Kaveria autetaan hädässä

 

IMG_1656

Tämä viikko on ollut yhtä säätämistä, mutta pikkuhiljaa asiat alkaa järjestyyn ja kaikki näyttää jo paljon paremmalta. Meillä edelleen Amerikan rytmi hieman päällä ja Vivian ylhäällä 4.30 🙂 Aamut on onneksi aika rauhallisia ja mulla on hyvää aikaa tehdä siinä sivussa, minkä ehdin niin hieman työ juttuja.

Oon ollut joka päivä liikkeellä ja muutaman iltana on mnennyt jopa puol 11. Kun sieltä on kotiin tullut niin melkein samantien oon koittanut mennä nukkuun, että saisin edes muutaman tunnin unta, jotta jaksaa taas seuraavana päivänä touhuta.

On se kumma, että vaikka sitä on aivan umpi kuollut, niin sitä energiaa vaan saa aina jostain. Viimeiset päivät on kiikuttu katonrajassa maalaamassa. Meillä on Primessä  katto korkeimmillaan lähes 5m ja se on tälläselle hukkapätkälle hieman haastava työmaa 🙂

Oon käynyt tällä viikolla läpi kaikki mahdolliset tunneskaalat niin hyvässä, kun pahassa. Välillää oon ollut ihan innoissani, kun taas välillä oon pillahtanut itkuun. Oon saanut ihan mielettömästi apua ja auttavia käsiä, joka on vienyt remonttia eteenpäin. Kiitos kaikille <3 Tällä viikolla saadaan maalaushommat valmiiksi ja lauantaina asennetaan kiviseinä, jolloin yksi suurista aikaa vievistä hommista on jo valmis.

Vessa on kans valmistunut purkutöiden jäljiltä ja sinne voi jo tavallaa viedä kalusteet <3 Eilen valmistui myös purettujen seinien uudet alaosat, jotka saa jo tänään maalata uudelleen. Pian ollaankin jo lattia asennusvaiheessa, jonka jälkeen enään jäljellä on putkityöt ja sähköt ja liike onkin sitten jo valmis.

IMG_1667

 

Tässä ei todellaakaan tarvitse salilla käydä, kun roudasin reilu 800kg painavan kivikasan jo toistamiseen ja maalaushommissa tulee ravattua tikkaita edes takas jatkuvasti.  Oon jo jopa uskaltanut vähän alkaa miettimään erilaisia sisustus juttuja ja kävin eilen hankkimassa meille uuden valaisimen. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Mun mielestä kristallivalaisimet ovat aina olleet jotenkin rauhoittavia ja vangitsevia ja nyt kun ne on viety hieman modernimpaan suuntaa niin käy mun maun kanssa just eikä melkein.
IMG_1683

 

Kaiken tän hädellin keskellä pyytäisin tieltä vielä yhtä juttua 🙂 Osallistuin ennen reissua Simply Naturalin Mago hiustenpidennys kilpailuun. Tein sinne kaksi työtä. Oon aina tykännyt tehdä kuvauksia ja ne kehittää omasta mielestäni ammatillisesti kerralla paljon. Mun intohimo on aina ollut hiukset ja varmaan tulee aina olemaankin. Kilpailussa on yleisöaanestys ja tietenkin toivoisin jos silmää yhtään miellyttää niin käy antamassa mulle ääni <3 Jokainen ääni on yhtä tärkeä ja jokaisesta äänestä olen kiitollinen

Äänestykseen TÄÄLTÄ

IMG_0394

Mulla toimi kuvauksissa luottokuvaajana Mikko Karekivi. Mallit Kaisa ja Emma ja vaatteet ovat Biancaneveltä. Olisi ihanaa, että nämä kaikki vastoinkäymiset alkaisivat pikkuhiljaa kääntymään voitoksi <3

Joskus aina mietin, että miksi olen valinnut yrittäjän tien, mutta ehkä se on tarpeeksi haastava omalle kohdalleni ja siksi kuitenkin niin toimiva.

-Umppu

 

primebody

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta