Koskiset lähtee kiertoon!

Nyt on kuulkaas semmoinen juttu, että meidän kamat lähtee kiertoon. Muutossa taas huomasi sen kuinka paljon tavaraa on ja kuinka paljon on kaikkea sellaista, millä ei juuri tee mitään. Lastenvaatteita, mitkä on jäänyt pieneksi on kamala määrä. Niitä on vielä lisää, kunhan saan pari laatikkoa vielä maritettua. Päätin ottaa kuukaudeksi pöydän Radio kirppikseltä ja viedä sinne kaiken mahdollisen tavaran, mitä emme tarvitse.

Käyn  säännöllisesti muutaman kerran vuodessa kirpputorilla viemässä tavaraa. Jos on esimerkiksi vaatteita, mitä en ole hetkeen käyttänyt niin laitan ne eteenpäin. Kirppistely on muuttunut huomattavasti parempaan suuntaan. Radio kirppiksellä omistajanvaihdoksen myötä on tapahtunut todella paljon hyviä uusia uudistuksia. Nyt sinun ei tarvitse enään edes hinnoitella vaatteitasi, vaan allinclusive palvelu tekee sen sinun puolestasi. Palvelun kuuluu hinnoittelu, esillepano ja pöydän Siistinä pitäminen. Tästä ei oikein voi palvelu paremmaksi muuttua kirpputorilla. Allinclusive palvelu tarkoittaa sitä, että kirpputori veloittaa 50 % pöydän tuotosta. Mielestäni ei ollenkaan hullu idea tai huono hinta siihen nähden, että he varmasti osaavat hinnoitella tuotteet juuri sopivan hintaisetksi niin että ne käyvät kaupaksi.

Itse  kannattaa pitää huoli siitä, että vaatteet ovat ehjiä ja puhtaita ja hyvässä kunnossa. Radio kirppikselle on tullut myös lisänä lasten nurkka, mikä helpottaa huomattavasti kirpputorilla asiointia. Lapset voivat sen aikaa leikkiä, kun teet itse kierrosta tai siivoat esimerkiksi pöytääsi. Nyt vein  todella ison kasan lasten vaatteita myyntiin. Jos lapsesi kaipaa Vimman tai Mini Rodinin vaatteita, niin kannattaa käydä katsomassa pöytä numero 160. Pöytää täytetään aina sen mukaan, kuinka paljon sieltä lähtee tavaraa. Sinne on tulossa myös todella paljon minun vaatteitani, sekä mieheni vaatteita. Jonkin verran tulee myös sellaista kodintavaraa, mitä emme tarvitse ja mitä tässä muuton yhteydessä meiltä jää yli.

Ehkä saamme taas hieman matkakassaan, tai tällä hetkellä se ehkä on pieni ”remontti” kanssa. Tai ei niinkään remontti, vain huonekalu hankinta kanssa. Hauska huomata kun muuttaa, niin löydät varastoista ja kaapin ylähyllylleltä sellaisia tavaroita, mitä et ole tarvinnut oikeastaan vuosiin. Itse en ole mikään tavarasäilöjä, vaan tykkään laittaa asioita kiertoon ja eteenpäin.

Lajittelen koko ajan vaatteita. Kun lapsilta jää jokin pieneks, niin mulla on sellainen laatikko minnekä laitan pieneksi jääneet vaatteet odottamaan kirpputoria. Minulla on myös aina sellainen laatikko minne laitan vaatteita, mitkä menevät suoraan keräyksiin. Näin vaatekaapit pysyy suht hyvässä järjestyksessä. Kun vaan jaksaa usein pestä pyykkiä, niitä vaatteitakaan ei tarvitse paljoa. Siitä saa myös olla hieman onnekas, että lapsemme kasvavat aika hitaasti. Heillä kestää samat vaatteet yllättävänkin kauan. Vielä  on läpikäymättä meidän talvihaalarit, jotka toivon mahtuvan vielä tänäkin talvena.

Jonkin verran pystyn kierrättämään isompien lapsien vanhoja vaatteita esimerkiksi nuorimmaiselle. Vaikka hän ei vielä täysin osaa puhua, niin hän on silti ilmaissut että ei halua laittaa prinsessa mekkoja päällensä. Frozen yöpuku sentäs kelpaa., 🙂 Jotenkin olen  todella huono itse ostamaan kirppikseltä mitään. En tiedä miksi, koska ei tarvisisi löytää, kun esimerkiksi yksi pöytä missä olisi oikeaa kokoa lastenvaatteita” niin siitä saisi yleensä aina aivan pilkkahintaan seuraavan vaatekoon ja kaikki eri vaatteet. Ehkä koitan itsekin vähän ryhdistäytyä ja alkaa ostamaan enemmän käytettyjä vaatteita. Mutta käykää ihmeessä pönkimässä pöytä 160

Kuvat Noora Näppilä

-Umppu

primebody

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 18
Tykkää jutusta