Eikö kiharat pysy koskaan? Ghd setin arvonta!

Varsinkin nyt juhla-aikana kampauksia tehdään todella paljon. On pikkujouluja ja erilaisia pippaloita minne usein halutaan mennä laittautuneena. Suuri ongelma naisilla on usein hiukset. Jos juhlia on joka viikonloppu ja osalla jopa arkena niin aina ei välttämättä ehdi kampaajalle. Multa kysytään lähes päivittäin kiharoista. Mitenkä ne teen ja mitenkä ne saa kestämään. Varmaan monella on ”sama ongelma”. Kihara pysyy maksimissaan tunnin jonka jälkeen se suoristuu.

Tärkeintä kiharoiden laittamisessa on tuotteet. Ilman niitä hiukset eivät pysy. Kun halutaan kestävät kiharat aloitetaan valmistelu jo hiustenpesu vaiheessa. Hiuksia ei kannata pestä siloittavilla tuotteilla. Suosittelen volume tuotteita. Myöskään hiusöljyä ei kannata laittaa kiharoiden alle, koska sillä on siloittava vaikutus ja liiallisesta käytöstä hiuksissa oleva kihara latistuu nopeammin.

Pesun jälkeen hiuksiin suosittelen volume vaahtoa kauttaaltaan tai esimerkiksi tyvelle volume suihketta ja pituuksiin voimakasta tukea antavaa kampausnestettä. Hiukset kannattaa föönata kuiviksi, koska silloin hius irtoaa päänahasta ja pysyy kuohkeamapana pidempään. Jonkun mielestä kihara tarttuu paremmin likaiseen hiukseen, mutta itse en sitä allekirjoita. Myös likaista hiusta käsitellessä hiuksista tulee usein läpi epämiellyttävä tuoksu. Käyn itse aina tyven läpi tyviraudalla, millä saa lisää volyymia ja kestoa kampaukselle.

Kiharoita voi tehdä lähes millä tahansa. Vanhanliiton kikka on tehdä sormikiharoita, mutta niiden kannattaa antaa olla melkein yön yli. Itse käytän kiharoita tehdessä lähes aina joko Ghd:n suosirtusrautaa (millä en osaa kihartaa omia hiuksiani) tai sitten Ghd:n curve rautaa. Välillä olen myös käyttänyt todella ohutta tikkua, jos haluan oikein sähäkät kiharat.

Kiharoita tehdessä kannattaa muistaa, että hiukset hieman lyhenee. Nyky trendeissä käytetään todella paljon lainemaista kiharaa, mikä on naisellinen ja huoliteltu. Jos haluaa hiuksiin lainemaisen kiharan tulee hiukset kihartaa kaikki samaan suuntaan.

Esimerkiksi näissä kuvissa tekemääni kiharaan, multa meni noin 5min aikaa. Toki jos hiuksissa on pidennyksiä tai ne ovat todella paksut pitää varata aikaa hieman enemmän. Kiharani on tehty Ghd:n kapeammalla curvella. Paksumpi curve rauta sopii hieman pidempään hiukseen.

Kun aloitan kiharoiden teon suikutan vielä jokaiseen osioon erikseen pitoa antavaa kampausnestettä. Kieputan hiukset raudan ympärille ja annan vaikuttaa 10 sekuntia. Puran osion varovasti ja annan sen aina jäähtyä. Kiharan voi myös vielä kieputtaa ja kiinnittää pinnillä jäähtymään.  Pitää muistaa, että lämmin hius ei vastaanota uutta muotoa. Hiuksen pitää olla aina jäähtynyt. Kun kiharat on ”valmiit” niin ainakin itse kampaan ne aina auki. Joko harvapiikkisellä kammalla, sormin tai luonnonharjasharjalla. Lopuksi laitan kevyttä lakka tai sitten en laita lakkaa lainkaan. Tässä myös tapahtuu usein se suurin virhe. Ei mitään tuotetta pohjalle ja päälle kilo mega strong lakkaa. Hiuslakka saattaa jopa latistaa kauniin kiharan. Se ei myöskään tee sitä viimeistä silausta, jos hiukset on niin tärkätty ettei ne liiku.

– aloita jo hiuksia pestessä oikeilla tuotteilla

– älä käytä hiusöljyä

– tärkeimmät tuotteet on pohjatuotteet: vaahto/voimakkaan tuen antava kampausneste

– föönaa hiukset kuiviksi ja kohota tyvi tyviraudalla

– suihkuta osio kerrallaan pitoa antavaa lämpösuojaa ja aloita kihartaminen niskasta.

– muista antaa hiuksen aina jäähtyä

-lopuksi viimeistele hiukset

Toivottavasti tästä oli apua edes jollekkin. Meiltä Primestä saa sekä Contour tyvirautoja (145€) että curve kihartimia (189€). Olen vannonut Ghd:n rautojen nimeen niin kauan kun niitä on ollut markkinoilla. Parempia ei ole maailmassa. Kannattaa panostaa laatuun, koska turha ostaa 3 huonoa kiharrinta jos voit saada kerralla kunnollisen, joka kestää. Ghd:radiossa on sisään rakennettu mikrokompressori mikä tarkastaa useita kertoja sekunnissa  raudan lämpötilan jolloinka se on jatkuvasti sama. Hius vaatii aika voimakkaammin lämmön saavuttaakseen kestävän muodon. Raudat missä voi itse säädellä lämpötilaa ei palvele miedolla lämmöllä ketään. Kampaus ei kestä. Mulla on asiakkaita kenellä on Ghd rauta jo yli kymmenen vuotta vanha ja toimii edelleen. Toki niihin on vuosien varrella tullut muutoksia, kuten universaljännite ja torkku toiminta.

 

Näin joulun kunniaksi haluan arpoa teidän lukijoiden kesken yhden Curve&Contour setin. Kommentoi alle ja rautasetti voi olla sinun. Kannattaa myös laittaa meidän Kampaamon insta seurantaan, sillä jatkossa päivitämme enemmän tekniikkaan liittyviä kuvia ja postauksia. @primehairandbeautydesign (Palkinnon arvo 334€). Palkinto arvotaan 17.12.2017.

Lue edellinen postaus: Mitä jos joulna ei halua?

-Umppu

 

primebody

1 124 vastausta artikkeliin “Eikö kiharat pysy koskaan? Ghd setin arvonta!”

  1. Mukana! Itsellä aina ongelmana ns. liukkaat hiukset joissa ei koskaan kiharat pysy kovin kauvaa muuta kuin puikkokihartimella! 😶

  2. Oon aina haaveillut ghd tuotteista mut jotenkin en raaski niitä ostaa. Oon ihminen joka sit sillon harvoin kun tulee sellaisia tilaisuuksia et hiukset pitäisi laittaa niin meen suosista aina kampaajalle 😀

    • Todellakin mukana! Entiset raudat alkaa vedellä viimeisiä joten tarpeen tulisi laadukkaat ja uudet!

  3. Mukana! Edellisen kerran onkin tullut kiharrettua joskus kauan sitten ennen vauvan syntymää. Ja tukka olikin samantien suora kun astuin ovesta ulos. Kunnon välineillä kelpaisi kihartaa

  4. Vau! Kiitos vinkeistä ja mukana arvonnassa, raudat tulisivat tarpeeseen, jostai kumman syystä ei ole tullut ostettua itselle mitään pitkään aikaan, vaan kaikki ylimääräinen raha on laitettu vanhan kansakoulumme remonttiin, olisi ihana lähteä vähä tuulettamaan päätään ja laittaa hyvillä raudoilla hiukset kuntoon. 🙏

  5. Mukana ehdottomasti! Itselläni on pitkät ja paksut hiukset, ja niiden kuosiin saaminen on haasteellista. Täytyy myöntää, ettei itselläni riitä kyllä kärsivällisyys. Kerran sain itselleni tehtyä kalanruotoletin youtuben avulla, mutta tuskahiki oli päällä sen jälkeen. Rispect kyllä teille kampaajille, olette taitatavia!

    Mukavaa joulunodotusta sinulle ja perheellesi!

  6. Mukana! Aina laitan muut etusijalle niin tämän pitäisin itsekkäästi itselläni, luxusta arkeen. Mun ikivanha hiuksia polttava tyvirauta joutaisi jo muutenkin roskapönttöön. Ghd suoristin löytyy ja olisi mukavaa saada täydennystä sarjaan sekä hiukset ruotuun kunnollisilla laitteilla.

  7. Kiitos hyvistä vinkeistä! Itse olen näköjään tehnyt kiharoiden laitossa enemmän asioita väärin kuin oikein..Mukana arvonnassa ehdottomasti 😊

    • Kiitos vinkeistä, ilmankos ei aina onnistu kikkurat itsellä 😊 Etenkin jos yrittää lämmintä kohtaa uudelleen.. no nyt sekin selvisi.. Mukana siis ❤️

  8. Mulla on todella lasinen hius, mutta sitä on paaaaaljon:-D En oo koskaan omistanut kunnollista kiharrinta, ja suoristusraudatkin on olleet just näitä ”halpa – pakko ostaa” versioita. Äidilläni on ghd:n suoristusrauta ollut 7 vuotta ja se on täysin moitteeton! Olenkin pitkään haaveillut että itsekin sellaisen hankin, niin johan rupea tukka kähärtymään ja oikenemaan!:-)

  9. minäminäminä! mä niiin toivon tätä itselleni joululahjaksi😍 tarve ois kyllä iso, juuri hajosi ikivanha kiharrin.

  10. Voi olisi hienoa voittaa nämä! Viime suoristusrauta ja kiharrin vuodelta 2009. Saisi laitettua vihdoin tukkaa kunnolla ❤

  11. Itse omistan ghd.n suoristajan joka on kyllä maailman paras, mutta en myöskään osaa sillä tehdä kiharoita tää setti ois vaan niin paras. Nyt kun omissa hiuksissa on jo pituutta että sais hyvät laineet.

  12. Kolmen tytön äitinä olen ehdottomasti mukana arvonnassa. Hiusten laittoa riittää😂
    Ja olen juuri se joka ostaa monta huonoa kiharrinta halvalla😉

  13. Voi ei, niin mukana! Molemmat on ostoslistalla ollut pitkään, mutta lapsiperheessä ja varsinkin vielä hetken kotihoidontuella, on noita muitakin rahareikiä joihin sijottaa! Mun kiharat kestää just sen puol tuntia ja sit ne on veks..

  14. No todellakin mukana. 1v lapseni myötä hiukset suoristuivat ja muuttuivat liukkaiksi. Hormonit…? Ja kihara ja kuohkeus tipotiessään. Identiteettikriisi heh.

  15. Mukana! Viimeksi en raaskinut ostaa kuin kämäsen liian pienen kihartimen, lopputuloksena pelle Hermanni kiharat 🙈🤪 nyt jos vaikka saisi asiallisen kihartimen niin ei tartte ylimääräisiä hiustenpesuja tukkakriisin keskellä 🤣

  16. Ehdottomasti mukana arvonnassa! Minulla on kaksi tytärtä jotka tykkäävät hiusten kihartamisesta, joten hyville välineille olisi tarvetta 😊

  17. Mukana arvonnassa 😊 mä niiin tartteisin uuden ghd raudan kun entinen lakkasi toimimasta 10vuoden käytön jälkeen 😬

  18. Tämä olis täydellinen lahja itselle❣️
    Mutta luulen silti että tämä menisi vähävaraiselle ystävälleni jolla ei olisi ikinä varaa ostaa näin hienoja hiustuotteita. Käyttöä kuitenkin kihartimella löytyy päivittäin. Luulen että tämä tekisi hänet enemmän kuin onnelliseksi❤️ Mukana arvonnassa siis ollaan!

  19. Ooii tämän arvonnan palkinto olisi niiiin mieluinen 😍 Rakastan kiharoita hiuksissani mutten ole vielä koskaan kokeillut näitä paljon hypetettyjä ghd-rautoja. Joten olen todellakin mukana tässä arvonnassa!

  20. Tämä olis täydellinen lahja itselle❣️
    Mutta luulen silti että tämä menisi vähävaraiselle ystävälleni jolla ei olisi ikinä varaa ostaa näin hienoja hiustuotteita. Käyttöä kuitenkin kihartimella löytyy päivittäin. Luulen että tämä tekisi hänet enemmän kuin onnelliseksi❤️ Mukana arvonnassa siis ollaan!

  21. Vau, ehdottomasti mukana arvonnassa. Ja kiitos kiharrus vinkeistä. Ehkäpä näillä onnistuu ensi kerralla paremmin.

  22. Oii tämän arvonnan palkinto olisi niin mieluinen 😍 En ole koskaan päässyt kokeilemaan näitä paljon kehuttuja ghd-rautoja vaikka tykkään kyllä kihartaa hiukseni usein. Olisi mahtavaa voittaa, joten olen todellakin mukana tässä arvonnassa!

  23. Tämäkin lättänätukka on mukana!
    Piti niin ostaa itselle joululahjaksi kiharrin ja hiustenkuivain veronpalautuksilla mutta ylläripylläri ne rahat kuluikin lapsiin ja yllättäviin menoihin… viimeksi olen kihartimen omistanut noin 10 vuotta sitten 😀

  24. Mukana. Minulla on sellanen todella pitkä ja paksu tukka, jota ei ole värjätty. Niin kiharoiden pysyminen on ikuinen ongelma! Tykkäisin kuitenkin tehdä laineet joka päivä.

  25. Niin mukana! Kolmen pienen lapsen äiti kaipaa juuri tällasta pientä arjen luksusta kun aina ei todellakaan ole hiukset mintissä 😅 Oikeet ja laadukkaat välineet helpottaa huomattavasti tässäkin asiassa! 👌

  26. Mukana arvonnassa!
    Tarpeeseen tulisi tämä rauta. ❤️
    Kiitos erittäin hyvistä vinkeistä kiharan tekoon, lli todella hyödyllinen postaus!

  27. Oi tää setti olis niin hyvä! Kiireisenä kahden vilkkaan pojan äitinä oikeilla välineillä kiharoitten tekeminen kävisin varmasti sukkelaan.

  28. Mukana! Rakastan kiharia, mutta ärsyttävintä on jos ne eivät pysy kauniina koko päivää. Olisin niin uuden raudan tarpeessa ja varmasti pääsisi kovaan käyttöön!😍

  29. Wau! Siskolla on upeat paksut pitkät hiukset, joten hänelle menisi pukinkonttiin. Muutti juuri ensimmäiseen ”omaan” kotiin joten ylimääräistä rahaa ei ole, ja tiedän ettei kunnon välineitä. Tykkää kovasti kyllä laitella hiuksiaan letein ym. Eli todellakin mukana:)

  30. Mukana! Tämä olisi oiva arvontavoitto – toivossa eläen huonosta arpaonnesta huolimatta. 🙂 Hyvää joulunaikaa!

  31. Mukana kisassa 🤗 tällä hetkellä ei ole mitään millä hiuksia laittaa yksi suoristin ja senkin jo niin vanha ettei sillä mitään tee joten tulisi käyttöön.

  32. Mukana! Mulla oli just pikkujoulut ja tein todella huonolla menestyksellä itselleni kiharat… kollegat kysyi että oonko suoristanu hiukset 😀 Tunnistan muutaman amatöörin mokan, jonka tein tosta sun listalta… 😉

  33. Mukana! Täällä yks lättätukka ilmoittautuu. Äitiysloman aikana pituutta hiuksiin tuli mukavasti ja nyt enää tarvis saada se näyttämään edes jotenkin freesiltä. Uskon, että näillä tuotteilla ja ohjeilla saan tän asian kuntoon.

  34. Just eilen ihailin Instassa sun kiharoita. Itse olen jämähtänyt ilmakihartimeen, sillä saa kauniit laineet aikaan, mutta ne eivät kyllä pysy yön yli. 😀 Osallistun arvontaan, ihanaa joulun odotusta! 🙂

  35. Mukana! Pienen vauvan kanssa kotona ollessa ei tule laittauduttua kuin erittäin harvoin, joten nämä raudat olisi ihana voittaa ja rueta panostamaan vähän enemmän!

  36. Just valittelin kaverille että oispa kiva kun joskus pysys kiharat juhlissa, tuntuuvat ainaan lätistyvän 😂 kunnon rauta auttas paljonki varmasti! Mukana arvonnassa 😍

  37. Mukana! Oon jo pitkään etsinyt rautaa, jonka saada kunnon kestävät kiharat. Niin ja hetki sitten edellinen rautani oli jäähtymässä lattialla(!!!) niin mies astui sen päälle. Meni muuten ihan tuhanteen osaan 😓.

    • Mukana kilpailussa. Tulevien kaksosten äitinä olisi kiva saada kiharrin, jonka käyttöön ei mene puolta päivää! 😀

  38. Ehdottomasti mukana arvonnassa. 😍 Tykkään laittaa toisten hiuksia ja monesti on tyttöjen illassa tullut kiharoita tehtyä,olisi kiva yllättää ystäväni ensikeralla uudella kihartimella.

  39. Mukana! Mulla on pitkä ja paksu tukka, missä tuntuu ettei koskaan kiharat kestä tuntia pidempään. Kahden pienen lapsen äitinä usein tulee lapsille ostettua vain kaikkea, muttei raaski omiin juttuihin panostaa. Tää ois niin ihana voittaa! 🙂

  40. Meilläon tulossa just vklpna ystävän häät ja yrittänyt googletella miten saan hyvät kiharat ja sellaiset että ne pysyy! Olen aina aatellut että vika on varmaan paksuissa hiuksissani mutta olen tehnyt kaikki juuri päinvastoin mitkä ohjeet nyt annoin. Tuli ohjeet niin tarpeeseen! Tähän mennessä olen suoristusraudalla aina kikkaillut kiharat joten kiharrin tulisi enemmän kuin tarpeeseen. Kahden lapsen äitiltä olisi kiva joskus laittaa ihan kunnon kiharat ja lähteä iltaa miehen kanssa viettämään. 😍

  41. Mukana!😍 Jos noilla sais kiharrettuu hiuksii, kun tällä hetkel millään omalla välineellä ei saa🙁 Ongelmana on myös se et, jos saan kiharrettuu ja meen ulos nii melkee heti ne suoristuu😬

  42. Hyvän kuuloiset vinkit ja teidän instassa näkee niin hienoja kampauksia. Olis mahtavaa voittaa setti ja päästä harjoittelemaan omaan hiukseen! Olis paras joululahja kyllä väistämättä!!

  43. Tämän postauksen myötä haluan ehdottomasti jouludinnerille kokeilla hiusten kihartamista ainaisen suoristamisen sijaan.

  44. Ehdottomasti mukana!
    Persaukisena, opiskelevana suurperheen äitinä ei ole ollut varaa ostaa kun halpa rimpula marketista. Jolla ei kyllä oikein mitään tee…
    Tämä olisi ihan täydellinen yhteinen lahja meidän possen naisväelle!

  45. Ehdottomasti mukana! Mulla kun kiharat ei millään meinaa pysyä, raivostuttavaa!

    Onko tuotteiden välillä paljon eroa? Ajattelen esim. markettivaahto vs. merkkilaatuinen? Itse kun olen kokeillut tuotteita laidasta laitaan, mutta ero niiden välillä onkin sitten ollut lähinnä tuoksu 😀

  46. Kuullut pelkkää hyvää näiatä ghd:n raudoista mutta vielä ei ole opiskelijabudjettiin tämä sopinut. Mukana arvonnassa!😍👏

  47. Mukana! 🙂 kiharoiden pysyminen on kyllä todellinen haaste näissä hiuksissa ja olisi helpotus kun edes joskus hiukset pysyisivät pidempään nätisti. Nämä tuotteet vaikuttaa niiiin hyvältä!

  48. Ehdottomasti mukana! 🙂 itsellä paksu pitkä tukka ja tuntuu ettei millään saa kiharaa pysymään. Ehkä näillä vinkeillä ja mahdollisesti tuolla setillä homma onnistuisi 😉

  49. Mukana!
    Kymmenen vuotta ollut jo ghd ja nyt alan pelkäämään, että ei kauaa enää kestä!
    Se on siis ihan pakollinen tähän luonnonkiharaan höhhökasaan.

  50. Kiitos vinkeistä!. Ainaki itsellä löytyi tuosta jo yksi ”virhe” mitä olen kiharoita tehdessä tehnyt, eli hiusöljyn käyttö . Selvisi siis syy, miksi mun tukka ei kiharru kunnolla. Onko antaa vielä vinkki siihen että jos hius on todellä pörröinen, niin kannattaako suosia hoitavampaa poispestävää hoitoainetta, vaiko jotain hiuksiin jätettävää? Kun tuossa oli että ei silottavia pesutuotteita, niin millainen hoitsikka olisi siis paras? Tai voiko siis jätettäviä ylipäätään käyttää jos kiharat haluaa tehdä? Tuo curve olis niin täydellinen varuste, kerran kaverilta kokeillut ja oli ihan huippu, ja yllättävän helppo käyttää! Mukana arvonnassa 🙂

  51. Postauksestasi sain paljon jo hyviä vinkkejä miten saan kiharat pysymään. Vielä kun saisi kunnon raudat millä tehdä kiharoita 😍

  52. Mukana arvonnassa. Itse omistan ohuet, lasimaiset hiukset, kiharoiden tekeminen ja pysyminen ollut yhtä hampaiden kiristelyä kunnes löysin sopivat tuotteet hiuksille, että kiharat pysyy paremmin, no mitä meni sitten kiharrin tekemään, sanoi itsensä irti, siitä asti menty tukka ponnarilla, argh 😀

  53. Täällä yksi mama jolla tukkaa enemmän kun laki sallii! Paksu ja pitkä. Ja manasin juuri viime viikonloppuna että ei tätä tukkaa voi kauniille kiharalle itse saada. Ehkä näillä vinkeillä ja kun raudat laadukkaat niin toivoa voisi jopa olla! 😀

  54. Minulla on luonnonkihara hius ja luulisi että siihen on helppo saada tehtyä pysyviä kiharoita. Mutta ei todellakaan, tuntuu että en millään saa kauniita laineita pysymään niissä. Ehkä vika on tosiaan ollut väärissä tuotteissa.
    Joten ehdottomasti mukana kisassa😊

  55. Ehdottomasti mukana! Oli kyllä hyviä vinkkejä ja itse ainakin monesti pessyt juuri silottavilla tuotteita, ei ihme kun ei kiharat ole pysyneet… 😀

  56. Mukana arvonnassa! Tulis kyllä niin tarpeeseen, en nimittäin omista mitään hiusten suoristus/ kiharruslaitetta. Mukavaa joulua!

  57. Tulis tarpeeseen, ollut jo pitkään haaveena opetella tekemään tollasta omaan tukkaan! Muutenkin todella tyylikäs setti 👌

  58. Oijoioi mikä arvonta!😍 todellakin mukana. Itselläni erittäin karhea ja pörröinen tukka ja ghd-rauta on ainoa, jolla saan hiukseni taltutettua! Ollut käytössä jo vuosia ja edelleen toimii! Tämä olis kyllä kiva erittäin kiva joululahja😊

  59. Mukana! Minun itsepäiset hiukset kihartuu silloin ku niiden pitäisi olla suorina ja suoristuu kun oon kiharrettu! Tulisi tarpeeseen!

  60. Ilman muuta mukana arvonnassa. Itselläni niin vanha suoristusrauta, olemassaan neliskanttinen, jolla ei voi edes kiharoita. Siihen maailman aikaan suoristusraudalla suoristettiin hiuksia ;D niin, että todellakin toivoisin voittoa arvonnassa.

  61. Voi kuinka tämä olisi mieluinen palkinto! Itsellä on todella paksu, ja luonnonkihara karhea leijonan harja. En saa kunnolla tehtyä nykyisillä hiusvälineillä mitään, kun kestää ikuisuus tätä reuhkaa esim kihartaa, kestää ikä ja terveys ja perse hiessä, ei mukavaa! Olisi ihana saada kunnon välineet niin varmasti olisi mieluisampaakin tukan laitto.

  62. Tulisi kyllä tarpeeseen, jospa onnistuisin tuolla laittamaan hienot kiharat kun muuten vähän rähmäkäpälä niiden kanssa! 😀

  63. Ehdottomasti mukana!! Vihdoin on vähän enemmän aikaa huolehtia myös itsestä kun viimeiset kaks vuotta on mennyt lapsesta huolehtiessa ja oma laittautuminen on jäänyt todella vähälle.
    Suoristusraudalla olen tehnyt joskus kiharoita, toinen puoli onnistuu mutta toisesta tulee aina jotenkin huono. Kaiken huipuksi koira söi johdon paremmasta suoristimesta!! Onneks on sentään halppisversio jäljellä 😀

  64. Kyllä! Mukana ollaan!🙋‍♀️ Olen aina haaveillut ghd:n raudasta, mutta en ole raaskinut sellaista vielä hankkia. Vuoden vaihteessa palaan takaisin koulun penkille mammalomalta, joten kutrit olisi kiva saada jälleen ruotuun😄

  65. Kiitos hyvistä vinkeistä kihartamisesta. Itselläni on hyvin ohut ja lasimainen hius, joka tahtoo suoristua hyvin nopeasti. Vasta vähän aikaa sitten olen saanut tehtyä edes muutaman tunnin ajan pysyvää kiharaa. Kiharrinpuikko tosin vetelee viimeisiään, joten olisi aivan huippua jos voitto sattuisi kohalleni! 😄

  66. Oi että mikä arvonta, todellakin mukana! Tää olisi mahtava joululahja teini-ikäiselle tyttärelleni joka suoristaa hiuksiaan päivittäin ikivanhalla Braunin raudalla, ja minulle taas tuo kiharrin tulisi enemmän kuin tarpeeseen 🙂

  67. Mukana. Itse olen saanut hyvin kiharat pysymään niin, että juhlia edeltävänä iltana käyn suihkussa ja annan hiusten kuivaa kokonaan ennen nukkumaanmenoa. Seuraavana päivänä kiharran ilman mitään aineita tavallisella Remingtonin suoristusraudalla ja lopuksi laitan Tresemmen hiuskiinnettä. Kiharat pysyvät samanlaisina koko illan. Yleensä olen vielä seuraavana päivänä pitänyt hiuksia ponnarilla ja edelleen kiharat ovat pysyneet hyvinä ja olen saanut sitten seuraavallekin päivälle nätin ”kampauksen”. Siitäkö lie johtuu, että hiukseni ovat hyvässä kunnossa luonnostaan kun en turhia aineita käytä.

  68. Olen saanut ghd:n siskolta joululahjaksi monen monta vuotta sitten ja on kyllä ihan paras👌 Sisko tätä aina välillä lainaakin ja itsellä on ollut ajatuksena antaa hänelle lahjaksi oma. Aina niitä kaihoisasti katselen mutta kauppaan on jäänyt 😯
    Nyt olisi maailman parhaan siskoni hetki saada oma rauta ❤

  69. Aivan mahtava kilpailu ennen joulua!😍 rakastan hiusten laittamista juhliin mennessä ja uusi kiharrin olisi todellakin enemmän kuin tervetullut!

  70. Ei vitsit mikä palkinto 😍 Todellakin mukana!! 🙏🏻 Haaveissa Ghd laitteet ollu niin pitkään..

    Ja kiitos hyvistä vinkeistä, menee heti testaukseen 😀 Kuulun juuri tohon luokkaan – ei mitään aineita pohjalle ja kilo lakkaa päälle. Sen jälkeen menee hiukset kiinni kun kiharat pilalla 😅

  71. Mukana! Mä tden kiharat yleensä suoristusraudalla, senin alkaa olla jo kohta 7 vuotta vanha eikä oikein meinaa enää palvella parhaalla tavalla 😀

  72. Omat GHD:n suoristusrautani ovat kestäneet jo yli 5 vuotta. Parhaita rautoja, mitä koskaan olen kokeillut. Siksi minua kiinnostaakin juuri esimerkiksi Curve-kiharrin. Olisipa ihana saada se omaksi!

  73. Ehdottomasti mukana! 😍 Kauan aikaa oon haaveillut ghd-laitteista, mutta opiskelijabudjetti ei anna myöden.. Olisi siis aivan mahtava palkinto!!☺️

  74. Minä myös kisassa mukana!
    Yritän kihartaa vanhalla suoristusraudalla pitkiä suht paksuja hiuksiani, aikaa menee noin tunti enkä ole kuitenkaan tyytyväinen lopputulokseen.

  75. Mukana! Itselläni on ollut could9:n rauta jo 6 vuotta, mikä ilmeisesti on ghd:n tekijöiden toinen merkki. En siis enää suostu ostamaan halpisrautoja tuon nykyisen pamahtaessa, vaan aion jatkossakin panostaa ehdottomasti laatuun 🙂

  76. Mukana!! Tyvirauta olisi ihan ehdoton mun lättänään ja liukkaaseen, suoraan hiukseen eikä kiharrintakin haluaisin kokeilla, saisi vanha puikkokiharrin lähteä kiertoon.😍

  77. Mukana! 🙂
    Itsellä pitkät hiukset ja juuri tuo ongelma ettei kiharat tahdo pysyä, suoristusrauhalla en osaa itselle tehdä laineita. Itsellä samanmerkkinen suoristusrauta ollut jo vuosia ja on ihan huippu. Mukavaa joulun odotusta koko perheelle!

  78. Ihan huippuarvonta! ❤😍 En ole päässyt vielä testaamaan Ghd:n rautoja, mutta voijjuku miten hyvältä vaikuttaa 😍

    Ehdottomasti siis mukana 😊

  79. Nykyinen suoristusrauta on niin susi, että ihan itkettää. Oon joskus kaihoten selaillut GHD:n tuotteita, kun niitä kovasti moni kehuu. Näillä sais varmasti superhyvät kiharat ja kunnon kohotuksen!

  80. Oi kyllä, mukana! Edellinen alkaa taas kerran olla jo vaihtoa vailla 😔 Rajut ja huonokuntoiset luonnonkiharat omaavana, joita vihaa yli kaiken, saisi olla laitteet olla myös hyviä ja kestäviä! Olisi kerrankin arvokkaampi rauta, jonka en usko repivän hiuksia yhtä paljon kun halppisversioiden. Toivotaan arpaonnen suosivan kerrankin😊

    • Omat luonnonkiharat kun ei kelpaa minulle vaan joka kerta täytyy kihartaa itse 😁 kauniita kiharia odotellessa 😍

  81. Huikee palkinto tässä kilpailussa! Pakko osallistua vaikka kokemuksesta voin sanoa etten yleensä voita mitään 😀 Jakaisin voiton siskoni kanssa, eli hän saisi lainata rautaa tarvittaessa <3

  82. Kropan ja mielen uupumisen myötä menetin paljon myös hiuksiani, tätä rajua karvanlähtöä jatkui liki 2 vuotta. Vaan nyt tilanne on viimeinkin rauhoittunut kropan toiminnan tasaantuessa muutoinkin, uutta hiusta pukkaa ympäri päätä eikä harjatessa tarvitse olla kyynel silmässä ja pelätä tulevansa kaljuksi. Hiukset ovat aina olleet mulle kuin kruunu. Viime viikolla uskalsin jo kihartaakin varoen. Tosin kiharrintikkuni alkaa näyttämään väsähtämisen merkkejä, joten uusi muotoiluväline tulisi tarpeeseen nyt kun uskaltaa pään pehkoa jo käsitelläkin.♡

  83. Olisi aivan mahtavaa voittaa nämä tuotteet. Itselläni on päätä myötäilevät, liukkaat ja suorat hiukset, joten raudoista olisi paljon apua!

  84. Omistan myös vuosia vanhan Ghd:n, enkä voisi tyytyväisempi olla. Päivitetty versio olisi huippu kiva juttu!

  85. Kiitos paljon neuvoista! Mun huonolla raudalla ei vaa enää taida onnistua ku vetelee viimesiä ni toi rauta olis aivan varmasti huippu hyvä 😊

  86. Mä oon varmaan tehny kaikki mahdolliset virheet kun oon yrittäny saada kiharoita tukkaan 🙂 Ehdottomasti mukana arvonnassa 🙂

  87. Ehdottomasti mukana. Edellinen rauta on jo 8 vuotta palvellut, kunto jo hieman hiipunut joten vanha rauta pääsisi viettämään eläkepäiviä 😌

  88. Ois aivan parasta voittaa ois kyllä joulun paras joululahja itselläni ei ole mitään hius kihartimia tai suoristimia tai mitään niin oli aivan mahtava juttu voittaa😍!

  89. Todellakin arvonnassa mukana! Omat laitteet tarviikin jo päivitystä ja haluaisin kokeilla ghd:n tehoa omaan hiuslaatuun.

  90. Mukana! Erityisesti lohdutti kommnettisi, että et osaa omia hiuksia kihartaa suoristusraudalla. Kerran yritin juhliin kiharoita. Puolitoista tunita meni, ja sain aikaiseksi hiiltyneet korvalehdet 🙂

  91. Ehdottomasti mukaan! En omista mitään kunnon välineitä ja hiustenlaitto on ollut vähän niin ja näin. Tahdon voittaa 😊

  92. Hellurei.. kiitos hyvistä vinkeistä ja ohjeista. Ghd lämpösuoja muotoilu suihke on jo valmiina odottamassa kaapissa ja toki siihen sopiva hius viimeistely suihke.
    Nyt on kipaistava vielä tarkistamaan onko oikea shampoo käytössä jotta kiharat pysyy..ja pysyy…
    Enää puuttuu kunnon kihararauta.
    Voittoa odotellessa.

  93. Mukana! 🙂 Vanha rauta veteleekin vimosiaan. Oon vähän skeptinen noiden rautojen kanssa niin ois melko mahtavuutta päästä testaamaan, tulisi käyttöön.

  94. Loistava palkinto! Ehdottomasti mukana 🙂 Oma suoristusrautani sanoikin itsensä irti viime viikonloppuna joten uusi tulisi todella tarpeeseen..

  95. Mukana arvonnassa! Oon kokenut sun tekemät kiharat; nopeat tehdä ja kestävät. Josko tämän paketin avulla minäkin innostuisin kiharoiden tekoon.

  96. Ehdottomasti mukana! Itsellä pitkästä aikaa yli olkapään olevat hiukset, tasapitkät, jotka ovat lähes aina kiinni (auki ainoastaan nukkuessa ja illanvietossa, joissa kaveri laittaa nätiksi). Kuten arvata saattaa omat laitteet uupuu, ja kiharrustaidot melko amatöörin. Olisi ihanaa oppia kihartamaan ja laittautumaan itse, ei tarvitsisi olla nolona pyytämässä apua. Lettejä olen opetellut tekemään ja nyt jo heräsi ideoita miten tekisin kihara&lettiyhdistelmiä 🙂

  97. Peukut pystyyn, tukka kiharalle ja baanalle. Siinä väsynykki mamma sais uuen ilmeen, ku GHD:tä käyttäis ja puhun siis itestäni 😄

  98. Mukana!
    Vasta viime vuosina olen alkanut kiinittämään enemmän huomiota hiuksiini. Sitä ennen värjäily oli viikottaista värien vaihtoa,koska tyytymättömyys omiin hiuksiin ja kaikkeen itsessäsi oli hukassa.
    Nyt kasvatan hiuksia hitaasti mutta varmasti,saan niihin pienet letit jotka epätoivosesti pinneillä solmin kiinni.
    Lopputulos on kuitenkin ihana 😀
    En ole vuosiin käyttänyt lakkaa tms niin nyt hiusten kasvaessa olisi ihana alkaa kihartaa ja laittelee.

  99. Jee, tää oli hyvä kirjoitus! Ensi kerralla kun teen kiharat, testaan sun ohjeita. Ehdottomasti mukana arvonnassa 🙂

  100. Ai että tää ois hieno, nykynen suoristusrauta on Briteistä ostettu vanha köppänä jolla tekee varmaan enemmän tuhoa kun siistiä kiharaa..

  101. Mukana! Itsellänihän on käytössä 10 vuotta vanha halpisrauta… Ja ei sillä kyllä kummoista jälkeä enää saa 😂

  102. Tykkäisin loivasti kiharista hiuksista. Jos tukka sattuu aamulla olemaan hyvin, niin sitä iloa kestää puolisen tuntia. Sitten kiharat on muisto vaan.

  103. Ghd❤ unelma rauta, mut ei tällähetkellä oo varaa hankki ks. Rautaa. Ja surkealla raudalla menee nii pitkään et ratkaisu on, aina ponnari. Eli mukana.

  104. Edellinen kiharrin irtisanoi itsensä irti juuri hetki sitten, joten uusi olisi enemmän kuin täydellinen joululahja itselle 🙂

  105. Tästä oli totisesti apua. Mulla on niin sileät hiukset vaikka ei käyttäisikään mitään silottavaa ainetta, hiuksissani kun ei perus ponnarikaan meinaa pysyä. 👍 Kiharoita tekisin mielelläni jos olisi kunnolliset välineet millä tehdä nopeasti 😊👍

  106. Mukana:-) Opiskelijabudjetilla voi vain haaveilla kyseisestä raudasta. Kestävien kiharoiden tekeminen on työn ja tuskan takana.

  107. Mukana arvonnassa! Vihdoin omat hiukset niin pitkät että mukava laittaa eli laitteet tulisi kovaan käyttöön. Nuilla kelpaa myös kiharrella ystävien hiuksia😊👌p

  108. Ehdottomasti mukana arvonnassa! Kiharrinta en ole koskaan omistanut ja suoristusraudalla en ole koskaan oppinut tekemään kiharoita. Hiukset ovat aina joko nutturalla tai poninhännällä suorien ohuiden ja liukkauden hiusteni vuoksi. Pari kertaa oon tehnyt sormikiharat ja ne on kovin aikaa vievät, mutta kivasti ilmettä muuttava look 🙂

  109. Mukana ku peräpukama! Ghd on ollut mietinnässä jo pitkään. Aina ollut piikkisuora ”jeesustukka” ja kiharat kestäneet tosiaan sen tunnin korkeintaan. Kiitokset vinkeistä siis! 🙂

  110. Itsellä viime aikoina herännyt suurempia mielenkiinto hiusten laittoon! Olin nenä juuri tuo ”ei pohja-aineita ja päälle kilo lakkaa”-tyyppi, mutta nykyään on pari luottotuotetta, joiden avulla ei lakkaa tarvita! Teen kiharainen cloud9- raudalla, joka yhtä hintansa väärti kuin GHD! Tyvirauta ja kiharainen puuttuu repertuaarista, joten mukana tässä 🙂

  111. Todellakin mukana! Opiskelijana olen vatuloinut pienen ikuisuuden tuota kunnollisen raudan hankintaa, ja se taitaa olla edessä joka tapauksessa jos ei onni potkaise. Kiitos ihanasta blogista! 🙂

  112. Oi.. Tulisi niin tarpeeseen, koska molemmat raudat ovat hankintalistalla ja ghd merkkiin en nyt juuri pysty panostamaan vaikka kuinka haluaisinkin… Mukana siis! 🙂

  113. Kiitos hyvästä nipusta kiharrusvinkkejä! Ongelmat kiharankestossa ovat valitettavasti niin hirveän tuttuja..täälä äiskä ja kaksi teini-ikäistä tytärtä innolla mukaan arvontaan😊

  114. Ehdottomasti mukana arvonnassa!!! minää kun olen juuri niin huono tekemään hiuksiin i kiharoita. Mutta lohduttavaa kuUlla että se johtuukin välineistä

  115. Mukana! Mokannut olen tuossa hiusöljyn käytössä eikä pohjustustuotteet ole näemmä olleet muutenkaan kohdallaan. Kiitos postauksesta!

  116. Itse en edes omista suoristus/muotoilurautaa ja kiharrinkin on yli kymmenen vuotta vanha 😀 Eli käyttöä olisi näille!

  117. Ehdottomasti mukana arvonnassa! Tämä postaus oli kuin tehty mulle! Ennen tein usein itselleni kiharat, mutta nykyään en enää viiti, koska hetken päästä ne on taas piikkisuorat. Näillä opeilla ja ghd:n raudoilla onnistuisin varmasti!

  118. Ilman muuta mukana näin mahtavassa arvonnassa 😃 muutenkin olen jo vuosia ollut blogin lukijana, mahtavia tekstejä 😊👌

  119. Niin mukana!Kotiäiti pääsi pitkästä aikaa viihteelle, niin jo ennen baariin menoa,jouduin suoristaan koko tukan,kun oli niin mageet kiharat mennyt ihan länään.Harmitti ihan hitokseen!Tästä postauksesta sai kyllä hyviä vinkkejä!

  120. Ehdottomasti mukana❤️ Ghd:n suoristusrauta onkin käytössä, jolla minä en myöskään itselleni osaa kiharoita tehdä.

  121. Mukana, mulla ollut monta vuotta pitkät hiukset mutta yhä en osaa tehdä kiharaa ilman rullia ja en ees tiennyt et on olemassa tyvirauta, apua 😂 Mutta vinkit oli tosi hyviä, josko mä opettelisin..

  122. Ehdottomasti mukana arvonnassa! Tykkään käyttää pidennyksiä ja tarvisin hyvän laitteen jolla tehdä helposti ja nopeasti kiharoita 😊

  123. Tää olis mulle heikkohermoiselle hiustenlaittajalle unelma joululahja! Tai sitten menis siskolle joulupakettiin :*

  124. Ehdottomasti mukana!! 😍 ois huikeeta saada päivitettyä tota laitteistoa.. suoristusraudalla väh. 1h ja latistuvat myös seuraavan tunnin aikana 😎

  125. Tää ois huippulahja opiskelijalle joka äidin perintösuoristusraudalla pötkii etiäppäin. 😀 ehdottomasti siis mukana!

  126. Mukana! 😍 Apua, 5 min mennyt noihin kiharoihin! Itselläni puolipitkä tukka ja tuherran kiharoiden kanssa aina vähintään puoli tuntia eikä siltikään ihan onnaa… Kiitos vinkeistä!

  127. Kiitos kiharavinkeistä!! Itselläni pitkä ja paksu tukka ja olen ostanut useamman kihartimen tms. todetakseni, että ei toimi tähän päähän, joten mukana arvonnassa mieleesti🙋🏻🙋🏻

  128. GHD:n tuotteita oon kuolannut vuodesta 2010 saakka kun sain ensimmäisen kosketuksen niihin, mutta koskaan en ole raaskinut itselleni ostaa. Ehdottomasti siis osallistun nyt arvontaan!! Hyvää joulun odotusta teidän perheelle 🎅🎄

  129. Mä oon just niitä, joilla ei kiharat kestä kuin tunnin 😀 Joskus on osioita, jotka ei edes suostu kihartumaan, vaikka mitä tekisi.

  130. Nää niin tulisi mulle tarpeeseen – liukkaat ohuet piikkisuorat hiukset luonnostaan. Kunnon rautaa en vielä omista. 😌😊

  131. Nyt on upee palkinto. Miten vaikeeta kiharan tekeminen voi ollakaan suoristusraudalla. 1/5 onnistuu ja sillä ei vielä ihan juhlakampausta viitsi itse tehdä. 😂 Ehkä pitäisi testata muitakin keinoja.

  132. mukana olis niin täydellinen lahja itselle
    Miten ihanaa olisi kun saisi kunnon tuotteet millä laittaa tukkaa 😍 OLISI ihanaa vaihtelua ikuiseen koti äidin nutturaan

  133. Hei,
    pystyisitkö poistamaan tuosta kommentistani nimestäni sukunimeni? 😊 En tajunnut, että nimi-kohdassa sitä ei tarvitakaan.
    Ja tätä kommenttia ei luonnollisestikaan tarvitse julkaista 😊 Kiitos paljon!

  134. 😍 Mukana ollaan! Oon aivan onneton kampausten kanssa, optimistisesti kuitenkin yrittänyt, palovammoista huolimatta. Ehkä vika on sittenkin ollut välineissä! 😎

  135. Itselläni on paksut ja hyvinkin itsepäiset hiukset. Pelastukseni on Ghd:n suoristusrauta, jota käytän useamman kerran viikossa. Valitettavasti kuulun myös heihin, jotka eivät osaa suoristusraudalla kihartaa..Tyvirautaa olen käyttänyt viimeiset 6 vuotta, mutta rauta vanhus alkaa tulemaan tiensä päähän. Olisi huippua voittaa nämä ”laatupelit” jotka olisivat varmasti kovassa käytössä 🙂 Mukavaa Joulun odotusta.

  136. Mukana!😍 mulla on liukas, piikkisuora rasvoittuva tukka, mitä ei millään saa kiharrettua. Tää setti ois aivan täydellinen mun ongelma tukkaan.

  137. Todellakin mukan näillä perin suomalaisilla hiuksillani; ohuet ja hennot, jopa rasittavuuksiin suorat ja liukkaat. Itse en ole saanut kiharoita pysymään, mutta kova halu on oppia. Ehkäpä kunnon vehkeet auttaisivat, koska viime käynnillä ainakin ostin hyvät pohja-aineet. Jokin muu tyyli kuin kissannuolema taitaa olla pop 🤔😄😍

  138. Voi kiharat & laineet. Viime taistelu hiusten kanssa oli juurikin viimeviikonloppuna laivalla. Itsellä luonnonhius yltää ihan alaselkään ja se sota laineisiin on aina melkone treeni. Puolisko joutuu joskus jeesihommii ja sitten rutkutan kun on vääränlaiset 😂 Tää olis kyl mahtava setti niin itselle kuin tyttärelleni. 😍😍

  139. Olisiko tässä viimein paketti millä saisi munkin piikkisuoran tukan pysymään kiharalla? 😍 Ehdottomasti siis mukana arvonnassa!

  140. Voitto olisi mun unelmien täyttymys!! Kauan jo himoinnut näitä rautoja, mutta opiskelijabudjetilla ei ole varaa ostella….

  141. Todellakin osallistun arvontaan. Hiukset on tällä hetkellä sen verran kasvanut pituutta että kiva tehä kiharoita.

  142. Täydellinen joululahja itselleni. Olen kauan ettinyt kiharrinta omile paksuille hiuksilleni mutta hinnat ovat nousseet liian korkealle. Mukana!!❤

  143. Mukana arvonnassa! 😊 Oma tukka on niin ohut ja sileä että kiharoita täytyy tehdä ihan arjessakin, jotta hiuksiin saisi volyymiä!

  144. Niiiiin mukana!! Mulla on ysärinä ollut tsiljoona permistä ja aina siis ihan aina päällimmäiset jäi suoriksi. Niin on edelleen. Mulla on valtavan paksut hiukset ja olen niitä nyt reilun vuoden kasvattanut ja saanutkin pitkät paksut hiukset. Haluaisin kihartaa niitä mutta kunnon kiharrin vielä uupuu.

  145. Kunnon raudat olisi kyllä ehdottoman hyvät,ei noi halpikset kulje hiuksissa samanlailla.
    Minkä merkkisiä tuotteita itse käytät kiharoitten pohjalla?
    …Likaisten hiusten kihartaminen kyllä kuulostaa ällöltä, eikä mikään kampaus kyllä näytä hyvältä jos pohja on likainen/tunkkaisen näköinen, tai niinkun sanoit lakalla tärkätty! :/
    Tähän arvontaan on kyllä pakko osallistua

  146. Kiitos hyvistä vinkeistä! Omat hiukset on luonnonkiharat ja vaikeasti hallittavat mutta kunnon välineillä varmaan onnistuis saada hiukset edes joskus hallintaan. 😀 Olispa ihana joululahja itselle!

  147. Ah! Täydelliset kiharat, tuo ainainen lempiaiheeni:D lapsuuden haaveammattini oli kampaaja ja vaikka minusta ei koskaan sellaista tullut, tykkään älyttömästi laittaa hiuksia ja kokeilla uusia juttuja ( ja voin taata että ei ole kihartavaa hiuslaitetta jota en olisi kokeillut, pehmopampuloista piippareihin koko kirjo käyty läpi:D). Nyt pikkujouluaikaan olen saanut laittaa kampauksia paljon ystävilleni ja juuri viime kampausta tehdessäni aloin pohtia josko olisi aika uusia rauta..minulla on juurikin GHD:n ensimmäsiä myyntiin tulleita rautoja ja nyt alkaa tuntua että tehoa ei ole enää samalla lailla. Merkkiä en kuitenkaan vaihda enää ikinä!
    Jään siis peukut pystyssä odottamaan arvonnan tulosta, raudasta pääsisi lisäkseni osalliseksi myös ystävät joiden hiuksia minulla on ilo laittaa!

  148. Voi tämä raskauksien ja äitiyden runtelema kuontalo tarvitsisi todella volyymiä! Nuorin lapsi alle vuoden ikäinen ja hiustenlähtö on ollut melkoista, tiedät mistä puhun!!! Ohimolla nyt jo onneksi n.5cm alku. Nyt jo naurattaa, mutta kyllä se itkukin on muutamaan otteeseen tullut 😂
    t.kolmen lapsen onnellinen äiti

  149. Hep! Täällä olisi tyypilliset piikkisuorat suomalaiset hiukset omaava nainen, joka haluaisi joskus laittautua oikein nätiksi! 😊

  150. Helposti, tänne apua tähän tukkakriiseilyyn! Mukana siis… Ja kiitos vinkeistä, postitus antoi paljon konkreettisia neuvoja!

  151. Vetelin sellasta huutonaurua sun äskeisille instavideoille. Emmääkä olis lähteny sinne hankeen hoosiannaa vetämään 🤣

    Joo, oon mää täsäki mukana 😛

  152. Raskaudet muutti mun hiusta niin, että ovat tosi suorat ja liukkaat, en ole oppinut kihartamaan näitä itse vielä ollenkaan. Aikaisemmin tuotteilla ei ollut näin suurta merkitystä lopputulokseen. Mukana arvonnassa, ja vinkitkin tulevat tarpeeseen!

  153. Mä niiiiiiiiiin haluun voittaa tän! Mun suoristusraudalla tekemät kiharat on ihan kamalan näköset ja pysyy ehkä tunnin 😀

  154. Tämähän postaus kertoi just mun ongelmasta kiharoiden kanssa eli ne ei vaan pysy mulla. Osallistun siis arvontaan.

  155. Oon haaveillut ghd tuotteista jo pitkään. Miettinyt onko sillä välineellä/merkillä väliä että ne ei vaan ikinä näytä niin hienoilta kuin muilla.. Itselläni on pitkät ja paksut hiukset. Mukana arvonnassa ehdottomasti 👌

  156. Ehdottomasti mukana. Ikuinen hiusten laitto ongelma ja onnistun joka yrittämällä saamaan palovammat enkä kiharoita kun suoristusraudalla olen kokeillut.

  157. Olisipas huikea joululahja ja pelastus moneen tilanteeseen, joissa on tähän asti ollut melkoisia tuskasteluja! Siis osallistun arvontaan! 😊

  158. En osaa kihartaa omia hiuksiani, mutta onneksi olen opettanut mieheni hyvin! Nyt vaan entisistä laitteista on aika jättänyt, joten tervetuloa meille Curve&Contour setti! 🙂

  159. Kiitos hyvistä ohjeista, nämä pitää tulostaa itselle talteen. Ja ehdottomasti mukana arvonnassa, talossa kaksi naista, joilla olisi palkinnolle todellakin käyttöä.

  160. Jos joskus niin NYT saisi arpaonni suosia. Olisi ihan huippu joululahja! Remintgtonin suoristimeni on jo tiensä päässä kun raudat ovat niin kuluneet että hius ei enää liu’u kevyesti välistä. En ole hetkeen sitä uskaltanut enää käyttää ja ghdsta olen vain haaveillut 🙂

  161. Mukana arvonnassa 🙂 olis ihan mahtavaa voittaa GHD:ltä noin huippu tuotepaketti, sillä tykkään laittaa hiuksia ja laadukkailla välineillä se olisi entistä kivempaa! 🙂

  162. Kiitos hyvistä vinkeistä, hyvä ajoitus sillä oon menneellä pikkujoulu kaudella kiharoiden pysymisen kanssa tapellut. Näillä vinkeillä
    seuraaviin juhliin :). Mukana kilpailussa!

    Ps. Hitto mitä jaakobinpainia oli kirjoittaa puhelimella tämä vastaus. Jumittaa hirveesti. KIrjain kerrallaan 👌🏼

  163. Mulla on juurikin tollanen yli 10 vuotta vanha ghd-suoristusrauta ja edelleen huippu! Mutta tällaselle sählärille kiharrusraudat olis enemmän kuin tervetulleet! Mukana siis, ihana arvonta😍

  164. Mukana arvonnassa! Miun hiukset on mallia tikkusuora päätä pitkin, tuollaisella ghd:llä sais varmaan uutta ilmettä aikaiseksi. 😀 Ja myös tytär varmasti tykkäisi.