Totutetaanko me lapsemme liian hyvään?

*Sisältää mainoslinkkejä

Silloin kun itse olin nuori oli elämä hyvin erilaista, kun vertaa vaikka nykypäivään, vaikka siitä nyt ei vuosikymmeniä olekkaan. Rahaa ei todellakaan ollut siinä määrin käytettävissä kun nykypäivänä ja esimerkiksi sosiaalista mediaa ei ollut. Kun muutin omilleni niin sain mummo vainaalta muutaman kattilan. Kaikki tavara oli saatua, koska ei vaan yksinkertaisesti ollut rahaa ostaa uutta. Kun aloitin kampaamo työt sain puoli vuotta alkupalkkaa mikä oli 865 euroa muistaakseni käteen jäävä osuus ja siitä oli heti vuokra 570e.  Elämiseen jäävä osuus oli siis 295 euroa. Sillä sitten oli tultava toimeen, kun muuta tuloa ei ollut. Tästä maksettiin puhelin, sähkö ym pakolliset laskut..

Nuudelipaketit tuli tutuksi ja riisi ja tonnikala. Kyllä sitä vaan ihminen pienellä selvis, kun oli pakko. Ei silloin ollut kenelläkään mun kavereilla sen enempää rahaa käytössä ja läheskään kaikki evät olleet töissä vaan opiskeli. Sitä ajettiin pyörällä baariin ja keiteltiin kotiviiniä :).  Nykyään tuntuu,, että nuorilla on asunnot keskustassa, hienot autot, merkki laukut ja rahaa käytettävissä pilvin pimein. Käydään sunnuntai brunssilla ja juodaan skumppaa.

 

Mietin näitä asioita ja mietin todellakin sitä että onko nykypäivän nuorilla (ei suinkaan kaikilla, enkä nyt halua yleistää) käsitystä ihan sellaisesta tavallisesta elämästä. Tarkoitan lähinnä sellaista, että herätään aamulla ja mennään normaalisti töihin ja tehdään ihan niitä tavalliseen elämään kuuluvia asioita.

Hyysäämmekö me vanhemmat lapsiamme niin, että niistä tulee nykypäivänä aivan uusavuttomia? Ennen sitä vaan mentiin ja annettiin mahdollisuus opetella mielestäni paremmin selviytymään tilanteista. Ei ollut puhelimia tai muutenkaan mitään yhteydenpitovälineitä. Ainakaan mun kaveripiirissä ei kenelläkään ollut rahaa. Jotkut sai viikkorahaa ja toiset kuukausirahaa ja osa ei saanut rahaa ollenkaan. Hyvin me silti selvittiin. Uskon, että myös se on antanut eväät siihen että ymmärtää että mikään ei tule ilmaiseksi ja rahan eteen tarvii tehdä TÖITÄ.

Monelta vanhemmalta kuulee että kun oma lapsuus on eletty köyhyydessä niin ainakin oma lapseni saa kaiken mintä haluaa.. En voi käsittää mitenkä joku edes ajattelee noin. Jos lapsi on töissä ja asuu vanhemmillaan on mielestäni fiksua pyytää lapselta edes pientä ”vuokraa”. Silloin on jo edes pieni käsitys siitä että elämiseen vaan yksinkertaisesti menee rahaa. Ei oleteta että vanhemmat elättää hamaan tulevaisuuteen. Tiedän pari minun ikäistä tyyppiä, jotka ei ole päiväkään tehnyt töitä, koska isi maksaa kaiken, mutta valitettavasti sen kyllä heistä huomaa. Millän ei ole mitään arvoa ja siinä samalla ei osata arvostaa muiden saavuutuksia.

 

Eräs tuttuni kertoi hänen ollessan esimies tehtävissä tuli häneltä hänen alainen pyytämään työvuoron siirtoa… Syy siihen oli että oli pakko päästä salille.. Ja kun vuoroa ei vaihdettu niin suututtiin.. Kun itse sain töitä suoraan valmistuttuani niin asiat ei olisi voineet olla paremmin. Vaikka palkka oli suorastaan ”paska”, niin olin niin super onnellinen siitä, että minulla ylipäänsä oli edes töitä. Meidän alalla aloittaminen oli silloin paljon haastavampaa kuin nyt. Et voinut markkinoida omaa osaamistasi esim somen avulla, vaan muistan kun jakelin mainoksia postilaatikkoon että saisin asiakkaita. Työntekijän kulut on myös työnantajalle kovat, jotenka jos et saa rahaa kassaan teet firmalle tappioo.

Kun opiskelin ammattikoulussa kävin säännöölisesti oman alani töissä lähes joka päivä koulun jälkeen. Lisäksi kilpailin silloin kilpacheerleader ryhmässä ja treenasin 5 kertaa viikossa. Joskus hieman väsytti, mutta sellaista elämä välillä on. Nykyään seurataan paljon julkkiksia ja havitellaan samantyylistä elämää.. Mietin vaan missä se maalaisjärki on ihmisillä. Laittaisinkin nyt meidät vanhemmat vastuuseen mitenkä ohjaamme omia lapsiamme eteenpäin tässä maailmassa. Ei kaikkea voi anataa eteen hopeatarjottimella.

Mulla oli joskus työhajoittelija jolle sanoin, että voisit mopata lattian, niin se kysyi että kuinka tätä moppia käytetään…

Annetaanko me 18-vuotis lahjaksi keskusta asunto kaikilla herkuilla, oma auto ja siihen mätsäävä merkkilaukku? Olen itse avannut lapsille rahaston, minne menee joka kuukausi hieman pesämunaa säästöön. Sen on tarkoitus olla sitten kotoa muuttaessa apuna esimerkiksi ensiasunnon ostoa varten nykyään tarvittavaan käsirahaan. Vili on jo kova säästämään ja hänen tilillään on usein enemmän rahaa kun äidillä :). Ainakin yritän opettaa lapsilleni jokainen päivä mistä se raha tulee ja ilman töitä ei ole rahaakaan. Kerron myös mitä kaikkea palkasta on maksettava ensin  ja sitä kuinka se ei suinkaan ole kokonaan sinun käytettävissä.

 

Ei niitä 18 vuotiaita tarvitse enää höösätä ja paapoa kuin pieneiä lapsia.. Sitten on niitä tapauksia kun äiti soittaa lapsilleen töitä tai muuta vastaavaa.. Työntekijä varaa loman ennenkuin on edes kysynyt onko silloin mahdollista pitää lomaa. Tuskin sitä työpaikkaa edes olisi jos työntekijä olisi tarpeeton. Mitä te olette mieltä onko asia osittain näin? Itse mietin että näiden lapsien tulevaisuus tulee olemaan haastavaa, kun pienikin vastoinkäyminen koetaan suurena ja se voi romuttaa koko elämän..

 

 

 

Kaikki sisustamisesta kiinnostuneet. Tässä hyvä vinkki hieman säästää panosta/pihistä meiningillä. Furnitureboxin* sivuilla on paljon todella edullisesti tyylikkäitä design huonekaluja shoppaile TÄÄLTÄ*  Nyt sielä on käynnissä design viikot ja teillä on vielä 2 päivää jäljellä aikaa shoppailla.

 

Edellinen postaus: Mikä ihanuus

-Umppu

primebody

12 vastausta artikkeliin “Totutetaanko me lapsemme liian hyvään?”

  1. Kylläpä asiaa taas kirjoitit! En voisi enempää enää samaa mieltä olla.

    Ja pakko kommentoida vielä tuosta oman yrityksesi ja työsi mainostamisesta. Nykyaikana teet ainakin kaiken tosi hyvin, teidän some on täynnä ihania hiuskuvia, jotka huutavat tulevaan palveltavaksi juuri teille. Tästäpä syystä itsekin olen ensi kertaa muutaman viikon päästä tulossa Primeen asiakkaaksi 🙂

  2. Olen monesti miettinyt näitä Curling-vanhempia, jotka ”tasoittavat” lapsen tietä varjelemalla epäonnistumisilta ja pahalta mieleltä. En ymmärrä! Ei palvele tai auta lasta kyllä yhtään vaan päinvastoin aiheuttaa juuri tätä, että niitä pienimpiäkään vastoinkäymisiä ei kestetä.
    Tästä hyvä esimerkki on se, että lasten jalkapallo-ottelun jälkeen nykyään lapsille toitotetaan aikuisten toimesta (vanhemmat, valmentajat tai muut toimihenkilöt), että ei sitten huudeta mitään sellaista huutoa mistä vastustajalle voisi tulla paha mieli. Mitäh?! Paha mieli siitä, että toinen joukkue juhlii voittoaan? Totta kai häviö varmasti harmittaa, mutta eikö nämä kuitenkin olisi niitä hyviä paikkoja oppia kestämään niitä harmituksia.

  3. Ja jos on koko nuoruus siloteltu, niin kun tulevasta ei kukaan tiedä. Raha ei ole ikuista eikä elämässä välttämättä pärjää, jos ei osaa monia taitoja. Tipahdus ja kolaus on aika kova, jos joutuu se lapsi isompana elämän nurjapuolta kokemaan ja on elänyt pumpulissa ja yltäkylläisyydessä. Esim. kuka tahansa meistä voi sairastua, että ei kykene kunnolla töihin. Ja mistä sen tietää mitkä sosiaaliturvat on X vuoden päästä kun lapsien tulo maailmaan vähenee ja eläkeläiset senkun lisääntyy. Ja vaikka valtiolla rahaakin olisi, niin sosiaaliturvat ei ole mikään itsetarkoitus. Uutisissa tais olla, että kulutusluotot lisääntyneet JA itse asiassa nuorilla maksuhäiriöt lisääntyneet, että ehkä osa on oppinut kyseenalaisen taidon rahoittaa luksuksempaa elämää lainalla? Sekin yksi mitä ei tajua. Ehkä se ajatus syntyy siitä, että kun muut niin minäkin, mutta jos rahaa ei oikein ole, otetaan kulutusluottoja ja pikavippejä. Tässä samassa muistin myös juuri, että nuorisotyöttömyyshän on suurta, joten kyllä siellä aika iso osa on kun eivät voi elää yltäkylläisyydessä. Mutta en usko, että he itsestään muutenkaan huutelevat tai ovat niitä jotka pistävät someen blingbling-kuvia elämästään. Ehkä siksi tulee illuusio, että kaikille syydetään rahaa esim. vanhempien toimesta.

  4. Tosi hyviä teksti jälleen kerran ja niin asiaa, päiväkodissa työskenneltyäni niin siellä jo huomas kuinka jotkut vanhemmat paapo ihan liikaa lapsiaan ja heidän lapsilleen ei saanut käyttää sanaa EI, jota en voi ymmärtää. Vereni saa kiehumaan semmoset ihmiset jotka ovat tottuneet saamaan kaiken ilman mitään työtä ja vielä rehvastelevat sillä.
    Vaikka olenkin vasta 24-vuotias niin olen koko ikäni joutunut tekemään töitä oman rahani eteen, olen siis ollut jostain viis-kuus vuotiaasta joka kesä isälläni töissä aina sinne kun täytin 19 jolloin menin oman alan töihin, isäni siisb omistaa puutarhan. Sillon sitä harmitteli et kesä meni siinä, mutta nykyään sitä ajattelee et se oli vaan hyväksi, koska tiedän että raha ei kasvapuussa vaikkakin sitä välillä toivoo 😂 Kun sitä on nuoresta asti oppinut tekemään töitä niin sitä ei osaa olla ilman, olen tällä hetkellä äitiyslomalla ja esikoisen laskettu aika on kahen viikon päästä. Niin sitä nyt jo hajoo pää neljän seinän sisällä vaikka sitä yrittää kehitellä edes kahelle päivälle viikossa jotakin vaikkakin si kaupassa käynti yhelle ja toiselle neuvola 😂 ennen äitiyslomaa opiskelin sairaanhoitajaksi ja jatkan opiskelua sen jälkeen. Niin tässä mietiskelen jo että sitten kun pystyy niin voisin lähteä tekemään oman alan sijaisuuksia edes muutaman kerran kuussa niin saisin sitä omaa aikaa ja hiukan lisää rahaa kuukauteen, täytyy vaan ensin katsoa, miten se vaikuttaa kelan etuuksiin.

  5. Joo, sellanen pehmoiluvanhemmuus on yleistynyt, osa vanhemmista on ihan tietämättömiä siitä että lapseltakin voi jo vaatia jotain. Mäkin olen päivähoidon puolella töissä, ja se näkyy jo siellä – osa lapsista palvellaan niin että viisveet ei saa kenkiä itse jalkaan, vietyä lautasta ruokapöydästä tiskikasaan ja saa hermoromahduksen kun just ne oikeet rukkaset onkin kotona. Yhdellä on hoidossa kolmet samanlaiset rukkaset, koska tulee paha mieli jos ei saa niitä tietynlaisia (psst. ei kannata sanoa että ne onkin eri rukkaset, hehheh), ja viimeksi tänään viisvee katsoi mua epäuskoisena, kun ei saanutkaan omaa tahtoaan läpi sillä että taikoi krokotiilinkyyneleet silmiin. Ja sitten osa taas auttelee sujuvasti, välillä liikaakin (nää pehmislapset oppii käyttämään näitä osaavia ja näppäriä palvelijoinaan), testaa välillä että saisko sitä omaa tahtoa läpi ja lähtee sitten tyytyväisenä jatkamaan leikkejä kun huomaa ettei toiminutkaan.

    Samaa mä olen nähnyt myös omien lasten kavereissa ja aiemmassa työssä nuorisotyön puolella, mutta jaksan silti uskoa, että mä omalla panoksellani ammattikasvattajana pystyn myös vaikuttamaan. Pelkästään siksi, että ne nuoret, joiden kanssa tein 10v sitten töitä, pitää muhun edelleen yhteyttä ja niillä menee hyvin nyt vaikkei silloin mennyt, vaikka niitä ajateltiin silloin toivottomina 😃 13v joka ei ollut koskaan mennyt julkisilla tai omatoimisesti mihinkään vaan aina kuskattiin, valmistuu tänä keväänä amk:ista ja elää itsenäistä elämää, ja monta muuta sellaista tarinaa, joista kuitenkin tuli fiksuja aikuisia ❤

  6. Ai että kuinka asiaa!! Meillä on miehen kanssa ”täydellinen” tilanne. Kohta valmis omakotitalo, hyvä ”hieno” oikeasti oma auto ja täydellinen pikkuinen tyttö, jolla on hyvät hienot vaunut ja muut härpäkkeet. Kuljetaan siisteissä ei merkkivaatteissa, käydään välillä ulkona syömässä MUTTA tämä kaikki meidän omalla työllä ja omilla tienatuilla rahoilla, siitä olen oikeasti ylpeä. En ymmärrä meidän ikäsiä nuoria, jotka elää elämää ”muiden” rahoilla. On viimesen päälle puhelimet, laukut vaatteet yms osamaksulla. En vaan käsitä sitä, että pitää esittää muuta kuin oikeesti on. Onhan meilläkin tietenkin asuntolaina, mutta se nyt on ihan normaalia. Sulla on ihanan rehellinen blogi! Terkuin 22v nuori äiti

  7. Mielenkiintoinen aihe parikymppisen kommentoitavaksi! Mistäs alottaisin.

    Ensinnäkin, juuri se pehmovanhemmuus on lisääntynyt. Ei vaadita, ei uskalleta olla tiukkoja, ei opeteta. Tiedän muutamia rikkaita perheitä, joiden lapset ovat tehneet töitä vanhempien yrityksessä nuoresta pitäen. Omasta tuttavapiiristä tai vähän tuntemattomistakin monista kymmenistä oikeastaan kaikki ovat olleet 13-17 v asti eri asteisissa töissä ja ansainneet kaikki rahat tai osan siitä asti.

    Kelan tuet mahdollistaa aika paljon. Työttömyys ei stressaa nuorena samalla tavalla, kun kaikenlaisia porsaanreikiä löytyy siihen, että jostain saa rahaa. Lisäksi asumiseen saa parhaimmillaan aika mukavasti tukea, riippuen tilanteesta.

    Omalta kohdalta siis sanon, että hemmotellut nuoret ovat aika harvassa. Instan ”kulissielämä” voi hämätä. Tietämieni tyyppien takana on opintolaina, työt ja säästöt. Autojakin saa osamaksulla.

    • Unohtui vielä sanoa, että avuttomuus nimenomaan noin 16-18 vuotiaissa on kyllä huomattavaa. Nämä edellämainitut työssäkäyvät tutut ja tuntemattomat ovat kaikki 20-25 vuotiaita ja ero käytöksessä ja asenteissa nuorempiin tietämiini on suuri.

      Tätä nuorempaa porukkaa ei välttämättä ole hemmoteltu samalla tavalla mitä aiemmassa kommentissa tarkoitan, vaan nimenomaan enemmän sillä tavalla, ettei osata edes aloittaa työnhakua tai hankkia vuokra-asuntoa.

  8. En kyllä itse nää osamaksuissa kovinkaan suurta pahuutta, jos laskut tulee maksettua omalla palkallaan pois. Se on eri juttu jos alkaa niitä kuukausieriä olemaan joka paikkaan lyhennettäväksi ja sen takia joutuu maksuongelmiin tai joutuu karsimaan vaikkapa ruokakustannuksista. Itse ainakin pienipalkkaisena olen joutunut ostamaan osamaksulla keittiön yleiskoneen, kun 300-400 e ei ole kerralla maksettavaksi, varsinkin kun ostosta täytyy maksaa vanhempainrahalla ollessanikin. No miksi sitten ostin nuin kalliin härpäkkeen. No siksi kun paljon leipovana ja ruokaa laittavana vaan tarviin sitä ja se maksaa kyllä itsensä takaisin vaikka sitten hieman kalliimpana mitä suoraan kerralla maksettuna. Ja osariostokset hyväksyttänen jos ne on tarpeellisia. Jos se ostos on vaikkapa merkkilaukku tai uusinta uutta oleva luuri, niin onko se oikeasti hyödyllinen. No kyllähän laukku ja luuri on hyödyllinen mutta niitäkin on montaa hintaa. No onko sitten sitä halvinta järkevintä ostaa, kun kalliimpi ja kyllä useimmiten jo merkkilaukun tittelin omaava on kestävämpi ja sitä myöten palvelee pidempään. Mutta tämähän onkin sitten jo toinen juttu.

  9. Moi. Kirjoitat ihan asiaa.
    Itse olen 23vuotias ja työskentelen kukkakaupassa floristina. Muutin peruskoulun jälkeen pois vanhempien luota toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Kesä ja loma-ajat työskentelin kukkakaupassa,(nykyinen työpaikkani)
    Valmistuttuani amattiin halusin vielä jatko-opiskella ja syventää amattitaitoani. Silloin elin opintotuen ja asumistuen turvin, vuokran jälkeen käteeni jäi noin 130€
    Valmistuin ja sain heti työpaikan, samasta paikasta jossa olin suorittanut työssäoppimista ja työskennellyt loma-aikoina. Ilmeisesti olin tehnyt jotakin oikein ja saanut jalkani hyvin ovenrakoon 🙂
    Vaikka itsekin olen nuori, niin kyllä suurta hämmästystä minussa on aiheuttanut nuoret työssäoppijat työpaikallani. Ei osata mopata, keittää kahvia ja tiskiharjankin käyttö näyttää kovin vaikealta. Mikä on heidän paikkansa tulevaisuudessa? Toki on niitäkin reippaita, oma-aloitteisia nuoria,jotka menevät hymyssä suin palvelemaan asiakasta ja tarttuvat työhön ennakkoluulottomasti.
    Kiitos Umppu hyvästä tekstistä, täyttä asiaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 33
Tykkää jutusta