Katastrofi Kreikassa

 

Ihanaa olla kotona, tosin paluu ei tänne ollut ihan helppo homma. Meillä oli hotellilta lähto eilen klo 7.00 ja lennon piti lähtee hieman yli kymmenen. Mää olin jo valmiiks pikku ressissä, koska mulla oli 16kg käsimatkatavaroita, eli 8kg ylimääräistä ja matkalaukkukin oli 24 kg. Joka kerta, kun oon Hanian kentältä lähtenyt niin sielä on ollut ihan sairaan tarkkaa ja jokaisesta ylimääräisestä kilosta on joutunut maksamaan muistaakseni 30e. Tällä kertaa tiskillä ei kukaan kysellyt mitään, enkä kyllä sanonutkaan mitään. Olin tunkenut päälleni kahdet housut, kaksi villatakkia, villasukat ja paksut tennarit, koska koitin saada kaiken ylimääräisen  painon pois matkalaukusta. Jo tässä vaiheessa, mulla oli ihan sairaan kuuma.

IMG_3415
Kuvia meidän 20-luvun teemabileistä

IMG_3420

Oltiin hyvissä ajoin kentällä, että välttäisimme ruuhkan ja pakko sanoa, että tässä vaiheessa sielä ei ollut mitään ruuhkaa (vain me). Siinä sitten tehtiin viimeisiä ostoksia ja odoteltiin lentoa……. Ensin kuulutetaan, että portti 8 ja kaikki lähtee pikkuhiljaa valumaan sitä kohti…

Aluksi kuulutetaan, että kone on ylibuukattu ja tarvitaan 5 matkustajaa, jotka jäävät pois koneesta… Siinä vaiheessa, kun olet jo valmiina astumaan koneeseen niin tieto tuskin lämmittää ketään. No siinä oli jo ilmeisesti muutama vapaaehtoinen ilmoittautunut, mutta sitten tuli kapteeni, joka kuulutti, että kun kone on tullut Haniaan niin sielä on ollut sairastapaus ja lääkehappi on jouduttu käyttään melkein loppuun. Lähin lääkehappi on (millä järjellä) Helsingissä, mikä toimitetaan tänne huomen aamulla, jotenka lento on peruttu. (lyhykäisyydessään)

Mulla loppu täysin huumori tässä vaiheessa. Mulla oli lapsia niin hirvee ikävä ja olin jo henkisesti niiden luona. Purskahdin ihan kamalaan itkuun, enkä saanut sitä loppuun. Mulla oli niin paha mieli ja en voinut pidätellä kyyneleitä. Mua tultiin lohduttaan ja moni kysyi onko kaikki hyvin <3 Mulla oli kaikki ihan hyvin, mutta se tunne oli ihan kamala. Tiesin, että mua odotetaan kotona.

 

IMG_3450 IMG_3466 IMG_3460

Siinä vaiheessa, mulla ei ollut mitään muuta mielessä, kun että millä pääsen kotiin. Me alettiin heti selvittään, mitä lentoja menee mistäkin ja mistä päästään kotiin. Olin itse hetken ihan toimettomana enkä saanut mitään aikaiseksi, mutta onneks Hannalla raksutti vähän nopeempaa. Mun puhelimessa ei toiminut nettti eikä verkko, enkä saanut alkuun edes soitettua kotiin. Kaikki lennot oli täynnä, eikä oikein mitään ollut tarjolla.

Meidän porukassa oli myös yksi nainen, kenellä oli Sunnuntaina työpäivä ja hänen oli pakko päästä kotiin. Tässä vaiheessa me mentiin saapuvien matkatavaroiden luo ja odotettiin laukkuja…. Pakko sanoo, että olin jo ihan toivoton ja kypsä koko hommaan. En olis voinut jäädä sinne enää edes päiväksi.

Sitten  mua pyydettiin puhelimeen ja tämä nainen soitti tiskiltä, että me päästäisiin lennolla Suomeen, mikä lähtee alle tunnin päästä. Mää vaan huusin, että Hanna nyt juostaan. Tiskillä tehtiin selvityksiä ja säädettiin sitä sun tätä. Mulla oli edelleen ne jäätävät käsimatkatavarat ja olin vielä ostanut lisää kamaa kentältä…. kahdet housut, villasukat jne… Sama rumba laukkujen kanssa oli siis taas edessä.

Tässä vaiheessa olin valmis maksaan ihan mitä vaan, että pääsen kotiin ja meidän onneksi paluu lento oli 150e. No ei autanut muu, kun taas painaa laukut koneeseen ja sinne läpivalaisuun, missä oltiin jo kerran käyty…. Ja nyt se ruuhka oli tullut sinne kentälle. Jäätävä pershiki ja kamaa ihan helvetisti essuntaa kassiin ja pois… Siinä ittekseni meitin, että pääsenkö koskaan kotiin.

IMG_3449

 

Ei oltu ihan hirveen montaa minuttia enne koneen lähtöö koneessa ja laitoin kädet ristiin ja rukoilin, että pääsen kotiin. Meillä oli todellakin onni matkassa ja meidän lento sujui aivan loistavasti. Kiitos Tjäreborg, mitä voin suositella kaikille <3 Meistä pidettiin todella hyvä huoli ja palvelu oli aivan loistavaa. HV Finnair 😉 Tässä oli kamalinta vielä se, että meitä jäi n. 80 hlöä Kreikkaan. Musta tuntuu nyt jälkikäteen pahalta, että olin todella itsekäs, koska ajattelin vaan, että kunhan mää pääsen kotiin niin ei muilla väliä. Toki onhan kotiinpääsy myös omasta aktiivisuudesta kiinni ja tässä tilanteessa sen tiesi, että sitä ei kukaan ei tule tarjoamaan näin isolle porukalle.  Koko muu porukka palasi samaan hotelliin, mistä lähdettiin. Mää en vaan olis kestänyt sitä henkisesti, enkä myöskään sitä, että porukka vetäs hirveet linkut sinä iltana. Olisin varmaan porannut silmät päästä hotellihuoneessa.  Vielä se, että tämä ryhmä palasi tänään kotiin, niin siinäkin lennossa oli ollut jotain vikaa….. huh huhu…. Onneksi kaikki on nyt turvallisesti kotona <3

IMG_3478 IMG_3479 IMG_3480

Te ette tiedä, kuinka onnellisia koko perhe oli kun tulin kotiin. Matkalaukut oli avattava heti ja tuliaiset piti kasata. Se fiilis kun saat lapset syliin viikon tauon jälkeen oli jotain niin ihanaa <3 Vaikka Kreikassa oli myös ihanaa niin oli ihana palata kotiinkin <3

-Umppu

primebody

13 vastausta artikkeliin “Katastrofi Kreikassa”

  1. Moikka! Voih ei, no toki tommosillekaan ongelmille ei oikein voi mitään vaikka varmasti kaikkensa ovat siellä tehneet..
    Mutta sanon silti, että itse kun matkustin juur Finnairilla, niin olin kyllä myös aika pettynyt. He myivät siellä pikku purtavaa, jotta meille tarjoiltiin hyvin viimeisien joukossa. Eikä heillä ollutkaan tarjota enää mitään meille, kaikki oli loppu. Siinä nälissään kyllä tuli vahvasti fiilis, että olikohan henkilökunta itse syönyt ne kun olivat lentäneet jo Kroatiaan ja siinä kohtaa tekivät meidän kanssa samalla koneella paluulentoa suomeen.. Mua suututti se tosi paljon ja jäi huono maku Finskistä myös 😉

    Onneksi pääsitte kotiin♡

  2. No ompas omituista, että kone on muka buukattu täyteen vaikka teillä on vissiin jo reissuun lähtiessä ollut paluuliput varattuna? Itse en olekkaan ikinä Finnairilla matkustanut vaan mm. Norwegianilla ja siellä on kyllä aina kaikki mennyt hyvin niin Kreikan saarilla kuin Suomenkin päässä ja aina on ruoka ja välipalat riittäneet kaikille. Tosin sitten taas anoppini sai kerran Finnairilta tollaisen sekoilun päätteeksi korvaukseksi lennon ykkösluokassa ekonomiluokan lipun hinnalla, joten vissiin se on sitten aika paljon tuurista kiinni, miten noiden kanssa käy.

    • Voi buukata.. Meidän thaikkuun menossa ollut finnairin kone oli buukattu myös yli😯 osa meni seuraavalle lennolle ja muutama meni bisnessluokkaan!

  3. Kannattaa ehkä alle 1-vuotiaan lapsen äitinä miettiä lähteäkö viikoksi etelään vai ei….katsos kun kaikkea voi sattua ja tapahtua, lennot myöhästelee ja koneet hajoaa, niinkuin tulit huomanneeks..viikko voi muuttua pidemmäksi ajaksi jne…ihan turha porata silmiä päästä ja hajota henkisesti jos kaikki ei mene aikataulun mukaan ja niinkuin sinä toivot! Jos noin helvetin koville ottaa niin kyllä viikon loma lapsista on sillon ollut liikaa ja kannattaa vastedes lomailla hieman lyhyemmän aikaa kun lapsetkin sulla on noin pieniä.

    • Pakko sanoa tähän, että jos kyseessä olisi viikon lomaillut isä, niin tällaisia kommentteja tuskin tulisi. Sen sijaan jos äiti lähtee, niin heti sanotaan että kannattaako edes lähteä kun kaikki voi kuitenkin mennä pieleen. Uskomatonta. Kyllä äitikin voi ja saa ja hänen myös joskus pitää lähteä. Silläkin uhalla että kaikki ei mene hyvin ja harmittaa. Harmitus kertoo pikemminkin siitä, että äiti välittää ja kotiin on ihana palata. Sitä ei mielestäni ole mitään syytä arvostella.

      Terveisin toinen yrittäjä-äiti, jolla alle vuoden ikäinen lapsi.

      Ps. Onneksi pääsit pian kotiin, Umppu!

  4. Lennot buukataan hyvin usein täyteen, pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Eli ei ole kyllä mikään Finnairin eritysipiirre.. 😀

    • Matkusta itse koneella vähintään 4 kertaa vuodessa edes takaisin ja minun kohdalla ei ole koskaan aiemmin tapahtunut ylibuukkausta, eikä vastaavaa. En ollut ensimäistä kertaa koneessa

    • Tosi harmillinen tilanne ja varsinkin kun perhe kotona odottamass innoissaan äidin paluuta!
      Mutta tämä on todellakin lentoyhtiöiden yleinen käytäntö ylibuukata lentoja. Olen viimeisen 2 vuoden ainaka lentäny 6 eri kohteeseen euroopassa ja yksi näistä thaimaaseen. Näistä 5 lentoa oli ylibuukattu!! ja joka kerralla on löytynyt vapaaehtoiset, jotka ovat vaihtaneet lentoaan. Sehän on harmillista että näin tehdään, mutta asiaa kerran tiedustellessani vastaus oli, että on laskettu todennäköisyyksiä millä prosentilla ihmiset jättävät tulematta/peruuttavat lentonsa viime hetkellä ja sen vuoksi useimmille lennoille voidaan buukata esim. 110 lippua vaikka paikkoja on vain 100 (tämä on satunnainen esimerkki kun en tarkkoja prosentteja muista..)

  5. Matkan viivästyminen on aina ikävä juttu.
    Itse matkustan työni puolesta sellaiset 120 päivää vuodesta, Eurooppa, Aasia ja Pohjois-Amerikka sektorilla ja voin kertoa, että nykyään viivästykset, peruutukset, ylbuukkaukset lennoilla ovat hyvin yleisiä.
    Suosittujen reittien lennot ylibuukataan lähes aina ja siksi tosiaankin kannattaa aina tehdä matkaselvitys netissä heti kun on mahdollista. Näin varmistaa paikkansa koneessa, jos pakko päästä lennolle.
    Onneksi kuitenkin löysit korvaavan reitin kotiin, kotiin on aina kiva päästä ajoissa 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta