Kenelle lupaat ja miksi?

Jokapaikka tursuaa uuden vuoden lupauksia. Lähes joka toinen aloittaa kuntoilun ja joka toinen pitää tipatonta Tammikuuta. Hetken mielijohteesta ei mielestäni kannata luvata yhtään mitään. Ehkä tämä aika onkin hyvä muistella mitä kaikkea on tapahtunut vuonna 2015 ja ainakin itselläni siihen vuoteen mahtuu todella paljon kaikkea.

Mä itse haluan haastaa jokaisen lukijani lukemaan ensi vuonna tämän kirjan. Sain tämän lahjaksi ystävätäni ja en kadu päivääkään, että luin sen, sillä se on ollut paras kirja mitä olen koskaan lukenut. Ehkä kirjan jälkeen moni ymmärtää munkin ajatusmailmaa paremmin ja sitä kun aina mesoon siitä, että ei asiat valittamalla parane.

kir-salaisuus

Mun vuosi 2015 oli loppujen lopuksi hyvä vuosi ja mulle on tapahtunut oikeastaan vain hyviä asioita. Uskon, että syy siihen on juurikin siinä, että uskoin siihen itse. Tottakai pieniä vastoinkäymisiä aina tulee vastaan, mutta pääpiirteittäin.

On turha luvata itselleen mitään minkä tietää jo etukäteen epäonnistuvan ja jos siihen ei itse usko. Itse toivon onnellisempaa elämää ja tiedän mitä mun sen eteen on tehtävä. On esimerkiksi yksi asia mikä saa mut lähes päivittäin huonolle tuulelle ja se on facebook. En aio lorvia sielä niin kauaa kuin ennen ja uskon, että myös se auttaa monen ihmisen onnellisuuteen. Kun feedi täyttyy vain negatiivisuudesta niin se valitettavasti vie mukanaan. En aio/halua olla yksi niistä. Valitettavaa on, että joudun käyttämään sitä työni puolesta aika paljonkin ja siki en voi poistua sieltä kokonaan.

IMG_9147

 

Mää elän fiiliksen mukaan ja teen asioista mistä tulen onnelliseksi. Vaikka tänne kirjoitankin joskus myös niitä negatiivisia asioita, mutta sekin on vain elämää. Itse olen kyllästynyt myös somessa villitsevään tekopyhyyteen ja siihen kun kaikki on niin ihanaa, vaikka kaikki tietää että niin tuskin on ja usein näissä tapauksissa se paistaa pahasti läpi. Ne silotellut kuvat kun loikoillaan kirja sylissä tonttuhattu päässä valkoisessa kodissa on vain kuvia. Mietinkin aina välillä kuinka raskasta on elää valheessa ja kantaa sellaista taakkaa.

IMG_9138

Tänään on mun ensimäinen päivä jalkeilla, vaikka vieläkin vähän huimaa. Sairastaminen on kamala asia ja vielä väsyneenä vielä kamalampaa. Toivon myös teille kaikille lukijoille hyvää ja onnellista vuotta 2016

-Umppu

Kun et jaksa hoitaa edes itseäsi……….paskaa

 

Meillä taudit vaan jyllää……. Inhottavaa kun ei jaksa tehdä mitään. Kun kävelet rappuset ylös, hengästyt ja olet aivan poikki. Kun et jaksa pitää edes itsestäsi huolta on todella haastavaa olla kahden lapsen kanssa kotona, jotka on vielä molemmat kipeänä. Kysyn vaan, että miks just me? En sillä, että halauaisin tätä kenelekkään muullekkaan.

 

IMG_9095
Räkäpeli

 

Tässä ei edes tarvi aloittaa mitään helvetin kesä kuntoon projketia kun ei ole voinut syödä kohta viikkoon, niin tässähän ollaan jo kohta  hirveessa tikissä… Oikeesti mua ei vois kyllä vähempää kiinnostaa mikään laihari tai mitenkä aloitan uuden elämän vuonna 2016… Haluan vaan mun terveyteni takaisin <3. Miks kaikkien sitäpaitsi tarvii alkaa laihduttaan aina kun vuosi vaihtuu???? Mun päätä särkee, mua kolottaa, mun niveliin sattuu ja mua pyörryttää kun nousen pystyyn. Tuntuu, että mun kehosta on jäljellä pelkkä kusimato. Oksennan limaa……. kukaan ei varmaan halua kuulla enempää.

Mulla olis ollut huomenna töitä, mutta en voi mennä, koska en edes jaksa seistä. Onneksi asiakkaat oli ihanan joustavia ja sain kaikille uuden ajan viikonlopulle.  Tämä jos jokin on turhauttavaa. Meidän kaikki ruoat mätänee kaapissa tai ne on heitetty roskiin. Kaikki suunnitelmat ystävien vierailuista oli ihan turhaa kuvitelmaa, kun ei tänne olisi voinut ketään edes kutsua. Jos saan toivoa jotain ensivuodelle toivon kaikille ihmisille terveyttä <3

-Umps