Koska viimeksi puristelit tissejä?

*Sisältää mainoslinkkejä

Kailla naisilla on rinnat. Toisilla ne on pienet ja toisilla isot. Toiset niitä pienentää ja toiset suurentaa. Rinnat on varmaan yksi niistä asioista naisen kehossa, mihin harvoin ollaan tyytyväisiä. Painon nousu ja lasku näkyy melkein heti ensimmäisenä rinnoissa. Mun kysymys kuuluukin, että koska olet puristelut viimeksi rintojasi? Rinnat pistäisi tutkia säännöllisin väliajoin. Mää oon itse kehittänyt ihan rutiiniksi suihkussa käydessä tutkia rintojani.

Rintasyöpä on todella yleinen ja aika usein sen saattaa jopa löytää itse tuntemalla pienen patin rinnassa. Muita oireita voi olla esimerkiksi nännistä valuva kirkas tai verinen neste. Rintaan voi tulla myös erilaisia kudosmuutoksia. Nännin ulkoiset muutokset voivat olla myös yksi oireista. Jos rinta muuttaa väriä esimerkiksi tummumalla niin sekin saattaa olla yksi oireista.

Rinnat on kuitenkin monelle sellainen naisellisuuden symboli vaikka ne ei olisikaan esillä niin niiden olemassaolo on monelle tärkeää. Suosittelen  siis ihan jokaiselle ottamaan rutiiniksi tutkia omia rintoja. Se ei juurikaan vie aikaa vaikka suihkun yhteydessä. Syöpä on hirveä tauti ja tuntuu että aivan liikaa ihmisiä. Pelkkä rintojen tutkiminen ei toki pois sulje asiaa, mutta jos tintasyövän huomaa jo varhaisessa vaiheessa on hoito ennuste paljon parempi.

Nykyään on mahdollista rintojen tai rinnan poiston jälkeen hankkia imblantit. On myös muistini mukaan paikkoja, missä tatuoidaan rintaan nänni veloituksetta rintasyöpä potilaille. Imblanttien hankinta ei siis suinkaan tarkoita aina sellaisia mega luokan bosia, vaan niillä voidaan tehdä myös paljon muuta.

 

Juuri kotiuduin Lohjalta  vanhimman lapsen akro kisoista. Oli taas kukonpierun aikaan lähtö. On se vaan hienoa katsella sitä liikunnan riemua lapsien liikkeistä ja silmistä. Itsehän jännitin katsomossa kainalot märkinä, koska Vilin suoritus oli lähes viimeisenä koko kilpailuissa. Tänään vietetään ihan rauhallista perhe iltaa ja tarkoituksena olis pitkästä aikaa tehdä pitsaa. Jos sitä ei huomenna tarvis herätä ihan näin aikaisin, kun muina aamuina tällä viikolla.

Ihanaa viikonloppua kaikille <3

Asu House of Brandon* Paita* Farkut*

Kuvat Noora Näppilä

Ja jos et vielä käynyt äänestämässä niin…Mut on valittu ehdolle Inspiration blog awardseihin ja kategoriaan Vuoden kannanottaja. Ei voisi osua paremmin. Ja tietty nyt kaikki jotka ovat sitä mieltä, niin mulle saa käydä antamassa äänen TÄÄLTÄ* Kaikki ehdokkaat julkaistaan yleisöäänestyksen avautuessa 15.3. klo 18 osoitteessa: www.inspirationblogawards.com/ehdokkaat/ . Yleisöäänestys sulkeutuu 5.4.

 

Lue edellinen postaus: Miltä haisee keski-ikäinen?

-Umppu

 

 

primebody

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 20
Tykkää jutusta