Pärnussa 4:n lapsen kanssa!

Terveisiä täältä Pärnusta. Lähdimme viettämään perheen kanssa ja yhden laina lapsen kanssa pitkää viikonloppua Pärnuun. Kun olimme jouluna Tallinnassa, niin silloin olimme ensimmäistä kertaa autolla Virossa. Päätimme nyt myös lähteä Pärnun autolla. Se on todella huomattavasti helpompaa, kun mennä niillä yhteiskuljetuksilla bussilla. Myös täällä paikan päällä on paljon helpompi liikkua pidempiä matkoja. Varsinkin kun meillä on sen kokoinen porukka, mikä ei mahdu esimerkiksi yhteen taxiin. Moni on muuten paljon kysynyt mikä auto mulla on. Hankin vajaa vuosi sitten Toyota Verson, mistä saa halutessaan 7 paikkasen.

Ne jotka on blogiani lukenut jo useamman vuoden, saattavat muistaa meidän viimekertaisen reissun tänne Pärnuun. Päätimme ottaa saman hotellin Hedon Spa, sillä tässä hotellissa on todella kiva lasten leikkipaikka ja kylpyläosasto. Hotellista löytyy myös ulkona oleva allas, mikä soveltuu täydellisesti lapsille, sillä se on aikuiselle kahluuallas.

Kylpylä on myös todella kiva ja rauhallinen. Siellä on myös erikseen lastenallas ja sitten on sellainen alue, minne voi mennä ihan täysin rentoutumaan (ilman lapsia).. Heittäydyttiin Juuson kanssa jopa niin villiksi, että varattiin molemmille jalkahoidot. Pärnussa on todella helppo olla lasten kanssa. Täällä löytyy erittäin paljon kaikenlaista tekemistä. Me ollaan käyty jo trampoliini parkissa, ostoksilla, tivolissa ja tietenkin joka päivä hotellin omassa kylpylässä kylpemässä.

Ilmat on suosineet ja täällä on ollut erittäin lämmintä. Ensimmäisenä päivänä oli niin kova helle, että poltin selkäni. En jotenkaan osannut ottaa ollenkaan tänne aurinkorasvoja mukaan. Lapset on  tykänneet olla täällä todella paljon ja niin myös me aikuiset. Loma on aina loma ja irtiotto arjesta. Täälä on  paljon hyviä ravintoloita ja  löysimme oikein hyvän ruokapaikan aivan meidän hotellin läheltä. Kun reissataan  aina lasten kanssa, niin meillä on ehkä tärkein asia se, että lapset viihtyy. Tässä ravintolassa oli lapsille leikkipaikka, missä näytettiin myös piirrettyjä. Ruoka oli oikein hyvää ja maukasta ja palvelu oli erinomaista. Palvelun erinomaisuus ei täällä ole aina itsestäänselvyys.

Meillä on kiva huone, tai oikeastaan kaksi erillistä huonetta, missä on väliovi. Vili ja sen  kaveri saavat olla omassa rauhassaan ja me muut olemme täällä toisella puolella. Meillä on vielä puolet reissusta jäljellä ja paljon sellaisia paikkoja, missä emme ole vielä käyneet. Pojat haluavat myös katsoa jalkapallon MM-kisojen  pronssiottelun ja lupasin heille järjestää pienen kisastudion hotellihuoneeseen.

Pärnu ei ehkä ole niin edullinen paikka, Kun mitä se on ollut silloin kun kävin täällä ensimmäisen kerran. Siitä onkin jo yli 10 vuotta aikaa. Näköjään joka paikassa, missä on turismia, niin hintataso pikku hiljaa nousee, sillä ihmiset ovat valmiita maksamaan.

Reissun jälkeen Juusolla loppuu kesäloma ja tietyllä tapaa normaali arki taas alkaa. Mä itse teen edelleen vain alkuviikon töitä ja olen loppuviikon aina lomalla lasten kanssa, sillä päiväkoti on vielä kiinni ja koulut eivät ole alkaneet. Kun elokuun jaksaa taas painaa, niin sitten syyskuussa on vielä yksi reissu Kreikkaan tiedossa..

Olettehan muistaneet, jos mietitte matkaa rekan suuntaan Tampereelle niin hyödyntää 100:n euron alennuksen blogini lukijana.

Koodi UMPPU100

Uudet varaukset aikavälillä 1.7.2018- 15.7.2018
-100 EUR/varaus, vain lento+hotelli.
Kaikki matkat Tampereelta Kreetalle lähdöillä 17.8 – 7.9.2018

Varaa matkasi TÄÄLTÄ*

Juuri selvisi että kun tulemme sieltä, niin lähden melkein heti suoraan siitä taas Pariisiin Balmainin koulutukseen. On ihanaa päästä taas sinne oppimaan uutta ja fiilistelemään  syksyn uutta muotia. Mä aina puhun matkustamisen puolesta ja puhun siitä edelleen, ainut miinus puoli siinä on että se syö sinun kaikki rahasi.

-Umppu

primebody

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 23
Tykkää jutusta