Kaikki on jo ihan hyvin.

 

Huoh <3

En tiedä edes mitenkä tämän aloittaisin, mutta ensiksi haluan sanoa kaikille KIITOS <3 Vaikka en kaikkia lukijoitani edes tunne niin ette tiedä kuinka paljon mun mieli parani teidän kommennteja lukiessa. Luin ihan jokaisen ja silmäni kostui. Tällä kertaa ne oli onnen kyyneleitä. Mulle kirjoittaminen on terapiaa ja mun eilinen ryöppy minkä sain päästettyä ulos puhdisti mieltä ja selkeytti asioita. Mulla kesti muutama päivä ymmärtää mitä todellisuudessa oli tapahtunut. Mua myös helpotti tavallaan se, että myös muut tajusi mitä oli tapahtunut. Mulla ei oo koskaan sattunut vesivahinkoa omalle kohdalle ja sitä ei todellakaan ymmärrä, kuinka iso juttu se on, vasta kun sen itse kokee. Nyt ei ollut kyse kuitenkaan mistään pikku vuodosta vaan vahingosta, mikä tuhosi osan mun elämää.

IMG_3131

Itse painotan sitä, kuinka negatiivisuus on pahasta, mutta pakko myöntää, että en ole ehkä viime päivinä itse ollut hirveän positiivinen. Nyt kuitenkin kun olen sulatellut asiaa ja saanut sitä käsiteltyä mielessäni niin olo on  jo tuhat kertaa parempi. Juuso sanoi hauskasti eilen, että arvaatko mistä tietää, että alat toipuun? Kun alat miettiin sisustusta 🙂 Ja tottahan se on.

Mää uskon, että tästä seuraa kuitenkin loppujen lopuksi, jotain paljon parempaa. Mää uskon, että tää asia vahvistaa mua ihmisenä. Mää uskon, että saan tilalle upeamman Salongin ja meidän tiimi on tämän jälkeen tiiviimpi, vahvempi ja parempi kuin koskaan. Onneksi meidän asiakkaat ovat olleet hyvin ymmärtäväisiä ja tänään sitä oltiinkin jo töissä Loistossa, missä meidät otettiin mahtavasti vastaan <3

IMG_7445

Mää toivon, että saan alkuviikosta lisää tietoa Primen suhteen. Tiedä, että liiketila tulee olemaan suljettu vielä hetken, koska kuivatus vie oman aikansa. Mää alan myös uskoon siihen, että me ihan oikeesti päästään reisuun. Mää oon 10 vuotta haaveillut matkasta Miamiin ja eikö se niin mee, että joskus niistä unelmista tulee totta <3

Tavallaan mulla on kuitenkin loppujen lopuksi kaikki asiat ihan hyvin. Meiltä meni vain materiaalia, mitä saa kaupasta uutta. Kukaan meistä ei vahingoittunut ja kaikilla on töitä <3 Kun sitä puhutaan, että menestyksellä on hintansa niin ainakin itse uskon lauseeseen täysin.

Mää oon todella onnellinen kuinka upea ja laaja turva ja tukiverkko mulla onkan. Meinasin tänään hukkua töissä lahjoihin, mitä sain asiakkailta. Kaikki myötäeli mun kanssa ja oli aidosti pahoillaan.

Mää huomasin eilen illalla olevani ihan kamalassa stressitilassa. Oon varmaan unissani purrut hampaita yhteen, mikä tekee järkyttävän ”naama” kivun. Olin nukkunut usean yön silmät auki. Toimin kuin kone. Onneksi osaan tunnustella omia tuntemuksia ja tiesin, että siihen auttaa kunnon unet. Jos vertaan fiilistä eilisen ja tämän päivän välillä niin ero aon jo 100%. Ja arvatkaa miltä tuntu käydä aamulla suihkussa 🙂 🙂

Kyllä tää tästä alkaa taas lutviutuun <3

-Umppu

primebody

Yksi vastaus artikkeliin “Kaikki on jo ihan hyvin.”

  1. Hei umppu. Mä niin tykkään sun asenteesta! Oot niin aito ja esimerkillinen tyyppi ettei mitään rajaa! <3 kaikkea hyvää ja kyllä kaikki järjestyy, pahempiakin tapahtuu ihimisille ja ihme kyllä kaikista selviääkin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta