Kannattaako niitä lapsia ylipäänsä tehdä jos on aina väsynyt?

 

Mulla on aivan ihanat lapset ja rakastan niitä eniten tässä maailmassa. Tekisin ihan mitä vaan heidän vuokseen. Sillä rakkaudella ei ole rajaa. Mun lapset tuottaa mulle joka päivä aivan uskomattoman määrän iloa, naurua, rakkautta ja unelmaa. Mietin päivittäin millaisia lapsia heistä kehittyy. Kaikki on niin erilaisia persoonia. Kun olen rehellisesti sanottuna VALITTANUT mun väsymystä oikeastaan jatkuvasti, niin moni varmaan miettii miksi olen niitä lapsia sitten hankkinut? Mulla on itsellä kaksi sisarta ja olen niistä eittäin  kiitollinen. En osaisi kuvitella elämää ainoana lapsena.  Ne on aina ollut mun elämässä aivan korvaamattomia henkilöitä ja vietämme paljon aikaa yhdessä. Oon aina ajatellut, että kumpa kaikilla olisi mahdollisuus omistaa sisaruksia.

Mulla on aina ollut haaveissa kolme lasta ja nyt ne mulla on ja ainakaan toiveissa ei ole lisää. Vaikka se väsymys on mun arkipäivää, niin koen silti saavani joka päivä niin paljon hyvää, että se korvaa sen .

Näitä ihania lippiksiä saa Raskauskeijusta mustina ja pinkkeinä

Vivian on meidän perheen prinsessa. Hänestä on kuoriutumassa oikein leidi. Aamulla istutaan jo klo 6 potalla meikkisiveltimet kourassa ja se on aivan lempi puuhaa. Kotona kävellään hänen omilla korkkareilla käsilaukku olalla tyllihame heiluen. Oma tahto on kova ja mulla on usko, että hän on eniten meidän lapsista minun kaltainen. Ehkä hänestäkin tulee yrittäjä tai mahdollisesti jonkin lajin urheilija. Kuka tietää. Häntä on ihana seurata ja touhua ei puutu. hän on lapsi kuka ei koskaan väsy. Joko ollaan hereillä tai nukutaan, mutta välimuotoa ei ole. Hän tykkää hassutella ja samalla koetella äidin hermoja. En kuitenkaan voi olla hänelle vihainen kun hän läväyttää muutamalla hampaallan leveän hymyn ja tulee antamaan suukkoja kuolaisella naamalla.

 

 

Vikke meidän uusin tulokas jokeltelee jo paljon. Hän on aika lunki kaveri. Ei juurikaan itke jos ei ole joku elämää suurempi ongelma, kuten pieru mahassa :). On ihana tutustua tähän uuteen tyyppiin päivä päivältä ja hän jo seurailee aktiivisesti mitä me muut touhutaan. Mää luulen että Vikestä tulee aika leppoinen kaveri.

 

Vili on paras isoveli mitä nuoremmille lapsilleni voisin toivoa. Hän auttaa äitiä ja isää ja jaksaa yllättävän hyvin leikkiä nuorimmaisten kanssa. Hän on hyvin empaattinen ja illalla halaa ja suukottaa siskon ja veljen ennen nukkumaan menoa.  Vili lohduttaa sisaruksiaan ja puhaltaa jos jos heille tulee pipi. Oon niin onnellinen siitä, että oon osannut kasvattaa esikoisestani ainakin omasta mielestäni fiksun nuoren miehen ja innolla odotan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Vaikka arki on välillä on mitä on niin silti se on jotain aivan korvaamatonta. Tää on myös itselle sellainen hyvä pieni muistutus, että mitä hittoa mää valitan kun mulla on nää ihanat.

Kaikki on aina suhteellista. En kuitenkaan halua piilotella niitä arjen tuomia tavallisia haasteita ja haluan olla rehellinen. Tiedän että meillä äideillä on nykypäivänä kovat paineet arjessa ja mun mielestä meidän kaikkien pitäisi nimenomaan kunnioittaa toisiamme. Meidän ei tarvi olla superihmisiä vaan äitejä. Rakastavaisia sellaisia. Olla läsnä lapsille, hehlliä ja suukottaa.

Meillä oli eilen aivan ihana Hyvinvoinva äiti tapaaminen, mistä kerron myöhemmin lisää. Sielä oli itsellenikin paljon avartavia juttuja ja hyvää keskustelua. Miksi meillä on niin kova tarve aina arvostella muita ja puoltaa sitä omaa tapaa toimia. Eihän se ole keneltäkään pois jos joku toinen äiti tekee toisin?

Ja kyllä syyllistyn siihen välillä itsekkin ja ihmettelen toisten tapoja, mitkä on mulle vieraita tai outoja, mutta tästä lähtien koitan sitä ehdottomasti vähentää. Mun pointti tässä kirjoituksessa oli kuitenkin se, että väsymyksen korvaa rakkaus ja ilman sitä mulla ei olisi mitään. Eilen kun tulin kotiin ei täällä ollut ketään. En muista koska niin oli aiemmin ollut. Vaikka kotona oli ihanan rauhallista, niin sieltä puuttui jotain… ne lapset. Siihen omaan arkeen on niin tottunut ja vaikka oon kun perseeseen ammuttu karhu välillä, niin silti mää tätä hommaa niin rakastan <3.

Edellinen postaus: tanssisin tähtien kanssa jos voisin

-Umppu

primebody

7 vastausta artikkeliin “Kannattaako niitä lapsia ylipäänsä tehdä jos on aina väsynyt?”

  1. oon ilonen kun kirjotat aina niin suoraan, vaikka en kaikista asioista ookkaan samaa mieltä 🙂 itselle eka vauva tulossa ja nää suorat tekstit vauva-arjesta on parasta, ei pääse vahingossakaa saamaan liian ruusuista kuvaa, heh. nää sun lapset on kyllä sulosia, saat niistä aina niin ihania kuvia!

  2. ”Oon aina ajatellut, että kumpa kaikilla olisi mahdollisuus omistaa sisaruksia.”
    Musta on ihanaa olla ainut lapsi, enkä ikinä ole kokenut jääväni mistään paitsi. Mulla on paljon läheisiä serkkuja, jotka ovat lähellä ja tukena aina tarvittaessa. 🙂

    • No sepä on mukava kuulla. Monella on myös ollut sisar tai veli toiveena, jota taas ei ole koskaan saanut. Itse koen että siskot ovat korvaamattomia ja eihän sitä voi tietää miltä se tuntuu jos niitä ei ole.

    • Suomessa on jotenkin totuttu ja eletään sellaista arkea, että vain ydinperheen jäsenet ovat rakkaita ja erityisen läheisiä. Toki siis veljeä ja siskoa ei voi korvata, mutta veljen tai siskon kaltaisia suvun jäseniä voi olla ja joillain on tällaisia lapsuudenkavereitakin. Minusta tärkeintä on, että on ylipäätään läheisiä, olivat he sitten sukulaisia tai suvun ulkopuolelta. Ja tämäkin mietiskely voi olla yksipuolista kun ajatellaan rakkaita sisaruksia – eihän se kaikilla näin mene. Syystä tai toisesta, sama kuin äitiään tai isäänsä ei voi valita, kaikilla ei nallekarkit mene tasan. Sukulaisiaan ylipäätään ei voi valita, vaikka lähtökohta on, että perhe tukee läpi elämän niin joskus tuntuu, että yhä enenevässä määrin näin ei ole. Ystävänsä voi ja monella se tuki ja turva voikin löytyä heistä. Minullakin on tuttuja, jotka kutsuvat tiettyjä ystäviään siskoikseen ja veljikseen vaikkeivät olekaan verisukulaisia.

      Ja miten monia elämässä kohtaa, olivat he vanhoja tai nuoria, kun eivät tule toimeen sisarustensa kanssa vaan ovat lähes sodassa. Ikävän paljon löytyy.

  3. Ihanasti ja suoraan kyllä kirjoitettu, ..äitiys vaikka on myös väsyttävää ja raskasta puuhaa on myös maailman ihanin asia. Kaikki se mitä äitiys tuokin tullessaan kuinka se kasvattaa, opettaa ja kuinka näkee omien lasten kasvun. ja se oman lapsen hymy vain sulattaa sydänmen 🙂 ♡

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 27
Tykkää jutusta