Onko yksinhuoltajilla helpompaa?

Ai että…. se tunne kun tulet tyhjään kotiin… on mulle jotain täysin uutta. Juuso On nyt lähes viikon pois kotoa ja mää oon keskenään lasten kanssa.. Onko se uhka vai mahdollisuus ken tietää? Eilen oli sellainen päivä, että olin yksin Vauvan kanssa koko päivän ja yön. En muista onko näin kertaakaan ollut vielä, mutta nautin tästä päivästä todella paljon. Se fiilis kun pääset kauppaan pelkkä vauva mukana, kuka vaan hymyilee aina kun katsot häntä. Hyllyjen välistä ei kuulu äiti äti eikä Juuso nutaa kokoajan jossain.

Mää mietin useinkin erilaisia perheitä ja varsinkin niitä, missä äiti tai isä on yksin lasten kanssa. Jos ajattelen samanlaista perhettä, kun itselläni ja arkea, missä olisin vain yksin niin varmasti siitä selviäisi, mutta moni asia olisi varmasti vielä haastavampaa. Tilanteisiin toki tottuu ja kun ne on sitä arkipäivää niin niistä vaan suoriutuu ihmeen kaupalla.  Arvostan todella niitä vanhempia, jotka kasvattavat lapsensa yksin. Yksinhuoltajuuttakin on paljon erilaista. Haluan heti sanoa, että tarkoitus ei missään nimessä ole vähätellä kenenkään elämää, mutta kunhan ajattelen ääneen.

Mää oon joskus jopa kateellinen niille kenellä on ”yksinhuoltajuus”. Tarkoitan näitä perheitä missä on esim viikko viikko systeemi. Toki en pidä sitä virallisesti yksinhuoltajuutena jos vanhemmat on arjessa 100% yhtä paljon. Sellaisessa perheessä missä niin isä kuin äiti asuu saman katon alla ei ole juuri koskaan elämässä sellaista hetkeä, että lapset vaan ”viedään” jonnekkin viikoksi. Vielä kun sielä on usein vastassa rakastava vanhempi voi olla luottavaisin mielin, eikä tarvitse pelätä niitä soittoja, että tuu hakeen tää pois täältä.

Kääntöpiolena asiassa on varmasti myös vanhemmille rankkaa antaa se oma lapsi viikoksi pois ja varmasti moni haluaisi pitää sen sielä omassa kotona ja ajatelee taas toisista perheistä missä asiat on näin niin samalla tavalla… kumpa mullakin olisi joskus mahdollisuus. Kaikessa on puolensa ja ihmisten elämää ei voi missään nimessä verrata. Vaikka rakastan mun lapsia niin jumalauta sellainen viikko olis tervetullut, että saisin vaan olla.

Kun nukutin lapsia huusi joku täyttä kurkkua lähes tulkoon sen 2 h putkeen. Kun toinen nukahtaa alkaa toinen huutaan ja herättä toisen ja sitten molemmat huutaa.. Lapset nukkuu eri huoneissa ja ravasin niiden väliä edes takas.

Olin tänään töissä nyt toista päivää synnytyksen jälkeen ja ai että mää nautin siitä rauhasta, mikä sielä vallitsi. Se oli mun oma hetki omaa aikaa. Mun pää lyö tällä hetkellä niin tyhjää ja istu vaan sohvalla ja tuijotan seinää. Jokainen päivä lähestulkoon kaiken hereillä olo ajan viihdytän, leikitän, kokkaan, siivoon, laulan ja hyvä etten seison päälläni. Kaikkeni antaneena painun nyt nukkuun…

 

Lue edellinen postaus: 34 vuotta kadoksissa

-Umppu

 

primebody

14 vastausta artikkeliin “Onko yksinhuoltajilla helpompaa?”

  1. Umppu aivan aiheesta poiketen, toi kun sulla ei oo alaripsissä ripsaria saa sut näyttämään todella fressiltä ja nuorekkaammalta!!😊 Ei siis sillä että näyttäisin vanhalle. Ja kiitos todella ihanasta blogista, ois ilo joskus saada suhun tutustuu!

  2. Niin tätä samaa mietin vkonloppuna…Meille tuli exän kanssa ero n.9kk sitten. Lapsia 7…Meillä ei ole viikko-viikkosysteemiä vaan joka toinen vkonloppu vapaat ja ai että siitäkin saan tunnettua aivan kamalaa syyllisyyttä että vaan olen…Ihanaahan se toki on saada sitä omaa aikaa ja joskus nukkua. Jos olisin vielä naimisissa joka tapauksessa sitä omaa aikaa ottaisin vaikka tosin en nyt koko vkonloppua kuitenkaan…Vaikka ero oli vaikea,oikea päätös tunnen silti valtavaa haikeutta ”kokonaisia”perheitä kohtaan. Varsinkin kun se vkonloppu alkaa…Tajuaen etten enää IKINÄ tule sellaista enää kokemaan:( Yksin on välillä tosi rankkaa…Varsinkin kun iskee oksu-ripulitauti niin kuin vkonloppuna lapsilla ja valvoin 3vrk putkeen. Mutta hei,mä selvisin siitä;) Eli kuten totesit asioilla on puolensa,huonot ja hyvät mutta nyt mennään tällä mitä on. Katkeruus meinaa aina välillä iskeä mutta nekin on vain käsiteltävä ja jatkettava eteenpäin ja loppujen lopuksi nyt on hyvä näin. Ainakin on riidattomat kodit lapsilla. Sä olet aina yhtä kaunis!

  3. Eihän sitä edes laillisestikaan yksinhuoltajuudeksi kutsuta, jos lapsi/set on molemmilla vanhemmilla tasapuolisesti, vaan tällöin kyseessä on yhteishuoltajuus 🙂
    Tuosta nukuttamisesta vielä: jos Vivian vaatii, et joku on vieressä niin kauan, että hän nukkuu tai vaatii uudelleen nukutuksia niin itse ainakin helpottaisin hommaa itselleni sen verran, että pitäisin vauvaa kantoliinassa/-repussa/vaunuissa niin, että molemmat lapset ovat tarvittaessa käsien ulottuvilla eikä tarvitse juosta huoneesta toiseen vuoron perään kummankin itkun mukana.

  4. Mä niin ymmärrän noi ajatukset, itekin on niin väsynyt enimmäkseen että voi helvetti että olis ihanaa jos voisi vaikka edes joka toinen viikonloppu pistää lapset hissiin ja käskeä sanomaan isille terkkuja. Ja mitä tässä on näitä tuttuja yksinhuoltajia seurannut, niin ne saa kaiken pyytämänsä avun – on sosiaalityöntekijää, perhetyöntekijää, tukiperhettä, lomaperheitä, mummot, kummit, naapurit, serkut ja kaikki, kukaan ei koskaan sano ettei auta, vaan että ”kun sillä on muutenkin rankkaa yksinhuoltajana”. Ihan sama onko totaali-yh vai yhteishuoltajuus.

    Mulle sanottiin sossustakin, kun soitin itkien että en jaksa enää valvoa, että koita vuorotella sen miehes kanssa että saisit vähän nukkua. Luuleeko ne etten oo yrittänyt? Sitten ehdotettiin että soittaisin äitini apuun. Kysyin että olisko niillä helvetin kolmannen tason puhelinnumeroa, mutsi nimittäin kuoli pari vuotta sitten. No sitten todettiin että voi voi kun ei he tässä nyt oikein pysty auttaa tällee, no he puhuu palaverissa ja soittelee sitten takaisin maanantaina. Neljän päivän päästä. Sentään soitti, ja tarjosi lapsiperheiden kotipalvelua jossa kotihoitaja kävisi kerran viikossa 1,5 tuntia ja voisin nukkua sen aikaa kun se olisi lasten kanssa. Kuulostihan se vähän liian hyvältä ollakseen totta, siihen oli nimittäin kolmen kuukauden jono. Totesin että kiitti tästä ei mistään.

    Tutkimusten mukaan lapsiperheiden eroja, ongelmien kärjistymistä ja tilanteiden kriisiytymistä voitaisiin ehkäistä parhaiten tarjoamalla apua ja tukea perheille ajoissa, ennen kuin vanhemmat on ajettu väsymyskierteeseen, joka aiheuttaa sit mm. mielenterveysongelmia. Meiän perhe on oikee loistoesimerkki tästä, ensin meiät jätettiin kavereiden ja sukulaistenkin taholta yksin ja käskettiin pärjäilee, ja nyt kun kierre on vedetty siihen pisteeseen että se sama jengi joutuu majoittamaan nurkissaan mun ex-miestä, ne ihmettelee miksei me kerrottu aikasemmin että tilanne on niin paha ja entä jos he nyt hoitais niitä lapsia ja me vaikka otettais viikonloppuloma jossain hotellissa. No ei tuu tapahtuu enää, olisitte ollu hereillä sillon kun me pyydettiin teitä auttamaan… Me ei tulla toimeen exän kanssa ollenkaan, ja mun lääkäri on sanonut että mun toimintakyvyn takia olisi parempi pysytellä kokonaan eri osotteissa ja jättää kaikki kommunikointi niin minimiin kuin mahdollista. Haluaisin pystyä esimerkiksi sopimaan lasten tapaamisista, mutta en kykene, kiitos yleistynyt ahdistushäiriö ja paniikkikohtaukset, joita en saa järkeiltyä pois. Kaupassa ei tarvi kuin tulla vastaan ex-miehen kanssa samaa dödöä käyttävä mies, ja meikäläinen huohottaa paperipussiin ettei pyörtyisi.

    • <3 Nimenomaan se ennaltaehkäisevä apu on tarpeen. Kokisin itse tässä vaiheessa paljon täkeämpänä esimerkiksi avun kun vaikka lapsilisän. voimia sulle <3 Kuulostaa aika heviltä

    • Mä en kyllä saa mitään apua mistään…Äitini asuu 400km päässä ja en ole edes pyytänyt mistään mitään apua. Tukiperhettä kahdelle pojalle mietin mutta sekin sitten jäi..Yksin näiden lasten kanssa olen vaikka olisi mikä hätä..Äläpä yleistä siis!

  5. 12vuotta sitten musta tuli 3kk esikoisen yksinhuoltaja. Esikoisen isän, eli mun exän kanssa ei pystytty sopimaan tapaamisia edes lastenvalvojalla ja hän vaan ilmoitti mulle että ”mä en oo sun mikää vitun lapsenvahti”, joten aika paljon sain yksin hoitaa vauvaa. Mun vanhemmat otti kerran kuussa lapsen yökylään että sain vapaata, mutta tietty vasta sitten kun lapsi oli vähän vanhempi, n.1v. Opiskelin, hoidin korvatulehduskierteestä kärsivää lasta joka heräili ensimmäiset kaksi vuottaan joka yö 3-5x. Voin kertoa että aika hatarat on muistikuvat niistä ajoista. No löysin puolison , yhdessä oltu 9v ja nyt meillä on yksi -vuotias. Voin kertoo että about sata kertaa mielummin elän tässä avioliitossa kun yh:na. Toki oma aika on mahtavaa ja sitä saan kun ilmoitan sitä tarvitsevani, mutta kaikki ne suhteen edut on huomattavasti parempia kuin yksinolo lapsen kanssa. Ja joo, tää on mun kokemus. Toki jos mulla olis ollut vaihtoehto sillon vuosia sitten jäädä yhteen exän kanssa niin en olisi jäänyt, silloin parempi vaihtoehto oli yksinhuoltajuus. Aina elämässä kaikki tapahtumat ei oo omavalintaisia, voimia siis kaikille äideille/vanhemmille, kyllä se jossain kohtaa helpottaa.

  6. Tuo on kyllä totta, että kaikkeen tottuun. Miun poika on nyt 9 kk ja oon totaaliyksinhuoltaja, isä ei ole edes nähnyt poikaa eikä kuulemma ole kiinnostustakaan.

    Kummasti sitä ollaan vielä järjissään, meillä on vielä iso koirakin yhtenä ”lapsena”. En tiedä mitä arki puolison kanssa olisi niin sen takia varmasti menee näin helpolla. 👍🏻

  7. Mä olen yksinhuoltaja, papereissa lukee tosin että yhteishuoltajuus, mutta fakta on se, ettei tyttären isä ole tämän seitsemän vuoden aikana ollut tyttärensä kanssa niin, että mä saisin omaa aikaa, kuin muutaman kerran. Ja voin ihan rehellisesti sanoa, että onhan tää aivan helvetin rankkaa. Varsinkin, kun olen vuorotöissä, aiheuttaa se aika moista säätämistä ja aikataulujen tekemistä, eikä mulla sitä omaa aika ole kuin öisin, kun lapsi on nukkumassa. Mun sukulaiset asuu lähes 300 km päässä eikä tytöllä ole kovin läheiset suhteet isän vanhempiin, he kun ovat vähän ”oikukkaita ” tapauksia… Kaikesta sitä vaan ihminen selviää pakon edessä ja onneksi mun rakas tytär, nyt 9-vuotias, on niin itsenäinen ja reipas! Nyt alkaa onneksi helpottaa, kun hain tukiperhettä pelastakaa lapset ry:n kautta ja kesäksi pitäisi olla ne asiat järjestyksessä vihdoin. Samoin koulukuraattori ehdotti MLL:n kaveritoimintaa, jolloin parina iltana kuukaudessa kun mä olen iltavuorossa, olisi tytöllä sitä kautta jokunen aikuinen ihminen kaverina kotona. Olen salaa ihaillut ja kadehtinut sellaisia vanhempia, joilla tuo vuoroviikkohomma toimii, meillä se ei ole koskaan ollut edes mahdollista narsistisen ja omahyväisen isän takia. Mutta kyllä me tytöt ollaan pärjätty näinkin! 🙂 Ihanaa viikkoa kaikille, onneksi kohta tulee kesä!

  8. Itse olen kahden lapsen totaali yh. Ai että kun saisin edes joka toisena viikonloppuna olla yksin, tai edes yhden yön, pari tuntia. Olen ollut tässä tilanteessa käytännössä 18 vuotiaasta lähtien, nyt onneksi jo 30 alkaa elämä voittaa. Hyvää on se, etteivät tarvitse juridisesti enä pelätä ja lapset turvassa, mutta antaisin mitä vaan kun lapsilla olisi toinen turvallinen aikuinen läsnä ja jakamassa vastuuta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 12
Tykkää jutusta