Lukijan komentti, joka pisti miettimään

Moi Umppu, oon seurannut sun blogia pitkäänkin ja tykkään sun rehellisyydestä, sekä suorapuheisuudesta.
Asia koskee sitä postaustasi jonka julkaisit 25.6.2015. Onko totta, että kun itse ns putoaa siitä fitnesskuplasta, niin näkee asiat eritavalla? Että näyttääkö Fitnestä harrastavien touhut turhilta ja oudoilta?
Itse oon sairastanut syömishäiriötä, (anoreksia) vuodesta 2011 ja pari kertaa ollut osastolla hoidossa. Ongelma on siinä, että tosiaan yritän olla Super terveellinen ruokavalinnoissani ja näyttää hyvältä. Lihominen pelottaa, tai lähinnä normaalipaino, koska olen alipainoinen. En pysty hyväksymään itseäni ajatustasolla, jos kuvittelen itseni normaalipainoisena. En edes rehellisesti muista miltä tuntuu olla normaali ruuan suhteen ja miltä fyysinen terveys tuntui. En ole siis mitenkään sairas, mutta usein väsynyt ja ärtynyt, sekä mikään ei kiinnosta. Tarkkailen tietty ruokia ja liikkumisiani, mutta sekin ahdistaa. MItä minun pitäisi tehdä, siis mielestäsi?
Toivon, että vastaat rehellisesti tyylillesi uskollisena ja avoimesti mitä mieltä olet tästä, sillä arvostaisin sitä todella.
Kiitos ja voimia sinulle <3 uuden ihmisen odotukseen tähän maailmaan <3<3 :)

IMG_9116

Kiitos komentistasi, joka herätti niin paljon ajatuksia, että halusin vastata siihen kokonaisella blogipostauksella. Huuma on edelleen päällä ja siitä seurauksena on niitä kuplassa eläviä, joihin en itseäni ENÄÄN missään nimessä luokittele. Tässä on kuva mikä kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, kuitenkin silloin väitin kun kuva on otettu, että elän unelmaani ja on ihana tehdä sitä mitä raskastaa. Nyt en voi muuta sanoa, kun paskan vitut. Mulle silloin koko laji on varmaan jonkinlainen pakokeino arjen silloisia ongelmia pakoon. Se oli ainut asia mikä piti jotenkin järjen päässä ja mietinkin miten oon selvinnyt siitä hengissä. Toki se oli mulle urheilua, eikä niitä öljyttyjä tissejä ja pakaroita, mitä se monelle tuntuu olevan. Mulla oli silloin töissä todella raskas vaihe ja liikaa hallinnollisia juttuja ja myöskään kotona ei kaikki ollut hyvin, jotenka salille oli hyvä aina päästä pakoon niitä asioita.

 

IMG_8619

Kysymykseesi liittyen kyllä pidän todellakin oudolta ja turhalta koko fitnestä ja sitä, että siitä tehdään  hirvee numero ja osa vielä kuvittelee olevansa parempia ihmisiä kun muut. Jos sinulla ei ole kova halu menestyä ja kilpailet vaikka vaan omaksi iloksi niin ylipäänsä miksi kilpailet ollenkaan. Miksi rajoitat elämääsi ja punnitset ruokasi? Jos tätä raskautta ei lasketa niin nyt tunnen olevani vapaampi kuin koskaan. Kukaan ei määrää koska syön ja mitä treenaan tai teen tai muutenkaan päätä mun puolesta asioita. En ymmärrä lajin kamalaa vauhkoamista ja sitä järjetöntä määrää todistelua kuinka mää elän nyt paremmin kun sää. Toki sitten taas kun mennään kilpaurheilun pariin niin homma ei ole koskaan vapaata on laji mikä hyvänsä.

Mua naurattaa monet blogit, jossa hehkutetaan kuinka perseestä on mennä salille ja ai saakeli kun fiilis muuttu, kun  sain tän mun elämäni parhaan banaanin suuhun niin koko elämä kirkastui ja ai että kun mulla on ihania ihmisiä mun ympärillä, jotka osaa sanoa aina ne oikeat sanat oikeassa kohdassa. Jos sää tarvit kokoajan jonkun porkkanan ja hirveen määrän tukea ympärille niin minkä hiton takia sun pitää harrastaa kyseistä lajia, jos et ole siihen tarpeeksi vahva? Miten et tajua kuinka tavallaan naurettavalta muista ihmisistä kuulostaa sun hehkutus jostain fuckin banaanista, vaikka se saattaa olla sulle ihan sairaan iso juttu.

IMG_0920

Suurinosa valittaa kuinka nälkä on ja kuinka väsynyt olo on ja sitä ja tätä ja sitten valehtelee ummet ja lammet kuinka ihanaa se on…. Ei oikein kuulosta siltä.

Kirjoitit kommentissa, että  en ole siis mitenkään sairas niin mun on pakko sanoa, että kyllä olet jollain tapaa valitettavasti. Jo laihuuden ihannointi on jollain tapaa sairasta. Se että tarkkailee jatkuvasti syömisiään on jollain tapaa sairasta ja se, että miettii kokoajan miltä näyttää on jollain tapaa sairasta. Ihmisten pitäisi kesttyä siihen hyvään oloon, mukavaan elämään ja siihen sisimpään, mikä on kaikkein tärkein. Elämässä kuuluu olla rakkautta ja sitä on oikeus jokaisen meistä saada. Se ei tule sillä oletko laiha tai näkyykö sixpac tai söitkö tänään 40g riisiä vaan ihan muista asioista. Myös juuri fitnesslajien pariin hakeutuvat ovat usein niitä ihmisiä, jotka ovat aivan hukassa itsensä kanssa. Tekikö laji minusta onnellisen EI, tekikö laihuus minusta onnellisen EI, sainko lajilla huomioo JOO limaisilta vanhoilta äijiltä, ihannoinko fitnesskilpailijoita EN, ihanilenko lajin harrastajia EN, sillä ihailen onnellisia tasapainoisia ihmisiä ketkä nauttii arjesta ja sen tuomista pienistä jutuista.

IMG_0925

Sinuna ehdottomasti menisin ammattilaiselle, jonka kanssa keskustelisitte tilanteen, enkä tarkoita mitään personaltreineriä enkä binikinifitness kilpailijaa vaan ennemmin terapeuttia. Sun pitäis alkaa rakastaan sua itseäsi  sellaisena kuin olet, eikä koittaa muokata susta jotain mitä kuvittelet muiden ihmisten haluavan sinun näyttää.

Ne ketkä on kuplassa on se sitten mikä tahansa kupla, ei ehkä koskaan näe sen ulkopuolelle ja jos joku heitä arvostelee niin ollaan nyrkit pystyssä kokoajan. Varsinkin tämä fitness on juuri sitä. Kun kirjoitinikin aiemmin siitä kuinka jopa tavalliset salimirkut vetää vielä siihen kylkeen jotain nappeja vain ja ainoastaan näyttävänsä hyvältä niin huh huh.

-Umppu

 

 

primebody

41 vastausta artikkeliin “Lukijan komentti, joka pisti miettimään”

  1. Täällä yksi fitness kuplasta tipahtanut, Todellakin nyt jälkeenpäin näyttää fitness touhut kummalta, jossain määrin jopa huvittaa juuri nuo päivittelyt; ”mite ihanaa ku sain banaanin takas välipalaks” tai ”omg, 5aerobista tuli lisää viikkoon”… huoh, eipä ole ikävä, parasta kun voi syödä mitä haluaa ja millon haluaa, eikä mikään paperilappu oo siinä jääkaapin ovessa kertomassa paljon mehukeittoo voit lorottaa sun rahkaas. Fitneksen jälkeen löysin perhe-elämän, mut nyt taidan olla sitten vauvakuplassa, joka on tällä hetkellä se paras kupla mulle <3
    ps. blogisi on aivan huippu!

  2. Jotenkin ajattelen, että kerran syömishäiriöinen on aina syömishäiriöinen. Niinku raitistunu alkoholisti on aina alkoholisti. Tähän ajatukseen oon päätynyt itteäni tutkimalla ja frendejä seuraamalla. Liian monella (etenkin naisella) on häiriöistä ajattelua syömisen ja peilikuvan suhteen. Oon nähny miten anoreksia muuttuu fanaattiseksi terveysintoiluksi tai ahmimiseksi. Baarissakin on rahkat mukana, ettei tanssiminen mee katabolian puolelle. Itte oon laskenu kaloreita päässäni automaattisesti varmaan murkkuiästä asti. Hyi yök mitä on sokeriton mehukeitto. Normaaliudessa on työtä. Et kuuntelisi kehoaan ja itteään, mitä mä tarviin. Eikä laskis kaloreita ja ahmis toisena päivänä… ja sit taas rankaisua aamuaerobisten muodossa. Hyi vi**u vetää jossain ähkypöhnässä aamuviideltä lenkkiä ku normi ihmiset nukkuu. Huoh. Ja kyllä syömisvammanen toisen samanlaisen tunnistaa. 😉 ”Ah on niin vahva olo ku vetelen nyt tämmöstä ja tämmöstä ruokaa…” Joo aivan. Kuule – tykätään itsestämme ja tehdään terveellisiä asioita ja ratkaisuja omasta halusta. <3 Ei pakkoajatusten ja kalorikammon takia.

    • .. Tähän on pakko jatkaa että musta on huolestuttavaa, miten nuo eri firmojen fitness -ruokavalioon perustuvat tavallisen kansan treeniohjelmat on TÄYNNÄ (entisiä) syömishäiriöisiä! Jotenkin syömishäiriöistä on tehty ok:ta ja jopa muodikasta…

    • se on myös totta. Jos olet entinen syömishäiriöinen niin tavallaan jatkat sairautta mutta eri muodossa………

  3. Jos alipainossa pysyminen on tärkeää jotta näyttää hyvälle niin kyllä se vähän syömishäiriöiseltä kuulostaa. Olen itsekkin sairastanut syömishäiriötä ja mitä siitä jäi niin ainainen vartalon tarkkailu ja ruokaongelmat. En ymmärrä enää itsekkään tätä fitnesbuumia..onko ruuan mittaamisen ihannointi tervekuva nuorille tytöille?ala-aste ikäiset juoksee lenkkiä trikoissa ja puhuvat ruuasta koska se on median kautta tullut ihanteelliseksi. Sairasta..

  4. Loistava teksti! Minäkin fitnesskuplasta tipahtanut ja voin todeta että ONNEKSI! Syitä voisin oikeasti listata vaikka kuinka monia, mutta oma vointi on paljon parempi ja keho toimii nyt hyvin. En koe lainkaan stressiä syömisistä tai liikkumisista lainkaan vaan liikun ja syön niinkuin minusta hyvältä tuntuu. Olen monesta asiasta täysin samaa mieltä kanssasi, enkä vain tässä blogitekstissä vaan monessa aikaisemmassakin. Sivusta fitnessbuumia seuraten koko touhu näyttää minusta oudolta ja jopa sairaalta. Enkä itse osaisi kuvitella lainkaan enää että oma elämäni pyörisi tuon ympärillä.

    Kaikkea hyvää Sinulle Umppu ja voimia vauvavuoteen <3 Oma lapseni meni yliaikaiseksi ja tiedän miltä tuo odottaminen tuntuu. Tsemppiä!

    Terveisin Ex tiimikaverisi 🙂

  5. Tää oli hyvä kirjoitus 🙂

    Ymmärrän, jos on oikeasti dieetillä, laihduttaa ihan syystä kiloja pois niin sillon voi punnita ruokiaan ja katsoa mitä syö. MUtta en ymmärrä näitä elämäntapapunnitsijoita, ollaan niin fitness ja käydän salilla ja aerobisella (huom. sekin pitää mainita tuollaisena sanana). Jotain tämmösiä kavereita löytyy ja en vaan ymmärrä, en.. tarkoituksena niilläkään ei o kisata. Ja jos on tarve oikeasti laihdutaa niin onhan sen pystynyt tekemään ennenkin ilman vaakaa ja supertarkkoja ohjeita. Järki vaan päähän syömisesssä.

    Noh, itsekin joskus olen vetäissyt jonkun fitfarmin superdieetin ja saihan sillä kivasti kropasta ylimäärästä pois, mutta joo, myönnän, että siitä jäi vähän liikaa ja liian pitkäksi aikaa TURHA syömisen tarkkailu päälle 🙁

    Itsekin olen raskaana, viimeiset viikot edessä ja myönnän, että syöminen on ollut tän 9kk ajan rennompaa, kun varmaa ties milloin. Oon syönyt ihan tavallisesti, rennosti, herkutellut, pitänyt kuitenkin tavalliset jokapäiväiset ateriarytmit ja huomannut, että en ole lihonut sen kummemmin. Kumpa tää fiilis säilyis koko loppuelämän 🙂 !

    Hyviä viimosia raskauspäiviä sulle <3

  6. Ihana kirjoitus!
    ” Ihmisten pitäisi kesttyä siihen hyvään oloon, mukavaan elämään ja siihen sisimpään, mikä on kaikkein tärkein. Elämässä kuuluu olla rakkautta ja sitä on oikeus jokaisen meistä saada. Se ei tule sillä oletko laiha tai näkyykö sixpac tai söitkö tänään 40g riisiä vaan ihan muista asioista.”
    Paras kohta blogeissa aikoihin!
    Kiitos Umppu.

  7. Täyttä asiaa. Voisin veikata, että muutamat tälläkin sivulla bloggaavat vetävät tästä kunnon kilarit 😀 Koska minun fitness, minun elämä, minä paras, sä et tiedä mitään, fitness on laiffii ja laiffi fitnestä. Ja vaikka olen parikymppinen ihan hyvässä kunnossa oleva nainen, niin tsiisus näitä belfieitä ja selfieitä 😀 Seriously, jos pitää poseerata nännit pinkeinä ja perse pystyssä niin Jallu-lehteä varmaan kiinnostaa ja saa haluamaansa huomiota.

  8. Pisteet tästä, Umppu! Oi että mä odotan niitä ”vastapostauksia”, joissa hehkutetaan, miten tämä laji kasvattaa ihmisenä ja sitä tehdään koska se on ihanaa ja kivaa ja peilikuva kiittää. Kukaan muu ei sitten kiitäkään, mutta ihanalta tuntuu kun herapussin voittaa arvon tuomareiden edessä. Tiedän vaan ihan muutaman, joilla on järki lajin kanssa päässä ja asenne hyvä, muutoin on jäänyt ainakin itsellä blogit seuraamatta totaalisen fitnessähkyn ansiosta. Toki, kukin saa elää ja urheilla miten haluaa, mutta joskus voisi olla ihan tervettä vähän omaa kuplaa useammankin puhkoa.

  9. Moikka !
    En silti lyttäisi fitnesselämänntapaa. Se tarkoittaa normaalia terveellistä ruokavaliota normaalilla liikunnalla höystettynä.
    Kilpailijat onkin asia erikseen. Pidän fitnessiä elämäntapana. Liikun säännöllisesti. En liiku hosbei huvita. Syön pääsääntöisesti terveellisesti ja hekuttelen kun huvitttaa. Mitään en olr ikinä punninnut. Olrn normaalipainoinen ja selluliittiä ja rasvaakin löytyy . Silti olen mielestäni fitnesselämäntavan ihminen.

    • Periaatteessa se olis hyvä tapa elää, mutta miks siitä tehdä numero? Varmaan 1/4 suomalaisista syö terveellisesti ja liikkuu ja se on heille normi arkea ei fitnestä

    • Olen ylipainoinen, mutta kaikki mainitsemasi kriteerit täyttyvät myös omassa elämässäni. Voin ilmeisesti siis kutsua olevani ”fitness-elämäntavan ihminen”, eikös? Vai onko juju siinä, että sillä termillä yritätkin tehdä eroa meihin tavallisiin pulleroihin? Samalla ehkä voit katsella hieman alaspäin osaa ihmisistä?

  10. <3 Umppu<3<3 Kiitos todella paljon, että vastasit postauksen muodossa asiallisesti ja rakentavasti. 🙂 Kiitos myös kommentoijille. Tuli todella helpottunut olo kun luin tän vastauspostauksen, sekä kommentit. En itsekään ymmärrä miksi näin toimin, tai mitä varten. EI ole mitään syytä, vaan tää on jäänyt päälle, eikä sitä enää muista minkälaista oli olla ennen kun ei kontrolloinnut mitään, vaan oli terve ja näytti siltä miettimättä asiaa mitenkään. Pyrin takaisin "pinnalle" normaaliin ihmisten elämään. Fitneksestä on vaan tehty niin uskonto tänäpäivänä. Sitä ei pääse pakoon, mutta koska ymmärrän, että se on väliaikaista, niin suljen sen pois itseltäni, kunnes olen fyysisesti normaalissa biologisessa painossa. Kiitos Umppu, olen ihana ja paras juuri tuollaisena rehellisenä itsenäsi. Meinaan lukea aina ton vastauspostauksen uudelleen, silloin jos ajatukset koettaa mennä sinne suorittamisvaiheeseen. <3<3 Paljon voimia ja iloa elämääsi, oot paras. 🙂

  11. Ihan hyvä kirjoitus tai vastaus tälle ketä kysyi sulta kommenttia. Ainut mikä ehkä vähän häiritsee on se, että miksi laitat kuvia sellaisen tekstin yhteyteen minkä on tarkoitus välittää sitä, että kelpaat sellaisena kuin olet ja toivon koko sydämestäni, että kaikki saisivat tuntea niin. Mutta silti sun kuvat ei ainakaan mistään ihan naturelleimmasta päästä ole. Toki kaksi ekaa liittyvät tekstiin tai kaikki liittyvät kyllä, mutta viesti ei ehkä herätä minussa sitä olen kaunis tälläkin hetkellä 🙂 Mut toki ymmärrän kuvien kauneuden. Mua ei häiritse jos joku kirjoittaa kisahaaveista tai kuinka jollekkin banaani on ongelma tai unelma. Ja ei häiritse se, että kirjoitat aina rehellisesti päinvastoin. Kuitenkin itse tiedät, mitä kisaaminen on. Varmaan ehkä luetkin osittain fitness aiheisia blogeja ja niissä aihe nyt vain on tämä. Ei niitä ole pakko lukea. Mä aikanaan sain inspiraatiota syömiseen blogeista koska kävin paljon salilla mut söin ihan liian vähän ns vahingossa. Nykyään en juurikaan käy salilla mut harrastan hyötyliikuntaa lapsen kanssa paljon! voisin kisata joku päivä tai en mutta kumpikaan ei ole huono juttu. Otan ruokavinkkejä blogeista tai en ota. Ikinä mua ei häiritse kenenkään tekstit ja mä toivoisin että tä menis siihen suuntaan enemmän tä touhu. Eikä mun mielestä ole sairaus jos katsoo mitä syö. Välillä tulee mieleen, että harmittaako sua jokin menneessä mut tä on vain ajatus. Ja ehkä lisäksi on ristiriitaista sanoa, että silloin fitnesshöösäys ja kisaaminen(?) oli ihan naurettavaa, mut samalla sun arjen pelastus kaiken muun huonon keskellä. Eikös se ole hieno homma että sait ajatukset pois muista huonoista asioista, Joku muu ketä tällä hetkellä miettii syömisiään voi olla juuri samassa tilanteessa kuin sinä silloin ja se on tällä hetkellä hänelle juuri se oikea elämä. Se, että kirjoittaa banaanien popsimisesta voi olla juuri se pelastus siihen mitä kaikkea sen takana pyörii. Itsekin aikoinaan selvisin todella kammottavasta parisuhteesta sillä, että elin todella terveellisesti ja liikuin salin ja kodin välillä. Ja tätä mietin ainostaan lämmöllä. Se oli silloinen henkireikä ei toki enää jaksa niin paljoa sellaista liikkumista yms, mutta missään tapauksessa en sanoisi, että olin silloin sairas tai pinnallinen. No jokatapauksessa kaikkea hyvää sinulle ja jatka vain samaa linjaa, koska tähänkin saakka se on toiminut sinun lukijoillesi loistavasti 🙂 ja tämä oli vain mitä heräsi minussa kuin luin tämän, ei mitenkään negatiivinen sinua kohtaan ole tarkoitus olla 🙂

    • Laitoin juurikin kuvia siksi, että osassa niistä näkyy kuinka hiton väsynyt oon ja toisissa näkyy juurikin se, että kuvittelen näyttäväni niissä hiton hyvältä vaikka sisältä olen aivan tyhjää ja ne on aika muokattuja.Ne on jo useamman vuoden vanhoja ja kertoo juurikin siitä huuma ajasta 🙂

      En juurikaan lue fitness blogeja, koska ne on juurikin sisällöltään aina samaa ja silloin kun erehdyn sellaista lukemaan niin petyn lähestulkoon aina.

      Ja mua ei harmita tässä fitneksessä mikään muu kuin se että ihmiset painavat aivan sokeana suurinosa per edellä puuhun. E

      Ei ollut hyvä asia, että sain ajatukset pois työstä ja perheestä jos kolikon kääntöpuoli olisi ollut töytön ja perheetön ja toinen fitness….. Parisuhde varsinkin silloin kun on lapsia on niin taisetelemisen arvoinen juttu, etä siitä ei kannata luopua, eikä kyllä työstänsäkkään, jos sitä rakastaa 🙂

    • Okei ymmärsin väärin ton fitnesshöpötyksen pakoilemisena arjesta. Ei tietenkään ole sen arvoinen. Samaa mieltä Mutta meillä on monenlaisia kokemuksia ja joskus täytyy mennä perse edellä puuhun meidän kaikkien. Siitä sitä oppii mulla on hyviä kokemuksia sillä, että urheilu oli isossa roolissa huonoina aikoina ENNEN kuin löysin ihanan miehen ja sain esikoiseni. Toivon vain, että ei tuomita kenenkään harrastuksia, syömisiä, mitään, koska sitä ei oikeasti tiedä toisen elämästä yhtään mitään ja joillakin kurinalaisuus toimii ja ovat vilpittömästi onnellisia. Mun mielestä monet blogit ovat viihdyttäviä laidasta laitaan koska itsellä on hyvä olla. Aina ei näin ole ollut. Käsitin, että luet blogeja, koska niistä provosoidut kirjoittamaan joskus. Siinäkin näköjään ymmärsin väärin, tä on just tärä kun ei näe toista 😉 Meillä kaikilla on niin erilaiset elämät ja erilaiset tyylit, mikä on musta vain hienoa, eikä mun mielestä ole naurettavaa jos joku kirjottaa itselle ehkä mitättömistä asioista. Jonkun toisen pieni ongelma voi tuntua toiselle isolta. Mut ei kaikilla ole samaa elämänkokemusta mitä ehkä itsellä on. Se on varmaan se miksi joskus on vaikea ymmärtää toisia.

  12. Täällä myös yksi kuplasta pudonnut.. Tajusin fitness-elämäntavan menneen yli siinä vaiheessa, kun käytiin kavereiden kanssa juhlimassa, jonka jälkeen yöllä mentiin mäkkäriin. Kehoni huusi suolaista ihanaa mäkkäriruokaa, mutta katsoin vaan vierestä, kun kaverit söivät ja kun tulin kotiin, söin maitorahkaa ja marjoja. Siis oikeasti. En todellakaan ollut edes jälkeenpäin tyytyväinen, vaan mietin, että milloin minusta on tullut näin pakkomielteinen. Korostan siis, että juon harvoin, eikä suolainen ja rasvainen ruoka ole tietenkään hyväksi, mutta herranen aika jos siihen maailma kaatuu, jos kerran puolessa vuodessa syö vähän hampurilaista, kun kuitenkin muuten elää terveellisesti. Punnitsin siis ennen kaiken ruokani ja ”rakastin” sitä elämäntapaa, aamuaerobisia ja salille vääntäytymistä vaikka kirveitä olisi satanut taivaalta. En todellakaan arvostele fitness-harrastajia, vaan kerron oman kokemukseni tästä hyvin pinnalla olevasta aiheesta.
    Minulla on edelleen opettelemista siinä, että jätän ruokapuntarin kaappiin, tai että en ruoski itseäni siitä, että skippaan salin ja lähden ystävien kanssa viinilasilliselle. Olen tajunnut, että terveellinen elämä ei muodostu selvästi näkyvästä sikspäkistä ja pinkeistä pakaroista. Se muodostuu siitä, että halutessaan voi salin sijaan jäädä katsomaan poikaystävän kainaloon leffamaratonia. Se muodostuu siitä, että voi lähteä pikkusiskon kanssa jäätelölle ilman huonoa omaatuntoa. Se muodostuu siitä, että oppii nauttimaan terveellisestä ruuasta ja urheilusta, kun siitä ei tehdä pakonomaista. Ja se myös perhana vieköön muodostuu vapaudesta syödä ranskalaisia kello neljä aamuyöllä sen jälkeen, kun on tanssinut ystävien kanssa jalkansa kipeiksi. Ja ainiin, vatsalihakset näkyy edelleen, mutta nykyään kasvoillani on myös leveä hymy.

    • <3 se just <3 Usein ne ihmiset on oikeesti paljon paremmassa kunnossa, kun lopettaa sen fanaattisen tarkkailun. Olo on hyvä ja kunto pysyy siistinä

  13. Huippu kirjoitus, sait kyyneleet silmiin(hyvällä tavalla) 😉 sun blogia kiva lukee ku kirjotat just niin rehellisesti ja suoraan..

  14. Nopealla kommenttien lukaisulla moni tuntuu yhdistävän ruokien punnitsemisen juuri laihduttamiseen. Itse olen ollut syömishäiriöinen yläasteelta asti. Koskaan en ole oksentanut tai ahminut, mutta jättänyt ruokaa syömättä. Vielä viime syksynä kun töissä oli rankkaa, menin töiden jälkeen kauppaan ja ostin pussillisen mandariineja. Siinä oli koko illan ruokani. Toukokuussa tein muutoksen. Olin jo Tammikuussa alkanut käydä salilla ja kaveri sanoi ettei lihaksia tule jos en syö. Toukokuussa ostin puntarin ja sen kautta kulkee kaikki ruoka. Ei siksi, että söisin vähän vaan juuri siksi että söisin tarpeeksi. Alussa olin aivan järkyttynyt kuinka paljon minun täytyy syödä, mutta nyt on ruvennut löytymään sopivat annos koot. Ennen ihailin tikkulaihoja ihmisiä, mutta nyt haaveeksi on tullut kyetä seisomaan käsilläni. Se ei tikuilla onnistu joten ruokaa suhun hiphei.

    • se onkin se suurin ongelma, että syödään liian vähän. Mutta ainakin itselläni tuli myös siitä: syö kolmen tunnin välein ongelma, sillä söin tosi paljon väkisin. Tasapainon löytäminen on vaikeaa, mutta kun se löytää niin se on ihanaa

    • Syömishäiriöistä parantuessa tuo syöminen 3-4h välein on todella tärkeää, jotta kroppa tottuu säännölliseen ruokailuun. Mä oon liikkunut koko sairauteni ja parantumiseni ajan, lukuunottamatta niitä kuukausia, kun olin osastolla. Laihtuessa tein lähinnä aerobista, painoa nostaessa kuntosalia ja vähän BodyCombattia. Parikymmentä kiloa lisäpainoa on ollut helpompi hyväksyä, kun oon sen koko ajan käynyt salilla. Punnitsin ja laskin kaloreita, jotta pystyin vakuuttamaan itseni siitä, että en tule sillä määrällä lihomaan tolkuttomasti. Näin uskalsin nostaa kaloreiden määrää pikkuhiljaa sieltä parista sadasta ylöspäin.

      Joo, olisin voinut parantua nopeammin jos en olisi liikkunut, sillä myönnän, että ruokien punnitsemisesta irti päästäminen oli vaikeaa. Nykyään punnitsen vaan riisin ja kasvisten määrän, jotta niitä tulisi tarpeeksi.oikealla ja tiiviillä hoidolla, mutta sitä ei Tampereellakaan ole juuri tarjolla.

      Jouduin tekemään suuren osan parantumisesta itse yksin kotona, siksi en noudattanut liikuntakieltoa vaan etsin kuntosalilta itselleni uuden minän. Mä nautin siitä, että voin sanoa harrastavani liikuntaa. Viimeinkin jopa näytän siltä (: Mä ihan oikeasti parannuin fitneksen avulla.

      Sun kirjoitus oli tosi hyvä, halusin vaan puuttua tähän kommenttiisi siitä, että on tärkeää kuunnella kehoa siinä, mitä ja milloin syö. Syömishäiriöisellä ne ei todellakaan toimi oikein. Pahimpina aikoina liikuin melkein 20 tuntia viikossa syöden lähinnä kasviksia ja kanaa. Ehkä yksi omena silloin tällöin. Nyt ihmetyttää, miten mulla ei muka ollut ikinä nälkä, mutta ei vaan ollut. Ne määrät, mitä painoa nostaessa pitää syödä, on aika hurjia. Mä söin parhaimmillaan 3500 kcal päivässä, silti paino nousi kuukaudessa maksimissaan kilon.

      Oot ihana, toivottavasti vauva syntyy pian <3

    • Lisäisin vielä, että en tietenkään sano kenellekään, että joo aloita fitness niin paranet. Ei se kaikille sovi. Mutta mulle fitnesselämäntapa oli/on vapautta entisistä kahleista, ei todellakaan rajoittavaa.

      Puhuit rakkaudesta. Mä löysin rakkauden itseäni kohtaan salilta (;

    • Joo toki tämänlaisissa tapauksissa ei voi verrata, mutta lähinnä silloin kun ei ole mitään sairautta pohjalla 🙂 Noi sairaudet on aina niin vaikeita asioia ja niihin on myös aika vähän kunnon hoitoa tarjolla. Jotenkin aina itse koen, että sen olisi lähdettävä jostain ihan muusta kun ravinnosta, tarkoitan itsensä hyväksymisestä ja siitä rakkaudesra 🙂

      Kaikkea hyvää sulle <3

  15. Oot ihan lempparibloggaaja. Kiva lukea perheellisen, tämän kaiken fitness-sonnan läpikäyneen aikuisen mielipide, eikä ainoastaan niiden fitnesskuplassa elävien, itseruskettavilla läträttyjen nuorten aikuisten (myöhäisteinien?). Eiköhän nekin siitä vielä herää. Mutta toistaiseksi niiltä tulee vielä ”ihanaa kun kohta taas saa syödä pastaa<3" -päivityksiä 😀 ranskalaiset ja nakit ovat kuulemma pahimman luokan syntiä, hehhee

  16. Kiitos, loistava postaus! Tästä asiasta pitäisi ja pitäisi vaan puhua lisää ja lisää niin saataisiin vääränlaiset median aiheuttamat paineet pois nuorilta ja vanhemmiltakin! Itse aloitin ruokavalion viime syyskuussa ja piti lopettaa alkuvuodesta mutta niin vain punnitsen edelleen kaiken ja tulee paha omatunto jos syö jotain muuta. Lisäksi olen taas jäänyt koukkuun vaakaan, painon katson joka aamu ja jos se on huono vaikuttaa se koko loppupäivään. Lisäksi tuntuu että silloin kun ”saan syödä” esim juhannus menee koko homma ahmimiseksi. En tiedä pitäisikö mennä myös terapautille, haluaisin olla normaali ja elää ilman vaakaa… Mutta en osaa 🙁

    • siinä tasapainon etsimisessä kestää hetli. Niin kauan kun et ole ns. tyytyväinen itseesi niin tulet varmasti tekemään sitä. Siksi juuri olisikin hyvä saada sitä rakkautta elämään niin tuonlaiset asiat unohtuisi ja kaikki sujuisi kuin tanssi <3

  17. Hei!

    Sulla on mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä blogi! Itse tällä hetkellä elän tuossa ns. ”Fitnesskuplassa” tai ainakin koen eläväni. Tavoitteena ei ole mikään kisailu vaan oma hyvinvointi ja tyytyväisyys itseen. Tiedostan kyllä, että ruokien punnitseminen ei onnellisuutta tuo, mutta tällä hetkellä tavoitteisiin pääseminen treenien ja ruokavalion avulla tuo itselleni onnellisuutta. Sen tajuaminen, että saa tuloksia aikaan, on ollut ihanaa. En noudata 100% ulkopuolisia ohjeita, en ruokavaliossa enkä treeneissä, mutta niistä on oppinut paljon uusia asioita, joita ilman en välttämättä olisi tavoitteisiini päässyt. Viime aikoina olen höllännyt otetta ja pohtinut ystäväni kanssa tätä syömispolitiikkaa.. Tällä hetkellä ruokien punnitseminen tuo itselleni turvaa ja koen, että vatsani voi paremmin, kun noudatan tiettyä kaavaa. Itselleni tulee myös niitä ajatuksia, että ”en voi lähteä kaverin kanssa kahville, koska sitten pitäisi syödä se kakkupala..” Mutta yritän itselleni järkeillä, että ei se kakkupala kaikkea kaada ja jos siltä tuntuu niin voi sen kakkupalan sijaan valita jonkun muun vaihtoehdon. Pääasia että syö sitä, mikä itsestä hyvältä tuntuu ja mikä ei aiheuta morkkista. Kohtuus kaikessa, mutta herkuttelukin kuuluu elämään 🙂 sait tosiaan ajatukset rullaamaan tänään!

    • Kyllä se elämäntapa opettaa paljon ja esimerkiksi annoskooista. Opit puntarin avulla totuttamaan silmän siihen kuinka olisi hyvä syödä ja toki varmasti pääset tavoitteisiin, mutta se ei saa olla lopunelämän tapa missään nimessä. Ruokailu on kuitenkin myös sosiaalinen tapahtuma ja siitäkin pitää osata nauttia. Ei sen tarvi olla aina kakkupaloja, vaan se voi olla vaikka ystävän kanssa salaattilounas <3

  18. Hitto, miten hyvä postaus. Ite oon aina pyörinyt sen fitness-kuplan ulkoreunoilla, ja tuntenut hillitöntä vetoa sinne, mutta syystä tai toisesta (hedonismi, laiskuus, terve järki?) pysynyt poissa täyshöykytyksestä. Oon lähinnä koittanut napata sieltä täältä jotain hyviä vinkkejä: treenejä, jotka tuntuu hyvältä ja hauskoilta, uusia reseptejä missä olis ravintoarvot kohillaan ja sellaista hyvää ”you can do it”-fiilistä – asioita, jotka tekee mun elämästä mielekkäämpää ja hauskempaa ja ehkäpä hiukkasen terveellisempää. Mut SILTI, SILTI se on tuonut mukanaan huonoja juttuja. Pahinta on se, millaisen alitajuisen vaikutuksen hillitön virta fitnessmimmejä, niiden treeni – ja ruokapäiväkirjoja, belfieitä ja fitspoquoteja on tehnyt mun aivoihin, kehittänyt kuin jonkinlaisen automaattisen itsetunnontappoautomaatin kun vertaa itseään niihin ja sit tuntee huonoa omista jostain vetämättömistä treeneistä tai siitä et unohti ostaa täysjyväpastaa niin pitääkin syödä normipastaa. Mitä helkkaria??? 😀 myös se rankaisumentaliteetti on tullut jostain!!?

  19. Hei tsemppiä tälle joka lähetti blogiisi viestin. Kun luki hänen viestejään niin vaikuttaa symppikseltä ja aidolta. Kaikkea hyvää!!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta