Ymmärtääkö firmat some markkinoinnin päälle tai saati blogi markkinoinnin?

sisältää kaupallisia linkkejä*

Tämä on omasta mielestäni kiinnostava aihe, mitä monikaan ei tunnu vielä ymmärtävän tai sisäistävän. Lähinnä tarkoitan sitä, että bloggaaja voi olla ammatti siinä missä somettajakin. Jos ajatellaan yksittäisiä ihmisiä ja sitä millainen some ”arvo” niillä ihmisillä on saattaa monelle tulla todellisena yllätyksenä. Someilu on jo muodostunut monelle ihmiselle myös työksi ja he saavat kaikki tulonsa sitä kautta. Moni varmaan miettii, että kuka niille siitä maksaa? Voin kertoa, että niistä maksaa ne firmat mitkä on hiffannut sen jutun ja ovat tässä päivässä 🙂

Jos ajatellaan vaikka lehtimarkkinointia varrattuna blogimarkkinointiin. Lehtiä luetaan kokoajan vähemmän, kun taas verkossa olevia lehtiä ja esimerkiksi blogeja luetaan todella paljon. Jos ajattelen vaikka ihan itseäni (enkä pidä itseäni vielä kovin suuren luokan tekijänä). Laitan blogiini jonkun mainoksen, mikä näkyy sielä vaikka nyt esimerkiksi sivupalkissa. Blogissa on hyvinä kuukausina keksimäärin 250 000 käyntiä. Laitan saman mainoksen omaan instagramiini muutaman kerran kuussa, jossa minulle on 11 000 seuraajaa ja lisään sen vielä omaan faceeni tavoittaa kyseinen mainos lähes 300 000 toistoa. Se on ainakin omasta mielestäni jo todella hurja määrä. Tämän on kuitenkin ymmärtänyt myös nämä ihmiset ketkä ovat näitä ”some” tähtiä ja se on heille työtä. Moni firma ei mainostakkaan enää kuin blogeissa tai instassa ja toki nyt uutena snäpissä.

Mulle tulee itselleni lähes päivittäin jonkinlaisia yhtiestyö ehdotuksia, mihinkä en lähde suurimpaan osaan mukaan, koska haluan kirjoittaa aiheista mitkä on se mun juttu. Enkä myöskään halua tehdä blogista pelkkää kaupallista markkinakanavaa. Osa mainostajista käyttää näitä ihmisiä silmittömästi hyväksi ja osa ymmärtää tarjota mainoksesta hyvän korvauksen. Mua ei itseäni henkilökohtaisesti kiinnosta jos saan ilmaiseksi proteiinipatukan, minkä arvo on ehkä kaksi euroa kirjoittaa siitä isoa juttua, varsinkaan jos aihe ei kosketa mua millään tapaa. En ns. hyödy siitä mitään, mutta se firma saa kauttani todella suuren näkyvyyden ja hyvin suurella todennäköisyydellä lisää myyntiä.

img_3493

Tämä markkinointi on kuitenkin sitä nykypäivää ja yleistyy kokoajan. Joillekkin se on todella tuottoisaa ja joillekkin ei. Mainostajan pitäisi aina valita oikea henkilö, kuka on sopiva mainostamaan juuri heidän tuotteita. Siinä pitää huomioida mainostajan ikä ja mahdollinen lukijakunta. Tällä hetkellä kovassa hudossa on esimerkiksi tubettajat, joilla on seuraajia aivan käsittämätön määrä. Suurin osa tubettajista on kuitenkin hyvin nuoria ja heidän seuraajat, joilloin heihin kohdistuva markkinointi kannattaa olla nuorille kohdistettua tuotetta/palvelua.

Monia varmasti kiinnostaa minkälaisia summia ja palkkioita näistä nämä some ”tähdet” saavat tai jos kiinnostaa lähteä markkinoimaan esimerkiksi omaa tuotetta, niin mitä niistä kannattaa ehdottaa. Usein palkkiot määräytyy näkyvyyden perusteella ja nitä moni aina kyseleekin. Jotkut tähdet saattavat saada yhdestä instagram kuvasta puhdasta riihikuivaa 200-1000e (keksimäärin).  Jotkut maailman tähdet taas saattavat saada tuhansia. Joskus kyse voi olla myös ilmaisesta tuotteesta tai vaikka ravintola illasta seurueelle.

Blogissa pyörivät summat on usein suurempia ja joskus voi olla esimerkiksi toistuva markkinointi diili, joka toistuu muutaman kerran kuukauden sisällä ja näistä usein tarjotaan suurempia summia. Kukaan bloggaaja (ainakin toivon niin) ei siis mainosta tuotteita pelkällä pyhällä hengellä, vaan se on myös heille työtä, josta he saavat palkkansa. Itse en kuitenkaan jaksa seurata esimerkiksi blogeja, mitkä ovat pelkkää yhteistyötä ja mainospostausta. Saatan itse mainostaa blogissani myös itse hyväksi kokemiani juttuja ihan huvikseni. Haluan myös tukea pienyrittjiä.

Eli siis jos verrataan kuinka suuren näkyvyyden firma saa esimerkiksi mainostamalla (julmetun kalliilla) mainoksella lehdessä, versus mainostamalla tuotettaan some tähden avulla niin erot saattaa olla suuret. Niin rahallisesti, kuin näkyvyyden kannalta. Toki tämäkin aina riippuu tuotteesta. Jotkut suositut blogaajat saattaa saada ilmaisia matkoja tms.

Jos itse ajattelet yhteistyötä tai kamppista esimerkiksi jonkun blogaajan kanssa, niin mieti aina mitä siitä itse saat ja mitä hänelle tarjoat. Jos blogaajia ei kiinnosta yhteistyö kanssasi niin usein syy on varmasti palkkiossa. Raha kiinnostaa aina ja tietenkin hyvä tuote tai palvelu, mutta ei tätäkään moni tee vain huvin vuoksi. Osa blogaajista käyttää todella paljon aikaa bloggaamiseen. Toisilla on ihan palkattu kuvaajakin sitä varten ja heille menee oma siivu palkkioista. En tiedä auttoiko tämä pääsemään kiinni aiheesta?

Paljon järjestetään myös erilaisia tapahtumia, minne kutsutaan blogaajia ja somettajia tietenkin aina siinä toivossa, että he kirjoittavat aiheesta jutun ja kyseiset firmat saavat näkyvyyttä. Nämä somettajat ovat  joskus jopa halutumpia vieraita kun toimittajat..

15133810_10154293411004118_22791685_o
Siirryn muuten next levelille tässä Marituksessa 🙂

Itse oon todella onnellinen siitä, että oon saanut toisen työn rakastamani ammatin Parturi-kampaajan rinnalle, mikä mahdollistaa vapauden tehdä töitä silloin kun huvittaa ja silloin kun siihen on sopiva hetki. Vaikka lukijani tietää, että itse kirjoittaminen tai lähinnä oikeinkirjoitus ei ole se vahvin alani, niin silti näillä mun miljoonilla kirjoitusvirheillä ja lukihäiriöllä voin saada tästä palkkaa. Kuinka siistiä 🙂

Mulle blogi on lähinnä netissä oleva päiväkirja, minne kirjoitan juttuja fiilis pohjalta ja en ole siksi ehkä ihan tavallinen bloggaaja. En juuri mieti millä saan blogiini lisää lukijoita, koska milloinkaan ei tiedä mikä postaus nousee ylitse muiden.  En sen kummemmin suunnittele mitä kirjoitan ja koska. Olen kuitenkin saanut paljon uusia kuviota ja mahdollisuuksia blogini kautta. On ollut tv juttuja ja lehti haastatteluja, mitkä on mukavia,  jos aihe alue on se mikä itseäni miellyttää. Kaikkeen en kuitenkaan lähde mukaan, koska mun haave ei ole koskaan ollut olle minkään sortin julkkis.

Muistan kun televisiosta alkoi ensimmäinen fitnesspäiväkirjat ja mulle silloin soitettiin, että halauanko lähteä siihen projektiin mukaan. Mun vastaus oli heti että EN. Se että kasvot näkyy kerran viikossa televisiossa ja naama on pitkin bussipysäkkejä vie itseltä paljon yksityisyyttä. Olin vielä edellispäivänä tehnyt raskaustestin Vivianista ja sanoin, että tuskin mulla on mitään annettavaa sarjalle. Siitä hetki niin tuli pyyntö toisenlaiset äidit ohjelmaan ja sen koin heti omakseni. Olen aina puhunut yrittäjyyden puolesta ja halusin tuoda esille oman tarinani, millaista on arki vauvan ja oman yrityksen kanssa.

15134181_10154293411029118_626983884_o

 

Piipahdin eilen töissä ihastelemassa likkojen laittamia joulutähtiä. Kävin myös hoitamassa asioita, hinnoittelemassa tuotteita ja hakemassa ne ei niin mukavat laskut :).

Ellokselle on tullut ihana valikoima joulukoristeita ja koodilla 345446 saat -20%  alennusta kodinvalikoimasta, koskee myös huonekaluja ja merkkituotteita! Nämä tähdetkin ovat sieltä.

Alennus koskee uutta tilausta Elloksen valikoimasta. Alennus koskee normaalihintaisia kodintekstiilejä, sisävalaisimia, sisustustuotteita, tapetteja, mattoja ja huonekaluja. Alennus on voimassa 22.11.2016 asti, ja sen voi käyttää vain kerran. Toimituskulut lisätään tilauksen loppusummaan. Alennusta ei voi yhdistää muihin alennuksiin tai tilaajaetuihin, ale-/kampanjahintaisiin tuotteisiin, elektroniikkatuotteisiin ja -tarvikkeisiin, Odd Molly Home -tuotteisiin eikä Design by -tuotteisiin.

Tässä alkaa olemaan jännät paikat, kun ensi viikon lauantaina on laskettuaika. Sitä toivoo jo kokoajan, että syntyis jo. Jännittävää kun miettii mitenkä sitä siten taas elämä muuttuu kun meitä onkin kohta 5 🙂

-Umppu

 

primebody

Yksi vastaus artikkeliin “Ymmärtääkö firmat some markkinoinnin päälle tai saati blogi markkinoinnin?”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *