Mitenkä olen kasvanut äitiyteen

Sisältää kaupallisia linkkejä*

Aina itsekkin välillä mietin millainen äiti olen. Olen muuttunut äitinä sitä mukaan kun lapset on kasvanut. Kun jokin vaihe menee ohi, tulee aina uusi vaihe, minkä kanssa opetellaan kaikki elämään. Aina ne vaiheet tai asiat ei ole mukavia, mutta niistäkin oppii. Ainakin omasta mielestäni olen rakastava äiti. Koitan pitää lapsiani mahdollisimman paljon sylissä ja antaa heille aikaa ja rakkautta. Rakastan niitä hetkiä kun saan olla vain yhden kanssa kerralla ja antaa sen jakamattoman huomion vain sille yhdelle lapselle. Toki ne hetket on parhaita, kun koko perhe on samaan aikaan koossa ja touhutaan yhdessä jotain.

SAMSUNG CAMERA PICTURES

 

Koitan äitinä olla kannustava ja kehuva lapsilleni. Tiedän heidät vahvuudet ja heikkoudet. Lapseni on kaikki luonteeltaan aivan erilaisia ja se pitää myös aina huomioida. Koitan aina huomioda lapsien tarpeet ja keskittyä niihin. Mulle äitinä olo ei ole sitä, että laitan piiretyt päälle ja sometan. Aamulla on aina rumba. Koitan saada vauvan syötettyä, että voin sen jälkeen keskittyä Vivianiin. Hän tarvii aamuisin syliä ja hellyyttä on sitten kyseessä tarha tai kotipäivä. Sen jälkeen on vuorossa Vili, jolle laitetaan aamupalaa ja katsoaan tarpeelliset koulukamat päivää varten.

 

SAMSUNG CAMERA PICTURES

 

Jos Vivian on päiväkodissa nautin vauvan kanssa olosta. Me usein nukutaan (äidin univelkoja pois, koska muuten en jaksa), mutta jo se, että saan pitää vauvaa sylissä ilman häiriötekijöitä on ihanaa. Vauvalla alkaa tulemaan jo pientä jokeltelua ja hymyä ja saatamme vaan pötkötellä ja ihastella. Tässä vaiheessa Vili tulee jo koulusta. Teemme yleensä yhdessä läksyt, sillä haluan tietää missä mennään koulussa. Vili hoitaa ne aina hyvin tunnollisesti. Joskus saattaa olla hetki, että ei huvita ja sitten suosiolla siirrämme niiden tekoa myöhemmälle. Koitamme syödä yhdessä ja kyselen kuulumiset siltä päivältä. Usein tässä vaiheessa kaverit polttelee jo niin paljon, että on aika mennä.

 

SAMSUNG CAMERA PICTURES

Kello on jo sen verran, että muut tulee kotiin ja sitten se show vasta alkaa. Vivianille on pakko antaa huomiota heti kun hän astuu ovesta sisään, muuten tiedossa on katastrofi. Ruokailemme ja leikimme yhdessä. Ilta tuntuu välillä lyhyeltä ja koitankin keksiä siihen jotain kahdenkeskistä tekemistä. On se sitten kokkailua leikkikeittiössä tai kylpemistä tai mitä ikinä keksitäänkin. Aikamoista showta tämä täällä on, mutta sellaista se tulee olemaankin.

Koitan äitinä aina opettaa, mikä on oikein ja mikä on väärin. Koitan olla kuuntelevana korvana jos joskus on huolia ja itse pidän tärkeänä selvittää asiat heti. Mietitään yhdessä niihin ratkaisuja. En koskaan ajattele, että mun lapseni ei ikinä vaikka niin haluaisinkin. Jos joskus on ollut kiusaamistilanteita, niin haluan että ne selvitään yhdessä ja asianomaisten kanssa. Sitä äitinä pelkää yhtäpaljon, että oma lapsi kiusaa tai on kiusattu ja jotenkin siihen asiaan haluaisi ihan nollatoleranssin. Mun mielestä vanhempien on juuri tässä asiassa oltava hereillä ja hyväksyttävä tilanne mitenkä päin se ikinä onkaan ja selvittää se juurta jaksaen.

Koitan aina opettaa, että muut pitää huomioida ja kaikkien kanssa pitää olla kaveri. On ihanaa, että Vilillä on kavereita ikään, sukupuoleen tai ihonväriin katsomatta. Meille on kaikki aina tervetulleita leikkiin. En pidä omia lapsiani yhtään sen kummemmin muita parempina. Mielestäni kaikilla lapsilla on samanlaiset oikeudet tässä maailmassa.

SAMSUNG CAMERA PICTURES

Kuvassa oleva takki on Junkyardilta Adidaksen Pharrell Williamsin mallistoa takki here*

 

 

Toivoisinkin, että vanhemmat keskittyisivät enemmän siihen olennaiseen, kuten esimerkikisi lukemassani artikkelissa äidille oli tärkeää, että kaulahuivi on sidottu kaulaan oikealla tavalla 🙂 jutussa Tälläisiä ovat ärsyttävät vanhemmat

Lapsille pitää myös osata asettaa rajoja ja vaikka kuinka tekisi itsekkin mieli passata lapsiani, niin esimerkiksi Vili on siinä iässä, että hän saa ja pitääkin opetella olemaan oma-aloitteinen. Teen karhun palveluksen hänen tulevalle mahdolliselle puolisolleen.. Ei ainakaan tarvi kuunnella niitä: sun äitis on paaponut sut pilalle. Lapselle pitää myös osata antaa omaa tilaa, eikä soitella kokoajan perään. Olen myös itse opettanut, että jokaista asiaa ei tarvi soittaa. Riittää kun ilmoittaa missä menee. Kyllä koululainen osaa jo itse laittaa välipalaa tai lämmittää ruokaa.

Meillä lapset saa harrastaa mitä haluaa ja mihinkään ei pakoteta. Itse koen kuitenkin esimerkiksi liikuntaharrastuksen hyvin tärkeänä ja jos joku ei nappaa niin lajejahan on pilvin pimein. Parempi se on olla muutama päivä viikossa treeneissä, kun ehkä tulevaisuudessa kioskilla notkumassa. En myöskään halua, että harrastus on liian kuormittava. Sinne pitää olla aina kiva mennä. Jos joskus tekee mieli huilata, niin sekin on sallittua. Lapselta ei saa vaatia liikaa, ettei hän koe riittämättömyyden tunnetta.

 

-Umppu

 

 

primebody

9 vastausta artikkeliin “Mitenkä olen kasvanut äitiyteen”

  1. Yksi parhaimmista postauksista. Ja pakko sanoa, että aika virheetöntä tekstiäkin!

    Näin nuorena ajattelen, että sulla on hyvin langat käsissä kasvatuksen suhteen. Näen todella tärkeänä tuon lapsen kehumisen. Meillä se on mennyt mönkään, ja arvet on jäänyt.

  2. Hei Umppu!
    Löysin jostain blogiisi (olikohan joku lehtijuttu?) ja olen kahlannut sitä läpi alusta saakka. Sulla on elämänarvot kohdillaan ja ihailen kovasti, kuinka olet pystynyt elämässäsi saavuttamaan omalla työlläsi paljon. Myös äitinä olet mahtava ja niin hyvä tämä viimeisinkin postaus.
    Mukavaa alkanutta vuotta sinulle ja perheellesi – jään seurailemaan…

    Terveisin: Viiden lapsen mummo 🙂

  3. Miten rankkaa ja samalla parasta aikaa ikinä tuo olikaan kun lapset olivat pieniä yövalvomisineen. Nyt kun toinen tytär on pahimmassa teini-iässä ja toinen tytär sitä lähestyy, koen tämän ajan kaikkein haastavammaksi. Rajat on, mutta niitä koetetaan jatkuvasti venyttää. Äiti on natsi. Riidellään ja rakastetaan, välillä yhdessä itketään. Tunteet on pinnassa, on vain ymmärrettävä miten tärkeää irtautumisen aikaa tämä on lapselle. On ollut mielenkiintoista tutustua tutkimuksiin, kuinka aivoissa tapahtuu rakennemuutoksia murkkuiässä, ei pelkästään hormonit heittele. Hyviä hermoja vaatii tämä aika vanhemmilta. Jotkut tosin pääsee vähemmällä kuin toiset. Nauti ihanista pienistä hymysuista, tuo on ehdottomasti elämän parasta aikaa <3

  4. Hyvä Umppu!
    Allekirjoitan jokaisen sanasi. Olet esimerkkinä monelle nuorelle äidille. Vili, Vivian ja Vikke ovat onnellisia lapsia, kun hiellä on rakastavat, ihanat ja järkevät vanhemmat <3!

    Eija

  5. Kyllä! Taas niin osui ja upposi tekstisi taas! Esikoinen on eskarissa ja tarhasta asti parhaan ysyävän kanssa oki tullut riitaa. Tyttäreni pahoitti kaverinsa mieltä. Keskustelimme ”pintapuolisesti” asiasta ja aihe poltteli häntä koko illan. Halusi pyytää anteeksi ja pelkäsi ovatko enää kavereita. Aamulla kun näkivät halasivat ja pyysi anteeksi. Tuli itsellekin hyvä fiilis kun tämän näin. Juuri näin, empatiakykyä, tunnetaitoja, niitäkin voi ja pitää opetella! Lasten kanssa olla ja olla kiinnostunut siitä mitä heille kuuluu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 14
Tykkää jutusta