HUH HUH mikä fitness dokumentti….

Sattuiko joku katselemaan dokumentin fitneksestä? En oikein tiennyt itkeäkkö vai nauraa, kun ohjelma loppui. Laji ei ole ollut kovin hyvässä valossa tavallisten ihmisten keskuudessa ja en usko, että tämä missään tapauksessa edesauttoi asiaa. Siinä oli hyviä pointteja ja tavallaan siinä näki millaista elämän on kun esimerkiksi ollaan dieetillä ja siinä loppumetreillä ja ihminen on ihan finaalissa. Energiat on monella vähissä eikä oikein jaksa tehdä mitään. Jaksan kuitenkin väittää jo todella monta vuotta lajia seuranneena, että on niitä iloisiakin kilpailijoita lajin parissa, eikä meno suinkaan ole noin rantet auki meininkiä. Lisäksi vielä ohjelmassa ollut musiikki oli ehkä hieman masentavaa lievästi ilmaistuna ja laski vielä mustan varjon koko ohjelman päälle.

Kun kirjoitin postauksen Miksi inhosin fitnestä niin tässä ohjelmassa tuli paljon esille juuri niitä fiiliksiä ja kaikesta huolimatta pystyn samaistumaan moneenkin asiaan. Nyt kun olen ”parantunut” omasta fitnesskuplastani niin oli se  kyllä hieman järkkyä katsoa tätä ohjelmaa osittain. Meillä on jo pelkästään Suomessa aivan uskomaton määrä ihmisiä ketkä kärsii lapsettomuudesta, niin en vaan voi käsittää että joku sanoo ääneen että jos tämä laji aiheuttaa minulle lapsettomuutta niin ei sille voi mitään, vaikka haluaisin joskus lapsia….. koska niin paljon se laji on mulle antanut..antaahan se joo pokaalin ja proteiinijauhetta pussin..  No kaikki ajattelee tyylillään, mutta näin kolmen lapsen äidin korvaan lause kyllä särähti ja pahasti. Tähän voisin liittää oman äitini vertauskuvan bikinifitneksestä silloin kun sielä itse kilpailin.:sielä sitä esitellään rasvatonta kroppaa ja öljyttyjä perskannikoita lavalla ihmisille.. kyllä on hullun hommaa.. 🙂 Musta on hassua edes ajatella että oma äitini olisi katsomossa hurraamassa sille, että uhmaan terveyteni jollekkin lajille….

Mulla on tuttuja jotka kilpailee ihan ammattilaisina ja tiedän että vaikka lajia harrastetaan koko sydämestä niin vastaavanlaista ajattelutapaa en voi samaistaa heihin. Kaikki lajin parissa kilpailevat eivät todellakaan ole valmiita antamaan terveyttään lajille, vaikka siinä lähestulkoon aina äärirajoille mennäänkin. Kun on ammattitaitoinen valmentaja ja hieman järkeä päässä niin tuskin edes on mahdollista saada lajilla aikaan lapsettomuutta..  Selitettiin kaikenmaailman untuvakarvasta, jota verrattiin syömishäiriöön ja ei ole tätäkään tullut vastaan.. On aikamoista oman kehon laiminlyömistä.. Itse kilpaillessani kävin säännööllisesti verikokeissa ja gynekologilla tarkastamassa että kaikki on kunnossa. Esimerkiksi veriarvoni oli silloin todella hyvät ja lapsettomuudesta ei ollut tietoakaan ja tulokse puhuu puolestaan 😉 . Kukaan muu ei voi tuntea niitä sinun kehosi tuntemuksia ja ylipääsnä jos jotain todella normaalista poikkeavaa tapahtuu niin lääkärit on sitä varten.

Tiedän sen tunteen kun olet antanut kaikkes ja enempään et pystyisi ja kun tulokset tulee vetäistään matto jalkojen alta ja kovaa.. Siihen ei osaa ennalta varautua ja usein se on shokki. Kaikki käsittelee sen eri tavalla. Piia kirjoitti hauskan postauksen Fitness classic ja oikeusmurhat ja on itse erittäin kokenut kilpailija. Hänellä on  sekä ammattilaiskortti sekä tuomarikortti ja on nähnyt monet tilanteen molemmista vinkkeleistä. Suomessa lajin kisoja on kahdet vuodessa ja kun siihen yhteen päivään valmistaudut vaikka jossain tapauksessa sen vuoden niin ottaahan se päähän jos haluttua menestystä ei tule. Ihmisillä on oikeus olla pettynyt, koska myöskin se kuuluu kilpaurheilun luonteeseen ja varmasti kukaan ei tiedä etukäteen omaa reaktiotaan. Ymmärrän hyvin sen pettymyksen ja joskus jopa vihan tunteen. Tämä dokumentti antoi kuitenkin ymmärtää sen, että kyseessä oli henki ja elämä ja itse tuloksia ei ymmärretty ja oltiin varmoja että niissä on tapahtunut virhe..

Toisaalta olisi ollut hauska jos tässä olisi seurattu vaikka sellaista kilpailijaa kuka on kilpaillut jo useita vuosia, jolloin lajin ei olisi tarvinnut olla bikinifitness mutta ilmeisesti se on se mikä myy. Toki aika moni suomalainen menestynyt bikinikilpailija on lehdistössä antanut haastattelun kuinka on poltanut itsensä lajilla loppuun ja ei aio kilpailla lajin parissa enää. Luulenkin että ylipäänsä bikinifitness on lajina sellainen missä kilpailijat menee ja tulee. Aina tulee niitä tähdenlentoja. Tässä lajissa hyvällä pohjalla on mahdollisuus saavuttaa niin nopeasti niin paljon.

Lue edellinen postaus: Nopea pikakaunistaja

 

 

 

primebody

25 vastausta artikkeliin “HUH HUH mikä fitness dokumentti….”

    • Kerta se on ensimmäinenkin ku lapsia kuulee sanottavan ameeboiksi. Huonoa käytöstä sinulta Ritva!

    • Lisäksi hormonien sekaisin meno varmasti vaikuttaa muutenkin, ei pelkästään että ehkä ei saa lapsia (ja ihan vaikka se kisaaja olisi 100% ettei haluakaan), että noissa kannattaa sitten myös miettiä että se terveys voi muutoinkin mennä kuin lastensaannin osalta…Hormonit vaikuttaa ihan kaikkeen meidän kropassa, ei pelkästään lisääntymiseen.

  1. Se, että suomessa on lapsettomuutta ei liity siihen mitenkään, että joku ihminen laittaa bikini fitnessin lapsen hankinnan edelle. Se on ihmisen henkilökohtainen päätös, eikä vaikuta kehenkään muuhun ihmiseen. .. lisäksi bikini fitnessissä on tarkoitu laskea rasvaprosentti naiselle ”epäluonnollisiin” lukemiin. Tälloin on aivan tavallista, että kuukautiset lähtee, jolloin lasten saantikin voi olla vaikeampaa. On luonnollista, että kauan miinuskaloreilla eläneelle naiselle tapahtuu muutoksia näissä asioissa. Jokaisen itseään rankasti dieettavan naisen on hyvä olla tietoinen asiasta ja riskeistä. Mielestäni oli kiva, että asioita ei kaunisteltu. Ei ne myöskään ole mitenkään pahoja loppupeleissä. Jokainen valitsee mitä kehollaan tekee..

    • jokainen kerta kun naisen hormoonitoimintaan aiheutetaan tahallisesti häiriöitä on TODELLAKIN pahoja asioita. En ymmärrä mitenkä viitsit heittää asian kuulostamaan siltä että tämänlainen toiminta on normaalia.. Toki eri ikäiset ajattelevat erilaisia asioita. Suurimmat muutokset tapahtuvat elämässä 20 ja 30 ikävuoden väliin. Tavallaan joo hyvä että asioita ei kaunistella, mutta noita asioita ei voi myöskään yleistää että kaiki ajattelisi tolla tavalla

    • Joo tuskin onkaan ollut tarkoituksena lajia mainostaa, koska kyseessä on dokumentti. Tietenkin kannattaa miettiä mille antaa omat kasvonsa ja mitä sanoo ääneen. Vaikka itsekkin kirjoitan aina suorasanaisesti niin jotenkaan en ymmärtänyt tässä sitä mitenkä joku voi asettaa itsensä niin muiden yläpuolelle. Muiden asiat ei kiinnostaneet koska bikinifitness…. tässä ei rumat pärjää koska bikinifitness… lapsettomuudesta viis koska bikinifitness.. Haluaisin ihan mielenkiinnosta tietää mitä niin korvaamatonta se antaa elämään, kun ainakin tuossa tuli esille vain pettymys..

    • Se on sitä fitnesskuplassa elämistä kun mikään muu ei kiinnosta, paitsi treenaaminen, kalorit, aerobiset ja selfiet! 😁

  2. Taitaa ottaa nyt vähän koville. Ihmiset arvostaa elämässään eri asioita perhettä, työtä, kumppania, bikinifitnestä, ruokaa…. kyllä sen saa sanoa ääneen

    • Joo ei tää mulle oo henki ja elämä ja ei ole todellakaan asia mikä ottaa koville 🙂 🙂 ne on vähän vakavampia asioita….

  3. Sinä jotenkin hyökkäät bikinifitnessiä vastaan todella ärhäkkäästi? Miksi? Miksetvaan anna toisten tehdä mit haluavat? Ei sinunkaan valintasi niin terveellisiltä vaikuta (hiusvärit, muut kemikaalit, silikonit ja muut täytteet naamataulussa), joten miksi ihmeessä hyökkäät?

    Tämä, jos joku on sitä kammoamaasi vihapuhetta!

    Kateutta, katkeruutta vai mitä ihmettä? Miten edes ehdit perherumbasi keskellä miettimään mitään tällaista?

    • Bikinifitneksessäkö ei ole hiusvärejä, silikooneja ja täytteitä naamataulussa 🙂 🙂 en todellakaan hyökkää lajia vastaan vaan mielestäni dokumentti oli lajin todella epäolennaisesta näkökulmasta tuotu esiin. Arvostan kilpailijoita ja tiedän mitä se vaatii mutta jos se on noin masentavaa niin kannattaa miettiä. Suurin osa nauttii treenistä ja on iloisia mutta koin dokumentin olevan todella masentunutta ja negatiivistä mitä se ei todellakaan suurimmalla osalla ole. Jos itket kokoajan niin laji ei vaan sovi. Urheilun pitää olla suurimmaksi osaksi kivaa.

    • Eihän Yvonne Z. sanonut missään vaiheessa ettei bikinifitneksessä niitä olisi? Pointti oli lähinnä se, että mikä olet arvostelemaan muiden elämäntapoja (terveellisyyttä tms.)..?

  4. En ymmärrä miten aihe/dokumentti on ottanut sinulle niin koville että koet oikeudeksi julkisesti arvostella hyvinkin suoraan Lindaa ja hänen ÄITIÄÄN ! Häpeäisit. Sinun iässä pitäisi osata julkinen arvostelu antaa edes asteen rakentavammin.
    Olen aiemmin arvostanut sinua paljonkin mutta nyt meni maku.
    Linda kertoi suoraan RISKEISTÄ mitä kyseinen laji voi aiheuttaa. Hän ei sanonut että niin kävisi vaan tiedostaa riskit kuten jokaisen lajissa kilpailevan tulisi tehdä. Tämä oli mielestäni äärimmäisen hyvä, koska aivan varmasti on hyvin paljon nuoria, jopa alle täysi-ikäisiä tyttöjä jotka haaveilevat bikinifitbess urasta, eivätkä ole uhranneet ajatustakaan riskeille, joita laji mukanaan tuo.
    Ja sitten pointtisi jonka mukaan laji on tuonut pokaalin ja protskujauhepussin?
    Anteeksi mitä? Äärimmäisen lapsellinen heitto. Esimerkiksi Lindan tapauksessa uskon että laji on tuonut hurjan paljon muuta. Terveellisen elämäntavan, hyvän fyysisen kunnon, mahdollisesti paljon hyvin läheisiä ystäviä.
    Verrarravissa siihen kun joku heittäisi että lapset on tuonut sun elämään vain kasan paskavaippoja? Todella kypsää, eikö ?
    Itse en todellakaan ole mikään fitnesslajien kannattaja enkä tässä millääntavalla bikinifitnestä puolusta. Mutta tuollaiseen dokumenttiin on pitkällä aikavälillä kuvattu hurja määrä materiaalia ja leikattu vain pienet pätkät näytille niin pitäisi osata katsoa sen verran läpi ettei tule mieleen arvostella dokkarilla esiintyneitä näin henkilökohtaisesti.

    • Juurihan tässä dokumentissa kerrottiin kuinka ei jakseta nähdä ystäviä eikä heidän asiat kiinnosta, ei jakseta tehdä mitään, viedään keho äärirajoille oli todella kaukana siitä mitä kirjoitit. Tässä ei rumat pärjää oli kommentti mikä oli ainakin omasta mielestäni hyvinkin juuri sitä ajattelumaailmaa mitä hän edusti. Mulla ei ole mitään henkilöä vastaan mutta en vaan ymmärtänyt koko dokumentin ideaa! Kukaan tuntemani kilpailija ei omaa samanlaista ajatusmaailmaa. Dokumentissa ei myöskään kerrottu mitä se on konkreettisesti antanut, vaan siinä sanottiin että se on antanut niin paljon ja siksi kirjoitin että se antaa pokaalin ja protskupussin 🙂 asiaa ei avattu sen enempää. On hyvä tuoda niitä varjopuolia esille mutta ehkä vähän järkevämmässä kulmassa. Ja itse olen sitä mieltä että jos puhutaan asioista noin niin en voi ymmärtää mitenkä jonkun äiti voi tukea lastaan hänen omien kommenttien perusteella. Tämä on edelleenkin vain mun mielipide ja sinä saat olla omaa mieltä! En voisi koskaan antaa tukea lapselleni joka diettaa niin että hänelle kasvaa untuvikko karva ja tämän seurauksista hormoonitoiminta sekoittuu niin että se voi häirinnyttää kehon niin että lastensaanti ei ole tulevaisuudessa mahdollista. Vaikka niitä lapsia ei koskaan edes haluaisi, mutta tässä tuotii se esille että niitä halutaan

  5. Itsekkin ihmettelin sarjassa erityisesti kommentteja joissa sanottiin etteivät rumat pärjää, varsinkin kun meikillä saadaan aika monesta pärstästä kaunis tänä päivänä. Mietin myös sitä lanugokarvoituksesta puhumista. Todellakin annettiin sarjassa sellainen kuva, että tytöillä ei ollut asiat hyvin. Olen ajatellut bikinimimmien olevan vahvoja, nyt huomasin sääliväni heitä. Toivottavasti tulisi toinenkin näkökulta lajista.

    En ehkä lähtisi arvostelemaan äidin roolia ohjelmassa, kun ei tiedä heidän taustojaan. Ohjelman perusteella itselle jäi kuva enemmänkin missikisoista, johtuen siitä että sarjassa korostettiin kauneisasioita, meikkejä, poseja ym. Tiedostan kuitenkin kuntoon pääsemisen vastivan kovaa duunia ja urheilua. Miksi tämä puoli jäi hienostelun varjoon? En ihmettele umpun puhuessa suoraan dokumentin herättämistä fiiliksistä, olihan dokumentin luonne juurikin suora.

  6. Itse ainakin koin suurta arvostusta Lindan äitiä kohtaan, sillä hän itse kommentoi, että toivoisi lapsensa elävän tavallista nuoren naisen elämään, mutta SILTI hän tuki tätä tämän elämänvalinnassa vaikka se varmasti olikin eri mitä äiti itse oli lapselleen suunnitellut. Mielestäni tämä on vanhemmuuden a ja o. Tukea lastaan mitä hyvänsä nämä valitsevat, mikä ei ole laitonta tai hengenvaarallista. Jos Linda ei voi saada enää kisauran jälkeen omia lapsia ja silti niitä kovasti haluaisi niin ainahan on esim. adoptio?? Linda itse kommentoi ettei usko kisaamisesta aiheutuvan sellaisia haittoja, joita ei voisi korjata. Lisäksi ihmiset vain haluaa eri asioita. Jollekin ne lapset ei ole ykköshaave.

    Mutta minusta oli ihailtavaa että äiti oli mukana lapsensa kisaharrastuksessa. Varmasti pitää huolta tyttärestään ja huolehtii kaikesta kaksinverroin enemmän. Toisilla tytöillä ei perheenjäseniä dokumentissa näkynyt..

    • Komppi tälle! Erinomainen kommentti äidin roolista ohjelmassa.

      Eikä ohjelmassa tosiaan hyökätty kenenkään muun valintoja saati lapsia kohtaan! Yksi päähenkilöistä kertoi avoimesti pohdinnoistaan ja mihin tulokseen hän oli omalla kohdallaan tullut, ei esimerkiksi kehottanut ketään muuta toimimaan samoin tai arvostellut asiasta muulla tavoin ajattelevia. Ja kyllä minä ainakin kuulin kuinka harrastusta kuvailtiin intohimoksi. Että ei mikään ihan pieni asia ihmisen elämässä.

      Samoin koen täysin ymmärtäväni säännöllistä asiakaspalvelupäivätyötä ja kovaa treenaavan ihmisen toiveen olla rankalla kisadieetillä vähän ”vapaa-aikansa” yksin. Tuskin kuitenkaan esim. ympäri vuoden. Ja mitä sitten vaikka haluaisikin? Onhan nyt ihmisten sosiaaliset tarpeet hyvinkin paljon toisistaan poikkeavia ihan jo ilmankin aikaa vievää harrastusta.

      Minustakin laji on aivan täysin pälli, ja esim. yksi ohjelmassa esiintyneistä valmentajista vaikutti aivan täydeltä törpöltä, mutta minusta tytöt olivat hyvin luontevia, avoimia ja symppiksiä ohjelmassa.

    • Adoptio ei todellaakaan ole sama asia kuin oma biologinen lapsi. Eikä adobtiolasta todellakaan noin vaan hankita niinkuin ei omiakaan. Ohjelman tytöt oli todella nuoria ja tässä kohtaa lapsensaaminen voi tuntua kaukaiselle, mutta jossain vaiheessa itsesyytökset voi olla aika kovat ja raskaat kantaa mikäli on pienikään mahdollisuus että menneet elämäntavat on ne vieneet.

  7. En oikein ymmärtänyt heittoasi siitä että ohjelmassa olisi voinut olla joku muu laji? Eihän kyseessä ollut mikään urheilijamuotokuva, vaan ohjaajaa nimenomaan kiinnosti bikini fitness ja mihin sen yhtäkkinen suuri suosio perustuu ja miksi nuoret naiset haluavat sitä harrastaa.

    En myöskään ymmärrä katsojia aliarvioivaa ajatusta siitä että koska neljästä tytöstä kertovassa dokumentissa yksi sanoo tekevänsä asiat jollain tavalla, tämä jotenkin maagisesti muuttuisi katsojan mielessä tarkoittamaan automaattisesti sitä, että kaikki lajin harrastajat toimisivat siten. Tai että edes näiden naisten koko elämä olisi pelkästään dokkarissa esitettyjen asioiden ilotonta suorittamista. Ohjelmassahan esitettiin vain pieni siivu yhdestä ajanjaksosta tyttöjen elämässä, ja nimenomaan bikini fitnessin näkökulmasta, koska sitä ohjelmassa haluttiin tarkastella.

    Ja mitä tulee kauhisteluun vaikutuksista hormonitoimintaan, niin olen ymmärtänyt kuukautisten pois jäämisen olevan ihan tosi tavallista naisurheilijoilla kovan fyysisen rääkin ja/tai alhaiset rasvaprosentin takia. Ei tee tietysti asiasta yhtään terveellisempää, mutta kyllä uskon aika monien vanhempien kannustavan urheilijalapsiaan aikuisenakin.

  8. Mun on pakko kommentoida tähän, kun Lindaa oon seuraillut blogissaan ja somessa. Linda ei ole ”todella nuori”, vaan lähemmäs kolmekymppinen. Hän on paljon puhunut lapsihaaveestaan sitten joskus, mutta tiedostaa että kisadieetit voi vaikuttaa siihen – Linda on kisannut useammat kisat ja hänellä on osaava valmentaja, ei ole mikään noviisi siis kyseessä.

    Ja kuten Linda itse blogissaan kertoi, dokkari välitti todella masentavan kuvan hänestä, eikä se ole totta. Häntä erikseen kiellettiin nauramasta, ja tää täti on melkonen räkättäjä 😂 laji kuin laji vaatii omistautumista, siitä ei pääse mihinkään. Se tarkoittaa paljon treeniä ja vähän sosiaalista elämää, valitettavasti. Itse olin pettynyt siihen miten masentavaksi sitä touhua kuvattiin, ihan kuin joku ysärin seksivalistus-pelotteluvideo bikinifitneksestä versioituna.

    • No ne tytöt ei näyttänyt kyllä mitenkään hyvinvoivilta urheilijoilta vaan sairaaloisen laihoilta ja KUIVILTA! Kauhee kasa kittiä naamassa, tekotukkaa, tekoripsia, tekokynsiä… Ja todellakin yhdenpäivän illuusiota.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 24
Tykkää jutusta