Mulle KAIKKI HETI NYT………..sairasta

 

Mitä me vanhemmat oikein teemme ja mitenkä kasvatamme lapsemme? Varmastikkaan kukaan ei ole täydellinen äitinä tai isänä ja aina löytyy parantamisen varaa. . Tai ainakin itse koen niin. Paljon saa lukea juttuja, missä tekijät on jo jopa alaikäisiä ja toteuttavat raakoja tekoja.

Nykypäivänä todella moni vanhempi antaa täysin lapsen määrätä mitenkä perheessä eletään ja heidän piipun mukaan tehdään kaikki asiat. Lapsille ostetaan ihan mitä vaan ja he saavat kaiken. He saavat haukkua vanhempiaan julkisesti, nöyryyttää ja jopa lyödä ja se on niille vanhemmille ihan okei. Paljon on lapsia joille on annettu lapsesta asti: mulle kaikki heti nyt. Lapsi joka on tottunut saamaan kaiken ja hänelle myöskin annetaan kaikki. Tämä on asia missä mennään perse edellä puuhun.

 

IMG_7326

Toivoisin että jokainen miettisi millaisen kasvatuksen antaa omille lapsilleen  ja että vanhempana on kokoajan läsnä. Haluan että jokainen kenellä on lapsia HERÄÄ. Kun ollaan kotona niin ollan  lapsien kanssa. Touhutaan yhdessä ja annetaan sitä syliä niin paljon kuin mahdollista. Laitetaan omat kännykät pois ja lopetetaan somettaminen. Rahalla et valitettavasti voi korvata menetettyä aikaa, etkä voi korvata sillä rakkautta. Ei lapset tarvitse materiaa vaan rakkautta ja läsnäoloa.

Vanhempia pitää kunnioittaa ja koskaan ei saisi olla niin, että lapset määrää talossa vaan sen on oltava joku aikuinen. Se ei tee susta yhtään parempaa äitiä vaikka ostat lapsellesi merkkilaukun vaan melkeinpä päinvastoin. On myös välillä naurettavaa, että vanhemmat koittavat tuoda esiin omaa varallisuuttaan lapsen kautta ”kun meillä on kaikkee. Vaikka nykypäivänä on eri asia kuin vaikka silloin kun itse olin pieni niin ymmärrän mistä raha tulee ja se tulee kovalla työllä. Opetan sen myös omille lapsilleni. Meillä ei koskaan lapset päätä miten meillä eletään tai määrää meitä aikuisia saati lyö tai haku. Vanhempien pitää pitää kiinni säänöistä ja heillä pitää olla auktoriteettiä kotona.

jotain hyvääkin <3 Jouluarvontaa taas, eli voit voittaa itsellesi Biancaneven ihastuttavan uutuuden itsellesi. Kommentoi miksi sinun on se saatava. Arvonta suoritetaan Maanantaina.

b-glorious-lace-white-front

Muistakaa vielä hyödyntää vuoden loppuun asti voimassa oleva KOODI: ADTBFIT millä saat Biancaneven sivuilta -10% B-fit malliston tuotteista.

NYT voit myös muistaa jouluna ystävää LAHJAKORTILLA

primebody

52 vastausta artikkeliin “Mulle KAIKKI HETI NYT………..sairasta”

  1. Hyvä kirjoitus, olen täysin samaa mieltä. Aivan hirvittävää.

    Pipo arvontaan osallistuisin mielelläni, minun täytyisi ehdottomasti saada tuo pipo. En ole vieläkään löytänyt sitä oikeaa pipoa itselleni, mikään ei ikinä sovi minulle tai ei pysy hyvin päässä kun lasten perässä ulkona juoksentelen ja nyt tämä uutuus olisi ehdottomasti ihana saada. Tälle kahden pienen lapsen äidille tulisi erittäin tarpeeseen kun paljon tuolla ulkona oleskellaan.

  2. Moi ja kiitos ihan mahtavasta blogista! Olen seuraillut reilu vuoden ja miettinyt kuinka samankaltaisia ajatuksia sulla onkaan. Kiitos siis ja jatka samaan malliin! 😊

    Biancaneven vaatteita olen myös ihaillut, tutuksi ne ovat tulleet just tän blogin kautta. Syksyn fitness expossa olin jo ajatellut että tulen kokeilemaan, mutta ei riittänyt uskallus kun piste oli täynnä idoleita 😃 Jäi sitten harmittamaan..

  3. Hienoja olkiukkoja ja keittiöpsykologiaa.
    Kuinkahan todennäköistä on, että rahalla rakastaminen johtaa murhaan ja pakkohoitoon?
    Tunnen useita varakkaiden perheiden lapsia, jotka ovat kasvaneet käytännössä yksin eivätkä ole tappaneet. Saatika joutuneet pakkohoitoon. Toki koko kirjoitus taisi olla lähinnä omia mutuiluja ilman mitään faktoja. Helppoahan se on syyttää vanhempia, jos lapsi henkisesti sairas. Toki ei tässä(kään) blogissa tapana ole ollut mitään lähteitä käyttää millekään väitteelle.

    Mutuilu kunniaan.

    • Kiitos kommentista jepjoo [email protected]

      Pointtina tässä oli että rakastakaa lapsianne ja älkää korvatko rahalla rakkautta…. En voi millään väittää että jokainen yksin kasvanut varakkaan perheen lapsi olisi millään tapaa murhaaja, jonka varmaan ymmärsit? Vai ymmärsitkö?
      Aika usein syy lasen henkisiin ongelmiin on nimenomaan vanhemmissa, niiden käytöksessä ja toimintatavoissa jos olet yhtään tutustunut aiheeseen lähemmin. Jos menet muutamia tekstejä taaksepäin niin sielä on lähes samaan asiaan liittyen fakta tietoa ja tutkimustuloksia. Tottakai tämä kirjoitus tuli suoraan minulta ja en ole koskaan väittänyt, että se on millään tapaa tutkimustulos vaan täysin omia ajatuksiani. haluaisin silti kysyä mistä itse kuvittelet asian johtuneen, että tyttö yks kask yllättäen tuikkaa kaveriaan uukolla ja on suunnitellut murhan?

    • Varakkaan perheen lähtökohtana ja kaiken saamiselle on tässä tapauksessa perusteena mopoauto. Keskiansio suomessa ~3000e, perheen tulot tuolla olisi bruttona 72 000e. Mopoautoja saa 5000e. 5v aikana tarvisi säästää 1000€/v. Ei mopoauto ole varakkuuden merkki, eikä 3000-4000e kktulot johda millään tapaa epänormaaleihin työaikoihin.

      Toki syy voi olla vanhemmissa. Tässä tapauksessa lähtökohtainen motiivi on ollut kuitenkin sairas mustasukkaisuus, joka todennäköisesti johtunut henkisistä ongelmista huomioiden pakkohoidon tarpeen. 15v vuotias voi kuitenkin jo hyvin olla omin avuin syrjäytynyt, etenkin jos mielenterveydellisiä ongelmia, esim narsismia. Yleisesti ottaen murhaajilla vanhempien vaikutusta on pidetty vahvempana, jos kotona esiintyy alkoholismia, väkivaltaa,hyväksikäyttöä jne.

  4. Ihan samaa mieltä, monet lapset saa ihan liian vapaan kasvatuksen ja se kyllä näkyy. Meillä lapset tottelee vanhempia ja meillä on melko tiukat säännöt ja kuri kotona mutta rakkauttakaan ei puutu ja kyllä lapset haluaa syliinkin vielä välillä vaikka ovatkin jo aika isoja. Olen itse saanut ihan liian vapaan kasvatuksen eikä se ollut hyvä juttu.
    Pipo olisi kiva voittaa vaikkei minun tyylinen olekaan. Yritykseni kaatui 3v sitten ja olen maksanut sen velkoja siitä saakka. Ensi viikolla saan viimeiset maksettua ja sitten olen vapaa siitä. Minulla ei siis ole tänä jouluna mahdollisuutta lahjoja ostaa mutta pipo olisi ihana antaa jollekin minua auttaneelle lahjaksi 🙂

  5. Siitä asti kun löysin biancaneven sivut olen ihastellut niitä vaatteita, kesällä tilasin ensimmäistä kertaa housut ja korsetin. Biancaneven vaatteet ovat ihanan joustavat ja mukavat päällä ja ihanaa luksusta! Haluaisin ostella useamminkin mutta pankkitili ei anna periksi kun hinnat ovat aika korkeat, mutta samalla tukee suomalaista ja hyvää laatua niin sitä varten kannattaa säästääkkin! Olen täysin hurahtanut niihin ! <3

  6. Hieno kirjoitus. Haluaisin kovasti antaa tämän äidilleni joululahjaksi. Kävin jo aiemmin katsomassa tätä pipoa. Äitini on sairastumisen takia kalju ja tämä on niin hänen näköisensä. 😊

  7. Tuo uutinen on tosi murheellinen ja oon täysin samaa mieltä, että nykylapsista liian moni on niin sanotusti vapaan kasvatuksen alla.. :/

    Pipoarvontaan osallistuisin myös ihan vain siksi, että olen jo harkinnut kyseisen myssyn ostamista perusteina yksinkertaisesti UPEUS MAXIMUS! 😀 <3 Pipo kuin koru <3

  8. Nyt taas Umppu vedit mutkia suoriksi ja päättelit asioita ilman tarkempaa tietämystä. Aika rankasti sanottu: ”Uskon, että tapauksen puukottaja on jäänyt kotona ilman rakkautta, jota on yritetty korvata rahalla ja hän on aina saanut kaiken. Hänelle ei ole myöskään opetettu miltä tuntuu, jos ei saakkaan kaikkea ja hän koki ratkaisuksi puukottaa kaverinsa.”

    Mieti miltä niistä vanhemmista tuntuu tällä hetkellä, kun jotkut vieraat ihmiset laukovat ”totuuksia” heidän perheestään. Usein itse toistelet saatuasi tiukkoja palautteita että ”te ette tunne mua”, nyt kuitenkin lyhyen lehtijutun perusteella sorrut itse ihan samaan.

    Tapaus on hirvittävä, mutta lehtijutusta et voi päätellä tytön saaman rakkauden määrää. Lehtijutusta voit kuitenkin lukea, että tyttö on tuomittu alentuneesti syyntakeisena eli täyttä ymmärrystä vailla, tyttöä ei myöskään pitkään aikaan olla siirtämässä kärsimään tuomiotaan rangaistuslaitokseen. Tästä voi päätellä, että tyttö on mielisairas. Mielen sairaus on varmasti jotakin, jota kukaan vanhempi ei toivo lapselleen ja sen syntyyn vaikuttaneet tekijät aika paljon monimutkaisempia kuin vain esim rakkaudettomuus.

    Olisi ollut ehkä korrektia miettiä tekoa nykyajan hurjiin varsinkin nuoriin tyttöihin kohdistuviin paineisiin liittyen tai jotain muuta ”järkevää” kulmaa asiaan. Päädyit kuitenkin rienaamaan tuntematonta perhettä julkisesti.

    • Ehkä tässä oli kyse siitä kun olen itse paljon nuorten kanssa tekemisissä ja nään jatkuvasti, kuinka vanhemmilla ei ole minkäänlaista arvoa. Vanhempia huoritellaan ja ostetaan ties sun mitä niiden luottokorteilla… Nää oli mun ajatuksia ja jaksan uskoa edelleen että vanhemmilla on todella suuri merkitys lasten elämään. Teko on todella kamala ja miksi siitä pitäisi vaieta? Ehkä tällaiset jutut voi avata muiden vanhempien silmiä ja tekemään muutoksia omaan toimintaan. Mietin myös että onko edes varma että perheestä tuntuu pahalta? Mistä sitäkään kukaan tietää??? Myöskään tähän juttuun en millään voi liittää ulkonäköpaineita, koska en usko että sillä on mitään tekemistä asian kanssa.

      Ja suurimmassa osassa perhettä kärsitään vanhempien sometuksesta ja välinpitämättömyydestä mikä on iso ongelma 🙂 Ehkä mua henkilökohtaisesti ahdistaa kuinka kamalaks tää maailma on mennyt ja menee vain pahempaan suuntaan..

    • Minua nauratti tässä sama asia. Sinä itse vastaat vastaväitteisiin ja kritiikkiin, että ettemme tunne sinua henkilökohtaisesti ja pelkän kirjoituksen (blogin) perusteella ei voi tehdä mitään päätelmiä ihmisestä. Nyt teit itse, ja vielä aika rajuja, pelkän lehtijutun perusteella:)

      Jos luit esimerkiksi Iltalehden jutun ko tapauksesta tytöllä on todettu vakava mielenterveyshäiriö ja hän on nyt tahdosta riippumattomassa hoidossa. Aikaisella kiintymyssuhteella ja kasvatuksella katsotaan edelleen olevan suuri merkitys lasten kehityksessä, mutta valitettavasti sillä ei voida selittää kaikkea pahaa. Hyvistä, rakastavista perheistä tulee mielenterveyshäiriöitä, huumeiden käyttäjiä ja jopa tappajia. Nuorten ja lasten hyvinvointi ja jatkuvasti lisääntyvä huonovointisuus ja häiriökäyttäytyminen on vakava asia ja siitä kannattaa kirjoittaa, mutta mielestäni nyt saisit pyytää anteeksi kirjoituksiasi. Noin ankara hyökkäys yhtä perhettä kohtaan on kohtuutonta!

  9. Asiakaspalvelutyössä törmää paljon noihin riiviölapsiin. Tai ei nyt niin pahoihin kuin uutisoitu tyttö. Mutta minäkin saatan sitten lapsia komentaa, jos he vaikka leikkivät ja likaavat myytäviä tuotteita. Tähän kun vanhemmat ei mitenkään reagoi. Kerran yksi vanhempi vain katsoi minua hieman pahasti. Se oli alkuun huvittavaa, mutta kun tarkemmin asiaa ajattelin niin todella sääli. Vanhemmat jotka oikeesti pitävät lapsillensa kuria ja laittaa heidät katumaan heti virheitään, vaikka ollaankin julkisellapaikalla, niin tekisi mieli mennä taputtamaan heitä olkapäähän. Mihin oikeasti on kadonnut kunnon kasvatus? Ja ihmetyttää myös se että miksi lapsia mennään hankkimaan jos on oikeasti niin someriippuvainen, ettei voi antaa lapselle tarpeeksi huomiota? Näin kärjistetysti!

    Tuo pipo on aivan ihana ja tiedän sen olevan laadukas joten osallistun tottakai arvontaan!! 🙂 antaisin sen ihan itselleni joululahjaksi. 😉

  10. Olet Umppu oikeassa siinä, että vanhemmilla ja lapsuuden kokemuksilla on iso merkitys lapselle. Monet mielenterveyden häiriöt on yhdistetty lapsuuden turvattomuuteen ja traumoihin. Tunnistan myös tuon lapsityypin, josta puhutaan. En muista omasta lapsuudestani, että kukaan olisi koskaan puhunut epäkunnioittavasti vanhemmilleen tai haukkunut. Toki kiukuteltiin, mut se on aivan eri asia kuin kunnioittamattomuus ja törkeä käytös.

    Murhatapaus esimerkkinä ei kuitenkaan ole kauhean hyvä. Mielenterveyden häiriöt ovat niin moninaisia ja ns. normaaleihin ihmisiin verrattuna esim. skitsofreenikoilta voidaan tunnistaa muutoksia aivoissa. Tällainen ihminen on sairas. Aivan samalla tavalla sairas kuin vaikka syöpään sairastunut. Ei syövästäkään tulisi mieleen syyttää vanhempia vaikka huonon ruoan antamisesta? Tai ehkä tulisi 🙂 Myös se, että tyttö on pakkohoidossa, kertoo siitä, että nyt ei ole kyse ihmisestä, joka kävisi täysillä ja pystyisi hallita itseään.

    Tapaus on aivan kaamea ja tuntuu pahalta uhrin perheen puolesta. Kenenkään ei pitäisi kohdata loppuaan tuolla tavalla – varsinkaan kun ei ole tehnyt mitään väärää. Täytyy toivoa, että hoitojärjestelmät toimivat tässä tapauksessa oikeudenmukaisesti. Vakavasti mielisairaita voidaan pitää tahdonvastaisessa hoidossa käsittääkseni aivan niin kauan kun he vaikuttavat olevan vaaraksi yhteiskunnalle. Toivottavasti siis enemmän kuin tuo naurettavat kolme vuotta.

  11. Hei,
    Osallistuisin pipon arvontaan ja ois mahtia saada tuo kaunis ja laadukas pipo, johon tällä hetkellä ei ole varaa. Olen 3kk lapsen kanssa kotona ja ois arjen luksusta voittaa jotain 😍

  12. Samaa mieltä monen kanssa että nyt oli kyllä todella ala-arvoinen kirjoitus. Sinua ei saa arvostella blogin perusteella vaikka olet kuitenkin ”julkinen henkilö” ja jaat elämästäsi paljon asioita. Mutta sinulla on oikeus arvostella vanhempia ja heidän kasvatustaan, rakkauttaan ja huolenpitoa kun heidän lapsi on sekaisin ja tappaa. Ja todellakin todettu alentuneesti syyntakeiseksi. Vanhemmat ei ole tietääkseni tehneet asiasta mitään haastattelua, avanneet ovia tv-kameroille tai kirjottanu blogia, joten heitä et voi tuntea ja tietää että heidän takia tyttö tappoi kaverinsa. Eiköhän tuossa tekstissäsi ole ainekset kunnianloukkaukseen. Joskus kannattaisi vaan jättää asioita kirjoittamatta ja olemasta niin suora omine mielipiteineen. Toki vanhemmilla on todella iso vastuu siitä, millainen lapsesta kasvaa mutta aivoissa ja elimistössä tapahtuu niin selittämättömiä asioita, ettei kaikkea voi pistää ulkoisten tekijöiden syyksi.

    ”Se, joka esittää toisesta henkilöstä valheellisen tiedon tai vihjauksen sillä tavalla, että teko aiheuttaa vahinkoa tai kärsimystä loukatulle tai häneen kohdistuvaa halveksuntaa, tai joka muulla tavalla halventaa toista, syyllistyy kunnianloukkaukseen. Valheellisen tiedon tai vihjauksen esittäminen on rangaistavaa huolimatta siitä, miten sen esittäminen tapahtuu. ”http://www.minilex.fi/a/kunnianloukkaus-on-valheellista-tietoa

    • Olen samoilla linjoilla Hs:n kirjoituksen kanssa. Kirjoituksesi voi loukata tämän tytön vanhempia tavalla, jota et ehkä kykene ymmärtämään. Ja todella, sun teksti täyttää kuannianloukkauksen merkityksen aika hyvin.

      Satuin eilen katsomaan Poseland Alana Kuusiston haastattelua, jossa SINÄ kommentoit tällä sanoilla muiden kirjoittamia blogikirjoituksia sinusta ” .. mutta sitte jos sä lähet tuntematta mua, tietämättä mun taustoja ynnä muuta, niin kirjottamaan semmosta niiku tekstiä, missä ei oikeesti mitään totuutta mukana, niin se on mun mielestä sellanen, että tota sitä kannattaa niiku miettiä pari kertaa.”

      https://www.youtube.com/watch?v=Fkf_RpGFsEc tässä linkki haastatteluun ja tämä lause alkaa kohdasta 20.38.

      Niin, että tota sitä kannattais miettiä pari kertaa..

    • Ihanaa kun olet nähnyt vaivaa….
      Poistin osan kirjoituksesta ja syystä että pointti meni ohi liian monelta, eli olin varmasti muotoillut lauseet yms väärin.

  13. Tiedätkö sen tunteen, kun johonkin juttuun vain rakastuu?-Noh minä olen korviani myöten rakastunut kyseiseen asusteeseen! Mukana ehdottomasti arvonnassa!<3

  14. Heippa! Minulla on kolme lasta ja kaiki olen kasvattanut niin hyvin kuin osaan. Olen hakenut kasvatukseen myös ulkopuolista apua.

    Rahalla en ole oikonut mutkia suoriksi ja rajat olen pitänyt. Opettanut moraalia ja hyviä käytöstapoja.

    Silti.

    Silti minulla on tytär joka ei noudata mitään opetuksista ja on holtiton. Saan kuulla kaikenlaista ja kestää kaikenlaista. Kuria pidetään ammattilaisen mielestä sopivasti, ei edes liikaa. Olen hyvin uupunut ja kuullut ympäristöstä kuinka en kasvata lasta. Tietäisivät vain miten paljon teen työtä hänen kasvattamiseksi! Yleensä arvostelijat ovat niitä joilla ei ole omia teini-ikäisiä.

    Ei arvostella kun ei tiedetä. Lähetän halauksen sen tappajatytön äidille.

  15. Tahtoisin pipon koska se on aivan ihana ja tosi kaunis <3 Oon miettinyt juurikin tuon tilaamista, olisi huippu joululahja itselle 🙂

    Sun blogia on kiva lukea, jatka samaan malliin 🙂

  16. Hei!

    Biancaneven tuotteita oon kyllä ihastellu jo kauan blogisi kautta. En ole vain raaskinut ostaa itselleni niitä. Pipo näyttää tosi hyvältä ja olisi ihana päästä tutustumaan siihen ja saada se itselle käyttöön! Se olisi minulle ensimmäinen kyseisen merkin tuote.

    Hyvää joulua!
    Johanna

  17. Biancaneven päähine ihan vain sen takia, että olen ihastellut tota jo useampana päivänä ja nyt aukesi tällainen mahdollisuus!!!

  18. Moi!
    Tällaiselle uupuneelle, neljän lapsen äidille toisi kyllä tuo pipo ihanaa luksusta arkeen! Olen siis mukana arvonnassa!

  19. Säälittävää että jätät osan semmoisista kommenteista julkaisematta missä tätä sun Törkeää kirjotusta kritisoidaan. Se on kumma että sä saat sanoa kenestä vaa mitä vaan, mutta susta ei saa sanoa mitään ilman että vedät melonit nekkuun.

    • Kirjoitin sinulle henkilökohtaisesti kommentin sähköpostiisi, mikä oli valitettavasti feikki….

  20. Heippa! Olen ihaillut pipoa niin kauan kuin se on ollut myynnissä,ja niin tiedän ystävänikin ihailleen.. Mikäli onni suosii,ilahduttaisin ystävääni tällä pipolla ☺

  21. Osallistun arvontaan! En voi sanoa, että minulla olisi suurin syy voittaa, mielestäni jokainen ansaitsisi voittaa ihan vaikka joululahjaksi. Avaan kumminkin sen verran että, että olen opiskeleva äiti ja elän tällä hetkellä kädestä suuhun. Mihinkään muuhun ei ole varaa kuin laskuihin ja ruokaan joten olisin iloinen saadessani itselleni pitkästä aikaa jotakin 🙂 jokatapauksessa, hyvää joulun odotusta teidän perheelle. Terveisin; aktiivinen lukija

  22. Toi pipo ois niin niin ihana! Oon himoinnu sitä siitä lähtien kun sun blogista sen bongasin.
    Piristäisi kovasti kolmatta lasta odottavan äiti ihmisen joulua (ei mikään helpoin raskaus menossa)!

  23. Pipohan on aivan mielettömän ihana ja tuon kun vetäsee aamulla päähänsä lähtiessä vaavin kanssa kauppareissulle niin näyttää heti huomattavasti tyylikkäämmältä kuin normi vermeissä. Ja tuon pipon kanssa kehtaa lähteä, vaikka kaupungillekin, eikä olisi tällä äipällä enään bad hair päiviä :).

  24. Haluaisin saada tuon pipon, koska haluan tuntea itseni prinsessaksi ja upean näköiseksi joka kerta kun ulkosalla lyllerrän polttamassa ylimääräisiä makkaroitani ei niin edustavassa lookissa! Pipo on kuin KRUUNU!

    PS. Umppu elämääsi on ihana seurata. Älä koskaan muutu!

    Ihanaa joulun odotusta koko perheelle! 🙂

  25. Pipon arvontaan osallistun jos ei ole liian myöhäistä. Aiemmin jo katselin niitä, mutta en ole viitsinyt tilata kun ovat niin arvokkaita 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta