Milloin oravannahasta tuli maksullista?

Verot verot korkojen korot vai mitenkä se menikään. Onko teistä koskaan kukaan miettinyt sitä, että koska oravannahasta tuli maksullista. Kaikesta peritään nykyään veroa ja kaikesta pitää maksaa veroja. Tämä ei nyt sinänsä edes liity niihin vaan siihen, että tavallaan et saa harjoittaa ammattiasi ilman siitä koituvaa ”seurausta” eli veroja. Miksi ylipäänsä meitin tätä asiaa on sellaisen jutun pohjalta kun oman alani ammattilainen mietti ja oli jotenkin vittuuntunut siitä, kun joku oppilas ilmoittti leikkavansa hiuksia edullisesti. Itse koin että hän oli jotenkin kateellinen asiasta juurikin siksi, koska kyseinen opiskelia ei maksa tästä ollenkaan veroa ja tietty me alalla työskentelevät maksamme jokaisesta työstä vaikka sun mitä.

Lain mukaahan se menee niin, että kaikki ammattiaharjoittavat asiat mistä saadaan rahallista korvausta on verotettavaa tuloa. Voin sanoa että olen syyllistynyt rikokseen, koska TODELLAKIN opiskeluaikoina leikkelin kavereiden hiuksia ja ne antoi siitä mulle muutaman markan (huom markan). Siinä oli pieni taskuraha ja ehkä se saattoi olla sen päivän pelastus, että sain jotain lämmintä lautaselle. Koin saavani harjoitusta ja samalla samassa persaukisessa opiskelija tilanteessa kaverini saivat hieman edullisemmin silloisella tasollani olevan hiustenleikkauksen.

Itse koen sen vaan hyvänä asiana, että opiskeluaikana tehdään oman alan töitä ja sitä kautta saadaan sitä harjoitusta ja alan kokemusta. Hiustenleikkausta kun ei voi oppia muuten kuin leikkaamalla. Mietinkin vaan että miten se voi olla kiellettyä ja eikö sitä saisi tehdä kuin suljettujen ovien takana pimeässä? Mitäs sitten kun ammattina on esimerkiksi lastentarhanopettaja? Eikö hän saisi vapaa-ajallaan hoitaa lapsia? Mää oon jotenkin tietyllä tapaa niin vittuuntunut osittain tämän valtion lakeihin ja säädöksin että nousee savu korvista. Lähestulkoon kaikesta kuten lapsiin kohdistuvista rikoksista saa aivan naurettavia tuomioita, mutta kun kyseessä on Suomen valtio onkin sitten kovat piipussa.

Täällä saa tehdä vaikka sun mitä rötöksiä tai harrastaa rikollisuutta, mutta auta armias kun teet ihan töitä selvitäksesi, niin siitä rangaistaan. Ennen kun jäin äitiyslomalle niin minulla kävi asiakas ottamassa lähes 600e hiustenpidennykset. Hän oli aiemmin käynyt samassa palvelussa ja tiesi missä hinnoissa liikutaan. Kassalla ”talvi yllätti autoilijan” ja upsista keikkaa ei ollutkaan rahaa maksaa palvelua. Asiakas ehdotti että hän tekee tilisiirron, johon suostuin, sillä mitä nyt siinä tilanteessa voi muutakaan tehdä jos asiakkaalla ei ole rahaa… Maksua ei ole  kuitenkaan kuulunut tähän päivään mennessä ja tässä välissä on asiaan liittyen tapahtunut kaikenlaista… No jos en itse TAAS vie asiaa eteenpäin niin tämä kyseinen henkilö pääsee pälkähästä eikä saa asiasta edes rangaistusta, eikä edes joudu maksamaan palvelua… Kertokaa mulle mitä kohtaa en ymmärrä? On hassua katsella kuvia missä kyseinen nainen painelee hiukset ( jotka on edelleen mun omaisuutta) hulmuten tuola menemään… eikä joudu mihinkään vastuuseen asiasta, jollen lähettele lappuja sinne sun tänne ja sekään ei takaa mitään..

Jos tämänlaista asiaa  voi tehdä joutumatta vastuuseen seurauksista, niin mitenkä se on yhtään sen pahempi ajatus, että joku opiskelija opettelee leikkaamaan hiuksia ja saa sillä ehkä pienä helpotusta opiskelijabudjettiin? Mää oon niin lopen kyllästynyt ihmisten kateellisuuteen ja siihen jatkuvaan kyttäykseen mitä naapurin oven takana tapahtuu ja olisko edes pieni sauma saada hänet kiinni jostain huijauksesta meiningistä. Meillä on lakeja, mutta niitä näköjään tarvii noudattaa vain tietyissä asioissa..

Täällä paapotaan aivan liikaa ihmisiä, jotka joutuisivat mielestäni vastaamaan omista teoistaan ja ottamaan niistä myös vastuun. Paras vitsi 2016 oli se että joku kuka keräsi pulloja (joka on kaikkien etu, että kaupunki pysyy paljon siistimpänä) ja hän jotui kamalaan syyniin, koska se oli hänelle tuloa, josta hän ei ollut maksanut veroja. Vaikka meillä on moni asia helvetin hyvin, niin jotkut asiat on aivan päin honkia ja niihin ei edes yritetä tehdä muutoksia.

lue edellinen postaus: Jospa se lykkimällä tästä eteenpäin

-Umppu

 

primebody

8 vastausta artikkeliin “Milloin oravannahasta tuli maksullista?”

  1. Eikös tuosta voisi tehdä rikosilmoituksen? Varastamistahan tuo on. Kyllä joillakin on otsaa!
    Muuten muuhun tekstiisi viitaten, olet jälleen asian ytimessä

    • On tehty, mutta asia ei vaan etene…. ja nyt jos et toimita sitä tätä ja tota lappua niin asia jää siihen…

  2. Ei ne yrittäjät ainoita ole, jotka maksaa veroa. Hyvin tienaavat palkkalaiset maksaa reilusti enemmän kun esim. meikä osakeyhtiön kanssa, vaikka rahaa valuu sisään ihan riittävästi. Jos tienaa palkollisena riittävästi, voi veroprosentti olla 60%. Siihen on yrittäjänä vaikea päästä, vaikka kuinka makselisi veroja. En tajua tuota verovalitusta yhtään, verojen takia on mm. synnytyssairaalat ja päivähoito ja kävelytiet, joita olet joskus ehkä käyttänyt.

  3. Turha se on kytätä naapurin tai opiskelijan (tai kenenkään muun) verojen maksamista – mistäs kukaan toisen veroilmoituksesta tietää? Korkeintaan voi käydä verotustietojen valmistuttua stalkkaamassa virastossa jonkun saamat tulot ja maksamat verot, mutta ei siinäkään erittelyä näy.
    Eli luulotautisten hommaa 😉

  4. Mieheni on myöskin yrittäjä hammasalalla ja sama juttu sielä,et teetetään proteesit,laminaatit,purentakiskot ym ja laskua maksaessa ei saa aina rahoja. Miehellä sopimus jonkun perintäfirman kanssa ja juuri kertoi,et taas meni 180e lasku huomautuksien jälkeen ulosottoon. Asiakas vaan sattuu olemaan puolituttu eikä sitä näytä hetkauttavan,et meni jo ulosottoon. Kivalla autolla vaan kurvailee ja moikkaa, huoh..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 36
Tykkää jutusta