Kun tiet vie erilleen

Kun on pitkä parisuhde takana ja lapsia niin se on sanomattakin selvää, että aika ei vaan yksinkertaisesti aina riittä kaikkeen. Joskus voi miettiä kysymystä, että mikä parisuhde? On selvä, että arki on välillä rehellisesti sanottuna joskus  pelkkää selviytymistä. Mitenkä tästä tilanteesta selviää ja mitenkä voi välttää sen, että parisuhde kestää ruuhkavuodet. Pitääkö jostain asiasta luopua kun uusia juttuja tulee tilalle? Mää oon ainakin itse oppinut vuosien varrella sen, että kun toinen osapuoli tulee töistä kotiin, niin sitä kohtaamista ei koskaan kannata aloittaa valittamisella. (vaikka joskus silti sorrun siihen edelleen 😉 ) Lause sää et koskaan …… saa varmasti riidan aikaiseksi. Tai jos toinen on pinna kireellä niin koita ainakin hillitä itsesi äläkä ala silloin haastamaan riittaa, joka 100%:sti muuttu jonkin sortin riidaksi..

Äidin ja isän roolit on molemmat tärkeitä, mutta kuitenkin hyvin erilaisia. Mietinkin juuri eilen sitä, että miksi moni asia on automaattisesti sysätty äidin vastuulle? Miksi äiti on se joka joutuu aina kysymään omista menoistaan, mutta isä vaan ilmoittaa? Varmaan monella on arjessa aivan samoja asioita. Mulla on harvoin esim työreissuja ulkomaille ja musta tunttuu, että tolla toisella osapuolella niitä on himppusen verran useammin. Kun esitän asian, että mulla olis yks työmatka niin kysymys kuuluu: mikä vitun työmatka ;). Ai niin unohdin tässä vaiheessa, että äidin paikkahan on kotona, vai onko?

IMG_6625

 

Kukaan ei ole super ihminen ja kukaan tuskin jaksaa kokoajan vain suorittaa. Itse ajattelen kokoajan, että tämä on vain yksi vaihe elämässä. Huomaan itsestäni ja samalla mietin muita äitejä kuinka me jaksetaan? Miten saisimme kuormaa hieman kevennettyä? Kuulen usein lauseen mee nukkuun, mutta se on vaan semmonen homma, että äiti ei voi nukkua jos lapsi itkee, koska se herättää unesta välittömästi ja ainakin itselläni tämä ei vain toimi. Ehkä se paras apu itselleni on se, että et joudu olemaan 24/7 hälytysvalmiudessa, mikä ehkä juurikin tekee sen hieman stressaavan olon. Joskus se voi olla vain pieni hetki, että isä menee lasten kanssa kauppaan ja saat hieman hengähtää.

Moni ihminen saattaa muuttua totaalisesti lapsien saannin jälkeen ja ainakin itse olen monessakin asiassa muuttunut. Olen luopunut monesta asiasta ihan omasta tahdostani ja uusia paljon parempia juttuja tilalle. Tärkeää parisuhteessa on puhua asioista, mutta ehkä pidän vieläkin tärkeämpänä kuuntelemista. Mulla menee itsellä usein siinä vaiheessa hermot jos koitan selittää, että olen aika väsynyt ja toinen sanoo, että no on tässä yks sun toinenkin. Tavallaan tehdään toisen ongelmista omia eikä kuunnella. Haluankin tällä kirjoituksella sanoa, että kuunnelkaa sitä toista ja arvostakaa toisen mielipiteitä älkääkä heti huutako päälle ja lytätkö niitä. Toisten on vaikeampi puhua kun toisten.

IMG_6339

Koitan tässä juurikin miettiä mitä tekisimme kahdestaan Juuson kanssa ja saisimme sitä kahdenkeskistä aikaa. Parisuhteesta on pakko pitää myös huolta ja se on todella haastavaa lasten ollessa pieniä ja usein se on se hetki jolloin erotaan, koska tiet on vain vienyt erilleen. Se on asia mikä kannattaa tiedostaa ja olla valmis tekemään asioita sen eteen. Ei voi aina syyttää sitä toista vaan pitää joskus vain katsoa sinne peiliin ja kysyä: olenko minä yrittänyt tarpeeksi? Meillä on kuitenkin tekstistä huolimatta kaikki hyvin <3

 

Meidän liittoa pitää kasassa ehdottomasti huumori ja rakkaus ja se, että molemmat tiedostaa tilanteen, missä mennään. Kaikki varmasti riitelee joskus, mutta usein se on myös hyvä asia, koska se puhdistaa ilmaa.

Aanestyspainike - Lifestyle - Indiedays Blog AwardsJa jos et vielä ole äänestänyt niin viimeisiä viedään. Jos tykkäät lukea mun kirjoituksia niin käyppä klikkaan mulle ääni <3 Äänestykseen pääset TÄÄLTÄ  kirjoita hakukenttään primebody. Kaikkien äänestäneiden kesken arvotaan 5kpl kahden hengen lippupakettia Indiedays Blog awardseihin 31.10 ja 3kpl 50e arvoista lahjakorttia tavarataloon.

-Umppu

primebody

14 vastausta artikkeliin “Kun tiet vie erilleen”

  1. Hyvä kirjoitus ja totta joka sana! Lukiessa tekstiäsi ajattelin vain, että olisin voinut itse kirjoittaa täsmälleen saman tekstin. Itsekin olen pyrkinyt lopettamaan valitamisen, kun toinen tulee kotiin mutta väsyneenä sitä on välillä hankala hillitä kieltään. Ajattelen myös samoin, että ”sä et koskaan” saa ihan varmasti riidan aikaiseksi tässäkin taloudessa. 🙂 Viimeksi eilen myös mietin sitä, että miksi äidin ja isän roolit ovat niin erilaisia vanhemman roolit. Miksi mun pitää sumplia hoitopaikat jos miehelle tulee menoa tai miksi silloinkin kun mulle itselleni tulee. Tai miksi mun pitää omat tekemiseni suunnitella ja sumplia niin että pystyn viemään lapsen lääkärikontrolleihin ja terapioihin kun miehen taas sitten ei tarvitse niistä huolehtia. Nää on näitä mitä pohtii. Meillä on siis vuoden ja 9 kk vanha sokea poika. 🙂 Nyt lähdetään lauantaina ystävän syntymäpäiville hieman kauemmas kotoa ja poika jää isovanhemmilleen yökyläilemään. Tullaan vasta sunnuntaina takaisin ja aion kyllä nauttia miehestä ja yhteisestä ajastamme täysin rinnoin! 🙂 Voimia vauva-arkeen ja ihania parisuhdehetkiä sinulle Umppu!
    (Meidän arjesta enemmän osoitteessa http://weebly.kaninkolossa.com)

  2. Oisin voinut itsekin kirjoittaa tuon tekstin ja olen juuri ihmettelyt aina samaa..miksi nainen pyytää luvan menemisilleen ja mies ilmoittaa?? siis miksi!!! Siihen kun saisi vastauksen niin hieman helpottaisi asiaa.

  3. Itse olemme mieheni kanssa haaveileet lapsista 10 vuotta, mutta emme voi niitä saada…joten mua todella rupeaa ärsyttään äitien ainaiset valitukset siitä kuinka äitinä olo on niin pirun rankkaa ja vaikeaa. Saa sellaisen kuvan että äidit on jotain yli-ihmisiä. Ehkäisy on keksitty ja niitä lapsia ei ole pakko kenekään tehdä, joten koittakaa nyt vaan kestää.:)

    • Kommenttisi oli aika raju. Äitinä olo on raskasta ja sille ei voi vain mitään. Kirjoitin tämän siksi koska uskon, että moni äiti kamppailee samojen asioiden kanssa kun minä, enkä suinkaan valittaakseni. Olen pahoillani sinun tilanteesta, mutta ethän voi asiaa ymmärtää, jos sinulla ei ole lapsia, jotenka aika karua arvostella tilannetta mistä ei ole omaa kokemusta. Kaikke hyvää sinulle <3

    • En usko että on olemassa yksikään äiti joka voisi sanoa ettei vauva-arki ole koskaan raskasta. Ei edes se maailman paras ja kiitollisin äiti. Ja se että välillä tuntuu raskaalta ja sanoo sen ääneen, ei tarkoita sitä ettei haluaisi niitä lapsia, tai etteivät olisi sen arvoisia, tai että olisi itse jotenkin huono tai heikko äiti. Se ei myöskään ole valittamista. Voimia kaikille äideille <3

  4. Itse olen saanut lapseni hoitojen avulla (kahdet kaksoset). Kun kärsin lapsettomuudesta ajattelin, että en ikinä valita jos vaan joskus saisin lapsen 😀 ja en tarvitse muiden apua niiden hoitamiseen jne.
    Nyt kaksoset ovat 16 ja 10 ja voin sanoa, että kyllä lapsettomuudesta kärsineen äidin ongelmat ja valituksen aiheet ovat ihan samat kuin helpommalla äidiksi tulleidenkin 😀 Oman ajan puute, riittämättömyys, väsymys jne.

  5. Sä olet Umppu viisas nainen, joka hengittää joka solullaan rauhallist ja puhdasta ilmaa, oikea nainen paikallaan! Sinun ajatuksesi ovat niin aitoja, mihin voin helposti samaistua. Sinun ahkeruutesi, havainnot arkielämästä ja tasapainoisesta sellaisesta ovat kullanarvoisia vinkkejä meille kaikille. <3

  6. Huh niin ajankohtainen kirjoitus! Meillä kohta 3 kk itkuinen poikavauva ja erittäin uhmakkaasti käyttäytyvä ekaluokkalainen niin kyllä tässä on niin raato ja sumussa toisinaan… Olen kieltämättä unohtanut koko miehen olemassaolon, mutta josko yrittäisin nyt edes vähän skarpata!

  7. Olen mies. Kahden lapsen isä ja johtotehtävissä kansainvälisessä suuryrityksessä. Vastaan alueestani koko maailman kartalla, siis melkein 200 maassa jne. Matkustan työn puolesta melko reilusti.

    Lapset, taapero ja vauva, ovat toki muuttaneet omaakin menemistä. Valitsen nykyään tarkkaan onko minun oikeasti pakko matkustaa, vai voisiko joku muu tiimistäni hoitaa homman. Työmatkat ovat _pakollisia_, siis sellainen osa toimenkuvaani, että matkustamatta ei voi olla. Siksi en joudu selittämään vaimolleni jokaista reissua erikseen. Vaimoni ymmärtää tämän loistavasti. Olen suuresti kiitollinen hänelle kaikesta siitä ymmärryksestä ja tuesta jota stresseissäni häneltä saan.

    Silti joka kerta kun matkaan lähden, olen syvästi pahoillani ja huonon omantunnon piestävänä. En haluaisi jättää vaimoani päiväksikään ylimääräistä yksin noiden kahden rakkaimman ja raskaimman tyypin kanssa. (Nyt haluan taas pussata ja rutistaa niitä molempia)

    Yksikään menoni, siis hlökohtainen ”viihde” ei koskaan tapahdu ”ilmoituksella”. Ne pari kertaa vuodessa kun _kehtaan_ pyytää tuota rakastamaani naista luopumaan viikonlopun vapaahetkistä minun oman poikienreissun vuoksi, huolehdin aina ensin siitä, että tarjolla on isovanhempaa tai muuta apua. Yleensä vaimo kuitenkin kieltäytyy häsäävistä mummoista ja papoista, ja mieluummin hoitaa ” ylimääräisen” vahtivuoron itse.

    Minä usein tuputan vaimolle viikonloppureissuja ja hotelliöitä, jotta saisi tuo samanlaisia rentoutushetkiä, kuin itse saan niistä parista reissusta. Minun ja poikien parhaaksi on hyvinvoiva vaimo ja äiti. Jos tuo ei meinaa löytää intoa rillutteluun ostan hotellilahjakortteja, ne kun on ”pakko käyttää pois”. 😉

    Minulla on teoria siitä, miksi te osa äideistä saatte kokea vastuun jäävän teille liiaksi. Jos mies ei koe vastuuta niistä arkisista hoitotoimista jo alusta, ei niitä voi vaatia jälkeenkään. Joka kerta kun moititte lapsen asukokonaisuutta, huonoa pipovalintaa, pieniä sukkia tai niiden puutetta, nakerratte sitä itseluottamusta ja vastuuntuntoa joka rakastavalla isällä lapsestaan on. Työpaikalla sitä kutsutaan mikromanageroinniksi. Se on huono tapa se.

    Jos te alusta teette itsestänne ylimaallisen tärkeän itsevaltiaan ja diktaattorin lastenhoidossa, siinä roolissa saatte jatkaa maaliin asti. Töissä voi esimiehenä vaihtaa osastoa ja aloittaa alusta. Perheen kanssa se ei ole niin kiva juttu.

    Te olette siellä kotona vakituisella työsuhteella. Se toinen osapuoli käy lähinnä ilta- ja viikonloppuvuoroa heittämässä. Tietotaito ja itsevarmuus on siis juuri sillä tasolla. Antakaa vastuuta, älkääkä kytätkö. Jos mies ei sittenkään muutu omatoimiseksi ja vastuulliseksi, pahoittelen. Jokainen arpa ei voita näissä arpajaisissa.

    Kari

    PS. Olipa tympeän ajattelematon vastaus Annin kommenttiin. :/

    • Ehkä ymmärsit tekstini hieman väärin. Haluan sanoa tähän alkuun, että jokaisella perheellä on aivan oma tilanteensa. Teillä ehkä on tittelisi huomioiden talous vakaalla pohjalla, mikä luo aivan erilaista turvaa ja et ehkä huomioinut, että kaikilla ei todellakaan ole varaa mihinkään hotelliviikonloppuihin, eikä kaikilla ole mahdollisuutta delegoida työmatkoja muille vaan ne on tehtävä itse. Esimerkiksi meidän perheessä minulla on oma yritys jota minun pitää johtaa ja pyörittää ja jossa teen töitä kaiken tämän lisäksi.

      Meillä mies osallistuu kotitöihin, enkä kirjoittanut siitä mitään ja mielestäni jos asia olisi toisin niin totta hitossa niitä voi vaatia. Mää en nalkuta mistään lapsen asuvalinnoista, sillä en näe sitä minään ongelmana, mitä niillä on päällä.

      Jotenkin tuntu, että tällä kommentillasi olet itse juuri tuollainen ”itsevaltias diktaattori”. Meillä ainakin molemmat on ihan täysin saman arvoisia kotona ja vanhempina.

      On kuitenkin asioita mitä isät ei tee ja mielestäni sinäkään et ole asiaa sen kummemmin kommentoimaan, koska et ole se äiti. Koet ehkä olevasi täydellinen isä ja hyvä niin.

    • Hei, Ihana kirjoitus ja mä niin toivon et jokainen näkis toisessa ne hyvät asiat eikä vaan epäkohtia. Kiukku ja pahaolo kun on omia tunteitamme, ei minkään ulkoisen tekijän.

      Tein parisuhteeni eteen kaikkeni 10v ajan, ex-mieskin on tätä mieltä edelleen ja kiitollinen. Ero on ihan perseestä, varsinkin kun on lapsia, mutta joskus vaan niin paljon parempi lapsille. Lapset saivat eron myötä läsnäolevan isän ja rauhallisen kodin ja arjen äidin kanssa. Elämäni kun oli aina 100x helpompaa lasten isän ollessa poissa. Vuosia yritimme, nyt onnellisia tästä muutoksesta. Kaikki voivat hyvin ja olemme hyviä ystäviä ex-miehen kanssa. Hän on voimakkaasti lähtenyt muuttamaan elämäänsä ja onkin nykyään mitä parhain isä pojillemme. Ennen hän ei huomannutkaan meitä ja syytti pahasta olostaan vain meitä. Halusin tämän kirjoittaa siksi että tuomitsemme eroajat hyvin herkästi luovuttajiksi. Me jaksoimme yrittää 10v ja arvatkaa kuin paljon välillä sattuu kun eroa halveksutaan. Ero on hullun raskas vuosien prosessi ja siihen ei kevyistä syistä lähde kukaan.

      Isä kommentoijan kirjoitus oli asiaa, joskaan ei vertailukelpoinen Koskisen perheelle, mutta kirjoituksesta tuli läpi rakkaus ja kiitollisuus perhettä kohtaan.

      Kiitos Umppu ihanista kirjoituksistasi. Hyvää viikonloppua!!

  8. Moi Umppu!
    Meidän ”tarina” on nyt hieman erilainen…
    Lapsia on siunaantunut neljä: teini-ikäiset kaksostytöt, tokaluokkalainen poika ja erittäin haastava ”vauva” 1v 10kk.
    Meidän valintamme on se, että minä olen töissä ja mieheni on kotona hoitovapaalla. Vaikka mieheni tulot ovat huomattavasti suuremmat, niin tätä yhteistä, perheenä vietettyä vapaa-aikaa ei korvaa mikään! Meillä äiti ei tee erilaisia asioita kuin isä ja meillä mieheni on aina tehnyt asiat ”äidillisemmin” ja paremmin kuin minä. Ainut asia mikä häneltä ei onnistunut, oli imetys.
    Perheen menot seuraavalle viikolle sovitaan yhdessä, lapsilla on niin paljon harrastuksiin liittyviä menoja, että ilman suunnittelua pakka hajoaa. Miehelläni on omat treeninsä ja minulla omani. Kumpikaan meistä ei vain ilmoita poissaolojaan, niistä neuvotellaan aina toisen kanssa. Kahdenkeskistä aikaa meillä ei ole ollut kuopuksen syntymän jälkeen, mutta emme ole halunneetkaan. Meillä riittää huumoria, rakkautta ja yhdessäoloa ihan tässä kotosalla.
    No, eipä tainnut mitään ”punaista lankaa” kommentissani olla…
    Kiitos kuitenkin hyvistä ja elämänmakuisista kirjoituksistasi! Niitä on aina ilo lukea!!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta