Yhdet alushousut viikoksi

Ei se reisuun lähtö tietenkään sujunut ihan ongelmitta. Vaikka heräsin hyvissä ajoin niin kamala kiirehän siinä sitten tuli. Vielä ennen lähtöä laitoin pyykkejä koneeseen, koitin pikaisesti imuroida, pesin vessan ja survoin häränraivolla kamoja matkalaukkuun. Mullahan oli jo lähteissä 25kg tavaraa, eli 5kg ylimääräistä ja napattiin mun työkaverilta yks lentolaukku mukaan. En tiedä mitä kiviä olin pakannut, mutta matkalla tajusin, että unohdin kokonaan ottaa alusvaatteet ja sukkia mukaan. On jos jonkinlaista kolttua mukana, mutta ei siis ainoatakaan alusvaatteita. Mennäänkö reissu siis yksien pikkareiden taktiikalla?

Onneks mulla oli kuitenkin useammat bikinien alaosat, jotenka niillä pärjää siihen asti kun pääsee kauppaan. Mää nukuin koneessa hetken tuttuun tapaan. Ei katso aikaa eikä paikkaa ja tilaisuus tekee varkaan. Aika meni todella nopeasti ja lennon jälkeen päästiin matkaan suht vauhdilla. Onhan meitä täällä 92 kampaajaa.

Käytiin illalla syömässä ja mentiin nukkuun. Sitä jotenkin kuvittelee, että olis nukkunut kun tukki väsymystä pois, niin täällä mää killotan 5.30 tikkana hereillä. Ei kai niistä totutuista tavoista heti pääse eroon ja silloin kun sais niin ei väsytä . Meillä on kaks kerroksinen huone ja pakko sanoo, että ylhäällä on aika kuuma. Onneks huoneeseen on mahdollisuus saada ilmastointi, minkä varmaan meen ottamaan aamulla, koska haluan nukkua.

Täällä mää odottelen, että Hanna herää ja päästään lähteen lenkille. Ulkona on vielä tosi pimeää. Meillä on tänään luvassa koko päivä koulutusta ja ettei homma ihan liian rankaks mee, niin makoillaan rantatuoleissa.

Mää toivon ihan sydämeni pohjasta, että saan täällä oikein kunnolla rentouduttua. Oikein itsenikin harmittaa kun oon jo hereillä, mutta ilmeisemmin se elimistö on niin tottunut heräämään näin aikaisin.

Ehkä mää saatan vähän torkahtaa aurinkotuoliin tänään ”koska mää voin”. Meillä on täällä ihan huippu porukka mukana ja varmasti saadaan aivan mahtava reissu ja ollaan taas yhtä kokemusta rikkaampia kotiin palatessa. Tänne on luvattu koko viikoksi reilua 20 astetta ja kyllä se ne Suomen kelit voittaa. Rakastan aurinkoa ja lämpöä. Tässä on kiva pikku alku sysäys kesää kohden.

Toivon että saan koulutuksista uusia ideoita liiketyöhön ja pystyn kehittymään ammatillisesti taas pienen askeleen eteenpäin. Kouluttajia on sekä Suomesta, että ulkomailta mikä on todella jees. Suomalaiset ymmärtää kuitenkin aina sen meidän työnkuvan paremmin, koska muualla kampaamotyö on hieman erilaista. Ulkomaalaisilta saa taas parempia tipsejä esimerkiksi asiakaspalveluun viitaten, jotenka otan kaikki ideat avosylin vastaan. Meen varmaan kohta riuhtoon ton Tyrmin hereille, että saadaan päivä käyntiin :).

Nää kuvat on viime sunnuntain kuvauksista Ylen äitimyyteihin liittyvästä jutusta, mistä aiemmin kerroin, joka ilmeisemmin tulee ulos ens viikon pe. Mukavaa Sunnuntaita kaikille. Ja arvaatteko mitä? Kun täällä alakerrassa istun, niin meinasin saada paskahalvauksen kun kuulin takapihalta ääniä ja vetäsin äkkiä oven kiinni. Meidän parvekkeen tuolilla istuu nyt aivan jäätävän kokoinen musta koira, joka tuli tuolta puskan läpi :). Itsehän pelkään aivan julmetusti ulkomailla kulkukoiria ja vielä enemmän kissoja. Tohon se nyt parkeeras 🙂 saa nähdä kauanko se tossa päivystää. -Umppu

 

primebody

Yksi vastaus artikkeliin “Yhdet alushousut viikoksi”

  1. Hahah tää otsikointi ihan 5/5 😂 Mulle vois käydä just noin. Mut ihan hyvinhän se meni!

    mirvaannamarian.indiedays.com

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 45
Tykkää jutusta