Otin niskasta kiinni

*Sisältää mainoslinkkejä

Valokuvat: Noora Näppilä @curiousnoora

Fustra: Tampereen liikuntamaailma

Ohjaaja: Karoliina Luotonen

 

On aina hyvä välillä palata ajassa taaksepäin ja usein silloin selviää itselle monta asiaa. Mun kolme vuotta taaksepäin elämä oli aika pitkälle pahoinvointia ja särkyä. Kaksi raskautta putkeen oli haastavia kaikkine osa-alueineen. Palkkä käveleminen sattui ja oikeasti vitutti. Olin välillä täysin muiden armoilla ja jopa kaupassa käynti oli yhtä tuskaa.  Mun on pakko myöntää, että ehkä hieman katkeroiduin. Mua otti päähän varmaan jokainen kuva ihmisistä liikkumassa, koska en itse voinut. Se tunne kun elämästä viedään sellainen asia, mikä on kulkenut sun kanssa käsi kädessä lähes 30 vuotta, joka on ollut aivan itsestäänselvyys tuntui tosi pahalta.

Voin myös sanoa, että mua suoranaisesti vitutti ne arvostelevat ihmiset, jotka olivat itse ilmeisemmin helpon raskauden kanssa toitottamassa kuinka äidit on laiskoja ja aikaansaamattomia, kun ei liiku ja samalla kuvaa itseään viimeisimmillään raskaana salilla. Niinkuin joka asiassa niin on ehkä huono olla asiantuntija, jos asiaa ei ole henkilökohtaisesti kokenut, mutta eihän me kaikki voidakkaan jokaista asiaa elämässä kokea. Uskon että ne vastoinkäymiset vahvistaa ja antaa aina joka kerta opettavaisesti erilaista näkökulmaa asioihin.  Olenhan myös itse kirjoittanut usein asioista, mistä minulla ei ole henkilökohtaista kokemusta ja saattaisi olla, että koko mielipide tai ajattelutapa asiasta muuttuisi täysin, jos joutuisin kokemaan jonkun uuden asian mistä nyt vain on olettamus.

Vaikka olen koko elämäni harrastanut kilpaurheilua ei se taannut mulle yhtään mitään. Se ei vahvistanu kroppaani raskauksiin tai tehnyt odotuksista yhtään helpompaa. Kirjaimellisesti kärsin niin julmetuista liitoskivuista jatkuvasti ja jos voin yhtään havainnollistaa kipua on se varrattavissa helvetilliseen hammassärkyyn nivusissa. Vielä kun on pieni ihminen niin vatsa painaa kaikkia mahdollisia sisuskaluja ja jopa hengittäminen tuntui raskaalta…. koko 9:n kuukautta.  Kun joku painaisi nyrkillä kokoajan sun palleaa.. Kivun kanssa on todella vaikeaa ainakin minulla elää ja koittaa pysyä positiivisena. Särkylääkkeistä ei ole mitään hyötyä ja se vaikuttaa koko elämänlaatuun.. (negatiivisesti).

 

 

Muistan monta kertaa kun itkin, kun näin jonkun juoksevan kevyin askelin mun ohi. Muistan ne illat kun melkein pakotin Juuson kantamaan mut vessaan, kun en voinut edes kävellä. Muistan ne hetket kun astun vaakaan ja paino hipoo sielä 80kg….. Samalla luen jonkun äidin kirjoituksen, missä kirjoitetaan että lihavat äidit on laiskoja ja syövät vain roskaruokaa… Se tuntui todella pahalta, koska en ollut laiska… olisin tehnyt mitä vaan jos olisin voinut liikkua.. paino vain nousi vaikka elin lähestulkoon pelkillä närästyslääkkeillä..

Nämä kaikki yhdessä rehellisesti tappoi multa sen liikunnanilon. Sen asian mistä olin koko elämäni läpi nauttinut. Ne jotka tietää se hyväolon tunteen reenin jälkeen, kun on kaikkensa antanut tuntui niin kaukaiselta asialta. Siitä seurasi jonkinlainen liikuntamasennus. Kaikki liikunta tuntui todella vastemieliseltä pitkään. Kunnes eräänä päivänä….

Mulla ei ole ollut koskaan mitään särkyjä kehossa. Mulla alkoin selkä kipeytymään… niskat oli aivan jumissa… ja kun sohvalta nousin olin kun vanha mummo. Lattialta en päässyt ylös ilman kahden käden työntöapua ja rappusten nouseminen yläkertaan aieheuitti suunnillen rytmihäiriön.. Missä se mun sporttinen olemus oli? Mihinkä olin kadottanut sen mun elämän eliksiirin ja sen mun terapiamuodon, mistä oon aina saanut sen voimaan kaikkeen tekemiseen, minne olen purkanut kaiken pahan olon…

En oo ihmistyyppiä, joka jää tuleen makaamaan ja surkuttelemaan paskaa elämään, mutta tämä vaihe kesti mulla yllättävän kauan. Oli vaan pakko tehdä asialle jotain ja lopettaa uikutus ja vaivoista valittaminen.. Jaksan kirjoittaa tästä mun uudesta jutusta Fustrasta päivästä toiseen. Jos kynnys liikunnan aloittamiseen on suuri, niin tämä on ihan varmasti se juttu, millä on helppo aloittaa. Kaikki vaivat on hävinnyt ja jaksan tätä palettia paljon paremmin, vaikka yöunia mulle ei ole vielä suotu.

Mää en jaksais hetkeäkään, jotain karjuvaa bodaria huutamassa mun korvaan. Varmaan ”vetäisin turpaan” tai huutaisin takaisin, että älä huuda mulle :). Toki yllämainittu voi sopia jollekkin muulle. Laitoin tekstiin paljon kuvia mukaan, mistä voi hieman paremmin päästä jyvälle, mitä Fustratunneilla teen. Olen sielä aina vain kaksin ohjaajan kanssa ja se on mulle tässä hetkessä juuri se mitä kaipaan. Keskityn olennaiseen.

Mää on juuri nyt niin onnellinen siitä, että pikkuhiljaa palaan taas siihen omaan vanhaan juttuun, mitä mulla ei ole hetkeen ollut. Olen keskittynyt vain äitinä olemiseen ja nyt on aika keskittyä myös siihen omaan hyvinvointiin. Päästin jo tilanteen liian pahaksi. Vaikka se aloittaminen on aina se vaiken asia ja vaikka se tuntuis monta kertaa ihan paskalta niin kun sitä sinnikkäästi jaksaa yrittää, niin ainakin itsellä se motivaatio löytyi taas takaisin.

 

Mulla on kotona ties minkälaiset värkit ja vempeleet, mutta ei mun tuu niillä tehtyä itsekseen. Tarvitsen nyt tukea tähän liikunta asiaan ja kun mulla on siinä motivoiva ohjaaja mukana niin homma menee eteenpäin. Odotan myös sitä aikaa, kun se itse arki alkaa, että lapset on kaikki päivällä hoidossa ja voin nipistää omasta työajasta itselleni treeniaikaa. Töiden jälkeen olen niin väsynyt että silloin en jaksa tehdä mitään ja haluan olla lasten kanssa sen muutaman tunnin ennen iltapuuhia. Jos voin jotain vinkkiä antaa äideille, niin koittakaa jaksaa ja muistakaa huolehtia myös itsestä <3

Mun treenipaita Biancaneveltä* TÄÄLTÄ*  Trikoot TÄÄLTÄ*

Lue edellinen postaus: Anna isälle mahdollisuus

-Umppu

 

 

primebody

3 vastausta artikkeliin “Otin niskasta kiinni”

  1. Näytät todella upealta näissä kuvissa<3 ihanaa että olet päässyt taas liikunnan makuun. Liikunta auttaa niin moneen asiaan. Mukavaa syksyä!

  2. Kiitos tästä postauksesta <3 Vaikka minulla ei lapsia ole, olen työnarkomaanina ja burn purin läpikäyneenä ymmärtänyt täsmälleen saman asian; myös minun jaksaminen on tärkeää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 31
Tykkää jutusta