Kuinka TIKIS sää oot?

Eilen julkaistiin Uniikin uusi kesä biisi Tikis. Videolta voi bongata paljonkin tuttuja ja sielä on myös paljon Fitfashionin bloggaajia.

Mää oon jotenkin tykännyt aina ton Uniikin tyylistä. Myös hänen rento elämänasenne huokuu taustalla pienenä lisämausteena. Salitrendi on jokapaikassa ja niin myös musa maailmassa. Tämä video oli poikkeuksellinen, koska sitä ei olla tehty öljytyillä silikoni tisseillä ja sringejä muistuttavilla treenihousuilla niinkuin kaikki edeltäjänsä ja iso peukku siitä. Videoilla oli mielestäni aivan mahtavia treenisuorituksia ja  omalla kehonpainolla tehtäviä liikkeitä mihin ei moni pysty. Video oli muutenkin tehty hyvällä maulla. Ne tissit ja pyllyt on vaan jo niin so last season ja ne on jo niin nähty.

Kun tässä toimintakyvyttömänä istun sohvalla ja odotan edelleen sitä synnytystä niin seuraan yhä enemmän videoita/ihmisiä, jotka tekevät treeniä omalla kehonpainolla. Uskon muutenkin, että se tulee olemaan se uus juttu Fitneksen jälkeen.

ido-portal
Kuva: www.ryhmaliikunta.fi

Se että kuka tahansa pystyy nostamaan niitä puntteja, mutta esimerkiksi kuvassa näkyvä liike onkin jo ihan toinen juttu. Vaikka suuriosa ihmisistä haluaa vaikuttaa treenaamisella oman kehon muotoihin, niin näissä omankehonpainolla tehtävissä harjotteissa se tulee niinkuin itsestään. Sulla ei ole aina jokin tietty treeni mitä lähdet tekemään, vaan se tehtävä harjoite saattaa kehittää jokaista osa-aluetta. Tässä on pieni haastattelu Tamperelaisesta Kim Hämäläisestä joka toimii yhtenä vetäjistä Tamperelaisessa

Calisthenics ryhmässä

ja kehonpainoharjoittelusta ja täältä pääset vielä lukemaan uusimmat uutiset Calistenics nettisivuille

Kesällä on myös tulossa huippu tapahtuma:

4.7 Jysähtää Tampereella Mustalahden satamassa! mukana on paljon Uniikin vieolla näkyviä tyyppejä 🙂

Koko Suomen suurin ulkoilmakuntosali/-treenitapahtuma tuo paikalle niin Streetworkoutin kuin kuntosaliharjoittelun erikoisosaajat, tarjoamaan sinulle unohtumattoman treenielämyksen! Onko parempaa kuin aurinkoinen sää, kovat treenit ulkosalilla ja upea ruoka ystävien kesken…

Voit osallistua päivän aikana ohjattaviin harjoituksiin tai vaihtoehtoisesti olet tervetullut tekemään oman treenisi upeissa Mustanlahden maisemissa.

Sisäänpääsymaksulla olet oikeutettu osallistumaan päivän aikana pidettäviin ohjattuihin harjoituksiin sekä nauttimaan Maukasta ruokaa Buffetista! (sis. Pulled pork, kanaa, salaatteja, leipä ja vesi)

Ohjelma:
klo 10:30-10:50 Alkulämmöt Streetworkout tyyliin

klo 11:00-12:00 Trainhard With KILLE KUJALA!
Kille ohjaa sekä opastaa osallistujille huikean ulkoilma treenin

Klo 13:00 – 13:45 Streetworkout dips & push ups!

Klo 14:00 – 14:45 Kahvakuula HIIT – Can you handle it!

Klo 15:00 -15:45 Streetworkout Pulling it up to the bar – leunvetoharjoitus

Klo 16:00 – 16:45 Street workout Ripped abs!

Suomen Street Workoutin nokkamies Konsta Koivuranta (leuanvedon sm mies) on tarjoamassa vinkkejä ja niksejä leuanvetoon koko päivän

Kaikki tämä on siis tarjolla upeissa puitteissa Mustalahdessa Tampereella! Tule mukaamme edistämään Suomalaista liikuntaa.

Menossa mukana:

Ravintola Kaisla
WFC Tampere
Lappset Group
Calisthenics Tampere
Pro-Energy
Vastuskuminauhat.fi
Suomen Street Workout ry
Puls Nutrition (Lisäravinne esittely)

Pääsymaksu : 20 €. (cash only)

Jotta osaamme varata riittävän määrän safkaa tapahtumaan on osallistuminen tapahtumaan samalla ennakkoilmoittautuminen 🙂

Pump&Pork tapahtuman löydät myös facesta.

Ehkä syy mikä tässä houkuttaa itseäni on juurikin se haastavuus. Jotenkin kun työskentelee luovalla alalla niin sitä on vaikea vaihtaa yhtäkkiä esimerkiksi tehdastyöhön liukuhihnalle. Varmaan se suurin syy miksi sali ei enää houkuttele on juurikin se ykstoikkosuus. Se sama hauiskääntö vuodesta toiseen ja toistosta toiseen. Uskon myös, että vanha voimistelutausta ja sieltä muistuttavat treenit vetää edelleen puoleensa, sillä onhan se ollut mulle aina se laji nro.1

11229693_10153138312904118_5391138649448226901_nEhkä tästä kuvasta huokuu se mun oma turhautuminen ja eilen kun meillä oli vieraita kylässä niin sanoin vaan, että pääsenköhän vielä spagaadin ja kato perkele pääsinhän mää 🙂 Ei ne taidot mihinkään ruostu vaan niitä pitää vähän vaan herätellä henkiin. Tiedän, että en ole luonteeltani kärsivällinen, mutta ette tiedä kuinka odotan tämän pötsin puhkeamista ja sitä vapautta mitä se tuo tullessaan.

Mää uskon muutenkin siihen, että tämä buumi alkaa näkymään muutenkin kun treenityyleissä niin yhtälailla ravinnossa aika pian. Ihmiset ymmärtää kuinka oikeesti jopa epäterveellistä on syödä kaikki ravinto erilaisina jauheina ja pulvereina ja alkavat jälleen arvostamaan sitä rehellistä ruokaa.

IMG_8760 IMG_8762 IMG_8763

Mää en oo koskaan ymmärtänyt sitä eatclean ja eathealthy juttua, missä on kuvattuna lähes pelkistä EEEE-koodeista valmistettuja aterioita. Miten ne ihmiset ei ymmärrä, että sillä ei ole mitään merkitystä terveellisyyden kanssa? Mää oon niin korviani myöten täynnä kaiken maailman proteiinilättyjä, joista on jos jonkinlaisia kumiversioita ja jopa ihan oma ”terveellinen taikina”.. Kaikki kalorittamat kastikkeet yms saa mut lähes voimaan pahoin funlight mehusta puhumattakaan.

Tavallaan sen aikaa kun noudatin itse tätä eatclean ja healthy lifestyle tyyliä kilpailu/treeni vuosieni aikana niin jos näin jälkeenpäin voin jotain sanoa, niin en ole koskaan voinut oikeastaan niin pahoin. Mulla on ollut aina hyvä aineenvaihdunta, ei mitään allergioita yms niin koko se aika tuntui olevan jokin vialla jossain. Mulla on paljon ystäviä, jotka liikkuu säännöllisen epäsäännöllisesti ja syö ihan tavallista ja normaalia ruokaa ja näyttää ihan pirun hyviltä ja voi hyvin. Mielestäni se jos jokin on sitä kokonaisvaltaista hyvinvointia, eikä se, että kannat sitä hiton kylmälaukkua johon oot punninnut sun riisit ja parsat ja sielä on se värisuora niitä pillereitä ja kellonaika milloin otetaan mikäkin.

IMG_9561
Minä nuorena

On hyvä, että näitä asioita tutkitaan myös kokoajan, mutta silti asioiden ympärillä villitsevä bussines rehoittaa vaarallisena. Näitä alan asiantuntioita riittää ja näitä oman elämänsä fitness-valmetajia kenellä on hyvällä säkällä yhdet/kahdet  kilpailut takana ja parin vuoden treenitausta ovat jakamassa rautaisia neuvojaan seuraaville höynäytettäville….

-Umppu

 

primebody

10 vastausta artikkeliin “Kuinka TIKIS sää oot?”

  1. Oletko seurannut ”Pätkätöis” ohjelmaa, joka kertoo Uniikin elämästä ? Viime viikolla taisi ensimmäinen jakso tulla, ruudusta näkee, mikäli et ole katsonut 🙂

  2. On kyllä älyttömän kova suoritus, et viimeisilläs raskaana pääset vielä spagaattiin! Itellä ei oo ollu koskaa lähelläkää :). Nuo kehonpainotreenit on kyllä hyviä, olisiko mahdollista, että tekisit niistä joskus postauksen?

    • Joo tarkoitus olis tehdä postaus ja mennä itsekkin treenaamaan heti kun vaan se onnistuu!

  3. Ihan huikeeta, että vedät viimeisilläs raskaana spagaatin 😀
    Tuo mitä tuosta Uniikin musavideosta kirjoiti, niin pitää kyllä paikkansa. Hyvällä maulla tehty – osuit naulan kantaan! 😉

  4. Moi! Jos kehonpaino treeni kiinnostaa suosittelen tankotanssia! Siinä sun voimistelutaustalla vois olla paljonki hyötyä!! Toki kropan täytyy antaa palautua kunnolla ensin 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta