Osalla mennään jo toista kierrosta

*Sisältää mainoslinkkejä

Avioliitto on jotenkin vuosikymmenten välillä muuttunut asia. Jos ajattelen vaikka sitä aikaa, kun olin itse lapsi niin suurimalla osalla ystävistäni olivat vanhemmat yhdessä. Jos mietin tarkkaan niin kaveriporukasta oli ehkä vain muutama, jonka vanhemmat olivat eronneet ja se oli silloin ”ei normaalia”. Oli siis enemmän kuin normaalia, että kaikilla oli perhe. Nykypäivänä se ei ole enää mikään itsestään selvyys että on ylipäänsä perhe, tai että perheessä on äiti ja isä. Miksi liitot sitten päätyvät eroon ja niin useasti? No… jos siihen tiedettäisiin vastaus, niin erojakaan ei varmasti olisi niin paljon.

Vaikka  me ei Juuson kanssa oltu yhdessä, kun vasta puoli vuotta kun tulin raskaaksi niin silti liittomme on kestänyt ne ylä ja alamäet. Välillä on ollut todella vaikeita ja haastavia aikoja, mutta niistä on päästy yli. Musta tuntuu, että yksi meidän suhteen kantavimmista voimista on huumori. Ilman sitä olisi monta riitaa jäänyt selvittämättä. Koen itse todella tärkeänä parisuhteessa keskustelun, mihinkä kaikkien pitäisi panostaa. Se ei saa olla pelkää yhden ihmisen monologia, vaan pitää myös osata kuunnella. Joskus voi sanoa toiselle, että nyt olet hiljaa 10 minuuttia ja kuuntelet mitä mulla on sanottavaa, jonka jälkeen saat vasta kommentoida. Toinen ehtii ihan oikeasti kertoa mikä vaivaa ja perustelemaan sen, ennenkuin toinen lyttää ja puhuu päälle.

Meillä on aika uutena ilmiönä tullut mukaan uusioperheet. Ne on varmasti kaikille siinä asuville yhtä haastavia ja vaatii sopeutumista. Voi myös olla, että joku ei sopeudu siihen ollenkaan. Kaikilla meillä on omat tavat kasvattaa lapset ja mietinkin aina kuinka näissä perheissä hommat hoituu. Voi olla, että se toinen aikuinen ei sopeudu toisiin lapsiin tai olet vaikka ollut aina ainut lapsi ja äkkiä sulle tuleekin 3 uutta siskoa… On siinä todellakin sopeutumista. Paikkakunta tai asuinpaikka saattaa muuttua ja perheeseen tulee uusi aikuinen, sen vanhan tutun tilalle.

Vaikka lapset on yksi ihanimpia asioita maailmassa, niin miettisin aina muutaman kerran sitä  oman parisuhteen tilannetta ja sen hetkistä parisuhdetta ja sitä onko siihen tilanteeseen hyvä tehdä lapsia. Koskaanha ei tilannetta pysty ennustamaan, mutta joskus ne merkit saattavat olla ilmassa jo hyvinkin ajoissa. Jos sulla on fiilis, että tuon puolison kanssa en aio koko loppuelämääni viettää, niin ……

Asia on ehkä vähän vaikeaa kirjoituksen muodossa kirjoittaa ( niin ettei arvostele tai tuomitse), mutta varmaan jokainen seksiä harrastava tietää, mitenkä niitä lapsia tehdään ja siksi ihmettelen niitä ”se oli vahinko” tapauksia.. Toki tiedän tapauksia, missä ehkäisyn läpi on tultu raskaaksi ja se on asia aivan erikseen, mutta tarkoitan ihan sitä itse tilannetta. Jos se parisuhde on jo valmiiksi keturallaan tai kyseessä on yhdenillan juttu, niin todella harvoin sitä pelastaa se lapsi. Pahimmassa tapauksessa se lapsi joutuu vielä vanhempien riitatilanteen keskelle ja sitä pompotellaan, kun heittopussia pitkin eri paikkoja. Aina toivoisin, että ne aikuiset ja vanhemmat asettuisivat sen lapsen asemaan ja miettisi miltä se omalla kohdalla tuntuisi. Ja tähän väliin haluan sanoa, että minunkin ystäväpiirissä on eronneita, enkä millään tapaa tuomitse heitä tai heidän valitoja/päätöksiä.. jokainen tilanne on yksittäinen eikä tässä asiassa voi oikein mitenkään yleistää mitään. Joskus se ero on jopa hyvä asia ja paras vaihtoehto.

Mää oon aina ollut niin vanhanaikainen ja uskon siihen läpi elämän kestävään avioliittoon.. Olisin valmis tekemään kaikkeni pelastaakseni oman avioliittoni. Varmasti se syy miksi olemme onnellisesti naimisissa on se, että me ajattelemme samalla tavalla Juuson kanssa. Olen alkanut kiinniittä huomiota, että osalla tutuistani alkaa jo se toinen kierros. En halua arvostella, enkä ottaa kantaa siihen sen enempää,koska en tiedä niiden ihmisten tilanteesta oikeastaan yhtään mitään muuta, kun muuttuneen sukunimen.

Mää kuitenkin aina ajttelen sitä lausetta: Kunnes kuolema meidät eroittaa <3. Mennäänkö sitä sitten liian heppoisin perustein naimisiin? Olen kuullut tarinoita, kun häät on peruutettu viimehetkellä kun on selvinnyt, että sulhasella ja kaasolla on ollut suhde… Mitenkä se on edes mahdollista ja se, että itse sulhanen olisi vielä ollut kovaa vauhtia menossa naimisiin.. Halutaanko järjestää liikaa häitä, ettei mietitä sitä onko se puoliso se oikea vaan hurmioidutaan siihen omaan prinsessapäivään, missä kaikki pitää olla täydellistä? Mun mielestä naimisiin pitäisi mennä rakkaudesta ei juhlien takia (ja uskokaa tai älkää näitäkin on).

Olen jo aiemmin kirjoittanut, kuinka meidän monia tilanteita on ollut ratkomassa jokin ulkopuolinen taho ja olen kirjoittanut, kuinka ollaan yhdessä käyty pariterapiassa (mitä suosittelen kaikille). Ne on ollut ihania hetkiä ja todella vahvistavia meidän suhtelle. Pitää muistaa, että kukaan ei ole täydellinen ja ennenkuin syyttää toista sormella ”sää et koskaan” niin katsoo itseään peiliin että teenkö itse ne kaikki asiat. Puolisoa pitää kunnioittaa ja olla kiitollinen päivittäin. Se ei tarkoita välttämättä kun ihan tavallisia sanoja kiitos tai rakastan sua.. Kaikilla on kuitenkin oikeus siihen rakkauteen ja raskastettuna olemiseen.

Toppi Adidas TÄÄLTÄ*

Lue edellinen postaus: Huomaatteko mun hammasraudat?

-Umppu