Rakastaa vai ei rakastaa

 

Kaikilla on varmasti lapsiperheessä omat haasteensa. Usein se on se parisuhde mikä jää vailla huomioo ja sitten havahdutaan vuosien jälkeen, että mikä parisuhde ja erotaan. Keskustelu on mun mielestä se kaikkein tärkein asia mitä pitää tehdä joka päivä. Pitää kuunnella toista ja tietysti taas vaihtoehtoisesti toisen pitää olla korvana.

Varmasti moni vahempi on väsynyt tai ainkin itse olen, mutta tilannetta ei koskaan paranna se, että sitä väsymys kiukkua purkaa toiseen. Meidän perheessä väsymys on siis sallittua, mutta sitä pitää muistaa kertoa toiselle. Saatan laittaa joskus Juusolle vietin, että oon aivan sairaan väsynyt ja silloin se tietää, että koittaa mahdollisimman pitkälle hoitaa kotihommat yms. Ainahan toki tää ei toimi 🙂 mutta yritys kuitenkin.

Nyt on raskausviikko 32 meneillään ja olo muuttuu kokoajan. En tiedä voiko sanoa huonompaan suuntaan, mutta väsyneemmäksi.

14434920_10154149683714118_3241931382067513346_o
Valokuvaus: Piritta Lipiäinen

 

Mulla oli eilen neuvoja veriarvot on taas todella huonot. Hemoglobiini oli taas siinä reilussa 90 ja verenpaine oli todella alhainen. Joudun nyt labraan pieneen verenkuvan ja arvoja aletaan seuraamaan.  Mulla on usein ongelmaa veren kanssa ja se aiheuttaa väsymystä ja uupumusta, mikä nyt on tässä vaiheessa raskautta muutenkin jo suht normaalia. Se mikä oli kiva kuulla että paino oli edelleen siinä 69 kilossa, mikä tarkoittaa sitä, että sitä ei ihan kamalasti ole tullut, eikä mun mielestä tarvi tullakkaan. Lähtöpaino oli siinä 58kg.

Vauva liikkuu jo paljon vatsassa ja liikkeet tuntuu jopa hieman kivuliailta. Pää on jo valmiina ja sekin tekee tietynlaisen paineen tunteen.

Koitan kokoajan saada jotain aikaan ja seuraava juttu olisikin pestä vauvan vaatteet ja laittaa ne valmiiksi. Jotenkaan en nyt saa itsestäni sitä asiaa irti. Isäni tulee auttamaan tänne viikonlopuksi, että saadaan remppa mahdollisimman valmiiksi ja voisin keskittyä muihin asioihin.

14500237_10154152200584118_6679831843443953465_o
Valokuvaaja Piritta Lipiäinen

 

 

14434975_10154152200589118_3089443818570453960_o
Valokuvaus: Piritta Lipiäinen
14445002_10154152244454118_8614384109851970370_o
Valokuvaus: Piritta Lipiäinen

 

Me käytiin hetki sitten ottamassa Vivianin 1-v kuvat Piritta Lipiäisellä Lempäälässä. Mun molemmat siskot on käyttänyt tätä kuvaajaa ja mulla iski paniikki, että jos en nyt varaa jotain niin koko kuvaus jää toteuttamatta. Paikka on vanha tehdasmiljöö ja sielä on jos jonkinlaista rekvisiittaa. Vivian ei ollut ihan yhteistyökykyinen ja häntä kiinnosti enemmän kuvaajan rusinat, kun itse kuvaus. Niin paljon oli kaikkea mielenkiintoista ympärillä, että itse olin (kuumeessa) aivan hiestä märkä, kun juoksin perässä. 

Meillä oli sen verran aikaa, että ehdittiin hyvin ottamaan myös muutama perhekuva ja Vilistä muutama kuva. Kuvat oli mun mielestä kaikki todella ihania ja vaikka tilanne itsessään meni miten meni niin kaikki otokset on onnistuneita. Sanoinkin, että ainut mikä mua kuvissa harmitti ole se, että mun vatsa ei oikein näy kunnolla. Mulla on sukkahousut jalassa, mitkä painaa vatsaa vielä entisestään.

14500564_10154152200459118_7253924384618350100_o
Valokuvaus: Piritta Lipiäinen
14468618_10154152244449118_2264137924671971525_o
Valokuvaus Piritta Lipiäinen

 

Se mikä on tärkeää parisuhteessa on kunnioittaa sitä toista. Jos mietit asioita: sää et koskaan, niin silloin pitää myös miettiä, että teenkö itse koskaan. Toinen voi kokea asiat ihan samalla tavalla, mutta sitä ei vaan itse ymmärrä. Musta jokaisen parin pitäisi käydä pariterapiassa, vaikkei mitään ongelmia olisikaan. Se että olet tietyn hetken täysin läsnä kuuntelemassa toista on jo paljon. Ainakin meille aukesi tosi monta asiaa sitä kautta.

Tiedän, että en ole todellakaan puoliso sieltä helpoimmasta päästä, mutta onneksi Juuso on aivan eri luonteinen ja se ymmärtää mua. Siksi meillä onkin vahva parisuhde, vaikka joskus riidelläänkin. Itse suutun ja lepyn yhtä nopeasti ja Juuso on mököttäjä. Juuso on kuitenkin niin ihana ja auttavainen aviomies ja mun paras kaveri, että helpolla en siitä luovu. Ei se ruoho ole vihreämpää sielä aidan toisella puolella, vaikka moni niin kuvittelee.

Joskus on hyväkin riidellä, koska sen jälkeen asiat on ainakin meillä aina paremmin ja saadaan solmuja auki. Toisen kunnioittaminen on todella tärkeää ja sitä ei pidä unohtaa koskaan

-Umppu

 

 

Vähän syvemmissä vesissä

 

Aihe huumeet saa aina mun karvat pystyyn, mutta silti haluan nostaa aiheen esille. Nyt on ollut otsikoissa muutamakin tapaus, missä narkaavat vanhemmat, isovanhemmat tai ylipäänsä aikuiset ovat lasten seurassa. Mulle yksikin on liikaa. Ehkä tämä siunattu tila vaikuttaa omaan reaktioon vielä voimakkaammin kuin yleensä, mutta näitä juttuja en ole voinut edes avata. Niitä on kamala lukea ja mulle ainakin joka kerta nousee kyyneleet silmiin. Olenko törkeä jos sanon, että mun mielestä jokaiselta huumeiden käyttäjältä, on se sitteä äiti, isä, mummo tai pappa, mutta joka on päivittäin läsnä lapsen elämässä pitäisi otta lapsi pois? Vaikka äiti on aina äiti niin kenekään lapsen ei tulisi olla aikuisen seurassa, kuka on aineissa. Alkoholi on aivan yhtä paha.

 

Mitenkä voidaan edes hyväksyä odottavan äidin huumeiden käyttö millään tavalla? Jokaisella syntyvällä lapsella ei ole mitään mahdollisuuttaa etukäteen päättää omasta elämästään ja jokainen odottava äiti tekee itse omat ratkaisunsa. Mietin tätä asiaa lähes päivittäin, sillä törmään liiankin usein vaunuja työntäviin vanhempii, joista näkee jo kauan että ei olla selvillä vesillä. Aina kun nään tämänlaisen tapauksen, mun sisällä kasvava viha on niin käsittämätön, että joudun todella hillitsemään itseäni etten hyökkää kimppuun ja huuda että mitä vittua sää teet!

Mietin huumeiden käyttöä ylipäänsä ja vaikka kaikkia ihmisiä tulisi kunnioittaa ja käsitellä samanarvoisesti niin en vain yksinkertaisesti pysty. Jos joku haluaa mua vihata sen takia niin vihatkoot. Suomessa jopa narkkareilla on aika hyvät olot muihin maihin verrattuna. Joillain on niin hyvä säkä, että asuminen kustannetaan ja vielä annetaan ilmaiseksi neulat ja subutexit. Tätä kai kutsutaan siksi surullisen kuuluiseksi korvaushoidoksi… Haluaisin edes joskus nähdä tai tuntea jonkun, kuka tästä on selvinnyt ja viettää nyt edes joksenkin normaalia elämää,,,,, käymällä töissä ja elättämällä itsensä. Mulle saa toki erilaista näkökulmaa tähän asiaan, mutta nyt olen aika ehdoton ja suppeakatseinen asian kanssa.

Ymmärrän kääntöpuolen. Koitetaan ehkäistä tautien leviämistä ja vähentää rikollisuutta blaa blaa blaa, mutta onnistutaanko siinä? Jos mietit kuinka monta ryöstöä, pahoinpitelyä yms tapahtuu ilman että tekijä ei ole jonkin aineen vallassa. Tai mikä tekee houkutuksen esim varkauteen, jos kyseessä ei ole tarve saada jotain, mitä voi esim myydä tai vaihtaa huumeisiin. Miten meillä on varaa hoitaa näyttä käyttäjiä, mutta ei niitä lapsia?img_4245

En tiedä mitenkä neuvolassa reagoidaan äitiin, kuka käyttää huumeita.. Osaavatko he salata sen loppuun asti, vai annetaanko asian olla. En tiedä, mutta itse laittaisin surutta raskaana olevan huumeiden käyttäjän pakko vierotukseen. Tähän ei tietenkään ole rahaa, mutta miten rahaa sitten löytyy niihin huumeisiin ja neuloihin.. Mun sydän hakkaa ja verenpaine nousee kokoajan enemmän ja tuun todella vihaiseksi.

En jaksa uskoa, että kukaan huumeiden käyttäjä synnyttää terveen lapsen. Mietin aina niitä kätilöitä, jotka näkevät näitä vauvoja kenellä on syntyessää kamalat vierotusoireet,  ovat sinisiä ja elottomia tai saati sitten lasten teholla työskenteleviä, ketkä ilmeisemmin hoitavat näitä huume vauvoja ja näkevät varmasti niitä äitejäkin sielä…

Miksei näistä asioista puhuta? Miksei näille asioille tehdä mitään? Sallimmeko me huumeidenkäytön? Mua oksettaa ja ahdistaa koko asia niin paljon, että tekis mieli huutaa.

Jokaiselle lapselle kuuluu elämä ja on aivan kamalaa, että joku ihminen on pilannut sen mahdollisuuden häneltä jo kohdussa. Kaikki vauvat eivät edes jää henkiin ja se on ihan hirveetä. huumeiden käyttö lisääntyy kokoajan ja se on ongelma/asia mihin olisi puututtava ja sille olisi tehtävä jotain,

-Umppu