Muutto Ulkomaille?

*Sisältää mainoslinkkejä

Nyt kun lumi on vihdoin sulanut ja luonto vihertää on näkymä meidän takapihalla todella kaunis. En ole mikään viherpeukalo, mutta mua silti ihmetyttää miksi kaikkien muiden naapureiden omenapuissa on kukat paitsi meidän.. Puu on tönöttänyt pihassa jo muistaakseni 3 vai 4 vuotta ilman satoa. Joskus joku viisas sanoi että se tarvitsee parin, että se pölyttyy, mutta en sitten tiedä ja en edelleenkään ymmärrä miksi se meidän on ainut ilman kukan kukkaa..

Tää on mahdollisesti mun elämäni viimeinen kesä sitten tulevien eläkepäivien kun saan olla kotona, mutta.. alan pikkuhiljaa mielessäni harkitsemaan muuttoa ulkomaille tai mahdollisesti sellaista vaihtoehtoa, että olisi vuodesta vaikka kuukauden yhteen soittoon jossain. En jaksa sää valituksia (koska milloinkaan ei ole hyvä) mutta onhan tää koko kesä yks vitsi. Meillä on lämpimiä kuukausi yleensä touko, kesä, heinä ja elokuu. Niistä vähintään kaksi sataa. Voit laskea kahden käden sormilla ne hellepäivät. Tietyllä tapaa todella surullista. Me hieman negatiivinen ja masentunut kansa tarvitsemme sitä valoa ja aurinkoa ja ne muutamatkin rippeet mistä saamme nauttia otetaan meiltä pois. Lause kesä on ihmisen parasta aikaa mietityttää siinä mielessä, että jos asuisi lämpimässä maassa missä olisi aina kesä, niin voin uskoa että se vaikuttaisi mielialaan positiivisesti ja elämä kaikkineen olisi erilaista ja positiivisempaa.

Toki aina muissa maissa on omat juttunsa, mutta fiilis kun skrapaat auton ikkunoita -30 perse huurussa versus se että laitat kengät jalkaan auringonpaisteeseen niin tarviiko sitä muuta. Toki olen tietyllä tapaa niin läheisriippuvainen, että en tiedä voisinko olla erossa lähimmäisistäni, jos asuisin ulkomailla. Mitenkä mun työn ja kaiken muun kävisi? Toki se olisi yksi haaste ja hyppy tuntemattomaan. Poishan pääsee aina.

Oon taas tämän viikon kotona lasten kanssa ja menen vasta viikonloppuna töihin. Nyt kun katson lämpömittaria tarvii lapsille pukea kevyet haalarit.. come on HAALARI  kesäkuussa. Meillä on juhannus suunitelmat vielä ihan auki ja mietinkin että mitähän hittoa silloin tekis. Jos sataa niin ei vaan huvittais istua takka päällä kotona. Ehkä sitä sais vaikka jonkun äkkilähdön Tallinnaan? Mitään hirveen suuren budjetin reissua ei nyt pysty repiin, koska kovat säästöt on meneillään syksyn jenkkireissua varten.

Mää en muista omasta lapsuudestani ollenkaan tälläisiä ilmoja. Muistan vaan että kesällä oli lämmintä. Käytiin perheen ja kavereiden kanssa uimassa lähes koko kesä.. En muista koska olisin ollut viimeksi Suomessa rannalla (jos mökkiä ei lasketa). Sitä aina elää toivossa että saisi viettää mukavan lämpimän kesän, mutta tuntuu että joka vuosi vastassa on vaan pettymys. Ehkä pitäisi vaan ottaa tavaksi lähteä aina tammikuussa pidemmälle ja pidemmäksi aikaa reissuun.. Sitäpaitsi täällä Suomessa alkaa kaikki olemaan niin kallista että ei täällä viitsi edes tehdä mitään.

Toivon että se kesä vihdoin alkaisi kunnolla ja antaisi meille sitä energiaa ja lämpöä mitä me kaivataan. Positiivinen ajattelu on vähän nyt kysymysmekkinä edelleen..

onneks multa löytyy kotoa näitä ehkä maailman parhaita tuoksukynttilöitä*, joita on mukava poltella tässä vesisateessa. Balmuirin kynttilöitä voit tilata itsellesi TÄÄLTÄ* Kekäleen valikoimista. Kannattaa muutenkin piipahtaa heidän sivuillaan, sillä Kekäleellä on nyt myös verkkokauppa*

Lue edellinen postaus: Miten ihmiset kehtaa?

-Umppu

primebody

12 vastausta artikkeliin “Muutto Ulkomaille?”

  1. Ruotsissa pari vuotta asuneena voin vaan todeta ettei oikeasti Suomea parempaa ja turvallista maata ole. Nojoo toki tämä vain minun mielipiteeni mutta Suomessa on asiat oikeasti niin hyvin joten ”aina paska sää” saa luvan kelvata 😀 . Mutta jos nyt oikeasti haaveilisi muuttoa ulkomaille mutta kuitenkin jtn samaa kuin Suomi niin suosittelisin Ruotsia.. Kyllä tääläkin sataa on huonoja kelejä mutta kevät ja kesä tulee aina huomattavasti nopeammin kuin Suomi ja kesällä lämpöisempää.

  2. Tuntuu että ihmisillä on säiden suhteen aika lyhyt muisti. 🙂 Viimeksi oli hellekesä vuonna 2014, alkukesä oli silloin kylmä mut sitten tuli pitkä hellejakso. Sitten on ollut kaksi viileämpää kesää, mut tosiaan kumminkin ”vaan” kaksi vasta. Ja hellepäiviä näissäkin. Toivotaan että tää kesä olis vielä pitkä ja lämmin! Aurinkoa sinne!

    • Joo itsellä ehkä odotus hellekesästä on että paistaa siitä huhtikuun puolestavälistä syyskuuhun 😉

  3. Täällä talven rakastaja 🙂 kesä vielä alkanukkaan kunnolla ja mulla on jo takven suunnitelmat käynnissä 😀
    Kesältä en oota muutako ukkosia 😀 ja että olis syksy mahollisimman pian 🙂

  4. Kävin viime kesänä Islannissa ja päätin etten enää valita Suomen säästä. Jos heillä on kesällä +15 astetta niin se on helle ja kaikki kulkee shortseissa, vaikka olisi kylmä tuuli. Viikon lomareissuni aikana lömpötila oli ylimmillään heinäkuussa +12 ja satoi joka päivä jossain vaiheessa. Siellä on aina tasaisen viileää ja tuulista. Talojen ulkokuoretkin on maalattua peltiä, kun maalit ei pysyisi puutaloissa.

    Kaliforniassa asuva tuttu kertoi, että koska aina paistaa aurinko, ei tarvitse stressata säästä. Jos ei huvita lähteä tänään ulos, ehtii huomennakin. Suomessahan monesti on tunne, että äkkiä ulkoilemaan ennenkuin tulee viileää ja säästä puhutaan jatkuvasti. Myös vireystilaan ainainen aurinko vaikuttaa positiivisesti. Kaamosmasennus ja väsymys on tuntemattomia käsitteitä Kaliforniassa.

    Toisaalta tykkään kyllä Suomessa siitä, että on erilaisia vuodenaikoja. Talvi voisi kuitenkin olla lyhyempi.

  5. Meita siis saa suosii, ollaan tulossa koko kesaksi Suomeen, etta paastaan vahan viileempaan. 😉 Auringon paiste on ihana, mutta taytyy sanoa etta kun on lamminta 35ºC ja ilma tosi kostea, tulee ikava Suomeen. Vuokratalossa ei oo ilmastointia ja monena paivana sisalampotila hipoo 50ºC, kaikki tavarat on kosteita ja home haisee. Lisataan tahan viela kolme lasta joista vanhin tayttaa syksylla 3. Tarkotus ei oo valittaa, tassa taas huomaa, etta aidan takana ruoho on aina vihreempaa. 😂

  6. Olen monesti miettinyt tuota samaa, että lapsena oli kesät aina lämpimiä. Mutta ehkä se on kuitenkin niin, että lapset eivät valita jos on kylmää/sateista vaan sitten keksitään leikit sen mukaan. Eikä se sää ollut silloin se pääasia. En sitten tiedä nykyajan lapsista.. 😉

    Mutta jos haluaa asua suomessa niin se ilo/onni yms. täytyy löytää jostain muusta kuin kesäsäästä. Muuten olisimme aika onnettomia.

  7. Jos tarjolla olisi kiva työ, niin olisin valmis lähtemään, vaikka heti! Joka paikassa on toki ne omat ongelmat, mutta tuolla säällä on itseeni ainakin niin suuri vaikutus, että monesta asiasta saattas selvitä sillä, ettei ketuta koko aikaa…

  8. Olen sekä oman että mieheni työn vuoksi asunut kolmessa muussa maassa kuin Suomessa. Eläminen ulkomailla on oikein mukavaa ja yleensä säätkin parempia kuin Suomessa. Mutta silloin on huomattavati helpompi lähteä, kun työnantaja osallistuu alun hankalauuksien ja byrokratian jne hoitamiseen. Joka maassa kävi mielessä, että olisikohan ehtinyt jo alkuun kyrsiintyä, jos kaiken olisi joutunut taistelemaan ihan itse.
    Mutta jahka eläkeikä koittaa ja rahavarat sallivat, niin viimeistään sitten taas joku luukku lämpimämmästä paikasta.

    Sinulla on se etu, että ammattiasi voi harjoittaa missä päin maailmaa tahansa – eikä ammattitaito vanhene, vaikka lähtisi ulkomaille pidemmäksikin aikaan. Rohkeasti vaan, jos mieli muualle halajaa. Toki perheen toiveet pitää myös ottaa tosissaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 12
Tykkää jutusta