Ei enää yhtään sumuista vuotta KIITOS!

Mikä on äidin oikea aika olla lapsien kanssa kotona? Onko se äitiysloma vai mahdollisesti hoitovapaata useampi vuosi kotona. Varmasti jokainen tekee itse omat valintansa perheen kesken. Näkökulmia ja mielipiteitä on tässä varmaan yhtä monta, kun on lapsiakin. Jonkun mielestä vuoden ikäinen on aivan liian pieni päiväkotiin. Meillä on kaikki lapset aloittanut alle tai vähän yli vuoden ikäisenä päiväkodin, eikä kenelläkään ole ollut mitään ongelmaa. Ongelma on ollut suurimmaksi osaksi mulla, joka on työmatkan aikana vollottanut silmät pihalle miettien kuinka paska äiti olen, kun vien lapseni hoitoon. Olen myös rehellinen ja kerron että ei tätä vollotusta ole  kuitenkaan kauaa kestänyt.  Kerronkin hieman syitä miksi meidän perheessä on tehty näin.

Ensinnäkin mun työ on sellainen että mitä kauemmin olen poissa niin joudun aloittamaan lähes kaiken alusta. Vaikka mulla on ihan samanlaiset ”oikeudet” olla äitiyslomalla ja saada äitiyspäivärahaa niin yrityksen kuluja ei kukaan korvaa. Jokainen kuukausi on tappioo ja se tarkoittaa sitä, että minulla ei ole mahdollisuus olla yritityksen omistajana kokonaan offlinessa. Pakko tehdä ennen äitiyslomaa perse ruvella töitä, että saa katettua oman äitiysloman. Kun olen yrittäjänä kiinteässä toimipisteessä on sielä joka kuukausi maksettava laskuja. On vuokrat, sähköt, vedet, netti, tilaukset, ainekustannukset, lehdet, kahvit, verot ja huomioiden tietenkin kaikki hankinnat jos esimerkiksi joki hajoaa.

Se on ollut mulla syy mennä töihin heti äitiysloman loputtua ja myöskin se että olen halunnut tehdä töitä. Olen myös tehnyt jokaisesta lapsesta töitä myös äitiyslomalla mahdollisuuksien mukaan. Mulle on työntekeminen ollut aina todella tärkeää ja nautin siitä myös. Vaikka rakastan touhuta lapsieni kanssa niin rakastan yhtä paljon tehdä työtäni. Mää en halua enempää lapsia vaan haluan keskittyä välillä itseeni. Musta on aivan mahtavaa pitkästä aikaa mahtua farkkuihin ja pitää sellaisia vaatteita ettei mun tarvitse huomioida ketään muuta niitä valittaessa.

Mua ei koskaan väsytä töissä paitsi jos olen valvonut lasten kanssa, mutta kotona mua väsyttää aina. Ehkä siinä on se että en osaa olla tekemättä mitään ja lapset vaativat kokoajan jotain. Onko se siis tuomittavaa jos äiti haluaa myös kehittyä ammatillisesti, edetä urallaan ja tykkää tehdä töitä? Niin se ei saisi olla missään tapauksessa. Mää oon itse kuullut ehkä kuitenkin enemmän miehiltä sellaista että lapsen paikka on kotona äidin kanssa, kun naisilta. Helppohan se on siinä letkauttaa ilmoille kun ei ole asiasta minkäänlaista henkilökohtaista kokemusta. Tiedostan myös että kaikki naiset eivät ole kun minä, jolla on kokoajan jotain meneillään ja tehdään useaa työtä kerralla. Se nyt vaan on se mun tapa ja aika hyvin oon  saanut kaiken handlattua.

Se asia mistä itse karsin on ollut omat menot ja kavereiden näkeminen. Toki onneksi osa heistä käy mulla asiakkaana ja ehditään siinä vaihdella mukavasti kuulumisia. Mun mielestä jokainen tehkööt kuten haluaa, mutta se ei sitä tarkoita että se oma tapa on se paras ja ainut oikea tapa. Me touhutaan tosi paljon lasten kanssa kaikkea ja mun lapset on oikeesti tosi hauskoja. Jos saisin valita yhden asian mikä auttaisi mua viihtymään päivästä toiseen kotona olisi pyyntöjen pois jääminen. Mulle myös töissä käyminen on aivojumppaa ja en vaan halunnut enää olla siinä jatkuvassa sumussa kotona.

Kun joudun haastamaan itseäni ammatillisesti jatkuvasti työssäni ja tekemään aivotyötä niin se on tavallaan se mun huume millä jaksan. Mun on vaan ollut hyväksyttävä itseni kanssa asia, että musta ei ollut kotiäidiksi. Mää myös koen, että kun saan tehdä niitä omia juttujani niin olen myös samalla parempi äiti. Mun sanomani tässä tekstissä on se, että äidin ei tarvitse häpeillä sitä että haluaa tehdä töitä ja edetä urallaan. Jos se on se sinun voimavara niin siitä vaan. Tämän asian oivaltaminen on vienyt minua itseäni urallani eteenpäin ja aion todellakin mennä niitä omia unelmia kohti.

Se ei silti suinkaan tarkoita sitä, että unohtaisin perheeni vaan päinvastoin. Kun olin kotona putkeen lähestulkoon kolmen vuotta niin oloni oli todella tukahdettu. Mulla ei ollut mitään omaa. Mua imettiin henkisesti ja fyysisesti liikaa.  Väsyneenä olin ärtynyt ja vihaisena koin olevani palvelia. Kun sitten välillä pääsin päiväksi töihin olin sen jälkeen kun Naantalin aurinko. Se oli sen mun oivallus. Ei kannata aina vaan haaveilla vaan välillä myös tehdä. Jokainen pienikin asia vie sinua eteenpäin kohti sitä oikeaa. Tärkeintä äitiydessä on myös välillä muistaa elää itselleen.

Kuvan asu House of Brandon* Mekko* Takki* 

Kuvaus Noora Näppilä

 

Lue edellinen postaus: Onko mun blogiura tullut päätökseen?

-Umppu

Eikö äidillä ole siihen oikeutta?

*Sisältää mainoslinkkejä

 

Koen päivittäin olevani riittämätön monessakin asiassa. Se tunne kalvaa mun mieltä jatkuvasti ja haluaisin puhua asiasta. Vaikka mun ongelmat suurimmaksi osaksi varmastikkin johtuu väsymyksestä, niin pahinta on se jos toinen ei sitä ymmärrä saati kuuntele. Perheenä olo on puhaltamista yhteen hiileen. Siinä tuetaan ja autetaan toista niillä omilla voimavaroilla mitä on ja niillä resursseilla mitä on. En tiedä kokeeko muut äidit näitä samoja jopa hieman negatiivisia fiiliksiä päivittäin. Musta tuntuu etten ole tarpeeksi hyvä missään. Kun yksi asia menee pieleen, niin tuntuu että koko paletti lahoaa käsiin. Pitäisi varmaan välillä opetella tekemään sinnepäin asioita, eikä pyrkiäkkään aina siihen täydellisyyteen..

Aamulla olen aina väsynyt. En muista sellaista tunnetta, että olisin levännyt tai virkeä vaan haluan kömpiä takaisin sinne lämpimän peiton alle ja jatkaa unia. En vaan voi.. eikä ajatus lohduta yhtään koska en tiedä koska siihen on mahdollisuus. Mun uneni on heikkoa ja herään jokaiseen pieneenkin ääneen. Nukun koiranunta ja näen unta asioista mitkä on mahdollisesti seuraavana päivänä edessä, tulossa, tapahtunut, unohtunut. Mun on aamulla vaan pakko nousta.Tuntuu että joku tunkee väkisin tulitikut mun silmiin ja heittää sitruunamehua päälle ja huutaa HERÄÄ AKKA. Koitan saada itseni hereille kahvilla, josta tiedän liikaa juoneena tulee vielä huonompi olo. Mua heikottaa jokainen aamu ja mun jalat on välillä niin väsyneet, että pelkään että ne pettää alta.

Lapsilla on tietysti energiaa. Ne pitää hoitaa kaikki omiin paikkoihinsa. Yks kouluun, toinen tarhaan (jos on tarhapäivä). Parit vaipat, kaikille vaatteet, aamupalaa. Onko kaikki mukana? Ai niin tänään on liikkaa….. tarhassa punaisten vaatteiden päivä ja ja ja… Mun pitäis olla aamulla pirteä ja jaksaa hymyillä, koska silloin kaikilla on varmasti parempi päivä… Jos olen aamulla kiukkuinen niin se tarttuu yhtälailla kun hymykin tarttuu.

Koitan pitää kaikkia lapsia aamulla sylissä ja antaa heille rakkautta ja hellyyttä.

poskinpunapaletti TÄÄLTÄ* Huulipuna koralli TÄÄLTÄ* vaaleapinkki TÄÄLTÄ*

NYX Cosmetics meikit TÄÄLTÄ*

Koitan käydä säännöllisesti hierojalla (jonka helvetti soikoon unohdin viime kerralla) missä mulla on lähes aina lapsi mukana. Koitan käydä ripsihuollossa kerran kuussa, mikä tekee aamuisin peilukuvasta edes jotenkin ihmisen näköisen. Ja hei hip hurraa sain käytyä kerran jalkahoidossa kun edellinen hoitajani jäi eläkkeelle 2 vuotta sitten.. Lyhenin varmaan kaks senttiä kun ne kuolleet ihot hiottiin pois…

Vaikka mun lapset on ihania niin välillä koen olevani kodin vankina. Joo mää voisin lähteä pitkälle vaunulenkille, muttakun on paljon kaikkea muutakin hommaa ja ne jää tekemättä jos en niitä tee. Vaikka niitä hyviä hetkiä on paljon ja päivittäin niin lepo on se mitä kaipaan.

Mun tekis mieli mennä tohon etupihalle huutaan täysillä että ANTAKAA MUN JUMALAUTA NUKKUA… Täällä väsymyksen kourissa siirsin Viken sängyn Vivianin kanssa samaan huoneeseen. Vivianin nukuttaminen on yksi show johon voisin kohta myydä lippuja :). Ja voin kertoa että joka ikinen vippas konsti on yritetty. Lapset todellakin voi olla erilaisia, sillä Vilille vaan laitettiin peitto päälle ja sanottiin hyvää yötä ja se oli siinä.

 

Mua alkaa ahdistaan ihan pienetkin asiat ja mää toivoisin ettei kukaan kysyin multa yhtään mitään. Mää en oo missään suhteessa ilkeä ihminen, mutta en vaan jaksa antaa joka päivä ilmaisia konsultaatioita hiuksiin liittyen ja saatan vastata näihin aika tylystikkin (anteeks), mutta mulla on miljoona muutakin työtä tehtävänä. Musta vaan tuntuu että kokoajan joku on vailla jotain ja kun itse tarvisin jotain niin kukaan ei kuuntele. Se tuntuu pahalta.

Karsin meiltä kokoajan tavaraa, että siisteys pysyisi paremmin kotona ja hommaa ei olisi niin paljon. Karsin vaatteita ja myyn tai lahjoitan vanhoja pois minkä kerkiä lajitella niitä. Olisi enemmän kuin suotavaa jos koko perhe osallistuisi tähän samaan hommaan..

Sitten on vielä työt jota tässä ohessa koitan tehdä. Työt kampaamolla on mulle terapiaa ja sielä käynti tekee musta joka suhteessa paremman ihmisen, mutta ne kirjalliset ja hallinolliset hommat… Teet kirjanpitoa, maksat laskuja joita on jokapaikassa. Kokoajan joku hajoo. Tee sitä tee tätä. Mun on pakko purkaa tänne mun ajatuksia tai mun pää räjähtää.

Se tunne kun saisi edes syödä tasaisin väliajoin ja lämmintä ruokaa… tai olla yksin vessassa, suihkussa tai edes jossain hetken. Tiedän mitkä asiat antaa mulle energiaa, mutta tähän tällä hetkellä paras lääke on nukkuminen mitä mulle ei suoda..

Oon laittanut vaatteita myyntiin face kirppiksille (mikä on sekin stressaavaa). Jo se että saat tuotteet kuvattua.. huhuh. Av, yv sisämitta ja hyvä ettei kysytä persereijän halkaisijaa… No joku saa hyvän mielen mun vanhasta ja itse saan pienen summan mun tulevaa hammasprojektia varten..

Mää mietin usein että mulla on kuitenkin asiat ihan hyvin. Kaikki on terveitä eikä mitään sen kummempaa pahaa ole hetken sattunut, mutta tää unettomuus on kamalin sairaus mitä oon koskaan sairastanut. On sekin karua ajtella: lause jonka kuulee liian monen äidin suusta.. En muista niistä vuosista mitään kun lapset oli pieniä. Ihan vaan kysyn että miksei äidillä ole siihen oikeutta? Miksei tälle asialle tehdä mitään. Sekin on helvetin stressaavaa jos tiedät, että nyt mulla olisi aikaa nukkua vaikka tunti. Et nukahda ja sitten jo mietit että ei mun kannata enää edes yrittää kun siitä on kulunut jo puolet..

 

 

Kiitos rakas blogini että sain taas purkaa ajatuksiani tänne. Se helpotti suunnattomasti oloani. Kiitos teille lukijoille että jaksoitte kuunnella <3 Kyllä me äidit kuitenkin selvitään ihan mistä vaan eikö?

Lue edellinen postaus: En olisi koskaan uskonut käyttäväni

-Umppu