Mitä on kritiikki ja miksi sitä pitää ylipäänsä antaa?

Kuva Noora Näppilä
Kuva Noora Näppilä

Nykyään mää mietin päivittäin sitä, että haluanko enää kirjoittaa blogia. Miksi ylipäänsä kirjoitan blogia? Ihan siitä syystä mietin näitä asioita, kun en jaksa olla päivittäin väärin ymmärretty ja arvosteltu. En jaksa selitellä, mutta en myöskään jaksa sitä jauhamista minkälainen ihminen olen, jonkun yhden ihmisen muodostaman kuvan perusteella. Me blogaajat olemme kaikki aivan tavallisia ihmisiä. Me osaamme rakastaa ja olla empaattisia ja meillä on myös tunteet. Mää todellakin ihmettelen ihmisten tekstinlukutaitoa ja sitä miksi halutaan kokea jonkun tuntemattoman  ihmisen kirjoitus aina niin henkilökohtaisesti ja aivan liian usein loukkaavana. Monna kirjoitti hyvän tekstin Väärinymmärtäjät

Meillä on kaikilla erilainen ajatusmaailma ja olkoon näin. Joku ei ymmärrä asioita mitä minä teen niin voin vain todeta että en itsekkään aina ymmärrä muiden tapoja, mutta mitä sillä on väliä. Usein mietin niitä ihmisiä, jotka kokee vaikka mun kirjoitukset juuri heille kohdistettuna vihana tai arvosteluna, että mitenkä se on edes mahdollista jos emme ole edes koskaan tavanneet? Mietin myös myös mitenkä voin kirjoittaa tekstin niin ettei siitä kukaan loukkaannu… aina on joku kuka pahoittaa mielensä. Loppupeleissä en voisi kirjoittaa mitään, koska olen aina jotain mieltä niinkuin meistä jokainen.

Voin melkein väittää että blogaaja ammattina on yksi vihatuimpia ammatteja politkkojen, parkkipirkkojen ja julkkisten kanssa. Kun esimerkiksi kirjoitin tekstin Milloin alastomuudesta tuli muotia

saan postausken kommentin: Se on aika jännää, että sanot ”itsevarman ihmisen ei tarvitse vilautella koko kansalle itseään” mutta lisäät itse instagramiin kuvia alusvaatteissa… Jos mun ig tiliä seuraa niin valehtelematta sanon, että saat kaivaa kuvia missä olen alusvaatteilla. Toki muutama postaus, mikä on koskenut oman kehon hyväksyntää niissä ole ollut alusvaatteilla, mutta niiden tarkoitus on ollut ihan joku muu, kun esitellä itseäni. Se ei ole minun ongelmani, jos joku haluaa ymmärtää sanomani väärin, mutta jos poseeraat kellastuneissa pikkareissa ja imetysliiveissä, niin kuvittelisin että sanoma menee perille ja ymmärretään, että kyse ei ole seksistä tai mistään muustakaan herutuksesta.

Mua kiinnostaa tietää mitä ylipäänsä on kritiikki ja miksi sitä pitää antaa? Miksi sitä pitää antaa jostain asiasta minkä on ymmärtänyt aivan väärin? Kun mua kehoitetaan lukemaan kirjoitus useaan otteeseen kirjoituvirheiden takia, niin kehoitankin kaikkia muitakin lukemaan tekstin useaan otteeseen ymmärtääkseen sen todellisen sisällön.

kuva Noora Näppilä
Kuva Noora Näppilä

 

Jos ajattelen ihan mun tavallista päivää, niin herään yleensä viiden aikaan lasten kanssa. Touhutaan yhdessä vaikka mitä aamulla ja hoidan niitä tavallisia arjen askareita (kun muut nukkuu). Pesen pyykkiä juon kahvia ja pidän lapsia sylissä….. Sitten lähdetään koko porukka töihin, päiväkotiin ja kouluun. Mulla on töissä aina kiire ja pitkien univajeiden takia olen aina aika uupunut, kun pääsen kotiin. Lapsilla on joku eroahdistus meneillään ja molemmat alkaa usein huutamaan heti kun astun ovesta sisään. Saatan istua lapset sylissä vaikka tunnin eteisessä, koska haluan että tilanne kotona on rauhallinen. Siinä leikitään, touhutaan syödään ja parin tunnin päästä aloitetaan iltatoimet. Nukuttaminen saattaa mennä ihan sujuvasti tai siihen voi mennä 1,5h aikaa.. Koskaan ei tiedä. Tämän jälkeen alkaa se mun oma aika ja usein uppoudun blogin pariin ja kirjoitan postauksen, mikä siinä hetkessä tuntuu siltä oikealta. Joskus oma-aika alkaa aiemmin koska vuoretellaan Juuson kannsa nukutus hommissa.  Olen poistanut kommenttien tulon omaan s-postiini, koska se jopa haittasi mun arkea ja näen ne vasta illalla kun kirjaudun niitä lukemaan.

Joskus nauran ja joskus ihan itken. En tajua miksi ihmiset ei voi vaan joskus olla hiljaa, jos ei ole mitään hyvää sanottavaa?  En myöskään tarkoita että minua tarvii kehua tai ylistää sen kummemmin tai aina olla samaa mieltä. Musta on asiallista korjata, jos esimerkiksi kirjoitan selkeästi jonkun virheen ”Suomessa on 500 mirjardia asukasta, mikä ei pidä paikkaansa. Palautteen voi antaa ihan asiallisesti että hei huomasitko muuten virheen sun tekstissä, mutta harvoin näin on. Yleensä kommentti kirjoitetaan ”joo nyt oli kyllä sulta aivan pohjanoteeraus sulta. Sitten siinä samassa haukutaan mun äitiys, ammattini, ulkonäkö, kirjoitustyyli, suvaitsevaisuus, empatia,  ja kaikki mahdolliset aisat mistä nyt keksitään huomauttaan. Mua ei usein edes kiinnosta vastata näihin mitään, mutta auta armias, jos joskus kommentoin jotain niin sieltä joku kommettipoliisi saa taas nallin perseeseen ja ja on heti kommentoimassa, että ”on se kumma kun et kestä yhtään kritiikkiä…

Kertokaa joku mulle mitä se kritiikki ihan oikeesti on.. Jos se on suoraan mun mollaamista ja haukkumista niin multa on joku mennyt ohi. Mun tekis mieli joskus nauhoittaa vlogi ja korjata kaikki vääryydet, koska niitä tulee päivittäin. Mää mietenkin usein että ketä ne ihmiset on, jotka kommentoi niitä rumia ja loukkaavia kommentteja ja miksi? Mitä se niille antaa? Tuleeko joka aamu hyvä fiilis siitä, että perkele kun pääsin taas tolle Umpulle vähän avautuun ja haukkun sitä. Mitä on mennyt siinä omassa elämänssä vikaan, että on niin paha olla. Mä joskus toivoisin että sellaisen paska kommentin kirjoittaja miettisi ihan oikeesti, että oonko mää syy hänen pahaan oloon, vai olisiko se syy mahdollisesti jossain muualla.

Kuva Noora Näppilä

Mulle tulee tasaisesti s-posteja missä pyydellään anteeks rumia, minuun henkilöityneitä ja  kirjoitettuja kommentteja mun blogiin.Kerrotaan kun mies on pettänyt, jättänyt, hakannut tai mitä ikinä onkaan tapahtunut. Toisaalta on hienoa, että edes joku on tajunnut että syys siihen omaan pahaan oloon en ole minä ja katuu tekojaan, mutta taas toisaalta nihin on todella ristiriitaista reagoida. Mulla tulee joka kerta paha mieli, kun luen mitä tahansa ja keneen tahansa kohdistunutta vihapostia…..

Vaikka julkista blogia kirjoitankin niin onko silloin oikeus suoltaa vaikka sun mitä mulle henkilökohtaisesti? Miksi ihmiset loukkaantuu nykyään joka asiasta. Miten jollain on aikaa väijyä täällä mun kommenttiboksissa päivät pitkät? Jos kirjoitan vaikka yleisesti asioista niin se ei tarkoita, että arvostelen juuri sitä Liisaa joka asuu Pieksämäellä, mutta jos Liisa kokee sen henkilökohtaisesti ja kirjoittaa mulle: että sääs saatanan lehmä niin se on osoitettu juuri mulle henkilökohtaisesti. Tää on asia mitä kuitenkaan ne kommentoijat eivät ymmärrä, mutta kirjoitan siitä silti. Miksei keskityttäisi elämässä niihin positiivisiin ja iloisiin asioihin, mitkä tuo meille onnea elämään?

Musta on ollut kivaa, kun olen saanut tehdä iloisen mielen kahdelle hiusarvonnan voittajille viikon sisään. On ihana tuottaa ihmisille iloa ja onnea. <3

Mun kuvan leggarit on Biancaneveltä TÄÄLTÄ*

Sopii mukavasti yhdistettynä sportahtavaan arki lookkiin. Nyt teillä lukijoilla on mahdollisuus tilata Biancaneven vaatteita kuun loppuun 15% koodilla UMPUNSYKSY . Koskee myös jo alennettuja tuotteita shoppaile TÄÄLTÄ*

Lue edellinen postaus: Millä piristää isää tulevana isänpäivänä (sis alekoodin)

Kiitos taas kuvista Noora Näppilälle @curiousnoora. Noora blogiin täältä

-Umppu

primebody

24 vastausta artikkeliin “Mitä on kritiikki ja miksi sitä pitää ylipäänsä antaa?”

  1. Suora haukkuminen ja muutenkin henkilökohtaisuuksiin meneminen on kyllä raukkamaista. Itse en koskaa haluaisi enkä pystyisi olemaan julkisuudessa, koska ottaisin varmaan aika henkilökohtaisesti negatiiviset kommentit.

    Pakko vielä kommentoida sitä kun mainitsit, että olet saanut anteeksipyyntöjä sähköpostiisi. En voi ymmärtää miten joku ihminen lähtee purkamaan vaikka nyt omasta erosta johtuvaa pahaa oloa nettiin haukkumalla muita. Niin käsittämätöntä aikuisilta(?) ihmisiltä.

  2. Joskus sitä hiljaa pienessä mielessään miettii miksi ylipäätään nämä ihmiset edes avaavat (tässä tapauksessa sun) blogia ja lukee sitä, kun tasan tarkkaan tietävät millä tyylillä kirjoitat ja miten rohkeasti tuot asian kun asian eteen ja sanot suoraan jos sua vituttaa. Olisivat lukematta jos heidän persettään se kaivelee kun joku uskaltaakin sanoa asiat niinkuin ne on.
    Mutta tää suomalainen kulttuuri kun on mitä on, että jos on hyvä olla, oot helvetin ylimielinen ja paska ihminen jos sanot sen ääneen ja sillonhan et missään nimessä enää omista tunteita, luulet olevas täydellinen, ja kaiken hyvän mukanahan tulee vielä sokeaksikin, etkä näe enää muita kun itses. Jep, näinhän se menee 😉 Mutta perskule jos sulla sitten sattuukin menemään huonosti, sä oot tietenkin myös paska ihminen kun sanot sen ääneen. Sillonhan sä et osaa muuta kuin valittaa, oisit hemmetti soikoon tyytyväinen että sulla on edes läppäri jolla kirjottaa tätä blogia, oot paska äiti ja paska kaikessa. Ja tietenkään et kaikenlisäks osaa enää kirjottaakkaan. Eihän mistään saa valittaa herranjumala, kun pitäähän sun nyt ymmärtää että jollain menee kuitenkin vieläkin huonommin!

    Musta sun blogia on ihana lukea. Kerto se sitten teidän perheen reissusta tai ihan yleisesti sun mielipiteestä asiaan, se on kiinnostaa luettavaa. Kiinnostavaa siks, kun sä kirjotat omalla ihanalla tyylillä sanoen sen mitä haluat sillä hetkellä sanoa, ilman turhia perseennuolemisia. Koska sellasta elämä on, ja sellasta sen pitää olla. Joskus vituttaa, joskus naurattaa. Ja hulluhan se on joka niitä tunteita ei tuo koskaan esiin ja väittää porskuttavansa tappavan tasasesti päivästä toiseen, vaan siks että joku pahottaa mielensä. Oot ihana, älä koskaan ahtaudu mihinkään muottiin vaan siks että joku haluais!! Kiitos että tuot AINA piristystä päiviin sun teksteillä ja elämää täynnä olevilla instapäivityksillä <3

  3. On ihan hirvee lukea sun ja muiden bloggaajien kommentteja, tulee jo itsellekin paha olo niiistä! Ja aina mietin et miten kestätte niitä. Tykkään sun aidosta kirjoituksesta ja siitä että uskallat myös esittää rohkeesti omia mielipiteitä. Paljon tsemppiä!

  4. Yritä olla välittämättä! Musta tuntuu, et sä saat eniten paskaa niskaan tässä portaalissa. Mut se johtuu ainostaan siitä, et sä kerrot suoraan OMIA mielipiteitäsi, et vaan jotakin diibadaabaa ja pari kuvaa perään, niin kuin blogeissa tehdään. En ymmärrä näitä joka asiasta huomauttelijoita!

    Niin kuin se sukupuolineutraaluis postaus, sitä oli vissiin jaettu jossain aiheen fb ryhmässä ja koko lauma hyökkäsi blogiisi kommentoimaan miten väärässä olet! Ihmiset on ihan kajahtaneita ja vissiin omassa elämässään ei pääse pätemään, niin pitää tulla nettiin purkautuu.

    Musta sun postaukset on mielenkiintoisimpia ja aina luen, kun tulee uusi <3 kaikkea hyvää sinne!

  5. Vaikka se on vaikeaa, niin koita olla välittämättä paskoista kommenteista! Nykyään kun kaikki paha on niin helppo purkaa netissä, niin valitettavasti bloggaajat on helppo kohde.
    Jos haluaa nähdä vielä pahemman kommenttien kaatopaikan, niin se on ehdottomasti vauva.fi. Ihan sama mitä ohjelmaa tulee tv-stä tai mitä maailmalla tapahtuu, on asia varmasti ruodittu siellä. On aivan kamalaa kuinka arvostellaan ihmisten luonne, ulkonäkö ja kaikki.
    Sun blogi herättää varmasti ajatuksia koska kerrot asiat suoraan, mutta jatka kirjoittamista jos suinkin jaksat! Äläkä välitä kommenteista! Itse seurasin aikoinaan useaakin blogia, mutta nykyään vain sun blogia, koska se on mukavan aito ja kertoo oikeasta elämästä. Kaikilla on ne ongelmat elämässä eikä se aina ole niin helppoa, eikä silloin jaksa katsella filtteröityjä kuvia lavastetusta täydellisestä elämästä.
    Olet ihan (an) tavallinen ihminen ja luulen että aika moni on samankaltainen kuin sinä. Ja sehän se ihmisiä ärsyttää, kun jossain ihmisestä tunnistaa jotain itsestään.
    Kaikkea hyvää sulle ja sun blogille jatkoonkin!

  6. Kritiikki on mielestäni ihan eri asia kuin haukkuminen. Toisen ulkonäön haukkuminen yms. ei ole kritiikin antamista.

    Mielestäni on tylsä lukea blogia ja sen kommentteja, jos se on aina täynnä ”oot niin ihqu” – kommentteja. Tykkään blogeista joissa syntyy keskustelua (eri asia kuin haukkuminen). Jostain asiasta eri mieltä oleminen ei ole haukkumista, toki senkin asian voi esittää haukkumalla.

    Sinulla on paljon omia vahvoja mielipiteitä. Välillä (omasta mielestäni) vastailet aika kärkkäästi asiallisiinkin kommentteihin ja siitä tavasta en itse tykkää. Se ei kuitenkaan oikeuta ketään haukkumaan, vaikka valitettavasti moni niin välillä taitaa olettaa.

    Paras olisi, jos kommentit herättäisivät keskustelua suuntaan ja toiseen, mutta asiallisesti.

  7. UMPPU!
    Iha vaan tiedoks. Uskallakkin lopettaa sun blogi……….. En ikinä oo kommentoinu mihinkään mut nyt oli pakko!!! Sulla on niin paljon meitä ”hiljasia” faneja ja perkule et voi jättää mua ja mun äitiysloman iltoja ilman sun tekstejä :——–) ei muuta. Oot super 😉

  8. Mä meinasin lopettaa sun blogin lukemisen, mutta en sun tekstien takia vaan ja ainoastaan siksi, että luin myös kommentit. Näin ulkopuolisenakin alkoi ahdistamaan.. Lopetan vain kommenttejen selaamisen ja jatkan muuten samaan malliin, jatka säkin Umppu ❤️

    • Mikä tarkemmin? Mitä ajatuksia se herätti? Vai pääsetkö näin vaan mainostamaan omaa blogiasi, joka ei edes liity tähän otsikon perusteella. Heh, aikamoista keskinäisten kehujen kerhoa te bloggaajat pyöritätte!

  9. Ja voin sanoo että tää lukija on edelleen ihan tohkeissaan uudesta tukastaan 😉 hyvät teot kantaa siis onneksi pitkään! <3

    Niin ja ilmeisesti "haters gonna hate" vaikka mitä tekis, ole näiden yläpuolella ja jatka rohkeesti omaa linjaasi/tyyliäsi kirjoittaa! Jotkut on varmasti myös provoja eli kannattaa vaan jättää tylysti huomiotta ja panostaa mieluummin niihin rakentaviin kommentteihin 🙂

  10. Kyllä jotkut postauksesikin ovat provoja,sitä saa mitä tilaa,pätee tässäkin.ja tosiaan vastaustyylisi kommentteihin,lisää vettä myllyyn.tämänkin tiedät varmasti.

    • Miksi ne aina mielletään provosoiviksi jos sanoo oman milipiteensä…. Miksi niistä pitää provosoitua? Miksi mun pitäisi henkilökohtaisesti imea kaikki shaiba mikä kohdistuu minuun henkilönä ja toi lause sitä saa mitä tilaa on omasta mielestäni ehkä väsynein koskaan….

  11. Voi Umppu pakko tulla kommentoimaan et sun blogi on vaan niin ihana! Mä uskon et meitä jotka tykkää lukea sun postauksia on oikeesti paljon mut niinku parisuhteessakin: helpommin sanotaan sitä mikä ei oo hyvin ja unohdetaann sanoa kaikki se mikä on loistavaa. Henkilökohtaisesti mä tykkään lukea sun blogia siksi että sanot asiat suoraan; välillä samaistun, välillä en mut se just onki mielenkiintosta.. usein mä nauraa räkätän koska sun kirjotustyyli ja koska itselläniki pikkulapsia ja näen monet tilanteet silmieni edessä. Jos vaan jaksat niin älä lopeta. Koska mitä mä sit teen iltasin enne nukkumaanmenoa:p

  12. Oletko koskaan miettinyt omien kirjoitustesi vaikutusta muihin ihmisiin ja niiden sisältämää kritiikkiä, jonka nyt ihmettelet kohdistuvan sinuun? En itse usko, että haluat kenellekään mitään pahaa, mutta lukiessani pari kirjoitustasi paistaa niistä läpi hyvin naiivi ja omaan napaan keskittynyt kritisointi muita ihmisiä kohtaan ja sinun mielestäsi väärää tapaa toimia.

    Empatia tarkoittaa myös kykyä ymmärtää toisten ajatuksia ja elämää. Esimerkiksi kritisoidessasi nykyistä tasa-arvokehitystä voisit hetken pysähtyä ja miettiä esimerkiksi niitä ihmisiä, joille nykyinen sukupuolierottelu aiheuttaa ahdistusta, masennusta ja yleensä pahaa mieltä. Olet kuitenkin valmis lisäämään näitä tunteita kritisoimalla heidän yrityksiään parantaa meidän kaikkien tilannetta. Et selkeästi kykene ajattelemaan oman näkökulmasi ja maailmasi ulkopuolelle tai asettua muiden asemaan, mikä on varmasti syy suurimpaan osaan saamaasi kritiikkiä. Keskittyminen omaan napaan ei ole todellakaan hyvä asia. En kuitenkaan itsekään hyväksy sinuun henkilökohtaisesti kohdistuvaa haukkumista, mutta ymmärrän miksi moni kokee kirjoituksesi ilkeiksi, negatiivisiksi ja pahansuopiksi. Sitä moni niistä nimittäin on.

    Voisit ehkä keskittyä enemmän positiivisiin juttuihin, jakamaan lämpöä ja rakkautta sen sijaan, että arvostelet negatiivisesti jatkuvasti muita, eri tavalla käyttäytyviä ihmisiä. Siitä paistaa läpi oma itsekkyys, lapsellisuus ja empatian puute. Toivottavasti et kasvata lapsiasi noudattamaan näitä samoja arvojasi, sillä muuten heitä käy sääliksi ja meidän kaikkien tulevaisuus on astetta synkempi.

    En toivoisi, että pahoitat mieltäsi tästä kommentista, vaan pohtisit oikeasti blogisi vaikutusta lukijoihisi ja siihen miten toisten arvostelu voi oikeasti satuttaa ihmisiä, jotka muutenkin saattavat olla heikommassa asemassa tai kärsineet ulkopuolisten arvostelusta.

    • Juuri tämä kommentti on sellainen, että en tunnista tästä itseäni… Osaan ajatella asioita muidenkin näkökulmasta se ei ole ongelma, mutta kaikilla on omat ajatuksensa ja kukaan tässä maassa ei ole sellainen että hyväksyisi kaiken…. Juuri esimerkiksi sinä arvostelet minua omaan napaan tuijottamisesta, mutta sulla ei ole todellisuudessa mitään perustelua siihen, etkä näköjään tiedä yhtään minkälainen ihminen todellisuudessa olen.. Osaan asettua muiden asemaan, mutta sen ei silti tarvitse tarkoittaa että hyväksyisin ne asiat se on ehkä se juttu mitä ihmiset ei hiffaa… Tasa-arvo asiaan en jaksa enää kommentoida koska ihminen kuka ei alallani työskentele ei sitä ymmärrä eikä pysty sitä mulle perustelemaan järkevästi.

    • Mua ei ainakaan henkilökohtaisesti kiinnostaisi lukea blogia jossa jokainen postaus olisi vain mukavia, positiivisia asioita. Kenenkään arki ei ole aina ruusuilla tanssimista. Umppu tuo teksteissään esiin paljon erilaisia aiheita eikä kaunistele asioita. Juuri siksi tätä on mukava lukea

  13. Jep, tuntuu moni ei tiedä mitä kritiikki tarkoittaa. Haukkuminen ja kiusaaminen ei ole kritiikkiä. Ulkonäön arvosteleminen ei ole koskaan kritiikkiä, jokainen saa näyttää siltä kuin haluaa, vapaa maa. Sitten se, minkä olen huomannut- jos ”kritiikinantajalle” kertoo samantyyppistä palautetta, niin ei hän sitä itsekään kestä, vaan suuttuu. Hän olettaa silti, että voi ITSE antaa millaista kritiikkiä vain, eli siis oikeammin haukkua ja kiusata. No eipä minusta olisikaan bloginpitäjäksi ja ”oikeasta” elämästä tuollaiset ihmiset voi karsia pois 🙂

  14. Sulla on paljon järkevää sanottavaa, ja allekirjoitan paljon mielipiteitäsi! 🙂
    MUTTA, itsekin kritisoit muita ihmisiä (esim. näitä SOME heruttelijoita) vaikka myös olet antanut ymmärtää, että mielipiteesi on se, että antaa kaikkien kukkien kukkia ja jokaisen olla ja tehdä mitä haluaa.
    Ja, kuuntele sisintäsi, älä tee mitään ulkopuolisesta paineesta, niin olet entistäkin onnellisempi, ts. lopeta blogin kirjoitus jos se SINUSTA tuntuisi hyvältä ajatukselta. Sivusta seurannaana (vain blogiasi lukeneena) olen huomannut, että olet tehnyt pikku hiljaa matkaa itsesi kanssa, jossa olet henkisesti kasvanut valtavan paljon. Tämä, kun oppii tuntemaan itsensä ja tarpeensa on tie aitoon onneen. Kaikkea hyvää! <3

  15. Tuo loukkaantumisen kulttuuri nykyään. Ei voi muuta sanoa. Vai onko se peräti näennäisloukkantumista? Tai jotain kummallista sijaisloukkaantumista? Huomionhakuista ainakin, kait. Mitäpä jos lopetetaan se, ei loukkaannutakaan enää. Mitäs sitten tapahtuisi? Mitä tulisi tilalle? Älä lopeta sun blogia 🙂 Olet piristävä valonpilkahdus tässä ihmeellisessä nykyajassa, missä kaikkien pitää olla niin hiton korrekteja koko ajan. Kuka jaksaa! Ketä kiinnostaa! 😀

  16. Huomasitko virheen tekstissäsi: kirjoitit, että heräät viideltä lasten KANSSA mutta sitten kuitenkin kerroit tekeväsi esim. pyykin pesua aamulla kun muut NUKKUU. Miten se on mahdollista?!

  17. Aaa tarkotit ehkä muita ihmisiä etkä omaa perhettä? Mutta kyllä monet muutkin herää viideltä et vain sinä 🙂

  18. Mun mielestä sulla on ihanan aitoja ja rehellisiä postauksia ja sun blogia ja instaa on ilo seurata, piristää tosi usein mun päivää – kiitos siitä!! 🙂

    Nykypäivänä on menossa joku mielensäpahoittamisen aalto, että ihan kaikesta pitää pahottaa mielensä, loukkaantua tai ottaa itseensä. Kenelläkään ei saa olla omia mielipiteitä tai ei saa nähdä jotain asiaa (vaikkapa postauksesi vanhempien kännäyksestä lasten kanssa) vääräksi, koska sitten loukkaa jonkun tunteita ja oikeutta toimia niinkun toimii. Ei enää saa eritellä sukupuolia jne. Ihan mahdottomaksi mennyt.

    Kaikkia ei voi millään miellyttää, näillä mielensäpahoittajilla ja kritisoivilla ihmisillä on varmasti itsellään joku huonosti tai paha olla ja se pitää jotenkin saada purettua. Jos on hyväntuulinen ja ollut kiva päivä, niin ei siinä paljoo tee mieli lähtee ilkeitä kommentteja kirjottelemaan…

    Oot huippu, ihanaa loppuvuotta teidän perheellenne ja kaikkea hyvää! <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 48
Tykkää jutusta