Kun toisen persoona muuttuu täysin

 

 

Kyse on nyt meidän neiti näpsäkästä.. Vaikka tiedän, että vauvan tulo vaikuttaa lapsiin ja varmasti vielä enemmän, kun on näin pieni ikäero niin silti tuntuu, että välillä en tiedä mitä teen. Se fiilis ”paska äiti” painaa joka päivä ja olo on välillä niin turhautunut. Koitan antaa kaiken mahdollisen huomion hänelle, minkä suinkin kerkiän, mutta lapsia on kolme ja kaikki tarvitsevat sitä. Lisäksi on päivittäin aamupala, lounas, päivällinen, iltapala plus kaikki välipalat, siivoukset, pyykit, työt yms.. Toki Juuso on apuna, mutta hän käy töissä.  Vivian on aina ollut perheen hymytyttö ja moni meitä seurannutkin varmaan on kuvista sen  nähnyt… On ehkä väärin sanoa omasta lapsesta, mutta sanon silti, mutta hänestä on tullut oikein riiviö.

Vili on aina ollut niin kiltti, että sille ei ole tarvinnut koskaan huutaa. Se ei ole saanut koskaan yhden yhtä raivokohtausta. Ei heittäytymisiä. Ei uhmaa ei mitään. Toki tämäkin on aika harvinaista, mutta olen tottunut jotenkin siihen helppouteen. Näin oli Vivianinkin kanssa alkuun kunnes… Vauva tuli taloon.

SAMSUNG CAMERA PICTURES

SAMSUNG CAMERA PICTURES

Sitä sanotaan, että tämä on ohimenevä vaihe ja olen jo silmät verisuonia täynnä odottamassa koska se vaihe on ohi. Tuntuu, kun ihmisen luonne olisi muuttunut päinvastaiseksi mitä se oli. Jos olemme kylässä tai meillä on joku niin hän muistuttaa jo aikalailla vanhaa minäänsä, mutta auta armias, kun olen yksin kotona niin niitä heittäytymisien ja raivokohtauksien määrää. Tänään oli ehkä huippu, kun hän katseli samalla itseään pelistä kun raivosi lattialla…

Oon luonteeltani todella herkkä ja välillä vaan huomaan kuinka pyyhin poskeltani kyyneleitä ja mietin, että kyllä tää tästä helpottuu.. Vielä jos vauva huutaa samaan aikaan tai imetän niin en vaan voi ottaa Viviania syliin, josta hän on myös oppinut rimpuilemaan pois..

Kai tää on sitä kasvamista myös omalla kohdalla, mutta joka päivä jotenkin tuntuu, että teen jotain väärin. Vielä kun tässä itse painaa pikku univelalla niin kaikki jotenkin korostuu. On myös todella vaikeaa saada ketään ymmärtään sun fiiliksiä. Vaikka niitä ilon hetkiä on myös paljon päivässä, niin jotenkin arjen haasteiden myötä (en tiedä miksi) ne unohtaa. Ulkona on nyt niin kylmä, että lapsia ei voi nukuttaa ulos, mikä on ollut se arjen oma hetki, kun kukaan ei roiku sussa tai ole mitään vailla.

SAMSUNG CAMERA PICTURES

SAMSUNG CAMERA PICTURES

Kun kehuin, että käytiin ostamassa eilen lapsille pulkka ja liukuri niin tänään ensimäiset raivarit tuli siitä, kun häntä ei vedetty pulkalla pitkin kämppää….. toinen kun pulkkaa ei voinut ottaa vessaan mukaan kun pestiin hampaita.. Välillä itkettää ja välillä mua oikeesti naurattaakin. Luulis, että mun stressin ja paineensietokyky on tämän viimeisen vauva vuoden jälkeen niin mintissä, että kestän ihan mitä vaan. Tähän voin todeta, että yks ei oo mitään. Kaks on vielä suht iisiä, mutta kolme ei ole sama asia kun kaksi…

Kai tähän äitiyteen kuuluu välillä näitä ”romahtamisia” ja negatiivisia tunteitakin. Ihmettelisin, jos tämä olisikin vaan vaaleanpunaista tai sinistä unelmaa..

Vauvan kanssa on nyt 2 hyvää putkeen takana ja se fiilis, kun olet saanut nukkua omassa sängyssä rakkaan Koskisen vieressä ;). Ei saa koskaan leijua, mutta ehkä nyt on siirrytty pikkuhiljaa siihen, että yö on yö ja päivä on päivä, koska vauva on jo päivisin pitkiäkin aikoja hereillä..

Mun tekis niin usein mieli sanoo mun blogille, että kiitos kun taas jaksoit kuunnella mun huolia, murheita ja valitusta ja että mulla on jo paljon parempi mieli… Tämä on myös syy siihen miksi kirjoitan blogia. Se kuuntelee mua aina ja sillä on aina mulle aikaa. Tää arki täällä kotona on välillä niin täynnä kaikkee, että en todellakaan ehdi puhumaan kenenkään kanssa puhelimessa. Se on syy miksi en vastaa, jos olet koittanut soittaa. En myöskään ole niin hifi, että kuljen himassa handsfree päässä 🙂 Meille saa tulla käymään täällä me ollaan.

Jos muuten etsitte hyviä blogeja niin vauva arkea twistattuna liikunnalla löytyy Monnan ja Emman blogeista. Molemmilla on suht tuoreet esikoiset ja saatamme kirjoitella samantyylisistä aiheista.

-Umppu

primebody

28 vastausta artikkeliin “Kun toisen persoona muuttuu täysin”

  1. Itselläni ei ole lapsia eikä näin ollen vanhemmuudesta mitään kokemusta, mutta olen tovin lueskellut blogiasi ja rakastan sitä kuinka avoimesti kirjoitat perhe elämästäsi ja sen erilaisista haasteista! Jaksamista ja tsemppiä arkeen! 🖒😊

  2. Hiphei! Mä niin ymmärrän sua. Mulla on vain yksi lapsi, mutta ei yhtään kokonaan nukuttua yötä kahteen vuoteen ja lapsella todella temperamenttinen luonne eli raivokohtaukset ovat jotain uskomatonta. Itse suht rauhallisena tyyppinä en välillä voi käsittää, kun maailman aurinkoisin taapero saakin koko naapuriston kovimmar raivarit, hakkaa päätään lattiaan ja muuta hurjaa. Uskaltaisin väittää, että hurjat raivarit johtuvat temperamentista eikä kasvatuksesta. Parhaani yritän, annan huomiota, omaan tarkat rutiinit ja meillä on alusta asti ollut kunnon säännöt.

    Mutta välillä naurattaa, välillä itkettää. Muutaman vuoden univelka vetää välillä vakavaksi eikä ole kivaa, kun olet itse tosi kovilla ja joku heittää sen ”teillä on kasvatuksessa jotain pielessä” -katseen kesken pahimman uhmaraivarin. Mä ihan ihmeissäni katselen niitä lapsia, joulla uhmaa ei ole, kun on itsellä vain tämä yksi Herra Aurinkoinen hurjilla raivareilla höystettynä.

  3. Minulla on lapset syntynyt kahden vuoden ikäerolla ja muistan kuinka raskasta aikaa oli kuopuksen vauva-aika. Silloin oli vaikea nauttia siitä, kun tuntui että joka päivä poti vaan huonoa omaatuntoa ja paljon tuli hermostuttua esikoiseen. Ihmettelin silloin miten vähän niistä negatiivisista tunteista kukaan puhui!?

    Tsemppiä kovasti teidän arkeen! Nyt ne päivät ja tuo aika tuntuu ikuisuudelta, mutta niin kuin tiedät, nopeasti se aika kuitenkin menee! Musta tuntuu että noi tunteet vaan kuuluu tohon, kun on kaksi noin pientä…. kiitoksia vielä sun ihanasta, aidosta blogista 😊

  4. Tiedän tasan mistä puhut. Mulla 3 lasta ja jokainen tullut vuoden ikäeroilla. Hurjaa hommaa mutta kyllä se helpottaa! <3 yrität vaan ottaa kaiken irti niistä hyvistä hetkistä. 🙂

  5. Meillä on laskettu aika 8 viikon päästä, ja ai että mä kauhistelen mitä siitä tulee kun vauva kotiintuu.. 😀 Meidän esikoinen on 1v 7kk nyt ja tähän asti ollut aivan unelma ja ns helppo lapsi. En tiedä onko se tää oma väsymys joka vaikuttaa jo häneen mutta auta armias jos joku asia ei tapahdu sillä sekunnilla kun hän haluaa niin sen kyllä kuulee koko talo. Hän myös tykkää heittäytyä herkästi, oltiin sitten ihan missä vaan.. Välillä huomaan että kolmatta kertaa päivässä huudan hänelle takaisin ja siitä vasta huono olo tuleekin. Pitäisihän mun äitinä jaksaa kuunnella ja ottaa kaikki vastaan mitä hän antaa, mutta ei sitä vaan kyllä jaksa. On se hermoja raastavaa kun toinen jatkuvasti huutaa ja suuttuu. Toivon että tässä vajaa kahden kuukauden aikana hänen meno rauhottuisi ja vauvan synnyttyä hän olisi taas oma rauhallinen itsensä.. (toiveajattelua)

  6. Näitä sinun juttuja on tosi mukava lukea ko ittellä niin saman ikäset kaks nuorimmaista ja niin samanlaisia kokemuksia niiden kans 🙂

  7. Oon meidän perheen kolmesta lapsista vanhin ja tällä hetkellä 20-vuotias. Olin äidin mukaan lapsena juuri kuten teidän Vili, oikea enkeli. Mutta meistä kolmesta mun murrosikä oli ehdottomasti pahin ja näin jälki käteen ajateltuna, vanhemmille myös varmasti todella raskas. Tästä ollaan äidin kanssa monesti naurettukin, kun se ei olisi koskaan uskonut, että minusta kiltistä ja koskaan-ei-mitään-vailla lapsesta kuoriutui 13-vuotiaana oikea hirviö hahah. Toivotaan, että Vili ja te säästytte siltä, koska niinhän se usein menee kun uhmaikä on olematon, niin murrosikä onkin kahta kauheampi 😂 Tsemppiä lapsiarkeen ja ruuhkavuosiin! Tykkään sun blogista suunnattomasti.

  8. Meillä toistaiseksi vain yksi kun sisarusta ei ole vielä saatu alulle mutta meillä sama juttu. Neiti aurinkoinen, suloisuus ja ihanuus…mutta jotain tapahtu pari kuukautta sitten ja aivan toinen puoli neidistä kehiin! Koettelee niin rajojaan ja äipän hermoja. Pomppii,riehuu, repii, raivoaa…jne. Todellinen äriipurri-prinsessa! Ja ikää nyt se 1v 9kk… mutta tsemppiä, sulla on kolme josta pitää huolta!❤

  9. Tsemppiä!
    Mä niin tunnen sun fiiliksen. Meillä nuorimmaiset 1v8kk ja 4kk. Vaavi on ihana ,nukkuu ja syö,hymyilee..isoveli valvottaa ,huutaa,heittäytyy kun syötän pienokaista. Ihan hirvee härdelli kun olen yksin..
    Vaikeaa olla isoveli…
    Voimia sulle ❤

  10. Raskasta on varmasti. Mutta on sillä lapsellakin. Mieti miten sen elämä on mullistunut juuri silloin kun tahtokausi yleensäkin alkaa…

  11. Voi kun voisi virtuaalisesti lähettää voimaa ja sitä kuuluisaa jaksamista!
    Vivian on toki myös juuri siinä iässä missä oma tahto kuoriutuu ja tämä käytös olisi varmasti tullut myös ilman vauvaa, mutta tuntuu äitinä varmasti potenssiin sata kun siinä samalla on muu mylläkkä hoidettavana. Tunti kerrallaan, päivä kerrallaan ja muistathan pyytää läheisiltä apua jos sitä vain on saatavilla.
    Meillä liki 2v tyttö odottaa pikkusiskoa saapuvaksi kuukauden päästä, saas nähdä mihin meidän vielä selkeä ja suht simppeli arki muovautuu 😀 onneksi on tukea riittämiin ympärillä ja varmasti isosisko pääsee koska vain mummon kanssa kaksin puistoilemaan ja saamaanon sitä täyttä korvaamatonta huomiota.

  12. Voimia! Meillä kahden lapsen ikäero on 1v8kk. Muutaman ruusuisen viikon jälkeen alkoivat vaikeudet ja todellakin tuntui, kun esikoisemme olisi kadonnut ja tilalle tullut aivan vieras riiviölapsi. Se kesti aikansa, mutta helpotti sitten. Mikä helpotus se olikaan, kun oma lapsi tuntui taas omalta! Hankalampia jaksoja oli pari, mutta toisella kerralla tiesin jo hiukan, mistä oli kyse. Yksittäiset hetket ja päivät tuntuivat välillä ylittävän sietokyvyn, mutta kokonaisuutena siitä selvisi, kun eipä vaihtoehtojakaan ollut. Loppujen lopuksi tämä taitaa olla hyvin tavallinen tarina pienellä ikäerolla, ja kaikilla olen kuullut sen helpottavan muutamassa kuukaudessa. Ja pian sen jälkeen alkavatkin ne pienen ikäeron hyvät puolet. <3

  13. Täällä asustaa Vivianin kanssa juuri samanikäinen prinsessa tättärä ja menossa juuri samanlainen vaihe, eli kauheita raivokohtauksia, heittäytymistä ja sylissä rimpuilee, pukemiset ja syömiset välillä tuskaa.. kuukausi sitten oli todella helppo lapsi luonteeltaan, toivon mukaan tää on nopeasti ohimenevä vaihe..

    Se mitä halusin kommentilla sanoa on, että vaikka Vivianilla vaihe alkoi heti toisen lapsen syntymän jälkeen ei tarkoita mielestäni sitä että sitä ei olisi tullut vaikka toista lasta ei olisi, eli syyllisyys pois, itse en varmaan pärjäisi jos olisi vielä tässä vauva eli todella supermutsi olet, paljon tsemppiä arkeen ja hyviä hermoja 😄 Blogiasi on mukava lukea, hyviä ajatuksia perhe- ja työelämästä ☺

  14. Mulla on kolme lasta. Esikoinen 11v poika, keskimmäinen 4v tyttö ja nuorin 1,5v poika.

    Esikoinen on aina ollut hyvin tasainen ja seesteinen tapaus. Ei koskaan vingu eikä vongu mitään, ei ole heittäytynyt, ei kiivastu silmittömästi. Toki suuttuu ja osoittaa mieltään, mutta hänelle riittää pari murahdusta tai hyvä perusteltu selitys.
    Kun pikkusisko syntyi niin isoveli aloitti koulun. Päivät oli tosi helppoja, koska helppo vauva ja käytännössä päivisin ainoa lapsi. Myös isoveli ymmärsi jo ikänsä puolesta miksi äiti ei juuri nyt pysty auttamaan vaan pitää odottaa, koska sisko syö.
    Äitiysloman jälkeen palasin töihin. Mies lähti vuodeksi ulkomaan työkeikalle. Isoveli auttoi arjessa sen minkä 7v voi. Pikkusiskolle alkoi kehittyä vähän ennen 2 vuotta uhma. Just tuota samaa mitä Vivianilla. Heittäytymistä, suuttumista, raivokohtauksia, minä haluan, ei näin vaan noin. Siinä yksin kahden lapsen kanssa tuli näin jälkikäteen ajateltuna aina hyssyteltyä tyttöä ja välillä annettua periksi. Oli pakko jotainkin vain selviytyä yksin.

    Pikkusisko oli melkein 3v kun syntyi pikkuveli. Jäin molempien kanssa kotiin. Ja voi tsiisus se uhma vaan paheni. Yhtäkkiä perheen ”silmäterälle” ei riittänytkään huomiota niin paljon kuin ennen. Uhma ja uhoaminen, oma tahto vain paheni kun piti opetella rooliin, jossa äiti ei heti ehdikään auttaa, kannustaa, ihastella temppuja.
    1,5 vuotta myöhemmin ei ole helpotuksen merkkejä näkyvissä.

    Meillä pojat on lauhkeita kuin lampaat. Tytöllä temperamenttia heidänkin edestä. Me vanhemmat joudutaan olemaan tytön kanssa erittäin tiukkoja, koska hän vie asian kuin asian aina vaikeimman kautta maaliin. Ei ole auttanut positiivisen kautta asioihin lähestyminen, ei positiivinen kannustaminen, ei selkeät ohjeet yksi asia kerrallaan. Se on se kova tahto ja kova luu, joka hänessä jyllää.

    Voin vain kuvitella miltä teistä tuntuu kun yhtäkkiä söpöstä tytöstä onkin kuoriutunut esiin kuriton pikkuriiviö, johon ei järkipuhe tepsi.
    Mitään neuvoja en osaa antaa, koska en todellakaan ole mikään supermutsi ja kasvatusguru. Lähetän teille paljon voimia ja pitkää pinnaa!

  15. Täällä mennään samalla twistilllä! Voimia teille sinne ja meille kaikille lukijoille! <3 Kun vaippojen viikkokulutus alkaa olemaan lähempänä 10 kuin 100 ja yöheräämiset lähempänä 1 kuin 10 niin uskon, että alan jo muistamaan kuinka kahvia keitetään aamuisin..

  16. Et missään nimessä ole huono äiti, älä edes ajattele sellaista. Kyllä kaikki tasoittuu kun Vivian ehtii tottua vauvaan ajan kanssa. Voimia sinne.

  17. Et missään nimessä ole huono äiti. Lastenhoitajana oon niin usein miettinyt, miten raskasta äidin työ on.
    Olen tehnyt lapsenvahdin töitä 14 vuotiaasta asti ja tiedän, vaikkei niin nuorelle voi antaa täyttä vastuuta yhdestäkään lapsesta, niin jos saisit Vivianille edes leikkiseuraksi jonkun nuoren vailla extratyötä, niin voisiko se helpottaa? Mä olen aloittanut nämä hommat juuri niin että tutulle tuli toinen lapsi ja tällä 1,5 v vanhemmalle pojalle piti saada tekemistä siksi aikaa että äiti sai touhuta vauvan kanssa (syöttää, nukuttaa, pestä) rauhassa. Lasten äiti aina kiitteli, kuinka paljon helpotti kun tiesi että vaikka omisti lähes kaiken aikansa vauvalle, niin heidän taaperonsa sai yhtälailla joltakin täydellisen huomion, ja jonkun joka jaksoi piirtää, vetää pulkassa tai rakennella legoilla.

    Toivottavasti saat jotain apua, ja teidän tilanne helpottuu! =)

  18. Meillä on neljä suht tasaisilla väleillä syntynyttä lasta ja voin vaan todeta,että tuotahan se on,monen lapsen vanhemmuus.Meillä on helpottanut ehkä kaikista eniten tarkat rutiinit:ylös,ulos,syömään,unille,ulos,leikkiä ja unille.Vauva on joka kerta tullut joukon jatkoksi ja oppinut porukan rytmiin aika nopsaan.Jossakin vaiheessa meillä kävi siivooja 2krt/kk ja se helpotti noita arjen hommia jonkun verran,vaikka pitihän siivoojaa varten tietysti siivota ja joka päiväinen järjestely ei siitä toki vähentynytkään:D Ruuissa olen aina suosinut keittoja ja laatikoita;valmistuvat nopsaan tai sitten muhivat muun tohinan ajan uunissa.Pyykit hoidan heti aamusta esim.lastenohjelmien aikaan.Mulla on aina ollut kaikki lapset kotihoidossa ja olen kokenut senkin helpottavana tekijänä:rutiinit ovat pysyneet muuttumattomina jokaisena arkipäivänä.Mitä tulee tuohon pakkaseen,ulos vaan!Kunnon toppaukset ja vaunujen suuaukon suojaus:kyllä tarkenee ja itsekkin saa päätään tuuletettua raittiissa ulkoilmassa.En olisi varmaan selvinnyt järjissäni näin monesta lapsesta ilman joka päiväisiä ulkoiluja!Auttaa nimittäin väsymykseenkin ihan parhaiten ja ärsytykset unohtuu!Tsemppiä sinulle,kyllä se elämä siitä tasoittuu:)

  19. Tsemppiä ja voimia <3 Meillä 4, joista kaksi viimeistä pienellä ikäerolla. Nro kolmosen mustasukkaisuus jne vauvasta kesti melkein kaksi vuotta. Ne 2v. oli äärimmäisen raskasta aikaa, toivottavasti teillä helpottaa nopeammin. Ota kaikki apu vastaan mitä vain suinkin saat ja yritä pitää kiinni omista hengähdystauoista. <3 voimia <3

  20. Minulla 8v ja 1,5 v pojat. Esikoinen oli ihan mahdoton tapaus, uhmaa kesti ikävuodet 2-6 v. Ei oikeasti käyty hänen kanssaan esim kaupassa varmaan pariin vuoteen kun reissut oli yhtä huutoa. Edelleen on tosi itsepäinen tapaus, mutta huomattavasti seesteisempi. Pikkuveli ei VIELÄ uhmaile, mutta sitä odotellessa 😂 esikoinen oli kyllä niin haastava tapaus ettei käynyt mielessäkään tehdä toista heti perään, eikä hermotkaan kyllä kestäisi sitä sisarusten jatkuvaa kinastelua. Että kyllä se siitä kouluun mennessä helpottaa 🙂 sitten voikin aloittaa murrosikään valmistautumisen…

  21. Meillä ikäeroa tytöllä ja pojalla 1v 3vkoa. Poika kohta 9kk ja tuo esikoisen uhma on ihan jäätävä 😀 siihen päälle vielä huomattavasti pehmosempi veli niin tere! Toista komentaa niin toinen pahottaa mielensä ihan vaan äänensävystä.. ulos lähtiessä ei päästä kotipihaa pidemmälle kun pitää vaan raivota ihan kaikesta.. paskamutsi-pisteet mulle, kun uskallan sanoa ääneen et pääsen onneks maaliskuussa töihin lepäämään! Uskottelen joka päivä et huomenna on varmaan jo helpompaa 😉

  22. Minun esikoinen oli viisi, kun toinen syntyi. Hän sai hirveitä itkukohtausia ja raivosi pitkin taloa noin kuukauden ajan vauvan tulon jälkeen. Vanhempina oltiin todella huolissamme tästä, mutta kun aikaa meni ja hän alkoi pitää vauvaa siskonaan kaikki helpotti. Ymmärsin miksi minulle sanottiin, että esikoisesta voi tuntua vauvan tuleminen taloon samalle, kuin miehesi toisi uuden naisen kotiinne 😀 Voin vaan kuvitella miten raskasta tämän kokeminen on pienellä ikäerolla… Jaksamisia teille!!

  23. Täällä on myös Vivianin ikäinen tyttö ja ihan joulun jälkeen nyt alkoi aikamoinen show… syöminen on tuskaa (heittelee ruokaa, syöttää ei enää saa) vaikka aina ollut ruokapöytä hänen lempparipaikka ja ylipäätään syöminen, niinkun teillä 😀 Muutenkin joka asian haluu tehdä itse ja raivokohtauksia alkanut tulemaan…muutenkin villiintynyt ja hyppii sohvilla yms… Eli kai se on tätä ikäänkin kuuluvaa juttua…

  24. Hei, kiitos sulle että kirjoitat niin avoimesti väsymyksestä ja kolmen lapsen vanhemmuuden horror-puolista. Mun nuorimman lapseni vauva-ajasta on jo tovi aikaa, mutta ihan kyynel tulee silmään ja kylmät väreet menee selkärankaa pitkin, kun muistan sun tekstejä lukiessani, että ei ¤%”%, tuollaista se todellakin oli. Mullakin on siis kolme lasta pienillä ikäeroilla. Se, että jaksat imettääkin, on kyllä niin superia, ja se, että väsyt vanhempiin lapsiin tai vauvaan, on tosi normaalia. Tsemppiä, hyviä unia ja kaikkea muuta tähtipölyä sulle! 🙂 <3 (ja kyllä, jossain vaiheessa se helpottaa, mutta se ei sua auta nyt pätkääkään)

    Sulta puuttuu sellainen ulkokultainen kuorrutus blogista, mikä on tosi jees. En ole kaikista asioista samaa mieltä, mutta on todella hyvä, että kirjoitat suoraan mitä ajattelet, etkä lässytä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *