Pientä pintaremonttia ja sisustusta pikkurahalla :) Uusi itseruskettava aurinkopuuteri

 

Laitoin muutama postaus sitten kuvia saunojen inspiraatiokuvista ja nyt voin esitellä meidän valmiin musta valkoisen saunan. Asuntomme on siis kolme vuotta vanha ja päätimme, että meidän ei ole mitään järkeä lähteä purkamaan saunaa tai tehdä sen rakenteille oikeastaan yhtään mitään. Pienellä käsittelyllä siitä on kuitenkin mahdollisuus saada kuin uusi.Tässä on kuvat saunasta ennen:

IMG_1399 IMG_1400 IMG_1401

 

Homma laitettiin käyntiin saunan pesulla. Siihen tarkoitukseen on ihan oma aineensa. Irroitimme sen jälkeen lauteet ja suojasimme lattian. Saunan pinnoille ei muuten  tehty mitään, sillä niissä ei ole minkäänlaista lakkausta päällä. Seinät ja katto maalattiin kolme kertaa valkoisella saunamaalilla, sillä halusin lopputuloksesta mahdollisimman valkoisen ja kylmänsävyisen. Jos haluaa enemmän läpikuultavaa niin maalia voi laimentaa vedellä ja laittaa vähemmän kerroksia. Homma on aika nopeaa ja tarvikkeita ei tarvitse oll, kun muutama erikokoinen sivellin. Lauteisiin oli erilainen käsittelyaine, mikä laitettiin sienimäisellä pensselillä. Lauteet maalattiin kahteen kertaan. Koko stailauksen hinnaksi tuli noin 90e.

 

IMG_1617 IMG_1618 IMG_1619 IMG_1621

 

Lopputulokseen oltiin kyllä todella tyytyväisiä. Vaikka kotimme onkin  suht uusi niin on kiva saada pientä piristystä. Tykkään mutenkin on tila sitten mikä tahansa, muutella sitä pikkuhiljaa ja kokoajan. Silloin etteen ei tule suuria remontteja tai esimerkiksi koko asunnon tuunausta kerralla. Se on myös taloudellisestikkin mukavampaa, kun kyse on vain pikkusummista.

Yläkerran vierashuoneesta tulee osittain vauvanhuone. Juusohan tietenkin intoa piukeena oli asentamassa uutta lamppua kattoon…. NOT. Huoneessa on beiget tähtitapetit ja ainakin toistaiseksi ne saa pysyä sielä. Huone on silloin alunperin suunniteltu Vilille, mutta vili on nyt naapuri huoneessa. Kun huoneeseen lisää vähän vanharoosaa niin siitä tulee ihan tarpeeksi söpö tyttövauvalle 🙂 Vierassänky saa jäädä sinne, koska huonetta tuskin muutamaan vuoteen käytetään kuin nukkumiseen ja uskon, että vauva on meidän makkarissa kuitenkin jonkunaikaa. Jos sattuu niin, että vauva on hyvin itkuinen niin voin välillä nukkua toisessa huoneessa sen kanssa kunnon sängyssä niin Juuso saa olla rauhassa, vaikka totuushan on että se ei herää vaikka pommi räjähtäis korvanjuuressa.

IMG_1627 IMG_1630

 

Uusi lamppu, uudet verhot ja pari perhostyynyä muutti huoneenilmeen ihan kokonaan. En halua ainakaan toistaseksi mitään kovin voimakasta pinkki prinsessanhuonetta, vaan lähdetään maltilla eteenpäin ja katsotaan mitenkä käytäntö alkaa sujumaan. Edelleen mielessä kytee unelma yksitasoisesta asunnosta, mikä olisi remonttikohde tältä meidän alueelta. Asuntoilmoituksia katselen jatkuvasti, mutta ehkä se pitäisi vaan tehdä niin, että laittaisi oman ensin myyntiin, ennenkuin edes haaveilee uudesta asunnosta. Alue missä asumme nyt on ihana ja täällä on mun omat lapsuudenmaisemat ja mummola aivan lähellä. Vaikka emme ihan keskustassa olekkaan niin nautin siitä, että kun lähden vaikka lenkille olen muutaman sadanmetrin päässä maalaismaisemissa.

IMG_1624

 

Jos sanotaan, että odottavan aika on pitkä niin raskaushan on toisaalta mennyt hirveän nopeasti. Nyt ongelmaksi  jo pikkuhiljaa taas jälleen on alkanut tulemaa paino, mikä on aika paljon mun mittaiselle. Maha on aika jäätävä ja liikkuminen tuskaa, joten odotan todella, että olisi jo nopeasti se Heinäkuu ja aika tyhjentyä. En voi välttyä miettimästä ajatusta, mitä jos painaisin oikeasti näin paljon, kuinka ahdistavaa olisi olla ylipainoinen. Vaikka se on tavallaan hyvinkin ”laillinen” sairaus niin ainakin omalla kohdallani tämä 72kg tässä n. 155cm pitkässä rungossa on täyttä tuskaa. Sukat saat vielä just ja just pois jalasta. Iltaisin turvotus on aikamoista ja nilkka on kuin jälkiruokakulho 🙂

Tänään mulla oli labrassa sokerirasituskoe. Moni on sitä kauhistellut ja en ihmettele. Ensin olet 12h syömättä. No se ei ole paha jos koe on aamulla niinkuin mulla oli. Putki verta, jonka jälkeen juodaan pieni pullollinen maailman oksettavinta sokerilitkua. Se maistui lähinnä funlight mehun tiivisteeltä.. Sitten odotellaan tunti syömättä ja juomatta…. taas pullo verta ja tunti odottelua. Yhteensä kolme verikoetta. Onneks se on nyt ohi. Torstaina on taas neuvola ja saan ehkä silloin tulokset. Ei siinä hyvä kun tutkitaan, mutta hieman eri juttu kun se sormenpäästä otettava pikku nipsaun joka sekin pelottaa mua 🙂

IMG_1646
#areyoulihajaloste #sikahattu #sikalippis Ostamalla lippiksen tuet Lastentuki ry:n toimintaa. Lippiksiä saa ostettu primestä hintaan 15e mielellään 20 🙂 tuotto menee lyhentymättömänä hyväntekeväisyyteen ja maksu käteisellä.

IMG_1647

 

Tässä on taas hyvä esimerkki Kuinka pidennyksillä saadaan ihmeitä aikaan. Kuvassa on B-longin sinettipidennys. Käytössä on ollut pituudet 45cm ja 30cm. Väreinä on kaksi eri vaalean sävyä. Asiakkaalla on hennot hiukset ja osa sineteistä on laitettu puolikkaina. Hiuksiin ei aina ole tarvis laittaa pituutta överisti vaan moni haluaa pelkkään latvaan vahvuutta.

IMG_1673 IMG_1674

VitaLiberatalta on myös tulossa mahtavia uutuuksia. Uusi asteittain päivettävänaamio, sekä aurinkopuuteri mikä on samalla itseruskettava. Tilasin näitä tänään tukusta, joten niitä on saatavilla mahdollisesti jo ensiviikosta PRIMESTÄ. Kerron näistä lisää kun ne saapuu

-Umppu

primebody

2 vastausta artikkeliin “Pientä pintaremonttia ja sisustusta pikkurahalla :) Uusi itseruskettava aurinkopuuteri”

  1. Hei Umppu! Voitko kertoa tarkemmin että mitä tuotteita käytitte maalaamisessa? Itsellä olisi sama homma edessä… ja siis onhan toi teidän sauna ihan törkeen magee 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta