Kohteessa ollaan

 

Ennenkuin kerron mitenkä matka meni niin haluan sanoa muutamalle, jotka kommentoivat edelliseen postaukseen, että tuskin kirjoittaisin kuinka perseestä lentoajat on, jos olisin niihin voinut itse vaikuttaa. Nämä oli ainoat lennot koko Maltalle ja itsehän en lentokoneeksi voi muuttua tai esim soittaa Finnairille, että teidän pitää muuttaa lentoaikoja mun lapsien takia 🙂 :).

SAMSUNG CAMERA PICTURES

Me lähdettiin eilen illalla vasta myöhään ajaan Helsinkiin, sillä Vilillä oli treenit, mitkä loppui vasta kahdeksalta illalla. Ajan itse aika vähän autoa Tampereen ulkopuolella enkä tietenkään osannut ajaa oikeaan lentoparkkiin, vaan vedin kolme kertaa ympäri :). Onneksi olin varautunut kaikkeen ja päästiin lopulta yöllä Glo hotelliin. Vivian tietenkin heräsi ja valvoin sen kanssa yhteen  yöllä ja klo 4.00 oli herätys. Lento meni yllättävän kivottamasti ja kiitos siitä tyhjän koneen. Saatiin koko rivi meille käyttöön ja Vivian sai nukkua rauhassa keskipenkissä.

Ystäväni oli hoitanut meille kyydin kentältä, jotenka sekin sujui oikein hyvin. Kun Suomessa on tottunut siihen, että pitää olla aina pitkähihainen mukana, mutta täällä ei todellakaan. Jo koneesta astuessa vastaan tuli lehmän henkäys.  Oon ollut koko päivän, niin järkyttävässä hiessä ja tajusin, että mulla on aivan liian paksuja vaatteita mukana. Kaupoissa on jo syksyn muoti, mutta onneksi löysin miesten osastolta sopivia shortseja, mitkä menee vatsan kanssa oikein mukavasti. Pakko oli myös käydä ostamassa hihattomia, koska niitäkään mulla ei ole tarpeeksi mukana.

 

SAMSUNG CAMERA PICTURES

SAMSUNG CAMERA PICTURES

SAMSUNG CAMERA PICTURES

Täällä on todella kaunista. Tänään hieman tutustuttiin kaupunkiin ja käytiin lasten kanssa puistossa. Lapsissa on se ihanaa, että ei ole väliä minkä ikäinen olet niin leikit mene yksiin. Lapset on peuhannut ja leikkinyt koko päivän ja kun illalla käytiin kylvyssä, niin kaikki oli valmiina nukkumaan. Asunto, missä ollaan on aivan mahtava ja on puitteet kohdillaan. On ihanaa olla vaan ilman juuri mitään suunnitelmia. Katsotaan mitä huomenna keksitään, jos sitä vaikka menisi uimaan tai jotain vastaavaa. Itsehän jätin uikkarit vahingossa kotiin ja kun tänään koitin metsästää ihan sama mitä bikineitä, niin kaikissa paikoissa oli vain yläosia jäljellä kokoa xs, jotka olisi kieltämättä olleet aika koomiset päällä.

 

SAMSUNG CAMERA PICTURES

SAMSUNG CAMERA PICTURES

SAMSUNG CAMERA PICTURES

SAMSUNG CAMERA PICTURES

Vasta yksi päivä takana ja monta edessä. Tää matka on tarkoitettu lapsille <3-

-Umppu

primebody

5 vastausta artikkeliin “Kohteessa ollaan”

  1. Umppu! Olet aivan ihana! Pidin hurjasti jo aikoinaan teidän toisenlaiset äidit-jaksosta 😊 Siitä lähtien seurannut sun blogia, itsekin olen ammatiltani parturi-kampaaja. Mielestäni oot huipputaitava ja teillä on ihan mieletön perhe<3 Mukavaa lomaa! 😊

  2. Jos saa kysyä, et ooks siis yksin sun lapsien kaa siellä maltalla, kun miksei juuso lähtenyt mukaan? Ja toinen kysymys viel että miten jaksat ottaa vauvan mukaan ulkomaille, kun se ei kumminkaan tule muistamaan mitään maltan matkasta.. Ihan mielenkiinnosta kyselen! Ihmiset on tosiaan yksilöllisiä, itse pidän ulkomaanmatkaa rentouttavana ja en oikein osaa kuvitella ottavani vauvan mukaan, no ei ole lapsia nyt nii vaikee sanoo 😅

    • Juuso on normaalisti palkkatöissä eikä voi pitää lomia miten vaan. Oon siis yksin, mutta oon mun kaverin luona yötä. Lapselle on tärkeintä sen kaksi ensimmäistä elinvuotta. Vaikka se lapsi nyt ei muista olleensa Maltalla niin mää muistan ja nautin todella paljon että saan olla lasten kanssa sen perus arjen ulkopuolella.

    • Hetkinen, olisko Umppu jättänyt Vivianin vaan kotiin 😀 ???
      ”Vivian, jätin jääkaappiin ruokaa – pärjäile!”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta