Kun tirautin pari kyyneltä

 

Tänään oli sellainen aamu että musta tuntui, että olis ollut parempi jäädä peiton alle ja nukahtaa uudelleen. En tiedä kärsiikö tai onko teistä kukaan kärsinyt raskausaikana kummallisista unista. Mulla niitä on ollut jokaisena odotusaikana. Nyt ne on muuttunut painajaisiksi ja herään yöllä aivan hiestä märkänä, enkä saa enää unta.

Oon nähnyt saman unen varmaan 10 kertaa ja se on aina sama.. Juuso lähtee ja mää jään yksin 3:n lapsen kanssa. Herätän Juuson joka kerta ja varmistan, että siinä se vieressä edelleen on eikä ole lähtenyt minnekkään.

Viimeyön nukuin todella levottomasti. Nukahdin jo aika ajoissa, koska oon ollut niin väsynyt töistä ja pitkistä työpäivistä. Mun piti vaan vähän oikasta, mutta heräsin vaatteet päällä taas kamalaan painajaiseen. Tällä kertaa se oli, että liikkeeseeni murtauduttiin. En tiedä miksi näen näitä unia tai mistä ne johtuu. Sain työkaverilta lainaan unikirjan, jonka haluan ehdottomasti lukea jahka saan mun konmarin loppuun.

Joskus unet tuntuu niin todellisilta, että en pysty nukahtamaan uudelleen,,,, ja juuri kun saan unenpäästä kiinni soi kello ja oon aivan pystyynkuollut. Naama solmussa meen herättään lapsia. Laitan aamupalaa ja pistän vaatteet valmiiksi ja puen Vivianin tarhaan. Juuso lähti työreisuun ja vei lapset. Vivianin tarhaan ja Vilin tiedeleirille.. Istuin sohvalla ja tuijotin seinää ja mietin, että miten selviän tästäkin päivästä..

Äkkiä meikkiä lärviin, vaatteet päälle ja lähden laahustamaan autolle sormet kohmeessa, kun aamulla oli pakkasta. Kun pääsin autolle pillahdin itkuun. Niin pieni asia, mutta Juuso oli raaputtanut mun autonikkunat <3. Mietin siinä kun kuivailin kyyneleitä, että tästä tulee hyvä päivä ja sain noinkin pienestä ja tietyllä tapaa naurettavasta asiasta niin hyvän mielen, etttä meinasin pakahtua onnesta. Ne on todellakin ne arjen pienet asiat ja siihen ei tarvita muuta.

 

SAMSUNG CAMERA PICTURES

Mulla on onneksi huomenna vapaapäivä, milloin voin ensimäistä kertaa pitkään aikaan ihan vain levätä. Nostaa jalat ylös ja olla vaan. Oli aamulla ihana tuntea, että joku välittää ja joku halusi tehdä sun paskasta päivästä paremman. Mää tulin tänään vasta 20.00 töistä ja hain lapsen mun vanhemmilta, jotka oli tänään auttanut treenikyydeissä ja ruokkinut lapset valmiiksi. Mentiin koko perhe suihkuun ja kylpyyn ja kun nukutin Viviania hipsi Vili omaan sänkyyn ja nukahti samantien.

Koti on aivan hiljainen ja mulla on nyt sitä omaa aikaa ja en aio tehdä yhtään mitään, vaan aion mennä ajoissa nukkuun ja toivottavasti nukun sikeästi koko yön. Huomiselle ei ole juurikaan mitään ohjelmaa, muutakun kirpparilla käynti ja pöydän siivous. Oon ollut niin fiiliksissä, kun oon saanut tavaraa pois nurkista ja kirppiksellä on hyvin mennyt tavara kaupaksi. Ihanaa, kun omat vanhat tavarat tekevät jonkun onnelliseksi ja samalla mut kun pääsen niistä eroon.

Muistakaa, että se onnellisuus koostuu usein pienistä asioista, mitkä ovat ilmaisia

-Umppu

primebody

7 vastausta artikkeliin “Kun tirautin pari kyyneltä”

  1. Moi Umppu!!
    Nyt rauhotu muru …oot vaan niin väsy !!! Mut ei se Juuso mihinkään lähde kun on oikeesti just se sun suurin rakkaus ja te vaan ootte <3 !!! Yritä levätä ja nähdään pian …pussss

  2. Näin yhtä villejä unia raskaana ollessani ja nyt seittemän viikkoa synnytyksestä, oon nähnyt kahtena yönä unta, muuten unet ei ole vauvannut. Eiköhän kohta helpota <3

  3. Kaikissa kolmessa raskaudessa näin todella raakoja ja verisiä painajaisia ja todella toden tuntuisia! Ne ei olleen yhtään himppua miellyttäviä ja todellakin oli vaikeuksia nukahtaa uudetssa, koska pelko uudesta unesta piti hereillä.
    Unet loppui kuin seinään synnytyksien jälkeen.
    Tsemppiä loppu odotusaikaan ja toivottavasti saat nukuttuja hyviä öitä väliin. <3

  4. Silloin kun T:llä oli se vaihe, että se nukku tosi huonosti ja olin itsekin tosi väsynyt, niin näin ihan sairaita unia AINA kun sain nukkua pidemmän pätkän. Jos vaikka olin yön valvonut ja aamulla mies oli lasten kanssa niin et sain nukkua, niin aloin saman tien näkeen niin ihmeellisiä unia. Ne oli aivan kamalan todellisia ja usein niissä oli väkivaltaa ja joku todella kuumottava tilanne.

    Mut hei Umppu, ei siinä vielä kaikki: Näin viime lauantai-aamuna ( 😀 😀 😀 ) unta, että sää olit Vain Elämää -sarjassa ja oli Suvi Teräsniskan päivä. Suvi Teräsniska siinä näytti jotain videoo hänen nuoruudestaan miten sillä oli punainen tukka ja PARTA! Muistan vaan miettineeni, että minkä ihmeen biisin ne meinaa sun päivänä esittää…. Voi luoja että mua huvitti aamulla! Teki vissiin ilta tehtävänsä!

  5. Samalla tavalla näin painajaisia aika ajoin raskaana ollessa ja myös siitä pahimmasta mitä voisi tapahtua ja pillahdin itkuun aamusta, onneksi mies oli vieressä kun kerroin aamulla ja itkua tihrustin niin sanoi että eI aio mihinkään lähteä ja vieressä on aina. 💗 😌 Aikamoista oli oli niin aidon tuntuisia ne unet. 😄

  6. noh tykkään uni tulkinnoista ne on hauskoi juttui. ehkä se on se meenttämisen pelko kun toistuu tai sitten kun kaikki on ihanaa niin tulee se et voiko tää kaikki olla todellistakaan ja sit luo vähän sinne alitajuntaan sitä pelkoo et ei olisi niin hyvin kaikki joku kummalinen reagtio se on sellaen jankkaus ittensä kaa hyväksy yvaan sen ilon.
    vakuutus vissiin korvaa murrot liikkeeseen ja sä taidat tykkää siit duunsit niin stressaakko etä et pääsis töihin vähänä aikaan? 🙂
    haha luulin eka et oot itkeny tos kuvassa mut vauva ajan silmäpussithan ne siin 😀 muistan hyvin kuinka itte ku tuli tyby maailmaan niin 13 kuuakutta jumaleissö se heräs joku 5-8 kertaa yössä aj olo oli ku vitun tsombilla ja silmät oli ku möröllää ja ne pussit oli lattiassa asti 😀 onnee raskauteen ja toivottavasti saatte nukkuu :).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta