Kun vanhemmat eroavat…..

 

Olen kirjoittanut tästä aiheesta aiemminkin ja sain silloin hirveän määrän vihaa osakseni. Kirjoitan siitä silti uudelleen, enkä halua kirjoituksellani loukata ketään henkilökohtaisesti vaan antaa ajatusta vanhemmille miettimään asioita toiselta kantilta. Myöskään itselläni ei ole asiasta  suoranaista kokemusta, mutta olen nähnyt virestä montakin erilaista tilannetta. Kyse on siis siitä kun vanhemmat eroavat ja joskus ainoa kuka siitä kärsii on valitettavasti se lapsi.

juttukuva_umppu_tk_17815_503_vi

Kaikki lapset on erilaisia ja toiset sopeutuvat tilanteisiin helpommin kuin toiset. Haluan myös painottaa, että joskus ainut oikea vaihtoehto on se ero ja sekin on parempi vaihtoehto lapselle, kun vaikka se, että vanhempia ei ole ollenkaan. Luin artikkelin Lastenpsykiatri Jari Sinkkosen kirjoittamana otsikolla: tyrmää erolasten vuoroasumisen ”naurettava, mekanistinen lähestymistapa. Artikkelin voit lukea TÄÄLTÄ ja tämä artikkeli kannattaa ehdottomasti lukea.

Kirjoituksessa mielenkiinnon herätti lause, missä kehoitetaan itse kokeilemaan asumista vuoro viikoin eri osoitteessa. Jos vaikka omalla kohdallani ajattelen sitä, kun lähden vaikka vain viikonlopuksi jonnekkin ja joudun pakkaamaan, niin se pakkaaminen vielä menee, mutta se kassien purku on aina yhtä tuskaa. Ja jos mietin pidemmälle, että mun koko elämäni olisikin siinä kassissa ilman mitään määränpäätä olisi se ainakin omalla kohdallani hyvinkin tuskainen tie.

”Sinkkosen mielestä vuoroasumista ei pitäisi missään tapauksessa suositella alle 4-vuotiaille – paitsi jos on uhkaamassa niin verinen huoltajuusriita, että vuoroasuminenkin on parempi vaihtoehto kuin altistaa lapsi pitkälle oikeusriidalle.”

”Lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan vanhempien eron jälkeen lapselle on paras vaihtoehto yksi koti ja runsaat kontaktit etävanhempaan. Suomessa vahvasti valloillaan olevaa vuoroviikkoasumista Sinkkonen ei hyvällä katso.”

IMG_5265

Erot on aina hankalia tilanteita ja itse olen ainakin oppinut, että pidän parisuhteesta kiinni ja koitan jatkuvasti tehdä töitä sen eteen. Välillä hyvällä ja välillä huonolla menestyksellä 🙂 Moni ei aina ymmärrä, että suhde muuttuu jossain vaiheessa  arjeksi, vaan kuvitellaan sen olevan jotain täysin epärealistista. Ei kenelläkään ole niitä suussa rapisevi croisantteja aamuisin ja myllystä jauhettua kahvia tai villiä seksiä keittiönpöydällä, vaan herätyskello soi kukonpierun aikaan ja alat katsomaan, että lasten tavarat on päivää varten kasassa. Pistät tiskikoneen ja pyykkikoneen päälle ja siivoat pahimmat lelut lattialta, että sielä mahtuu edes seisoon.  Syöt itse aamupalaa jos ehdit ja nappaat ensimäiset vaatteet päälle mitkä keteen osuu. Ainakin itse olen oppinut nauttimaan niistä todella pienistäkin aioista arjessa.

Vanhemmat erotilanteessa pystyvät ihan eri asioihin kuin lapset ja he pystyvät aikuisina käsittelemään asioita mitä lapset ei. Moni vanhempi myös usein suuttuu, kun aiheen ottaa lapsen näkökulmasta esille, mutta uskon, että se on osittain jokin suojautumisreaktio. Moni sanoo, ettei ero ole vaikuttanut meidän lapseen millään tavalla, mutta itse en henkilökohtaisesti usko sitä. Lapsella saattaa esimerkiksi esiintyä yökastelua tai olla vaikka oppimisvaikeuksia tai jotain vastaavaa ja sitä ei yhdistetä eroon tai ei haluta yhdistää. Vaikka vanhemmat olisivat yhdessä, mutta perhe muutta jatkuvasti saattaa lapsi reakoida vaikka puhumattomuudella tai samoilla asioilla kun erossa.

Jos tilanne perheissä on kaottinen niin pahin virhe mitä vanhempi voi tehdä on haukkua toista vanhempaa lapselle. Sillä ei kaiva kun itselleen kuoppaa.

IMG_5074

Kirjoitan aiheesta siksi, koska valehtelisin jos väittäisin, että elämä kahden lapsen kanssa olisi helppoa ja voin ihan rehellisesti sanoa, että oon mennyt pari kertaa vassaan lukkojen taa ja huutanut kaikki vittuperkele helvetti saatanat  ja tullut vessasta taas uutena ihmisenä. Toisesta ihmisestä ja sen elämästä vastuunkantaminen on todellakin vaikeaa ja kaikki tekee aina virheitä. Koitan itse kuitenkin aina ajatella niitä lapsia ja teen omalla kohdallani niitä ei miellyttäviä ratkaisuja.

-Umppu

 

primebody

16 vastausta artikkeliin “Kun vanhemmat eroavat…..”

  1. Olen jo blogiasi tovin lukenut mutten muistaakseni kertaakaan kommentoinut. 🙂
    Nyt on kuitenkin pakko sanoa, että ihailen sinussa rehellisyyttä, avoimuutta ja ennen kaikkea sitä kuinka paljon välität lapsista ja ajattelet heidän parastaan. Se on välittynyt blogistasi jo kauan aikaa. Vanhemmat välillä luulevat tietävänsä mikä on lapsillensa parasta, mutta maailma muuttuu jatkuvasti ja siitä huolimatta tärkein on aina se toisen ihmisen-vanhemman läheisyys, jota itse annat -ainakin näin minun silmissä. 🙂 Ei materialismi, raha, vanhempien ihailtava työ, upea asunto tai lomamatkat vaan se yhdessä olo! Se tuo upeimmat ja rikkaimmat hetket -ja ne ovat hetkiä jotka itse muistan lapsuudestani parhaiten! Ja olenhan vasta 19…:’)

    Ihanaa joulun aikaan teidän perheelle ja kaikkea hyvää! <3

  2. Pahinta mitä olen saanut nähdä omassa ystäväpiirissä on vanhemmat huopaavat ja suotavat missä lapsi asuu. Tähän ku väliin pistää kummankin vanhemman toisensa mustamaalaamisen ni ystäväni joutui pistämään pillit pussiin oman firman kanssa ja on tänä päivänä 15 vuotiaan omahoitaja. Lapsi pahasti masentunut ja itsetuhoinen. Ollut jo vuosia. Tuntuu tosi pahalta kun itsellä samanikäinen lapsi…Lapset on tosi herkkiä ja vaikka tuntuu ettei ne ymmärrä tai kuuntele mutta ne aistii kireä ilmapiirin ja se on jo aikuisellekkin pidemmän päälle psyykkinen päälle käyvää.

  3. Hei Nuppu. Sinkkonen puhuu asiaa ja niin sinäkin. Elämä ei ole aina ruusuilla tanssimista pienten lasten kanssa ja tietenkin vaarallisesta suhteesta täytyy lähteä (tai jos tosiaan verinen erokiista edessä). Joskus vitsailemme mieheni kanssa, että eikös pienten lasten vanhemmat juuri siksi eroa, että saavat sitä omaa aikaa viikkoviikko-systeemillä. Itse en keksisi juuri nyt muuta syytä ja meilläkin pienet lapset 😉 Mustaa huumoria mutta kertoo kantani ja yrittämisen halusta vaikeuksienkin keskellä!

  4. Hieno teksti ajankohtaisesta aiheesta! Luin itsekin kyseisen artikkelin ja kysymys siitä pystyisikö itse asumaan eri paikoissa vuoroviikoin oli, niin kuin totesit, herättävä. Opiskelen itse yliopistossa tällä hetkellä sosiaalityötä ja meillä on menossa lastensuojelukurssi, jossa olemme paljon miettineet ja keskustelleet lasten oikeuksia ja osallisuutta. On valitettavaa, että usein kun keskustellaan lasten asioista he eivät itse saa olla mukana sanomassa mielipiteitään tai ajatuksiaan. Lisäksi on mielestäni erikoista, että lasten huostaanottoasioissa on lainsäädännöllinen velvollisuus kuulla yli 12-vuotiasta lasta, mutta esimerkiksi lastenvalvojalla sovituissa huoltajuus- ja elatusasioissa, ei lapsia tarvitse ottaa ollenkaan mukaan. Vanhemmat siis siellä päättävät mikä on ”lapsille parhaaksi” ilman, että he saavat itse olla prosessissa mukana. Totta kai fiksut vanhemmat kotona selvittävät tilanteen ja keskustelevat asioista…epäilen vain ettei näin aina tapahdu. Eli – olisi niin hienoa, jos aikuiset kuuntelisivat, kuulostelisivat lapsia heidän kehitystasonsa mukaisesti ja ottaisivat mukaan kaikenlaiseen päätöksentekoon. Ei lapsia voi poissulkea heidän omasta elämästään! Kiitos Umppu vielä hyvästä kirjoituksesta! 🙂

  5. Ruotsissa, missä vuoroasuminen on huomattavasti vanhempi, yleisempi ja yhteiskunnallisesti paremmin järjestetty asumistapa (30-40% asuu vuorotellen molempien luona ja lapsella voi olla kaksi virallista osoitetta, mikä helpottaa arkea vanhemmille ja lapsille) on tutkimuksissa todettu, että onnellisen ydinperheen jälkeen onnellisimpia ovat nimenomaan ne lapset, joilla on yhtä vahva side kumpaankin vanhempaan, eivät ne, joilla on yksi lähi- ja yksi etävanhempi. Silloin lapsi usein tuntee tulleensa jollakin tasolla hylätyksi tai ettei ole vähemmän läsnä olevalle vanhemmalle yhtä tärkeä.

    Sinkkonen itsekin on toisessa yhteydessä todennut, ettei mitään absoluuttisia neuvoja voi lastenkasvatuksessa antaa: lapset ovat erilaisia, toisille vuoroasuminen sopii, toisille ei, ja vanhempien tehtävä on valita omille lapsilleen paras vaihtoehto. Suomessa lisäksi lähivanhemmaksi päätyy useimmiten äiti, joka ei välttämättä olisi se paras vaihtoehto – jos se sopii lapselle ja vanhemmat tulevat toimeen, eikö ole parempi, että se parempi vanhempi saa silloin yhtäläiset mahdollisuudet kasvattaa lasta ja pitää huolta?

    Oli miten oli, Sinkkonen tai ainakin toimittaja vetää artikkelissa mutkat suoriksi: tärkeintähän jokaisessa perhemuodossa on se, että vanhemmat huomioivat lapsen tarpeet ja laittavat omat ristiriitansa jäähylle, kun lapsen asioita hoidetaan. Eroaminenkin voi olla lapselle parasta, jos vanhemmat eivät yksinkertaisesti enää tule toimeen: kyllä lapsi huomaa, jos vanhemmat inhoavat toisiaan, vaikka päällisin puolin olisivatkin kohteliaita mutta tunnekylmiä toisilleen. Siinä tilanteessa vanhempien välit voivat jopa parantua, jos toisen kanssa ei tarvitse yrittää pyörittää arkea tai naamaa nähdä joka päivä.

    • Mun pointti oli juurikin se, että musta tuntuu valitettavan usein, että vanhemmat eivät osaa erotella sitä kumpi on oikeasti lapselle parempi vaihtoehto. Ja niinkuin sanoit lapset eivät ole tyhmiä ja he kyllä ymmärtävät jos rakkautta suhteessa ei ole ja näitäkin tapauksia näkee aivan liikaa, eikä vanhemmat tässäkään tilanteessa koskaan ”syytä” itseään vaan heidän suusta kuulee lauseita ”saatanan kakara”..

    • Moikka,

      Oon samaa mieltä. En ihmettele että oot saanut tosi negatiivisia kommentteja tähän aiemmin – jostain syystä omien ratkaisujen puolustaminen, vaikka ne olis lapsille huonoja/satuttaisivat lasta, on näissä keskusteluissa usein tärkeempää kuin lapsen aidon edun ajatteleminen. Varmaankin tekee kipeää ajatella, että omat valinnat vaikuttavat lapsiin, ero on lapsille (jopa aikuisille lapsille) aina kamala paikka.. Ja useat lapset toivovat aina, jopa aikuisina, että hänen vanhempansa palaisivat takaisin yhteen.

      Tähän latautuu vanhemmilla niin paljon varmaan tunteita, syyllisyyttä ja häpeääkin. Sillon ei pystytä ajattelemaan että me erottiin koska meidän suhde kävi liian raskaaksi eivätkä ongelmat ratkenneet, se oli näin loppukädessä hyvä juttu koska mun kuormitus väheni ja SE itsessään oli hyvä lapselle, mutta ero satutti lasta ja tulen olemaan herkkänä tämän asian kanssa lapseni suhteen, että huomaan hänen kipunsa ja voin olla lapselle läsnä.

  6. Itse olin 10v. kun alkoi tämä viikonloppureissailu äidin luona. Ihan yhtä ressaavaa oli se pakkaaminen silloinkin vaikka muutamaksi päiväksi sitä laukkua kannettiinkin. Aina jotain puuttui, aina joku jäi ja nopeasti oli se sunnuntai kun pitää taas ”erota”. Kesälomat ja ylipäänsä koulujen lomat oli luksusta kun sai olla pidemmän aikaa toisen luona, mutta siltikin ne erotilanteet toisen vanhemman luota lähtemisestä on jättänyt inhottavia traumoja.

    Kokemusta ei mulla kyllä ole vuoroviikoin asumisesta, ei se meillä olisi ollut mahdollistakaan kun välimatkaa oli 100km ja kaikki me sisarukset ala-asteella.
    Sen kuitenkin tiedän että se itse ERO ei ole niinkään jäänyt kalvamaan. Ei se että vanhemmat ei rakasta toisiaan tai ei halua asua yhdessä jne jne. ollut kamalaa vaan juurikin se että nyt niitä molempia et saa enää yhtäaikaa. Siihenkin ajatukseen kylläkin sopeutui ja viimeistään silloin sopeutuikin kun alkoi vuosia myöhemmin tulla sisaruspuolia ja oli pakko myöntää että ei ne palaa yhteen. Kuitenkin siis kaikkein inhottavin oli se että molempien luota oli vaikea lähteä kun aina jäi jotakuta ikävä, mutta tässä sitä silti ollaan. Omaa perhettä perustamassa ja omaa elämää elämässä, ei tuo ero onneksi omaa uskoa parisuhteeseen ja perheeseen vienyt 🙂

  7. Tosi hyvin kirjoitettu teksti ja tuot selvästi esille että nämä ovat omia mielipiteitäsi eikä yleisiä totuuksia, minkä takia ihmisten on vaikea tuohtua vaikka eri mieltä onkin. Itse olen vähän eri mieltä asiasta, koska kävin itse läpi vuoroasumisen vanhempieni eron jälkeen (olin 10). Tähän ratkaisuun päädyttiin, koska en halunnut valita kumman luona asun ja vanhempani eivät halunneet pakottaa minua siihen. Sen sijaan asuin aina puolet viikosta toisen luona ja puolet toisen (välimatkaa oli 30 minuuttia mikä helpotti asiaa). Tämä ratkaisu toimii hyvin mielestäni, jos vanhemmat tukevat lasta tässä. Esim. isäni kuskasi minua äitini luo ja äitini isäni luo. Minulla oli tavaroita molempien luona, enkä joutunut koskaan pakkaamaan. Jos olisin joutunut valitsemaan toisen, en usko että minulla olisi yhtä läheiset välit molempiin vanhempiini kuin minulla nyt on. Mutta tämä ratkaisu toimii mielestäni ainoastaan sillon kun vanhemmilla on eron jälkeen hyvät välit. Molemmat halusivat minun viettävän aikaa toisen kanssa niin paljon kuin halusin, eivätkä koskaan mustamaalanneet toista. Jos lasta aletaan käyttää pelinappulana, niin silloin tietysti tämä ei tomisi.

    Long story short: vuoroasuminen voi toimia todella hyvin! 😀

  8. Meillä tuli myös ero lapseni miehen kanssa sairauteni takia lapsen ollessa 1v. Isä ei suostunut viikonloppuvanhemmuuteen, joten koitimme vuoroviikkojärjestelmää. Muutaman vuoden näin toimimmekin, mutta en kestänyt kuunnella kun pieni lapsi puhuu aina vain isän, tai äidin kodista, ei ikinä omastaan. Halusin, että lapsella on jossakin se oma koti, ja miehen periksiantamattomuudesta johtuen sovimme lapsen asuvan pääsääntöisesti hänen luonaan. Olen siis itse se etävanhempi. Vaikka ikävä on suuri, on minulle tärkeää että lapsi puhuu kodista isänsä luona ja äitin luokse hän tulee vierailulle säännöllisin ajoin. Se lämmittää mieltä.
    Blogiasi on mukava seurata! On tullut mieleen, että sinulla on varmasti laadukas maku lasten/vauvojen tavaroista, vaatteista yms. Olisi mukava kuulla jotakin niihin liittyvää, mistä itse pidät, mitä suosittelet! Olen tällä hetkellä raskaana, ja minua kiinnostaa hirveästi (jostain kumman syystä) vauvoihin ja niiden tilpehööreihin liittyvät asiat 😀

  9. Moikka! Hyvä teksti ja oon samaa mieltä kanssasi. 🙂 Itse olen lapsuuteni elänyt suurimman osan äitini luona mutta pari kertaa kuussa ollut isällä kuitenkin viikonloppuja. Tämä on toiminut hyvin ja itse olen tähän matkusteluun tottunut, sillä periaatteessa virallinen koti on aina ollut äidin asunnossa. Omalla kohdallani vuoroviikko järjestely ei olisi varmaankaan toiminut. Itse en kuitenkaan välttämättä vuoroviikko järjestelyä täysin kumoaisikaan, vaan jos/kun lapset ovat siinä iässä että ymmärtävät tarpeeksi heiltä voisi kysyä mikä järjestely olisi heille mieluisin. Toki vanhempienkin resurssit ovat rajalliset, mutta niinkuin kirjoititkin on tärkeää huomioida lapsi ero tilanteessa.

  10. ”Myös Euroopan Neuvosto (HUOM: Ei EU!) on resoluutiossaan numero 2079 (02.10.2015) todennut, että on tieteellisten tutkimusten nojalla ilmiselvää että vuoroasuminen on lapselle paras vaihtoehto. Sen vuoksi neuvosto suositteli kaikille jäsenvaltioilleen tekemään tästä erolapsille ensisijaisen asumismuodon. Vain jos tärkeät syyt puhuvat vuoroasumista vastaan, tulisi valita lähi-/etävanhempimalli. Neuvoston päätös oli yksimielinen. Eli myös Suomi äänesti sen puolesta. Kukaan ei äänestänyt vastaan. ”

    http://juhajr.puheenvuoro.uusisuomi.fi/207085-tutkimuskoosteet-puoltavat-vuoroasuminen-on-lapsen-etu

  11. Allekirjoitan sanasi täysin, ja arvostan sitä että ihmiset ovat vielä valmiita tekemään töitä parisuhteidensa eteen. Omat vanhempani ovat eronneet kun olen ollu jo 17-vuotias, joten en voi laisinkaan kuvitella miltä se kaikki tuntuu pienempien lapsien kohdalla jotka hämmentyneinä eivät sitä eroa osaa käsitellä, että miksi vanhemmat eroavat. Sillä rankkaa se oli minulle 17-vuotiaanakin.

    Ehkä se, että olen joutunut 10-vuotiaasta lähtien katsomaan vanhempien riitelyä, ryyppäämistä ja muutenkin naurettavaa pelleilyä – se kuinka petetään toista ja toinen pettää sitten kostoksi jne. Ne ovat niitä asioita joita ei kuuluisi isonkaan lapsen nähdä minusta perhe-elämässä. Sillä itse toivon, että saisin vain muistot onnellisesta lapsuudesta takaisin ja nämä ”kauhukuvat” pois mielestäni.

    Lopulta jouduin itse pyytämään, että vanhemmat eroaisivat 17-vuotiaana. He hullut eivät saanut mitään ratkaisua minnekkään suuntaan, kun toinen roikkui epätoivoisesti ja toiselle oli jo uusi parisuhdekin toisen selän takana. Olen esimerkiksi joutunut siihen tilanteeseen, että tiedän toisen vanhemman pyörittävän salasuhdetta toisen silmien edessä – mutta tietenkään toiselle osapuolelle ei saa kertoa. Ne ovat sellaisia asioita, joista toivon että kukaan ei joutuisi ikinä olemaan ”vastuussa” tai katsomaan sitä touhua. Ne oli elämäni kamalempia aikoja, että en voi kertoa isälle että äitillä on uusi mies – koska äiti suuttuisi, mutta jos isä olisi saanut minun tietävän ja pimittävän sen tiedon niin mikä haloo siitä olisi syntynyt..

    No se kaikki on nyt ohi ja olen saanut itsestäni kai ”suht” täysipäisen aikuisen, vaikka toki lapsuus ja nuoruus kummittelee aina taustalla. Olen väleissä vanhempien kanssa, mutta silti todella pettynyt lapsuuteen jonka he minulle tarjosivat – ja he eivät sitä edes itse tajua vieläkään; heidän mielestä elämässämme ei ollut mitään outoa. Minusta taas oli, kun kuuntelin ystävieni tarinoita omasta lapsuudestaan. Olen joutunut hyvin nuoresta kantamaan itse vastuun itsestäni, onhan se paljon opettanutkin ja tehnyt minusta jollain tapaa vahvan. Osaa katsoa elämää hieman eri kantilta kuin monet muut. Toisaalta tuntuu, että vanhempani edelleen asettelevat minua pelinappulana välissään; haukkuvat toisiaan minulle ja asennoituvat niin kuin en saisi olla toisen osapuolen kanssa tekemisissä.

    Ja kun katson asiaa nyt, niin olisin nähnyt heissä edelleen potentiaalisen parin JOS tuo pelleily ei olisi ikinä alkanut. En käsitä, miksei ihmiset osaa rakentaa suhdetta järkevästi ja käyttäytyä niin, koska kuitenkin toisiaan ovat rakastaneet jne. Mistä ne ylitsepääsemättömät ongelmat kumpuavat? Eikö niiden eteen olla valmiita tekemään tarpeeksi töitä vaan halutaan heti antaa periksi? Tuntuu, että heistä ei kumpikaan ole ”vieläkään” kasvanut aikuiseksi.

    Raskasta on ollut, en voi siis ikinä kuvitella miten tämä kaikki vaikuttaa pieniin lapsiin. Itse olen parisuhteessa, mutta lapsia ei vielä ole. En kuitenkaan aio toistaa vanhempieni virheitä, vaan nyt tiedän mitä en todellakaan halua että mahdolliset tulevat omat lapseni joutuvat kokemaan. Pidän myös omasta parisuhteestani kiinni kaksinkäsin, itse en ainakaan luovuta että jos joskus eroamme niin se on sitten tuon miehen päätös. Jos ongelmia tulee niin ne ratkotaan tai niiden kanssa opitaan elämään. En toki pettämistä yms. siedä, mutta toivon että sellaiseen ei tarvitse törmätäkkään suhteemme aikana jos toisiamme rakastetaan.

    Sori hieman pitä teksti ja sekava sellainen; kiire niin en kerennyt oikolukea.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 1
Tykkää jutusta