Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmisille olemisesta

 

Luin artikkelin, missä on mielestäni hyvin kiteytetty montakin asiaa: Kelan uusi pääjohtaja Elli Aaltonen haluaa lakkauttaa vastikkeettoman sosiaaliturvan. Hän sanoo Suomen Kuvalehdessä, että etuuksia ja kannustin- ja tuloloukkuja on liikaa.

Voit lukea artikkelin kokonaisuudessaan TÄÄLTÄ

Mun mielestä vihdoinkin jotain järkeviä uudistuksia mahdollisesti tulossa. Koskaan ei sais kannusta ihmisiä tekemättömyyteen. Aaltosen mukaan ”nykysysteemi tukee yhteiskunnallista syrjäytymistä, maksaa paljon eikä tuota mitään”. Kukaan tuskin haluaa tukea syrjäytymistä tai edesauttaa sen mahdollistumista.. Itse en ole näitä koskaan ymmärtänyt.. ja siksi kirjoitan usein siitä, että kaikkien kuuluisi tehdä töitä tai tehdä edes jotain…

Me asumme Hirvikallion alueella ja tästä on muutama kilometri suunnillee Annalan ”keskustaan”. Olen näillä hoodeilla viettänyt lapsuuden ja varmasti jokaisessa lähiössä on aina muutama sellainen talo, minkä mielellään kiertää vähän kauempaa.. Valitettavan usein ne on niitä kaupungin vuokrataloja, missä usein asuu muutama hieman hämärä tyyppi. Kuulun facessa sellaiseen Annala ryhmään, missä nyt kirotaan joidenkin talojen lähellä olevaa rotta ongelmaa. itsehän en tiedä mitään kuvottavampaa kuin rotat ja jos näen täälä yhdenkin sellaisen niin voitte olla varmoja, että listin sen itse.

 

SAMSUNG CAMERA PICTURES

 

No mitenkä nämä asiat edes liittyvät toisiinsa… Tämä on vain taas mun omaa pohdintaa, jolla varmasti suututan taas jonkun….. Paljon on annalassakin taloja, missä asuu ihmisiä juurikin näillä tuilla. Sielä seassaa saattaa olla pitkäaikaistyöttömiä yms. Talot vaatisivat jo pikaisia korjauksia ja remonttia, mutta siinä vaiheessa kun kaupunki maksaa niin elämisen, kuin asumisen niin ei yksinkertaisesti jää varaa sille remontille. Ei vaan voi olla niin, että kaikki tuodaan kun Manulle illallinen. Mitäs jos sitä tartuttaisiin talkoilla ongelmaan ja hoidettaisiin se alta pois? Mitä jos lähdettäisiin yhdessä tekemään hyvää kaikkien edun eteen? Mitä jos sulla ei ole päivällä muuta tekemistä ja lähtisit vaikka sinne rottajahtiin? Auttaisit itseäsi ja muita… Ei kun istun keittiössä valittamassa ja kirjoittelemassa erilaisille palstoille kyseisestä ongelmasta ja oletan, että joku muu hoitaa homman.. Kuuluuko sen mennä näin? Asia on ehkä mun sanoilla hieman kärjistettyä, mutta tuntuu että kaikki vaan menee siihen kokoajan, että en mää kun ei mun tarvi.. Syytetään päättäjiä jokaisessa asiassa. Tuntuu, että kukaan ei voi tehdä mitään vapaaehtoisesti, koska siitä ”ei makseta”.  Täällä maksetaan asioita jo ihan liikaa kaikille ja joskus sitä vois vaikka tehdä jotain vastineeksi?

osa niistä taloista oli jo silloin, kun olin lapsi niin aivan karmeassa kunnossa, niin voin vaan kuvitella miltä ne näyttää nyt lähes 30 vuoden jälkeen… Rappukäytävätkin on jo niin ahdistavia, etten yhtään ihmettele, että niissä taloissa masentuu. Sisällä vedetään tupakkaa, koska ketään ei kiinnosta.. Joku saattaa maata rapussa, kun on niin humalassa ettei pääse rappusia ylös.. Odotetaan vaan silti , että joku tulee ja asentaan uuden keittön…

Toinen otsikko mikä pisti silmään oli Hesarin otsikko: lue koko juttu TÄÄLTÄ

Onko muskari laiton päiväkodissa? Se selvitetään nyt koko Suomessa, koska espoolainen vanhempi valitti maksullisista tunneista

Tääkin oli aivan hullu juttu. Kirjoitinkin aiemmin aiheesta onko kasvatus päiväkodin ja koulun vastuulla, jotka ovat palveluita mitä moni saa ilmaiseksi.. Oltaisiinko me tyytyväisempiä ja osaisimmeko me arvostaa asioita eri tavalla, jos kaikki maksaisimme näistä palveluista? Koskaan ei lasketa paljonko palkansaajalla jää käteen, kun siitä pulitetaan se asuminen, auto, bensat, päivähoito, sähköt, vesi, harrastukset, ruoka,  yms.. Harvalla jää yhtään sen enempää, mutta he elävät niillä varoilla mitkä on käytössä. Vaikka itse olen aina tehnyt töitä ja paljon niin voin sanoa, että ei täällä koskaan rahassa kylvetä. Raha riittää asumiseen, autoon ja niihin pakollisiin maksuihin mitä on kaikilla perheillä. Jos jotain ylimääräistä halutaan niin silloin säästetään tai tehdään lisää töitä. Ilmaisia lounaita ei ole olemassakaan…

Joskus voi tulla todella yllättäviä rahanmenoja, mitkä syö kaikki säästöt ja sille ei vaan mahda mitään. Se vaan on sitä elämää mikä meitä opettaa. Pitäisikö meidän vaan kaikkien lyödä hanskat tiskiin ja olla välittämättä? Ei todellakaan. Autan aina omien mahdollisuuksien mukaan muita, mutta en vaan kestä turhasta valittamista. Kaikille lukijoilleni on varmaan tullut selväksi että mulle lähes sietämätön asia on ihmisten saamattomuus ja oletus että muut tekee asiat sinun puolesta. Omalla panostuksella teet kuitenkin elämästäsi juuri sellaisen kun haluat.

Onko se niin että kun olemme hyvinvointivaltio niin kaikilla pitäisi olla aina samat oikeudet kävit töissä tai et? Valtionko pitäisi kustantaa meille kaikki ja me vaan nauttisimme juhlavaa elämää napsien hedelmät lautaselta? Ei todellakaan.. Joku varmasti kommentoi ja iskee mulle työttömyysluvut pöytää ja haukkuu taas idiootiks, mutta mua ei haittaa. Näen asian hyvin erilailla. Näen jokaisen työpaikan mahdollisuutena, enkä itse jos työnhaku olisi ajankohtainen aloitttaisikaan sillä asenteella, että EN MÄÄ KUITENKAAN MIHINKÄÄN PÄÄSE.  Jonkun mielestä myyntityö (puhelinmyyjä)  on paskaduunia eikä sitä lasketa työksi on varmaan toinen asia mistä joku viisaampi miulle kertoo. Voin kertoa tähän liittyvän jutun, jossa hyvä tuttuni aloitti tästä vihatusta puhelinmynnistä ja muutamien vuosien päästä olikin firman osakas.. Kun tekee työnsä hyvin voi menestyä ja päästä eteenpäin, mutta aina jostain on aloitettava.

Osaisimmeko arvostaa meidän terveydenhuoltoa esimerkiksi jos maksaisimme käynneistä joka kerta? Voin ottaa tähän hyvänä esimerkkinä neuvolan. Mua ei itseäni henkilökohtaisesti kiinnosta sinne koskaan mennä. En koe saavani sieltä  juuri mitään tarpeellista tietoa  tai infoa, mitä kuvittelisin sieltä saavani liityen vauva arkeen tai ongelma tilanteisiin. (tämä riippuu varmasti paljolti siitä kuka hoitaja sattuu kohdalle). Tämä on mulle täysin maksuton palvelu, jota en edes tule ajatelleeksi. Koen sen ennemminkin velvollisuutena ja pakkona. Voin siis lähes rehellisesti todeta, että en osaa ehkä arvostaa juurikin tätä ilmaista palvelua niinkuin sitä kuuluisi, mutta jos käynti maksaisikin joka kerta sen 100e niin asia varmasti olisi täysin toinen.

 

SAMSUNG CAMERA PICTURES

Olen paljon kuukausien aikana laittanut tavaraa ja vaatteita kiertoon ja yksi asia, mikä ehkä itseäni hieman ärsyttää on vaatimukset keräyksissä. Ymmärrän toki, että mitään lumppua niihin ei kannata laittaa, mutta se että vaatteiden pitäisi olla lähes käyttämättömiä ja mielellään jotain merkkiä, että ne KELPAAVAT eteenpäin. Tämäkin on asia mitä en vaan voi ymmärtää. Ehjät käyttövaatteet eivät enää kelpaa. Koska meistä on tullut näin helvetin vaativia?

Jos olisin itse siinä tilanteessa, että tarvitsisin vaate tai ruoka lahjoituksia niin ei tulisi pieneen mieleenkään laittaa vaatimuslistaa vaan ottaisin kiitollisena kaiken avun vastaan. Nykypäivänä kierrätys toimii todella hyvin niin ihmettelen vain näitä ehtoja. Monessa keräyksessä lukee että lapset eivät saa joutua kokemaan olemaan esimerkiksi kuluneissa vaatteissa.. Herranjumala jos ne on vaatteita missä omatkin lapseni ovat olleet ja ne on kelvannut heille täysin niin miksei ne kelpaa eteenpäin. Enkä nyt tarkoita mitään polvesta auki olevia kollareita.

Moni asia menee välillä multa välillä vähän yli hilseen ja toivonkin, että asioille aletaan tekemään jotain ja pian. Uskon että onnelliseen elämään tarvitaan rakkautta ja lämmin koti. Ei se ole kiinni merkkivaateista ja sisäfilepihvistä. Kumpa tämän ymmärtäisi muutama muukin. Kokoajan leikataan, mutta se on pakko ymmärtää koska varaa ei ole. Pian meiltä poistetaan etuuksia rankalla kädellä ja se tarkoittaa sitä, että kaikkien on pakko yrittää. Kukaan varmaan haluaa, että kansa erotellaan rikkat ja köyhät meiningillä? Valittamisella ei pääse elämässä minnekkään, eikä varsinkaan eteenpäin. On asia mikä tahansa niin aina on helppo syyttää päättäjiä. Moni syyttää niitä vaikka ei edes äänestänyt jolla olisi voinut vaikuttaa siihen ketkä sielä istuu ;). Syntipukkia haetaan ties mistä, mutta ei koskaan katsota sinne peiliin ja mietitä josko minussa olisi joskus jotain vikaa ja josko voisin itse muuttaa jotain itsessäni

Kun muuttaa omaa ajattelutapaa niin samalla se muuttaa usein sun koko maailman

 

-Umppu

 

primebody

97 vastausta artikkeliin “Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmisille olemisesta”

  1. alotetaan tosta ekasta yleensähän moni näistä toimettomoista on hukassa ja tarvitsisi apua siihen että saisi elämän alkuun nyt kaikki on yhtä sotkuu heitellään sinne tänne ja kokeeko sitten kehittyvänsä tälläisessä yhteiskunnassa jossa toiset potkii päähän en tarkoittanut sinua justiinsa mutta kielenkäyttö on sitä että ovat vain puli asteella ja ryypätään mutta tässä yhteiskunnassa on se valuvika jos oot esim nuorempana hölmöilly käynny linnassa niin sellasta ei kelpuuteta juuri mihinkään on saannut aina kokea yhteiskunann honot puolet ja ei ole löytänyt omien ongelmiensa syytä tänään katoin syrjäytyneist’ yhen jutun ja siinä oli hyvä että olivat alkaneet etsiä syitä ongemlmiin moni näisät tuilla elävistä on moniongelmaisia ja siirtä’vät ongelman ratkontaa ja ahdoistusta ryyppäämällä kun saavat silloi nrauhan ongelmien selvittämisestä ja voivat keksittyä ehkä iloon sehän toki kääntyy tulevaisuudessa itseään vastaan ja ryyppäminen on vain toistoa ja enemmänb alkaa ahdistaa eli kannattaisi panostaa juuri niiihin ongelmien ratkontaan ja hei nää moniongelmaiset jos saa päänsä’ selvitettyy olisi tulevaisuudessa sittetn uusia auttajia ja he voisivat auttaa mutia ongelmaisia ja saada siitä ehkä palkkaa mon iheisät putooaa väärän oppimis tavant takai pois koulusta.

    eli miel3enterveys ongelmiin ja niiden hoitamiseen pitäisi eka saada paljon resurssei että voidaan alkaa haaveilemaan heidän työssä käynnistään nythän tungetaan pillerit naamaan ja sanotaa et se auttaap arhaiten.

    toki ymmärän nyt itse ton sun talkoohengen ja tiiöään et se tosiaan tuo hyvää oloa sillekin joka tekee kun tekemisen puute on ahdistavaa ja varmaankin moni suostuisi sitten kun heitä on kuultu kunnola ja ovat saanneet apua nyt vain koitetaan tuolla kelan johtajan lauseella sä paranet kun teet jotain hän ei sitten mennyt sen syvemmin siihen mistä ne ongelmat johtuu ja kuinka niitä pitää hoitaa ja hälle maksetaan veronmaksajien palkka esim kataisen 30k kuukausi palkalla 15 duunaria tekis kuukaudessa kahen donan liksalla arvokkaampaa työtä ku njargonia höpöttelee jsosain kaukasessa palatsisa virkamiesten palkkoihin kuluu aika paljon rahaa ja tekeväkö he tärkeää työtä.

    mut jos sä esi mehdottaisit tehäämpä noin niin kyl mä tulisin itte vaikka oisin töissäkin talon kunnostaminen on kivaa puuhaa ja mä vosin toimii myllärinä D:..

    ensin pitää ratkasta ne ongelmat mitä tippuneilla on jasitten on aitoa kiitollisuutta apua kpohtaan monet jäävät apua ilman monet kokee avun saannin nolona ja eivät näe mahdollisuuksia miten näyttää tie tälläisiä ongelmai en näe tässä yhteiskunnassa ratkottvan ainakaan julkisesti.

    mut suurin osa haluaa kunnon työtä ja mahdollisuuksia se että yhteiskunta on huonontanut mahdollisuuksia viellä vvaatii maassa makaavalta osallistumista on jotenkin omituista..

    eka pitää nostaa se ihminen ylös suosta ja sitten siinä on sulle uskollinne” sotilas” .

    • Mutta se on fakta että se muutos lähtee itsestä. Ei täällä ole resursseja käydä pimpottamassa jokaisen ovikelloa hedelmäkorin kanssa. Jos ei ole koulutusta niin mitenkä voi ”vaatia jonkun työn mikä vaatii ammatin?

    • niin mutta siihen että ymärtää sen faktan moni tarttee apua esim jos sun aivos on kouluttautnut päihde kierteeseen siihen ei itte nnäe apua kuuin ehkä vuosien päästä.

      virkamiehiä on noin 500 tuhatta se tarkoitta kun on mitä 200 kuntaa niin heillä olis itoki pinellä koultuksella iakaa näi ntehdä nythän tuo reservi vain keksii sääntöi mitäe ei saa tehdä resurssei o naina niitä vain ei kohdenneta tulevaisuuden säästöi ajatellen.

    • Valitettavasti pitkä päihdekierre loputtuaankin ei aina palauta ihmistä työkuntoon… Vaikka olisi mitkä avut käytössä.

  2. Olen niin samaa mieltä. Kyllä jokainen voi tehdä omia tavoitteita ja suunnitelmia ja kohentaa omaa elämänlaatua. Koulutuskin on täällä ilmaista. Kyllä pitää jotain tehdä sen eteen, että saa enemmän ja parempaa. Toki asia on erikseen ns. kriisitilanteet, jossa väliaikaisesti tarvitsee enemmän tukea ja apua. Sitä vartenhan sosiaaliturva on. Tekeminen ja tavoitteet tuo elämään sisältöä.

    • tottakai kriisitilanteet yms on aina eri asia ja itsekkin sen ymmärrän. Moni jää siihen lepäämään ja hups onkin mennyt 10 vuotta tässä samassa tilanteessa. Täällä on vaikka mitä mahdollisuuksia kun hieman viitsii

  3. en päässyt tossa toisessa asiassa ku hiukka ja musta tuntuu mitä lueskellut eri kanavii niin että tuo narina o nenmpi koulutetun väen kirous ja he ova ns nirsoi enmpi kun taas siellä yhteiskunnan juurella olevat kaipaisivat mitä työtä tahansa mutta ku ntäällä pitää nykyään olla propuska eli lappunen jokaiseen asiaan mikä olisi maalais järjelläkin hoidettavissa eivät kelpaakkaan työhön ja heillä taas halu on kova
    ja he ovatkin näissä nippeli nappeli töissä siis kierrätys keksukissa ja muissa.

    noh onko järkee maksaa eu tukea kaks miljardii josta tulee säääntöi et ei saa käyä enään paksalla metässä ku ntarttee olla filtteri siinä mut samalla maatlouden paskat vo idumbata mereen jatketaan lukemsita 🙂

  4. kaikilla ei vain ole sinun itsentuntoasi kun sitä on piene4stä pitäen mollattu moni kadun kasvatti tulee rikkinäisitä perheistä ja on sitä nöyryytystä ollu jo koulusta lähtein miksi sinulla ei oo tukka noin ja näin on piesty henkisesti pienestä pitäen niin ei ole saannut tervettä itsetuntoo tai aikaa sen kehittymiselle näilelhän sopisi turvallinen ja auttava ympäristö että saisi sitä itsetuntoo että hei mä vittu syön ton kiven aamupalaksi siksi sitä o nehkä vaikea sellaisen terveen itsetunnon omaavan ymmärtää

  5. siis missä sä elät kun ei tarvii käynneistä maksaa mulle tulee näköjään joka kerta kun käyn terkkarilla 30 e lasku toi numero oli ulkomuista

  6. pääsi ntohon hinta hommaan noh mihkä sitten enään maksaa veroi jos kaikki palvelut maksaa. ok kaikki maksaa nii nrikollisusu lisääntyy amerikan malliin kun pakko jotenkin saada rahaa ja perhe viedäö hoitoon muurei raknennellaan west endhein ja ja kdun ihmiset koittaa tulla sisälle ok voit sano oettä kirstystä mut jokaisen ihmisen pitä äelää ja suurelle osalle jäisi vaan konnuudet rahan ansaitsemiseksi kouluihi nei pääsissi ja tuelvaisuus olisi näin syöty sellaisii ihmisii aina kannattaa vähän varoo joilla ei oo mitään menetettävää

  7. toi vaate homma on tosiaan naurettava ja oon samaa mieltä et jos ne menee nii nei niitten tarvii olla sitä gugin priimaa vaan pienet kulumakkin käy ei monet miehet esim niin tarkkoi ole siitä et on täyttä priimaa kuha nistuu hyvin niin avot :D-..

  8. Miks tää ilari on laittanu sata kommenttia?? Eikö voi yhteen kiteyttää?

    Mä oon sun kanssa niin samaa mieltä. Mä paasaan tästä asiasta välillä mun kaupungin ilmotustaululla facessa. Ja ai että kun siellä jotkut ottaa niin nokkiin (työttömät varmaan). Tää keskustelu saa mut oikeesti aina raivon valtaan. Mä en voi oikeesti ymmärtää että täällä hyvinvointivaltiossa on esim. Kannattavampaa jäädä kotiin kun ottaa osapäivä työ. Mä en ymmärrä että työttömien kakarat saa ilmasta päivähoitoa mukuloilleen, enkä ymmärrä että nämä samat työttömät saa hakea meijän rahoilla isompaa asuntoa niin että jokaisella penskalla on omat huoneet. Itekkin joutunu siskon kanssa jakamaan lapsena saman huoneen kun äitin PALKKA ei riittänyt isompaan asuntoon. Enkä ymmärrä että nää työttömät oikeesti ajattelee että on ihan ok nostaa se raha meidän muiden verorahoista ja märehtiä vaan kotona.

    Ja joo tiedän, ei kaikki halua olla työttömiä ja lähettelee monta hakemusta päivittäin. Mutta kyllä niitä systeemin hyväkskäyttäjiäkin löytyy. Ja mun mielestä työttömäks jos jää, ei voi vaan hakea kokoaikasta oman alan hommaa vaan sillon täytyy kelvata mikä vaan työ ja sen ohella voi sitten hakea parempaa

    • Olen itse aloittanut työt 16-vuotiaana ja nyt olen 33. Olen ehkä nyt sellaisessa työtilanteessa mihin olen halunnut, mutta olen sen eteen tehnyt töitä 17 vuotta! mikään ei ole tullut ilmaiseksi, enkä ole koskaan niin olettanutkaan

  9. Ymmärrät ehkä sitten jos mies jättää tai kuolee ja joudut vaikka työkyvyttömäksi ja 3 lapsen yksinhuoltajaksi. Sitten on kiva muistella näitä paasauksia missä ei ole järjenhäivää.

    • Luulis että jokainen YMMÄRTÄÄ että jos mies kuolee ja jäät yksin kolmen lapsen kanssa ei ole mikään ”normaali” tilanne ja totta helvetissä ymmärrän tälläisessä tilanteessa että asia on aivan toinen. Jokainen ymmärtää taas tekstin juuri sillä omalla haluamallaan tavalla… kyse nyt ei ole tämänkaltaisistavtila teista ollenkaan

  10. Viimeks eilen mä pöyristyin!! Mun mies oli tarjonnu vähän hommia mun yhelle kaverille, joka elelee kaikenmoisen tuen varassa. Kaveri oli sit sanonu et no mut sit jos hän rupee palkkaa saamaan niin hän menettää ne tukensa. Ei huhhuijaa!!! Siis mitä v”#$%ua. Tämmönen on ihmisten asenne joo. Ois mahis tienata rahaa tekemällä töitä ja vaik vähän oppiakin jotai uutta, vaik uuden uran. Mut sit ekaks herää huoli et no sit mä menetän mun tuet. Harmi et tää kaveri ei mun kuullen tätä sanonu ku kyllä mä oisin sit jo sanonu valitut sanat.

  11. Entäs miten käy palkattujen työntekijöiden, kun valtio saa käyttää ns. Ilmaista työvoimaa, jonka on pakko tehdä töitä tukensa eteen? Se on totta, että tuloloukku pitää karsia ja esim. Asumistuki lakkauttaa, jotta vuokrat halpenee. Mutta ettekö workfaren kannattajat näe sitä riskiä, että etenkin ns. Hanttihommat teetätetään työttömillä, jolloin voidaan erottaa iso osa palkattuja työntekijöitä?

  12. Pointti löytyy kyllä sun tekstistä. Ja olen monista asioista samaa mieltä. Et vain ole kokenut samoja asioita, siksi sinulla ei ehkä ole ymmärrystä niistä.

    Itse elin pari vuotta sossun rahoilla ja toteutin itseäni vaikka rahaa oli niukasti. Autoin vanhempiani. Vanhemmat eivät auttaneet minua. Ja mitä mielenterveysongelmiin tulee, minullakin niitä oli. Se ei johtunut syrjäytymisestä tai sosiaaliturvasta, vaan siitä, että minulla oli hieman vaikeampi perhetausta. Lisäksi olin näkymätön lapsi vailla minkäänlaista tarttumispintaa. Pelkäsin monia asioita, jopa ihmisiä. En päässyt opiskelemaan enkä töihin. Lopulta kuitenkin onnekseni pääsin puhumaan asioista. Se aukaisi monta lukkoa.

    Ja mitä minä olen nykyään kaiken tuon jälkeen:
    Tasapainoinen nuori nainen, joka asuu avomiehensä kanssa ja toteuttaa itseään, opiskelee ja on saanut paljon uusia ystäviä. Nuoren ihmisen elämä saattaa joskus heitellä ja joskus tarvitaan tukea. Jos kukaan ei huomaa asiaa tarpeeksi ajoissa, saattaa päätyä nukkumaan vaikkapa sellaiseen paskaiseen rappukäytävään kuset housussa. Vaikka kyllä sellaiseen saattaa päätyä kuka tahansa kolmekymppinen työsskäyvä perheenisäkin.

    Suurin osa nuorista on valmis tekemään töitä. Mutta valitettavan moni nuorista on myös sosiaalisesti hyvin rajoittuneita. Monikaan ei koe olevansa tarpeeksi hyvä tekemään yhtään mitään. Pitäisi myydä proteiinijauheita instagrammissa, mutta mitäs jos se ei ole sitä hommaa mitä haluaa tehdä?

    Tarvitaan ymmärrystä niiltä, jotka eivät millään haluaisi ymmärtää. Ja jos sen avulla yksikin nuori uskaltautuu osallistumaan edes johonkin mielenkiintoiseen tekemiseen niin se on yhden maailman pelastus. Sen jälkeen hänellä voi olla matalampi kynnys taas siirtyä seuraavaan tekemiseen, joka voi olla vaikkapa ihan palkkatyö. Monilla nuorilla voi olla niin syviä psyykkisiä haavoja, että heitä pitää osata kuunnella. Sen jälkeen voi ehkä alkaa kukoistaa.

    Minulla oli joskus lemmikkirotta :). Se oli fiksu kaveri.

    • Musta on hassua että moni ajattelee tietävänsä mitä olen kokenut ja mitä en 🙂 kukaan ei sitä oikeasti tiedä. Lemmikki rotta olis mun painajainen 🙂 en sitä sano etteikö ne vois olla fiksuja

    • Niin. Sanoinkin, että et ole kokenut samoja asoita kun joku muu on kokenut, joten et voi välttämättä ymmärrä :). En minä väittänyt tietäväni mitä sinä olet kokenut. Mistä muka tietäisin koska en tunne sinua? Enkä koskaan halua vähätellä toisten kokemuksia. Ne tekee susta sellasen kun oot. Siksi kerroin sinulle minun kokemukseni, että tietäisit sen ja ymmärtäisit hiukkasen edes ainakin minua. Kokemusten kautta ihmiset voi ymmärtää ehkä vähän toisiaan.

      Mutta joka tapauksessa. Kotona lorvailu tukien varassa on kyllä tyhmää, pitää yrittää edes puuhata jotakini. Maailma on kuitenkin niin hieno paikka, ettei kannata jäädä ainakaan kotiin yksin. Ja olen kyllä sitä mieltä, että todellakin työ, ainakin mielekäs sellainen antaa elämälle merkitystä ja paljon :).

  13. Köyhän ajatusmaailma ei ole samanlainen kuin rikkaan. Köyhyys ja huono-osaisuus aiheuttavat näköalattomuutta ja sitä, ettei ihminen enää näe mahdollisuuksia tilanteensa parantamiseksi. Se on eri asia kuin laiskuus. Eikä köyhyydessä ole kyse siitä, ettei ”ole varaa mihinkään ylimääräiseen” tai että ”säästöt eivät riitä”, vaan siitä, etteivät tulot riitä ihmisarvoiseen elämään. Suomessa köyhyys on suhteellista, ei absoluuttista. Köyhän perheen lapselle porukkaan kuuluminen ja se, ettei köyhyys paista heti ulkomuodosta (eli niistä kulahtaneista vaatteista) voivat antaa mahdollisuuden pyrkiä eteenpäin, kun köyhyys ei määritä koko identiteettiä. Vaikutat sen verran hyväosaiselta, että sinulla luulisi olevan varaa empatiaan.

  14. Hyvä kirjoitus Umppu, en voisi enempää olla kanssasi samaa mieltä! Pistää suoraan sanottuna vituttamaan ihmiset, jotka (ilman perusteltua syytä) vain jäävät laiskoina makaamaan kotiin, kun ei kiinnosta tehdä mitään ja muut työssäkäyvät joutuvat verovaroillaan sitten elättämään näitä sankareita. Itse olen myös nuoresta asti tehnyt töitä ja eräs entinen sossupummi tuttavani kerran tokaisi, että olisi itse mieluummin työtön kuin tekisi vastaavaa ”paskaduunia”, jota silloin opiskeluaikoinani tein hiki päässä koulun lisäksi. Hieno asenne ihmisillä.

  15. mä olen ite pitkäaikaistyötön koska mun kroppa ei kestä täl hetkel oman alani töitä. hakemuksia olen laittanut kymmenittäin eikä yhteenkään ole tullut vastauksia. ei paljon huvita kouluttautua uudelleen kun just pari vuotta sitten vasta lopetin koulun. opiskelu ei ole edes mahdollista kelan vähien tukien takia, se ei todella innosta opiskelemaan. ennemmin mä yritän saada itteä työkykyseksi oman alan töihin, ja kyl mä nään asian niin että valtion pitää täs asias tukea eikä heittää karensseja päälle. jos liitolta ei heru rahaa ni se on sossu sitten. ei paljon myös pätkätyöt napostele,tienaat vahingos parikymppiä liikaa niin kaikki tuet lähtee ja milläs sit elät? niin,et millään. ei nää asiat ole nii mustavalkosia, toki on niitä loisiakin joukossa tiedän itsekin mutta ei kaikkia pitäis heti leimata kotona lorvijoiksi 🙂

    • Tämä on juuri kommentti mikä herättää ristiriitaisia tunteita ainakin minussa…Ensinnäkin ei paljon huvita kouluttautua uudelleen? Miksi jos kerran et voi oman alasi töitä tehdä. Kaivat sillä itsellesi kuoppaa. Mitä kauemmin olet ilman töitä niin kaikki asiat hankaloittuu. Jos et voi tehdä oman alasi työtä niin uudelleen kouluttautuminen on mielestäni yksi ainoista vaihtoehdoista?

      Ja eikö tässä tullut moni asia esille… – ei huvita mennä töihin kun tuet lähtee, – ei huvita opiskella, -valtion pitää tukea jos ei valto niin sossu?

    • lähinnä siksipä ei huvita opiskella koska se ei ole taloudellisesti mahdollista. ja uudelleen kouluttautuminen veisi täysin motivaationi omasta kuntoutumisestani. antaisin periksi että joo eihän musta enää tervettä tule. ainoa motivaation lähde tässä pohjattomassa työltä tuntuvassa kuntoutumisessa on juurikin toive paluusta vanhaan työhön. ei tämmöstä tilannetta kukaa ulkopuolinen ymmärrä, varsinkaan ne joilla on asiat hyvin eikä tarvi elää päivittäisten kipujen kanssa.

  16. Ymmärrän kantasi, mutta yksinkertaisesti sinulla ei ole tarpeeksi kokemusta, että tekstistä ei tulisi mustavalkoinen, vaan se käsittelisi asioita oikein ja kaikilta kanteilta. Olet liian puolueellinen, sinun menneisyytesi työelämässä poikkeaa paljon muiden ihmisten kokemuksista (ei työnhakukokemusta kuin kerran, sama työ alaikäisestä asti, hyvin tietty ammatti, johon tietty koulutus eikä pysty tehdä oikeaataan mitään muuta työtä vrt tradenomi, olet yrittäjä… jne, hyvin erilainen) eikä sinulla ole koskaan mitään muuta sanottavaa, kuin sadalla eri lauseella ”menkää töihin, minäkin olen töissä”.
    Tämän lisäksi olet näissä työttömyysteksteissä yleensä hakoteillä ja työttömiä kohtaan loukkaava. Et tiedä näitä työttömien lakipykäliä tai ymmärrä, että työttömilläkin on omanarvontunto. Työttömyys ja ihmispsyyke ei ole niin yksinkertaisia asioita, että ”mee töihin” kelpaa ratkaisuksi, ja sinulla ei tästä aiheesta ole oikein mitään muuta sanottavaa. En tiedä, miksi olet työttömille niin vihainen.
    Työttöymyyttä on ja tulee aina olemaan. Maailmassa on tuhansittain muita aiheita, joista tehdä postauksia. Sinulta ei löydy empatiakykyä työttömiä kohtaan kirjoittaaksesi tästä fiksusti.

    ”Viimeks eilen mä pöyristyin!! Mun mies oli tarjonnu vähän hommia mun yhelle kaverille, joka elelee kaikenmoisen tuen varassa. Kaveri oli sit sanonu et no mut sit jos hän rupee palkkaa saamaan niin hän menettää ne tukensa. Ei huhhuijaa!!! Siis mitä v”#$%ua. Tämmönen on ihmisten asenne joo. Ois mahis tienata rahaa tekemällä töitä ja vaik vähän oppiakin jotai uutta, vaik uuden uran. Mut sit ekaks herää huoli et no sit mä menetän mun tuet. Harmi et tää kaveri ei mun kuullen tätä sanonu ku kyllä mä oisin sit jo sanonu valitut sanat.”

    Tossa heti särähtää korvaan, että ”vähän hommia”. Jos se olisikin niin yksinkertaista, että tienaan vähän ja saan hiukan kokemusta, mutta kun ei ole. Työttömän ei ole kannattavaa ottaa pikkuhommia, sillä rahassa jää yleensä pahasti miinukselle ja byrokratiasta johtuen voi joutua olemaan kuukauden ilman MITÄÄN rahaa. Se ei käy aikuiselle ihmiselle.
    Ymmärrän, että on vaikea samaistua, koska heti ajatellaan että ”minä ainakin haluan työkokemusta ja jos minä olisin työtön, ottaisin kaikki pätkätyöt jotta CV kasvaa”. Tämä johtuu siitä, ettei ole itse joutunut käymään sitä loputonta paperisotaa, jonka työtön joutuu jatkuvasti läpikäymään. Tämän lisäksi jos ne tuet loppuu yli 2vk sopimuksen takia, niin joutuu pahimmassa tapauksessa käymään koko paskan alusta. Puhumattakaan siitä, että ne pätkätyöt ei yleensä edistä sitä oikeaa työnhakua millään tavalla, vaan oikeastaan pilaa kaiken. Tulkaa sitten valittamaan, kun työtön kieltäytyy toistaiseksi voimassa olevasta palkkatyöstä. Siinä vaiheessa on työttömällä vuoro katsoa peiliin.

    Paras ratkaisu omasta mielestä ei ole yrittää tunkea näitä työttömiä joihinkin kusisiin, ihmisarvoa loukkaaviin työkokeiluihin, vaan tsempata koulutuksen etsimisessä ja yrittää houkutella opiskeluihin ja löytämään itselle oma osaamisala, josta löytyy töitä. Suomessa on liian vaikea päästä opiskelemaan, ja esimerkiksi hyvät kädentaidot voi jäädä käyttämättä, koska matikkapää on huono, ja syystä X tarvitaankin matikkaa pääsemään alalle.

    • Musta on huvittavaa että mut leimataan ihmiseksi kenellä ei ole empatia kykyä (et todellakaan tunne mua). Vaikka olen yrtittäjä ja itseni työllistäjä niin mun on aina ollut tehtävä niitä töitä. Tiedätkö että esimerkiksi yrittäjällä voi olla niin paska säkä, että jos firmalla on mennyt muutama kuukausi huonosti olet se SINÄ joka ei saa palkkaa useaan kuukauteen ja siinä ei ole mitään musta valkoista. Kyllä tässä on ihan itse kukin joutunut sielä pohjamudissa joskus lilluun ja mulla on ollut yrittäjä aikanani aika monta kuukautta etten ole saanut palkkaa ILMAN MITÄÄN RAHAA, mutta en todellakaan mitään tukiakaan. Tämä on ehkä se asia mikä mua aina jurppii. Tiesin että vaikka teen kuinka helvetin pitkän päivän olen edelleen miinuksella enkä saa siitä latin latia. En silti kokenut olevani sen kummallisemmin kenellekkään ilmaista työvoimaa.. Mun mielestä jokainen on vastuussa itsestään eikä aikuisia ihmisiä tarvi alkaa ”houkuttelemaan” jos se ei heitä kiinnosta.

    • Nyt on pakko kysyä, että kun olit monta kuukautta ilman mitään tuloja niin millä kustansit elämäsi? Vuokran, ruuan jne. Mistä oikein sait lainaa?

    • Kyllä sitä ihminen aina jotain keksii. Ei ollut hääviä aikaa, mutta ei siinä paljon auttanut jäädä makoilemaan. Ja ihan tiedoksi tämä on usein pienyrittäjillä ihan normaalia jossain vaiheessa.. Silti me herätään joka aamu sinne töihin ja palvellaa asiakkaita iloisesti 🙂

    • Voisitko jakaa ihan konkreettisen neuvon, että miten ihminen elää ilman mitään tuloja kuukausien ajan? Kun lainaa ei saa, eikä tietenkään ole säästöjä kun yritys ei tuota.

    • No vaikutat nytkin empatiakyvyttömältä työttömiä kohtaan. ”Mun mielestä jokainen on vastuussa itsestään eikä aikuisia ihmisiä tarvi alkaa ”houkuttelemaan” jos se ei heitä kiinnosta.” on melko karu asia sanoa, koska täällä ollaan kuitenkin muita auttamassa ja joillakin ihmisillä on ihan aidosti elämänhalu kadoksissa. Ketään ei tarvitse maanitella tekemään elämälleen jotain, mutta houkutteleva puhe, rohkaisu ja auttaminen voi pelastaa jonkun masentuneen nuoren, jota ei enää mikään kiinnosta. Ehkäpä sitten kiinnostaakin.
      Elät selvästi maailmassa, jossa pahaa masennusta yms ei ole ja ketään ei saisi koskaan auttaa.
      On eri asia joutua kamppailemaan yrityksen menestyksen kanssa kuin että olla ilman mitään työttömänä. Työttömällä ei ole mitään.
      En voi todellakaan ymmärtää tuota sinun asennettasi, että ihminen ei saa nostaa tukia. Mutta ymmärrän mistä se tulee, ja se on sinun täydellisestä ymmärtämättömyydestäsi, millainen on työttömän tilanne.

    • Tuossahan se jutun juoni tuleekin: ”Työttömän ei ole kannattavaa ottaa pikkuhommia, sillä rahassa jää yleensä pahasti miinukselle ja byrokratiasta johtuen voi joutua olemaan kuukauden ilman MITÄÄN rahaa.”

      Eli ei suurimmassa osassa työttömiä ole mitään ”vikaa” vaan järjestelmässä, joka mahdollistaa tämän lorvailun.

    • Joo mutta kai sinä vitun älykääpiö ymmärrät, että ilman sosiaaliturvaa täällä olisi työttömien sijaan kodittomia ja voitaisiin saman tien laskea itsemme takaisin jollekin väkivaltaisen Afrikan maan tasolle. vittu teitä vitun urpoja jotka luulette, että työt kasvaa puussa.

  17. Ai että, nyt on pakko osallistua keskusteluun!
    Tuo yrittäjyys-asia on sellainen, mitä ei monet ymmärrä mitä se käytännössä on. Ajatuksissa sanasta yrittäjä on joku suurfirman johtaja, jonka saama palkka on kuusinumeroinen summa.
    Totuushan on se, että yrittäjän saama ”palkka” on monesti pieni tai olematon. Parhaassa tapauksessa joudut ottaa lainaa, että saat kulut maksettua. Suurin osa näistä sosiaalieduistamme ym. ei koske millään tavalla yrittäjiä, eli olet omillasi jos homma ei toimikaan.

    • Juurikin näin ja niitä ”karenssi” kuukausia on ihan liian usein. Kukaan ei anna mulle rahaa vaikka en saa palkkaa kun ketään ei kiinnosta 🙂 🙂

  18. Mutta teetkö sinä itse tämän asian eteen mitään? Että tämä yhteiskunta olisi parempi paikka? Vai ajatteletko, että se ei ole sinun tehtäväsi?

    Autatko esim. näitä vähäosaisia ihmisiä jotka ovat tässä paskatilanteessa vai jauhatko vaan että heidän pitäisi mennä töihin täällä blogissasi? Miten se edistää yhtään kenenkään hyvinvointia tai työllistymistä?

    Muista, että kaikki mitä kirjoitat, joku lukee ja muodostaa oman mielipiteensä itsestään sen perusteella.
    Sen seuraukset voivat olla oikeasti kohtalokkaat.

    Hyvä antaa vähästä, paha ei paljostakaan.

    • Olen tänä vuonna lahjoittanut lähes 20 ikean kassillista vaatteita eri keräyksiin. Olemme toisen firman kanssa lahjottaineet lasten tuki ry:lle yhteensä reilu 2000e tänä vuonna, juuri vein hopeen firmani lahjakortteja vähävaraisille ja vein sinne juuri 2 ikean kassia lastenvaatteita, juuri palkkasin elämäni ensimäisen työntekijän ja työllistän 4 muuta liikkeesäni. Olen lahjoittanut torissa aivan helvetillisen kasan tavaraa ilmaiseksi. Lahjoitan säännöölisesti unicefille rahaa (toki ne eivät suomea tue). Tässä nyt nämä mitä ensimäisenä tuli mieleen…

  19. No joo ihan ookoo kirjoitus. Ymmärrän pointin!

    Mutta entäs jos niitä töitä ei ole?
    Jäin työttömäksi ensimmäisen lapsen jälkeen, sain siis potkut töistä, kun palasin äitiyslomalta takaisin.

    Hain toki työttömyyskorvausta heti ja samantien aloin etsiä töitä, hakemuksia, haastatteluja.. ei vaan tärppää. Moni työnantaja kammoksui pienen lapsen äitiä, jolla CV:ssä 9kk kuukauden aukko -kotiäiti!

    Hain 6kk ajan viikoittain töitä ja kävin ainakin 15 haastattelussa, niin oliko hiukka turhauttavaa..

    Kunnes onnisti ja puolenvuoden työttömyys päättyi ja sain töitä.
    Hain opiskelemaankin kahta eri alaa, mutta ei, ei auennut koulunkaan ovet. Henkisesti olin aivan kuollut. Yritin parhaani, mutta puolivuotta siinä meni..

    Joten ymmärrän kiukkusi, mutta kyllä varmasti moni työtön yrittää hakea niitä töitä, mutta ei se aina ole niin helppoa.

    Joo, työpaikkoja on paljon, mutta jos minulla on sähkömiehen paperit, niin silloin en voi hakea siivoojan tai kirjanpitäjän paikkaa, vaikka haluaisinkin. Ja aina kun ei ole niitä oman alan töitä tarjolla, niin vituttaahan se..

  20. Minulla on hyviä kokemuksia ilmaisesta harjoittelusta. Kotiäitiyden jälkeen hain työvoimakoulutukseen ja pääsin harjoittelijaksi erääseen organisaatioon. Tein hommani hyvin ja yksiköstä lähti sopivasti henkilö muihin töihin. Paikka oli julkisesti auki ja siihen oli kymmeniä hakijoita. Minut valittiin, koska olin jo hyväksi todettu. En usko, että minulla olisi ollut mahdollisuuksia tähän työpaikkaan ilman kyseistä harjoittelua. Toki mukana oli myös onnea, että paikka ylipäänsä sattui vapautumaan.

    Jos olisin vaan maannut kotona, makaisin varmaan edelleen. Paljon olen nähnyt työntekijöitä huonolla asenteella ja sillä ei pitkälle pärjää. Eräs amerikkalainen työkaverini ihmettelee sitä, että miten hyvälle Suomessa ollaan totuttu. Ei jakseta yrittää, kun yhteiskunta tukee kaikkea. Tähän on minusta aiheellista puuttua. En tosin myöskään haluaisi Amerikan mallia tänne, se on todella raaka, erityisesti terveydenhuollon ja koulutuksen suhteen.

  21. Halusin vain sanoa, että olen kanssasi jälleen samaa mieltä! Suurin osa työttömistä pysyy kotona, vain koska heillä on siihen rahallisesti ja tukien puolesta mahdollisuus.

  22. Toivottavasti etuudet muuttuu niin, että pätkätyön kannattaa ottaa vastaan. Ei voi käsittää tukien määrää, työni puolesta käsittelen jonkin verran asiakkaidemme laskun maksamisia ja ei ole ensimmäinen kerta kun asiakas sanoo ”kela/sossu on mokannut, ne ei oo maksanu mulle tarpeeksi” tekis mieli kiljua ”SÄ täs oot mokannut” oikeesti kela+sossu maksaa sun laskun!!

    Olen jo muistaakseni aiemminkin kirjoittanut, että pelkän työkokemukseni ja siitä näkyvän ahkeruuden+innokkuuden vuoksi olen saanut nykyisen työni mihin mulla ei oo mitään kokemusta/koulutusta. Että on kannattanut olla siivoja, kaupan- ja kahvionkassalla yms..!

  23. Itseasiassa tutkimusten mukaan sosiaaliturvajärjestelmää alikäytetään. Eli ihmiset, joilla olisi oikeus jonkinlaisiin tukiin, eivät syystä tai toisesta hae sitä, mikä heille lain mukaan kuuluu. Järjestelmän ”hyväksikäyttäjiä” varmasti löytyy, mutta uskon, että suurin osa tuista menee oikeaan tarpeeseen. Asiat eivät ole mustavalkoisia, sen olen ehtinyt tässä jo oppimaan kun syksyllä aloitin sosiaalityöntekijän opinnot.

  24. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden ohella Umpun kirjoittamat asiat ovat varmoja keinoja saada keskustelua aikaan.
    Itse toimin esimiesasemassa alalla, jossa kaikilla ei ole kokoaikaista työsopimusta. On työntekijöitä, joiden työsopimuksessa on vain 21h/vko. Markkinatilanteet kuitenkin vaihtelevat, ja minulla onkin usein tilanne, että voisin tarjota enemmän töitä näille, joilla on pienempi tuntisopimus. Itse olisin vastaavassa tilanteessa enemmän kuin tyytyväinen. Mutta nämä henkilöt eivät. He eivät suostu tekemään yli tuon sopimuksensa, koska saavat tukia sen verran, ettei kuulemma kannata.
    Ei jumankekka! Siis työnteko ei kannata?!
    En ole viitsinyt sanoa, että tällä kieltäytymisellään henkilö polttaa tasan tarkkaan mahdollisuutensa ikinä saada minulta parempaa työsopimusta.
    Työntekemisen on mielestäni aina oltava kannattavaa.

  25. Olen monessa asiassa samaa mieltä kanssasi, ja on hienoa, että uskallat tuoda mielipiteitäsi esille!

    Kun itse opiskelin parikymppisenä ja olin pienen lapsen yh-äiti, minun ei tarvinnut maksaa päivähoidosta. Sain myös Kelalta paljon tukia. Opintoihini kului viisi vuotta. Nyt olen korkeasti koulutettu ja teen tärkeää työtä. Maksan myös paljon veroja ja maksan niitä mielelläni.

    Jos valtio ei olisi tukenut minua opiskeluaikoinani, en olisi nyt tässä. Tämän vuoksi minua hieman harmittaa esimerkiksi ehdotus, että kaikki joutuisivat maksamaan päivähoidosta.

    Ajattelen itse asioista positiivisesti ja uskon siihen, että ihmiset pitkälti pystyvät itse vaikuttamaan elämäänsä, kunhan ovat valmiita tekemään töitä. Mutta silti, nämäkään asiat eivät ole mustavalkoisia.

    Onnea ihanan vauvan syntymästä! 😊

  26. Joku jolla menee esim työttömyyden takia huonosti, saattaa todellakin alkaa voimaan vielä huonommin tällaisten kirjoitusten takia (uskon että tiedostat että kirjoitussävysi on todella aggressiivinen, alentava ja leimaava). Otatko siitä vastuun? Ehkä sinun pitäisi hoitaa omat aggressiosi kuntoon ennen kuin kaadat sisäisen vihasi sellaisten päälle jolla ei ole sen kanssa mitään tekemistä?

    • Paitsi että ne itse valittaa niistä rotista 🙂 ja odottaa että joku pelastuspartio tulee tappaan ne ja he voivat kytätä ikkunasta 😉

  27. Umppu, kanssasi samaa mieltä, nyt tukea saavat etupäässä ne, jotka haluavat saada mahdoll. helpolla leivän pöytään- mulle kuuluu – asenteella . Ja ne, jotka tarvitsivat tukia oikiasti, harvoin kykenevät niitä itse edes hakemaan. Olen sitä mieltä, että, jos haluat tehdä töitä, töitä myös saat, ei niitä ns. oman alan töitä välttämättä, mutta tekeville töitä on tarjolla kyllä.

  28. Äärettömän hyvä teksti! Ja puhut niin asiaa. Ja mikä on kaikkein harmillisinta, on se, että usein nämä köyhät eivät tiedä rahankäytöstä yhtään mitään. Se on ihan sama, vaikka sitä rahaa olisi 6000e, ei sekään riittäisi sillä tavalla, kun rahaa käytetään. arpoja, eineksiä, kalleimmat telkkarit, maksukanavat, netflixit (ja kaikki muutki palvelut.) osareita joka kuukausi 200e eestä,ku eihän se yksittäinen osari ollu ku 20 euroa, mutta ei osata laskea kaikkien yhteissummaa. Suomessa mitä köyhempi oot, sitä varmemmin ostat kaikkea turhaa elintasojuttua. Köyhyys on pääosin suomessa kiinni vain elintasosta ja siitä, mitkä lasket välttäviksi menoiksi. Väitän, että tällä tukijärjestelmällä jokainen fiksu rahankäyttäjä pääsisi vaikka ulkomaille kerran vuodessa, normaalissa pari lapsisessa perheessä, kun säästää turhasta.

  29. Tuntuu turhauttavalta kirjoittaa kommenttia ihmiselle, jolla ei selvästikään ole harmainta hajuakaan näin laajasta ja monitahoisesta aiheesta, mutta yritän parhaani. Ihan osuvasti toteat kyllä että moni asia menee sulta yli hilseen.

    Ensinnäkin, tuet eivät ole vastikkeettomia. Saadakseen työttömyysturvaa pitää vastata TE-toimiston yhteydenottopyyntöihin, hakea heidän ehdottamiaan työpaikkoja (reagoida työtarjouksiin), ottaa vastaan TE-toimiston ehdottamaa koulutusta yms. Jos näihin ei reagoi tai esim. kieltäytyy tarjotusta työstä, joutuu karenssiin. Tuet eivät siis ole todellakaan ole vastikkeettomia vaan työttömällä on myös velvollisuuksia.

    Toiseksi, työttömälle ei todellakaan ole kannattavaa aina ottaa vastaan tarjottua työtä. Jäin työttömäksi syyskuun alussa ja minulle tarjottiin yhden päivän työkeikkaa edelliseen työpaikkaani. Otin keikan vastaan, mutta työttömyysturvan maksajalle pitää toimittaa tietyt dokumentit (työsopimus, palkkatodistus, todistus tehdyistä työtunneista). Syyskuun puolivälissä tehdyn työkeikan palkka maksettiin lokakuun puolessavälissä ja palkkatodistuksen sain lopulta lokakuun lopulla. Päivärahahakemuksen sain laitettua eteenpäin siis marraskuun alussa ja tuet maksettiin marraskuun puolissavälissä eli YHDEN PÄIVÄN työkeikan takia tukien maksu viivästyi puolellatoista kuukaudella. Elin siis 2,5 kk YHDEN PÄIVÄN palkalla ilman mitään muuta tulonlähdettä. Sanomattakin selvää, että ilman säästöjä en missään nimessä olisi voinut ottaa työtä vastaan eikä kukaan muukaan järkevä ihminen.
    Joko alat ymmärtää, mistä tässä on kyse? Voit toki yrittää haastaa minut ja selittää tämän tilanteen niin, että minä olen se laiska ja saamaton eikä systeemissä ole mitään vikaa.

    Kolmanneksi, kitiset yrittäjyydestä. Olet itse valinnut yrittäjyyden, ja yrittäjyyteen kuuluu myös riskejä. Voit toki siirtyä palkansaajaksi, jos yrittäjyyden ehdot ahdistavat.

    • No sekö pitäisi olla niin että ne rahat vaan tupsahtaa tille? Työssä käyvä tekee keskimääräisesti 37,5h viikossa töitä! Itse olen valinnut yrittäjyyden ja todellakin haluan puolustaa aina yrittäjyyttä ja haluan että meillä on samanlaiset oikeudet kun esim palkansaajilla. Meidän on lähes pakko mennä töihin kipeänä koska emme saa mitään ”sairasloma ajan palkkaa vaan teemme karua tappioo. Ja niinkuin jo aiemmin kommentoin on tässä ollut itselläkin joskus palkattomia kuukausia mutta mitään ei ole koskaan saatu mistään vaan on selvitty pyhällä hengellä. Töitä on aina tehty helvetisti mutta sekään ei aina ole auttanut. Kaikki työ aina kannattaa ja saattaa kantaa hedelmää mikä kannattaa pitää mielessä

    • Ei voi olla totta, oletko tosissasi? Tuolla vastauksellasi osoitat täysin ymmärtämättömyytesi ja suoranaisen tietämättömyytesi (kieltäydyn käyttämästä toista t-alkuista sanaa, joka myös sopisi tähän).

      Musta tuntuu, että vaikka sinulle kuinka vääntäisi rautalangasta asioita, kertoisi tilastoja ja viittaisi akateemisiin tutkimuksiin, sinä et tule muuttamaan mieltäsi vaan pysyt umpimielisesti mustavalkoisessa näkemyksessäsi. En näe mitään hedelmällistä syytä jatkaa keskustelua jos oikeasti kuvittelet pointtini olleen että rahojen pitäisi vaan ”tupsahtaa tilille”… (voi luoja, en oikeasti kestä…)
      Ja minä en kyllä elä millään pyhällä hengellä vaan tarvitsen rahaa, ei paljon auta jos kirjoitan vuokraa maksaessani summan kohdalle ”pyhä henki maksaa”.
      I rest my case.

    • Mosha, huippukommentit! Näkee kirjoitustyylistäsi, että siellä on opiskeltu, eikä vaan maattu kotona! Olet niin oikeassa tuossa, että turha on alkaa taistelemaan tuulimyllyjä vastaan. Kun ei ymmärrystä riitä, niin sitä ei vain riitä. 🙂 Vaikka kuinka selittäisi, kääntäisi ja havainnollistaisi..

    • Oi miten viisaita kommentteja Mosha! Toisilla ei vaan pääkoppa riitä näiden asioiden ymmärtämiseen, ei sille mitään mahda.

  30. Hyvää pohdintaa 🙂 Tosi paljon on ihmisiä oikeasti jotka haluais tehdä töitä, mut sit niiden töiden kautta niiden ”elämänlaatu” saattais huonontua. Tiedän monta tapausta, jotka valitettavasti saavat ”paljon” rahaa tekemättä yhtään mitään. Itse elän sovitellulla päivärahalla, ja saadaan mun miehen kanssa asumistukea vielä hetki… Eli on siis osa-aikaisia töitä molemmilla, mutta alat on sellaiset ettei täysipäiväistä löydy.

    Jokaisen meidän työttömän/osa-aikatyöllisen ihmisen takana on joku tarina. Kaikilla meillä on syymme jotka ovat ajaneet tilanteeseen. Itse henk. koht olen siivonnut ja tehnyt vaikka mitä, että olen saanut rahaa elättää itseäni ja eläimiäni.. (niitä on useita, ja vaativat paljon rahaa) Lisäksi löytyy hajusteyliherkkyys, ihon allergiareaktiot ja aurallinen migreeni. Ammatti mihin olen aikanaan kouluttautunut, on ulkoilma työ eikä joudu käsittelemään kemikaaleja. Tämä lama mikä ihmiskuntaa tällä hetkellä vaivaa, on ajanut minut osa-aikatyötilanteeseen. Onneksi on ihmisiä, jotka on tullut tarjoamaan työtä, mistä ei oo mitään työkokemusta. Sosiaalisuudella pääsee pitkälle. Mä olen ehkä se yksi onnekas, joka on ns. haettu kotoa töihin.. Tällä hetkellä yritän päästä yrittäjäkoulutukseen että voisin tehdä laskelmia jos perustaisin oman yrityksen. 🙂 Sä oot hhyvin saanut innoitettua tuohon yrittäjyyteen kaikista sun vastustuksista huolimatta!

    Mut joo, onko tää maailma nyt vaan menossa siihen, että ne ihmiset jotka saa osinkoja/tienaa paljon rahaa, jemmaavat rahansa eikä se lähde kiertoon, jolloin olis mahdollista perustaa ja työllistää ihmisiä? Lisäksi työttömän ihmisen on tänä päivänä todella hankala tarjota mitään palvelua kannattavasti ilman minkäänlaista perusturvaa? Mun mielestä pitäis puuttua siihen että ihmisten palkkaamisen pitäis olla edullisempaa.. Sulla on varmaan joku parempi käsitys työntekijäst maksettavista kuluista jne? 🙂 Siihen pitäis saada muutos, mun mielestä jokaisen ihmisen pitäis pystyä työllistään/saada markkinoida itseään ja omaa osaamistaan, vaikka sit oisit työttömyyspäivärahalla. 🙂

    Niin, ja voiskai näille taivaanrannanmaalareille jotka on kotona, nii laittaa jotain pakollista työttömien ohjelmaa, jossa vaikka valvotusti pohditaan työllistymistä, eikä vaan potkasta oman onnensa nojaan kotia?

  31. Ihmettelet miksi ihmiset pitävät sinua empatiakyvyttömänä. No. Kun kirjoittaa tällaisia tekstejä aiheesta, josta ei selvästi tiedä mitään (ei omakohtaista kokemusta, ei tietoa tutkimuksista tai tilastoista eikä ilmiön laajempaa ymmärrystä) ja sitten vielä kieltää ihmisiä kommentoimasta antamaansa mielikuvaa, koska ”ette tiedä mitä olen kokenut ja mitä en”, ei kannata ihmetellä. Osoitat paitsi järjenköyhyytesi myös empatiakyvyttömyytesi, eikä se, että laitat kiertoon jotain itseäsi kyllästyttäviä tai pieneksi jääneitä vaatteita ei tee sinusta vuoden hyväntekijää.
    Moshan esittämä ilmiö on ihan yleinen. Muutaman päivän keikan takia kaikkien toimeentuloa turvaavien tukien maksaminen saattaa mennä jäihin yli kuukaudeksi, ja yleensä työttömällä on säästöt jo syöty ja silloin ei tuollaiseen rahattomuuden tilaan ole varaa. Yrittäjien toimeentulossa on monta epäkohtaa eläkemaksuista ennakkoveroihin, mutta ne eivät ole palkkatyöläisten tai työttömien vika ja niistä katkeroitumisen sijaan kannattaa pyrkiä muuttamaan niitä epäkohtia eikä tehdä tällaisia klikkihakuisia kirjoituksia aiheesta, josta ei tosiaan tiedä paljoa eikä haluaa sitä ymmärrystään laajentaa, vaikka kuinka selitetään.
    Siinä Kelan uusi johtaja on oikeassa, että nykyinen systeemi tukee passiivisuutta juuri luomalla noita tuloloukkuja ja byrokratiaa, joka jättää ihmiset tyhjän päälle. Arvaa, mikä olisi tehokkain ratkaisu? Perustulo. Mutta tiedätkö mitä? Siinä ihmisille maksettaisiin pelkästä olemassaolosta.

  32. Kyllähän maailmaan mölyä mahtuu, mutta toisinaan toivoisi tällaisille julkituloille parempia perusteluja kuin ”olen nähnyt” tai ”minusta tuntuu”.

    Suomessa suuri osa työttömistä putoaa toimeentulotuen piiriin. Ei tule raha kuin ”manu illalliselle”, sillä suhteessa yleiseen kustannustasoon tuki on täysin riittämätön. Tästä indikoivat esimerkiksi kasvaneet ja pysyviksi muodostuneet leipäjonot. Tiedossa myös on, että Suomi on toistuvasti saanut huomautuksia Euroopan neuvostolta liian matalasta sosiaaliturvasta (kts esim. http://yle.fi/uutiset/3-7797709).

    Kysymys on monella tapaa rakenteellisesta ongelmasta. Tiedetään, että ihmisten ongelmat ovat yhä monimuotoisempia ja kasautuvat samoille ihmisille. Usein työttömyyttä seuraa, varsinkin työttömyyden pitkittyessä, monet ongelmat kuten taloudellliset vaikeudet, ihmissuhdeongelmat sekä päihde- ja mielenterveysongelmat. Nykyisellään velkaneuvontaa on äärimmäisen vaikea saada, yhtälailla päihdepalveluihin pääsy on arpapeliä. Mielenterveyspalveluita ei ole julkisella sektorilla: niitä ei saa ilmaiseksi, esimerkiksi terapia on tarveharkintaista ja osin omakustanteista: Aina. Tällä hetkellä erityisesti työttöminä ovat kouluttamattomat nuoret ja keski-iän ylittäneet kouluttamattomat miehet. Nykyisillä työmarkkinoilla ei ole usein varttuneemmille työnhakijoille heidän osaamistaan vastaavia työpaikkoja auki. Ei kaikista ole puhelinmyyjiksi, hoiva-avustajiksi tai siivoojiksi. Eikä myöskään yrittäjiksi. Hyvinvointivaltion hienoin saavutus on nähdäkseni ollut se, että kaikille turvataan jonkilainen toimeentulo kyvyistä ja taidoista huolimatta. Osin olen samaa mieltä, että esimerkiksi jonkinlainen perustulo voisi olla ratkaisu siihen, että osa-aikaisten ja määräaikaisten töiden vastaanottaminen olisi kannattavaa. Ettei ihmisten toimeentulo vaarantuisi työpätkän vastaanottamisen vuoksi.

    Toisinaan suuresti pohdituttaa, että kun markkinakapitalismin periaatteiden mukaan markkinat ova itseohjautuva voima, joka korjaa suurinpiirtein kaiken, että miksi samantyyppiset työpaikat ovat vuodesta toiseen vailla tekijöitä: Jos työntekijöistä on huutava pula, eikö silloin tulisi korjata työehtoja ja olosuhteita (kysynnän ja tarjonnan laki) – vai onko kyseessä aidosti niin kannattamaton liiketoiminta, ettei siihen ole varaa ja työntekijät ovat joustavana osapuolena eli ns. riskien maksajina. On jossain määrin ajattelematonta puhua siitä, että tuolla ulkona työt odottavat tekijöitään. Ilmaiseksi tai puoli-ilmaiseksi teetetty työ sekä vääristää markkinoiden toimintaa yritysten hyväksi ihmisten kustannuksella, että voi johtaa suhteelliseen ihmisarvon heikkenemiseen. Onhan meillä ollut näitä ilmaisen työn järjestelmiä. Sitä on näin jälkikäteen kutsuttu orjuudeksi. Äärimmäinen kärjistys, mutta ihan hyvä toisinaan nostaa esille. =)

    Ansiosidonnaista etuutta saavat työnhakijat ovat etunsa ansainneet: he ovat työsuhteensa aikana maksaneet kassamaksuja. On yleisen edun mukaista, ettei elämän katkoksellisuus, kuten työttömyysjakso, romuta välittömästi elämän peruspilareita: ettei samassa hötäkässä lähde heti asunto alta jne. Ylipäätään ihan tutkitusti suurin osa työttömistä on aktiivisia ja haluaa takaisin töihin. Vaikeina aikoina se ei vaan ole niin helppoa.

    Kommentoin nyt epätyypillisesti pidemmin, sillä tällainen puhunta on saanut huomattavaa jalansijaa perinteiseissä mediassa. Toki se palvelee esim. tiettyä polittista päämäärää, kun halutaan purkaa nykymuotoinen hyvinvointivaltio ja rakentaa kilpailukykyvaltiota. Itse näen sen kuitenkin harmittavan mustavalkoisena ja kritiikittömänä tapana tarkastella maailmaa. Mielipiteitä saa ja pitää olla, mutta omia ennakkoluulojaan kannattaa tarkistaa aina välillä.

    • Kommentoija ”Sossu” osui naulan kantaan.
      Aamen.

      Tukien tarkoitus on myös ennaltaehkäistä suurempia kustannuksia, joita syntyisi siitä, että ihmisiä jätettäisiin heitteille.
      Se, että ihmiset ovat iät ja ajat tehneet töitä, on muuttanut muotoaan. Aina on ja aina tulee olemaan työttömiä.

      Mitä tulee näihin ns. systeemin hyväksikäyttäjiin, niin mielestäni siinä vaiheessa ongelma ei missään nimessä ole näissä yksittäisissä veikoissa, jotka ovat keksineet keinon saada hieman enemmän kotona istumisesta (summat eivät millään tasolla ole suuren suuria), vaan ongelma on nimenomaan rakenteellinen. Ei siinä auta paasata ”mee töihin luuseri”, kun tälle luuserille kuitenkin jää käteen summa, jolla HÄN elää mukavasti (tämäkin on subjektiivinen) kotona oleilusta. Myös taustatekijät ulottuvat usein syvälle ja ovat ylisukupolvisia.

  33. Mun piti ihan pitää tuumaustauko ennen kuin kommentoin yhtään mitään, jotta sain omiin ajatuksiini tästä aiheesta jotain tolkkua. On niin monta näkökulmaa 😁

    Mä oon nykyään yrittäjä, ja oon oikeasti ihan järkyttynyt siitä, että miten iso osa mun tuloista menee veroihin. Kolmasosa. Sen lisäksi pakollinen yel, ja sen jälkeen ei enää rahoissa kylvetäkään. Varsinkin niinä kuukausina, kun tuleekin vähemmän tuloja, mä maksan siitä ilosta että saan tehdä töitä 50-60 tuntia viikossa. Eli pakko säästää, kun rahaa tulee, jotta selviää kun ei tule. Mikään sosiaaliturva ei koske mua, koska laskennallisesti rahaa pitäisi olla ja tulla tasaisesti. Jos töitä ei tee, pitää lomaa tai sairastaa, rahaa ei tule, piste. Työterveydenhuoltoa ei ole, ei vuosilomaa tai edes taukoja (mun työni luonne ei mahdollista työajan säätelyä niin että edes kahvi- tai lounastaukoja voisi pitää). Jos ei tykkäisi työstään niin hulluna, ei sitä edes jaksaisi.

    Mutta oon ollut sillä toisellakin puolella. Työttömänä työnhakijana, joka joutui laskemaan että kannattaako rahallisesti mennä töihin, ja lopputulemana oli että ei. Hoitokustannukset lapsista ja työmatkakulut olisi haukanneet niin ison osan palkasta, että olisi jääty 400 euroa miinukselle verrattuna tilanteeseen, että jättäydyn kotihoidontuelle hoitovapaalle eikä em. kuluja tule. Soitin tästä erikseen työkkäriin ja kysyin, että miten tää edes voi mennä näin, niin totesi vain että tällaista tämä on, sitä voi sitten hakea sossusta toimeentulotukea lisäksi. Mä totesin, että jään ennemmin kotiin hoitamaan itse pieniä lapsiani kuin meen töihin ja joudun silti hakemaan toimeentulotukea. Ja niin tein. Toisaalta se tilanne sai pohtimaan yrittäjäksi ryhtymistä vakavissaan, joten sekin oli mulle askel eteenpäin – en oo koskaan ollut ihminen, joka olisi saanut juuri mitään tekemättä mitään, enkä halunnut jäädä sellaiseksi myöskään hoitovapaan jälkeen. Ja sitten tunnen henkilökohtaisesti ihmisiä, jotka oikeasti valittaa kun kaikki ei vain tule ilmaisena eteen, että työkkäri kehtaa vaatia johonkin työharjoitteluun tai edes työhaastatteluun menemistä. Näillä tyypeillä on hämmentävän hyvin varaa bilettää ja vetää röökiä, pistää hiuspidennyksiä ja volyymiripsiä, ottaa tatuointeja ja laittaa kynsiä, mutta ne valittaa kun rahat on loppu ni voisit sä lainaa pari sataa, että sais lapsille ruokaa. Tiedän, että ne käyttää ei-ammattilaisia ja nää duunit tehdään pimeinä (yksikin sitten valitti myöhemmin kun ripset ei pysynykään kun laitto oli jonkun tutuntutun kummin kaiman keittiössä tehty). Silti, en ymmärrä miten on pokkaa, itsellä ei ole antanut ylpeys periksi hakea toimeentulotukea edes kun siihen olisi ollut oikeus.

    Mun mielestä järjestelmä on pielessä, koska ensi vuonna taas rokotetaan entisestään itse työharjoittelupaikan tai opiskelupaikan etsineitä työttömiä. Ne, jotka menee työkkärin määräyksellä, saa päivärahan ja kulukorvauksen, itse aktiiviset eivät saa jälkimmäistä. Jos teet vapaaehtoistöitä, työkkäri saattaa pistää siitä hyvästä karenssia, koska olet ollut työhön rinnastettavassa toiminnassa ja sun olisi pitänyt pyytää ja saada siitä korvausta, tai sitten se taho on esim. kiitokseksi tarjonnut sulle lounaan. Ja yllä olikin jo esimerkki siitä, miten yhden päivän työ voi aiheuttaa lähes 3kk:n katkon työttömyyspäivärahaan, ja kun jokaisen on syötävä, ei ole varaa sellaiseen, jos ei ole säästöjä, eikä pidempään työttömänä/pienipalkkaisessa työssä olevilla ole. Tällainen on mun mielestä ihan mielipuolista, passivoittavaa ja tuhoavaa. Ehdottomasti ei pitäisi olla niin, että rahaa saa tekemättä mitään, mutta järjestelmä tuntuu rankaisevan minkään tekemisestä.

    Ja mitähän vielä… Tämä pakkotyö-ohjaus. Periaatteessa hyvä idea, mutta sitä tullaan käyttämään väärin. Nyt jo työttömien palkkaamiseen tarkoitettua palkkatukijärjestelmää käytetään väärin. Työtä teetetään erityisesti pitkäaikaistyöttömillä, joista te-keskus maksaa järjestöille ja firmoille palkkatukea, koska se on lähes ilmaista työvoimaa. Ei tarvitse palkata työntekijää, voi ketjuttaa samassa hommassa pitkäaikaistyöttömiä ja kiillottaa kilpeään sanomalla, että meillä on työllistämisprojekti. Ei se mikään projekti ole, jos firman atk-vastaavan hommaa hoitaa puolen vuoden pätkissä pitkäaikaistyöttömät, tai huoltomiehenä ja siivoojana toimii vuodesta toiseen pitkäaikaistyöttömät. Se ob yhtä lailla järjestelmän väärinkäyttöä, koska systeemin oli tarkoitus toimia niin, että työtön saa helpomman mahdollisuuden työllistyä, kun firmoilla on tällainen edullinen kannustin palkata pitkään työttömänä olleita, ja sitten parhaassa tapauksessa se työtön saa pysyvän paikan siitä hommasta. No ei saa, vaan hän jää taas useaksi vuodeksi työttömäksi, kunnes on taas oikeutettu ylimpään palkkatukeen ja joku pulju ottaa hänet sillä töihin. Jatkossa firmat ja järjestöt voi sitten ottaa itselleen päiväksi tai pariksi kerrallaan täysin ilmaista, työkkärin sinne velvoittamaa työvoimaa (ja kyllä, harkitsen itsekin hyödyntäväni tätä noin kerran viikossa ilmaisen siivoojan toivossa).

    Mäkin olen aina tehnyt töitä. 14-vuotiaasta, jos ei nyt palkallista niin sitten edes vapaaehtoistöitä luodakseni verkostoja ja jottei cv:ssä olisi aukkoja. Työnantajalle on parempi että teit edes jotain kuin että olisit vain maannut kotona. Käytännössä sitä kautta myös tavallaan tein itselleni työpaikkoja järjestöpuolella, ensin vapaaehtoisena olin aloittamassa projekteja ja hakemassa rahoitusta ja kun rahoitus oli, mut oli helppo palkata siihen koska tiesin mistä projektissa on kyse ja pääsin siinä heti töihin eikä tarvinnut ensin tutustua hommaan. Yrittäjyys oli kauan ehdottomasti ei, mutta se tuli muutaman mutkan kautta kuitenkin, vaikkakin ensin ajattelin että tämä on vain väliaikainen ratkaisu. Nyt kun tätä on pari vuotta takana, visiot on kasvaneet ja tutkin parhaillaan vaihtoehtoja lisäkouluttautumisen suhteen, jotta olisi jonain päivänä mahdollista laajentaa tätä nykyistä kenttää ja tarjota sitten myös työpaikkoja muutamalle muulle – ehkä vasta kymmenen vuoden päästä, mutta hiljaa hyvä tulee 😊

    Sitten tosta remontti-/rotta-jutusta. Helpointahan olisi, jos ne asukkaat itse pistäisi talkoot pystyyn ja hoitaisi hommat. Mutta kun ei ne saa. Kaiken maailman direktiivit, asetukset ja lait estää sen ja vaatii, että kyseiset hommat hoidetaan ammattilaisvoimin. Itse muutettiin aikoinaan yhdestä talosta pois, koska sinne tuli roskakatokseen rottia, ja kun pyydettiin huoltoyhtiöltä ja isännöitsijältä lupaa pistää pari loukkua ja myrkkyä sinne, vastaus oli että ei saa. Että syötit ja myrkyt pitää käydä ammattilaisen asentamassa. No ei sitä ammattilaista sitten koskaan tullut, joten muutettiin pois.

  34. Itse ymmärrän Umpun pointin ja halusin tulla kertomaan oman tarinani.

    Jäin n. 5 vuotta sitten yllättäen työttömäksi. Ensimmäisen työttömyyskuukauden aikana hain perse limassa päivittäin töitä, ja kävin työkkärissä pakollisissa tapaamisissa. Onnistuin saamaan osa-aikatyön ja työvuoroja oli noin kerran viikossa. Työttömyystuesta, asumistuesta ja osa-aika työn palkasta jäi käteen n.950e kuussa ja siitä vuokran jälkeen 450e. Ja kun karsi kaikki ylimääräiset menot, suunnitteli kauppaostokset ja shoppaili kirppiksiltä, niin tuo summa riitti vallan mainiosti laskuihin ja elämiseen. Toki, yhtään ylimääräistä ei ollut ja huvituksista joutui tinkimään. Mutta kun sillä summalla pärjäsi, niin lopetin työnhaun lähes kokonaan.

    Joku kommentoija mainitsi työttömän velvollisuudet, jotka eivät mielestäni kyllä päätä huimaa: itse kävin pari kertaa näyttäytymässä työkkärissä, hain muutamaa heidän ehdottamaa työpaikkaa ja osallistuin muutamalle kurssille. Ja sen jälkeen kukaan ei perään kysellyt. Netissä ilmoitin päivät työttömänä ja rahat kilahti tilille.

    Päätin työttömyyteni aikana, että uudelleen kouluttaudun, koska oman alan työtä ei löytynyt. Joten kyllä. Itse käytin todella hyväkseni järjestelmää, kävin yhden päivän viikossa töissä ja muun ajan luin pääsykokeisiin. Mietin aina, että voiko tämä olla näin helppoa ja kukaan ei vaadi minulta lähes mitään. Ja tästä saa rahaa. Mutta itselläni oli koko ajan selkeä tavoite mielessä ja tämä on kohdallani vain väliaikaista, sen päätin heti työttömyyteni alussa. Eikä käynyt edes mielessä kouluttautua unelma-alalleni vaan alalle josta löytyy työtä. Sen verran olin valmis tinkimään, että toista kertaa kohdallani ei kävisi näin.

    Puolen vuoden työttömyyden jälkeen meinasi pää hajota ja sain onneksi uuden osa-aika työn. Kuukausipalkka oli alle pari sataa euroa enemmän kuin tuet. Minun ei tarvinnut edes kahta kertaa miettiä otanko vastaan työn, joka ei edes vastaa koulutustani. Olin ikionnellinen päästessäni takaisin työelämään ja tienaamaan. Tein puoli vuotta tuota työtä, jonka jälkeen aukesivat ovet korkeakouluun ja koko opintojen ajan olen tehnyt osa-aika töitä.

    Jos työttömyysaikana olisi ollut uhka, että tuet pienentyvät tai jäävät kokonaan pois, olisi omalla kohdallani työnhaku ollut todella paljon aktiivisempaa. Toki kullakin omat syynsä työttömyyteen, mutta omalla kohdallani yksineläjänä nykyinen järjestelmä ei kannustanut olemaan aktiivisempi.

    • Teen työtä mitä rakastan ja onneksi pystyn sillä elättään perheeni. Ei se onnellisuus elämässä aina sitä koulutusta katso ja olen kouluttautunut juuri sen verran mitä unelma ammattini vaatii <3

    • Lue nimimerkki sossun kommentti, siinä on tietoa ja faktaakin. Et puhu asiaa kuin osin, vaan meuhkaat ja meluat. Eikä se koulutus näyttele pääosaa, mutta joskus tieto auttaa ymmärtämään asiat paremmin. Tuomitset jokaisen, joka ei tee kuin sinä.
      Miksi yhtäkkiä tällainen huutomyrsky asiasta taas? Lukijoita, näkyvyyttä mediassa….

    • En todellakaan tuomitse jokaista joka ei tee kuin minä… hassua että syyttelet mua ihan miten tykkäät vaikka et tunne mua ihmisenä ollenkaan. Tässä nyt ei kalastella mitään lukijoita vaan puhutaan aiheesta mikä on paljon tärkeämpiu kun esimerkiksi Saara Aalon menestys 🙂 Näihin ei kukaan uskalla ottaa kantaa kun viestin esille tuoja aika usein lynkataan julkisesti. Otsikko esim tässä jutussa ei ollut minun vaan se oli suoraan tosta kirjoituksesta. Tottakai nämä herättävät tunteita ja se kuka älähtää siihen kailikka kalahtaa. Ei niitä töitä tuu koskaankukaan saamaan syyttämällä muita tai hakkumalla päättäjiä tai vaikka mua ;).

  35. Siis puhut niin asiaa. Me ollaan kolmen lapsen perhe, molemmat korkeasti koulutettuja. Meidän yhteenlasketut tulot per vuosi on n. 200te, tehdään lähes yötäpäivää töitä, mitä tältä lapsiperhe-arjelta ehditään ja meillä ei jumalauta ole rahaa!! Tuloista 50% menee veroihin, kaikenmaailman sossupummien ja työttömien luusereiden elättämiseen! Tässä maassa työnteosta rangaistaan ja kotona lorvimista suositaan! Meidän täytyy joka kuukausi miettiä tarkasti mihin rahamme laitamme, säästöön harvemmin jää mitään. Joka päivä töissä voit miettiä että klo 12 jälkeen kaikki sun tulot menee suoraan verottajalle. ei motivoi.

    • Hirvikalliolta moro:lle: tuollainen katkeruus ja viha kuulostaa tosi surulliselta ja sen täytyy olla kuluttavaa. Mietin sitäkin, että jos keskittyy oksentamaan pahan olonsa ja pettymyksensä huono-osaisten ja köyhien niskaan, tuleeko samalla sokeaksi sille mitä voisi ihan itse tehdä elämänlaatunsa parantamiseksi? Perusteettomasta katkeruudesta eroon pääsy voisi olla hyvä ensimmäinen askel.

      En tiedä mitä sinulle on koulussa opetettu, mutta kaikki verosi eivät todellakaan mene työttömille. Niillä maksetaan esim. koulutusta, terveydenhuoltoa, lapsilisiä, maanpuolustusta, liikenneverkon ylläpitoa, jne. muita palveluita, joita varmasti itsekin olet käyttänyt ja tulet käyttämään.

    • Se on kyllä totta, muttameillä on myös paljon kuluja kuten esim yel-maksu mikä on paljon korkeampi kun palkansaajien tyel maksu ja meillä ei ole mitään turvaa jos vaikka sairastumme 🙁

    • En ole sanonut niin ettenkö arvostaisi vaan itse koen, että en ole saanut sieltä juuri mitään tarpeellista infoa ja juurikin kirjoitin, että varmasti on kyse kuka hoitaja on kenelläkin. Suurimalla osalla on hyviä kokemuksia neuvolasta, mutta uskon että kokemuksia on niin monta kuin on hoitajaakin. Palvelu on kuitenkin henkilökohtaista. Olen välillä käynyt jollain toisella hoitajalla ja saamani tieto on on ollut ihan erilaista, kuin toiselta paljon kattavampaa. Toiset jakaa infoa erilailla ja toiset olettaa kun on ennestään lapsia, että kaikki hommat on ihan selvää pässinlihaa. Omasta melestäni esim imetys on yksi todella tärkeä asia mihinkä en ole saanut mitään neuvoa. Toinen on esimerkiksi lapsen ruokailu milloin voi alkaa antaa mitäkin yms. Tuskin kaikilla näin on mutta itselleni on vain sattunut kohdalle. Toivottavasti kiinni kommentistani, enkä todellakaan tarkoita ettenkö arvostaisi ammattia.

  36. On myös niin, että ihmisiä syrjäytetään eli pakotetaan sinne ”sossupummiksi”. Esim. itse olen vajaakuntoinen enkä pääse töihin, vaikka haluaisin. Eläkeyhtiön mielestä olen liian huonokuntoinen ammatilliseen kuntoutukseen tms. Julkisiin terapioihin olen kuulemma liian hyväkuntoinen. Minulla on vaihtoehtona elättää itseni rikolliseksi ryhtymällä (en tosin osaisi tehdä mitään rikoksia), elää vihattuna ”sossupummina” tai päättää päiväni. Mitä kaltaisteni pitäisi tehdä? Rottia ei ole pihapiirissä jahdattavaksi 😏.

    • sulla on ikävä tilanne ja oot jotenkin ”loukussa”. En tiedä mikä on syy miksi, mutta onko mitään työtä mitä esim pystyt tekemään kotoa käsin? En osaa oikein sanoa tähän tilanteeseen mitään, mutta kuitenkin ymmärrän sen, että tilanteesi ei ole se ”normi”.

  37. Piti myös ihan miettiä asioita ennen tänne kirjoittamista. Ihmisillä on tilanteita laidasta laitaan ja joihinkin osui ja upposi. Kirjoituksesi ei nyt varmasti ollut tarkoituskaan koskea kaikkia työttömiä.Mutta herneitä meni nenään.
    Itsellä tuntuu pahalta nuo jotkut lehtijutut kun kerrotaan jollain jäävän vain vaikka 1000 elämiseen. Itse olisin todella helpottunut jos näin olisi 4 henkisessä perheessä..
    En tiedä noista tuista paljonkaan mutta niiden maksuaikataulut on liian hitaita. Kaikilla ei ole ketään keneltä lainata sille välille kun rahaa ei tule mistään. Se ei juuri kannusta ottamaan pätkätöitä jos on vaara menettää vaikka vuokra-asunto tuon tyhjän hetken aikana.
    Toisaalta juuri mietin että jos itse olisin vielä enemmän tiukilla kuin nyt niin käyttäisin hyväkseni kaikki mahdolliset myyjäiset ja menisin myymään käsitöitäni/askartelujani.
    Tuttu välillä valittaa rahanpuutetta ja kirjahylly on täynnä kirjoja cd levyjä ym joita voisi myydä mutta ei raski. Ostettu vielä töissä ollessa.Hamsterin vikaa siis. Ei saisi jäädä tuleen makaamaan.
    Noista vaatejutuista vielä. Paljon on tiukoilla olevia mutta yllättävän vähän lasten vaatteita kelpasi annetaan palstalla kellekkään.

    • Siis mun kommenttiinko tuo mitä vit…mitä pas… on tarkoitettu? Siis minähän luulin olevani samoilla linjoilla kanssasi ja kirjoittavani sinua komppaavasti. Me ei selkeästi ymmärretä siis toistemme kirjoituksia jos kommenttini oli sinusta pas…. ?

  38. Onpas harmi, että koet neuvolan noin. Hoitajat siellä tekevät kuitenkin hyvin pienellä palkalla välillä raskastakin työtä (henkisesti) ja osaamisen täytyy olla laidasta laitaan. Ja palvelu on vielä ilmaista. Tympeetä, ettei se saa ansaitsemaansa arvostusta.

    • Vastasin vastaavaan kommenttiin jo aiemmin, missä kirjoitin että uskon sen olevan pitkälti kiinni siit kuka sinua palvelee. Toiset on todella tyytyväisiä ja saa kaiken tarvittavan infon ja tiedon, mutta itse en koe saaneeni yhtään mitään ja olen itse selvittänyt asioita. Voit lukea kommentin alempaa

  39. Komppaan 1234 nimimerkkiä. Jos alettaisi käydä läpi näitä ”kotona makaavia” niin ei siellä todellakaan ole suurin osa mitään ihmisiä, jotka eivät halua edes töitä. Tiedän korkeasti koulutettuja ihmisiä, jotka eivät saa töitä, kun niitä ei ole. Ja kun hakevat ns. tavallisten ihmisten töitä, ei oteta koska ovat ylikoulutettuja. Eivätkä kelpaa esim. lähihoitaja koulutukseen, koska aikaisemmat ammatit ”estävät” koulutukseen pääsyn. Systeemissä vikaa, kuulostaa hullulle, mutta Wahlroos on ihan oikeassa, että koko tukiviidakko pitäisi purkaa ja rakentaa uudelleen, koska nykyinen systeemi nojaa 90-luvun lama-aikaan, milloin tilanne oli ihan eri kuin nyt. Ei asia ole niin mustavalkoinen, ei saa olla ilkeä ja julma. Missä on suomalaisten empatia???

  40. Tämä on kuitenkin Umpun blogi 😄 Umppu saa olla juuri sitä mieltä kuin haluaa ja saa kirjoittaa siitä mistä haluaa ja miten haluaa. Hän on itsekin sanonut että nämä ovat hänen mielipiteitään. Jos jotakuta ei miellytä niin miksi lukea? 😉
    (Oon muuten samaa mieltä Umpun kanssa)

    • Sitä ei tunnu moni ymmärtävän. Onhan moni kommentoija mun kanssa ihan eri mieltä, mutta se ei tarkoita, että mun pitäis vaihtaa mun mielipide miellyttääkseni heitä 🙂

  41. Tai kommentoijien vaihtaa mielipidettä Umpun takia 🙂 eikös nämä blogit ole sitä varten että vaihdetaan mielipiteitä eikä hymistellä mukana? Eri asia kuin haukkuminen, kuten totesin ihmiset ovat aina vain julmempia ja suvaitsemattomampia.

  42. Mitä jos niitä töitä ei vain ole ja jos tukijärjestelmää ei olisi niin mitä työttömäksi joutuneet ihmiset tekisivät? Joutuisivat kadulle?

    Kun itse olin nuori 18v (13-vuotta sitten) tulin vahingossa raskaaksi. Päätin kantaa vastuuni ja pidin lapsen. Eipä siinä ollut kesken opiskelujen muuta vaihtoehtoa kuin kävellä sossuun tilannetta kertomaan, kuinka olin yh:ksi tulossa, ilman ammattia ja ilman tuloja. Sossu maksoi vuokran, sairaalamaksun, sähkön tms ja vähän käyttö rahaa. Sillä minä 19v nuori äiti pääsin elämäni alkuun. Myöhemmin sain asumistukea, lapsilisää, opintotukea, ilmaisen päivähoidon lapselleni niin että pystyin kouluttautumaan ammattiin. Nykyään olen naimisissa, molemmilla vakityöt, kasvatamme neljää tulevaa veronmaksajaa, mutta pointti on että mitkä mahdollisuudet minulla tai lapsellani olisi ollut jos tukijärjestelmää ei olisi? Ei yhtään mitään mahdollisuuksia.

    Ja suurin osa ihmisiä jotka saavat tukia ovat ihan tavallisia ihmisiä joilla joistain syystä on ollut ehkä huono tuuri tai tehneet huonoja valintoja elämässä, mutta mitkä mahdollisuudet on elämäänsä ikinä muuttaa toisenlaiseksi jos työnsä menettäneenä uuttaa ei löydykään ja ilman tukijärjestelmää joutuisi kadulle?

    Itse olen kiitollinen kaikista tuista joita olen saanut ja mielelläni maksan nyt myös osan palkastani veroja. Myös minua saatettiin pitää sossupummina aikoinaan mutta olinko oikeasti sitä? Kuinka moni oikeasti menee sossuun rahaa hakemaan jos ei olisi Pakko? Tuskin kovin moni.

    Myös sinulla voi joku päivä yritys mennä nurin ja sairaudet estää työnteon. Elämästä ei ikinä tiedä. Olkaamme siis kiitollisia me joilla töitä on ja auttakaamme niitä joilla asiat ei niin hyvin ole. Ja ottakaa se pää pois sieltä perseestä ja ymmärtäkää ettei kaikkeen voi aina itse vaikuttaa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta