Mää annoin sille tilaa

Vaikka meidän arki on ollut yhtä hulabaloota viimeisen pari kuukautta, niin voitteko uskoa, että nyt alkaa jo tuntumaan siltä että tässä ollaan voitonpuolella. On todellakin aivan erilaista kun siinä arjessa on mukana se toinen aikuinen, kun että pyörität palettia yksin niinkuin tähän päivään asti on menty vuorovedoin. Jo kolme yötä putkeen yhdellä herätyksellä kuulostaa jo paremmalta kun hyvältä. Se mihin oon aamulla herännyt ei suinkaan ole Vikke vaan Vivian, joka herää aika ajoissa. Se mitä hyvää jenkkireissu teki ihan meidän tavallisella arjelle on, että lapset menevät nukkumaan kiltisti ja hyvissä ajoin. Varmasti pimeyskin tuo oman osuutensa. Jotenkin ajattelen että myös touhuaminen kirpakassa syys säässä on vain plussaa tälle kaikelle. Olen myös itse mennyt ajoissa nukkuun mikä on ollut todella jees.

 

Vasta nyt annoin rehellisesti tilaa syksylle ja se saa nyt tulla. Laitoin kaikki kesäkengät varastoon odotteleen lämpimiä säitä. Mun sysksyn tavotteena on ehdottomasti panostaa itseeni. Aion lisätä urheilun märää ja sisällyttää sen työpäiviin. Se onkin yrittäjyydessä taas hyväpuoli. Mää otan sitä aikaa itselleni ja keskityn siihen. Nämä ruuhkavuodet kun ei lopu tästä minnekkään enkä halua havahtua asiaan viiden vuoden päästä. Aion myös ottaa siivoojan vaikka kerran kuussa kuuraamaan koko kämpän. Siivous sujuu ihan ok, mutta kun kaikki lapset on kotona niin esimerkiksi lattiapesu on aika mahdotonta. Sen oon myös todennut että vaikka jokin asia maksaa niin se mitä sillä saa arjen helpotukseen on paljon arvokkaampaa. Säästetään sitten jostain muualta.

Me lähdetään kohta kiertelemään autokauppoja ja mua ihan jännittää. Vaikka en millään raaskisi autoa hankkia, niin se nyt vaan on pakko tässä tilanteessa. Myöskin Tampereen keskustan erilaiset työmaat hankalaoittaa töihin menoa esimerkiksi bussilla. Pysäkki on todella kaukana ja bussilla on hidasta liikkua. Joudun varaamaan työmatkaan lähes tunnin bussilla ja autolla se sujuu noin kymmenessä minutissa. utosta tulee hirveät kulut esimerkiksi työpaikallani olevassa parkkihallissa autopaikka maksaa sen noin 140e/kk mikä on mun skootterin vuosikustannukset.. aika suolanen hinta mutta minkäs teet.

 

Jotenkin vain välillä pöyristyttää kaikki kulut mitä ihan perus arkeen kuuluu ja vielä kun Vikke menee päiväkotiin niin kahden lapsen tarhamaksut alkaa rullamaan. Meille ei ole vieläkään tullut päätöstä päiväkodista ja se pitäisi alkaa marraskuun alusta… Jos ei alkuviikosta mitään kuulu niin pakko laittaa mailia. Ei ole selvää pässinlihaa että paikka irtoaa samasta päiväkodista Vivianin kanssa, vaikka sitä toivonkin. Ne aamut onkin sitten mielenkiintoisia, kun ensin lähtetään Vili kouluun ja sitten roudaat kaksi lasta eri paikkaan  hoitoon ja koitata vielä päästä töihin.. Pitää vaan herätä ajoissa, koska en voi sietää niitä aamuja kun kaikki huutaa toisilleen ME MYÖHÄSTYTÄÄN ja koko aamu on ihan perseestä.

No näillä mennään ja toivotaan parasta <3 Ihanaa alkanutta viikkoa. P.s kampaamolahjakorttien voittajille on ilmoitettu s-postiin henkilökohtaisesti. Syksyn mittaan tulossa lisää arvontoja, jotenka pysykää kuulolla

Lue edellinen postaus: Läsnäolo on parasta ja tärkeintä

-Umppu

primebody

5 vastausta artikkeliin “Mää annoin sille tilaa”

  1. Huomaan että olet ilmeisesti laittanut huuliin vähän ”täytettä”. Hyvältä näyttää!👍 kuinka paljon ja mitä ainetta käytät?

  2. Moikka Umppu!
    Syksyn suunnitelmat ja itseesi panostaminen kuullostaa hyvältä. Täytyy sanoa, että näytätkin jotenkin pirteämmältä ja parempivointiselta kuin hetki sitten 🤗

  3. Kyllähän tuo itseensä panostaminen maksaakin, täyteaineet, happokuorinnat,oikomishoidot,ripset yms..eipä olis kyllä varaa moisiin.

    • Niinkuin kirjoitin (joe et ymmärtänyt) että minulla on työsuhde etu eli se tarkoittaa yleensä sitä, että saa jonkin veloituksetta… Mua naurattaa toi täyteaineet asia 🙂 Ihan kun sitä olisin joka viikko ruittaamassa jotakin naamaani. Jos sitä kerran kolmessa vuodessa laittaa niin ei se nyt niin hirveesti maksa. Ripset käyn laittamassa ihan siitä syystä, kun se helpottaa mun aamuja kolmen lapsen kanssa ja se tuskin on keneltäkään pois. Oikomishoitoon olen säästänyt rahaa ja KAUAN.. Ja todellakin teen paljon töitä että voin kustantaa välillä itsellenikin jotain.

  4. No voi hertti lertti Terhi. Niin huom. Kirjoitit, että sulla ei ole varaa moisiin kuten oikomishoidot, täyteaineet. No entäpä kun, Umpulla on. Tokihan omalla selkänahalla revityt rahat saa hän laittaa mihin haluaa, vaikkapa sitten niihin ripsiin. Laittaisin minäkin, jos olisin hyvätuloisempi ja olisi rahaa ylimääräistä. Ei tuossa nyt pitäisi mitään ihmeellistä olla, tuo kommenttisi jotenkin särähti luettuna mun korvaan negatiivis-sävytteiseltä….

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 28
Tykkää jutusta