Miltä haisee keski-ikäinen?

*Sisältää mainoslinkkejä

Uskokaa tai älkää niin luin hetki sitten jutun, missä kerrottiin kuinka ikääntyminen tuo mukanaan tuoksuja. Mietin itsekseni että miltähän se keski-ikäinen ihminen sitten tuoksuu.. jonkun mikälie tutkimuksen mukaan vanhempien ihmisten tuoksu on miedompi kun nuorten, mutta ei niin puoleensavetävä kun nuorten. Mun piti siis ihan oikeasti elää 35-vuotiaaksi että sain selville että keski-ikäinen haisee.

Mää oon ainakin itse huomannut niinkin tärkeän seikan että todellakin haisen. Yhden lapsen jälkeen ei ollut mitään ongelmaa, mutta kahden viimeisen jälkeen kainalot haisee niin pahalle, että jos en ole aamulla muistanut käyttää deodoranttia niin meinaan pyörtyä. No ehkä vähän liioittelin. Uskon että hormoonituotannon muutoksilla on myös osuutta asiaan. Mutta mitä aina välillä ihmettelen on että eikö ihmiset haista sitä omaa löyhkäänsä? Mulla on tosi herkkä hajuaisti ja joskus vaikka ihminen ohi kävelessä.. pöllähtää sellainen aivan järkyttävä löyhkä. Mietin aina että onko syy hajuaistin menetyksessä… vaiko siinä ettei pidetä omasta hygieniasta huolta ja se käry ei voi mennä keski-iän piikkiin.

Vielä hetki sitten kun mulla ei ollut autoa ja liikuin bussilla, niin pahinta oli yksinkertaisesti ihminen kuka vetää röökin siinä pysäkillä ja tulee sun viereen istumaan. Siinä se sitten hönkii ja huomaat ettei hampaita ole juuri sinä aamuna pesty. Vaatteet haisee aivan kuvottavilta ja hiuksista saisi jo voita leivän päälle. Eikö oma hygienia ole tärkeää ? Tai jos peseydytään niin miksi ei pueta esimerkiksi suihkun jälkeen puhtaita vaatteita päälle, vaan laitetaan ne samat jo haisevat likaiset vaatteet.

On ihmisiä jotka haluavat tietoisesti vähentää kemikaalikuormaa ja se on ihan ymmärrettävää. Ei se kuitenkaan tarkoita sitä että se on syy haista niin pahalle että karkoitetaan ympärillä olijat.

 

Mää itse rakastan tuoksuja . Mulla on kotona varmaan 20 erilaista tuoksua. Jokaiseen tilanteeseen ja tilaisuuteen on omansa.Tietyt tuoksut tuovat asioita mieleen. Meillä on Suomessa myös paljon tuoksuille ja hajusteille herkistyneitä ihmisiä. Niitä suositellaan välttämään aika monessakin paikassa. On hyvä että nykyään on olemassa esimerkiksi allergia kampaamoita jotta myös hajuste herkät voivat käyttää palveluita.   Teattereissa on myös näytöksiä missä ei saa käyttää hajusteita. Yksi asia mikä tässä itseäni vaivaa on se kova arvostelu.

Oon ehkä kymmeniä kertoja kuullut selkäni takaa kurkun köristelyä ja puhuttu kovaan ääneeen ”kuinka tähän kärryyn tulehtuu”.  Ymmärrän todella hyvin että joku on allerginen ja voi saada ties minkä reaktion, mutta jos se ei ole ennestään tiedossa niin turha siinä on ylimielisesti käyskennellä.. voihan sitä ystävällisesti sanoa asiasta eikö?

Vaikkei liity yhtään allergia  asiaan niin kyllä se  haiseva omilla eritteiltä höystetty henkilö saa kyllä mullekkin allergiset reaktiot ja silmiä ja kurkkua alkaa kutittaa.Ehkä näin yhteenvetona.. käydään kaikki suihkussa ja peseydytään niin kaikkien on helpompi hengittää.

Oman hygienian hoito pitäisi olla ihan itsestään selvyys kaikille. Jos ajattelen asiaa kampaajan vinkkelistä niin välillä törmään näihin tapauksin, että ei käytetä pesuaineita lainkaan esimerkiksi hiuksissa. Se toimii joillain, mutta taas toisilla ei. Hiukset ovat todella likaiset ja niitä peittää tatina kerros. Se ei voi olla missään tapauksessa hyvä päänahalle. Muotoilutuotteet myös vaativat usein sen shampoon kaveriksi, eikä ne lähde pelkällä vedellä pois. Hiukset saattavat haista usean metrin päähän.

Mitä mieltä siis olette: pitäisikö hajusteet kokonaan kieltää, mutta mitenkä se oman hygienian hoito?

lue edellinen postaus: Kun tiet yksinkertaisesti erkanee

Kuvat Noora Näppilä

Asu House of Brandon* Paita* Farkut*

Ja jos et vielä käynyt äänestämässä niin…Mut on valittu ehdolle Inspiration blog awardseihin ja kategoriaan Vuoden kannanottaja. Ei voisi osua paremmin. Ja tietty nyt kaikki jotka ovat sitä mieltä, niin mulle saa käydä antamassa äänen TÄÄLTÄ* Kaikki ehdokkaat julkaistaan yleisöäänestyksen avautuessa 15.3. klo 18 osoitteessa: www.inspirationblogawards.com/ehdokkaat/ . Yleisöäänestys sulkeutuu 5.4.

-Umppu

primebody

11 vastausta artikkeliin “Miltä haisee keski-ikäinen?”

  1. Ei nyt kylllä liity ihan aiheeseen..mutta. En tiedä, oletko tyytyväinen ja sinut kroppasi ja itsesi kanssa, mutta viimeikoina näistä sun blogikuvista on jotenki välittynyt sellainen parempi itsetunto ja tyytyväisyys itseesi. Voisi sanoa, että sädehdit ☺ Oot huikean kaunis ja sulla on aina kivoja asukuvia blogissasi!

    • Voi kiitos. Pakko kyllä myöntää, että kun olin lähes 3 vuotta raskaana ja imetin niin oma keho ei tuntunut omalta. Nyt voi urheilla ilman kipuja ja painokin on hieman pudonnut pahimman unettomuudesta johtuneen stressin takia niin kylää mulla on oikeasti todella hyvä olla nyt.

  2. Hei,

    On paljon mielenterveysongelmaisia ja masentuneita ihmisiä (jos katsot tilastoja kuinka monella näitä on, niin voit kuvitella kuinka paljon niitä tuolla kaduilla ja kaupungeilla liikkuu) jotka eivät jaksa peseytyä eivätkä välittää omasta hygieniasta. Sitten on niitä, joilla ei ole niin tarkka hajuaisiti, eivätkä he itse haista hajujaan. Itselläni on myös tosi tarkka hajuaisti, mutta vältän nykyään hajuvesiä, koska tosi moni on niille yliherkkä eivätkä ne itselle ole arjessa välttämättömiä. Kotona ollessa voin niitä laittaa itselle niin paljon kuin haluan.

    Olisi kyllä reilua sanoa suoraan ja asiallisesti jos hajusteet häiritsee, mutta minusta myös se on hienotunteista ja toisia huomioonottavaa, että ei niitä laita esim. teatteriin mennessä vaikka kyseessä ei olisikaan hajusteeton näytös.

    Hyvää kevään odotusta!

    • Tottahan tuo. En ajatellut asiaa tältä kannalta.. Tästä pikku aasinsiltana olisi ehkä pikkuhiljaa hyvä havahtua siihen asiaan, että mitenkä saisimme ennalta ehkäistyä tätä asiaa.. Ja en nyt tarkoita hygieniaa vaan sitä että meidän kansalaisista ei puolet söisi masennuslääkkeitä yms. Sanotaan että Suomi on hyvä maa elää niin välillä mietin että miltä kannalta..

  3. Itse kärsin hajusteallergiasta. Välillä niiin tympäsee voimakkaasti tuoksuvat ihmiset, ku tulee niin pyörryttävä olo samantien! Mitä jos siirryttäisiin luonnonmukaisten tuoksujen käyttämiseen.. Esim eteeriset öljyt tuoksuvat ja toimivat hajuvetenä, mutta eivät aiheuta allergiaoireita… Mitenhän sitten me maalla asujat, missä on pari parturia/kampaamoa, ja molemmissa työntekijät käyttävät voimakkaita tuoksuja.. Lähden 150km päähän hajusteettomaan hiuslääkäriin.. :s toki, oma ongelmahan se on, tuo allergia, mutta samalla tavalla toiset ei kestä niitä toisen ”luomuhajuja”: hikeä, paskaa, yms, toiset ei kestä niitä hajusteita… Onko se vaan niin, että kärsitään toinen toisiamme.. 😀

  4. Kyllä se itteäkin köhityttää, kun vastaan tulee henkilö, joka on suihkutellut hajuvettä yms. tuotteita itsensä täyteen niin, että kulkiessa jää vain hajuvana perään.. Myös nää wc-raikastimet yms yms joita tungetaan joka paikkaan on ihan kaameita! Osa tietysti tykkää tästä, mutta on ihan kohteliasta miettiä _kuinka paljon_ tuoksuja laittaa, kun nykyään niin monet saa tuoksuista oireita. En myöskään voi olla huolestumatta ympäristön ja vesistön takia kemikaalikuormasta, jota me itteemme holvataan menemään.

    Ja joo, en itsekään ole mikään puhdas pulmunen, mutta mietin joka kerta ennen hajuveden suihkausta, että minne olen sinä päivänä menossa ja kun vanhat tuoksut saan käytettyä niin aika siirtyä luonnollisempiin hajuvesiin. 🙂 Joku sanoikin, että hajuveden käyttö on sama kuin olis avonainen maalipurkki koko ajan vierellä.

  5. Hienoa, että tiedostat, että on hajusteyliherkkiä ihmisiä ja otat ne puheeksi. Näin saadaan lisää tietoisuutta tärkeälle asialle. Täällä yksi kemikaaleja välttelevä, enkä esim. käytä dödöä, mutta en tietääkseni haise. Käyn suihkussa ahkeraan niin hajut pysyy poissa. Eniten häiritsee ne hajuvedelle tai pyykinpesuaineelle haisevat ihmiset, mutta ei se hien hajukaan mikään hyvä ole.

  6. Joillain on myös joku pakkomielle läträtä pyykinpesuaineita tai mitä lie hiuhteluaineita niin että vaatteet suorastaan löyhkää niille pesuaineille. Puhtaat vaatteet on jees, mutta pesuaineen löyhkä ei ole freesiä vaan päinvastoin tunkkaista. Eikä varmaan iholle tai ympäristölle hyväksi liikaa käyttää niitä.
    Itse rakastin hajuvesiä aikoinaan, mutta nykyään en voi käyttää kun heti käy silmiin ja tuoksu ei tunnukaan hyvältä vaan enemmän häiritsee nenässä koko ajan. Jotenkin olen näille tuoksuille siis herkistynyt. Kateellisena aina tuoksuttelen hyvän tuoksuisten naisten ja miesten perään 🙂

  7. Mielenkiintoinen postaus. Mielestäni kuitenkaan hajustettu ei ole yhtäkuin hygieeninen. On järkyttävää mielestäni, että meille myydään laboratorioissa tehtyjä teennäisiä hajusteita, joilla pitäisi peittää ihmisen oma tuoksu. Samalla myyntikikalla uskotellaan alitajuisesti kuluttajille, että jollet haise jollekin hajusteelle, olet epähygieeninen vaikka niin ei välttämättä ole. On paljon tuoksuttomia tai luonnonmukaisia tuotteita, joilla voi ylläpitää omaa henkilökohtaista hygieeniaansa. Eteeriset öljyt ja luonnonmukaiset hajusteet on hyviä eivätkä ole myöskään vaarallisia ihmisten terveydelle (ei sisällä mm. kemikaalimääriä joita monet muut tuotteet pursuvat).

    Toki on ihmisiä, jotka eivät peseydy tai ovat kenialliselta koostumukseltaan ns nopeammin haisevia. Heidän on luultavasti hyvä peseytyä useammin niin itsensä kuin muidenkin mukavuuden vuoksi. On myös olemassa ihmisiä, jotka haisevat koville teennäisille hajusteille ja silti samanaikaisesti esimerkiksi hielle tai muille kehon eritteille. Ja se se vasta epämieluisa kombinaatio vasta onkin.

  8. Ihmisten hajut ovat myös hyvin yksilöllisiä. Joku, joka päivä peseytyvä, voi haista päivän päätteeksi jotakuinkin samalta, kuin toinen viikon suihkussakäymättömyyden jälkeen. Ja ihminen ei todellakaan ongelman pitkittyessä haista itseään tai omia vaatteitaan…

    Henkilökohtaisen hygienian puute kielii myöskin hyvin vahvasti päihde-/mielenterveysongelmista tai masennuksesta. Huolimatta siitä, että kulissi voi silti olla täysin pystyssä. Ihminen voi käydä töissä normaalisti, mutta silloin se työ on sille ihmiselle vain se päivän ainoa pakollinen suorittaminen. Kaikki muu elämä voi mennä täysin sumussa kotona ilman, että jaksaa edes viedä roskia ulos tmv. Silti verrattuna ”tavalliseen” kiireiseen (vaikka lapsiperheen äitiin), ihmiseen, voi molempien työpanos ja aivokapasiteetti olla jotakuinkin samanlainen.

    Jos ulkona on pimeää, märkä kurakeli tai paukkupakkanen ja pään sisällä jotakuinkin samanlaista, voi riisuutuminen ja suihkuun meneminen jäädä tyystin taka-alalle ja tuntua täysin merkityksettömältä ja käsittämättömän vaikealta. Ja mitä pidempään sitä lykkää, sen vaikeammaksi se muuttuu.

    En sano, että pitäisi hyväksyä tai ymmärtää, mutta merkit olisi hyvä tunnistaa esim läheisissä tai työkavereissa jne.

  9. Joo, mulla on ongelmia tän asian suhteen. Mutta silti ei kaikkia voi huomioida kaikessa koko ajan. Meille kävi esim niin, että lennettiin koiranpennun kanssa Suomeen. Koiralla oli kaikki passit ja paperit ymv ja sille oli asianmukaisesti varattu ja maksettu paikka koneesta. Silti joku nainen tuli koneessa riehumaan ja huutamaan, että hänen äitinsä on niin allerginen, ettei koira voi olla samalla lennolla. Me oltiin varattu matka ja maksettu koirasta käsimatkatavarana. Tämä ihminen ei ollut varannut mitään allergialentoa, mikä sekin on btw mahdollista, mut silti koki, että me ei oltaisi saatu tulla koneeseen…

    Lentoyhtiö onneksi katsoi tapauksen meidän eduksemme ja pääsimme lennolle. Paikkajärjestelyt meni hiukka uusiksi. Ja tällä kyseisellä mummulla ei olllut mitään ongelmia koiranpennun suhteen, päinvastoin. Ainoastaan hänen tyttärensä katsoi aiheelliseksi riehua asiasta koneessa.

    Että jos on niin ongelmainen, ettei voi mitään, niin ihmiset voi silti syödä mandariinia bussissa. Ei sitä voi kieltää. Toki varmaan saa enemmän aikaan, jos menee sen ihmisen luo ja kysyy, et voisitko odottaa pari pysäkinväliä, kuin sillä, et huutaa ja vaatii tätä ihmistä poistumaaan.

    Mä laitan hajuvettä aina saman verran. Vaikken itse sitä enää haistaisikaan… Yksi suihkaus ranteisiin ja yksi niskaan. Niin sillä pysyy muillakin tolkku siinä hommassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 10
Tykkää jutusta