Kun sinkku kaverit hylkää

sisältää kaupallisia linkkejä*

Luin artikkelin, missä puhuttiin, kuinka ystävyys saattaa alkaa rakoilemaan siinä vaiheessa, kun elämäntilanteet muuttuu. Onko sinulle käynyt näin? Musta on aina huvittavaa, että jokainen kerta nissä teksteissä syytetään nimenomaan sitä sinkua, eikä koskaan katsota peiliin ja mietitä: mitä minulle on tapahtunut. Tällä hetkellä oma tilanteeni on se, että mun on ensinnäkin hyvin haastavaa lähteä koko poppolla minekkään, ainakaan yksin. Aamupäivällä on puolen perheen päiväuniaika ja niissä vaan on noudatettava tiettyä rytmiä, tai koko paletti menee ihan sekaisin, mikä taas tuottaa minulle enemmän päänvaivaa ja siksi noudatan niitä rutiineja. Iltasella on taas ne iltapuuhat ja nukkumaanmenot, missä on se sama homma. Olenkin sanonut mun muutamalle kaverille, että jos mua haluat nähdä niin sun on tultava meille. Jo ajatuskin vierailusta….. ei lapsiystävällisessä kodissa ei houkuta. Teräviä kulmia, arvokkaita tavaroita käden uottuvilla, kynttilöitä eikä yhtään lelua..  En myöskään oleta, että sinkun koti tarvisi olla lapsiystävällinen tai sitä tarvisi tuunata meitä varten. Se vierailu ei olisi kenellekkään hauskaa. Joutuisin kahta kauheemmin vahtimaan lapsia, enkä voisi sitä vähääkään antaa huomioo sille ystävälleni. Saisin pelätä kokoajan, että jokin menee rikki, joku tukehtuu tai oikeatsaan voi sattua mitä vaan. Onhan se niin kotonakin, mutta sitä on huomattavasti helpompi kontrolloida, kun itse tiedät mitä missäkin on. Se tavaramäärä, mitä pitäisi olla mukana paisuu jo niin suureksi, että matkalaukku ei yksissään riitä. On vaippaa, syöttötuolia, turvakukaloo, nukkea, vilttiä ja  ruokailuvälineitä ym. Siksi usein ne vierailut keskittyy perheisiin, missä on lapsia.

 

16117199_10154472507704118_180199028_n

 

Onko sitten kuitenkaan sen sun sinkku ystävän aina pakko tulla teille? Mitä jos hänen toiveissaan onkin aina ollut saada lapsia, eikä niitä voi saada ja pelkkä ajatus kodista täynnä lapsia ahdistaa niin paljon. Jos on tottunut asumaan yksin, voi meidän perheen meteli ollaäkkiseltään jotain aiva järkyttävää :), jos siihen ei ole tottunut. Vaikka on kuinka hyvä ystävä niin pystyisitkö itse sanomaan asioita aivan suoraan: En halua tulla teille, kun mua ahdistaa sun lapset, vaikka se ei henkilökohtaisesti tarkoita lapsia vaan ylipäänsä sitä tilannetta. Mitä jos hän on aina mielessään kuvitellut (kuten esimerkiksi minä) että minusta tulee kolmen lapsen äiti ja sitten vaikka puuttuukin se mies, tai pahimassa tapauksessa havahtuu 30 ikävuoden jälkeen, että lastensaanti ei ole edes mahdollista.

Kukaan ei koskaan voi tietää toisen tilannetta tai mitä sielä mielessä liikkuu. Kuitenkin itse olen reilusti sanonut, että tilanne on nyt tää ehkä seuraavat vuodet ja se ei tästä muutu. Mulla ei ole minkäänlaista hinkua saada tällä hetkellä mitään suurta arjen iritottoa, vaikka se varmaan tekisi ihan hyvää, tai tekisikin. Vaikka arki kaootista onkin, niin oon siihen koukussa. Koti on tyhjä jos sielä ei ole niitä lapsia. Jos ajateelen viimeyötä, kun vauva heräili jatkuvasti, Vivian yski ja on aivan räkäinen kun kaikki hampaat puhkeaa samaan aikaan, Vili puhuu unissaan niin lujaa, että pelkäät että teille murtaudutaan. Nukutaan Juuson kanssa poikkeuksellisesti  pari yötä eri makkareissa, molemmilla yks lapsi kainalossa ja toivotaa että edes joku saisi nukuttua :). Kun tiedän tilanteen niin ei tulisi mieleenkään lähteä tästä jonnekkin rimpsalle ja sanoo Juusolle, että hoida sää tää paletti. Oon jo ihan kauhuissani, kun Juusolla on viikonloppuna työmatka ja oon yksin lasten kanssa yön. Ne yöt ei ole meille todellakaan niitä vahvimpia ja salaa toivon, että joku aikuinen tulisi meille yöksi. Se tilanne kun oot taas tissi ojossa ja toinen lapsi lähtee vaeltamaan itkuisena ja unisena omasta huoneestaan… Katsotaan mitenkä mun käy.

16117769_10154472507814118_1782024721_n

 

Eli jos palataan tähän sinkku aiheeseen…. selitän tätä omaa elämääni ja kuinka väsynyt oon, niin voihan myös olla että hän ei jaksa kuunnella, koska on aina toivonut samaa tilanneta ja ehkä pään sisällä ajattelee, että tekisin mitä vaan että minulla olisi kolme lasta ja avioliitto, ”mita toi valittaa kokoajan”. Koskaan ei voi tietää. Enkä nyt väitä että kaikki sinkut näin ajattelisi, mutta ihan vaan esimerkkinä. On niitäkin, ketkä on ihan aidosti onnellisia sinun puolesta ja ainakin itselläni on niitä ystäviä, ketkä tulee mua kotiin auttamaan ja pitää vauvaa, että saan siivoilla tai vaikka vaan maata sohvalla.

En siis itse koe, että mua on ainakaan kukaan hyljännyt, mutta yhteydenpito vaan on välillä hieman erilaista. Tiedostan itse, että nyt on ne ruuhkavuodet meneillään ja vaikka lapset kasvaa, niin sitten tulee mukaan harrastuksia yms muuta oheistoimintaa, että tuskin ne sen kummemmin alkaa hellittämään. Oon koittanut hieman vitsillä Viliä lämmitellä mopoautoon, että edes se pääsis kulkemaan treeneihin omia menojaan, mutta siihen nyt on vielä hurjasti aikaa.

Meillä on tulossa viikonloppuna aivan kreisit bileet 🙂 Nähdään muutaman blogaajan kanssa meillä ja pistetään elämä ihan risaseks.  Tanssitaa pöydillä illan pikkutunneille…. (vitsi). Lapset (Vili ja Vivian) on mummolassa yötä ja me ollaan vauvan kanssa kotona. Juusolle jo kerroin, että se voi hengailla yläkerrassa vauvan kanssa, kun me akat räkätetään alhaalla.. Ei syttynyt. Voipi olla jos  hän piipahtaa jossain vauvan kanssa ja tulee sitten tuomaan vauvaa syötölle kotiin. Katsotaan tilanteen mukaan. Pian hieman helpotta, kun alkaa se kiintieden maistelu ja voi vähän olla vapaammin noiden imetysten kanssa.

Mutta siis… ystävät on ystäviä ja ne pysyy lähellä oli tilanne mikä tahansa <3 Olisihan sekin hassua, jos eläisimme kaikki samaa elämänvaihetta..

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
photo: Noora Näppilä

 

Nyt kannattaa vielä hyödyntää viimeiset TammiALET House of Brandonilta. Koodilla JNSLS saat jo alennetuista tuotteista -20%. Kuvan takki*,  Housut*, Paita* 

-Umppu

 

primebody

6 vastausta artikkeliin “Kun sinkku kaverit hylkää”

  1. Hyvä postaus aiheesta, joka on varmasti monelle meistä jossain muodossa ajankohtainen ennemmin tai myöhemmin. Mulla on vielä sellainen tilanne että omassa ystäväpiirissä ei ole kuin yksi vauva ja suurin osa elää poikaystävistä huolimatta aika samanlaista elämää kuin mäkin. Oon itse sinkku ja ottanut sen asenteen että niin pitkälle kuin mahdollista, tuen myös heitä, jotka elävät ihan eri tilanteessa kuin minä. Ymmärrän täysin että yksin on huomattavasti helpompi liikkua perheellisen luokse tai varsinkin jos toisella on monta lasta tai on kyseessä pieni vauva. Mua ei haittaa yhtään se ja niin sen mun mielestä pitääkin mennä ainakin tiettyyn rajaan asti. Koen kuitenkin että ystävyys on sitä että ymmärtää toisen tilanteen ja tukee sen minkä pystyy, vaikka tilanne olisikin itselle vieraampi.

    Uskon, että tosiystävyys kestää erilaisetkin elämäntilanteet. Toki joidenkin kanssa voi olla että ystävyys voi muuttaa muotoaan, onneksi joskus jopa syventääkin. Itselleni on ongelmaksi koitunut se, että ystäväpiirin lähes ainoana sinkkuna alkaa tuntea olonsa väkisin ulkopuoliseksi ja hieman jopa laiminlyödyksi. 😀 Tuntuu että moni unohtaa ystävänsä sillä sekunnilla, kun löytyy se mies ja sen jälkeen ei enää puhuta muusta kuin toisen parisuhteesta, mikä on aika ikävää. Samalla toki mietityttää onko tilanne aina näin ja ei kai tule joskus käymään niin että ei sitä miestä itse löytäisi ja sehän toki vaikuttaisi lastensaantiinkin, koska en tiedä miten kestäisin nähdä jatkuvasti perheitä. Uskon, että sellaisessa tilanteessa olevatkin ovat varmasti onnellisia toisten puolesta, mutta olisi varmasti henkisesti raskasta olla jatkuvasti pelkästään muiden puolesta onnellinen ja kuunnella juuri niitä lapsiperhearjen valituksia (jotka totta kai ovat täysin ymmärrettäviäkin!), jotka saadakseen olisi valmis antamaan melkein mitä vain. Mutta onneksi tuo aihe ei nyt ainakaan vielä ole ajankohtainen ja ajan kanssa ehtii tapahtua vaikka ja mitä. 😀 Joskus on toki tullut tuota mietittyä.

    Oli kiva lukea että kerrankin ei vaan syyllistetä sinkkuja, mihin todella monessa paikassa sorrutaan. Meitä sinkkujakin on niin joka lähtöön ja uskon että ne pysyy elämässä, joiden on tarkoitus pysyä ja jotka haluavat pysyä. 🙂 Uskon myös että erilaiset elämäntilanteet opettavat ja ne auttavat myös laajentamaan sitä omaa kuvaa elämästä.

  2. Mulle kävi niin, että iso osa kavereista hävisi kuin pieru Saharaan silloin, kun ensimmäisen lapsen sain. Mä olisin ollut ihan valmis kyläilee ja reissailee vauvan kanssa, muttei mua koskaan pyydetty mihinkään 😁 nykyään oon alkanut jopa ihmettelee sitä, miksi se oon aina mä, jonka pitää autottomana haalata kolme lastani joka paikkaan kylään eikä kukaan ikinä tuu meille (toki oon kutsunut ja monesti sovittukin milloin olisi tulossa, mutta viimeisen puolentoista vuoden aikana ei oo kukaan tullut, joko on peruttu jollain syyllä tai tehty ihan rehelliset oharit)… Mä en ymmärrä, koska niillä muilla on oikeesti autot ja ne tietää kyllä että mulla ei oo. Joskus oon sanonut ihan suoraan että en jaksa tällä porukalla tulla, koska se on oikeesti raskasta saada kaikki liikkeelle, bussiin, vaihtaa bussia, kävellä loppumatka, pukea, riisua, pakata kamat jne. Saa nähdä, muuttuuko se tilanne joskus vielä, mielenkiinnolla odottelen 😁

  3. Toisin esille vielä sellaisen näkökulman, että kaikki eivät myöskään ihan rehellisesti sanottuna pidä lapsista. Eivät ehkä halua omia, eivätkä tykkää varsinkaan muiden lapsista (en tykkää itsekään). Ja tällöin, jos kaveri raskautuu ja saa lapsen/lapsia, niin onhan se selvää, ettei enää kiinnosta nähdä, jos tuore äiti ei muusta puhu kuin lapsestaan, eikä pysty/halua liikkua mihinkään ilman lastaan. Jos ystävyys on perustunut jollekin muulle kuin äitiyden kokemusten jakamiselle, niin silloin lienee ihan luonnollista, että tiet erkaantuu tässä tilanteessa, eikä siinä oo mitään pahaa 🙂 Elämä jatkuu ja eri elämänvaiheisiin kuuluu erilaisia ihmisiä. Mielestäni kavereilta ei voi ”vaatia” tykkäämään lapsista, eikä viettämään aikaa lasten seurassa, jos sellainen ei tästä kaverista tunnu luontevalta.

  4. Olen huomannut kyllä muutoksen joissain ystävissä sen jälkeen kun sain lapsen. Itse en ole ikinä ollut lapsi-ihminen (toki omaa lasta rakastaa yli kaiken) ja olen ollut hieman kömpelö ja vaivaantunut jos olen esim. mennyt kaverin luo käymään jolla on lapsia. Mielestäni kuitenkin oikea ystävyys kestää läpi erilaisten elämäntilanteiden; toki on luontevaa että tuore äiti puhuu paljon lapsestaan ihan yhtä lailla kun ystävä saattaa puhua työstään tai miehestään tai mikä asia nyt ”pinnalla” onkin. Vaikka itse ei lapsista mitään tietäisi eikä se myöskään omakohtaisesti kiinnostaisi, on kohteliasta kuunnella, sama ystävähän hän yhä on. Varmasti taas jonkin ajan päästä tulee aika kun puhetta tulee enemmän jostain muusta aiheesta ja voidaan nähdä kuten ennen kaupungilla ilman lasta. Koen, että jos ystävä oikeasti on tärkeä ja rakas, niin sitä haluaa olla mukana hänen elämänsä eri vaiheissa.

  5. Aihe on lähinnä netistä tuttu. Ja toisaalta ei ole kuin yksi lapsi, joka on nyt ihan eri asia kuin vaikka kolme. Ei mulla ole ystävyydet kaikonneet ja on jopa ihan uusia sinkkuystäviä, jotka ovat paljon nuorempia. Ehkä äideillä on tapana puhua lapsista, mutta itse en ole ikinä halunnut puhua lapsista, kodista tai töistä kun tapaan kavereita. Kotia ja lapsia saa riittävästi kotona, töitä töissä, joten ”vapaalla” puhutaan niistä mistä ennenkin. Olen siis äiti, mutta en kestäisi sellaista ystävyyssuhdetta missä puitaisiin koko ajan lapsia tai parisuhdetta. Eivät ole ns. mun juttu 🙂 Kylässä käyn lapsen kanssa yleensä vain niissä paikoissa missä on lapsia. Muutoin visiteeraan yksin. Ei ole mikään erityisemmin suunniteltu juttu, vaan tullut ikäänkuin luonnostaan. Yleensä kavereille tulee mentyä illalla, joten lapsi isän kanssa ja nukkumaanmenoaikakin koittaa sen verran aikaisin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 23
Tykkää jutusta