Nyt pikku tauon jälkeen starttailaan fustrakin ens viikolla ja sitä on varmaan kun uus ihminen tämän jo kahden viikon överi hyvinvoinnin jälkeen. Mullahan on aina tapana vetäistä hieman mutkia suoriksi ja tällä kertaa se osuu kollegani postaukseen: Ovatko parisuhde ja lapset tekosyitä lihoa.. 

Hmmm.. mistä sitä oikein aloittaisi. No aloitanpa vaikka siitä, että on todella vaikea sanoa minkälainen ylipäänsä raskaus tai vauva-aika kenelläkään on. Siitä mitään tietämätön voi nähdä asian aivan erilailla, mitä se todellisuudessa on.  Voin ihan rehellisesti sanoa, että HEP olen lihonut sekä raskausaikana että silloin kun aloitin seurustelemaan. Ehkä siihen on aika helppo selitys: Annan aikaa muillekkin kuin itselleni, jos lause yhtään selventää fiiliksiäni. Jos ajatellaan minkälaista elämää eläisin esimerkiksi sinkkuna, kun mitä se on nyt kolmen lapsen kanssa, kahden eri työn ja ruuhkavuosien kanssa on se todellakin erilaista ja ihan sillä maalaisjärjellä ajateltuna. Mun mielestä ylipäänsä ihmisillä on muutenkin elämässään erilaisia vaiheita ja ainakaan itse en missään nimessä halua elää koko omaa elämääni noudattaen jotain ruokavaliota, treeniohjelmaa ja sitä sun tätä. Mää en missään nimessä halua syödä niistä pakastepurkeista kruunuvihannesekoitusta höystettynä jauhelihalla päivästä toiseen. Tai että mulla tiistai  on aina haukka/rinta päivä. Se voi olla jonkun unelma elämää, mutta ei mun. Mää nautin ihan muista asioista.

Olen ollut saman pituinen niin kauan kuin muistan 155cm ja painoni on vaihdellut 37kg-80kg välillä. Toki suurimmat lukemat on tullut silloin, kun olin viimeisilläni raskaana ja pienimmät kun voimistelin. Olen ollut ali sekä ylipainoinen elämäni aikana ja tällä hetkellä painoni on varmaan ihan jees..tosin en ole käynyt vaakassa mies muistiin.. Jos kengän kokoni on 35 niin hyvänä esimerkkinä keskimmäisessä raskaudessa käytin vain 37 koon crocseja viimeisen 2kk, koska jalkani oli niin helvetin iso, että se ei mahtunut mihinkään kenkään. Varmaan jokainen ymmärtää, että ei se kengän koko parissa kuukaudessa syömällä tai lihomalla muutu useaa kokoa suuremmaksi, vaan usein loppuraskaudesta saattaa kertyä esimerkiksi nestettä kehoon. Jo se, että rintaliivini oli imettäessä kokoa 85F kertoo siitä, että ne eivät todellakaan ole normaalin kokoiset ja painoivatkin kun synti. Tällä ei myöskään ole mitään tekemistä lihomisen kanssa.  Mulla tuli ensimäisestä raskaudesta 30kg, toisesta 20kg ja kolmannesta 10kg… Kaikki raskaudet oli todella erilaisia ja en voi missään määrin verrata niitä keskenään. No mutta tässä vain muutamia esimerkkejä tästä ”lihomisesta”

Musta on huvittavaa, että jos olet vaikka vähän lihonut niin sua on heti helppo syyttää laiskaksi tai että sinua ei kiinnosta pitää huolta itsestäsi. Blogiani pidempään lukeeneet tietää esimerkiksi omalla kohdallani arjen haasteista.. Jos tähän rumbaan olisin vielä lisännyt 5 kertaa viikossa liikuntaa, ruokavalion ja vielä laihduttamisen.. niin mua olisi voinut tulla morjesetelmaan Pitkäänniemeen. Sekin on myös selvä, että raskauden aikana painoa kertyy, koska kasvaahan sisälläsi ihmisen alku. SE ON TÄYSIN NORMAALIA.  Silloin kun painoin sen 80kg nousi painoni viikossa usean kilon. Syömisestä se ei voinut johtua, koska elin kaksi kuukautta lähestulkoon pelkällä juoman muodossa olevalla närästyslääkkeellä. Myöskin tämä raskaus oli sellainen, että en voinut edes kunnolla kävellä koska liitoskivut oli niin kamalat.  Jos joku ei tidä miltä se tuntuu, niin se on verrattavissa hammassärkyyn nivusissa. Lähestulkoon itkin, joka ilta koska olo oli niin karmea, enkä voinut tehdä yhtään mitään… niin se että joku sanoo siinä vaiheessa, että kokemani asiat olisi vain tekosyitä niin voi haistaa huilun. Ehkä joku saattaa kokea sanan laiskuus ja tekosyy hyvänä hempeänä haukkumasanana mutta ainakin itse koen että ajanpuute on se parempi sana. Jos nytkin joudun välillä alku yöstä tekemään tiettyjä asioita niin missä välissä sitä paistelisin niitä kanoja ja syväkyykkäisin? Sekin on ihan mahdollista, että joillan kielletään kokonaan liikunta raskausaikana.. osa on jopa vuodelevossa useita kuukausia. Ja ihan varmasti jokainen sinkku on enemmän kiinnostunut siitä omasta ulkonäöstään, kun perheessä elävät. Elämä tietenkin pyörii sen oman itsensä ympärillä sinkkuna enemmän.

On myös totta, että kroppa muuttuu toisilla raskauksien myötä. On myös totta, että asioiden merkitys ja tärkeysjärjestys muuttaa muotoaan. Jos vaikka mua väitetään laiskaksi.. menee se väittämä metsään. Se mitä kaikkea teen saattaa yllättää monenkin. Jos mietin mitenkä vaikka elin omina fitness vuosina.. heräsin aamulla 4.30 ja lähdin lenkille. Lenkin jälkeen söin sen munakkaan tai kaurapuuron mikä ikinä olikaan silloisessa ruokavaliossa. Siitä lähdin salille treenaamaan, josta  suoraan töihin 9-18.00.. joskus illalla saattoi olla vielä hieroja tai joku lajini liittyvä poseeraustreeni. Kun tulin kotiin olin aivan väsynyt. Ja huomiotavaa oli se, että olin huono äiti.  Tästä ajasta on elämä muuttunut sen verran, että itselläni on kaksi lasta lisää.. toinen työ.. suurempi koti.. lasten harrastukset.. ruoanlaitto 5:lle hengelle.. läsnä oleva äitinä oleminen.. loputon pyykkivuori.. koulutehtävien tarkistaminen. Vilman ja Helmen seuraaminen.. ja yrityksen pyörittäminen.. olen työllistetty koko hereilläolo aikani ja joskun vielä öisin. Mää en voi päättää aina itse aikataulujani, koska esimerkiksi päiväkoti on auki tiettynä aikana. Musta olisi hullua, että tarhapäivän jälkeen vien lapseni vielä lapsiparkiin toiseen hoitoon, että pääsen treenaamaan. Ei siinä… lapsiparkki on hyvä asia ja joskus pelastavakin juttu. Onhan se esimerkiksi Ikeassakin ;). Jos teistä joku seuraa Monnan blogia tai instagramia niin sielä oli hyvä esimerkki: kuinka lapsi ja koira perheessä onnistuu kotitreeni.. ”ei sitten millään”.

Mutta ihan vaan yhteenvetona tästä koko hommasta on eri asia olla vaikka 20-v sinkku, kun esimerkiksi itsellä tulee tänä vuonna 35-v mittariin ja perheen äiti. Se ei ole myöskään missään nimessä väärin, jos joku haluaa treenata vaikka ihan sen ulkonäön takia,,,, mutta kaikille se ei ole se prioriteetti numero 1. Jos vaikka tapaan uuden ihmisen niin harvoin sitä ajattelin, että onpas tolla pari kiloa vyötäröllä ylimääräistä… enemmän mua kiinnostaa ihmisten arvot ja elämä ylipäänsä. Vaikka itsekkin kirjoitan asioista, mistä mulla ei aina ole henkilökohtaista kokemusta… niin toivoisin alan ”ammattilaisten” myös huomioivan ihmiset henkilöinä ja persoonina. Siksi olen suurinta osaa nettivalmennuksia vastaan, koska siinä ei tiedetä ihmisestä muutakun laskutusosite.

Lue edellinen postaus: Mihin ilotulitteita tarvitaan?

Tai hyvin tähän asiaan liittyvä Roikkuuko röllö?

-Umppu

Otin niskasta kiinni

*Sisältää mainoslinkkejä

Valokuvat: Noora Näppilä @curiousnoora

Fustra: Tampereen liikuntamaailma

Ohjaaja: Karoliina Luotonen

 

On aina hyvä välillä palata ajassa taaksepäin ja usein silloin selviää itselle monta asiaa. Mun kolme vuotta taaksepäin elämä oli aika pitkälle pahoinvointia ja särkyä. Kaksi raskautta putkeen oli haastavia kaikkine osa-alueineen. Palkkä käveleminen sattui ja oikeasti vitutti. Olin välillä täysin muiden armoilla ja jopa kaupassa käynti oli yhtä tuskaa.  Mun on pakko myöntää, että ehkä hieman katkeroiduin. Mua otti päähän varmaan jokainen kuva ihmisistä liikkumassa, koska en itse voinut. Se tunne kun elämästä viedään sellainen asia, mikä on kulkenut sun kanssa käsi kädessä lähes 30 vuotta, joka on ollut aivan itsestäänselvyys tuntui tosi pahalta.

Voin myös sanoa, että mua suoranaisesti vitutti ne arvostelevat ihmiset, jotka olivat itse ilmeisemmin helpon raskauden kanssa toitottamassa kuinka äidit on laiskoja ja aikaansaamattomia, kun ei liiku ja samalla kuvaa itseään viimeisimmillään raskaana salilla. Niinkuin joka asiassa niin on ehkä huono olla asiantuntija, jos asiaa ei ole henkilökohtaisesti kokenut, mutta eihän me kaikki voidakkaan jokaista asiaa elämässä kokea. Uskon että ne vastoinkäymiset vahvistaa ja antaa aina joka kerta opettavaisesti erilaista näkökulmaa asioihin.  Olenhan myös itse kirjoittanut usein asioista, mistä minulla ei ole henkilökohtaista kokemusta ja saattaisi olla, että koko mielipide tai ajattelutapa asiasta muuttuisi täysin, jos joutuisin kokemaan jonkun uuden asian mistä nyt vain on olettamus.

Vaikka olen koko elämäni harrastanut kilpaurheilua ei se taannut mulle yhtään mitään. Se ei vahvistanu kroppaani raskauksiin tai tehnyt odotuksista yhtään helpompaa. Kirjaimellisesti kärsin niin julmetuista liitoskivuista jatkuvasti ja jos voin yhtään havainnollistaa kipua on se varrattavissa helvetilliseen hammassärkyyn nivusissa. Vielä kun on pieni ihminen niin vatsa painaa kaikkia mahdollisia sisuskaluja ja jopa hengittäminen tuntui raskaalta…. koko 9:n kuukautta.  Kun joku painaisi nyrkillä kokoajan sun palleaa.. Kivun kanssa on todella vaikeaa ainakin minulla elää ja koittaa pysyä positiivisena. Särkylääkkeistä ei ole mitään hyötyä ja se vaikuttaa koko elämänlaatuun.. (negatiivisesti).

 

 

Muistan monta kertaa kun itkin, kun näin jonkun juoksevan kevyin askelin mun ohi. Muistan ne illat kun melkein pakotin Juuson kantamaan mut vessaan, kun en voinut edes kävellä. Muistan ne hetket kun astun vaakaan ja paino hipoo sielä 80kg….. Samalla luen jonkun äidin kirjoituksen, missä kirjoitetaan että lihavat äidit on laiskoja ja syövät vain roskaruokaa… Se tuntui todella pahalta, koska en ollut laiska… olisin tehnyt mitä vaan jos olisin voinut liikkua.. paino vain nousi vaikka elin lähestulkoon pelkillä närästyslääkkeillä..

Nämä kaikki yhdessä rehellisesti tappoi multa sen liikunnanilon. Sen asian mistä olin koko elämäni läpi nauttinut. Ne jotka tietää se hyväolon tunteen reenin jälkeen, kun on kaikkensa antanut tuntui niin kaukaiselta asialta. Siitä seurasi jonkinlainen liikuntamasennus. Kaikki liikunta tuntui todella vastemieliseltä pitkään. Kunnes eräänä päivänä….

Mulla ei ole ollut koskaan mitään särkyjä kehossa. Mulla alkoin selkä kipeytymään… niskat oli aivan jumissa… ja kun sohvalta nousin olin kun vanha mummo. Lattialta en päässyt ylös ilman kahden käden työntöapua ja rappusten nouseminen yläkertaan aieheuitti suunnillen rytmihäiriön.. Missä se mun sporttinen olemus oli? Mihinkä olin kadottanut sen mun elämän eliksiirin ja sen mun terapiamuodon, mistä oon aina saanut sen voimaan kaikkeen tekemiseen, minne olen purkanut kaiken pahan olon…

En oo ihmistyyppiä, joka jää tuleen makaamaan ja surkuttelemaan paskaa elämään, mutta tämä vaihe kesti mulla yllättävän kauan. Oli vaan pakko tehdä asialle jotain ja lopettaa uikutus ja vaivoista valittaminen.. Jaksan kirjoittaa tästä mun uudesta jutusta Fustrasta päivästä toiseen. Jos kynnys liikunnan aloittamiseen on suuri, niin tämä on ihan varmasti se juttu, millä on helppo aloittaa. Kaikki vaivat on hävinnyt ja jaksan tätä palettia paljon paremmin, vaikka yöunia mulle ei ole vielä suotu.

Mää en jaksais hetkeäkään, jotain karjuvaa bodaria huutamassa mun korvaan. Varmaan ”vetäisin turpaan” tai huutaisin takaisin, että älä huuda mulle :). Toki yllämainittu voi sopia jollekkin muulle. Laitoin tekstiin paljon kuvia mukaan, mistä voi hieman paremmin päästä jyvälle, mitä Fustratunneilla teen. Olen sielä aina vain kaksin ohjaajan kanssa ja se on mulle tässä hetkessä juuri se mitä kaipaan. Keskityn olennaiseen.

Mää on juuri nyt niin onnellinen siitä, että pikkuhiljaa palaan taas siihen omaan vanhaan juttuun, mitä mulla ei ole hetkeen ollut. Olen keskittynyt vain äitinä olemiseen ja nyt on aika keskittyä myös siihen omaan hyvinvointiin. Päästin jo tilanteen liian pahaksi. Vaikka se aloittaminen on aina se vaiken asia ja vaikka se tuntuis monta kertaa ihan paskalta niin kun sitä sinnikkäästi jaksaa yrittää, niin ainakin itsellä se motivaatio löytyi taas takaisin.

 

Mulla on kotona ties minkälaiset värkit ja vempeleet, mutta ei mun tuu niillä tehtyä itsekseen. Tarvitsen nyt tukea tähän liikunta asiaan ja kun mulla on siinä motivoiva ohjaaja mukana niin homma menee eteenpäin. Odotan myös sitä aikaa, kun se itse arki alkaa, että lapset on kaikki päivällä hoidossa ja voin nipistää omasta työajasta itselleni treeniaikaa. Töiden jälkeen olen niin väsynyt että silloin en jaksa tehdä mitään ja haluan olla lasten kanssa sen muutaman tunnin ennen iltapuuhia. Jos voin jotain vinkkiä antaa äideille, niin koittakaa jaksaa ja muistakaa huolehtia myös itsestä <3

Mun treenipaita Biancaneveltä* TÄÄLTÄ*  Trikoot TÄÄLTÄ*

Lue edellinen postaus: Anna isälle mahdollisuus

-Umppu