Ei herranjumala mitä taas kävi

No niin siinä sitten kävi kun edellisen postauksen kirjoitin, että ihmiset ymmärtää juuri niinkuin haluavat ymmärtää. Mää aina mietin että jaksanko selittää, mutta ärsyttää jos pointti ei tule asiasta oikein ymmärretyksi. Haluan tarkentaa asiaa ja sanoa sen, että esimerkisi se miesten hiustenleikkaus on varattavissa ihan kenelle tahansa. Toki sitä ei ole enää meidän hinnastossa vaan asiakas voi valita palveluista joko lyhyet, polkkahiukset, puolipitkät, pitkät tai pitkät ja paksut. Jos naisella on lyhyt hius mikä leikataan koneella sivuilta ja vähän siistitään niin toki hän saa edullisemman hinnan, mutta se edellyttää, että palvelu mahtuu tähän samaan aikaan, kun se toteutettaisiin miehelle. Vaikka moni ajatteli tietävänsä alastani paljon, niin sen haluan korjata, että vaikka naisella on lyhyt malli, niin se ei tarkoita että sen leikkaamiseen menee sama aika kun lyhyeen miestentukkaan. Meillä ei ole ollut todellakaan tarkoitusperänä ”rahastaa” naisia kalliimmalla hinnalla, mutta en myöskään halua että minulta varataan naistenleikkaus, joka vaatii enemmän aikaa ”miesten” ajalla, vaan koska se on halvempi. En halua olla myöhässä sen takia että aika on varattu liian tiukalle, koska haluan tehdä työn huolellisesti. Myöskään kaikki parturit ja kampaajat eivät leikkaa samaa tahtia hiuksia niin emme voi laittaa hinnastoon leikkauksia esimerkiksi leikkaus 30minuttia tai leikkaus 45 minuttia. Näihin on siis aivan selvät perustelut riippumatta asiakkaan sukupuolesta.

Naiset suurimmaksi osaksi vaativat enemmän. He haluavat hiustenpesun ja föönauksen ja kun siihen lisätään se leikkaus, niin ollaan jo menty sen ”miesten” ajan ohi.. Jokainen asiakas on tervetullut ja jokaista asiakasta palvellaan. Tarkennan myös, että pitkähiuksiset miehet (suurinosa) ei käy leikkautamassa hiuksiaan, kun sitä joku ihmeteli. Jos he tulevat asiakkaaksi niin en ole alalla olo vuosinani kenelekkään tehnyt raudalla tyvikohotusta tai viimeistellyt hiuksia esimeksi laineille, mikä taas vie oman aikansa. Kyse ei ole siitä etteikö siihen ole kuka tahansa oikeutettu, vaan perustuu ihan kokemukseen. Varmasti jokainen ymmärtää, että hinnasto on koitettu tehdä nimenomaan kuluttajille mahdollisimman selkeäksi, koska ainakaan itse en pidä siitä ettei asiakas näe etukäteen hintaa mitkä palvelu maksaa. Jos esim leikkaus on haarukalta 30-75e leikkaukselta niin mitenkä asiakas osaa varautua oikealla summalla….

Edellisessä postauksessani myös ihmettelin asioita ääneen…. Mä niin haluaisin ihmisten ymmärtävän että mun  mielipide/sana tai lause on vain mun (yhden miljoonasta) mielipide. Kirjoitan myös asioita hieman huumorilla, jota ei aina kaikilta lukijoilta löydy. Mää en ole mikään itämaan tietäjä enkä ole myöskään lukenut lakia, jotenka huvittaa kuinka kommentteihin linkitetään wikipediaa, otteita lakipykälistä jne. Mun postaus ei todellakaan koskenut kokonaan tätä lakia vaan ihmettelin siinä samassa maailman menoa. Olen sanonut miljoona kertaa, että olkoon kuka tahansa ja mitä tahansa niin kauan, kun se ei vaikuta mun elämääni negatiivisesti. Mun blogini on muutenkin paljon omia mielipiteitäni esiin tuova ja vaikka olisikin olemassa jokin laki niin tarkoittaako se että minunu pitää olla lain kanssa samaa mieltä? Tuskin meistä kukaan allekirjoittaa jokaista lakia..

Jos mun lapseni haluaa olla tyttö niin suokoon  se hänelle. Jos haluan olla nainen niin sitä saan olla. Kuka tahansa saa mun puolesta olla mitä lystää, kunhan ihmetteli.Tekstini alkoi eri asialla mihinkä se päättyi, mitä ei myöskään kaikki ymmärtäneet. Monet kommentoijat olivat mielestään suvaitsevaisia, mutta koin osan toisin. Mulle on yhdentekevää pitääkö jonkun poika mekkoa. Antaa hänen nauttia siitä täydellä sydämellä <3.

Jos puhutaan tasa-arvosta ihan oikeasti niin en usko että suurin onhgelma siinä on miesten hiustenleikkaus. Mitenkä vaikka naisten ja miesten palkkaus…

Alallani on paljon homoja ja olen työskennellyt heidän kanssa lähestulkoon koko työurani ajan. Ne on mulle täysin saman arvoisia ihmisiä siinä missä muutkin.  Joku käsitti asian väärin ja se oikeuttaa haukkumaan minut ala-arvoisesti.. sekö on sitä suvaitsevaisuutta :). Mää veikkaan että moni ihminen kuka mielessään ajattelee olevansa suvaitsevainen ei sitä todellisuudessa ole. Se ei esimerkiksi tarkoita yhden ihmisryhmän suvaitsevaisuutta, vaan ihan KAIKKIEN. Meitä on ihan niitä perus henkilöitä, lapsia, vanhuksia, vammaisia, pakolaisia jne..  joita ihan jokaista ryhmää koitan itse omassa arjessa auttaa mahdollisuuksien mukaan päivittäin. Annan omistani pois sen mitä en tarvitse, koska haluan auttaa muita.   Mulle tärkein on lapset ja haluan että myös niitä lapsia kuunnellaan. Henkilökohtaisesti mietin sitä jos lapsi ei ole tyttö tai poika jos hänelle ei siitä puhuta niin onko esimerkiksi asiaa tutkittu mitenkä se vaikuttaa heidä kehitykseen? Voiko myös olla niin että lapsi on täysin hukassa oman identiteetin kanssa? Onko tälle kasvatusmallille oikeus saada esimerkiksi erityiskohtelua?  Jos näin joku lapsensa kasvattaa niin myöskään se ei vaikuta mun elämään, mutta itse en näin tee.

Ymmärsin mitä asia tarkoitti eikä siitä sen enempää. Mutta yllätyksenä tuli jopa itselle, että  kauneudenhoitoalalla tekijällä on oikeus olla koskematta toisen sukupuolen sukupuolielimiin 🙂 tämän tarkistin ihan tasa-arvovaltuutetulta. Palvelun siis voi varta kuka tahansa, mutta sitä ei tarvitse toteuttaa… onko se sitten syrjintää, mutta lakiin ainakin kirjoitettu.

Kyllä se silti tuntuu huvittavalta että meillä ei ole kohta enää palomiehiä vaan palohenkilöitä.. moni ammattinimike tulee vaihtumaan piakkoin. Mää en ole koskaan henkilökohtaisesti kokenut ongelmaksi, että jossain ammatissa on esimerkiksi sana mies saati sen vaikuttavan jotenkin tasa-arvoon. Jos vaikka ajatellaan palomiehiä, niin harva nainen edes pystyy tekemään niin fyysistä työtä ja eikä sielä kaiketi paljon naisia olekkaan. Kukaan ei silti estä naisia sinne hakemasta.

No mutta jätän tämän asian nyt, koska homma lähti kaiketi lapasesta. Muistakaa että meillä kaikilla on omat mielipiteet 🙂 niitä saa olla. Ei ole olemassa ihmisiä jotka pitävät kaikesta ja suvaitsevat ja hyväksyvät kaiken.

Mun työviikko päättyi eilen ja olin niin väsynyt, että menin jo ajoissa nukkuun tai oikeastaan nukahdin sohvalle. Viikonloppuna kutsuu Lahti ja Fitneksen sm-kilpailut. Siinä hurahtaakin pari päivää. Odotan että saan nukkua pari yötä putkeen ilman herätyksiä. Vaikka lapset nukkuu paremmin niin he heräävät viiden korvilla joka aamu.

Ei tässä kai voi muuta toivottaa kun rauhaa ja rakkautta 🙂

Lue edellinen postaus: Meneekö sukupuolineutraalisuus jo liian pitkälle

-Umppu

 

 

primebody

60 vastausta artikkeliin “Ei herranjumala mitä taas kävi”

  1. Voi apua. Sä jatkat samaa linjaa. Selität täysin samaa asiaa. Kyllä se ymmärrettiin heti mitä sä tarkoitat. Ymmärrettiin, että et tajua mitä on sukupuolineutraali tasa-arvo, ja että et ymmärrä miksi ”mies” ja ”nainen” eivät ole hyvä peruste hinnoitella.

    Kaikki sun ”naiset haluu föönauksen ja mies ei” jutut on ihan kummallisia stereotypioita. Eikä edes päde tosielämään. Kuinka moni pitkätukkainen mies lähtee sun tuolista muka letti vettä litisten? Eiköhän se föönaus liity siihen, mitä on tehty sitä ennen, eiks niin.

    Lukisit nyt vain edelliseen postaukseen saamasi kommentit ajatuksella.

    Sä vastustat nyt asiaa jota ei ole olemassa ja jota ei ole tapahtumassa. Koska edelleen sukupuolia ei olla kadottamassa. Samalla olet yksi esteistä sille, että tasa-arvo toteutuisi. Koska edelleen pyrkimys olisi, ettei sukupuolia kohdella eri arvoisesti. Että nainen ja mies saa saman palkan ja maksaa saman verran samansisältöisestä palvelusta parturi-kampaamossa.

    Kenenkään sukupuolta ei kadoteta sukupuolineutraalissa yhteisössä. Sä saat olla niin nainen kun haluut olla. Mutta sua ei tytötellä ja vähätellä siitä. Sä et ole vitsin kohteena naisten ajotaidoista, eikä vastaantulija odota että sä istut iltasi ompelemassa ja laittamassa ruokaa lapsillesi, jotka hoidat kotona. Sulle ei makseta työkaveriasi vähemmän tuntiliksaa siksi, että sä saat naisvähennyksen miespalkasta. Sua ei nipistellä pyllystä kahvitauolla, eikä miehet käske sua keittämään sitä kahvia, vaan ne osaa keittää sitä itsekin jos kahvihuoneeseen ekana päätyvät.

    Ja se sun lapsi, sitä ei laiteta koulussa tanssitunnille, jos se haluu pelata sählyä. Se saa pelata sählyä, ja se on sählynpelaaja muiden lasten keskellä, eikä tyttö joka yrittää olla niin ku poika. Ne on lapsia kaikki ja ne pelaa sählyä, eikä tyttö pelaamassa poikien peliä. Se sun lapsi ei kohtaa vähättelyä, mitätöintiä ja arvostelua siksi, että joku arvioi millaiset genitaalit sillä on. Muut ihmiset eivät määrittele sun lasta sen genitaalien mukaan. Hän itse saa määritellä itsensä niiden mukaan, ylipäätään hän saa määritellä ittensä niin ku haluaa, ilman sukupuolelle asetettua painolastia.

    Sellaista on sukupuolineutraalius. Että sukupuoli ei ole asia, joka sanelee päivittäisiä kohtaamisia muiden kanssa. Että uuden tukan hinta ei liity siihen, minkä sukupuolen kampaaja-parturi arvelee asiakkaalleen.

    • ”Mutta sua ei tytötellä ja vähätellä siitä. Sä et ole vitsin kohteena naisten ajotaidoista, eikä vastaantulija odota että sä istut iltasi ompelemassa ja laittamassa ruokaa lapsillesi, jotka hoidat kotona. Sulle ei makseta työkaveriasi vähemmän tuntiliksaa siksi, että sä saat naisvähennyksen miespalkasta. Sua ei nipistellä pyllystä kahvitauolla, eikä miehet käske sua keittämään sitä kahvia, vaan ne osaa keittää sitä itsekin jos kahvihuoneeseen ekana päätyvät.”

      Tämähän toteutuu tasa-arvoisessa yhteisössä. Ei siihen sukupuolineutraaliutta tarvita. Eikä se siihen liity.

    • Olin tulossa kirjoittamaan kommentin, mutta tiivistitkin ajatukseni täydellisesti. Aika jännää, miten jotkut kuvittelevat tasa-arvon olevan heiltä pois, mikäli eivät kuulu ”kohderyhmään”. Ei voi olla kaikki kotona, mikäli kuvittelee, että koska osa ihmisistä kuuluu vaikkapa sukupuolivähemmistöön, pitäisi sukupuolet häivyttää kokonaan. Ihmettelen, mistä tällainen ajatusmaailma juontuu. Kouluttamattomuus? Puutteellinen kyvykkyys solidaarisuuteen?

      Se, että lisätään julkisille paikoille unisex-vessakoppi, ei ole synnynnäiseen biologiseen sukupuoleensa identifioituvalta mitään pois. Sen sijaan esimerkiksi transsukupuoliselle kyseinen koppi saattaa olla ratkaiseva tekijä siinä, lähteekö hän katsomaan leffaa vai ei. Saman kaavan voi sovelta hiustenleikkuuseen hyvin vähäisellä ajattelutyöllä.

    • Olen samaa mieltä henkilön nimim. Syvä huokaus kanssa. Lisäksi haluan kertoa, että Sinulla on upeat mahdollisuudet blogisi suhteen mutta käytät paljon stereotypioita ja kirjoitat usein provoavasti tai jopa loukkaavasti ihmisistä. En usko, että teet sitä tahallasi, se on vain tyylisi. Kannattaa kuitenkin ottaa selvää asioista enemmän. Olet julkisuuden ihminen tietyssä määrin joten ole varovainen ulostuloissasi. Tasa-arvo ja esim. Sukupuolineutraalisuus ovat aiheita, johon jättäisin sinuna ottamatta kantaa, varsinkin jos se on vain ”taivastelua” eli ”Onko mennyt jo liian pitkälle!” eikä esim.avointa pohdintaa.

    • Nimenomaan pohdintaa. Musta tuntuu että paljon ihmiset etsivät syitä loukkaantua ja ihmiset myös provosoituvat helposti. Toki sitä voi kuka tahansa laittaa kuvia vihersmoothiesta jos haluaa. Tää blogi on mulle sina päivän nollaus minne puran asioita. Jokainenhan päättää mitä haluaa lukea <3

    • Loistava kommentti, kiitos tästä!

      Ja vastauksena kommenttiin siitä, onko feminismi ja tasa-arvosta puhuminen tarpeellista: yliopistolla näkyy selkeästi jako ”miesten ja naisten ammatteihin”: miehiä enemmän teknillisellä, naisia enemmän humanistisella ja kasvatusalalla. Jos olisin hakenut teknilliselle, olisin saanut vastaukseksi epäilyjä ja naureskelua. Osasyynä tietenkin, että perheessäni tyttöjä ei kannusteta teknilliselle alalle. Tällä hetkellä luen siis monialaiseksi asiantuntijaksi.

    • Kirjoitan kommenttini parturi-kampaajana ja liikkeenomistajana. Nimimerk. Syvä huokaus, mielestäni on pöyristyttävää miten kirjoitat kommenttisi ikään kuin tietäisit jotain ammatistamme/ asiakaspalvelustamme. Sitä miten ihmiset käyttäytyvät salongeissa ei tiedä muut kuin ammattilaiset. mainitsit että tosielämässä ei mene niin että nainen haluaa föönauksen ja mies ei. Väärin. En ole 10 vuoden kiireisellä urallani liiketyössä kohdannut miestä joka toivoisi hiuksensa föönattavan kuohkeasti laineille tai naista joka haluaisi että tukka valuu pitkin päätä.
      Nykyaikana kun käytössä on nettiajanvaraus aikamääritelmä palvelulle on vaikea kun asiakas ei voi tietää kauanko käynnissä kuluu aikaa (eikä tarvitsekaan tietää, määritteleminen on ammattilaisen tehtävä) – esimerkkinä mies saattaa varata 30 minuutin ajan koska sen verran se on muillakin kestänyt, mutta aika ei välttämättä riitä kyseiselle tekijälle.
      Hiustenpituudella määritetty palvelu on vaikea sekin koska jollain voi olla pitkät hiukset jotka ovat ohuet ja toisilla lyhyet paksut.
      Parturipalvelu ja kampaamopalvelu määritelmät eivät myöskään ole tutut läheskään kaikille. Ei ole yksi tai kaksi kertaa kun minulle on nainen varannut parturi ajan (tai toisin päin) ja aikaa ei olekaan riittävästi. Siinä kohtaa aikataulut sotkeentuvat ja pitää soittaa asiakkaat läpi että saa päivän raiteilleen.
      Ei ole sama asia leikata/ värjätä/ muotoilla miesten ja naisten hiuksia, ellei kyseessä ole siiliksi ajo. Miehen ja naisen anatomia on erilainen niin myös karvankasvu, alueet ja suunnat. Kysymys ei siis mielestäni missään nimessä ole minkään sukupuolen syrjinnästä vaan yksinkertaisesti evoluution luomasta faktasta.
      Uskon että monissa paikoissa silti veloitetaan tehdyn työn mukaan, oli kyseessä mies, nainen tai joku muu. Miesten ja naisten hiustenleikkuu termin tarkoitus oli helpottaa KULUTTAJAN toimintaa, ei paksuntaa tekijän rahapussia.
      Blogin kirjoittajaa ymmärrän pointissaan hyvin; kun ei voi ilmaista helpoimmalla tavalla työnkuvausta vaikeuttaa se ammattilaisen työtä sekä kuluttajan varausta. Sitä kuitenkin ihmettelen että kirjoittaja ei valinnut paikkaa oikein, miksi kukaan muu kuin toinen ammattilainen olisikaan ymmärtänyt kirjoitusta, vaikkei olisikaan samaa mieltä siitä.
      Kampaaja on ammatiltaan henkilö joka hoitaa naisten hiuksia ja parturi ammatiltaan henkilö joka hoitaa miesten hiuksia. Siksi mieleeni tulee väkisin että mitä eroa on termeillä ”kampaamopalvelu” ja naisten hiustenleikkuu, tai ”parturipalvelu” ja miesten hiustenleikkuu? Ne tarkoittavat samaa asiaa. Eli pitäisikö hinnastoon lisätä ”henkilönpalvelu”? Tai entäpä afrohiukset..? Vähemmistö hekin Suomessa, mutta miksei heille ole omaa määritelmää ajanvarauksessa. Monia afrohiusasiakkaita palvelleena voin kertoa että palvelu on eri kuin muiden. Vähemmistöjä on tuhansia ellei miljoonia, jotkut asiat vain on määritettävä jollain tavalla ja valitettavasti meidän alallamme miesten ja naisten oli helpoin.

  2. Nimim.syvä huokaus huomaatkos että ei tuossa sinunkaan tekstissä ole kyllä päätä eikä häntää.

    Tää sukupuolineutraalisuus on aivan älytön keksintö. Mä en vaan ymmärrä miksi mies ei voi olla mies, nainen nainen, homot homoja ja heterot heteroita ja kaikki siltä väliltä sitte ihan mitä haluaa. Kun joku selvittäisi järkevästi miksi mies ja nainen termit pitää hukuttaa pienen vähemmistön takia nykyään kaikki alta? Eikö tosiaan ole isompia asioita joista mielensä saa järkkymään?

    Odotan innolla miksi pyykkipoikia aletaan kutsumaan, onhan se nyt vähän ikävää kun ei oo pyykkityttöjä erikseen. Huoh.

    • Totta muuten …tuleekohan siitä ”kiinnitin pyykkihenkilöllä pyykkini kuivumaan…?

    • Ja samalla voitaisiin poistaa lakimiehet, potilasasiamiehet, virkamiehet,varusmiehet,sähkömiehet, putkimiehet, palomiehet puhemiehet, poikamiehet, paras toki ettei sitte enään olis myöskään ulosottomiestä 😀

    • Lakimies = asianajaja/juristi
      Sähkömies = sähköasentaja
      Virkamies = viranhaltija
      Putkimies = LVI-asentaja
      Puhemies = puheenjohtaja
      Poikamies = sinkku

      Olipa vaikeeta keksiä näitä ihan uusia ja ennen käyttämättömiä sanoja! Näin se kieli köyhtyy!

  3. Kiitos Umppu, että jaksat kirjoittaa huippua blogia kaikesta saamastasi paskasta huolimatta ❤ Minkälainen pullamössö olisi blogi jossa kirjoittaja ei ollenkaan esittäisi mielipiteitään. Onhan niitä varmasti mutta jätän lukematta. Itseasiassa tämä on tasan ainut blogi mitä oon ikinä seurannut 😁

  4. Umppuuuu! Minä toivon täydestä sydämestäni, että jaksat blogata, vaikka ihmiset haluaa päteä kommentoimalla ihan pöhlöjä. Kunnon keskustelua seuraan mielelläni etenkin, kun ei olla samaa mieltä asiasta, mutta virheiden etsiminen ja oman ”pätevyyden pönkittäminen” ei ole kunnon keskustelua. Etenkin kun sinä kerrot mielipiteesi omalla nimellä ja naamalla ja muut vaan ammuskelee bittiavaruudesta anonyymisti. Minä pidän kirjoituksistasi, ja siitä, että tuot mielipiteesi esiin. Ja minusta rehellisesti. Rauhaa ja rakkautta! Ja hyvää viikonloppua!

  5. Kyllä minä ainakin haluan kampaajaa varatessani tietää, minkä verran aikaa siihen menee. Että varatako puoli tuntia, tunti vai puolitoista. Ihan vaan siis viitaten tuohon, että ei voi hinnastoon pistää vaan yksinkertaisesti ”hiustenleikkaus 30min”.

    Jos tuo ajan kertominen on kuitenkin ongelma, niin ei ole vaikea nakki sekään, että leikkauksen ns. vaikeustaso ilmoitetaan hinnan yhteydessä. Eli lyhyt kuvaus palvelun yhteyteen, mitä se sisältää.Esim. ”Hiusten leikkaus, lyhyet (koneajelu, siistiminen) 20e” ja ”Hiusten leikkaus, lyhyet (mallin muutos) 30e”. En ole kampaaja joten en kaikkia termejä tiedä, mutta jotain tuon suuntaista varmasti voisi käyttää. Ja ihan selkeä olisi.

    Ja siis kai nyt miestenkin hiuksissa on vaihtelua siinä, miten hankala niitä on leikata ja millaista mallia asiakas pyytää, että meneekö siihen kauan aikaa vai onko nopea homma. Jos joku äijä haluaa jotain ihme kuviointeja päähänsä niin on se varmaan vähän hitaampi toteuttaa kuin perus sivujen koneella siistiminen. Vähän outoa minusta siis pyytää sama hinta ihan eritasoisista palveluista… Vähän sama kuin ottaisi naisilta saman hinnan otsatukan tasoituksesta ja mallinmuutosleikkauksesta.

    • No jos väännetään ja käännetään. Jos on pitkähiuksinen ohut tukkainen asiakas. Hänelle varataan esim palvelu väri/leikkaus pitkät hiukset joka maksaa 150e…. vieressä istuu nainen kenellä on super paksut hiukset mutta polkka mittaiset joka maksaa esim 125e. Polkassa saattaa kestää kauemmin, mennä enemmän ainekuluja mutta silti se rahastetaan polkan mukaan.. vaikeita asioita hinnoitella esimerkiksi etukäteen.

  6. ”Henkilökohtaisesti mietin sitä jos lapsi ei ole tyttö tai poika jos hänelle ei siitä puhuta niin onko esimerkiksi asiaa tutkittu mitenkä se vaikuttaa heidä kehitykseen? Voiko myös olla niin että lapsi on täysin hukassa oman identiteetin kanssa?”

    Sukupuolineutraalius nimenomaan antaa jokaiselle mahdollisuuden olla sellainen kuin on ilman, että hänen identiteettiään ohjataan ulkopuolelta tai päätös hänen identiteetistään tehdään hänen puolestaan. Kaikki saavat edelleen olla juuri sitä mitä haluavat, oli se sitten tyttö, poika, mies, nainen tai jotain muuta.

    ”Kyllä se silti tuntuu huvittavalta että meillä ei ole kohta enää palomiehiä vaan palohenkilöitä.. moni ammattinimike tulee vaihtumaan piakkoin.”

    Kieli ohjaa ajattelua paljon. Sana palomies luo (varmasti huomaamatta) mielikuvaa siitä, että palomies on standardisti mies ja jos kyseessä onkin nainen, niin todennäköisesti tarkennettaisiin, että naispuolinen palomies. Hyvä esimerkki on se, että vaikkapa nimike ”lentoemäntä” ei kelpaa miehille, vaan heille on keksitty uusi ammattinimike ”stuertti”. Miksi siis esimerkiksi nimikkeen ”lakimies” pitäisi olla edelleen käytössä koskemaan myös naispuolisia ammatinharjoittajia? Miksi silloin ajatellaan, että sukupuolineutraalius on menossa liian pitkälle? Koska ainahan on ollut käytössä sana lakimies? Kieli kehittyy ja se on hyvä asia 🙂

    • Joo kyllä kieli saa kehittyä ja esimerkiksi lentoemäntä ja stuertti on jees, mutta sitten jos otetaan tämä palomies niin mieheksi syntyneet ihmiset ovat vaan useammin suurempi kokoisia, pidempiä, voimakkaampia yms.. ja siksi se varmasti onkin niin että he ovat suuremmaksi osaksi miehiä niin ketä se haittaa?

    • Ketä se haittaa? Jos sua ei joku asia haittaa niin se ei tarkoita etteikö se ketään haittaisi tai etteikö asiaa voisi silti muuttaa paremmaksi. Haittaisiko se esimerkiksi niitä naisia jotka työskentelevät kyseisessä ammattissa tai haluavat alalle? Vahivistaako se sitä stereotypiaa että on olemassa miesten ja naisten töitä? Ihan oikeasti, yritä edes vähän sivistää itseäsi ja lue muutakin kuin Iltalehteä ja vauva.fi:tä ennen kuin postailet julkisesti tällaisia juttuja. Huomaatko edes itse ettei näissä sun kommenteissa ole vähäisintäkään järjen häivää tai logiikkaa?

    • Sen verran ollaan menty jo eteenpäin että Pelastusopistolla Kuopiossa valmistuu Pelastajia ei palomiehiä. Tälläkin hetkellä opiskelijoissa on kaksi naista ja sekä naisista että miehistä tulee Pelastajia.

  7. Kerrotko alan ihmisenä selitystä tälle lasten hiustenleikkuun asialle:

    Lapseni ollessa 7v, hän sai hiustenleikkuun lastenhinnastosta (eli jotain 21€). Kyseessä siis tyttö, jolta vain lyhennettiin latvat, ei kerrostuksia ei mitään.

    Tyttäreni täyttäessä 8v, oli aika taas käydä leikkuuttamassa pitkäksi kasvanutta tukkaa. Jo leikkausvaiheessa huomasin, että tyyli leikata oli aivan eri. Siihen SAMAN TUKKAMALLIN leikkaamiseen käytettiin tällä kertaa tuplasti aikaa! Hiukset siis (kuten vuosi sitten) lyhennettiin tasaiseksi, ei kerrostuksia, ei mitään.
    Tällä kertaa tukasta otettiin NAISTEN HINTA?! Olin että mitä V&(#&”& :O Maksoin nieleskellen 32€…

    Seuraavalla kerralla otin omat hiussakset, ja noh… ihan kelpo tuli.

    Eli miks ihmeessä näin?

    • No esimerkiksi lapsilla hiukset vahvistuvat siinä 6 vuotiiasta ylöspäin. Ei kaikilla, mutta suurimalla osalla. Mulla käy paljon lapsia ja veloitan tehdyn työn mukaan. Meillä hinnastossa on alle 6-v, teinit alle 16-v ja sitten on aikuisten hinnat. Palveluun varataan kuitenkin aikaa esim 30 min.. Joskus ajasta 15 min saattaa mennä suostutteluun ”anna täti vähän leikkaa”.. se on kuitenkin sitä meidän työaikaa. Me teemme lapsille paljon kampauksia, viimeistelyjä ja meiltä saa mukaan halutessaan vähän herkkua. Haluamme että lapset kokee myös palvelun miellyttäväksi ja kokevat olevan yhtä tärkeitä asiakkaita, kun kaikki muutkin. Kannattaa siis katsoa hinnastosta mikä on lasten leikkauksen ikäraja missäkin 🙂

  8. Siihen hinnastoon voi ihan kirjoittaa, sisältääkö hinta hiusten pesun, föönauksen ja kiharruksen ja ties mitä, vai pelkän hiusten leikkauksen. Voit laittaa eri hinnan noille muille käsittelyille, jos ne on tässä se ratkaiseva tekijä…

    Tietääkseni myös eri ihmisten hiuksiin voi mennä eri aika ihan sukupuolesta riippumatta, toisilla kun on hankalammat hiukset ja suuremmat vaatimukset kuin toisilla. Että vähän outoa puhetta ammattilaiselta tuollainen ”miesten hiukset on helpompia” ja ”naisten hiukset pitää laittaa leikkauksen jälkeen” mielestäni.

    Ja mistä teidän asiakkaat tietää minkä verran varata aikaa kampaaja/parturikäynnille, jos ei aikaa lue hinnastossa?? Ei minun elämä ainakaan pyöri kampaamossa käymisen ympärillä, vaan kampaamokäynti pitää sovitella muun elämän kanssa yhteen. Joten en tod varaisi hiustenleikkuutta paikasta joka ei ilmoita paljon siihen kuluu aikaa. No teidän asiakkaita tämä ei varmaan haittaa sitten.

    • Nimenomaan… asiakas ei tiedä, mutta jos siinä lukee miesten tai naisten niin me olemme määritelleet sen ajan silloin maksimiin että selviämme työstä siinä ajassa. Nyt kun hinnastomme muutettiin niin siitä ei ole seurannut kun ongelmia meille. Ei ne kuluttajat osaa valita oikeaa aikaa itselleen. Tässä ei ole mielestäni kyse tasa-arvosta vaan palvelusta mikä menee tämän lain myötä perseelleen

  9. Mua niin harmittaa tämä kulttuuri, ettei voida nöyrtyä ja myöntää virheitään. Ihan vähän edes.

    Tuo on niin kömpelöä argumentointia, etten tiedä mistä edes aloittaa. Suutari pysyköön lestissään. Älä enää pls jatka tätä linjaa.

  10. Palomies-nimikettä ei enää ole, se on aikaa sitten korvattu pelastajan ammattinimikkeellä. Ja on olemassa myös xx-kromosomit omaavia pelastajia fyi. Olet kyllä aika pihalla käsittelemästäsi aihealueesta ja ehkä kannattaa lopettaa ihmisten loukkaaminen näillä aivopieruilla. Tai ainakin kannattaa opetella argumentoimaan hieman paremmin. Kaikella rakkaudella.

    • Ja tässä taas aikuisen ihmisen aikuismainen kommentti. Kirjoittamasi ylitsepursuaa typeryyttä. Umppu on juuri sisällä aihealueessa josta moni tavan kansalainen on täysin pihalla. Kukaan ei maailmassa osaa rajata tarkkaa viiivaa sukupuolineutraaliuden ja tasa-arvo lähtökohtaisen kasvatuksen ja ajattelun välille. Et selvästi edes sinä. Mielestäni on huippua, että tällaisissa kirjoituksissa juuri pohditaan asiaa ja mitä se todellisuudessa on, mihin ja miten se vaikuttaa niin aikuisissa kuin kasvavissa nuorissa. Jokainen näkee ja kokee asian varmasti hyvin eritavoin, sinä koet sen selvästi hyvin vahvasti mies/nainen sanojen painolastin kautta.

  11. Hohhoijaa ihmiset rakkaat. Suvaitsevaisuutta sekin, että antaa jokaisella olla omat mielipiteensä, eikä tarvitse lytätä omilla mielipiteillään toisen omia. Joka tapauksessa kaikkien mielipiteet on omia mielipiteitä ja niin yhtä arvokkaita, kuten olemme ihmisiäkin. Siinä mielessä suvaitsevaisuuskeskustelu on minun mielestäni mennyt ohi raiteiden, että sillä oikeutetaan arvostelemaan omasta poikkeavia mielipiteitä, kun eikö sen juuri pitäisi toimia toisin päin; hyväksyä kaikki kukat mielipiteineen juuri sellaisina kuin on! <3

    • Suvaitsemattomuuden suvaitseminen ei vie mitään eteenpäin. Siihen täytyy puuttua, jotta maailma muuttuu kaikille paremmaksi paikaksi elää. Näissä Umpun postauksissa on todella paljon virheitä johtuen siitä, että asia on on oikeastikin vaikea ymmärtää ja hahmottaa, jos siihen ei ole perehtynyt. Moni on pyytänyt häntä asiaan perehtymään tai jättämään kirjoittamatta epätasa-arvoa edistäviä postauksia. Suvaitsemattomuutta ei PIDÄ suvaita. Rakkaudella, Elisa

  12. Hohhoijaa mielensäpahoittajat!! Voisiko teidän ”tasa-arvo” ajatteluun jo mahtua sekin että ihmiset on eri mieltä. Mitä tasa-arvoa toi nyt on että lynkkaatte toisen ihmisen mielipiteen aivan huolella!! Hävetkää oikeesti. Jos teidän mielestä sukupuolineutraalisuus on ok, niiin se ei tarkoita että kaikille se on!! Missä tasa-arvo niitä ihmisiä kohtaan jotka ei esim uskontonsa/ vakaumuksensa tähden halua ajatella kuin te? Heilläkin on oikeus elää ja ajatella miten haluavat ilman että heitä tuomitaan siitä!!

    Kiitos umppu mahtavasta tekstistä!

    • Jokaisella on toki oikeus mielipiteeseen. Jos kuitenkin oman mututuntumaan perustuvan mielipiteen vuoksi halutaan, että kaikki ihmiset eivät saa tasavertaisia oikeuksia, niin silloin se ei ole ok. En voi edes ymmärtää miten uskomattoman itsekäs täytyy ihmisen olla, jotta kykenee tuollaiseen ajatusmalliin, että tasa-arvoa ei tarvitse enää edistää enempää koska MINUN kohdallani se jo toteutuu.

    • Kuinka pitkälle sen asian kanssa sitten täytyy mennä…? Ainahan sitä tulee kaikenmaailman juttuja lisää (radikaalina esimerkkinä ihmisen ja eläimen välinen suhde) ja jos kaikki toteutetaan ja kaikkien kohdalla hyväksytään kaikki niin tästä tulee (ellei ole jo) täysin sairas maailma.

    • Anna. Sä olet nyt se, jolle tuli mieleen ihmisen ja eläimen välinen suhde. Mietipä sitä hetken aikaa. Vai voitko osoittaa, missä ja kuka haluaa ajaa tällaista asiaa? Linkkejä kiitos.

    • En ole sanonut, että sitä asiaa kukaan vielä ajaa… Luin vasta jutun Saksalaisesta mies-koira-parista ja siitä tuli mieleeni, että tuskin menee kauaa aikaa tätä menoa, että suomessakin joku alkaa vouhottamaan siitä. Jos niin käy, hyväksytkö sen?

  13. Tää on kyllä melkosta älyttömyyttä, täällä halutaan vaan väkisin vängätä. Tässä on varmasti ajateltu asiaa yksinkertaisuudessaan, toiset ne vaan nauttiin vääntää.

    Tuskin kukaa TYTTÖlapselta vie vaikkapa poikien leluja käsistä, jos näillä sattuu leikkimään. Se, että kaikki on sukupuolineutraalia on vaan todella överiä. Jos puhutaan lapsesta, niin lapsi on LAPSI ja esimerkiksi leikkii millä tahtoo. Kyllä ne kasvaessaan osaa kertoa, mikskä itsensä kokee. Sitä ei tarvitse pienelle lapselle väkisin tuputtaa. Ja kyllä, sulle syntyy joko, tyttö-tai poikalapsi. Tai no, onhan se toki henkilökin.

    Tietenkin muunsukupuoliset ym. on taas asia aivan erikseen ja on hienoa, että tätäkin mietitään ja otetaan huomioon. Toiset tuntuu puhuvan kommenteissä tästä ja toiset taas lapsista ja niiden kasvatuksesta.

    Siinä oon samaa mieltä, että toki parturihinnoittelu on parempi olla sama kaikille, nykyään ihmisillä on muutenkin rohkeempaa hiustyyliä.

  14. Jos kerran sukupuolineutraalisuudella haetaan tasa-arvoa, niin sitten nämä ihmisten nimet? Kuitenkin meillä on nimiä suomessa jolta mielletään naisiksi tai miehiksi. Amerikassa kuitenkin esim sam voi olla molempien sukupuolien nimi. Joten ehdottaisinkin että siinä tapauksessa molempien sukupuolten nimiä saa käyttää kaikilla. Anteeksi siis korjaan henkilöiden. Haluaisin myös että niminä voisi käyttää sukupuolineutraaleja nimiä kuten kaljatölkki. Ainakaan tällöin ei voida lokeroida lasta, päättäköön itse vanhempana oman nimensä. Plus jos tämä on tasa-arvolain kannanottoa, niin eiköhän kyseimen ryhmä ole vöhemmistö siinä kuten esim. Vammaiset. Pitääkö vammaisia sitten sanoa vaan vammaisiksi, mielestäni koko sana kaikissa yhteyksissä pitää silloi korvata vaikka erityisellä. Eikä tämä ole viimeinen esimerkki asiasta jonka voisin kertoa. No jokatapauksessa hyvä että puhutaan, mutta oikeesti hei haloo.

  15. Kukaan ei koskaan tule täysin ymmärtämään toisen ammattia ja tekemisiä. Pikkuesimerkkinä että minä olen tehnyt 30 vuotta tarkkuutta ja aivoja rassaavaa toimistotyötä, usein on todella kiire. Äitini mielestä en ole tehnyt mitään enkä voi olla väsynyt, koska ”istun vain pöydän takana”. Kukin tietää omista töistään ja sen perusteista parhaiten.
    Sukupuolineutraalius on mennyt mielestäni yli, mutta en edes yritä selittää miksi, koska heti alkaa räksytys, etten tunne asian ”oikeaa” taustaa. Viimeksi pari päivää sitten ihmettelin – vaikkei asia minulle kuulukaan – sosiaalisessa mediassa erään julkisuuden henkilön kuvaa hänestä ja lapsenlapsestaan. Muksulla todella tyttö”henkilö”mäiset vaatteet, värjätyt pitkät hiukset, koristeita. Aikuisen tuttava oli kommentoinut ”kiva kuva tyttärentyttären kanssa”. Johon vastaus: ”ei kun poika, tää on poika”. Hui kamala – eikö olisi pitänyt sanoa nykyisin ”ei kun tää on tytärhenkilönhenkilö”.
    Suvaitsemattomuuden ja rasismin leiman täällä saa nykyisin vain suomalainen. Jos moitit maahanmuuttajaa hänen tekosistaan, olet rasisti. Jos maahanmuuttaja paiskoo suomalaisia ruokia pitkin seiniä ”koiranruokana” tai hakkaa bussikuskin, häntä ei saa sanoa rasistiksi – hänhän on vain suomalaisten suvaitsemattomuuden ja rasismin tuote, voi raukkaparkaa.

  16. Miksi et julkaise kaikkia kommentteja? Vaikka ei sisällä haukkumista tai mitään muutakaan törkeyksiä, vaan asiallisia vastauksia tekstiisi?

    Kysyin mm. mistä teidän asiakkaat tietää, kuinka paljon varata aikaa kampaajakäyntiin, jos kestoa ei lue missään? Miten voitte itse aikatauluttaa työnne, jos työhön käytettävä aika vaihtelee niin paljon tekijöiden välillä, ettei aikaa voi asiakkaallekaan etukäteen ilmoittaa?

    • Koitan julkaista kaikki, mutta niitä on tullut päivässä reilu 100 :). Meillä jokainen tekijä määrittelee itselleen palveluun kestävän ajan. Eli jos esim varaat mulle aikaa väri ja leikkaus antaa se ajan mikä minulla siihen menee. Jos kyseessä on toinen kampaaja näkyy hänen kalenterissa hänellä menevä aika. Eikä kaikki esim juokse samaa tahtia…

  17. Voi huhhuh! Kyllä mä sanon, että järki käteen ihmiset!!!!! Tähän maailmaan syntyy joko tyttöjä tai poikia. TODELLA harvoin sellaisia, joista ei pystytä sanomaan kumpi on. Olisi todella kiva tietää miten häiritsevästi semmoinen kasvatus, jossa lapselle ei kerrota kumpi hän on tms. Vaikuttaa lapsen kehitykseen. Ite ainaki menisin aivan sekasin. Pieni lapsi ei todellakaa voi ymmärtää semmosia asioita eikä tarvikaan. Vanhempien tehtävä on tukea ja kannustaa ja kertoa faktat. 😀 esim. On vaan fakta juttu, että nainen voi esim. synnyttää ja imettää. Mies ei sitä voi vaik kuinka tasa-arvoo haluttais. Mutta!!!!! Tyttöä voi kannustaa hakemaan vaikka sähköMIEHEKSI tai palomieheksi. :)))))) niiillekki on jo omat nimikkeet sähköasentaja ja pelastaja 😀👍🏻👍🏻👌🏻👌🏻 Siistijutttu😀

    • Kaikki naiset eivät voi synnyttää tai imettää. Eivätkö he ole mielestäsi naisia?

  18. 1. Sukupuolineutraaliudella ei oo mitään tekemistä homojen tai heteroiden tai minkään seksuaalisen suuntautumisen kanssa. Sukupuoli ja seksuaalisuus on eri asioita.
    2. Jos naisilla menee kerta enemmän aikaa, niin mitä jos oisitte sit kampaamona edelläkävijöitä ja siirtyisitte vaikka tuntiveloitukseen? Tai siihen, että hiusten pituudesta ja toimenpiteestä tulee tietty hinta ja aikavaraus ja siitä ylimenevästä ajasta veloitetaan?
    3. Muille kommentoijille tiedoksi: me ei yritetä ”pönkittää omaa paremmuuttamme” vaan korjata Umpun vähintäänkin omituisia ja virheellisiä käsityksiä ns. sukupuolineutraaliudesta. Me ei saada siitä mitään mielihyvää tms. enemmänkin vituttaa, että herran vuonna 2017 pitää vielä vääntää aikuisille ihmisille rautalangasta näitä asioita.

  19. Miksi kirjoitat taas homoseksuaaleista, kun seksuaalinen suuntautuminen ja sukupuoli ovat täysin eri asioita?

  20. Ihana kirjoitus sinulta, ja ymmärrän pointtisi täysin! Ihmiset, jotka sinun kimppuun ovat hyökänneet, kuuluvat ”Rento Feministiryhmä” nimiseen facebook ryhmään. 🙂 Ihan vain näin tiedoksesi 😉

    Terveisin ”myyrä”

  21. Aivan loistavia tekstejä sinulta Umppu sekä tämä että edellinen! Varmaankin itsekin tiedostit millainen paskamyrsky tekstistä nousee mutta silti sen julkaisit, ihailen ja todella arvostan rohkeuttasi. Vaikka itse uskallan mielipiteeni sanoa ääneen kasvotusten, tuskin viitsisin omalla nimellä ja naamallani julkaista netissä etenkään tähän ko. asiaan liittyvää tekstiä näiden käsittämättömien kommenttien vuoksi. Harmittaa, että näiden sinun MIELIPITEESEEN pohjautuvien tekstien pointti tuntuu menevän täysin ohi näiltä ”rennoilta feministeiltä”, jotka ovat heti porukalla hyökkäämässä yhtä vastaan. Ilahduttavaa kuitenkin oli huomata, että vielä löytyy myös niitä ”tolkun ihmisiä”, jotka sinua puolusti tuolla kommenteissa. Toivottavasti itsekin huomasit myös nämä, etkä anna sinua vastaan hyökänneiden lannistaa liikaa vaan jatkossakin näitä mielipiteitäsi julkaiset. Ihanaa viikonloppua Umppu sinulle! <3

  22. En kestä ihmisiä jotka haluaa ymmärtää asioita mieleisellään tavalla väärin. Ärsyttää ihan raivolla! Ja sitten vielä mietitään tietämättä välttämättä työstä yhtään mitään, palkka-asiat (eli hinnasto) ja vielä kerrotaan miten työ pitäisi tehdä. Hohhoijaa! Ehkäpä vuosia työtään tehnyt ihminen tietää mitä asiakkaat työltä toivoo ja palvelee heitä sen mukaisesti. (Eli käyttää sitä aikaa ja rahastaa sen mukaan.)
    Ja oikeesti, on mennyt todellakin liian pitkälle 🙂
    Ja vaikka itse sanon poikaani pojaksi, niin hän saa ihan rauhassa leikkiä kotileikkejä, leikkiä nukkekodilla, käydä ratsastamassa jne jne 🙂
    Tsemppiä Umppu tän paskamyrskyn keskelle ja kiitos ihan mahtavasta blogista, vaikka en aina sun kans joka asiasta aloilla linjoilla olekaan 😉

  23. Huomaa, että täällä on vallan suvaitsevaisia, suoraan sanottuna idiootteja liikkeellä oikein sankoin joukoin. Me normaalilla järjellä varustetut HENKILÖT ymmärrettiin vallan mainiosti, mitä sä Umppu tarkoitit. Annetaan näiden erinomaisten täällä mäyhätä omaa erinomaisuuttaan, eikä viittitä olla oikein yhtään millänsäkään tommosesta älyvapaasta muka älykkäästä ”keskustelusta”. <3 (Herran vuosi 2017…minkä helvetin Herran? Kyllä se on oltava HENKILÖN vuosi 2017! Herralla loukataan paitsi sukupuolisensitiiviyttä, myös uskonvapautta! Sotkeudutte vissiin näemmä ihan itsekin vielä tähän omaan överiyteenne..)

    • Ihan samaa mieltä! Tästä asiasta vaan kannattaa vaieta visusti! Tää on sellainen tabu ja tabuksi jääköön. Minkäänlaista keskustelua ei kannata aloittaa, etenkään jos et ole samaa mieltä kuin nämä kiihkoilijat.

  24. Laitat hinnastoon parturileikkaus ja kampaamoleikkaus. Ton pitäisi riittää, sillä noin nainen- ja mies-sanat saadaan pois, vaikka hullulta kuulostaakin, mutta johtuu EU-lainsäädännöstä. Jos ei riitä, niin laitat kampaamoleikkaukseen ”sis. muotoonkuivaus ja pesu”. Toki miesten hiukset olisi myös hyvä pestä aina. Terveisin parturi-kampaajana ja parturina työskennellyt oikeustieteen opiskelija, joka menee tenttimään eurooppaoikeutta huomenna…

  25. Umppu! Oon täysin samaa mieltä kanssasi ja ymmärsin pointtisi. Suorastaan naurattaa nää joidenki kommentit, miten tosissaan ja verisesti voi loukkaantua täysin ymmärrettävästä kirjoituksestasi 😀 voi tätä maailmaa…tsemppiä ja jatka samaan malliin 🙂

  26. Ei nämä sunkaan postaukset tänne portaalin oikeen istu, olisko joku muu palsta missä voisi kinata mielipiteistä milloin mihinkin ”yhteiskunnalliseen”😁 kannanottoosi.

    • Onko se niin että jos kirjoitan portaalin alla, jonka nimi on fitfashion niin tänne sallitaan vain ja ainoastaan pakaratreeni postauksia?

  27. Jos kirjoittaa nettiin mielipiteitä, joku saattaa jopa joskus väittää vastaan. Musta on vähän hassua laittaa julkiseen levitykseen mielipiteitä ja sitten itkeä, että joku on eri mieltä kun ”minä vain kerroin mielipiteeni”. Etkö voisi kirjoittaa päiväkirjaa, jos et halua käydä keskustelua?

    • Tämä on minun päiväkirja 🙂 Ihmiset myös ymmärtävät väärin.. he ymmärtää asiat haluamallaan tavalla ja en pidä siitä, että suuhuni tungetaan sanoja, mitä en ole sanonut…

  28. Musta on Fitfashionille kammottava häpeä ja laittaa koko portaalin ja muutki bloggaajat epäilyttävään valoon, että ne antaa yhden ihmisen julkaista tällasta. Järkyttävää. Miltähän mainostajista tuntuu että niiden tuotteet yhdistetään tällaiseen aivottomaan, yksinkertaiseen ja vihamieliseen soopaan? Mee MV-lehden kommentteihin itkenään jos ottaa noin koville maailma vuonna 2017 sitä tasa-arvo on mennyt liian pitkälle!!!1

  29. Oon aikaisemminkin ihmetellyt että kuin jotkut jaksaa vetää herneitä nenään Umpun henkilökohtaisista mielipiteistä ja pohdinnoista. 😀
    Jatka Umppu samaan malliin rohkeasti! ❤️ Ihmiset tosissaan voivat valita mitä lukevat… Kyllä on joillakin vakavia ongelmia kun tarvii hermostua jonkun mielipiteestä ja tulla joukolla lynkkaamaan. 1st world problems, ei voi muuta sanoa.

  30. Suvaitsevaisuus tarkoittaa sitä, että jokainen ihminen hyväksytään sellaisena kuin on. Se ei tarkoita, että jokaisen ihmisen sanat ja teot suvaitaan kritiikittä, koska sanoilla ja teoilla rajoitetaan toisten oikeutta olla sitä mitä on. Sen takia suvaitsemattomuutta ei tule suvaita – tunnettu paradoksi ja aivan saatanan monta kertaa käsitelty. Se ei ole oikeutus sille puheelle, mitä edelleen tässäkin postauksessasi jatkoit. Porukka kommentoi kärkkäästi, koska nää asiat ei ole vaikeita ja niistä on puhuttu niin paljon, että jos teet oman alasi kauan pinnalla olleista tasa-arvoasioista postauksen, joka osoittaa ettet ole perehtynyt asiaan, se kertoo lähinnä sitä että et viitsi ottaa asioista selvää ennen kuin puhut. ”Tää on vaan mun mielipide” ei ole perustelu millekään. Aikuismaisinta käytöstä tässä tilanteessa olisi lukea saamasi kritiikki ajatuksella – se kun ei kohdistu sinuun ihmisenä, vaan kirjoittamaasi postaukseen – ja ottaa opiksi. Ei liene kovin paha lopputulema, jos opit tämän episodin seurauksena huomioimaan muita ihmisiä paremmin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 80
Tykkää jutusta