Mitenkä käy fitneksen, kun huiputkin sanovat, että kroppa ei enää sitä touhua kestä?

Sisältää kaupallisia linkkejä*

Kaksi artikkelia  ilmestyi samana päivänä iltapäivälehteen:

Suomen bikinifitness kuningatar päättää uransa. Kroppa reagoi tylyllä tavalla

Entinen fitnessmalli kertoo lajin synkistä puolista. Kuukautiset jäivät väliin vuodeksi.

Anna Virmajoki on Suomen ensimäinen bikinifitneksen Suomenmestari ja hänellä on lajista pisin tausta. Kun laji rantauti suomeen oli hän heti oma ja täysin ylivoimainen lajissaan ja nousi todella nopeasti koko kansan tunnetuimmaksi bikinifitness kilpailijaksi. Ei mennyt kauaakaan, kun taskussa kimalteli maailmanmestaruus ja siitä alkoi ammattilaisura.

En tiedä enää montaa kilpailijaa, jotka kilpailevat edelleen, jos ajatelen aikaa kun itse astuin lavalle ensimäistä kertaa (bikini fitneksessä). Toki on muutamia, mutta suurinosa näistä kilpailijoista kamppailevat niistä häntäpään sijoituksista ja moni ei hiffaa, että se juna meni jo..Yritetään vuosi vuoden jälkeen uudelleen ja uudelleen ”läpimurtoa”.  Uusia kilpailijoita tulee kenellä on parempi fysiikka ja ovat paljon kiinnostavampia kun vanhat kehäraakit. Edelleen uskon, että näissä lajeissa on tehtävä se läpimurto nopeasti. Jos kilpailee jatkuvasti ja diettaa kokoajan on kropan, aineenvaihdunnan ja mielen oltava siihen valmis. Harvan naisen vartalo kestää olla alhaisissa rasvoissa pitkiä aikoja ja vaikka kuka sanoo mitä ja puolustaa lajia niin se ei ole kenellekkään naiselle tervettä. Dieetti vaikka sen toteuttaa kuinka ei ole terveellinen.

Ja tämä on syy miksi uskon näitä tarinoita tupsahtavan tulevaisuudessa, kun sieniä sateella.

800_4064

 

 

Vaikka lajia kuinka edelleen puolustellaan, niin tottahan se on että se on aivan helvetin kuluttavaa kropalle, hormoonitoiminnalle, aineenvaihdunnalle ja ihan pelkästään psyykkeelle. Jotkut hoitaa edelleen homman hienosti ja heillä ei näy juuri minkäänlaisia ongelmia, mutta suuri osa ei.  Osa kunnioittaa omaa kehoa ja kuuntelee ja osaa myös laitta homman seis jos kroppa antaa sellaisia singnaaleja.

Kyse ei nyt ole mun perinteisestä fitness paasauksesta vaan siitä, että onko ihmiset vihdoin heränneet siihen, että salilla voi käydä ihan vain sen oman hyvinvoiniin vuoksi? Kun astut salille niin sulla ei oo pakko olla bikinifiness tavoitetta lyötynä lukkoon. Sulla ei tarvi olla dieetti päällä saati edes saliohjelmaa alkuun. Syy voi olla vain oma hyvinvointi <3 Salitreeni on hyväksi kaikille ja varsinkin kun siihen yhdistää kunnolla ruokaa ja levon niin jes.

Musta on ihana nähdä ihmisiä ketkä nykypäivänä oikeesti voi hyvin. Enkä tarkoita sitä ulkoista olemusta vaan nimenomaan sitä henkistä puolta. Minkä takia kaikkien pitää olla jollain ruokavaliolla tai dieetillä? Dieetti ei ole kuitenkaan koskaan pysyvä elämänvaihe, entä onko ruokavalio. Mulle hyvinvointi ei tarkoita näkyviä verisuonia ja kasvoja, jotka ovat täynnä uurteita ja haalea väsyneen näköinen iho..

Ainakin itse sain noina vuosina pääni vain enemmän sekaisin mikä on tervettä ja terveellistä. Pakotin itseni syömään 3:n tunnin välein ja kannoin mukanani puoli jääkaappia ruokaa. Oli sellainen olo, että nyt on pakko syödä kokoajan, vaikka ei ollut edes nälkä. Mietin kaikkian aterioiden ravintoarvot ja jatkoin sitä pitkään vielä, vaikken edes kilpaillut. Se tuntui todella ahdistavalta.

Ja sehän on tietyllä tapaa totta, että eihän se fitness sinua pilaa (niinkuin Piia Pajunen kirjoitti) vaan sinä pilaat sen itse. Ihmiset haluat liikaa liian nopeasti ja ei osata höllätä. Joku sanoo että pitää kilpailla ja toiset tekee sitä kun hullut, eikä kuuntele sitä omaa kehoa. Siinä vaiheessa kun pidät sen tauon niin oletkin aivan hukassa, kun joku muu on määritellyt sun elämän, mitä syöt milloinkin, milloin treenaat yms. Olet elänyt käsikirjoitettua elämää. Tämä on niin marginaali laji, että on todella harvassa ne tyypit kenenkä kroppa ilman mitään mömmöjä kestää ne dieetit ja jatkuvan kilpailemisen. Moni saattaa havahtua siinä vaiheessa, kun kaikki on liian myöhäistä.

Ottakaa hieman rennommin niin elämä on hauskempaa 🙂

 

biancaneve-aw16-03

 

Ja muistattehan silmällä pitää joulua…  Biancanevellä on SYNTTÄRIALE! Kaikki legginsit, housut ja shortsit vähintään -25%. Voimassa sunnuntaihin asti.

Shoppaile TÄÄLTÄ*

 

 

-Umppu

primebody

7 vastausta artikkeliin “Mitenkä käy fitneksen, kun huiputkin sanovat, että kroppa ei enää sitä touhua kestä?”

  1. Hyvää tekstiä. Sen verran kommentoisin, että kyllä saliohjelma on hyvä olla, vaikka bikinifitnessiin ei tähtäisikään. Kivempi ja tehokkaampi aloittelijankin on suunnitelmallisesti treenata. Harjoittelu on tuolloin myös motivoivampaa.

    Se millä intensiteetillä ja vakavuudella aloittelijan tehdään on asia erikseen. Saliohjaajan / pt:n / fyssärin tmv. tai asiakkaan itsensä tehtäväksi jää sen varmistaminen, ettei kuntoilu mene överiksi. Lihaskuntoharjoittelu hyödyttää ihan jokaista ihmistä, mutta jokaisen ihmisen ei tosiaan ole syytä suunnata bodylavalle.

    Ruokavalio käsitteenä: jokaisella, joka syö. on ruokavalio. Ruokavalion terveellisyys taas on aina suhteellista 🙂

    • Joo en sitä sano etteikö olisi hyvä olla, mutta voihan salilla tehdä vaikka pelkästään aerobista tms ja lähinnä oli pointtina se matalankynnyksen ylipäänsä meneminen sinne. Uskon että kun se jumppakärpänen puraisee niin jokainen alitajuisesti alkaa hieman tarkkailemaan mitä syö, mutta kaikkien ei tarvi vetää ekalla kerralla latureita sun muita jauhoja jos tavoitteena on se hyvä olo 🙂

  2. No jos Virmis aloitti tämän lajin Team Bombshellissa, niin minusta se kertoo jo siitä, ettei sillä ole ollut mitään hajua koko lajista ja ihmiskehosta. Tiedän monta, jotka ovat tähän seuraan liittyneet ja lähteneet nauraen pois. Sen verran alkeellisilla neuvoilla on heidän ravintopuoli. SM-kisoissa edustaessa tämä laji oli niin lapsenkengissä täällä Suomen maalla että. Eipä siellä pro-sarjoissa sitten paljoa menestystä tullutkaan…

  3. Ehkä urheilu ei sovi kaikille..
    Ihmetyttää miten nää valittajat ja lajia haukkuvat bikininaiset ajaa itsensä siihen tilaan.
    Bodynaiset lähtee monesti diietille siitä kunnosta millä bikiinikisaajat ovat lavalla, eikä ne valita.
    Johtuuko se siitä että se lihaksen määrä bikinikropassa on niin olematon ettei offilla pystytä tarpeeksi nostamaan hiilareiden määrää.
    Näin diietistä tuleekin rankka kun joudutaan jo melkeen ketoosille heti alkuvaiheessa.

  4. Asiaa! Kirjoitin aiheesta miten saada unelmakroppa, mutta en ihan sillä perinteisellä tavalla vain omalla tavalla 🙂 Otin vähän kantaa fitnekseenkin, mutta siitä nousi pien p*myrsky..se aina riippuu kenen kanssa aiheesta juttelee. Ihmiset haluavat nähdä asiat yhdeltä kannalta(omalta)..niin kuin minäkin.

    Hyvä kun tähänkin on heräilty ja heräillään..toivottavasti. Mitä nuorempi ihminen, sitä vaikeampi ymmärtää, mikä on hyväksi(kehon kuuntelu)..silloin kun kone toimii hyvin, ei sitä ymmärrä huoltaa samalla tavalla kun koneen reistaillessa.

    Ps.Tykkään sun kirjoitustyylistä.

  5. Voisitko näin entisenä voimistelijana ja valmentajana ottaa kantaa tähän kohuun syömishäiriöistä ja valmentaien merkityksestä siihen?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *