Mamma lähtee reivaan

IMG_9879

Tiiättekö mitä?  Tää mutsi aikoo oikein repäistä viikonloppuna, koska meillä on ne surullisen kuuluisat firman pikkujoulut. Moni varmaan ihmettellee, että miksi pikkujoulut Tammikuussa. Meillä on yleensä töissä joulukuu kiireisintä aikaa  ja meidän kaikilla asiakkailla on just silloin pikkujoulut. Tammikuu on taas ehkä yksi rauhallisimmista kuukausista, joten silloin on oiva aika hieman juhlistaa mennyttä vuotta.

Oon niin onnellinen mun upeesta työporukasta ja meillä on töissä aina oikein mukavaa niin mikäs sen parempaa läheteä sillä porukalla. Painetaan oikein Himokselle RockHimo`s mökkiin ja meillä tulee siipatkin mukaan. Tossa viime viikolla koitettiin Juuson kanssa suunnitella, jotain suht helppoa menuta ja sellaisia ruokia, ettei valmistukseen mee tunti tolkulla aikaa.

IMG_9888

Käytiin perheen voimin Lidlissä hakeen jo hieman tarpeita, mutta vielä piti tehdä santsi kierros 🙂 Meitä tulee 10 henkeä, jotenka ruokaa tulee olemaan ja paljon. Ette tiedä kuinka ihanalta kuulostaa jo etukäteen viikonloppu verkkareissa ja vielä aikuisten seurassa. Mulla on edessä kaksi yötä, jotka saan nukkua ihan rauhassa. Ette tiedä mikä fiilis tän 4kk jälkeen kun kokonaisia öitä ei oo yhtään takana. Ihana vaan olla ja rentoutua.

IMG_9895

Eilen oli kaiken kaikkiaan hirvee härdelli päivä, kun koitettiin saada kaikki asiat hoidettua. Juusolla on kouluhommia ja jätettiin se hetkeks opiskelemaan ja painettiin ton kauppa härdellin jälkeen Vilin treeneihin. Olin kyllä taas niin pöheikönpölläyksenä liikenteessä että. En tiedä kokeeko monet äidit paineita ulkonäön suhteen. Itse en jaksa antaa edes ajatusta kyseiselle asialle. Mulla ei oo arkena, kun olen kotona niin mitään mielenkiintoa laittautua mitenkään. Mulle on myös ihan sama minkä näköisenä hiihtelen tuola menemään. Viimeksi kävin kaupassa yöpuvun housuilla jne 🙂

IMG_9867 IMG_9894

Musta on ollut ihanaa olla välillä töissä ja saada pientä vaihtelua näihin kakkavaippoihin. Tilasin meidän liikkeen logolla mun mielestä söpöjä ekopuuvillakasseja, mitä voimme antaa asiakkaille. Parempi vaihtoehto, kun muovipussit. Koitan muutenkin töissä hyödyntää mahdollisimman paljon (sen verran kun voi) ekoloogisia juttuja ja olen esimerkiksi aika tarkka meidän myyntituotteista, mitä liikkeesäni on ja niiden takana olevasta tarinasta. Nyt kun on ollut esillä paljon kosmetiikkatuotteisiin liittyvä kohu, missä osasta aineista on löytynyt syöpää aiheuttava ainesosa, niin onneksi meidän tuotteita ei listalta löytynyt.

Oon myös ihan täpinöissä mun uusista siveltimistä.

viistopäinen meikkivoidesivellin TÄÄLTÄ

Korostussivellin TÄÄLTÄ

Vaikka itse usein käytän omille kasvoille käsiä meikkivoiteen levitykseen niin asiakkaille aina siveltimiä. Sillä saa siistin ja kauniin lopputuloksen. Meikkisiveltimet on kalliita, mutta kun niihin kerran sijoittaa niin ne kestää kymmeniä vuosia, kun muisa niitä huoltaa. Itse pesen siveltimet lähes aina fairilla, sillä se putsaa ne mielestäni kaikista tehokkaammin. Meikkisiveltimiä ei ole koskaan liikaa 🙂

Tämä oli nyt tämmöinen ihan arki postaus ja päivän purku -Umppu

 

primebody

5 vastausta artikkeliin “Mamma lähtee reivaan”

  1. Tammikuu pikkujouluajankohtana on hyvinkin tuttua entisestä elämästä tarjoilijana! Kertomasi perusteella teille on tulossa erinomainen juhlaviikonloppu! Mukavaa yhdessäolon aikaa!
    PS. Ihana tuo liikkeesi kassi!

  2. Ihana idea että siipat lähtee mukaan! Mielenkiinnosta näin itse yksin elävänä kysyn, että onko kaikilla siippa jonka ottaa mukaan? Tuli mieleen, että kaikessa ihanuudessaan toi idea voisi olla painajainen yksinäiselle – Viettää oman työpaikan juhlia seurassa, jossa kaikilla parillisilla on toinen puolisko mukana ja itse olisit yksin 😞. Kiitti blogista, kirjoituksiasi on mukava lukea!

    • On meillä sielä muutama sinkkun, mutta ollaan jo niin vanhoja pareja, että ennemmin se jakautuu naiset ja miehet 🙂 Hyvin me pärjättiin

  3. Meilläkin firman pikkujoulut vasta tuossa helmikuun alussa! Ja sunnuntaina vieläpä. 🙂 Mutta ymmärtäähän sen, kun ravintola-alasta on kyse!

    Nauti ihanasta viikonlopustasi! <3

  4. Hienoa että kannatte vastuun ja tarkastitte tuotteet. Järkytti etenkin, että hiuslakoissa on tuota keuhkokudokselle vaarallista ainetta ja sitä helposti vetää henkeen. :/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta