En jäisi mistään hinnasta hoitovapaalle

*Sisältää mainoslinkkejä

Tämä on aihe, mikä saa varmaan monen karvat nousemaan pystyyn. Todellakin en jäisi mistään hinnasta hoitovapaalle on tekstini otsikko ja kirjoitan ja kerron syyn miksi. Mää oon jo pienestä asti tottunut sellaiseen aktiiviseen elämään. Tietyllä tapaa rakastan niitä rutiineita ja sitä tavallista arkea. Mun arkeen kuuluu työnteko. Olen ollut nyt viimeisen 2-3 vuotta töistä pois enemmän tai vähemmän. Olen ollut siitä suuren osan äitiyslomalla kotona ja tehnyt mahdollisuuksien mukaan töitä.

Vivianin ja Viken välissä olin muutaman kuukauden normaalisti töissä ennenkuin jäin kokonaan äitiyslomalle. Kotona on välillä todella ihanaa ja välillä ihan rehellisesti sanottuna perseestä. Kello on nyt 21.22 kun istahdan tavallaan ensimäisen kerran niin etten ole ”palvelemassa ketään”. Sana on aika karu, mutta käytän sitä silti. Tätä asiaa on todella vaikea pukea sanoiksi saati ilmaista kirjoituksen muodossa. Haluan heti tähän alkuun sanoa, että mulle on aivan sama onko joku kotona hoitamassa lapsiaan koko elämän. Se on mulle yhdentekevää, mutta nostan kädet ilmaan ja sanon että minä en ainakaan.

Mää en oo se pullantuoksuinen kotiäiti, enkä missään nimessä mikään kodinhengetär. Mua välillä stressaa ihan hirveesti olla täällä.  Vikke täyttää nyt 7kk ja siitä ajasta on ihan oikeasti ollut 5 päivää, kun ollaan voitu olla ulkona koko päivä. Täällä kotona kaatuu seinät päälle ja ne on nyt kaatunut juuri mun päälle. Mää huomaan itsessäni sellaisia piirteitä, mitä en halua olevan olemassa ja tiedän, että niitä ei olisi ainakaan niin paljon, jos kävisin töissä. Tiedän myös että ulkoilu on pukeutumis kysymys, mutta muutaman tunnin unilla se on paljon enemmän. En myöskään allekirjoita lausetta ne on vaan tekosyitä, vaan kehoitan mielummin tulemaan kokeilemaan ;).

Mun fiiliksiä on ehkä jonkun vaikea ymmärtää, eikä niitä tarvikkaan ymmärtää kenenkään muun kun mun itse. Rakastan touhuta lasten kanssa, mutta en aina tässä tilassa missä aina satunnaisesti oon. Yhden lapsen äiti tuskin voi samaistua tähän tilanteeseen ja voin ehkä sitä hieman avata mitä sillä tarkoitan..

Mikä on ihanempaa kun suukotella vauvan varpaita ja lässyttää? Varsinkin kun toinen vastaa sun hymyyn ja hekottelee..  Meillä samaan aikaan pauhaa tiskikone, pyykinpesukone, tv, soiva lelu, joku roikkuu sun hiuksissa, saat jalkapallon päähän etkä kuule omia ajatuksia. Se on kaukana siitä vaaleanpunaisesta tai sinisestä  seesteisestä vauvahuumasta Mulla on tullut nyt sellainen ”vaihe” että haluan olla välillä minä itse vaan.


Haluan pukea sellaiset vaatteet kun haluan miettimättä kestääkö ne oksennusta, räkää, ruokaa, pissaa, kakkaa, (imetyksen on nyt saanut jättää pois), kyykistelyä ja huomiomatta mitä materiaalia ne on. Onko ne mahdollisesti liian liukkaat kun otan lapset syliin jne. Haluan käyttää välillä meikkiä, hajuvettä ja kammata hiukseni nätiksi, niin ettei niihin kukaan koske, revi, roiku vaan ne saa vaan olla. Jonkun mielestä saatan kuulostaa itsekkäältä, mutta siihen voin vain todeta että itsehän minä eläämäni elän eikä kukaan muu.

Lapset kasvaa hurjaa vauhtia ja sitä on ihana seurata. En silti tarkoita että haluaisin niitä asioita ohittaa tai niillä ei olisi mitään merkitystä vaan päinvastoin. Saan itse määrittää työaikani ja se on yrittäjyyden yksi mahtavimmista puolista. Välillä vaan menee kuppi nurin. Nostan todellakin hattua niille äideille, jotka ovat kotona ja mietinkin aina mitenkä sitä rallia jaksaa vuodesta toiseen. Joskus on vaan ajateltava myös omaa itseään. Toki tiedän monta äitiä, jotka ovat kotona ja valittaa jatkuvasti, mutta ei tee asialle mitään. Sekin on surullista.

Mää edelleen odotan sitä hetkeä, kun päästään Juuson kanssa kaksin jonnekkin. Sellaista hetkeä ei ole hetkeen ollut. Moni sanoo kuinka parisuhteelle pitää antaa aikaa, mutta sekin on helpommin sanottu kun tehty. Ei ainakaan meillä ole oven takana jonoa ihmisistä kuka haluaa ottaa kaikki kolme vaikka pidennetyn viikonlopun ajaksi lapset hoitoon hahaha… Hoitajan pitää myös olla sellainen turvallinen että me voitaisiin oikeesti vähän nauttia eikä väijyä puhelin kourassa kokoaikaa.. No täähän on silkkaa toiveajatelua haha.

Mää haluun välillä tuoksua mun lempi tuoksulta Chanelin Mademoisellilta*, jolloinka tunnen itseni taas eläväksi <3 En muista koska olen viimeksi käyttänyt edes deodoranttia, mutta nyt hankin itselleni sellaisen samaa sarjaa <3  löydät sen TÄÄLTÄ* Nordicfeelin* sivuilta voit shoppailla itsellesi kaikkea ihanaa. Sieltä löysät hajuvesia ja kauneudenhoitotuotteita. Sielä on myös nyt muutamia upeita tarjouksia, jotka kannattaa käydä tsekkamassa.

En siis sano ettenkä välillä viihtyisi kotona, vaan nyt on se aika että tarvitsen jotain ihan muuta välillä. Lasten myötä ne oma menot karsiintuu, mikä on aika tavallista. Kun lapset taas kasvaa voin niitä omia juttuja haalia taas pikkuhiljaa enemmän elämään. Mulle on tehnyt hyvää päästä välillä sinne fustraan, mistä en ihan heti luovu. Ajatukset on ainakin tunnin ihan todellakin minussa itsessäni ja se on aivoillekkin hyvää mielikylpyä.

Lue edellinen postaus: Kaupunkiloma lasten kanssa uhka vaiko mahdollisuus?

-Umppu

 

 

primebody

61 vastausta artikkeliin “En jäisi mistään hinnasta hoitovapaalle”

  1. Hoitovapaahan ei tarkoita sitä, että sun pitäia viettää 24/7 kotona. Kotona lapsenaa hoitava tarvitsee vapaa-aikaa siinä missä työssäkäyväki. Ite en laske työssäoloa vapaa-ajaksi. Sehän on vaan hoitomuoto ei mikään sitoumus olla kotona kokoajan. En minäkään ole todellakaan kodinhengetär. Mun vapaa-aikaa varten on mies ja muut hoitopaikat. Hoidettiin pitkään kotona, koska se oli niin halvinta ja järkevintä.

  2. Näin se menee, kukin tavallaan, arvostaen juuri sitä miten toiset itse valitsee. Jokainen tunnistakoon itsensä näissäkin valinnoissa! Tiedän katkeroituneita äitejä, joiden olisi pitänyt mennä ennemmin työelämään, tai edes ottaa aikaa itselleen(harrastus tms.), mutta tiedän myös äitejä jotka oikeasti nauttivat vuosista kotona lastensa kanssa. Valtio arvostaa tuloksellisuuden näkökulmasta työelämään nopeasti astuvia naisia, koska tuotto yhteiskunnalle on rahallisesti suurempi. Mutta lapsi joka on saanut olla kotona hoidossa alkuvuodet elämästään(puhun nyt normaaleista perheistä jotka pystyvät tarjoamaan ihan normi arkea virikkeineen), saa turvallisen ja erinomaisen alun elämäänsä! Suomessa kotihoitoa ei enää niin paljoa arvosteta, vaikkakin hyvin mahdollistettu vielä. Sekin tulee varmasti muuttumaan, jotta äidit tuottaisivat nopeammin yhteiskunnalle rahaa ja menisivät töihin. Pehmeät arvot katoavat ja ajatellaan että vain päiväkodissa opitaan elämää ja koulua varten välttämättömiä asioita. Joo ei varmasti näin ole..Mutta perhe itse aina päättäköön mikä HEILLE paras vaihtoehto! Niin että kaikki voivat hyvin! 😊

  3. Täällä toistaiseksi vain yksi lapsi ja oon ihan helisemässä, ku oon ollut kotona jo 1,5v. Kotiäitiys ei oo myöskään yhtään mun juttu ja vaikka taaperon kanssa onkin jo mielenkiintoisempaa kuin vauvan kanssa, oon silti jo nähnyt nää seinät. Oon myös ollut aina koko ikäni tosi menevää tyyppiä, joten mihinkä se nyt muuttuis yhtäkkiä? Olen miettinyt, miten jotkut jaksaa olla kotona esim viis vuotta putkeen…

  4. Niin, mitähän tähän osaisi sanoa – mitäänhän et tosin tainnut kysyäkään 🙂 Sen verran kova tarve oli vain tulla kertomaan että tulin tekstistäsi surulliseksi.. vaikea selittää mitä tarkoitan, mutta eniten se suru tuli ehkä lastesi puolesta. Sääli on ehkä väärä sana, mutta sellaista tunnen hieman lapsiasi kohtaan :/ Kuten mainitsit, Vikke on vasta 7kk, ja kuitenkin niin pieni että oman äidin läsnäolo, tuki ja turva on vielä niin isossa osassa hänen elämässä – toki myös Vivianin ja Vilinkin. Teksteistäsi paistaa ikävästi läpi kerta toisensa jälkeen että lapset olisivat sinulle jotenkin taakka, ja perhe-elämä äärimmäisen raskasta pakko pullaa. Uskon että aika moni äiti ajattelee myös ajoittain näin, jos ei niin ihmettelen suuresti. Sitä vaan en ymmärrä, että jos ne lapset koetaan niin raskaaksi taakaksi, niin miksi niitä halutaan?! Onko se sitten niin, että se rankkuus huomataan vasta siinä kolmannen lapsen jälkeen kun on vähän liian myöhäistä perääntyä..

    Kotiäitiys ei ole kaikkien juttu, ja miksi pitäisikään, miten paljon isät saa huutia siitä että valitsevat työelämän lastenhoidon sijasta? Niinpä. Hienoa että sinä osaat ottaa omaa aikaa, ja tehdä välillä myös niitä omia juttuja, ja että tunnistat sen hetkellisen pois pääsyn tarpeen ennen kuin pääsee napsahtamaan liian pahasti. Samalla kuitenkin toivoisin että löytäisit arjestasi myös lastesi kanssa ollessa valon pilkahduksia. Niin kuin sanotaan – he ovat pieniä vain kerran 🙂

    – Kohta kolmen äiti

    • Nii se on helppo sanoa aina se oma mielipide tietämättä kuitenkaan asioista yhtään. Kun valvot ensin vuoden toisen lapsen kanssa ja siihen perään toisen vuoden toisen lapsen kanssa niin ehkä sitä säälin sijaan voisi vaikka toivoa ymmärrystä. Ymmärrystä taas ei juuri koskaan saa vaan sitä arvostelua. Lapset ei ole mulle missään nimessä taakka vaan se kaksi vuotta kestänyt unettomuus/väsymys/stressi josta usein sivuoireena tulee ahdistus ja riittämättömyys. Jos nukut joka yö maksimissaan 4h niin se on liian vähän ja kaikki tuntuu sen jälkeen raskaalta. On kyseessä sitten roskien vienti tai pyykin pesu.. Ja juurikin kommentillasi et ymmärtänyt sitä mitä koitin kirjoituksellani tuoda esille. Ja kyllä muöla on ihania hetkiä lasten kanssa ihan joka päivä, jota et ehkä ymmärtänyt ollenkaan..

    • Kyllä ymmärsin lukemani oikein hyvin 🙂
      En vaan tiedä riittääkö ymmärrykseni siihen, että jos on jo yhden vauvan kanssa sen vuoden valvonut, niin miksi haluaa heti perään sen toisen unettoman vuoden..

    • no niinkuin sanoin minä elän elämääni.. Lapsia kun ei voi tilata sellaisia jotka vaikka nukkuisi, ei itkisi jne. Esikoinen nukkui alusta asti kaikki yöt. Jokainen lapsi niinkuin aikuinen on erilainen. Sun ymmärrys ei tarvi riittää kun omaan elämääsi <3

    • mä oon nii samaa mieltä umpun kanssa. itellä 2 lasta 1/15 ja 7/16 haluan töihin kans jo kovasti. ja kyllä tietoisesti halusin ensimmäisen valvotun vuoden jälkeen toisen jotta se aika olisi nopeammin ohi. Rakastan lapsiani yli kaiken (ja näinhän umppukin mielestäni aina ”jaksaa muistuttaa” jonka takia en ymmärrä miks niin usein luullaaan että lapset olis hänelle taakkaa ja että toivottavasti näet myös ilon hetkiä) sanoisinko että tuskin hän reissaisi lasten kanssa ja kirjottelis heistäkin tänne jos se taakka olisi. Ja suoraan sanottuna kyllä ne omat lapset joskus taakalta tuntuu IHAN NIINKUIN JOKAINEN MUUKIN ASIA TÄSSÄ ELÄMÄSSÄ AINA VÄLILLÄ. Halusin omakotitalon mutta kyllä se lainanmaksu välillä on taakka, haluan lääkäriksi-kyllä se opiskelu aika ajoin on taakka, silti nekin yleensä loppuun asti viedään. Monen kertomukset nostaa vaan aina niitä pelkkiä hyviä, umppuhan on ilmaissut moneaan otteeseen että kirjoittaa siitä elämän koko kirjosta jota kaikilla on ja ehkä taas nostaa kissaa pöydälle enemmän niistäkin mistä ”ei muka saisi puhua. Ja joo lapset on kerran vaaan nuoria-totta ja haluan nähdä sitä kehitystä mutta miksi se aika on muka tärkeämpää kun sitten taas aika kun lapsi on isompi? eihän kukaan ole lapsen luota kokonaan pois lähdössä. Ja miksi äiti on ainoa jota lapsi tarvitsee? miksei se ole tärkeää että lapsi saa päivähoidossa sosiaalista kanssakäymistä erilaisten ihmisten kanssa ja oppii hakemaan turvaa myös muista aikuisista….. jep että tämmöstä piti saada puretuksi tähän😅

    • N, minä tulin ”surulliseksi” SINUN kommentistasi… Minusta on ihailtavaa, että Umppu uskaltaa kirjoittaa tunteistaan ja ajatuksistaan. Olet rohkea! Ihailtavaa on myös se että löytää keinon omien akkujen lataamiseen ja uskaltaapa vielä tehdä niin, oli se sitten työ, harrastus, tai vaikkapa siellä kotona oleminen.

      Äidin läsnäolo, tuki ja turva on todennäköisempää lapselle silloin, kun äiti voi itsekin hyvin. Itse en ainakaan ole blogia lukiessani saanut kuvaa, että lapset olisivat umpulle ”taakka”. En ymmärrä miten kehtaat tulla tänne kirjoittamaan tuollaista paskaa, kun toinen on juuri kertonut olevansa väsynyt ja ahdistunut.

      Sitten ihmetellään miksi sosiaalinen media on täynnä vain niitä kauniin täydellisiä kuvia ja kirjoituksia. Ja kun kerrotaan muusta niin rapisee paskaa niskaan ja paljon, tukemisen, auttamisen ja ymmärtämisen sijaan.

      Voimia umpulle ruuhkavuosille, toivottavasti saat arvostelijoiden tilalle auttajia <3

    • Mulla ei ole oikeutta kirjoittaa tänne ”paskaa” mutta sullako on, koska arvostelet viestissäsi minua? Paljonko sinä tiedät minun elämästä, ahdistuksesta ja väsymyksestä? Itse olen muodostanut mielipiteeni seuraamalla blogia, jonka kirjoituksista nyt vaan on jäänyt mieleen se negatiivisuus ja halu pois kotoa lasten luota. Ihmisillä on erilaisia taakkoja elämässään, mutta jos nyt ensisijaista on helvetillinen väsymys joka johtuu nukkumattomista lapsista, niin se oli ihmetykseni aihe että miksi ihminen haluaa siihen rääkkiin vapaaehtoisesti yhä uudelleen? Tai jos olisi mahdollista edes ne vähän isommat ikäerot että saattaisi olla tilaisuus vähän huilia ennen uutta zombiejaksoa.

  5. Väsymys on syvältä, tiedän sen kokeena rankempaa kautta. Siksi tein yhden valinnan elämässä enkä hankkinut kolmatta lasta toisen jälkeen. Saa nähdä yritetäänkö ikinä enää saada kolmatta vaikka joskus ajattelinkin niin tekeväni. Työkaverini sanoin ”elämä on täynnä valintoja ja kun olet valintasi tehnyt niin älä valita”.

  6. Oikeastaan noista syistä itse tietoisesti olen halunnut lapseni isoilla ikäeroilla. Aloitin 23-vuotiaana ja lopetan kolmannen jälkeen nyt 35-vuotiaana. Välissä olen antanut aikaa itselleni, omille harrastuksilleni, työlleni ja opiskellut kaksi ammattia. Ei ole hermo revennyt 🙂

  7. Moi!
    Minä olen kaikkea muuta kuin pullantuoksuinen kotiäiti! En viihdy puistoissa tai mammakerhoissa, saati jossain muskarissa katsomassa kiljuvia lapsia. Puistoillut kuitenkin olen ja yhden syyskauden käynyt muskarissa nuorimmaisen kanssa.
    Meillä on neljä lasta, joista ensimmäiset on tuplat. Tuplat aloittivat tarhan aikoinaan vähän yli vuoden ikäisinä. Seuraavan lapsen kanssa olin kotona, kunnes lapsi täytti 2,5 vuotta. Tämä oli paras ratkaisu, koska hoitovapaan aikana esikoiset aloittivat koulun. Ei tarvittu iltapäiväkerhopaikkaa tms.
    Vasta viimeisen lapsen kanssa keksittiin meille paras ratkaisu! Isä jäi kotiin hoitovapaalle kahdeksi vuodeksi.
    Kun pääsin töistä, oli ruoka odottamassa, koti siistinä, pyykit pestynä jne. Isä ja pojat rymysivät puistoissa/ulkona monta tuntia päivässä ja kävivät mielellään siellä muskarissakin. Tämä oli meidän perheelle todella mahtavaa aikaa, vaikka toki rahallisesti tiukempaa olikin (ylläri, miehellä huomattavasti paremmat tulot kuin mulla hoitoalan päivätyöläisenä).
    Ja kyllä! Minäkin rakastan lapsiani yli kaiken ja olen varmasti paras äiti lapsilleni (mieheni jälkeen), vaikka en ole niin ”pullantuoksuinen”! Tsemppiä arkeenne!!
    P.s. esikoiset nukkuvat jo erittäin hyvin, ovat kohta 16-v 😀

    • Pakko oli tulla sanomaan, että kiva että joku osaa kommentoida ilman arvostelua ja kuitenkin kertoa oman erilaisen esimerkin 🙂 . Oon monesti miettinyt, että olisi kyllä kiva jos mies jäisi lapsen kanssa kotiin… Mutta aika turha toivo. Ymmärrän toisaalta… Kukapa haluaisi ampua itseänsä taloudellisesti jalkaan. Eri asia jos molemmilla yhtä isot tulot tai mies olis työttömänä.

    • Kyllä, tämä on hyvä ja erilainen esimerkki. En ole myöskään pullantuoksuinen äippä, vaikka toisin olin asian ennen lapsia ajatellut. Meillä voisi toimia tämä, että iskä jää kotiin ja se olisi aivan mahtavaa kaikkien kannalta. Tosin meidän taloudellinen tilanne vaatii sen, että olemme molemmat töissä. Se on myös yleinen syy monelle palailla töihin. Välillä mietinkin, että mitäs sitten, jos olisinkin halunnut jäädä kotiin, miten talouden kanssa olisi käynyt? Ehkä sekin asia olisi sitten järjestynyt ihan itsestään, jos sitä olisi oikein kovasti halunnut. Mutta tämä on yksi näkövinkkeli tähän asiaan…

  8. Mä taidan olla se pullantuoksuinen kotiäiti ja nautin tästä ajasta! Meilläkin on mekkalaa, astian- ja pyykinpesukoneet pyörii, on koira, talo siivottavana, univelkaa, kiukuttelua, leluja ympäri taloa,.. Ei tämä helppoa ole, mutta kaiken sen arvoista! Yritän aina nähdä kaikessa positiivista:) Meillä leivotaan paljon yhdessä ja keksitään erilaisia aktiviteetteja. Itselle on hurja ajatus viedä pieniä lapsia (omia vauvojani) vieraan ihmisen luo, kun kerran voin itsekin niitä hoitaa. Silti ei missään neljänseinän sisällä olla vaan käydään kerhoissa kyllä. Lapset kasvaa niin nopeasti etten halua jäädä tästä paitsi.

    Onneksi kaikki saavat tehdä omat valintansa 🙂

    T. 4 lapsen mamma

    • Kyllä kotona olo nimenomaan on kaiken sen arvoista ja se onkin hienoa että voin tehdä sitä jatkossa vaikka5 vuotta mutta osa-aikaisesti. Pääsen välillä pois töihin ja voin tehdä niitä omia juttuja ja sitten voin olla lasten kanssa kotona esim arkisin mihin taas palkkatyöläisellä ei ole mahdollisuutta.

  9. Moi, pakko kysyä, että paljonko teet töitä viikossa? Itse ajattelin myös pikkuhiljaa sitä osa-aikakotiäitiyttä. Kiitos vielä rehellisestä postauksesta! =)

    • Teen niitä ärsyttäviä hallinnollisia hommia 1-3h per päivä, viikossa olen töissä 1-4 päivää riippuen. Sitten vastailen maileihin, teen tilauksia, päivitän liikkeen somea ja markkinointia yms

  10. ”ON ERI ASIA elää lapsikeskeisesti ja perhekeskeisesti. Perhekeskeisyys on taas eri asia kuin vanhempikeskeisyys.

    On niinikään eri asia katsoa asioita myös lapsen näkökulmasta kuin vain lapsen näkökulmasta. Lapsilleen pitää olla läsnä, mutta välillä riittää se, että on tavoitettavissa. Se kun ei tarkoita sitä, että on poissaoleva, mitä voi olla, vaikka olisi vuorokauden ympäri metrin päässä lapsestaan.

    Sitä paitsi vähän isommalle lapselle on raskasta olla jonkun ainoa elämän keskipiste. Omaksi itseksi kasvaminen on riittävän kimuranttia jo muutenkin. Silloin helpottaa, kun tietää, että vanhemmalla on myös muuta tärkeää elämässään.”
    http://www.hs.fi/elama/art-2000005268811.html

    Mulle tuli tästä sinun kirjoituksesta mieleen eilen Hesarista lukemani Elina Tanskasen kolumni. On tärkeää tehdä itselleen tärkeitä ja hyväätekeviä asioita. Vain silloin voi olla hyvä äiti. Itse opettelen tätä joka päivä ja kaikista kommenteista ja mielipiteistä huolimatta suurin kriitikko löytyy aina oman pään sisältä. Voinko olla samalla hyvä äiti ja oma itseni. Ja kun minun oma itseni ei ole pullantuoksuinen kotiäiti…

    Nyt kun lapset on 5v ja 8v helpottaa ja rakastan näitä pieniä ihmisiä elämässäni yli kaiken. Mutta ymmärrän kyllä puheesi arjen raskaudesta. En ymmärrä tätä ”mitäs teit lapsia, kärsi nyt” mentaliteetti joissain kommenteissa. Äitiys on hankalaa ja raskasta, mutta samalla ihanaa ja kasvattavaa. Ihan kuin kaikki muutkin isot asiat elämässä.

  11. Kiitos, kun nostit aiheen esille.
    Tuo olisi voinut olla suoraan omasta kynästäni. Mullakin on 3 lasta, joista nuorin on 8kk. Fiilis kotona olemisesta vaihtelee paljonkin, mutta tällä hetkellä tämä äitiyslomailu hajottaa todella! Tuntuu, että olen kadottanut täysin itseni tähän pyykinpesun, vaipanvaihdon, syöttämisen, nukuttamisen yms aktiviteettien viidakkoon. Kaipaan töihin. Kun kuopus on 1v3kk, menen takaisin töihin. Vanhimmat lapset ovat menneet perhepäivähoitoon jo 11kk ikäisinä, hienosti viihtyneet ja kasvaneet varsin sosiaalisiksi ja iloisiksi lapsiksi.
    Ja samaa mieltä myös siitä, että jokainen tekee itselleen ja perheelleen sopivat valinnat. Jotkut viihtyvät kotona, ja se on hienoa. Jotkut haluavat palata aikaisin työelämään, sekin on hienoa. Ja se, että sinä pienten lasten äitinä teet töitä ja uskallat tästä asiasta puhua ja kertoa, mitä ajattelet ja tunnet, ei sinun lapsiasi vahingoita eikä kenenkään tarvitse lapsiasi sen takia sääliä.
    Lasten hyvinvointi ei edellytä sitä, että äiti uhrautuu vaan se perinteinen, kun äiti voi hyvin, niin lapset voivat hyvin, pitää täysin paikkansa.

  12. Hmmm… vaikka yleensä blogi kirjoitusten kommenteissa halutaan kehua ja olla saamaa mieltä kirjoittajan kanssa on itse pakko tällä kertaa olla yhtyä osittain kirjoittaja ’N’ kommenttiin.

    En lue blogiasi säännöllisesti, mutta monesta kirjoituksesta jää mieleen se että kerrot kuinka raskasta sinulla on lastesi ja perhe-elämäsi kanssa ja kuinka kaipaat töihin. En muista kirjoitusta missä kertoisit kuinka hauskaa sinulla oli lastesi kanssa, vaan aina siihen liittyy jotain negatiivista 🙁

    Kirjoittaja ’N’:lle vastaat heti kärkkäästi melkein suuttuen ”helppo sanoa aina se oma mielipide tietämättä kuitenkaan asioista yhtään. Kun valvot ensin vuoden toisen lapsen kanssa ja siihen perään toisen vuoden toisen lapsen kanssa” mistä tiedät ettei kirjoittaja tiedä asioista, hänkin on maininnut että on kohta 3 lapsen äiti.

    Ihmettelen myös samaa mitä ’N’ tuossa jatkokommentissaan, eli jos on rankkaa ensimmäisen lapsen kanssa valvomisen takia, miksi tehdään heti perään toinen? Vai olisiko ollut fiksua odottaa muutama vuosi tässä välissä?

    Kirjoituksistasi herää myös kysymys, paljonko isä on lasten kanssa? Tällä kysymyksellä tarkoitan kuinka paljon isä on lasten kanssa niin että sinä itse et ole paikalla?
    Voisiko miehesi jäädä kotiin hoitamaan lapsia ja taloutta sinun mennessä välillä töihin?
    Kaikki on kiinni omista valinnoista, montako lasta tehdään, mitkä ovat ikäerot, kuka hoitaa kotia jne.

    Itse olen siis 4 lapsen (nuorimmat hieman alle 3v. kaksoset) ISÄ.
    Olin itse lasten kanssa kotona noin puoli vuotta pyörittämässä arkea lasten äidin päästessä töihin ennenkuin kaksoset menivät päiväkotiin 2 vuotiaina. Mainittakoon tähän myös että taloudellisesti tuo ei ollut ’järkevin’ ratkaisu, mutta kaikkea ei voi laskea rahassa ja en vaihtaisi pois hetkeäkään 🙂

    Nyt toivoisin todenmukaista kirjoitusta siitä kun sinulla on lastesi kanssa hauskaa ilman että mainitse edes sivulauseessa kuinka rankkaa se on. Lapsethan nyt aina, isommatkin, aiheuttavan hieman ’työtä’, pyykkiä, sotkua yms.

    Hyvää kesää koko perheelle! vaikka kommenttini olikin ehkä hiukan arvosteleva.

    • Niin no juuri kerroit kuinka et lue blogia säännöllisesti :). Kyllä isä lasten kanssa on mutta käy töissä. Meidän aamut alkaa siinä 4 jälkeen ja kun hän pääsee töistä olen ollut jo sen 12h lasten kanssa ja vielä on monta tuntia edessä.Meidän lapset on vaativia ja olen lähes sen kokoajan jaloillani ja ravaan kämppää ympäri. Tottakai kaikki on kiinni omista valinnoista, mutta niinkuin aiemmin kirjoitin ei niitä lapsia voi tilata sellaisia kun haluaa. Toiset nukkuu ja toiset ei. Itse pyöritän tässä samassa firmaa, mikä tekee oman numeronsa ja toki olen tämänkin ihan itse valinnut. Haluan olla myös rehellinen ja tiedän että en ole ainut tämän asian kanssa. Voisin kysäistä myös sinulta kun olit lasten kanssa… imetitkö samalla 😉 ja teitkö niitä asioita mitä minä teen? Lapsesi oli ilmeisesti silloin 1,5 vuotiaita mikä on taas ihan eri asia, kun pienen vauvan kanssa. Tilanteita ei siis voi verrata ja ymmärsin jotenkin että susta kaikki oli ihan iisii hyvä niin, mutta kaikilla ei niin aina ole. Mun mielstä asioista ei tarvitse valehdella tai kaunistella. Ja pitää myös muistaa että isä on isä ja äiti on äiti. Meillä ainakin lapset on ihan erilaisia isän kanssa kun äidin ja isä tässä tapauksessa todellakin pääsee helpommalla ainakin meillä. Jotenka turha sitä on lähteä toisen elämää miettimään sen kummemmin… En kuitenkaan tänne blogiin kirjoita niitä yksityiskohtia, mitkä on juurikin se juttu ja tuntuu hassulta että ihmiset jotenkin kuvittelee tietävänsä mitä meidän seinien sisällä tapahtuu :). Samoin hyvää kesää. Vaikka kommenttisi oli ehkä hieman arvosteleva niin koitin vastata siihen avamalla tilannetta taas omasta vinkkelistä..

  13. Jokainen tyylillään. Mielestäni se on jokaisen oma asia, miten nämä asiat hoitaa. On se sitten kotona tai töissä, niin molemmat ovat omia, hyviä valintoja, niistä vaan ollaan niiiiin montaa mieltä. Täytyy ajatella asiaa kaikkien osapuolten vinkkelistä, jos äidillä seinät kaatuu päälle, on kaikkien kannalta hyvä, että hän palailee sinne, missä ne eivät kaadu, ja saa samalla siitä kotiarjesta taukoa. Toinen ääripää on päätyä iltalehtien otsikoihin, ”että nyt napsahti”. Toiset taas rakastavat kotona oloa ja ovat todella hyviä siinä. Mutta miksi kituuttaa kotona, jos se ei vaan tunnu omalta? Minä aikoinaan,ennen lapsia luulin, että olen kauan lasten kanssa kotona, mutta toisin kävi. Taistelin sitä ajatusta vastaan ja olin pettynyt itseeni, mutta vaikka kuinka paljon lapsiani rakastan jne.niin parasta oli palailla töihin heidän ollessa vuoden ikäisiä. Aina kaikki ei siis mene niinkuin toivoisi ja se on vaan hyväksyttävä. Asiaa ei toki auta se, että toiset lynkkaavat sinut täysin, aivan kuin itse olisivat niitä täydellisiä äitejä. Yeah right!!
    Aina toitotetaan että äidin pitäisi olla armollinen itseään kohtaan, niin mitäs jos me äidit oltaisiin armollisia myös niitä toisia äitejä kohtaan. Maailmaan mahtuu kaikenlaisia äitejä!!

  14. Moi! Ikävää kuulla, että seinät alkaa kaatumaan kotona. Itse olen tällä hetkellä hoitovapaalla ja meillä on ehkä vähän päinvastainen ongelma. Olen hamstrannut lapsille joka päivälle niin paljon harrastuksia, että koko päivän saa painaa tukka putkella 😀 onneks nyt kesällä kaikki on tauolla ja on itselläkin vähän lomafiilis. Mut en mäkään kotona viihtyis, jos ei olisi tätä sosiaalista verkostoa ja samassa tilanteessa olevia ihmisiä. Ja välillä tekee hyvää jättää lapset miehelle ja lähtee kavereitten kanssa baariin. Lisäksi pääsen iltaisin niin usein kun haluan treenaan, kynsihuoltoon, ripsihuoltoon, kampaajalle.. mies on illalla mielellään lasten kanssa sen pari tuntia. Kaikki eivät tietysti ole näin onnekkaita. Meillä lapset jo vähän isompia 5v, 3v ja 1,5v joten ei ole enää yövalvomisia. Kun saa nukkua, niin kaikki näyttää paljon valoisammalta. Kyllä se siitä helpottaa! Kotona voi olla myös tosi ihanaa ja olen jotenkin sellainen, että katuisin liian aikaista työhön paluuta, koska taloudellisesti se ei ole tarpeellista. En ole tehnyt lapsia siksi, että joku muu saa hoitaa ne. Mutta en toki itsekään ikuisesti ole kotona. Lapset menevät hoitoon nuorimmainen ollessa 2,5v. Tämä on jo sovittu työnantajan kanssa. Haikein fiiliksin jää varmasti kaipaamaan tätä aikaa.

    Ja pakko vielä lisätä, että käytän kyllä päivittäin mielestäni siistejä vaatteita, deodoranttia, meikkiä ja jopa hajuvetta 😀 En kyllä tajua miks kotiäidin olis pakko rahjustaa peikkona koko päivä. Mä en kyllä ikinä näyttäisi naamaani pihalla muuten 😀 😀

    • Luulin että olisin voinut antaa jo olla, mutta näköjään en 😀

      ”En ole tehnyt lapsia siksi, että joku muu saa hoitaa ne” Juuri tämä!

      Tämä ei nyt ole Umpulle, eikä syyllistyksenä kenellekään muullekaan 🙂 Ihan puhtaasti pelkästä mielenkiinnosta haluaisin tietää, mitkä on syyt miksi niitä lapsia halutaan? Useampiakin? Jotenkin niin hullu ja surullinen ajatus ettei jaksa hoitaa omia lapsiaan! Ja ihan tarkoitan normaaleja, terveitä lapsia, asia jo ihan eri erityislapsien kanssa. Totta hitossa se elämä lasten kanssa on välistä rankkaa, mutta itse en ole ikinä ymmärtänyt että tärkeämpää on se oma kivuus, sysätään ne lapset muille kun oma koppa ei hommaa kestäkään. Hyvinvoiva äiti – hyvinvoivat lapset, niin. Mutta miksi ei osata voida hyvin myös siinä lasten kanssa, miksi se oma elämä menee lasten edelle?

    • Olisitko kuitenkin tehnyt ne lapset, vaikka taloudellisista syistä joutuisit menemään töihin? On helppo sanoa, että ei ole tehnyt lapsiaan muiden hoidettavaksi, jos ei ole pakko niitä muiden hoidettavaksi viedä. Toisten on pakko hommata kynsiensä ja ripsiensä huoltoon rahat tekemällä töitä itse ja sillon valitettavasti jonkun muun pitää hoitaa ne lapset 😉 Miksi sitten ylipäätään tehdään lapsia? Siksikö että saa olla kotona? Tuskin ne syyt koskaan liittyy koskaan pelkästään lasten hoitoon. Olisiko niin että niitä lapsia tehdään ja oikeasti joissain tapauksissa ihan SAADAAN siksi, että ihmisellä ja varsinkin naisella on joku selittämätön ja järkeä suurempi halu saattaa maailmaan jotain, mitä rakastaa niin, että sydämeen sattuu.. Pitäisikö sellaisten ihmisten jättää ne lapset kokonaan tekemättä, jotka haluavat olla edelleen myös vaikka arvostettuja työssään, maksaa asuntolainansa tai ihan vaan olla muutakin kun jonkun hiekkalaatikon tai perhekerhon mammayhteisön jäsen? Ihmiset on erilaisia ja jos jollekin sopii taloudellisesti tai henkisesti kotona olo niin fine, mutta muutakin vaihtoehtoja on!

    • Musta tässä ei ollut kyse siitä että lapset PITÄÄ viedä hoitoon taloudellisten syiden takia, vaan se että ne lapset viedään muiden hoitoon kun itse ei jaksa. Ja kyllä, tein lapset silti vaikka tiesin että rahaakin heidän elättämiseen on hankittava. Itse vaan perheellisenä keksin rahalle tärkeämpääkin käyttöä kun mainitsemasi ripsienpidennykset, esimerkkinä vaikka tämä asuntolaina 🙂 Kai sitten olen sen verran onnellisessa asemassa että olen pystynyt olemaan reilun 5 vuotta kotiäitinä, mutta tehnyt siinä samalla myös vähän töitä.

      Lapset ei ole mulle itsestäänselvyys, ja ihan on tuttua että niitä lapsia todellakin SAADAAN. Ehkä juuri tästä syystä itselle on niin tärkeää saada viettää lasten kanssa mahdollisimman paljon aikaa, ajattelen niin että hoidossa/koulussa/töissä ennättää olla myös tulevina vuosina ihan riittämiin. Urakiitureilla on tietysti samanlaiset oikeudet lisääntyä kun niillä hiekkalaatikkomammoillakin, siitäkin huolimatta että minä en ymmärrä miten se työ voi olla niin paljon tärkeämpää etteikö se muutamaa vuotta voisi odottaa, JOS ei ole se taloudellinen pakko.

    • Eihän Umpullakaan kysymys ole pelkästään siitä taloudellisesta pakosta, vaan omasta yrityksestä, jota ei pysty kukaan muu pyörittämään kuin hän itse. Saan esikoiseni syyskuussa ja tarkoitus on hoitaa lasta kotona vuosi, minkä jälkeen jatkan opiskeluja ja lapsi menee tarhaan, mikäli kotona hoitaminen ei onnistu. Tarha kutsuu kuitenkin viimeistään Tammikuussa 2018. On siis muitakin ”pakkotilanteita” laittaa pienet lapset hoitoon, kuin taloudelliset.

    • Siiiiis… tässä oli bloggarilla kyse siitä, että lapsia ei haluttu hoitaa kotona, ei niinkään taloudellisesta tilanteesta. Ymmärrän kyllä, että kaikki ei voi hoitaa itse lapsiaan. Ja siis mulle on aivan sama hoitaako joku muu itse lapsensa vai ei. Kerroin vain omasta tilanteestani ihan vertailumielessä. Koska me kaikki nyt olemme erilaisia. Olen tehnyt lapset melko kypsällä iällä ja melko pitkän uran ennen lasten hankintaa, joten velat on maksettu ja säästöjäkin vähän keretty hankkimaan. Minulla tämä tauko oravanpyörään on ollut siis hyvin suunniteltu. Tiedän myös sen, että kaikki ei pamahdu paksuksi kolmen kuukauden yrittämisen jälkeen. Ja nämä kynsihuollot /treenit on minun tapani rentoutua ja niillä lähinnä tarkoitin sitä, että omaa aikaa on tarjolla myös kotiäideille, jos niin haluaa. Jos mies on työmatkalla tai sitä ei vaan ole, niin asia on taas eri. Ja bloggari kirjoitti, että haluaa käyttää meikkiä ja kivoja vaatteita. Mielestäni tämä onnistuu, vaikka ei kävisi töissä. Tarvitaan taas näköjään rautalankaa 😀

  15. Itsellä vain yksi lapsi ja minulle kotona lapsen kans oleminen niin pitkään, kuin mahdollista on omien halujen toteuttamana ainut vaihtoehto. Nykyinen lapseni on ehkä elämämämme ainut lapsi, eikä tämä ole itsestä kiinni. Joten todellakin haluan nähdä ja kokea lapsen kasvun ja kehityksen kotona. Väsyttää niin perkuleesti, koska öitä ei nukuta. Mutta seinät ei kaadu päälle. Sillä tämä on omasta halusta kiinni. Ehkä sitä osaa erilailla asennoitua, kun tietää ettei ehkä koskaan palata samaan. Mikä on todella surullinen juttu. Joskus sitä toivoisi, ettei päivät edes loppuisi tai vauva jäisi siihen ikäkuukauteen missä nyt on vaikka puoleksi vuodeksi :D. Välillä tuntuu oudolta, miten joku voi palata työelämään vauvan ollessa vasta puoli vuotias. Mutta taustalla on jotain mitä en tiedä, joten en rupea toista moralisoimaan. Ja en tiedä olisiko mielipiteeni eri, jos minulla olisi 3 lasta muutaman vuoden ikäeroilla. Varmaankin olisi.

    • Tunnistin itseni tästä tekstistä. Lapsia kun ei aina voi ”hankkia” parin tai viiden vuoden ikäerolla. Se ensimmäinen lapsi voi olla ainut ja mahdollisuus olla kotona ainutlaatuinen.

  16. Tiedän niin tunteesi Umppu, pitäisi olla ja tehdä ja jaksaa vaikka mitä, mutta ei ole mahdollista kun jaloissa pyörii pikkulapset, jotka ovat rakkaita kuitenkin. Kunpa saisit lepoa ja auttaisiko esim. some- ja kännykkätauko jaksamistasi, sillä kaikkeen ei voi revetä.

  17. Täällä yhden lapsen äiti, joka pystyy kyllä samaistumaan tunteisiisi. Tällä hetkellä olen kesän ajan ”lomalla” alle kaksivuotiaan tyttäremme kanssa, ja odotan vain, että koulu jo alkaisi syksyllä. Meillä ei nukuta vieläkään öitä kunnolla ja se yhdistettynä vielä omaan historiaan uniongelmien kanssa, niin ei hyvä heilu. Ne, jotka eivät ole koskaan kärsineet unettomuudesta eivät voi tietää, miten kokonaisvaltaisesti se vaikuttaa koko elämään. Unettoman yön jälkeen menisin paljon mieluummin kouluun/töihin kuin olisin erittäin vilkkaan ja omatahtoisen lapsen kanssa kotona. Ja ei, siihen ei auta se, että pistää vaan silmät kiinni ja alkaa nukkumaan silloin kun se lapsikin nukkuu. Jos näin pystyy tekemään, ei tiedä unettomuudesta yhtään mitään. Odotan sitä kahden vuoden maagista rajapyykkiä, jonka jälkeen lapsi kuulemma yleensä alkaa nukkumaan yönsä edes jotenkuten…Täytyyhän sitä johonkin uskoa…:D nyt taisin eksyä hiukan sivuraiteelle aiheesta, mutta unettomuutta tai ei, minusta ei koskaan saa pullantuoksuista kotiäitiä. Olen parempi äiti kun saan välillä tehdä omia juttuja, ja kyllä se lapsikin välillä kyllästyy katsomaan vain äidin pärstää.

  18. Tottakai kaikki ensimmäisen vauvan kohdalla ajattelee että ei ikimaailmassa vois laittaa sitä hoitoon ennen 15-vuotispäivää ja kaikki jotka niin tekee on outoja ja huonoja vanhempia jne. Mutta vaikeapa se on raskautta suunnitellessa ennustaa millainen se vauveliini on vaikkapa 3v tai 4-vuotiaana, ja millainen ITSE on. Kyllä mä ainakin oon huomannu ja tajunnut olevani kaikkea muuta mitä ennen lapsia kuvittelin!

    Sit kun ihmisluonto ja biologia nyt vaan on sellainen että se lisääntymisvietti yleensä naisilla/ihmisillä on, piste. Itse ainakin palavasti oon halunnut molempia lapsiani ja rakastunut niihin päätäpahkaa synnytyslaitoksella. Vauvavuodet oli ihania vaikka ei nukuttukaan. Mut sit kun lapsista tulee taaperoita ja isoja niin kyllähän kaikki omalla tavallaan vaikeutuu.

    Meillä ei nukuta edelleenkään IKINÄ täysiä öitä ja lapset on 8v ja 4v. MOLEMMAT herättelee. Ja vaikka TIETENKIN lapsiani rakastan (kaikki äidit rakastaa ja haluaa niiden parasta, idiootit muuta väittää!) niin oon kyllä huomannut että oon ihminen joka ei niinkään töihin kaipaa, mutta ehdottomasti tarvisin oman kämpän. Se vaan ei ikinä tuu olemaan mahdollista.

    Tsemppiä Umpulle, ymmärrän sua ja rivien välit myös <3 🙂

  19. Tänne on muutama kirjoittanut siitä, ettet kirjoita lapsistasi/ajasta heidän kanssaan mitään positiivista. Minusta tällainen blogi on oiva paikka saada vertaistukea rankkaan arkeen lasten kanssa ja siksi ymmärrän täysin, että sellaisista hetkistä avautuu tänne helpommin.
    Ei se sitä tarkoita etteikö niitä lapsia rakastaisi ja nauttisi ajasta heidän kanssaan. Ja mielestäni monista instagram-kuvistasi ja videoista näkee kyllä, että nautit ajasta lastesi kanssa.

    Itse aika samanlaisessa elämäntilanteessa olevana (lasten suhteen) on ollut mukava lukea ja huomata, että kyllä muillakin on niitä hankalia vaiheita/hetkiä. Vaikken sinua tunnekaan niin jollain tavalla ne tekstit on välillä lohduttaneet tässä arjen keskellä.

  20. Moikka! Hei pakko ihailla noita sun hiuksia <3 Onko sulla tällä hetkellä teippipidennykset ja kuinka monta punttia? 🙂 Harkitsen tässä jos tulis teille primeen laittaa!

  21. En ikinä kommentoi mihinkään blogiin, mutta nyt on pakko! Täällä kirjoittelee selvästi ihmisiä, jotka eivät tiedä valvomisesta MITÄÄN. Itse valvoin esikoisen kanssa 8kk, jonka jälkeen unikoulu toimi. Seuraavan kanssa valvottiinkin sitten 3 vuotta eikä tosiaan mitkään unikoulut auttaneet. Lapset ovat ERILAISIA. Jos jonkun lapsi nukkuu, se ei ole kiinni vanhemman erinomaisesta kasvatusmetodista. Ja mitä tämä 3v8kk valvominen teki? Kaiken. Se vaikutti ihan kaikkeen. Esikoisen kanssa herättiin tuo 8kk n.10-15krt yössä. Hän nukkui kahdet 25min päiväunet päivässä. Oli siinä jaksamista. Kuopus valvoi 3 vuotta, jolloin nukuin 2 (!!) – 4 tuntia yössä. PÄTKITTÄIN. Kolmen vuoden ajan. Päivät alkoi klo 04-05. Olin kotona tuosta kolmesta vuodesta 1,5v., työelämässä 1,5v. Jouduin lopulta jäämään sairaslomalle töistä, kun käteni eivät enää ”totelleet”, pyörtyilin, sekoilin puheessa, aloin itkemään kaupassa, työpaikalla ym., missä normaalisti en niin tekisi. En jaksanut tehdä mitään, päivät olivat yhtä selviytymistä. Esimerkkinä lasten hamahelmien silittäminen oli liian raskasta.. (!) En vain jaksanut. Hoidin kaiken pakollisen (lasten ruokkimiset, ulkoilut, läheisyys ym.), mutta kaikkeen muuhun ei ollut voimia. Sairaslomalla lapset kävivät hoidossa, minä nukuin 3h päivässä. Kun lopulta lapset nukkuivat yönsä, minä en. Heräsin samoihin aikoihin ja nukuin edell.2-4h/yö seuraavat puoli vuotta. Tuona 3v.valvomisaikana paino nousi 25kg. Nyt tuosta on aikaa pari vuotta, paino normaali ja elämä on ”normaalia”. Ei voi kun ihmetellä kuinka sitä onnistui. Mutta niin, ne, keillä ei ole itsellä valvomisesta mitään kokemusta (ja siis oikeasti valvomisesta), voivat pitää suunsa kiinni. Se nimittäin vaikuttaa ihan kaikkeen. Myös kotona oloon ja lasten kanssa olemisen jaksamiseen. Jaksamista sinulle! Muutaman vuoden päästä saat (toivottavasti) jo nukkua. Ja elämä voi tuntua ihan ihmeelliseltä, normaalilta!

  22. Kommentti N:lle – miksi taas lasten elämän pitäisi mennä oman elämän edelle? Tottakai lapsista pidetään huolta, mutta eikö hyvinvoinnin kannalta tärkeintä olisi balanssi? Omaa aikaa saa ja pitää olla eikä lapsen takia ole syytä pistää omaa elämää kokonaan hyllylle. On naiivia ja yksioikoista olettaa, että jokainen äiti jää vuosikausiksi kotiin hoitamaan lapsia. On äitejä, jotka ovat kiinnostuneita urakehityksestään ja eläkekertymästään. On äitejä, joiden hyvinvoinnille on tärkeää saada jotakin muutakin virikettä päiväänsä kuin leipominen lasten kanssa. On äitejä, jotka tarvitsevat aikaa yksin jaksaakseen taas touhuta lasten kanssa. On äitejä, joille lasten hoitaminen on kutsumus. Ja niin edelleen. Eikä kenelläkään ole syytä kohottaa itseään muita paremmaksi omien valintojensa perusteella tai arvostella toisen valintoja. Se, että joku ei koe äitiyttä samalla tavalla kuin sinä ei tarkoita sitä, että se toinen olisi väärässä tai huonompi äiti kuin sinä. Kaikki naiset eivät ole samanlaisia eivätkä kaikki äidit.

    • Edelleenkään en koe arvostelleeni yhtään kenenkään valintoja, ihmetellyt vaan. Tämä on jännä miten minun ihmettelyäni vastaan noustaan niin agressiivisesti, ja täällä koetaan oikeudeksi arvostella täysin teille tuntemattoman ihmisen elämää, mutta mulla ei ole oikeutta kommentoida Umpulle joka nyt kuitenkin aika avoimesti kertoo omasta väsymyksestään perhe-elämän keskellä.

      En missään nimessä ajattele olevani jotenkin muita parempi, tai nostavani itseäni millekään jalustalle. Todellakin ymmärrän oman ajan tärkeyden, ja nautin siitä itsekin välillä ilman sen suurempia oman tunnon tuskia. Kenenkään en oleta jäävän loppuelämäkseen kotiin lapsia piikomaan, enkä ole tehnyt niin itsekään. Jokainen tehkööt omat valintansa, mutta kai mulla silti on oikeus ihmetellä? Yksi ihminen täällä taisi jollain tasolla ymmärtää mitä haen takaa, (ja ei, se ei ole toisten valintojen arvostelu) ja sekin oli mies.. 🙂

  23. Minun lapseni (kaikki kolme) ovat jo isoja. Rakastan heitä yli kaiken ja olen onnellinen, että saan olla juuri heidän äitinsä. Rakastin heitä myös silloin, kun olin unen puutteesta sekaisin, kuljin kuin aivot ”tahmassa”,ja suurin unelmani oli saada nukkua yksi yö hotellissa YKSIN, sileissä lakanoissa, äänieristetyssä tilassa :). Teen fyysisesti (ja henkisesti) raskasta työtä, mutta milloinkaan en ole ollut niin UUPUNUT kuin ollessani pienten lasteni kanssa kotona. Olen ollut suorastaan kipeänä siitä, että ajatukseni, lauseeni keskeytetään koko ajan ja kroppani on ollut ”toisten käytössä”, milloin pomppulinnana, ruokavarastona, nosturina jne. On ihanaa olla rakastettu, tarpeellinen ja ehkä jopa korvaamaton, mutta se voi tuntua joskus myös suurelta taakalta. Minusta on ihanaa, että Umppu (ja äidit yleensä) uskaltavat kertoa rehellisesti huonoista hetkistä ja negatiivisista tunteistaan. Monet kritisoivat somen luomaa kiiltokuvamaailmaa, mutta silti, jos joku kertoo rehellisesti negatiivisista tunteistaan (sen hetkisistä), niin heti ryhdytään paheksumaan.
    Totta kai jokainen normaali vanhempi rakastaa lapsiaan ja iloitsee heistä. Mutta on myös todella tärkeää saada purkaa huonoja fiiliksiään. Sehän juuri saattaa ehkäistä sen ”lopullisen napsahduksen”.
    Jos sinä olet niin onnekas, että sinuun ei pätkittäiset yöunet, tasainen meteli, sotkuinen koti, tekemättömät kotityöt, parisuhdeajan puuttuminen häiritse ikinä, koskaan, milloinkaan, niin : ONNEKSI OLKOON!

  24. Valvominen on perseestä, eikä hyvin nukkuvia lapsia voi tilata. Aikuisen väsymys ja arjen sietokyky eivät kuitenkaan yliväsymystilassa liity suoraan lapsiin tai kyvykkyyteen vanhempana, vaan siihen, että lapsista vastaava aikuinen on ihan helvetin väsynyt, mikä ei auta ketään. Väsymystilassakin on mahdollista hakata arkeen hengitystilaa, jotta selviää seuraavaan päivään. Meilläkin on kolme lasta ja vaikka yksi alkaa olla jo täysi-iän kynnyksellä, on pienin vielä vaippaikäinen. Jos emme ihan tietoisesti raivaisi kalenteriin omaa aikaa ja jakaisi hoitovastuuta (perheessä kun sattuu olemaan kaksi aikuista), niin ihan varmasti vituttaisi ja väsyttäisi pohjattomasti. Lasten isot ikäerot ovat toisaalta helpotus, mutta toisaalta se tekee hyvin selväksi sen, että omaa identiteettiä ja omia tarpeita ei voi laittaa kokonaan sivuun odottamaan sitä, että lapset kasvavat isoiksi. Minä tulen viettämään 33 vuotta alaikäisten lasten vanhempana ja samalla on elettävä omaa elämää, luotava uraa ja ylläpidettävä parisuhdetta.

    Ne jotka eivät ole kokeneet totaalista lapsista koituvaa unen menetystä, eivät voi tekstiäsi oikeastaan kommentoida. Toisaalta univaje ja väsymys eivät tarkoita sitä, etteikö sinussakin asuisi se lastensa kanssa kotona viihtyvä vanhempi. Se väsymys vain vaikuttaa ihan helvetisti siihen, miten hyvin oma pää kestää sitä sekavaa arkea, eli räkää lahkeessa, päähän heitettyä legopalikkaa ja pöydänjalkaa pitkin kuivunutta puurovanaa. Sitä ei kestä kukaan väsynyt aikuinen, etenkään jos arjessa ei ole saatavilla niitä luontaisia tukiverkkoja, eli tuttuja ihmisiä, joille voi soittaa milloin vain ja pyytää hetkeksi katsomaan lapsia. Meiltä(kin) puuttuu tämä turvaverkko ja sen puutteen vaikutuksia eivät ymmärrä kuin muut saman kokeneet. Lehtijutut, joissa äiti pyörittää maatilaa, kolmea pientä lasta, jauhaa itse jauhot ja postaa instagramiin hehkeitä ruoka- ja fiilistelykuvia ovat puppua, sillä yleensä jossain sivulauseessa ihan ohimennen sanotaan, että ”lasten isovanhemmat asuvat pienessä piharakennuksessa ja nauttivat arjesta lapsenlastensa kanssa”. Eli perheellä on 1-2 paria apukäsiä päivittäin tarjolla. MLL:n lastenhoitajat ovat vain väliaikainen apu ja muutenkin kynnys täysin ulkopuolisen avun hankkimiselle on monella todella korkea.

    Meillä ei omia luontaisia turvaverkkoja, emmekä saaneet edes kunnallista lastenhoitoapua edes silloin kun allerginen vauva huusi elämänsä ensimmäiset 1,5 vuotta yötä päivää. Me pakenimme töihin. Neuvottelimme jaetun hoitovapaan, joka mahdollisti sen, että pääsimme joka toinen viikko viikoksi töihin lepäämään. Sinänsä hassua, että esim. oma työni oli ajanut jo useamman työntekijän burnoutin ja sairasloman kautta muihin tehtäviin ja silti koin ko. työympäristön hyvinvointiani parantavana verrattuna kotioloihin. Ymmärsin silti, että vika ei ollut minussa tai lapsissa, vaan siinä että me vanhemmat olimme aivan totaalisen poikki, emmekä saaneet pitkäkestoista apua silloin kun tarve oli akuutti. Joku toinen olisi ehkä sinnitellyt yksin kotona lasten kanssa, pahimmassa tapauksessa vastaten yksin koko huushollista lapsineen ja lopputuloksena sairastunut masennukseen, tai pahimmassa tapauksessa päättänyt omat ja/tai lastensa päivät.

    Lapset voivat hyvin silloin kuin heidän ympärillään olevat aikuiset voivat hyvin. Olen sitä mieltä, että jos yhteiskunnassa ei ole tuollaisessa tilanteessa tarjota muuta kuin päivähoitopaikka lapsille, niin sitten pitää mennä sillä eteenpäin ja toivoa, että päivähoitopaikan työntekijät ovat lämminsydämisiä aikuisia. Tähän kun ei voi aina luottaa ja huono päivähoitopaikka ei edistä lapsen hyvinvointia. Mutta ei sitä voi suohonkaan jäädä uppoamaan, vaan asioita on voitava muuttaa silloin kun siihen on tarve. Pikkulasten vanhempien pitää välillä tyytyä oman elämän rajoittumiseen ja iloa joutuu repimään irti pienistäkin asioista, kuten siitä, että kosteusvoide tuoksuu hyvältä ja pääsee miehen kanssa kerran puolessa vuodessa yhdessä syömään. Kokemuksesta voin sanoa, että normaalisti tilanne helpottaa lasten kasvaessa. Kouluikäisten kanssa joutuu jo riitelemään siitä, että tulevat välillä kotiin käymään. Siinä kakkavaippa-kaurapuuro-vitutus-väsymys -arjessa koulu siintää kuitenkin pirun kaukana ja elämä tuntuu pysähtyneen paikalleen. Silti ei pidä jäädä tuleen makaamaan ja miettimään, että aika korjaa vahingot. On kokeiltava kaikki mahdolliset konstit, jotka tukevat omaa jaksamista ja hyvinvointia arjen keskellä. Minulla oli viimeisimmän vauva-ajan aikana tanssitunti kerran viikossa, jonka jälkeen jäin kirjastoon lukemaan lehden ihan rauhassa. Edellisen vauvan kanssa olin väsymyksestä niin poikki, etten edes kyennyt harrastamaan ja vauvan kanssa oli mahdotonta mennä edes kirjastoon, koska tyytymätön huuto oli jatkuvaa. Silloin henkireikäni oli leikkipuiston perhekahvila, jossa oli kaksi muuta prikulleen yhtä hirveässä elämäntilateessa ollutta äitiä, joiden kanssa ei tarvinnut aina edes sanoja vaihtaa. Tukea tuli siitäkin, että joku ymmärsi mitä koen, joku ymmärsi miten vaikealta kaikki tuntui ja lisäksi tiesin, että joku muukin oli selvinnyt taas yhden viikon eteenpäin. Vaikka kukaan ei ollut kuolemansairas ja saattoi luottaa siihen, että tilanne helpottaa tulevaisuudessa, ei se paljon arjessa jaksamista auttanut. On keskittävä mikä oikeasti auttaa arjessa ja kokeiltava eri keinoja. Jos vanhempi miettii sekä omaa että lapsensa hyvinvointia, niin ollaan ihan oikeilla jäljillä.

    • ❤❤❤!! Kiitos tästä kommentista! Olen tuo sama Kirsi, joka yllä kertoi miehen jääneen hoitovapaalle nuorimmaisen kanssa.
      Me olemme lapsemme saaneet myös pitkällä aikavälillä. Vanhimmat kohta 16, ”keskimmäinen” kohta 10 ja vauva on nyt 3,5v. Äitiyden matkaa on siis takana kiitettävä tovi ja edessäkin rupeamaa vielä riittää…mutta lapsia tosiaan saadaan, ei tehdä.
      Tukiverkkoja ei ole, mutta isosiskot ovat luvanneet hoitaa nuorimmaista vuoden 2018 toukokuussa, kun pääsemme miehen kanssa yhdessä ulos!
      Päivääkään en vaihtaisi pois, vaikka kaksoset molemmat huusivat koliikkia 4kk ja iltatähtemme kiljui sitten 24/7 kahdeksankuiseksi.
      Meillä tuo miehen kotonaolo oli meidän henkireikä ja paras konsti jaksamiseen vaativan vauvan kanssa. Opimme samalla paljon toistemme ”rooleista”, vaikka meillä molemmat ovat aina olleet täysin yhdenvertaisia vanhemmudessa ja koko arjen pyörityksessä. Ainoa asia, mitä mieheni ei voinut tehdä, oli imetys.
      En ehkä ole paras äiti, mutta ainakin olen osannut valita parhaan isän lapsilleni äidiksi😂😉! Hän kyllä täyttää kriittisimpienkin äitien kaikki kriteerit❤!

  25. Kyllä, valvominen tekee koko elämästä oikeesti ihan helvettiä. Meilläkin 2 lasta alle 3 v eikä kumpikaan nuku päivin ei öin ja siihen vaativat luonteet ja helvetillinen uhma, tissistä vieroitusta jne. päälle, niin itellä ei voimia todellakaan välttämättä edes astianpesukoneen tyhjentämiseen välillä. Että jos on helpot ja hyvinnukkuvat lapset, niitä voiskin hoitaa varmaan useampaa ja vaikka kuinka kauan kotona. Mutta jumalauta kun kukaan ei koskaan tässä huushollissa ummista silmiään, niin asiat muuttuu eksponentiaalisesti! Eikä sitä ikäkuunapäivänä pysty käsittämään edes hitustakaan, jos ei itsellä ole kokemusta siitä. Joten kaikki kritisoijat, menkää itteenne tässä, koska kyllä sen saa sanoo, että välillä vaan elämä on aivan paskaa kotona kun ei kukaan nuku. Eikä siihen auta mikään, että joku auttaa pari tuntia sillon tällön, kun se tilanne on päällä aina, jatkuvasti ja niinkuin meilläkin ja teillä vuosia! Kyllä ihmisen vaan kuuluisi fysiologisesti saada nukkua yöllä! Ja jos joku vielä lässyttää siitä, että tehdään jotain väärin, niin ei, ei todellakaan tehdä, vaan jotkut lapset ei kuulemma vaan osaa/halua/tarvi nukkua ennen kun saavuttaa tietyn iän/kypsyyden.

    Eli, ymmärrän täysin mistä puhut! Tsemppiä siihen, että jaksat vielä tehdä niitä työhommiakin! Mä en jaksanu taaskaan edes tyhjentää sitä helvetin astianpesukonetta enää kun sain mukulat nukkuu..

  26. Perheessäni on 11 lasta. Vanhin 18 ja nuorin 1v . Äitini on käynyt kerran vuodessa muualla kuin sairaalassa yötä. Rahallisesti ei ole järkeä mennä töihin. Tuntuu välillä käsittämättömältä miten hän jaksaa päivästä toisee olla lasten kans kotona kun isä on töissä tosi paljon. Kyllä hän välillä valittaa että ei vaan jaksa mutta aina on nousut ylös ja jatkanut. Tsemppiä sulle umppu!!

  27. Mä ymmärrän täsmälleen mitä tarkoitat. Meillä ainakin vielä on se tilanne, että kaksi isompaa todellakin osaa tapella ja tekeekin sitä aina kun mahdollista. Mieluiten silloin, kun olen kiinni vauvasta. Mutta, mä valitsen silti hoitovapaan. Olen ollut käytännössä koko ajan kotona esikoisen syntymästä, tänä vuonna tulee 7 vuotta. Olen opiskellut ohella, joten se on ollut mun tasapainotin. Mulle on ollut selvää valita näin ja vaikka odotan jo mielenkiinnolla sitä toisenlaistakin arkea, tunnen surua, että nuorimmaiseni joutuu luultavasti tosi nuorena päivähoitoon. 2-vuotiaana. Se on mulle ”tosi nuorena”. Mutta katsotaan, mitä tapahtuu. Työpaikkaahan mulla ei ole odottamassa, joten kuka tietää, jos vaikka saankin vähän lisäaikaa vielä 🙂

  28. Mahtava teksti Umppu. <3 Mikä ihme siinä on, että ne lapset pitäisi hoitaa kotona? Mulla on kolme lasta ja en ole yhdestäkään ollut kotona enempää kuin 1vuoden. Sen jälkeen olen palannut takaisin töihin. Eikä se ole tehnyt minusta huonoa äitiä, päinvastoin. Kaikista lapsista on kasvanut iloisia ja sosiaalisia, ja pärjäävät koulussakin hyvin. Ja kyllä, rakastan lapsiani ja halusin saada heidät. Mutta lapset tulee osaksi MEIDÄN elämää.
    Nostan hattua kuitenkin niille, jotka haluavat olla kotona mahdollisimman pitkään. Itse en siihen pystyisi.
    Me kaikki äidit ollaan supernaisia ja halutaan omille lapsillemme vain parasta <3

  29. Mä ymmärrän kyllä täysin, tai ainakin uskon ymmärtäväni, sun tuntemukset ja ajatukset. Ja myönnän ihan rehellisesti että olen lasten kanssa kotonaollessani kaivannut sitä omaa juttua. Jokainen tarttee.

    Nyt kun palaan kohtapuoliin itse takaisin palkkatyöhöni ja lapset siirtyvät kotihdoion lisäksi myös päiväkotiin, on aihe ajankohtainen. Linkkasinkin tekstin myös omaan aihetta sivuavaan postaukseeni koska osittain sun ansiosta koko jutun julkaisin.

  30. Hyvä kirjoitus!

    Pakko sanoa, että tietyllä tapaa samaistun tekstiin, vaikka meillä tilanne onkin vähän eri. Meillä on vain 1 lapsi, nyt 1v 7kk ja hän on aloittanut tarhan tasan 1 vuotiaana viime joulukuussa. Minusta oli aivan mahtavaa päästä takaisin töihin sen vuoden jälkeen! Teen 4 päiväistä työviikkoa niin että olen tytön kanssa aina maanantait kotona eli pitkän viikonlopun. Loppuvuodesta palaan täysipäiväiseksi ja tää on toiminut meillä tosi kivasti. Tarhan aloitus alkoi hyvin ja tyttö on viihtynyt hyvin ja mä saan vaihtelua ja energiaa aikuisten seurassa ja töissä, myös fyysinen puoli koska työ on aika rankkaa.

    Mä en itse henk. Koht olisi myöskään pystynyt enkä edes halunnut olla kotona kauempaa, mutta en älä moralisoimaan heitä jotka ovat. Nämä on valintoja ja jokaiselle perheelle sopii eri systeemit. Meidän tyttö ei ole hajonnut tarhassa, päinvastoin, enkä koe siitä huonoa omatuntoa että joku muu hoitaa häntä päivät. Haluan vielä toisen lapsen joskus, mutta nyt nautitaan tästä yhdestä ja tästä hetkestä.

    Kaikkea hyvää ja ihanaa kesää!

    • Ja lisään vielä, että en palannut töihin siksi että olisi ollut rankkaa, Meidän tyttö on nukkunut aina kellon ympäri ja edelleen nukkuu kuin tukki. Ei ole varmaan yhtäkään yötä tarvinnut koskaan valvoa edes pikkuvauva aikana. Osittain taloudelliset syyt saneli sen että töihin oli mentävä (oman tahdon lisäksi). Ja tästäkin varmaan löytyy niitä valittajia jotka sanoo että miksi teit lapsen jossei ole varaa olla kotona. Sitä en ala sen enempää avaamaan. Rakastan tytärtäni enemmän kuin mitään enkä vaihtaisi päivääkään pois. Amen.

  31. Miljoona vastausta tuli enkä jaksanut edes kaikkia lukea. Mutta täällä toinen kolmen mamma.

    Mun nuorin on jo 2,5 saadakseni pitää hänet kotihoidossa, olin opintovapaalla viime talven. Tein verkko-opintoja avoimessa koko talven siis. Meidän kotiäitiys (isommat on siis 5 ja toinen kohta 8) on toki tuota siivoamista ja muuta, mutta koska noille isommille on ollut pakko järjestää ohjelmaa niin enemmän olen kokenut olevani taksikuski. Kuskailet lapsen pari kertaa viikossa srk-kerhoon, pari kertaa viikossa Heiluriin (kaupungin järjestämä liikuntakerho), sitten on puistoilut ja muut jutut päälle ja kiva olisi olla kotona kun ekaluokkalainen tulee koulusta. Kaikki mahdolliset välit olen tehnyt opintoja, autossa tabletti sylissä tai kotona yhden ollessa kerhossa ja toisen nukahtaneena autoon päiväunille. Olen nähnyt ja kokenut (olen vetänyt useita vuosia mll perhekahvilaa), että yhden pienen lapsen tai jopa kahden pienen äidillä ei ole hajuakaan miten tämä menee. Semmoiset termit kuin säännöllinen rytmi, itse mössätyt bataattisoseet, pottailu (missä helvetin välissä ehdin istuttaa säännöllisesti taaperoa potalla) yms. niin ei ne vaan mene niin kuin kaikki hienot ohjeet sanoo. Kahvakuulat vedetään keskimmäisen jalkapallotreenikentän laidalla, muuhun aikaa ei ole.

    Mutta silti tämä on ihanaa. Lapset on saaneet olla kotona (minä en siis ole pitänyt isompia hoidossa huvin vuoksi), aamut pidempiä ja rennompia, yhteisiä juttuja vapaahetkinä, kauppareissutkin sujuu porukalla kun niitä on tarpeeks harjoteltu.

    Itse joudun palaamaan duuniin, josta en pidä, teen sitä sitten kolme päivää viikossa ja jatkan opintoja. Nyt nuorinkin siis palaa päiväkotiin. Mutta on tämä tasapainoilu ja kotoilu ollut kivaa kuin vertaa aamukuudelta töihin lähtemiseen ja kyllä meilläkin kaks vanhempaa tappelee, vanhimmalla ihan hirveä esiuhma/murrosikä. Toisaalta töissä saa keskittyä työntekoon ilman keskeytyksiä, kuten joku tuolla ylempänä sanoikin. Itsekin olen valvonut ensin kakkosen kanssa hetken aikaa ja kolmonen olikin sitten melkoinen refluksi/koliikki, nyt sitten on siitä syntynyt pysyvä uniongelma. Tämmöstä tämä elämä on, vanhemmuus on ristiriitaista. Samaan aikaan haluaa ja ei halua. Valitettavasti pitkät kotonaolot eidän naisten kohdalla vaikuttavat työuriin ja palkkaukseen, itse olen elävä esimerkki siitä, että vaikka joka välissä käynyt tahkomassa töitä reilun vuoden, silti kaikessa muita jäljessä.

    Ja kukapa parempi arvostelemaan äitejä ja äitien ratkaisuja, kuin toinen äiti, mielellään anonyyminä. Hyvin sä Umppu painat menemään! Luulin että meinaat imettää pidempään, mutta varmaan tuolta aikaisemmista postauksista löytyy siihenkin joku vastaus. Itse olen imettänyt kolmea yli 6 vuotta ja varmaan imetän vielä vaikka palaan töihin. Ei sekään ole siis mikään este. Mukavaa kesää!

    Iiris blogista aitikuosiin.blogspot.com

  32. Tiinalla meni sitten taas kaikki pointit tässä ihan sivu suun. Mutta ei se mitään. Ei kaikkien tarvitsekaan tajuta kaikkea! Sääli on sairautta, kuten vanha sananlasku sanoo, joten menepä lääkäriin. 😉

  33. Kiitos! Ymmärrän ja arvostan kun uskallat tehdä omat ratkaisusi. Itse olen palannut töihin heti äitiysloman jälkeen, tehnyt välissä 3kk töitä ja jäänyt uudelle äityislomalle ja palannut taas sen jälkeen töihin. Se oli meille oikea ratkaisu. Mä olen itse sitä mieltä, että hyvinvoiva äiti on parempi äiti, ja joku muu saa olla ihan rauhassa eri mieltä, ei se ole multa pois. Lapset on jo 9 ja 10 ja kivoja täysjärkisiä tenavia, ja mä en ole itse ikinä katunut ratkaisujani vaikka sillä mua varoiteltiinkin. ”Sä tulet katutaan tota vielä, elämäsi paras aika jää elämättä jne.” Juu ei, mun elämäni parasta aikaa on ollut tää kaikki <3

  34. Ei tainnut ylittää iltalehden someuutiskynnystä. Jotain räväkämpää ensikerralla. Esim Imetän miestäni en lasta.

  35. Hyvä ja rehellinen kirjoitus! Kiitos Umppu! Vaikuttaa paljon myös tuo tukiverkostojen puute. Parhaita arvostelijoita on monesti ne, jotka hoidattaa omia lapsiaan jatkuvasti isovanhemmilla. Sekin täytyy huomioida arjen sujuvuudessa. Jos oikeasti pitää koko ajan pärjätä vain omalla porukalla. Tiedän mistä puhun. 😊

  36. Elämä on valintoja täynnä, niinkuin hyvin tiedät ja aina muita neuvot. Kukaan ei tiedä millainen lapsi tulee, nukkuuko hyvin vai ei, onko koliikkia tms., mutta siihen sinä olisit voinut vaikuttaa, että Vivianin ja Viken ikäero olisi ollut suurempi! KUKAAN ei käskenyt tehdä lapsia noin pienellä ikäerolla, sanomattakin on selvää että raskasta tulee olemaan!!! Itsellä on Vivianin ikäinen lapsi, eikä olisi tullut mieleenkään noin nopeasti hankkia toista lasta. Jos koit jo Vivianista suurta univelkaa ja riittämättömyyttä,olisit odottanut ylimääräisen vuodenkin niin Vivian olisi ollut jo isompi ja omatoimisempi ja olisit saanut levätä tässä välissä kunnolla. Noin lyhyttä ikäeroa ei suositella edes terveydellisistä syistä naiselle, ja on todettu että liian pienet ikäerot ajavat helpommin vanhemmat eroon yms. Noh, tehtyä ei saa tekemättömäksi ja vauvavuosi alkaa olemaan pikkuhiljaa selätetty, mutta kyllä tämä tilanne ettet jaksa on ihan omia valintojasi.

    • No no no, eipä ruveta tuomitsemaan pienestä ikäerosta liioin, on siinä hyvätkin puolensa – ne ilmenee parhaiten vauvavuoden loppupuolella ja siitä eteenpäin (nyt jo huomattavissa Vivianin ehtymätön hoivavietti ja empaattisuus jotka normaalisti tulee n. 3 ikävuoden kynnyksellä, jos edes on tullakseen). Enkä usko että Umppu missään kohtaan kuvittelikaan asioiden helpottuvan kahden eri ikäisen vaippapöksyn mönkiessä pitkin lattioita. Omasta kokemuksesta ymmärrän täysin sen että ”työn” määrä silti yllättää eikä siihen voi täysin valmistautua vaikka miten koittaisi asennoitua. Ja saahan Umppu omassa blogissaan tätä purkaa, eikö ole hyvä että purkaa sen mieluummin mm. blogin kautta ulos kuin pitää sisällään. Jännä juttu että lukijoissa löytyy näitä joiden on aivan pakko päästä sitten kirjottamaan omia ”minä tiesin, mitäs minä sanoin” kommenttejaan. Vivianilla jo pienellä iällä enemmän empatian kykyä kuin tämmöisellä kommentoijalla koskaan ollutkaan 😁

      Omat poikani syntyivät päivälleen 1v 4kk ikäerolla, ja vaikka ensimmäinen vuosi oli rankkaa ja vieläkin välillä on (isolla ikäerolla lapsensa saaneet ei oikeastaan voi tästä mitään tietää mutta on se helppo huudella eikö), niin päivääkään en ole katunut kun pienellä ikäerolla lapseni halusin ja sain. Ja tarkoitan tätä ihan aidosti koko sydämestäni. Miten lapsen saamista voisikaan katua, oli ikäero mikä hyvänsä 🙂
      On totta että pienen ikäeron lapsien vanhemmat eroaa herkemmin mutta musta tuntuu (Umppukin on tästä kirjottanut) että ihmiset ylipäätään eroaa nykyään herkemmin, tuo pieni ikäero ja elämän sen hetkinen ”raakuus” vaan on tosi helppo ja ymmärrettävä syy vetää liitto päätökseen. Oma keskustelunsa vaan on se miten tämmöinem ratkaisu oikeasti helpottaisi kenenkään asianosaisen elämää kun alkaa syytökset, kiistat huoltajuudesta, elareista ja lasten paras nopeasti unohtuu… tiedän toki ettei aina näin ole, mutta harmittavan usein kuitenkin.
      Mutta hei, pariskunnat on ennenkin saanut lapsensa pienellä ikäerolla ja usein lapsia on ollut enemmän (siis jopa 5 ja 6) ja silti on yhteen hiileen puhallettu koko perheenä, siinä sitä mallin ottamista on meille nykyajan vanhemmille! Hyvänä esimerkkinä omat isovanhempani joilla 6 lasta ja ikäero kahden peräkkäisen sisaruksen välillä pienimmillään 1v ja suurimmillaan 3 v. Isovanhemmat pysyi yhdessä onnellisena hautaan asti. Omat vanhempani myös ovat olleet aina yhdessä, 4 lasta ja lasten ikäerot n.2-3 vuotta. Äitini on kertonut että olisivat yhdessä halunneet meidät pienemmillä ikäeroilla mutta raskaaksi tuleminen ei ollut helppoa.

      Mutta joo, tää ikäero-homma on tavallaan hyvin samanlaista keskustelua aiheuttava kuin on sekin jos joku ei halua koskaan lapsia. ”Lapselliset” pauhaa ettei lapseton tiedä mistä jää paitsi, ja tavallaan oikeassa ovatkin mutta ei lapsellinenkaan tiedä mistä jäi paitsi koska lapset tuli elämään. Molemmilla päätöksillä pystyy varmasti olemaan onnellinen, tärkeintähän on se että kuuntelee omaa sydäntään ja harkitsee päätöksensä ja elää sitten sen mukaan.

      Ja mitä parisuhteeseen/avioliittoon tulee niin kun on rakkautta ja tahtoa, on myös keinoja 😊 pitää pystyä keskustelemaan perheen sisälläkin rehellisesti ja avoimesti asioista ja toiveista, ja ne omat toiveet ei välttämättä aina toteudu just sillä hetkellä kun sitä haluaisi, sekin pitää ymmärtää ja malttaa mielensä. Ei tässä aikusena sovi käyttäytyä niinkuin uhmaikäinen jonka pitää saada kaikki tänne heti nyt 😄 tuntuu että sellaiseksi maailma kuitenkin on mennyt.

      Tsemppiä ja voimia Umpulle ja Juusolle, kyllä se pikkulapsi-aika helpottaa kokoajan kun pienimmät kasvaa ja kehittyy 😊 sitä on sitten palkitsevaa seurata vierestä kun alkavat olla enemmän omatoimisia ja pärjäämään viikko viikolta pidempiä aikoja ilman piikomista (tää olikin muuten hyvin valittu sana jonka joku täällä kirjoitti, erittäin osuva ja kuvaava! ) 😁

  37. Ainiin ja oma ajatukseni lapsen päivähoidon aloittamisesta on kyllä melko pitkälle samanlainen kuin Umpulla, päivähoidossa (pph, ryhmis tai päiväkoti) lapsi oppii sosiaalisia taitoja vielä enemmän kuin mitä sillon jos on vain sisaruksen/sisarusten kanssa. Kyllä se ihan tervettä on lapsellekin päästä oman ikäistensä seuraan (siinä missä se on tervettä myös äidille palata töihin/opiskelemaan) ja vanhempi tietää parhaiten koska lapsi on sopivan ikäinen ja milloin itselle alkaa kotona oleminen riittää. Kokonaisuus ja koko perhe huomioiden tässäkin asiassa. Pitää uskaltaa myöntää ne asiat ääneen kuten Umppu, ja tehdä asioille jotain.
    Itse ainakin huomasin vanhemmasta pojasta (nyt reilu 3 vuotias) jo melkein vuosi sitten että ulospäin suuntautuneena hän kyllä totisesti kaipasi muitakin kavereita kuin äiti, isä (joka toki kävi töissä päivät) ja pikkuveli joka nyt 2v. Ei vanhemmalle lapselle srk-kerho kerran viikossa + kotona ja pihalla tehdyt virikkeet oikein riittänyt. Kyllä silloin vahvistui oma päätös töihin paluun ajankohdasta ja se tuntui hyvältä kaikin puolin, nuorempikin oli päivähoitoon oikein valmis, yhtä sosiaalinen ja reipas kaveri kuin veljensä.
    Oma isosiskoni vasta melko hiljan, vähin äänin myönsi että olisi saattanut olla parempi ratkaisu pistää lapset nuorempina päivähoitoon, kun menivät vasta 5 ja alle 4 vuotiaina. Hän sen sanoi: lapset oli kovin ujoja ja vain keskenään pitkän, pitkän aikaa päivähoidossa ollessaan, kun olivat kasvaneet kotona niin yhteen että sosiaalinen elämä sitten muiden samanikäisten kanssa ei sujunutkaan niin kuin olisi toivonut. Se oli rankkaa siskolleni, ja ennenkaikkea se oli rankkaa näille lapsille. Onneksi lapsilla oli toisensa eelämänmuutoksessa😊 Väistämättä tämä olisi tullut kuitenkin eteen viimeistään eskari-ikäisenä jolloin se olisi saattanut olla vielä vaikeampaa, ja siskoni myönsi että oli pyöritellyt päässään ajatusta siitä, olisiko se ollut helpompaa lapsille silloin kun olivat vaikka 3 ja 2 vuotiaat. Isosiskoni vain ajatteli silloin että on kiva olla kotona lasten kanssa ja silloin ajatus tietysti tuntui myös siltä että se on parhaaksi niille lapsille. Hyviä, neuvokkaita ja fiksuja lapsia siskoni lapsista on tullut, eivät menneet rikki vaikka ”pahaan päiväkotiin” menivät 😄

    Jossittelu on aika turhaa, tutkimuksia löytyy kotihoidon puolesta ja sitä vastaan. Korostan sitä että vanhempi itse tuntee lapsensa parhaiten ja tehköön ihan realiteettien perusteella päätökset. Oli tutkimus mikä hyvänsä niin ei nekään yksiselitteisiä taida olla, kukaan lapsista tai perheistä ei mene täysin samaan muottiin ja hyvä niin 😊

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 69
Tykkää jutusta