Onko kaikki aina tekosyitä

sisältää kaupallisia linkkejä

Ehkä kiinnitän nyt suurempaa huomiota tai sitten mua vaan jollain tapaa pistää silmään lauseet: ne on vain tekosyitä tai asenne ratkaisee. Kun ylipäänsä liikunta on muodissa niin kaikkienko pitäisi kävellä sheikkeri kourassa, jumppatrikoot soikeena ja salikassi olalla jokapaikassa? Mää tiedän kun oon itse ollut just tollanen: noi on vaan tekosyitä tyyppi ja toitottanut kaikille kuinka kaikkien pitää käydä salilla ja pitää huoli itsestään. Mietinkin, että mitä se on se huolenpitäminen ja löytyykö tähän jokin kultainen keskitie?. Mä voin sanoa omasta henkilökohtaisesta puolesta, että vähiten kiinnostavin asia tällä hetkellä olisi mennä salille. Syy siihen on todella yksinkertainen: ei kiinnosta ja ei ole aikaa. Nyt jos joku tarttuu tähän, että ei ole aikaa ja kuinka kaikki on täysin järjestelykysymyksiä, nii totta. Kaikkihan on järjestelykysymysiä.

IMG_2095

Kyseessä ei ole aina tekosyy ja usein se saattaa olla mielenkiinto tai se, että elämässä on niin paljon muitakin asioita. Liikunta on aina hyvästä ja hyvä, että se on muodissa, mutta jos vertaan omaa fitness aikaani tähän päivään niin mua ei vaan kiinnosta niin sosiaaliton elämä ja minäkeskeinen ajattelu sitten ollenkaan. Ei oo olemassa enään sitä umppua joka ajattelee: mun treenit, mun ruoat, mun hieroja, mun sitä mun tätä. Musta ei tällä hetkellä todellakaan olisi siihen, että heräisin aamulla 4.30 lenkille ja menisin 7.00 salille niinkuin tein useamman vuoden ”edellisessä elämässä”. Voin todellakin sanoa, että kaksi lasta on aivan eri asia kuin 1. Itsestä huolehtiminen on paljon muutakin kun verenmaku suussa treenaamista. Jos ajattelen vaikka omalla kohdallani, että lähtisin nyt salille on minun ensiksi ostettava salikortti paikkaan missä on lapsiparkki. Niitä on Tampereella vain keskustassa, tai no saattaa olla lähempänäkin, mutta minne ei oikein pääse bussilla, jollei käy keskustan kautta vaihtamassa ja jos niin tekisin olisi matkaan mennyt jo tunti aikaa. Siihen täräytät treenin mikä on sen toisen tunnin ja paluumatka lisäksi tunti. Reissu olisi siis yhteensä 3 tuntia, mutta siihen pitäsi varautua, että lapseni ei välttämättä viihdy lapsiparkissa ja koko reissiu silloin olisi aivan turha ja lisätä mukaan vauvan ruokalut yms. Se olisi todella suuri osa mun vuorokaudesta ja myös sitä pitäisi aina valmistella etukäteen.

Lapsiparkithan eivät ole auki aina silloin kun itse haluat vaan niissä on tietty aika. Lisäksi mulla on kotona paljon hommia mitkä kuuluu päivittäiseen arkeen, mitkä on tehtävä.  Mää voin myös liikkua vaunuilla täällä kotikulmilla ja saada siinä samalla liikuntaa ja tehdä sitä niin, ettei se ole mulle pakkopullaa. Tehokas siivoaminen on yhtä liikunnalista hommaa kun kevyt treeni 🙂 Ihmiset elää erilaisissa elämänvaiheissa ja se on mielestäni yksi hyvinkin tärkeä asia mikä kannattaa huomioida. Mulla ei ole kotona hetkeäkään sellaista oloa, että mulla olis tylsää tai ei olisi mitään tekemistä vaan päinvastoin sitä on liikaakin. Liikunta antaa energiaa ihanasti päivään ja varmasti on paras vakuutus sille, että säilymme hyvässä kunnossa pitkään, mutta liikkumismuotoja on niin monia erilaisia. Mulla tulee kotona valtava määrä hyötyliikuntaa ja ravaan varmaan 30 kertaa päivässä yläkertaan, missä saan sitä porrastreeniä 😉

Kaikkia ei kiinnosta samat asiat ja se vain on fakta. Toiset tykkää sisustaa kotia ja toiset treenata.  Sitä aikaa voi käyttää vaikka mihin ja ehkä se jutun pointti onkin juuri se, että tee sitä mikä lisää sitä sun omaa hyvinvointia, eikä se ole aina välttämättä se sama juttu kun jollain toisella.

 

53-6742Ellokselta on saatavilla oma lastenvaate mallisto Ellos Kids. Teillä on blogini lukijoina mahdollisuus saada nyt koodilla 325736 -25% Ellos Kids lastenvaatteista. Koodi on voimassa 8.11.2015 asti. Esim tämä ihana nalletakki löytyy TÄÄLTÄ

27-1340_X

Meillä ainakin ajankohtaista on tällä hetkellä kuolalaput, jotka löydät TÄÄLTÄ

-Umppu

primebody

9 vastausta artikkeliin “Onko kaikki aina tekosyitä”

  1. Hieno kirjoitus, liikuntamuotoja on monia ja kaikki yhtä hyviä. Toisten parjaus ja moralisointi liikkumattomuudesta harvoin auttaa toisia, mutta yleensä kai näitä tekosyitä keksivät he, jotka itse vinkuvat, että pitäisi käydä salilla jne.

  2. Ihan ku omasta suusta! Kyse ei oo tekosyistä vaan prioriteeteistä. Kenelle mikäkin sit on tärkeetä = toimii sen mukaan eikä sellasista asioista mun mielestä tarvii edes selitellä. Itse rääkkäsin myös ennen raskauttani (vauveli tosin jo 8kk) itseäni 6krt viikossa ja monta tuntia päivässä (kilpailuvalmennuksessa kun olin). Nyt ei tulis kuuloonkaan, kun ei kertakaikkiaan kolmen lapsen kanssa (joista yksi on noin pieni) ehdi. On meinaan paljon muutakin tekemistä ja kyllä näiden kanssa touhutessa liikuntaa saa, vaikka se ei rääkkäämiseen verrattuna olekkaan mitään eikä sillä saavuteta bikini (lue:kuivankesänorava) kuntoa. Miksipä kaikkien edes pitäisi olla niin hemmetin FIT? Oli kyse sitten äideistä tai kenestä hyvänsä, niin varsinkin ensinmainittujen kohdalla pitäis näkyä sikspäkit jo sairaalasta kotiutuessa viimeistään kk synnytyksestä. MIKSI? Öö koska se on muotia, mutta ”eihän se yhteiskunta sillätavalla pyöri, että…. Me kaikki oltais samanlaisia”. Jos joku on sairaalasta päästyään FIT niin tsemppiä sille. Itse en aio olla fit, koska epäitsekkäänä ihmisenä en todellakaan raahais lapsia jokapäivä johkin lapsiparkkiin odottelemaan kun ”minäminä ja mun vartalo on tärkein”.

    Rantakuntoon ehtii vielä tässä elämässä, mutta lapset etusijalla (ainakin allekirjoittaneella) 🙂

  3. Aika tehotreenejä tulee kyllä nykyään kahden lapsen kanssa tehtyä. Mulla on kohtuulliset kuntoilukamppeet (vapaita painoja ja pyörä) kotona, säästän sillä siirtymäajat. Sit käyn lenkillä, usein meen rattaiden kanssa, on todella tehokasta kun kulkee isompia mäkiä! Mut en ota ressiä, liikun silloin kun tuntuu et se on kivaa ja omaa aikaa, jos taas on vaikka huono yö takana niin lepohan se on kropallekin tärkein.

  4. Minä olen löytänyt salin vasta äskettäin 40 vuotiaana. Sitä ennen kävin parisen vuotta ryhmäliikuntatunneilla. Liikunnasta on tullut oleellinen osa elämää, eikä osaa oikein olla ilman. Kun lapset oli pieniä, niin aikaa ei jäänyt pahemmin omille menoille. Nyt nautin taas vapaudesta mennä kuntoilemaan, koska lapset pärjää keskenäänkin. Aikansa kutakin siis.

    Asiasta toiseen, onko pakko juoda palautusjuomaa treenin jälkeen? Minulla on työkaverin suosittelemaa jauhetta ja en meinaa saada sitä alas. On nimittäin ällöttävän makeaa, yök.

    • ei se ole pakollinen, mutta kannataa vaikka syödä kunnollinen terveellinen ateria, missä on hiilihydraatteja ja proteiineja 🙂

  5. Pakko tulla kommentoimaan, kun tää teksti tuli niin hyvään saumaan. Haluan kertoa oman ”tarinani” ja ehkä saada muutkin ihmiset ajattelemaan asioita muustakin kuin vain siitä omasta näkökulmasta. (nimim. entinen fitnessin puolustaja ja nykyinen realisti)

    Olen viimeiset 4-5 vuotta treenannut tavoitteellisesti. Olen orjallisesti noudattanut valmentajan laatimaa ruokavaliota ja treeniohjelmaa., mennyt tavoite (kilpaileminen fitness-lajissa) kirkkaana mielessä myös niinä huonoina päivinä. Voin rehellisesti sanoa, että rakastan treenaamista. Edelleenkin. Olen urheillut koko ikäni ja urheilun tuoma euforiaryöppy on jotain mitä ei voi edes sanoin kuvailla.

    Mä elin pitkään juurikin siinä ”mun treenit, mun ruokavalio” -kuplassa. Treenaaminen ja dieetti meni KAIKEN muun edelle. Mä olin valmis jättämään työni, sosiaalisen elämäni, ihan kaiken, treenaamisen tieltä. Unelma olisi ollut, että olisin voinut keskittyä vain treenaamiseen, ilman että tarvisi käydä päivätöissä.

    Ulospäin touhu näyttää ihan hyvältä – treenaa paljon ja elää terveellisesti. Tutut tulee kyselemään vinkkejä elämäntapamuutoksen. Mutta KUKAAN ei oikeasti tiedä, mitä siellä pinnan alla tapahtuu päivittäin. Esimerkiksi se, miten oikeasti määrität itsesi ihmisenä sen mukaan, miltä sun kunto näyttää aamuisin peilistä.

    Ruokavalion noudattaminen näyttää ulospäin helpolta. Mutta kukaan muu ei tiedä minkälaiset morkkikset saat, kun syöt jotain siihen kuulumatonta. Kuinka olet huono ihminen sen jälkeen ja ”koko elämä on pilalla”.

    Menet vaan se yksi tavoite mielessä päivästä toiseen eteenpäin. Unohdat sun ystävät, kaiken. Tärkeintä on vaan mnä ja mun fitness.
    Ihan sama vaikka väsyttää, kunhan on minä ja mun fitness. Ihan sama vaikka sattuu, on vaan minä ja mun fitness.

    Tätä rallia on jatkunut monta helvetin vuotta.

    Sukulaiset kysyy, aiotko vielä opiskella?
    Ei huvita, kun on vaan minä ja mun fitness.

    Siitä ei edes makseta, mutta on vaan minä ja mun fitness.

    Jotain on kuitenkin viimeisen puolen vuoden aikana tapahtunut. Mun fitnesskuplani on poksahtanut ja näen maailman taas ”normaalein silmin”. Enää en näe ihmisiä fitnesskiikareiden läpi ”onko tolla x-mallinen kroppa”, ”toi tarvis lisää takareittä ja pyöreyttä olkapäihin” jne…

    Nyt näen ihmiset ihan vaan ihmisinä.

    En enää arvioi ihmisiä sen perusteella kuka on eniten fitness ja kuka ei.

    Pitkästä aikaa mä voin oikeasti sanoa olevani aidosti onnellinen.
    Mulla on suuria tulevaisuudensuunnitelmia liittyen esimerkiksi uranluomiseen.

    Mä taas hymyilen, nauran, tunnen.
    En vain suorita.

    Ei se sixpäk tehnyt musta yhtään onnellisempaa, päinvastoin. Se vei multa elämänilon ja teki mut väsyneeksi ,uupuneeksi. (Tätä ei tietenkään myönnetä kenellekään ääneen kun FITNESS ON NIIN TEERVEELLISTÄ JA IHANAA!) Mun kasvoilta kuitenkin paistoi uupumus ja tyytymättömyys. MUTTA HEI kehityshän loppuu tyytyväisyyteen…… niinhän ne sanoo.

    Nykyään voin katsoa itseäni peilistä hymyillen, mähän olen hiton hyvä just tällaisena!
    Olen nähnyt mun ystäviä paljon ja käynyt ulkona syömässä.

    Syön terveellistä kotiruokaa enkä laske makroja.

    Mulla on helvetin hyvä olla nyt. Mun kroppa ja hormonitoiminta toimii. Nukun yöt hyvin. En ajattele seuravaa ruoka-annosta 24/7 tai kellota aterioitani. En juo vettä pakonomaisesti 4 litraa päivässä vaan juon 2litraa ja se riittää vallan mainiosti. En laske proteiinin saantia vaan käytän maalaisjärkeä mitä on hyvä syödä jotta on energinen ja hyvinvoiva.

    Nykyään kun katson fitnesskilpailijoiden juttuja, mä näen niistä läpi sen todellisuuden. Sen mitä ne oikeasti tuntee ja miten ne voi. Miten pakonomaista kaikki on. Muille on niin helppo valehdella ja etenkin itselleen…

    Surullista mihin tämä kaikki on mennyt. Fitnessinpuolustajat pitää tätäkin tekstiä jeesusteluna, kuten itsekin olisin ennen pitänyt. ”tolla ei vaan oo itsekuria samaan” jne.

    Kyllä hekin ehkä herää tähän maailmaan joku kaunis päivä. Ainakin toivon niin<3

  6. Joo eipä sitä aikaa vaan aina pysty järjestämään. Meillä on vaan yksi lapsi, mutta lisäksi perheeseen kuuluu kaksi aktiivista koiraa ja käyn itse täyspäiväisesti töissä. Kun mies on harrastuksissaan tai työmatkalla, pitää koirat ulkoiluttaa lapsen kanssa eikä mulla oo autoo. Sitten onkin jo ilta pitkällä ja nukkumaanmenoaika. Missäs välissä sinne salille ehtii? Muutaman vuoden päästä sitä ehtii taas, kun lapset kasvaa.

  7. Aivan loistava kirjotus taas Umppu. Kiitos. Itse treenaillu yli 30 vuotta ja 2 aikuista tytärtä., jten tiedän aika tarkkaan mistä kirjotat. Mullakin ”pakollisia” taukoja puntista ollu matkan varrella mm. lasten takia, mutta elämä ei ole siihen kaatunut, ja muutakin (hyöty)liikuntaa voi tosiaan harrastaa ja saada siitä sen hyvän tuoman olon ja terveysvaikutuksen. Aikamoisa paineita äideillä muutenkin ilman sitä, että pitäis pystyä, jaksaa ja motivoitua ”tavotteelliseen” kehonmuokkaukseen 🙂

    Toinen kirjotus joka on myös erityisesti jäänyt mieleen on se sun ”synnytyskertomus”, joka oli kerrassaan mainio. Totuudenmukainen, karukin ja itseironinen. Laitoin mun tyttäretkin lukemaan sen. Naurettiin sen tilannekomiikalle ja siitä sun kertomuksesta kehkeytyi pitkät keskustelut aiheesta miten heidän syntymänsä olivat sujuneet ja tuntunu, vauvat, lapset, kasvatus, elämänmuutos, parisuhde jne… 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta