Iltavirkkujen aamu kärsimys

Kumpaa sinä itse edustat? Oletko iltavirkku vai aamuvirkku?  En tiedä voiko ihmisen rytmi muuttua vuosien myötä mutta väittäisin että olen ollut molempia. Jos mennään aikaan kun olin siinä 20-vuotias tai siinä  tienoilla niin tykkäsin valvoa yömyöhään ja ylös en meinannut päästä sitten millään. Nyt taas toki välillä ilman omaa tahtoa herään lähes joka päivä 5.00-6.30 lapsien kanssa. En ehkä ilman näitä nahkaisia herätyskelloja heräisi ihan noin aikaisin, mutta tykkään silti herätä ajoissa. Musta tuntuu että saan niin paljon enemmän aikaiseksi kun herytyskello on soinut ajoissa. Jos pitkittäisin päivää sinne 12 heräämiseen olisi mun päivän tehokkaimmat tunnit jo mennyt ohi. Kaikilla se ei ole niin. Tiedän paljon ihmisiä, jotka kukkuvat öisin ja tekevät työnsä mielummin iltaisin, kun päivällä.

Jokaisella on varmasti tähän oma sanottavansa ja oma teoria. Paljon on kirjoitettu siitä kuinka koululaisten olisi hyvä aloittaa koulu myöhemmin kahdeksaa ja että se sopisi heille paremmin. Mun on tähän vielä vaikea ottaa kantaa, koska meillä herätään hyvin ja paljon on 10 ja 9 aamuja. Teini-ikä on varmaan asia erikseen voisin kuvitella.

Näin myös jonkun otsikon missä ehdotettiin aamun aikaisista tunneista aamulisiä.. Työaika on ollut siinä siistissä sisäduunissa 8-16 niin kauan kun muistan. Ihmettelen jos siitä on selvinnyt vaikka sen 10 vuotta niin mitenkä se herääminen koituu nyt ongelmaksi. Toki mulle on yks lysti mihinkä aikaan kukin työskentelee. Tuntuu se silti oudota että aikuisen on vaikea herätä aamulla.

Mää voisin itse aloittaa päiväni vielä aikaisemmin.  Normaalisti menen töihin klo 9.00. Ilta tuntuu aina hyvin lyhyeltä vaikka sellaisina päivinä kun pääsen klo 18.00. Olisi mielenkiintoista tietää mitenkä esim iltavirkku hoitaa lapsiperheessä lastenhoidon.. herääkö hän  aamulla lähettämään lapsia kouluun sieltä peiton alta, vai olettaa että kyllä se sinne pääsee ? Jos lapset ovat myös kovia nukkuun aamuisin niin mitenkäs siitä selvitään? Ollaanko aamuisin aina myöhässä?

Toki tässä nykypäivän vapaassa maailmassa mua ei yllätä enää mikään. En olisi yhtään yllättynyt vaikka työaikalainsäädäntö muuttuisi ja tekisimme töitä kellon ympäri.. Ei siinä… voisin itsekin silloin tällöin nukkua vähän myöhempään vaikka vapaapäivinä, mutta en siitä halusi mitään arjen käytäntöä.

Niinhän sitä luulis että ihminen haluaisi olla hereillä valoisaan aikaan. Mitä sitä yöllä edes tekee? Mun on ainakin henkilökohtaisesti nähtävä se päivänvalo ja varsinkin pimeenä aikana se on täysin välttämättömyys hengissä selviämiseen kohdallani. Syksyisin saattaa vuorokaudessa olla muutama tunti valoa ja siihen se jää. Aukioloaikojen vapauduttua se mahdollistaa varmasti iltavirkkuja valitsemaan mielummin niitä ilta-vuoroja, koska esimerkiksi lapsiperheissä rytmi on aika usein se sama. Herätään aamulla aikaisin ja illalla mennään ajoissa nukkumaan.

Toki onhan niitä vuoropäiväkoteja, mutta iltakouluja ei ainakaan vielä ole tietääkseni. Kuuluisiko teidän mielestä aamun tunneista saada aamulisää samalla tavalla, kun nyt illoista saa iltalisää?

 

Tänään alkaa viikonloppu ja meillä on muutama suunnitelma. Toivon että saataisiin liikkeen remonttia eteenpäin. Pintoja on vielä tekemättä ja listoja puuttuu. Jospa sinne pääsisi vaikka iltaisella puuhastelemaan ja saamaan loput tavarat paikoilleen. Tuntuu että meidän liike on nyt paljon toimivampi kokonaisuus ja on ihanaa kun ympärillä on tilaa. Maanantaina tulee ihan ammattilainen hoitamaan seinien viimeistelyä. Meille laitetaan akustiikkatapetti ja toivon todellakin sen tehoon, sillä korkea huonekorkeus tekee sen, että liiketilassa kaikuu aivan törkeän paljon.

on ihanaa että seinän purkamisella sai liiketilaan aivan uudenlaiset mahdollisuudet ja kaikille lisää työskentelytilaa. Enää ei tarvitse suunnitella työvuoroja, koska yhden paikan tullessa lisää voimme kaikki olla töissä mitenkä huvittaa. Liiketilan toimivuus on meidän alalla todella tärkeää ja ollaan aiemmin oltu hieman sumpussa.

Me ollaan herätty tänään jo vähän ennen kuutta ja täällä on hommat ollut käynnissä jo hetken aikaa. Mukavaa viikonloppua kaikille

Lue edellinen postaus: Saako blogaajat ilmaisia lounaita?

Kuvaus Noora Näppilä

-Umppu

primebody

7 vastausta artikkeliin “Iltavirkkujen aamu kärsimys”

  1. Teetkö yhden postauksen sit niistä akustiikka tapeteista. Meillä kotona korkea huonekorkeus, mutta vaikka ollaan tauluja ja mattoja köytetty niin silti vähä kaikuu.

    Yks missä pitäis tarkastella aukioloaikoja ja pidentää niitä ilta-ajoiksi on kunnalliset terveyspalvelut. Pohjoisessa ainakin kaikki palvelut menevät kiinni klo 16: aikaa ei saa hammaslääkäriin, lääkärille, suuhygienistille tms klo16 jälkeen. Ja se on huvittavaa, että juuri kunnan työntekijät esim eivät pysty järjestämään millään, että tulisivat hoitoon yksityisellä esim keskellä päivää, eli heidän pitää saada yksityiseltä ilta-aikoja joka sit saa aikaan sen, että yksityisten palveluksessa olevat pitää sit järkätä omaa kalenteria niin että pakko päästä päiväsaikaan.

    • Joo teen ehdottomasti! Joo välillä aukiolot on hanurista, koska monella on sellainen työ että ei pääse kesken päivää eikä ole arkivapaita.

    • Mä en tiedä onko erilaisia akustiikkatapetteja ja sit toki mitä nimitystä kukakin käyttää, niitähän on sellaisia oikein levyjä, mut niitä ei kai sanotakaan tapeteiksi. Mulla on Sanduddin akustoivaa, tosin se tasoitetapettia, en ainakaan huomannut mitään erityistä sen jäljiltä 🙁 Kiinnostuneena siis odottelen minäkin postausta.

  2. Iltavirkku täällä hei! 😀 Harvassa on ne aamut kun olen herännyt virkeänä. Äidiksi tulon myötä on ollut pakko vaihtaa rytmiä. Sänkyyn jääminen ei ole vaihtoehto kun muksu on kukonlaulun aikaan pirteä kuin peipponen.
    Kirjoitin muuten blogiini kasvisruokailua koskeneesta tekstistäsi inspiroituneena oman mielipidekirjoitukseni Käy kurkkaamassa jos kiinnostaa. 🙂
    https://conlamoreblogi.blogspot.fi/2018/02/totuus-vegaanisesta-ruokavaliosta.html

  3. Itse oon ehdottomasti iltavirkku, ollut jo nuoresta ja teen mielelläni ilta- ja yövuoroja. Yövuorot niitä kaikkein mieluisampia, silloin ehtii aamusta käydä hoitamassa asiat ja nukkuakin kunnolla. Iltavuoro on vähän sellainen, että jos on menoa niin pakko herätä aikaisin jos meinaa jotain tehdä ja joutuu kiirehtimään.

    Mä oon kanssa miettinyt monesti, että miksi niin monissa liikkeissä on aukioloaika just jotain 10-18, koska eihän niissä silloin ehdi käydä asiakkaita kunnolla kuin viikonloppuisin tai jos on vapaapäivä. Suurimalla osalla kun työt loppuu 15-18 välillä.

    Koulu tahtoo välillä olla tuskaa juurikin aikaisten aamujen takia… Kahvia menee 7-11 välillä helposti 2-6 kuppia, jotta on jotain keskittymistä. Mun tehokkaimmat tunnit 21-02 välillä riippuen miten on herännyt. Tuolloin mä teen kaikki kouluhommat ja luen alan artikkeleita, kirjaa yms. Ainut ns. ”aamurytmi” mulle tuli kun aloin aamuisin juoksemaan, mutta silloinkin heräsin 02-03 välillä ja nukahdin sitten jo 17-19 aikaan. Silloin tein ekana kirjoitushommia ja söin aamiaisen, kävin lenkillä ja kouluun.

  4. ”Toki mulle on yks lysti mihinkä aikaan kukin työskentelee. Tuntuu se silti oudota että aikuisen on vaikea herätä aamulla.”

    Tutustu aiheeseen lähemmin niin ei tarvitse ihmetellä. Aihe on laaja ja tulet yllättymään sisällöstä.
    Tieto korvaa oletuksen ja auttaa ymmärtämään. Tuotakin asiaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 22
Tykkää jutusta