Mie oon Antti Tuisku

IMG_8455

 

Mamma ryykäs eilen vapaalle ja luvassa oli iki ihanan Antti Tuiskun keikka. Meillä tuli hieman kiire ja oltiin ihan muutamaa minuuttia vailla ennen kun keikka alkoi. Oon itse seurannut Antti Tuiskun taivalta jo Idols kisasta asti ja mua ei hävetä myöntää, vaikka yli 30v oonkin, että onhan se ihan sairaan hyvä. Mun kaikki lemppari biisit tuli ja sielä mää ihan hiessä jorasin. Keikka oli Tamperetalossa ja alkuun ajattelin, että kuinka sellaisessa tilassa pääsee fiilikseen, mutta mää ainakin pääsin.

IMG_8478 IMG_8458 IMG_8469

Meillä oli paikat ihan ylhäällä parvella, mutta ne olikin toisaalta ihan jees. Vetäsin kuule oikein lilat luomiin ennen keikkaa ja kolmen minutin lettikampauksen. Musta on ihailtavaa, että ihminen uskaltaa olla juuri sellainen kun on ja Antti on juuri sitä. Nää uusimmat hitit sopii hänelle kun nenä päähän ja hänestä huomaa kuinka hän nauttii lavalla olostaan. Ja uskokaa tai älkää en todellakaan ollut vanhin sielä keikalla. Yllättävän paljon oli aikuisia ja yllättävän vähän lapsia. Toki keikka kesti aika myöhään.

Kun tulin kotiin ja hoilasin: EN KOMMENTOI ja PETO ON IRTI sano Juuso, että hän lähtee nyt nukkuun hahaah. Ei siis syttynyt 🙂 Keikka oli aivan mahtava ja jätti hyvän fiiliksen jolla onkin painettu tää päivä.

IMG_8474 IMG_8496

 

Mää sain tänään hankittua myös kaikki joululahjat ja onhan se aivan saakelin näppärää, että ne voi tilata netistä.

Hankin omat lahjani Ellokselta, mistä sai kaikki leluista lähtien. Teille on myös taas alennuskoodi, mikä kannattaa käyttää vielä ennen joulua 325441

Saat sillä -25% tilauksesta
SHOPPAILE TÄÄLTÄ

*Tarjousehdot:
Alennus koskee uutta tilausta Elloksen valikoimasta. Alennus koskee normaalihintaisia vaatteita, kenkiä, asusteita, kodintekstiilejä, sisävalaisimia, tapetteja ja mattoja. Alennus on voimassa 13.12.2015 asti, ja sen voi käyttää vain kerran. Pienin toimitettava tilaus on 25 euroa. Toimituskulut lisätään tilauksen loppusummaan. Alennusta ei voi yhdistää muihin alennuksiin tai tilaajaetuihin, ale-/kampanjahintaisiin tuotteisiin, huonekaluihin, elektroniikkatuotteisiin ja -tarvikkeisiin eikä Guest Designer -tuotteisiin.

-UMPPU

primebody

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta