Osalla mennään jo toista kierrosta

*Sisältää mainoslinkkejä

Avioliitto on jotenkin vuosikymmenten välillä muuttunut asia. Jos ajattelen vaikka sitä aikaa, kun olin itse lapsi niin suurimalla osalla ystävistäni olivat vanhemmat yhdessä. Jos mietin tarkkaan niin kaveriporukasta oli ehkä vain muutama, jonka vanhemmat olivat eronneet ja se oli silloin ”ei normaalia”. Oli siis enemmän kuin normaalia, että kaikilla oli perhe. Nykypäivänä se ei ole enää mikään itsestään selvyys että on ylipäänsä perhe, tai että perheessä on äiti ja isä. Miksi liitot sitten päätyvät eroon ja niin useasti? No… jos siihen tiedettäisiin vastaus, niin erojakaan ei varmasti olisi niin paljon.

Vaikka  me ei Juuson kanssa oltu yhdessä, kun vasta puoli vuotta kun tulin raskaaksi niin silti liittomme on kestänyt ne ylä ja alamäet. Välillä on ollut todella vaikeita ja haastavia aikoja, mutta niistä on päästy yli. Musta tuntuu, että yksi meidän suhteen kantavimmista voimista on huumori. Ilman sitä olisi monta riitaa jäänyt selvittämättä. Koen itse todella tärkeänä parisuhteessa keskustelun, mihinkä kaikkien pitäisi panostaa. Se ei saa olla pelkää yhden ihmisen monologia, vaan pitää myös osata kuunnella. Joskus voi sanoa toiselle, että nyt olet hiljaa 10 minuuttia ja kuuntelet mitä mulla on sanottavaa, jonka jälkeen saat vasta kommentoida. Toinen ehtii ihan oikeasti kertoa mikä vaivaa ja perustelemaan sen, ennenkuin toinen lyttää ja puhuu päälle.

Meillä on aika uutena ilmiönä tullut mukaan uusioperheet. Ne on varmasti kaikille siinä asuville yhtä haastavia ja vaatii sopeutumista. Voi myös olla, että joku ei sopeudu siihen ollenkaan. Kaikilla meillä on omat tavat kasvattaa lapset ja mietinkin aina kuinka näissä perheissä hommat hoituu. Voi olla, että se toinen aikuinen ei sopeudu toisiin lapsiin tai olet vaikka ollut aina ainut lapsi ja äkkiä sulle tuleekin 3 uutta siskoa… On siinä todellakin sopeutumista. Paikkakunta tai asuinpaikka saattaa muuttua ja perheeseen tulee uusi aikuinen, sen vanhan tutun tilalle.

Vaikka lapset on yksi ihanimpia asioita maailmassa, niin miettisin aina muutaman kerran sitä  oman parisuhteen tilannetta ja sen hetkistä parisuhdetta ja sitä onko siihen tilanteeseen hyvä tehdä lapsia. Koskaanha ei tilannetta pysty ennustamaan, mutta joskus ne merkit saattavat olla ilmassa jo hyvinkin ajoissa. Jos sulla on fiilis, että tuon puolison kanssa en aio koko loppuelämääni viettää, niin ……

Asia on ehkä vähän vaikeaa kirjoituksen muodossa kirjoittaa ( niin ettei arvostele tai tuomitse), mutta varmaan jokainen seksiä harrastava tietää, mitenkä niitä lapsia tehdään ja siksi ihmettelen niitä ”se oli vahinko” tapauksia.. Toki tiedän tapauksia, missä ehkäisyn läpi on tultu raskaaksi ja se on asia aivan erikseen, mutta tarkoitan ihan sitä itse tilannetta. Jos se parisuhde on jo valmiiksi keturallaan tai kyseessä on yhdenillan juttu, niin todella harvoin sitä pelastaa se lapsi. Pahimmassa tapauksessa se lapsi joutuu vielä vanhempien riitatilanteen keskelle ja sitä pompotellaan, kun heittopussia pitkin eri paikkoja. Aina toivoisin, että ne aikuiset ja vanhemmat asettuisivat sen lapsen asemaan ja miettisi miltä se omalla kohdalla tuntuisi. Ja tähän väliin haluan sanoa, että minunkin ystäväpiirissä on eronneita, enkä millään tapaa tuomitse heitä tai heidän valitoja/päätöksiä.. jokainen tilanne on yksittäinen eikä tässä asiassa voi oikein mitenkään yleistää mitään. Joskus se ero on jopa hyvä asia ja paras vaihtoehto.

Mää oon aina ollut niin vanhanaikainen ja uskon siihen läpi elämän kestävään avioliittoon.. Olisin valmis tekemään kaikkeni pelastaakseni oman avioliittoni. Varmasti se syy miksi olemme onnellisesti naimisissa on se, että me ajattelemme samalla tavalla Juuson kanssa. Olen alkanut kiinniittä huomiota, että osalla tutuistani alkaa jo se toinen kierros. En halua arvostella, enkä ottaa kantaa siihen sen enempää,koska en tiedä niiden ihmisten tilanteesta oikeastaan yhtään mitään muuta, kun muuttuneen sukunimen.

Mää kuitenkin aina ajttelen sitä lausetta: Kunnes kuolema meidät eroittaa <3. Mennäänkö sitä sitten liian heppoisin perustein naimisiin? Olen kuullut tarinoita, kun häät on peruutettu viimehetkellä kun on selvinnyt, että sulhasella ja kaasolla on ollut suhde… Mitenkä se on edes mahdollista ja se, että itse sulhanen olisi vielä ollut kovaa vauhtia menossa naimisiin.. Halutaanko järjestää liikaa häitä, ettei mietitä sitä onko se puoliso se oikea vaan hurmioidutaan siihen omaan prinsessapäivään, missä kaikki pitää olla täydellistä? Mun mielestä naimisiin pitäisi mennä rakkaudesta ei juhlien takia (ja uskokaa tai älkää näitäkin on).

Olen jo aiemmin kirjoittanut, kuinka meidän monia tilanteita on ollut ratkomassa jokin ulkopuolinen taho ja olen kirjoittanut, kuinka ollaan yhdessä käyty pariterapiassa (mitä suosittelen kaikille). Ne on ollut ihania hetkiä ja todella vahvistavia meidän suhtelle. Pitää muistaa, että kukaan ei ole täydellinen ja ennenkuin syyttää toista sormella ”sää et koskaan” niin katsoo itseään peiliin että teenkö itse ne kaikki asiat. Puolisoa pitää kunnioittaa ja olla kiitollinen päivittäin. Se ei tarkoita välttämättä kun ihan tavallisia sanoja kiitos tai rakastan sua.. Kaikilla on kuitenkin oikeus siihen rakkauteen ja raskastettuna olemiseen.

Toppi Adidas TÄÄLTÄ*

Lue edellinen postaus: Huomaatteko mun hammasraudat?

-Umppu

primebody

20 vastausta artikkeliin “Osalla mennään jo toista kierrosta”

  1. Muistan lapsuudesta, että monessa perheessä isällä oli alkoholiongelmia. Niitä oli myös omallani ja toivoin välillä että eroaisivat. Oli kamalaa katsoa lapsena sitä mykkäkoulua vanhempien välillä. Omat vanhempani ovat vanhempaa ikäluokkaa, ei heidän lapsuudessaan saatu välttämättä ruusuista kuvaa avioliitosta. Isäni on sodan jälkeen syntynyt, ja ei todellakaan ole sellainen joka osaa tunteistaan puhua. Joten se heijastui heidänkin yhteiseloon. Eivät kaikki osaa puhua sotkuja selviksi, ja lasten kanssa vaan yhdessä ollaan. Näin äitinikin kertoi, että sitten kun lapset lähtevät kotoa, hänkin lähtee. Äitini katsoi yli 20v, alkoholistia, nyt tilanne ehkä kotirintamalla vähän rauhoittunut. Yhdessä kuitenkin edelleen. Itse mietin aikoinaan, että en voi olla onnettomassa liitossa, ja erosin omastani.

  2. Hyvä kirjoitus. Mutta kuten itsekin kirjoitit, vaikea kirjoittaa arvostelematta ja tuomitsematta, se vähän oli aistittavissa. Jokaisella tosiaan on ne omat syyt, miksi eroon päätyy. Toiset helpommin ja toiset taas hakkaa päätä seinään usean vuoden. Tuntuu hassulta, että muut miettii miten toiset elää.. Oma kokemus esimerkiksi. Mentiin naimisiin, mies muuttui. Ei halunnut puhua, mennä pariterapiaan, ei mitään. Alkoi henkinen väkivalta niin mua kuin lapsia kohtaan, viimenen niitti. Tässä tilanteessa todellakin ainoa ja oikea vaihtoehto oli erota.
    Ihana kuulla, että teillä kaikesta on voinut aina puhua ja asiat on selvitetty, se tosiaankin on tärkeää.
    Nykyisen ukkelin kanssa on elämä juuri sellaista, kuin pitääkin, asioista puhutaan ja asiat hoidetaan perheenä. En olisi voinut kuvitella suhdetta, jossa mun lapsia ei oteta huomioon, meillä tää uusperhe kuvio on toiminut paremmin kuin hyvin,ehkä siksi uskaltaa luottaakin että elämä kantaa.

  3. Otat kantaa kivan rohkeasti vaikeisiin asioihin.
    Olen kanssasi samoilla linjoilla… Kunnes kuolema meidät erottaa <3.
    Eli pitkässä suhteessa elän: avioliitossakin jo lähes 10 vuotta ja yhdessä sitä ennen jo reilut 10 vuotta olemme olleet.

    Mutta onhan nämä hankalia juttuja. Se ero voi tulla niin monesta eri syystä jne. Takana voi olla vaikeita mielen tai kehon sairauksia, ehkä mennään heppoisin perustein naimisiin, mennään naimisiin ihan vääristä syistä ja erotaan, koska se on nykyään "ihan tavallista". Ehkä ihmiset antavat periksi liian helposti. Ei haluta tai jakseta selvittää asioita tai ajatellaan sen ruohon olevan vihreämpää siellä aidan toisella puolella ajattelematta, että arki se tulee vastaan kaikkien kanssa.

    Mutta onhan se toki hyvä, ettei eroaminen ole enää myösjään "synti". Koska on liittoja, joissa tapahtuu niin ikäviä asioita, että ero on paras vaihtohto. Siksi en myöskään leimaisi tai syyllistäisi eronneita.

    Olen kanssasi samaa mieltä, että yksi todella tärkeä asia, mikä pitkässä liitossa pitää toimia, on huumori! Se auttaa jaksamaan ne vaikeatkin asiat paremmin. Meillä kanssa viljellään huumoria kaikesta, sitä rankkaa mustaa huumoriakin silloin pitää. Uskonkin, että yksi hyvä valintaperuste kumppanille olisi aina se yhteinen ja samanlainen huumori :).

  4. Mä oon samaa mieltä näistä ajatuksista sun kanssa, sekä siinä että sitoutuminen avioliittoihin tuntuu nykyään olevan aika löyhää (valitettavasti varsinkin kun on pikkulapsia), että siinä ettei voi mennä ketään tuomitsemaan kuitenkaan, koska enhän mä tiedä mitä kenenkin kulisseissa tapahtuu. Ei kukaan tiedä munkaan avioliiton kulisseista, kyllä meidänkin avioliittoa monet varmasti pitää ulospäin katsottuna ihanteellisena. Ollaan oltu naimisissa 12 vuotta, ja meidän esikoinen täyttää pian 12, lapsia on kolme ja vaikka oltiin nuoria eikä oltu tunnettu kuin kuukausia ennen sitä ensimmäistä raskautta, ollaan silti edelleen yhdessä. Mä menin naimisiin sillä ajatuksella, että myötä- ja vastoinkäymisissä kunnes kuolema meidät erottaa.

    Paitsi että mä aion ottaa eron. Koska mä olen ollut valmis tekemään ihan mitä tahansa saadakseni avioliittoni pelastettua, ja olen tehnytkin. Järjestänyt meille useamman kerran vuosien varrella pariterapiajaksoja, järjestänyt parisuhdeaikaa, treffejä, pyytänyt aikaa mulle ja meille, pyytänyt kuuntelemaan ja huomioimaan, kertonut omista toiveistani, kuunnellut puolisoni huolia ja kannustanut kun on ollut hankalia aikoja ja niin edelleen, mutta onnistuneeseen avioliittoon tarvitaan kaksi ihmistä. Ei riitä vaikka toinen tekisi kaikkensa, jos toinen ei ole valmis tekemään mitään tai osallistumaan mitenkään, tulemaan edes puolitiehen vastaan. Jos kaikki parisuhdeaika on toisen mielestä pois hänen omasta ajastaan ja treffit pelkkää rahanhukkaa, asioista keskusteleminen turhaa ja ongelmien pitäisi vain antaa olla eikä ”jauhaa” niitä, minun huoleni ja murheeni eivät kiinnosta häntä koska ”aikuinen ihminen, hoida ite omat ongelmas”, jossain vaiheessa sitä itsekin tajuaa että se omakin panos on turhaa eikä kannata enää jatkaa. Varmaan olisi pitänyt tajuta jo aiemmin, mutta mä olen pitänyt niin tiukasti kiinni siitä avioliitolupauksestani, että se on tehnyt mut sokeaksi…

    Luojan kiitos mun lapset on jo niin isoja, että ne ymmärtää jo itsekin sen mitä näkee. Ja luojan kiitos ne ehtii todennäköisesti jo aikuisiksi ennenkuin mitään seuraavaa kierrosta tarvitsee edes alkaa ajatella, jos tarvii koskaan (tälläset aina töissä tai kotona olevat muijat kun ei varsinaisesti taida olla kovin kuumaa valuuttaa olla millään deittimarkkinoilla, eihän tässä edes ehdi ketään tavata – miten missä ja milloin ne muut edes löytää niitä uusia kumppaneitaan?) 😀 eniten mua surettaa lasten puolesta, koska tiedän jo valmiiksi, että heillä tulee katkeamaan tiettyjä ihmissuhteita siksi, että tietyt ihmiset tulee paheksumaan mua niin paljon että katoavat kokonaan. He näkevät mun miehen täydellisenä isänä, joka osallistuu lastensa harrastuskuljetuksiin ja muuta sellaista, ja täydellinen isä on yhtä kuin täydellinen mies, joten mun on oltava tyhmä, koska eroan vain siksi, etten halua olla pelkkä huonekalu omassa kodissani. Kulissit on hyvin tehty, ja jotkut luulee niitä oikeiksi.

    • Kääk. Kirjottiko tämän tekstin minä? Ihan kuin omasta kynästä. Tsemppiä ja voimia sinulle eroprosessiin. Mä vielä rimpuilen, typerä kun olen. Mutta en kauaa, lupaan!

  5. Olisko tästä ollut löyhästi ennenkin tässä blogissa ja kirjoitinkin tosi pitkän kommentin. Kun on kuullut myös vanhojen ihmisten tarinoita millaista ennen on ollut niin ei tämä todellakaan ole ihan niin mustavalkoista. Ennen ei eroaminen ole ollut vaihtoehto monellekaan (”ennen” on toki aika laaja käsite) ja on pitänyt vain kärsiä ja monesti ne kärsimyksen jäljet kertautuvat jotenkin seuraaviin sukupolviin. Jos kotona näkee ei-positiivisia ja ehkä kamaliakin juttuja. Harvemmin toki kamalia, mutta esim. eripura ja puhumattomuus eivät varmasti ole sen hienompia muistoja ja muistijälkiä jättänyt isovanhempiimme tai vanhempiimme. Mä olen lapsenakin jo havainnut joissain sen ajan aikuisten suhteissa asioita, joita ei kukaan nykypäivänä katselisi eikä pitäisikään. MEillä on nyt paljon puhuttu historiaa ja olen oppinut, että ei voi koskaan verrata suoraan nykypäivää ja entistä ja etenkään jos ei ole kuullut niitä elävän elämän kokemuksia – mitä vielä siihen vanhaan aikaan piiloteltiin eli perheen asioita ei todellakaan kailoteltu ympäri kyliä vaikka juorut toki liikkuivat taajaan. Naimisissa olevat kävivät vieraissa, en toki osaa ottaa kantaa onko yleisempää nykyään mutta kuitenkin.

    Ei tässä varmaan kumpikaan ole parempi, mutta jos kohdalle olisi osunut huonompi kumppani niin en todellakaan haluaisi elää menneessä ajassa. Usein oli siinä paskassa jumissa lopunelämää eikä ainakaan naisilla ollut kovin helppoa sitten.

    Hyvin silmiä avaavia nämä historiat ja varsinkin oman perheen ja ”kylän”, alkaa nähdä moniakin asioita eri valossa enkä tarkoita elämän suhteen vaan oman itsensä. Miksi me ollaan sellaisia ja mistä ne jo mahdollisesti juontaa juurensa.

  6. Ja se, että tosielämä on joskus hullumpaa kuin Kauniit ja rohkeat. Ja siis myös niin että ON OLLUT eli ei ihmiset sen pulmusempia oo ennenkään olleet. Oon ihan huuli pyöreänä kuunnellut menneiltä vuosikymmeniltä tarinoita siitä yhdestä kylästä joka on osa sukuhistoriaa. Vähän uudempia tarinoita elämänsä kylällä asuneen taksikuskin suusta. En oo koskaan pitänyt menneen ja nykypäivän vertailua järkevänä, nykyään vielä vähemmän. Ja ennenkin on ”osattu ja tehty” mutta ei niistä välttämättä kuule. Mäkin olen jo ihan reilusti aikaa sitten ohittanut teinivuodet ;D ja nyt vasta näistä asioista on keskusteltu. Tuntuu et nykyään ollaan paljon avoimempia muutenkin, ei hieman vanhempi väki avaudu ehkä kipeistäkin asioista välttämättä kenellekään, esim, jos aviomies on pahoinpidellyt yms. Ainakin sieltä kahdelta alueelta mistä mun vanhemmat on kotoisin, ei menneinä aikoina ole tuommoiset lörpöttelyt olleet tapana. Ja se on suomalaisuudessa vieläkin vähän se juttu, ei TODELLAKAAN voi välttämättä tietää villeissä kuvitelmissaankaan mitä toisten neljien seinien sisällä tapahtuu!!!!!

  7. Oon kyllä samaa mieltä. Toki, niinkuin sanoitkin, niin joskus voi olla ääritilanteita tms jotka ajaa eroon. Ja luulin että ennen ajateltiin erilailla avioliitosta. Eroon tarvittiin aina syyllinen, jotta ero olisi hyväksytty ylemmältä taholta. Veikkaan myös että nykyajan ajatusmalli vaikuttaa myös paljon ”kaikki pitää olla kivaa ja nautinnollista, tunteita herättävää, sellaista unelmaelämää”. Ajattelen itse, että rakkaus ei ole vain tunne, se on myös tahtotila, eihän alttarillakaan vastata toiselle, että Rakastan vaan Tahdon, eli tahdon rakastaa vaikkei aina siltä tuntuisikaan. Rakkautta tulee hoitaa, ja tuntuu että usein asia joka pitää ihmiset yhdessä on puhuminen ja anteeksianto.
    Tulipa sekavaa, ehkä jotain sai kiinni😄

  8. Niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin ❤
    Itse eroperheessä kasvaneena ja vaikka vanhemmat hoisivat ”hyvin” tilanteen niin en ikinä haluaisi sitä tillannetta omille lapsilleni… Paljon myös työssä nään eroperheiden lapsia ja aina se vaikuttaa lapseen niin se on vaikuttanut minuunkin.
    Ajattelen paljolti samoin kuin sinä! Avioliitto vaatii työtä, toisen tuntemista, kunnioittamista, puhumista…

  9. Voi jeesusmaria mitä kouluaineen tasoista diipadaapaa suollat taas. Etkös ole tällaisen itsensä ylentämiskirjoitelman ennenkin julkaissut? En ikinä uskaltaisi kehuskella parisuhteeni pituudella ja onnellisuudella julkisesti.

    • Päin vastoin mellu, minusta tämä oli tsemppaava kirjoitus. Jos on kateellinen niin ajattelee juuri noin että oli itsensäylentämiskirjoitelma.
      Oli tosi mukava kuulla että koskisilla menee hyvin ja ajattelevat todellakin ”aina kuolemaan asti”. Se kertoo paljon elämän arvoista, kannattaisi ottaa umpusta mallia! 💕

  10. Aamen.
    Rupesin tässä miettimään että avioerot alkoivat lisääntymään vasta ehkä tämän vuosituhannen puolella. Omat vanhemmat erosivat 90-luvulla ja olin ainut erolapset kaveripiirissä (en usko että samalla luokalla olisi ollut edes viittä 30:stä). Pointti siis, että kuinka moni eronneista/uusioperheen perustajista on ydinperheen tuloksia?

    Voidaan ajatella itsekkäästi että lapsi on onnellinen kun vanhemmat ovat onnellisia. Voin kertoa että ei mene noin. Uusioperhe voi monen vuoden jälkeen olla siedettävää ja hyvässä tapauksessa tulee todella läheiset välit, mutta suurimmalle osalle lapsista se tarkoittaa sitä, että kotona on aina vieras ihminen, mikä aiheuttaa kuulumattomuuden tunnetta. Jos et ole erolapsi,en usko että voit ymmärtää miltä lapsesta varsinkin uusiperhe asetelma tuntuu. Fakta nyt on vain se, että ydinperhettä ei pysty korvaamaan.

    Disclaimerit huumeista/viinoista/väkivallasta, mutta sitten olisi voinut jättää myös ne lapset tekemättä.

    • Ongelma on ehkä sekin, että ei sitä alkoholismin kehittymistä aina puolisosta näe. Eiköhän suurin osa näistä suomalaisista kaappijuopoistakin ole voitu laittaa parikymppisenä vähän reilumman rellestämisen piikkiin. Mutta sitten vanhempana se vaan on joka perjantai. Ja lauantai. Ja sunnuntaikin. Ja viikot tsempataan. Ja näitä on paljon, omien vanhempien avioliitosta lähtien, joka onneksi päättyi eroon lasten ollessa jo aikuisia. Olisipa päättynyt paljon aiemmin. Mutta ei äitini mennyt naimisiin alkoholistin kanssa, eikä varsinkaan sellaisen kanssa suunnitellut kasvattavansa perhettä. Elämää kun ei aina vaan voi ennustaa. Mutta luojan kiitos nykyään ei ole edellytys tai moraalinen velvoite olla yhden ihmisen kanssa hautaan asti. Elämässä voi tulla mitä vaan vastaan ja ihmiset muuttua. Itse ainakin toivon voivani olla saman rakastamani ihmisen kanssa mahdollisimman pitkää, niin kauan kuin se inhimillisellä työstämisellä ja yrittämisellä on mahdollista, mutta velvollisuus se ei ole ja en varmasti lupaa ”kunnes kuolema meidät erottaa”, jos elämässä tulisikin vastaan jotain sellaista että yhdessäolo tarkoittaisi henkistä kuolemaa.

  11. Koskaan maailmassa ei ole ollut näin paljon avioeroja kuin nykyään, murhia, väkivaltatekoja ja muita pahoja asioita. Ja vauhti maailmassa ja sen ihmisillä alaspäin on kova, kuten monet nykyään toteavat ”maailma on sekaisin”. Pelottavan asiasta tekee se että, raamattu kertoo ennakkoon kaikesta tästä. Mm. Siitä kuinka lopunaikoina ihmisten rakkaus kylmenee, väkivalta lisääntyy, homoseksuaalisuus kukoistaa,kristittyjen vainot lisääntyy, perheenjäsenet nousevat toisiansa vastaan. … Surullista on että ihmiset heti tyrmäävät ajatuksen Jeesuksesta ja raamatusta, muille eri uskonilmiöille ollaan heti avoimia ja kokeilemassa. Pointti ehkä kommentillani on täysin rakkaudessa sanoa että tutustukaa Jeesukseen, tutustukaa raamattuun..jos et usko tippaakaan lue mnm näistä ennustuksista mistä Jumala varoittaa sanassaan ja toteaa näin on käyvä.

  12. Kirjoituksesi on joillekin hyvin loukkaava (ja samalla sinua itseäsi korostava). Kun tosiaan, ei meistä kukaan voi päästä toisen päähän ja tietää syitä miksi avioliitto solmitaan. Ihmismieli on monimutkainen. Joskus se tahtoo uskoa kauniiseen tarinaan, joskus kyse on vanhempien luomasta paineesta.. mitä milloinkin. Ei meistä kukaan osaa ennakollisesti kaikkia skenarioita ennen avioliittoa suunnitella.

    Sitten joillekin voi tulla se ero. Asia, jota ei kyllä usein kevein perustein tehdä. Miksi ei? Koska tämä yhteiskunta osoittaa edelleen häpeäleimaa eronneille. Häpeää joutuu kantamaan kokoajan. Uuden rakkauden löytäessään, joutuu pelkäämään tuleeko hyväksytyksi eronneena. Uusille ystäville kertoo nöyränä ja anteeksi pyydellen mennyttään. ”Toiselle kierrokselle lähtiessä” (tämä on myös muuten loukkaus, miksi toinen avioliitto on toinen kierros, mutta pitkään seurustelleet eivät.. pitäisikö jokainen seurustelusuhde laskea ”tässä mun kuudes poika/tyttöystävä”) nöyryytetään eronnutta lisää: esteiden tutkinnassa ilmoita entiset liitot. Esteettömystodistuksessa listataan liiton numero. Siinä sitten kerrot papille ennen ”toista kierrosta” ekan kierroksen epäonnesta, häpeästä ja samaan aikaan yrität vakuuttaa itsellesi, että ansaitset olla onnellinen. Häpeä ahdistaa ja saa itkemään. Se leima ei koskaan lähde.

    Hienoa – että sinulla on liitto, jossa voit hyvin. Kirjoita siitä jatkossakin. Rakkaus on hieno asia. Avioeroon tai ihmisten motiiveihin siitä, en kirjoittaisi… ilman omaa kokemusta siitä häpeästä, et vain koskaan osaa kirjoittaa asiasta olematta pintapuolinen.

    Rakkaus ja onni on hieno asia – myös ”toisella kierroksella”.

    • Taisit ymmärtää hieman väärin.. Kirjoitin että jokaisella on oikeus rakkauteen (on se sitten vaikka viides ”kierros”) ja nimenomaan pohdin syitä avioliiton solmimiseen, kun tuntuu että osa vaan menee jopa juhlien takia naimisiin. Blogin kirjoittajana voin sen verran avata, että en voi kirjoittaa mistään asiasta niin ettei joku loukkaannu tai joku koe että se on minua korostava… Jos vaikka kirjoitan että lempi värini on musta niin joku voi loukkaantua ja kommentoi että ole onnellinen kun näet, koska itse olen värisokea tai vastaavaa… Pitää muistaa että kirjoitukseni on omia pohdintojani ja olen vain yksi ihminen miljoonien joukosta. Kaikkea ei aina tarvitse ottaa henkilökohtaisesti, koska kirjoitan aina yleisesti asioista… Ja niinkuin olen aiemmin sanonut, että olisi hassua pyytää joka postauksen alussa etukäteen anteeksi kaikilta, jotka mahdollisesti loukkaantuvat. Meillä on kaikilla omia mielipiteitä ja ne on erilaisia eikä niiden tarvitse olla samanlaisia…. ja kuten tälläkään postauksella ei ollut tarkoitus loukata yhtään ketään…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 31
Tykkää jutusta