Päästäänkö reissuun?

Ettei kaikki menis liian helposti, niin saa nähdä mitenkä meidän reissun käy. Oon aivan riikki ja poikki tästä valvomisesta.. Kaikilla lapsilla nenä vuotaa ja toivon vaan, ettei mitään sen kummempaa tuu, koska se on heti esto lennolle. Nyt huomaa, että kelit on kylmentynyt ja toppatakki on välillä jo ollut käytössä. Oon jo alkanut pakkaamaan laukkuja, jotta lähtö olisi edes madollisesti hieman rauhallisempi. Kamala kasa on vaippoja ja ruokaa ja maitoa Vikelle :). Sieltä onneks saa vaikka sun mitä, mutta on se kiva ettei tarvi heti lähteä etsimään kauppaa. Mää oon odottanut tätä matkaa aivan uskomattoman paljon. Oon käynyt samanlaisen reissun 4 vuotta sitten Kahden ystäväni kanssa, kun juhlittiin meidän kolmekymppisiä ja nyt on luvassa reissu samoissa maisemissa, mutta taitaa jäädä yökerhot käymättä..

 

Meillä ei ole ihmeellisiä suunnitelmia vaan aiomme viettää aikaa yhdessä perheenä. Paljon on vielä tehtävää, mutta päätin, että jos jotain jää tekemättä niin sitten jää. On ihana päästä lämpimään, koska kesä on ollut niin surkea. Jouduttiin hieman käyttämään Juuson isän apua, kuka ystävällisesti toimittaa meidän rattaat kentälle, koska matkalaukkuja on niin paljon, että kaikki ei mahdu millään autoon.. On tää välillä kyllä sellaista lutvimista ja säätöä, että oikein naurattaa. Olen koittanut opetella käyttämään IG:n instastoriisia ja koitan laittaa sinne reissupäivityksiä. Nykyään on onneksi wifi joka paikassa. Ei sillä, että voi näprätä puhelinta vaan kaikki on nykyään netissä.

Vielä on kaksi päivää töitä ja sitten se alkaa. Kun tullaan Suomeen niin siitä seuraavana viikonloppuna on Fitness kilpailut, minne painetaan taas Hannan kanssa duuniin. Koitan saada rentouduttua kunnolla ja kääntää ajatuksia taas siihen normaaliin arjen kulkuun. Jotenkin pää on ihan tyhjä, että koko tekstin tuottaminen tuntuu vähän tyhjäpäiseltä.

Kaikesta tästä uurastuksesta palkitsin itseni uudella laukulla. Harvoin esittelen mitään kassejani, mutta tämä on niin ihana että halusin ottaa siitä muutaman kuvan. Pakko mennä pehkuihin, kun viimeyönä tuli taas vaan kolme tuntia unta.

Lue edellinen postaus: Otin niskasta kiinni

-Umppu

primebody

6 vastausta artikkeliin “Päästäänkö reissuun?”

  1. Voi luojan taivas kuinka voin vaan kuvitella, että miten paljon säätöä teidän kokosen porukan matkalle lähtö on. Ollaan kohta lähdössä kans 4h lennolle 1v 1kk lapsen kanssa ja jo nyt jännää miten saan sen istuun paikallaan millään. Miten te selviitte lentomatkoista pienten kaa😄? Eniten säälin kanssamatkaajia jos tuo pikkanen järjestää huuto/vääntelehtimis shown. Jännittää hirveesti, vaikka meillä vaan yksi pikkumatkalainen 😂

  2. Millaiset (päivä, keskipäivä,yö) lennot olette yleensä ottaneet lasten kanssa matkustettaessa jenkkeihin? Miten ootte saaneet parhaiten kurottua aikaeroa kiinni lasten kanssa?

    • Ollaan vaan otettu 🙂 Lapset tottuu pikkuhiljaa. En jaksa sen kummempia miettiä, kun meillä ei nukuta muutenkaan haahhahahh 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 17
Tykkää jutusta