Miten meni niinkun sun mielestä?

 

 

Eilen tuli meidän jakso ohjelmassa toisenlaiset äidit ( sen näkee vielä ruutu palvelusta jälkikäteen). Jos satuit katsomaan niin mitä pidit ohjelmasta? Monella saattaa olla minusta joku tietynlainen kuva blogin välityksellä, mutta jos katsoit ohjelman niin muuttuiko se jompaan kumpaan suuntaan? Olen huomannut, että joskus on vaikea ilmaista asioita kirjoittaen ja moni saakin niistä täysin väärän kuvan ymmärtää ne juuri niin kun haluaa ymmärtää..

IMG_6474

 

Ohjelman kuvauksista tuntuu olevan jo ikuisuus aikaa ja paljon on asioita muuttunut sen jälkeen. Sain tänään kokea vauvan ensimäiset raivarit 🙂 ja se ohjelmassa näkyvä seesteinen vauva arki on jo mennyttä aikaa. Arkin on palannut kunvioihin ja meistä vanhemmista molemmat on töissä. Vilillä alkoi koulu ja Juuso opiskelee työn ohella. On sählyä ja jumppa treenejä ja jääkiekkoo ja mitä kaikkea 🙂 Meidän arki on aika aikatauluttamista ja välillä rehellisesti sanottuna myös aika väsyttävän hektistä. Oon ihan surutta karsinut omat menoni, enkä juuri lähde kaupungille hillumaan. Jos joku haluaa meitä nähdä niin täällä me olla kotona  joka päivä ja kahvit keittelen varmasti. Ajattelen tällähetkellä aika itsekkäästi, mutta  oma jaksaminen on lapsien jälkeen se asia numero 1. Vauva on jo niin kasvanut, että sen kanssa en voi oikein enään mennä töihin, vaan pitää järjestää lastenhoito. Hyvänä esimerkkinä kun sain baby showereilta lahjakortiin kynsiin, mistä olin jo kauan haaveillut jonne menin mun kiltin pikkuvauvan kanssa joka ei koskaan itke…… eipä vissiin huusi kun hyeena ja samalla soitti Me naisten toimittaja ja kärsivällinen kynsienlaittaja viilasi ja ehdittiin jopa tipit laittaan kunnes meidän oli vaan pakko lähteä.

Suosittelen silti ehdottomasti http://mimasbeauty.com Annia, joka vain hymyili 🙂 Itsehän olin persvakoa myöden soijassa ja naama helotti kun infrapunasaunan jäljiltä 🙂  Pidin vauvaa rintarepussa ja heiluin ja hytkyin, mutta mikään ei auttanut..Tietysti kun päästiin autoon vauva nukahti ja nukkui 4 tuntia putkeen 🙂 ja nyt hymyilee kun naantalin aurinko 🙂

IMG_6471Sain tänään aivan ihanan lukijan kommentin, jonka haluan julkaista tänne <3

Oot Umppu tehnyt teidän tilanteessa ainoan oikean ratkaisun, kun kuuntelet äidinvaistoas ja oman lapsen vointia. Hyvä saavutus jo on kun tähän asti sait imetettyä kuopuksen, saat olla ylpeä siitä 😊

Imetys on hieno asia ja hyvä että joillakin äideillä ja lapsilla homma onnistuu, mutta en ymmärrä, miksi siitä on tehty niin pyhä asia. Jos joku äiti päättääkin lopettaa imettämisen ongelmien kerääntyessä, kokeiltuaan kaikkea ja antaen asiaan oman täyden panoksen niin häntä ollaan kyseenalaistamassa että et kyllä varmaan oo tehny aivan kaikkeas ja ootko kokeillu sitä ja tätä. Huom: oman panoksen antamisessakin on äitikohtaisia eroja, kun ollaan erilaisia ihmisiä erilaisissa elämäntilanteissa.

Umppuhan kertoo kirjoituksessaan tehneensä ja kokeilleensa kaikkea, enkä uskokaan että on heti lyönyt hanskoja tiskiin imetyksen suhteen. Joku täällä kommentoi että rintamaito ei lopu vuorokaudessa (tai muutamassa, miten sen nyt ilmaisikaan) vaan sen loppuminen kestää viikkoja; kuvittelitko että Umppu yhtenä aamuna heräsi huomaten että rintamaito ei kyllä nyt enää riitä?! Tai että Umppu olisi tehnyt päätöksensä kun yhtenä päivänä on ollut rintaraivareita.. Kyllähän tuo Umpun tuska kertoo sen, että imetyksen kanssa on painittu jo hyvän aikaa.

Itse lukeudun siihen äitiryhmään (mihin ilmeisesti Umppukin) joille oman lapsen jatkuva itku ja parku on sydäntä raastavaa ja äitinä teen kaiken, jotta pienen suru ja itku loppuu. Oman äitini viisaat (ja ehkä hieman kärkkäät) sanat lapsen vanhemmalle sopii hyvin sanoa tässä kohtaa: saat hakata omaa päätä seinään mutta älä hakkaa seinään lapses päätä siinä samalla. Tarkoitan tällä sitä, että jos imetys ei kertakaikkiaan onnistu, rintamaidon tulo loppuu / rintamaito ei enää riitä lapselle ja sitten loppuu, tai jos lapsi tulee rintamaidosta kipeäksi kuten omalla kohdallani molemmat lapseni tuli (aatella, ei se äidin tississä lapselle ”räätälöity” maito olekaan jokaisen kohdalla parasta ravintoa, mun tisseissä taitaa olla valmistusvirhe😏) , niin miksi pitäisi silti vaan pässinlailla jatkaa imettämistä ja huudattaa omaa lastaan etsien samalla kenties viikkotolkulla keinoja, kuinka saa imetyksen toimimaan…😒 Imetyksen onnistuminen ei ymmärtääkseni ole aina siitä kiinni mitä äiti tekee tai jättää tekemättä, siihen liittyy myös se imetettävä lapsi. Syitä on monia, ja jokainen meistä on yksilö. Pitää ottaa myös huomioon kokonaiskuva, että Umpulla on toinenkin lapsi, ja aviomies (joka varmasti auttaa siinä missä voi) ja vielä yrityskin. Ei silloin voi (vaikka haluaisi) antautua 100% vain ja ainoastaan imetystouhuille etenkään kun ei se ota onnistuakseen. Eikä ole edes tarvetta koska lapsi kasvaa oikein hienosti korvikkeellakin, pelin saa viheltää poikki siinä kohtaa kun omat voimat ei riitä. Älkää hyvät ihmiset luoko Umpulle tästä asiasta kovaa painetta kyseenalaistamalla ja jakamalla vinkkejänne mitä ei Umppu kirjoituksessaan edes pyytänyt. Umppu jo kertoo kokeilleensa kaikkea ja olihan hän jo aiemmissa kirjoituksissaan vinkkejä teiltä saanut.

Tärkeintähän on, että lapsi saa ravintoa, kasvaa ja kehittyy, on onnellinen ja iloinen. Silloin äitikin, ja koko perhe voi hyvin. Suvaitkaa äitien ja perheiden erilaisuus, ei se lapsen hyvinvointi ole imetyksestä kiinni vaan jostain ihan muista asioista.

T. Blogin lukija Vaasasta.

Ja ei, en tunne henkilökohtaisesti Umppua, mutta tässä kohtaa koen vahvasti että Umppu tarvii enemmän tukea ja rohkaisua toimia niinkuin äidinvaisto sanoo, eikä niitä neuvoja miten imetyksen vois *EHKÄ* vielä hyvällä säkällä saada onnistumaan jos vain jaksaa vielä monta viikkoa/kuukautta yrittää… 😵 ja Umppu (eikä kukaan muukaan äiti vastaavassa tilanteessa) ei varsinkaan ansaitse syyllistämistä että ei vaan oo yritetty riittävästi 😡 onneksi kommenteissa ei kai varsinaisesti olekaan ketään mistään syytetty.

Hyvää mieltä meille jokaiselle. Umpulle hurjan paljon tsemppiä, oot upea nainen ja äiti.

Tää kommentti sai mut itkemään <3 En tiedä oonko jotenkin herkillä nyt, mutta kiitos <3 Olen myös saanut ihania s-posteja lukijoiltani ja kiitos myös niistä

IMG_6452

 

Nyt jos nää jäätävät maitokannut tästä palautuu ennalleen niin voin alkaa taas käyttämään normmaaleita alusvaatteita ja ylipäänsä vaatteita kaapujen sijaan  🙂 Mun ehdottomalle hankintalistalle tulee NÄMÄ  BJÖRN BORGIN  uutuudet. Oon kohta pitänyt rintsikoita yötäpäivää melkein vuoden ja kohta saa luopua siitäkin. Rakasta toppeja, mutta ei olisi tullut kuuloonkaan käyttää niitä vielä. Nää alusvaatteet on vaan jotain niin ihanaa <3 BTW. vien mun kaikki äitiysvaatteet kirppikselle ens viikolla. Vien sinne paljon ihan tavallisia vaatteita, jotka on siis vaan suurempaa kokoa kun mitä normisti käytän, eli sinne vaan penkomaan. Aika alkaa kerryttään Miamin kassaa 🙂

 

2103f8f7a84720977d872e668d7ec089

Toinen ihanuus löytyy myös House of Brandonin syys uutuuksista: meinaan TÄMÄ Vähän kun olisi yhdistettynä takki sekä liivi. Oon nyt ihan hulluina kaikkiin tämän tyylisiin juttuihin ja ehkä osittainen syy on siinä, että viime talvi ja kevät meni Juuson tuulitakissa 🙂 Muita takkeja pääset tsekkaamaan TÄÄLTÄ

fa1649ae84fbcd316adf035a48b4d52a-Umppu

primebody

33 vastausta artikkeliin “Miten meni niinkun sun mielestä?”

  1. oon nyt jo jonkin aikaa seurannut blogiasi, ja se on ollut mielenkiintoinen etenkin kun itse synnytin pojan 1.7☺️ Sain pojan sektiolla, joten mulla myös on ollut imetyksen suhteen ongelmia, ja asiaa ei todellakaan ole auttanut muiden mielipiteet että nyt vain imetät etkä anna korviketta! Vähän vaikee pelkästään imettää kun maitoo tulee niin vähän😔 Joudun tässä lähiaikoina myös lopettaan koko touhun kokonaan, vaikka se lujille ottaakin! Mutta eiköhän meidän lapsista tule ihan normaaleita korvikkeellakin☺️ Mukavaa syksyn jatkoa!

  2. Oot kyllä huippu mimmi! Jäi kyllä hyvä mieli teidän jaksosta! Oon jo lukiessani blogia havahtunut samankaltaisiin ajatuksiin 🙂 Sain elokuun lopulla esikoiseni ja varsinkin sun kirjoitukset raskauden jälkeisestä elämästä olen saanut ns.vertaistukea ja en koe enää stressiä vaikka painoa on vielä +20 kg! Olen onnellinen vaikka peppuni onkin 3x isompi. Kiitos Umppu ja jatka samaan malliin! Oikein ihanaa syksyä teidän koko perheelle!

  3. Teidän jakso oli aivan ihana! Sä olit todella fiksun, mukavan, luonnollisen ja aidon oloinen koko jakson ajan 🙂

  4. Mulla ei oikeestaan oma mielikuva muuttunut jakson myötä, tykkäsin kovasti. Sulla on ihana maanläheinen suhtautuminen moneen asiaan. 🙂

  5. Moikka! Ja onnea ihanasta vauvasta! Katsoin teidän toisenlaiset äidit jakson ja sitä kautta sitten etsin sinun blogin! Teiän jakso oli ihanin ja ehottomasti lemppari jaksoni koko ohjelmasta. Vaikutat niin aidolta ihmiseltä ja arvostan sitä että aloitit työt nuin pian synnytyksen jälkeen. Ja ehdottomasti aion lukea blogiasi jatkossakin. Sun kirjoitus tyyli on tosi loistava kun luin joitain sinun vanhoja postauksia!! Wow ja hyvää syksyä teille! Ja jos asuisin sun parturia edes vähän lähempänä niin varmasti kävisisin! 😍<3

  6. Mä sattumalta katselin tuon ohjelman tässä päiväsellä sairaslomaa viettäessäni (Ruudusta) ja sen jälkeen klikkasin tänne blogiin ja olit juuri julkaissut tän tekstin. Olin tulossa kommentoimaan eniveis, koska musta se ohjelma oli tosi kiva. Hirveen hyvä mieli jäi ja ihan noloa tunnustaa mutta sinä ja miehesi ette suinkaan olleet ainoita jotka itkivät synnytyksen jälkeen, täällä minä vuodatin kyyneleitä myös, jotenkin niin liikutti 🙂

    Umppu sun blogia on aina kiva lukea!

  7. Mahtava jakso ja ihana teidän perhe! Eikä niitä onnellisia, terveitä ja tasapainoisia lapsia tehdä äidin maidolla, vaan äidin rakkaudella <3 Olet paras mahdollinen äiti lapsillesi.

  8. Moikka!

    Olen seurannut blogiasi jonkin aikaa ja olen saanut sinusta hyvän ja lämpimän kuvan. Olen itsekkin ollut yrittäjänä (nyt en enään ole) ja pystyn hyvin samaistumaan ajatuksiisi. Tällä hetkellä olen raskaana ja laskettuaika on jo vajaan 3 viikon kuluttua. Siinäkin mielessä on ollut kiva lueskella blogiasi.
    Eilinen jakso ei muuttanut mielipidettäni sinusta…täälä mä vollotin silmät ja posket märkinä kun olitte synnyttämässä. 😀
    Ihanaa syksyn jatkoa teille.

    Terkuin Eija

  9. Odotin sun jaksoa hyvin innoissani kun näin mainoksen, että teidän perhe siinä ohjelmassa tullaan näkemään. Musta sä kirjotat niin hyvin kauneudenhoitoalan yrittäjän näkökulmasta asiat ilman sellasta ylimäärästä marttyrointia, vaan niin että tavalliset palkansaajatkin vähän ymmärtäisi ettei yrittäjyys ole mitään ruusuilla tanssimista setelinippua heilutellen. Olen itsekkin kauneudenhoitoalan yrittäjä, vasta 21 v., joten jaksoa oli hyvin mielenkiintoista seurata. Oot ihan huippu tyyppi ja oikeen supernainen, ihailen sua kovasti!

  10. Upea jakso! Ryhdyin lukemaan blogiasi synnytyksen ennen – jälkeen -kuvat bongattuani ja siksi, että itse synnytin tytön 9.7. Mielikuvani rohkeasta, rehellisestä ja avoimesta naisesta vain vahvistui. Hienoa, Umppu

  11. Moi. Mulle jäi teidän jaksosta tosi hyvä fiilis. Olit ehkä rauhallisemman ja tasasemman olonen, kun minkä kuvan blogista oon saanu. Ehkä se johtuu mielipideteksteistä, joiden pohjalta ajattelin sun olevan sellanen tosi räiskyvä papattaja 😀 Enkä tarkota pahalla, kummassakaan ei mitään vikaa. Halusin vaan kertoa mikä ”yllätti”. Vaikutat fiksulta ihmiseltä. Kaikkea hyvää teidän ihanalle perheelle <3

  12. Totta puhuenhan mä rupesin itkemään sen synnytyksen jälkeen. Se onnellisuus niin huokui läpi teistä <3 Aivan ihana jakso, vaikutatte mahtavalta perheeltä ja ihana kuulla että menee vauvan kanssa hyvin edelleen.
    Kaikkea hyvää teille. 🙂

  13. Ilmeisesti tuossa lukijan kommentissa viitattiin minun kommenttiin… En todellakaan luullut että Umppu ei olisi kaikkea kokeillut tai herännyt yksi aamu ja huomannut että maito ei riitä tai yhden illan rintaraivon takia lopettaisi imetyksen. En kai minäkään nyt tyhmä ole… Sen takia mainitsin ettei maito lopu hetkessä, koska moni luulee kun vauva haluaa olla koko ajan rinnalla ja muuten itkee, että maito ei riitä tai se on loppumassa. Vaan kyse voi olla tiheän imun kaudesta. Ja sitten otetaan korvikkeet mukaan, jonka jälkeen oma maito ei todellakaan enää riitä. Tai jos pumppaamalla ei enää saakaan isoja saalita vaan 10 ml, koska pumppaustulos ei kerro mitään siitä, miten paljon vauva saa imettyä. Tai että tyhjän tuntuiset rinnat on merkki maidon loppumisesta, ei ole vaan kertoo että kysyntä ja tarjonta alkaa vastata toisiaan. Ja maidon loppumisesta viikoissa… Jos vauva imee niin maito ei lopu. Kun imettämisen lopettaa kokonaan(!) niin kestää viikkoja että maito loppuu. Että vaikka imetyksessä olisi pieni tauko niin maito ei silti lopu, saattaa vähentyä hetkeksi mutta vauva tilaa lisää.

    Ja rintaraivoamisiin kommentoin koska itse olen myös sen kokenut ja se oli ihan kamalaa. Ja jos olisi pidempään kestänyt niin tuskin imettäisin enää. Mutta kärsivällisyydellä ja sietämällä sitä lapsen huutoa, saatiin taas imetys pelaamaan ja tällä hetkellä sujuu taas todella hyvin.

    Vaikka kaikkea onkin kokeillut niin joskus voikin tulla se vinkki jolla saa onnistumaan tai vertaistuen avulla vielä tsempattua hetken, jonka jälkeen helpottaa. Ja lopussa myös kirjoitin että ei pidä stressata vaan tehdä niin kuin parhaaksi näkee.

    Mutta nää on niitä asioita kun mitään ei osaa sanoa oikein. Hyvää tarkoittava viesti on haluttu ymmärtää ihan väärin.

    Terv. Imetysnatsi, hihhuli, mitä näitä nyt on.

    • Hyvä että tulit vielä lisää antamaan ohjeita joita ei kaivattu alunperinkää… 😅

  14. Munkin oli pakko rientää Ruutu.fi:hin katsomaan jakso. Tykkään sun blogista ja oli hauskaa katsella vanhaa kotikaupunkiani Tamperetta. 🙂 Mun mielipide ei kyllä muuttunut sinusta, tosi hyvä kuva jäi jakson perusteella! Ainoa mikä jostain syystä yllätti oli sun kunnon tampereen kiäli. 😀 Jotenkin aattelin ettet jostain syystä puhuis noin vahvasti ”tamperetta” haha, mutta se ei oo paha asia! Ihan tuli ikävä Manseen! Tsemppiä jatkoon koko teidän perheelle! :-*

    • Määhän aina väitän, että en puhu sitä hahahah, mutta kaikki muut sanoo muuta 🙂

  15. Piti tulla tänne vähän fanittaa, ku katoin tänään teidän perheen jakson erilaisista äideistä. Oon lukenu sun blogia ja oli ihana nähdä miten aito ja rohkea ihminen olet. Teillä on aivan mahtavan olonen perhe 🙂 tsemppiä vauhdikkaaseen vauva-arkeen!

  16. Oli kyllä todella hyvä jakso, tykkäsin! 🙂 Tuli itkukin siinä synnytyskohdassa, oli vaan niin liikuttava hetki! Susta sai ainakin hyvän kuvan, lempeän ja asiallisen, mutta kuitenkin hauskan ja rennon samalla.

  17. Umppu sä olet upea! Ohjelmasta välittyi kuva todella vahvasta ja fiksusta naisesta ja äidistä. Teillä tuntui aidosti olevan mielettömän lämminhenkinen perhe. Vili oli aivan mainio tapaus ja musta tuli suorastaan fani, terkkuja sinne siis 😉 Teillä vaikutti olevan kaikki jotenkin niin tasapainossa – rakastava parisuhde, järkevä suhtautuminen työhön ja liikuntaan… Kohtaus jossa pikkuinen syntyi ja Juuso herkistyi sai täälläkin tipan linssiin. Kaikkea hyvää teille <3

  18. Ihana jakso! ♡ Kyllä niistä lapsista korvikkeillakin kasvaa ihan yhtä hyviä lapsia. Pahempaa lapselle on äidin jatkuva stressi maidontulosta, jota lietsovat omalta osalta neuvolasta tulevat paineet imettää. Ihanan positiivinen elämänasenne sulla ja perheelläsi, saa itsenikin ajattelemaan tulevaisuutta taas positiivisemmalta näkökannalta. Kiitos!

  19. Hei,

    En ole ikinä ennen käynyt blogissasi, mutta katsottuani äsken Toisenlaiset äidit jakson oli pakko googletta myös blogisi. Teidän jakso oli todella hyvä ja niin aito, tuli todella hyvä mieli. On myös mielestäni niin hienoa kun joku sanoo mielipiteitään ja uskaltaa sanoa ei mammalaihduttajille eikä sorru laihdutustrendeihin. Ja oli myös hienoa saada esimerkki että yrittäjän arki on erillaista, mutta kuitenkin uudenlaisista kokemuksista oppii ja sopeutuu nopeasti kunhan on asenne kohdallaan. Ja oli myös kiva että oli ns normaali jakso ohejlmassa (ei millään pahalla muita äiti kohtaan ja onhan toki ohjelman nimikin toisenlaiset mutta joskus vaan nuo muut äidit ovat mielestäni olleet vähän liiakin toisenlaisia. Varmaan ärsyttää nyt monia tämä kommentti mutta tämä nyt on minun mielipiteeni 🙂 vaikka ei tämä blogi tietenkään ole palauteosoite itse ohjelmasta) Pitääpä alkaa seuraamaan tätä blogia nyt säännöllisesti!

  20. En ole ihan varma, olenko koskaan aiemmin kommentoinut, mutta seuraan kyllä blogiasi säännöllisen epäsäännöllisesti. Rehellisesti sanottuna minun blogisi perusteella saamani kuva sinusta kyllä muuttui ohjelman myötä. Blogissa tekstisi ovat minun mielestäni toisinaan olleet tosi särmikkäitä ja välillä jopa viiltävän teräviä, mutta ohjelmassa puolestaan näkyi rauhallinen, sympaattinen ja seesteisen oloinen Umppu määrätietoisuudella höystettynä. Tämä todennäköisesti kertoo vain siitä, että blogissa näkyy pieni osa kirjoittajan elämää ja persoonaa ja että kirjoittaminen ei ole helpoin tapa kommunikoida muiden kanssa, koska silloin jäävät ilmeet, eleet ja äänenpainot kuulematta. Väärinymmärryksen määrä on pelkkää kirjoitettua tekstiä lukiessa suurempi.

    Mutta siis minusta ohjelma oli jees, ja varmaan tekstejäsikin tulee jatkossa luettua vähän eri silmällä. Sinulla on minun mielestäni upea asenne ylipäätään ja terve suhtautuminen omaan muuttuneeseen vartaloosi. Toivon sinulle menestystä yrittäjänä ja toki myös ihanalle perheellesi kaikin puolin aurinkoista tulevaisuutta! 🙂

  21. Teidän jakso oli kerrassaan ihana <3 lämpö teidän perheestä huokui kotisohvalle. Ainoa asia mikä hieman mieltä kaihersi oli vauvan oleminen työpaikalla, kemikaaleja täynnä olevassa huoneessa, jotka ei edes aikuiselle ole hyväksi. Miten on aivan pienen vauvan laita?

  22. Ihanan aito ja rehellinen tunnelma teidän jaksossa! Minusta on hienoa että olet ylpeästi sen tyyppinen äiti lapsillesi kun sinulle on luonnolllista. Odotan ensimmäistä lastani ja toivon että pystyn itse tulevaisuudessa samaan, kuuntelemaan itseäni ja tekemällä asiat meille parhaalla tavalla. Onnea ja hyvää jatkoa teidän perheelle! 🙂

  23. Moi! Jakso oli ihana ja yleensä en liikutu synnytyksestä mutta nyt itkin. Olet jotenkin epätavallisen avoin ja helposti lähestyttävä ihminen. Voisiko sanoa että sinulla on hyvä aura.

    Älä väsytä itseäsi imetyksellä. Tee päätös jossa kaikki otetaan huomioon, myös sinut itsesi. Olet kaikkeni tehnyt ja hyvin tasapainoillut.

    Minun on pakko kysyä, mistä olet löytänyt ne housut jotka sinulla oli kukkapuistossa?

    Olet kaunis ja kilot sopii sinulle, älä laihdutta liikaa.

  24. Ihana perhe sinulla, tuli itsekin vetisteltyä jaksoa katsoessa. Ja pientä vauvakuumetta alkoi puskea..josko kolmas vaavi vielä…. 🙂

  25. Satuinpa katsomaan vähän vahingossa tuon kyseisen jakson telkkarista, toki sitten heti piti tulla tännekin kurkkimaan sinun tekstejäsi. Samoilla huudeilla kun pyöritään niin sekin pisti silmään. Jakso oli mielenkiintoinen, hieman toisenlainen näkökulma fitness-maailmaan. Ja mikä ilahduttavinta tällä kertaa sellainen terveellinen kanta: se oma lapsi on tärkeämpi kuin mikään muu!

    Kirjoituksissasi olet myös tuskaillut tuon imetysasian kanssa. Se on niin väärin että nykymaailmassa imetys määrittelee äitiyden, niinhän se ei todellisuudessa ole. Ihan varmasti jokainen äiti haluaa parasta omalle lapselleen mutta imetys on vaan siitä kumma juttu että se joko onnistuu tai sitten ei. Mutta se onnistumattomuus ei todellakaan tee kenestäkään huonoa äitiä. Itselläni on neljä lasta joista yksi on suostunut imemään rintaa puolivuotiaaksi. Muiden kohdalla olen saanut rintatulehduksen ja sitä myöten ilmeisesti maidon laatu paheni (ainakin vissiin lasten mielestä) koska imetys loppui siihen. Itse en osannut itseäni siitä asiasta soimata, vaihtoehto oli pulloruokinta korvikkeella ja ihan vallan kelpoja veronmaksajia on näistä kavereista tulossa. En siis pilannut lasteni elämää tai tulevaisuutta eikä pulloruokinta vähentänyt rakkauttani omia lapsiani kohtaan yhtään. Lapsen ruokinta on vaan ihan jokaisen tehtävä sillä lailla kun itselle ja lapselleen parhaaksi näkee ja piste. Kenelläkään ei pitäisi olla mitään sanottavaa siitä asiasta. Joten sinulle Umppu toivotan tuhannesti tsemppiä, ja mikä hyvänsä teidän ratkaisunne onkaan niin ihan varmasti rakastat lastasi yhtä paljon ja se ratkaisu on teidän perheenne parhaaksi.

    Taidanpa seurailla tuleviakin tekstejäsi, vaikuttaa sen verran mielenkiintoiselta. Ihanaa syksyä koko teidän porukalle!

  26. Olet vielä kauniimpi tv:ssä kuin kuvissa. Ps: Nestemäinen rauta imeytyy paremmin jos vielä raudanpuute vaivaa 🙂

  27. Just katsoin teidän jakson. Luulin sinua räväkäksi pulputtajaksi, mutta olitkin hirveän rauhallinen ja puhuit hitaasti. Ärsytti sana vavva. Vauva 🙂 itse en lapsista ymmärrä, ei oo eikä tuu mut seuraan blogias muiden juttujen takia 🙂

  28. Jakso oli kerrassaan loistava! Musta on superhienoa nähdä uraäitien ja etenkin yrittäjän puolta äitiydestä. 🙂

    Haluun viä sanoa, kun edellisessä ”sorruin” näihin hyvää tarkoittaviin neuvoihin imetyksen kanssa.. mua jäi tosi paljon vaivaamaan ja ymmärrän että ne ei ihan osuneet maaliinsa. Se on tämä kirjoittelun vaikeus kun on oikeasti välillä haastavaa tietää ymmärtääkö itsekään oikein mitä toinen tarkoittaa. Tajusin jälkeenpäin että olit jo tavallaan tehnyt päätöksen sen imetyksen suhteen etkä tosiaan enää kaivannut taikatemppuja millä se voisi vielä lähteä, vaan lähinnä varmaan ymmärrystä päätöksellesi. Ja sitäkin kyllä riittää, luulen että ihan kaikilla riippumatta siitä miltä kannalta imetystä kommentoitiin.
    Musta on ihan super huikeaa että imetit JA kävit töissä melkein alusta asti! Ja muistin senkin että imetit kai vaan yhdellä rinnalla. Ei ihme jos ei rintaraivareita enää kestä siihen päälle ja asiat pakko priorisoida tärkeysjärjestykseen. Toivottavasti nyt sain vähän avattua omaa näkökantaa, nyt kädet ristissä ettei tätä kukaan ymmärrä väärin 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta